maanantai 15. tammikuuta 2018

Parisuhteen jälkeistä avointa pohdintaa

"Erityinen ihmissuhde kostaa menneisyydelle. Pyrkiessään poistamaan menneisyydessä tapahtuneen kärsimyksen se jättää näkemättä nykyisyyden, koska se askartelee menneisyyden parissa ja on sille täysin omistautunut. Yhtään erityistä ihmissuhdetta ei koeta nykyhetkessä. Menneisyyden varjot ympäröivät sen ja tekevät siitä sen, mikä se on. Sillä ei ole mitään merkitystä nykyhetkessä ja jos ei merkitse mitään, sillä ei voi olla mitään todellista merkitystä." -IOK
  
"Pyhä henki (oikea mieli) ei halua riistää sinulta erityisiä ihmissuhteitasi, vaan vain muuttaa ne."-IOK

Koska me oltiin Saijan kanssa paljon näkyvillä blogissani, Rakkauden Pohjasakkaa ryhmäsivullani sekä facebook seinällä, niin koen tärkeäksi pohtia ja muistella itseäni suhteessa/suhteissa muille tässä ja nyt. Pistää pisteen tälle ajan jaksolle, jotta voin ottaa vastaan uuden jakson tässä näytelmässäni. 
En puhu Saijan äänellä mitään, ainoastaan omasta maailmastani käsin. En käy läpi kenenkään henkilökohtaisuuksia, vaan riipaisen hieman kokonaiskuvaa. En hae syyllisiä eikä minulla ole tarvetta tuomita. Koska olimme läpinäkyviä, haluan olla sitä loppuun asti. Tämän hetken tuntemuksia ja ajatuksia siitä ihanan riipaisevasta matkasta jonka sain höänen kanssaan kulkea.



Lontoosta suomen lävitse levin huipulle (lappiin 2 kertaa) ja arjen hauskuuksista egojen riitoihin. Reilu kaksi vuotta eikä asiaa (no ehkä jotain;-) tai tunnetta jota en olisi käynyt läpi. Kun itkettiin niin itkettiin ja kun naurettiin niin naurettiin. Syvästä rauhan tunteesta hulluihin shoppailuihin. Parisataa tuhatta faceviestiä (oikeasti), tuhat yhteistä selfietä ja kasillinen linja-autolippuja. Lorvimista, tanssia, pelleilyä, mökötystä, erkaantumista ja läheisyyttä. Hienoja keikka elämyksiä: scorpions, eclipse, profane omen lähipubissa, apulanta sibeliustalo, brian setzer, francine, guns n roses, dragonforce pienellä lavalla jne.  Kahden erilaisen ihmisen yhteensovittamista. Tuhat kiloa raakasuklaata, tuhat litraa kahvia ja triljoona kilometriä autolla ajelua. Satatuhatta sydäntä ja miljoona rakkauden osoitusta. Kuin hullussa komediassa. Meistä kuitenkin digattiin paljon. Oltiin yhdessä väriläiskä, jing & jang. Ei mitään harmaata massaa. Pidän itseäni rohkeana, että heittäydyin mukaan suhteeseen jossa olimme erilaisia erilaisista elämäntyyleistä.
Kun "Mepät" lähti ekan kerran autolla orimattilasta leville, niin meitä ei estänyt edes se, että auto hajosi kesken matkan. Nuija ja tosi nuija. Mä olin kai se tosi nuija, hän oli kai se muija.



Mutta nyt se on ohi....
Hmmmm...
Mitäpä jos parisuhteessa kyse onkin vain ja ainoastaan mieltymyksistä eikä rakkaudesta? Rohkea kysymys jonka esitän itselleni tilanteessa, josta taas löydän itseni. Ja luulen että tästä tilanteesta on löytänyt muutaman muukin itsensä.
Tätä kysymystä nyt kyselee vuosimallia 72 mies, joka on pettynyt parisuhderakkaudessa kerran jos toisenkin.
Sitä kun kerta toisensa jälkeen kuvittelee mielessänsä että "tämä on se".Tässä se on, rakkaus, niin jo samassa mieleeni iskeytyy myös ajatus, "mitä jos ei sittenkään...?"Sama kolikko, eri puolet. Dualistinen maailma. Heitän kolikon menemään ja hups, rakkaus olikin tässä. Ennen suhdetta, suhteen aikana ja suhteen jälkeen.

Nyt kun olen juuri eronnut ihmisestä jonka mukana kuvittelin tulleen lopullisen rakkauden elämääni, ymmärrän taas sen saman minkä ymmärsin jo 10 vuotta sitten, että yhteinen kumppanuus on ainoastaan esteiden poistamista rakkauden edestä, yhteistä polkua kulkemista ja luottamukseen perustuvaa sydän ystävyyttä. Rakkautta ei kukaan voi tuoda eikä viedä. Minusta on todella vaikeaa uskoa että rakkaus alkaisi ja rakkaus loppuisi. Se mikä loppuu, ei ollut rakkautta ollenkaan.

Käyn tässä läpi vaiheita joita käyn henkilökohtaisesti ihmisuhteessa läpi.

Palataampa rakkaussuhteen alkumetreille: 
Itse en henkilökohtaisesti suhteen alkuhuumaa pidä kovin suuressa arvossa, koska kyse on vain huumaantuneesta tilasta, jossa kaksi ihmistä käyttävät kaiken kapasiteettinsä toisen miellyttämiseen. Aivojen mielihyväkeskuksen sisällä sinkoilee jotain tuntemattomia synapseja tuhatta ja sataa. Sama asia kuin söisi pakettillisen raakasuklaata ja alkaisi tanssimaan hyvän musiikin tahdissa tai harjottaisi nousuhumalassa extreme lajia. Huumaantuneessa rakastumisen tilassa näytetään kaikki parhaat puolet ja nähdään parhaat puolet, se on helppoa. Se tila jota tämä maailma kutsuu rakastumiseksi, minä kutsun lakastumiseksi, joka toki on erittäin kivaa eikä missään nimessä ole huono asia, mutta ainakin näin erityisherkälle ihmiselle se on pidemmän päälle hyvin rankkaa. Useamman kerran rakastuneena voin sanoa, että tämä kuvio toistuu joka kerran. Rankan rakastuminen tekee toisen jatkuva ajattelu, ikävä ja esille nousevat pelot ja epävarmuudet. Jatkuva läsnäolo toiselle ihmiselle (voisi helposti unohtaa oman tilansa). 
Tuntuu että koko maailma on muuttunut. Lupaukset, ymmärrys ja rakkauden osoitukset ovat jopa minun kaltaiselle "oman tilan ottavana" helppoa ja luontevaa. Seksikin on ihanaa, jopa huumaavaa sekin, koska onhan kaikki uutta ja jännittävää. Yhteinen aika on yhtä juhlaa. Pikkuvikoja ei ole, on vain täydellisyyttä ja vain se toinen maailman tärkein ihminen. Keskustelut ovat yhtä ilotulitusta ja lähes kaikesta ollaan samaa mieltä. Kovasti varmistelen saadakseni hyväksyntää ja huomaan miten unohdan menneisyyden. Yritän kuitenkin jollakin alitajuisella tasolla korjata menneisyyttä tällä uudella suhteella.

Toinen vaihe: Arjen palaaminen, tavallisten asioiden takaisin tulo. Tulevaisuuden suunnitteleminen, unelmoiminen. Kovin useasti suunnitellaan häitä ja lapsen tekoa, perheen perustamista. Minä jättäydyn tästäkin vaiheesta pois, koska nautin vain hetkestä, yksinkertaisista asioista ja minun on vaikea antaa pitkiä lupauksia koska menneisyyskin on opettanut sen, että tulevaisuutta ei ole. Haluan katsella pitkään ja hartaasti mitä suhteessa ja varsinkin itsessä tapahtuu. Yritän parhaani mukaan olla tietoinen. Koska minulla ei ole pitkiä ja turvallisia ihmisuhteita, niin haluan haistella ja maistella, rauhassa. Olen kuullut elämässäni paljon siitä, että miksi pelkään sitoutua (en ole koskaan ollut naimisissa), mutta minun tapani on sitoutua sydämen tasolla eikä muodollisuudet ole ihan se juttu jolla varmistelen mitään. Jos ero tulee, on helppo sanoa bye bye (kuten on jokaisessa tapauksessa käynyt) ja samalla haluan turvallisen suhteen ilman symboleita. Valinnan vapaus. Rakkaus on minulle jotain syvempää. Muodon tasolla on vain liike. Alkaminen ja loppuminen. Rakkaus on jotain mikä on. Se on turvasatama, ikuinen ja täydellinen, se on viimekädessä meissä itsessämme. Suhteessa voisi suunnittelun ja isojen odotuksien sijaan olla hetkessä, nauraa, kuunnella musiikkia, kävellä ulkona, olla hiljaa, istua kahviossa, käydä keikoilla, tehdä musiikkia, leikkiä lasten kanssa (jos on), jutella henkeviä tai ihan VAIN OLLA, yksin tai yhdessä. Minusta suhteessa ei tarvitse olla suuria asioita, se voi olla hiljaista elämää, tavallista arkea. Voi olla että en ole koskaan ollut oikeasti rakastunut ainakaan sillä tavalla miksi se kuvataan..en tiedä kun en tiedä edes mitä rakkaus on?? Rakastanut kyllä olen, mutta se ei välttämättä ole sellaista jota toinen odottaa, joten pettyminen omiin odotuksiin on hyvinkin mahdollista. Molemmin puolin. Luotan kuitenkin että Rakkaus ON.

Kolmas vaihe: Pölyn laskeutuminen. Ensimmäiset epäkohdat pilkistävät esiin. Alan tarkoituksemattomasti "vetäytymään" siihen tilaan, jossa olin ennen suhdetta. Minusta tulee taas minä (samalla mietin mikä minä?). Alan olemaan suhteessa varmasti jotenkin tylsä, seuraan omia mielenliikkeitäni. Toki olen läsnä suhteessa, olemisessa ja keskusteluissa. Huomaan itsessäni negatiivisia ja positiivisia asioita nousevan. Toisinaan huomaan puolustelevani itseäni (varsinkin jos minua vastaan hyökätään, i know-turhaa) ja ensimmäiset kunnon riidat tekevät esiinmarssin. Nyt eletään jännittäviä vaiheita. Kaatuuko korttitalo vai haluanko paeta? Jos koen/koemme suhteessa jotenkin turvallisuutta, jään. Näin aikuisena olen aina jäänyt. Katson sen aina loppuun asti ja lopulla tarkoitan sitä, että en lähde lopullisesti ovet paukkuen, saatan kyllä lähteä hetkeksi rauhottumaan, koska egopäissään tulee sanottua ja tehtyä asioita jotka eivät ole suotuisia. Ratkaisut löytyvät rauhan tilasta. Koska tiedän todellisen rakkauden olevan tässä ja nyt, minä en haaveile paremmasta. Sen on elämä opettanut. Jos suhteessa ei ole pettämistä, en lähde. Tiedän että vain sen että itseä voi muuttaa joten parisuhde antaa siihen oivalliset mahdollisuudet. Kun katsoo peiliin, näkee itsensä.
Jos jotain olen ymmärtänyt elämästä muodon tasolla niin sen, että ego löytää kyllä epäkohtia ja kohtia joita se arvostaa. Kukaan ei ole täydellinen -kehossa. On siin siirrettävä katse siihen osaan joka on täydellinen.

Neljäs vaihe: Tämä onkin parisuhteen parasta aikaa. Kaikki naamarit ovat kaapissa narikassa, useinmiten. Syyllisyyden kansi avautuu ja mahdollisuudet riitelyihin on nyt isolla prosentilla. Alan pikkuhiljaa avaamaan pelkojani, saatan uskaltaa olla vittumainenkin (vissiin liian vähän koska pelkään). Mielessäni pyörii asioita jotka toivoisin olevan toisin. Tiedostan että se on egon ääni. Uskallan ottaa hylätyksi tulemisen riskin olemalla ärsyttävä. Osaan sanoa ei ja kerron mihin haluan vetää rajan. Arkistuminen ja matka itseen voi alkaa! Monet riidat tuntuvat isoimmilta tässä vaiheessa, ego yrittää vetää mua pois täydellisyydestä, mutta keskittymällä hetkeen valjastan täydellisyyden. Haluan tässäkin vaiheessa vain rauhaa, mutta Maya (harha) tekee temppujaan. Katselen pelkojani. Välillä nauran maha kippurassa sille, välillä melkein tärisen pelosta. Tässä neljännessä vaiheessa kuitenkin jokin rauhan tunne kasvaa ja tajuan miten simppeliä rakkaussuhdekin voisi olla. Se voisi olla tylsää, tavallista, varmaa, onnellista, turvallista, hauskaa ja VAPAATA. Mutta usein se ei ole, miksi? Sitä en tiedä. Mä rakastan tylsyyttä, sitä että on ja nauttii olemisestaan. Matkakumppanuus merkitsee minulle kahden erillisen hahmon (hengessä yhtä) matka yhteistä päämäärää kohti. Katsotaanko leffaa yhdessä vai menemmekö eri teattereihin. Huom. Jos katsomme samaa leffaa, se ei tarkoita, että ajattelisimme siitä samoja asioita. Voimme jakaa näkemäämme hyvässä ja rikastuttavassa hengessä. Minusta vaikeuksia ei tarvitse kaivaa esille, ne kyllä ilmestyvät ihan itsestäänkin. Sitten niitä vain katsellaan anteeksi antaen. 
Toista ei voi muuttaa kaltaisekseen, eikä siihen ole tarvettakaan.

Viidettä vaihetta en ole parisuhteessa koskaan nähnyt, joten siitä ei ole mitään kerrottavaa. Suhteet on aina katkenneet tähän. Miksi, sitä en tiedä. Mutta osuvasti se käy yksi yhteen iok:n erityisen ihmissuhteen karsinaan, jossa on vain kaksi erillistä hahmoa, jotka yrittävät pitää syyllisyyskantta tiukasti kiinni. On pelottavaa katsoa omia pelkojaan. Ja kun toinen ei annakaan enää mitään muodon tasolla, niin vaihdetaan uuteen. Kun olisi aika oikeasti mennä helvetin läpi, lähdetäänkin "taivaaseen" jossa odottaa taas ne samat ongelmat. MUTTA minulla on myös tapana ajatella, että kaikella on suurempi tarkoitus. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa edetä päämäärään. Minun egoni ei tiedä mitä varten tämäkin taas tapahtui, joten ainut asia mikä minulle lopulta jää, on kiitollisuus.

Voin vielä kertoa, että olen persoonan tasolla mies, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Minusta ei kasvanut rahan ja suosion perässä juoksevaa zombieta. Minusta ei oikein hyödy mitenkään ja olen äärettömän vapauden kaipuinen. Olen pistänyt kaikki uskomukset uuteen uskoon, joten minä en edes tiedä mitä rakkaus on. Tiedän ainoastaan sen mitä se ei ole! Olen aina vain skeptisempi ja skeptisempi parisuhderakkauksiin ja muuhun ympäröivään maailmaan. "Vastalahjaksi" saan enemmän mielenrauhaa ja syvää olemisen hienoutta. Tässä tulee paradoksi, koska se rauha tulee sisältäpäin, eikä ulkoa.


Kun on itkun aika, on itkun aika

Haahuilen paljon omassa päässäni palaten tähän hetkeen, enkä ole koskaan oppinut edes nukkumaan kenenkään vieressä (ei kenenkään vika). Saan öisin jopa paniikkikohtauksia. Olen persoonan tasolla herkkä aistimaan ja intuitio on usein aika terävä. Olen huomannut että "erityisherkät" eivät saa sympatioita osakseen tässä maailmassa, jossa kovat arvot vallitsevat. Olen sitä silti ja minusta tuntuu, että mitä enemmän minusta poistuu esteitä rakkauden edestä, sitä herkemmäksi tulen. Näin ainakin nyt tuntuu siltä. Vaikka herkkyys tekee matkasta ihmisten maailmassa toisinaan aika raskasta, ei haittaa, antaa senkin tapahtua. Sisäinen maailma on ulkoista tärkeämpi ja kaikista tärkein on MATKA itse. Mieluiten kuitenkin kuljen sitä matkaa kaksin kuin yksin, mutta onneksi ymmärrän että parempi olla yksin UNIversumin kanssa kuin yksinäinen UNIversumissa.  Parisuhdetilaa (oma Jaketila) pitää kanssani päivittää usein, jotta voin taas keskittyä elämään omaa arkeani. Uskon että kaikki hyvinvointi on löydettävä itsestä ja siksi balanssi on tärkeää. Kohdallani olen huomannut että uni, ruoka liikunta, musiikki ja työ, pitävät balanssia yllä.
Vaikka minua ei ole pidetty kovin läheisyys addiktiksi, niin jopa minäkin rakastan läheisyyttä, uskokaa tai älkää. 
Vaikka olenkin erityisen herkkä ja tarvin oman tilan, niin se ei tarkoita että en haluisi olla yhdessä. Ja vaikka olenkin rauhallinen ja henkevä, niin se ei tarkoita etteikö minulla olisi tunteita. Vaikka olenkin hetkessä eläjä, se ei tarkoita että en haahuilisi ajatuksissani. Vaikka minulla onkin päämääränä rauha, se ei tarkoita ettenkö joskus olisi rauhaton. Vaikka tykkään olla paljon yksin, niin se ei tarkoita ettenkö rakastaisi olla ihmisten seurassa. Minussa on varmasti kaikki samat asiat kuin sinussakin, ne vain ilmenevät ajassa eri aikaan ja erilaisissa asioissa. Olemme siis yhtä näkyvässä kuin hengen maailmassakin. Olemme rakkaus itse. Annamme anteeksi vain itsellemme. Vapautamme vain itsemme.

Loppupelissä on aika päästää irti tästäkin kirjoituksesta, antaa vapaat kädet elämälle muokata minusta sellainen, jossa on hyvä olla. Joku minussa sanoo että on hyvä olla jo.

Kiitos: Kaikki x-matkakumppanini. Olette olleet minulle todella tärkeitä. Voitte olla vapaita ja anteeksiannettuja. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu! Minulla on kyky muistella vain niitä hyviä asioita ja muistoja. Ne näkyvät minussa kirkkaasti ja niitä on paljon. Näen vain rakkauden. Mielen pinnalla näyttää olevan vain liikettä mutta jotenkin ajattelen, että rakkaus on pinnan alla-täydellisenä, se on meidän yhteinen asia. Liike ei tarvitse tuomitsemista, se vain muuttuu omalla painollaan
Olen niiiiiiiiiiiiiin kiitollinen myös niistä pettymyksistä, koska ne vievät minut aina vain syvemmälle.... jonnekin "Rakkauden Pohjasakkaan".

T:Jake

p.s Kysyin alussa että "Mitäpä jos parisuhteessa kyse onkin vain ja ainoastaan mieltymyksistä eikä rakkaudesta?" mutta siihen en nyt näköjään vastannut. Sen siitä saa, kun antaa blogauksen kirjoittaa itsensä. Tämmöinen tästä nyt tuli, kiitos ja anteeksi.

Lähdin itkemisen jälkeen ovesta ulos ja ensimmäinen asia joka osui näkökenttääni oli pahvinpala. Näin siinä kaikkeuden, Kiitos UNiversumille että muotoili ihan mua varten  :-)

                                             Rakas onnea matkaan <3 <3                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

2 kommenttia: