perjantai 27. lokakuuta 2017

Myytti valaistumisesta!

"Sairastuin vakavaan rauhaskuumeeseen ja luhistuin eräänä päivänä kylpyhuoneen lattialle. Olin oksentanut verta ja pyörryin. Heräsin verilammikossa ja yritin liikkua vain huomatakseni, että olin halvaantunut. Silloin ajattelin: "Tässä se nyt sitten oli. Nyt kuolen."
Ja juuri tässä oivalluksessa oli jotakin sellaista-siinä, miten arvokas tämä elämä on ja miten äkkiä se voi pyyhkiytyä pois- joka ei kadonnut minulta. Pari päivää myöhemmin makasin sairaalassa ja tunsin oloni paljon paremmaksi. Jotakin tuosta kokemuksesta oli säilynyt minussa edelleen. En ollut koko elämäni aikana tajunnut, miten arvokasta oli vain olla hengissä. Olin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. Koska olin yrittänyt olla joku tässä maailmassa, minulta oli jäänyt huomaamatta sen asian yksinkertaisuus, että olin elossa. Jokin tuossa kylpyhuonekokemuksessani oli tehnyt vaikutuksen minuun; kuolemanmaku ja sen läheisyys, ja sen miten helposti kaikki voi päättyä- elämämme pysymättömyys. Sairaus iski kuin tyhjästä, aivan tyhjästä. Tuohon aikaan minua kauhistutti se, miten helposti kaikki voidaan ottaa meiltä pois.
Olin ollut koko elämäni vakaumuksellinen ateisti. Sana "henkisyys" ei merkinnyt minulle mitään. Se tarkoitti vain noitia, tonttuja ja henkiä! Uskonto tuntui minusta naurettavalta, ja muistan, miten sairaalasänkyni vieressä oli Raamattu, jonka otin käteeni. Selailin sitä ja luin Jeesuksen sanoja, ja ensimmäisen kerran elämässäni nuo sanat eivät vain kumisseet tyhjyyttään; nyt ne eivät olleet vain ihmisen sepittämää hölynpölyä vaan niissä oli jotakin, jotakin Ikuisesta elämästä, jotakin tämän kaiken arvokkuudesta, jotakin enemmän. En vielä tiennyt tuolloin, mitä se oli, mutta sanat tuntuivat minusta oikeilta.
Minulla ei ollut valinnanmahdollisuutta. Siitä alkoi henkinen etsiminen. Minun täytyi saada selville, mistä tässä oikelta tuntumisessa oli kyse. Minun piti etsiä vastaus "tuolta jostakin".



Myytti valaistumisesta

"Vapautuminen ei ole jotakin, joka minulla on ja sinulla ei ole. Tämä sanoma ei kerro heränneistä tai valaistuneista ihmisistä, jotka siirtävät ymmärryksensä edelleen muille.
Ei ole mitään heränneitä ihmisiä eikä ole mitään valaistuneita ihmisiä, sillä todellisuudessa ei ole mitään ihmisiä missään.
Ne ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa heränneitä ja jotka sanovat: "Minä olen herännyt, sinä et" tai "Minä ymmärrän tämän, sinä et", he uskovat yhä erillisyyteen. "Minä olen herännyt, sinä et"-siinä vasta erillisyyttä onkin! Jotta näin voisi sanoa, täytyy yhä olla olemassa jokin viitepiste, "minä". "Minä" joka vertaa itseään "sinuun". "Minä", joka herää aamuisin ja muistuttaa itselleen olevansa herännyt.
Et voi enää tietää yhtään mitään. Sinulla ei ole enää sanoja sille, mitä tämä on. Näet kaiken ensimmäisen kerran vastasyntyneen tavoin. Eikä millään ole nimeä. Aivan kuten Aatami Eedenin puutarhassa, alat nimetä kaiken alusta uudelleen.
Heränneet ihmiset, valaistuneet ihmiset- se on kaikki unessa. Unihahmo etsii heräämistä. Ja kun tuo unihahmo viimein löytää heräämisen, se osottautuukin uniheräämiseksi.

Mikään ei muutu, kaikki muuttuu

Jos vaikka voisitkin saavuttaa "heräämisen", mitä sillä tekisit?
Emmehän me edes näe sitä armoa ja ihmeellisyyttä, mitä tuolilla istuminen on. Emmehän me edes näe sitä, mikä on aivan silmiemme alla, joten miten hitossa voisimme nähdä heräämisen? Emmehän me edes näe tätä! Vaikka olisikin olemassa jotakin, jota heräämiseksi kutsutaan, me emme kykenisi näkemään sitä.
Aloita tästä. Näe tämä ensin.
Ja hassuinta on se, että kun näet tämän, näet myös sen, että tämä on aina tarpeeksi.
Pelkkä tuolilla istuminen, hengittäminen, pelkkä tämä riittää. Siinä on enemmän kuin tarpeeksi.
Ja kun näet tämän, voit elää tavallista elämää. Heräät yhä aamuisin, puet vaatteet yllesi, kävelet haukkaamaan raitista ilmaa, pilkot puita ja kannat vettä ja teet kaikkea sitä, mitä olet ennenkin tehnyt.
Mikään ei ole muuttunut, elät yhä tuiki tavallista elämää. Ja kuitenkin, kaikki on muuttunut, sillä mielesi ei ole enää raskas eikä vakava; etsiminen on lakannut.
Etsijä on kuollut.
Mikään ei ole muuttunut ja kaikki on muuttunut, ja nyt nähdään, että alun alkaenkin on ollut vain ihme.
Tämä kirja pyrkii jakamaan sen mahdollisuuden, että koko elämän kestänyt etsiminen voi lopulta päättyä, kun ei enää koe olevansa erillinen ihminen ja kun sukeltaa Pyyteettömään rakkauteen."

Jeff Foster, ihmeellinen poissaolo, vapautuminen keskellä hyvin tavallista elämää


2 kommenttia: