Google+ Followers

lauantai 25. lokakuuta 2014

Hahmo hahmolassa!





Blogaus joka ottaa hahmon

Olen hahmo kuolleessa hahmojen maailmassa. Kaikki näyttää hahmojen maailmassa elävältä, mutta se "elävä" kuolee kuitenkin aikanaan pois. Hahmo on ajatellut kaikelle ajan kulukseen merkityksiä, pohjimmiltaan kuitenkin tajuten, että se on kaikki valhetta ja katoavaa. Hahmolle on annettu nimi ja sos.turva tunnus eli painettu numerot rintaan mahdollista tunnistamista varten. Hahmolle on rakennettu tarina ja se tarina tulee muilta hahmoilta. Hahmo tietää, että hahmo näkee hahmojen keskinäistä hahmojen unta, vaikka hahmolan unta näkeekin vain yksi hahmo. Hahmot hallitsevat hahmoja eikä hahmolla ole vaihtoehtoja kuin vaeltaa hahmolassa, hahmo voi kuitenkin herätä hahmojen unestaan.
Hahmo kuuntelee jatkuvasti ääniä päässään, jotka ohjaavat ilon tunteisiin, murheen tunteisiin tai hylätyksi tulemisen tunteisiin tai mihin vaan tunteisiin. Hahmo kuvittelee, että joku toinen hahmo voi hänen päässä pyöriviä ääniään ymmärtää tai jopa rakastaa. Hahmo kehittelee itselleen stragedioita joita pyöritellä päässään. Hahmo kasvattaa itselleen identiteetin ja monenlasia rooleja. Naamareita vaihdetaan tiuhaan ja monenlaisten tilanteiden varalta, jotta ei pelottaisi niin paljoa, onhan kaiken onnistuttava täydellisesti. Kulissit eivät saa kaatua hahmolassa. Hahmojen on puhuttava hahmojen kieltä, muuten hahmo nimitetään "hulluksi".

Hahmo aloitti hahmomaailman rakentamisen ajassa kauan aikaa sitten ja tässä on tulos; paljon epäonnellisia hahmoja, joiden illuusio odottaa lopullista murtumista heräämisen edessä. Hahmo rakastaa kehitystä ja jatkuvaa tarinan luontia, koska se peittelee mukavasti hahmon itse keksimää pelkoa ja syyllisyyttä. Hahmo toivoo että hänet huomattaisiin ja että häntä kuunneltaisiin tai sitten hahmo vetäytyy piiloon. Hahmo haluaa olla ykkönen tai vaikka epäonnistunut, mutta jotain hänen täytyy olla ja tehdä. Hahmo on jatkuvassa liikkeessä, hahmo haluaa saavuttaa ja kerätä statuksia ja rintamerkkejä. Rakkauskin on hahmolle vain saavuttamista, hallitsemista ja mielikuvien rakentelua. Hahmo tahtoo saada mutta harvoin antaa. Hahmo haluaa tietää, mielellään kaiken. Tieto luo hahmolle tarkoitusta ja varmuutta. Tieto on hahmolassa arvostettu asia, koska hahmo saa siitä itselleen vahvan itsetunnon ja luottamuksen uusia hahmon rakentamia uskomuksia varten.
Hahmo rakastaa sääntöjä, lakeja ja jatkuvaa kehitystä (mihin?). Hahmo uskoo rahaan ja uskomuksiin ja hahmon on pakko kuulua johonkin. Hahmo etsii itseään ja sanoo "sitten kun...". Hahmo syö mieluusti kermat kakun päältä ja lähtee hahmoloiden ryhmiin ja hahmojen henkisiin piireihin, jotta hahmo saisi tarkoituksen ja parhaan hahmon tittelin. Hahmo haluaa sitä ja tätä, hahmo haluaa mielellään olla guru ja opettaja. Hahmo haluaa olla esillä tai vaikka kapinoida eli hahmoloida. Hahmo haluaa muuttaa toista hahmoa ja kertoo auliisti totuuden. Hahmo uskoo olevansa epätäydellinen koska hahmo on jo ajatuksena epätäydellinen. Hahmo sotii toisia hahmoja vastaan tai sitten se rakastuu toiseen hahmoon, henkiseen kirjaan tai vaikkapa koko hahmolaan, aina siihen asti kunnes joku hahmo ei vastaa hahmon omaa suunnitelmaa, sitten hahmo räjähtää. Hahmo tahtoo olla oikeassa eikä salli itselleen rauhaa vaan hahmolan on pyörittävä hinnalla minä hyvänsä. Hahmo kuvittelee rakastavansa, mutta ajattelee kuitenkin vain omaa hahmoansa, onhan hahmo ottanut hahmonsa sitä varten. Hahmo esittää hyvää mutta pillastuu helposti ja menettää mielenrauhansa. Hahmo tahtoo hallita muita hahmoja. Hahmo on levoton omasta epätodellisuudestaan. Hahmon on pakko siis rakentaa ajatusrakennelmia, jotta hahmo ei levähtäisi tai heräisi. Hahmo tietää katoavaisuutensa, mutta ei puhu tai tunnusta sitä. Hahmolle on tärkeätä olla olemassa hahmon arkkuun asti. 

Hahmolassa on myös ankara kuri. Ole orja, ansaitse raha, ansaitse kaikki. Jos hahmo ei tee mitään, niin hahmo ei ole mitään. Hahmo haluaa monistaa itsensä ja kun uusi kopio on syntynyt, hänestä pidetään hetken, mutta hetkellä minä hyvänsä hän alkaakin tätä toista kuviteltua hahmoa vihaamaan. Hahmolle on aivan sama onko se julkkishahmo vai läheinen hahmo, pääasia että hahmo saa kuulla kunniansa. Hahmo ei ole varma itsestään, hahmo on epävarma. Hahmoa ei auta julkisuus eikä kunnon känni, hahmolle tulee krapula ennen pitkää, koska hahmo ei tiedä mitä helvettiä täällä tapahtuu??! Hahmo rakastaa vasta kun häntä rakastetaan, muuten toisesta hahmosta ei ole mitään hyötyä. Hahmo keksii monenlaisia mieltymyksiä, joita sitten yritetään epätoivoisesti sovittaa toisen hahmon mieltymysten kanssa. Jos ne sattuvat osumaan yhteen, niin hän on "hyvä hahmo", jos ei niin se on sitten heippa. Mieltymykset harvoin osuu yhteen, joten hahmo kokee usein yksinäisyyttä. Hahmo saattaa jopa masentua. Hän kokee itsensä irralliseksi hahmoksi, hylätyksi hahmoksi. Hän on vain hahmo hahmojen maailmassa. Mielikuvitusta on rankkaa pitää pystyssä vuodesta toiseen. Hahmoa saattaa iskeä väsymys ja pelko. 

Hahmolassa kaikki näyttää olevan pintapuolisesti kunnossa, mutta aina jostain repsahtaa. Hahmolassa eläminen ei välttämättä ole vakavaa kun alkaa heräämään. Herääminen saattaa kuitenkin olla hämmentävä kokemus ja voi poikia pahan hahmondeetti eli identiteetti kriisin. Herääminen ei ole kuitenkaan muuta kuin näkemistä, muuten se on sitä samaa hahmolassa oloa ja eloa. Kivaa hahmolaa, tylsää hahmolaa, pelottavaa hahmolaa, rakastavaa hahmolaa, ihan mitä vain hahmolaa. Elämä on kuitenkin pelkkää hahmolaa aina siihen asti kunnes se loppuu.

Myös tälläistä hahmolassa on. Se on hahmolan väen elämää. Onneksi hahmola on mielikuvitusta eikä siten todellista, vaikkakin se siltä saattaa tuntua joskus. Tämä hetki hahmolaa on yhtä todellista kuin viikon takainen yöunesi tai 5 vuotta sitten tapahtunut asia. Eilinenkään ei ole totta, koska sitä ei missään enää ole. Pikkuaika hahmolaa voi loppua koska vain, joten jos haluaa mukavan hahmolan nähdä, kannattaa tehdä muut hahmot onnelliseksi, silloin tekee oman hahmonsa onnellisen tuntuiseksi ja ehkä vapaaksi (hetkeksi?). Hahmolassa eläminen ei kuitenkaan vaadi mitään, jos on tajunnut olevansa hahmolassa. Hahmo vain on, niin kauan kuin on, jos ees on. 

Annetaan hahmolan jatkaa hahmottumistaan ihan rauhassa.

Hei! kuvittelen olevani Jarkko Hahmola, "älä ota sitä vakavasti, älä ota sitä vakavasti vaan kuuntele hahmoa...(tai älä ees kuuntele, eihän hahmo ole mitenkään todellinen, sillä hahmoni on vain hah hah hahmo ;-)





 MAINOS!
Tässä vielä suosittelen blogia, joka on mielestäni 1 niitä harvoja aitoja blogeja, joita ei kaunistella henkisellä shaissella eikä sitä pönkitetä myöskään omalla egolla. Suorempi kuin oma blogini. Jakehahmo suosittelee lämpimästi!!.;-) Ei muuta kuin hahmoilemisiin!
http://naamiontakaa.blogspot.fi/

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mitä kuuluu? APULANTA: house of rock, kouvostoliitto 18.10. 2014

Hei hei mitä kuuluu?

Eilen lauantaina 18.10.2014 tuli käytyä kouvostoliiton house of rockissa tästä kyseisestä syystä:


SUUR kiitos lepakkomiehelle, sillä ilta oli varsin ratkiriemukas, siitäkin huolimatta että kurkkuni on ollut kipeä ja olo hieman puolivaloilla käyvä. Noi mutta mikäs siihen auttoikaan...? :

Lämmin minttusuklaaviina kermavaahdolla ja ravitsevan raikas päärynäsiideri jäillä on sopiva yhdistelmä. NAM! 

Taattua Apulantaa lauantaina

Apulanta oli taattua apulantaa. Mitään ihmeellisiä yllätyksiä ei ollut, mutta paikka ja aika oli taatusti harvinaista herkkua. Lauantai-iltana pienessä ja viihtyisässä house of rockissa oli silkkaa nannaa. Tunnelma oli kohdallaan loistavan mukavan ja hymyilevän henkilökunnan kera. 
Nyt kun apulanta on taas kuumaa kauraa vain elämää ohjelman, loppuun myytyjen jäähallien sekä uuden kokoelman julkaisun kanssa, arvo vain nousi ainakin minun silmissäni tätä odotettua pikku keikkaa ajatellen. Minusta vain on niin siistiä ostaa ennakkoon lippu ja diggailla bändiä metrin päästä ihan kuin olisi jossain treenikämpillä. Minusta apulannan kaltainen rouhiva punkilla pippuroitu rock toimii parhaiten pienessä rock klubissa. Sitä on kai turha sanoa että luukulla luki "loppuunmyyty".
Bändin setti lista oli tänä iltana Sipen laatima ja hyvinhän se rokkasi. Plussaa sai vielä uuden basistin slappi beisi, joka soi komeasti psychobilly otteella biisissä "poltettu karma". Muita kappaleita oli mm. "zombeja", "mitä kuuluu?", "aggressio", "hiekka", "koneeseen kadonnut", "mato", "pahempi toistaan", "pihtiote", "armo" ja "anna mulle piiskaa"...hyvistä biisestä ei siis ole pulaa, settilistaa kasatessa on varmasti pienoisia vaikeuksia päättää mitkä viisut jätetään pois.

Lähröössä
Join tätä (yhtä) herkkua koko illan...;-)
Kelpo setti, snadi stage ja iso viulu...
Hyvällä tavalla tärähtäneet parhaat ystäväni, seura taitaa tehdä kaltaisekseen...;-)
Hittinikkari Tontsa
Suomen Marky Ramone eli "Saippi"
Valon valtakunta
Tontsalla on terveet kädet ja hyvä asenne

Läpyt ja plekut

Mulla on hyvä kamera liikkuvaan kuvaukseen, joten tätä ainutlaatuista mahdollisuutta en missannu tälläkään kertaa. Loistava ajoissa varattu paikka ja tarpeeksi hyvä mikki kamerassa. Kun fiilistelen kotona keikkaa uudestaan, niin saan jopa paremmin selvää kuin paikanpäällä :-) Jos et jaksa fanittaa melkein koko settiä läpi, niin tässä viimeisessä biisissä annetaan piiskaa oikein olan takaa...lopussa vielä läpyt ja plekut, koska onhan tämän hienon orkesterin jäsenet upeita herrasmiehiä. Kiitos mutta ei anteeksi. Nokka kohti uusia kokemuksia, Hey HO, Let`s GO & See YA!!!!


Ja tässä vielä se melkein koko setti...;-) Kuvaaja a`la Jake:


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kelluvat korkit meren aalloilla, kosmeettinen pinta




"Auktoriteetteihin nojaaminen on kuin yrittäisi jättää jonkin askeleen väliin, mikä ei ole mitenkään mahdollista. Ei ole mitään sellaista ymmärrettävää, jota emme voisi ymmärtää ihan itse. Meidän ei tarvitse luopua itsemääräämisoikeudestamme jonkin toisen ihmisen tai järjestön hyväksi. Kaikki mitä tarvitsemme on meidän käsillämme ja saavutettavissamme, eikä kukaan ole koskaan jättänyt väliin yhtäkään askelta.
Kasvatusdogmit ja -ideologiat ovat erityisen turmiollisia tässä suhteessa. Ne värittävät ja muovaavat ajatuksiamme paljon suuremmassa määrin kuin ehkä ymmärrämme. Henkiset etsijät saattavat olla varmoja sen suhteen, että he ovat päässeet eroon nuoruutensa ehdollistumisista, mutta tämä on paljon helpommin sanottu kuin tehty.
Kuka tahansa voi järjestellä persoonansa ulkokuorensa uuteen uskoon ihan milloin vain ja ihan miten tahansa - vaihtaa pukeutumistyyliään, kampaustaan, nimeään, osoitettaan, kansallisuuttaan ja uskontoaan - mutta pinnalla tapahtuva muutos on vain kosmeettista. Se on kuin maalaisi talon uuden väriseksi ja alkaisi nimittää sitä uudeksi taloksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Se on sama vanha talo, sama vanha rakennelma, jolla on sama vanha perusta; se on vain eri värinen. Voit lisätä taloon koristeita, verhota sen kankaaseen tai maisemoida pihan uudelleen, mutta tällä ei ole mitään olennaista eroa. Jos haluamme talon olevan eri talo, meidän on purettava sen perustukset, kärrättävä pois purkujäte ja aloitettava aivan alusta.
Usein kysytään, voiko ihminen todella muuttua? Vastaus kuuluu: kyllä voi, ja näin se tehdään: pura rakennus ja rakenna uusi.
Kuole ja synny uudelleen. Ei ole mitään muuta tapaa. Voimme käydä terapiassa vuosikausia ja olla yhä sama persoona kuin aloittaessamme. Voimme lukea joka ainoan itsetuntemuskirjan, tilata kaikki sopivat aikakausilehdet, liittyä kaikkiin ryhmiin, käydä kaikki kurssit ja ponnistella äärimmilleen, mutta jos rakenteet ja perusta ovat samat vanhat, silloin olemme sama vanha persoona, vaikka miten muuttaisimme ulkoista olemustamme ja käytöstämme.
Todellinen muutos tapahtuu syvällä pinnan alla, sellaisissa syvyyksissä, joissa ei yleensä käydä, ja ennen kuin olemme matkanneet sisällemme ja noihin syvyyksiin, emme voi todella väittää tuntevamme itseämme. Niin kauan kuin emme ole tehneet tuota matkaa, olemme  täysin näkymättömien voimien armoilla, kuin kelluvat korkit meren aalloilla, mutta ei meitä kiinnosta tehdä tätä matkaa, sillä meidän on paljon helpompi vakuuttaa itsemme siitä, että meidän kelluntaliikkeemme saa koko meren aaltoilemaan.
Turhuus.
Rönsyily päättyy tähän."

-Jed Mckenna, henkinen sodankäynti





lauantai 11. lokakuuta 2014

Kuolema on paras guru


( Tämän kertainen blogi kirjoitukseni ei tule sisältämään yhtään rakkaus tai enkeli (paitsi nämä) sanaa. Eikä se perusta uutta kulttia eikä lupaa taivaspaikkaa kuoleman jälkeen. 
Koska se ei näe sinua vajaana, ei se myöskään mainosta "näin tulla paremmaksi ihmiseksi" kurssia, joten mitään omaa lehmää ei ojassa ole. Eikä se pyydä rakentamaan uusia henkisiä identiteettejä. Joogamattoakaan ei ole pakko ottaa esiin eikä suitsukkeita tarvita. Pyhimysten ja gurujen kuvatkin saa jäädä lehtien sivuille. Tämä kirjoitus ei rakenna mitään uusilla ajatuksilla rakennettuja pilvilinnoja, eikä se pyydä sinua muuttumaan, se vain muistuttaa yksinkertaisesta faktasta ilman kaunisteluja. Nyt ollaan todellisen realismin äärellä. Sen saman realismin alttarin äärellä, jonka eteen minunkin egoni joutuu nöyrtymään. Tämän realismin äärelle kuolee jokainen ihminen , ajatus ja jokainen uskonto sekä kokemus. Neulansilmän läpi on tosiaankin vaikea kulkea ja jokainen Buddha pitää matkalla tappaa.)

 



KUOLEMAN T(R)ANSSIA:elämää kuoleman kanssa.Tik tak tik..


Jokainen hengenveto on yhtä hengenvetoa vähemmän eikä aika kerää pankkitilillesi mitään, elämä lyhenee jokaisella luetulla kirjaimella ja sanalla sekä itse aikakin vähenee kovalla vauhdilla. Tik tak, tik tak....olit sitten pankkiiri, kuuluisa ja rikas rap esiintyjä tai tavallinen peltolan reiska. Samalla viivalla ollaan. Samassa uppoavassa laivassa. Minulla on kavereita ja tuttuja tappanut matkan varrella itsensä tai muuten vain kuollut huumeisiin tai petiinsä -nuorena. Kukaan muukaan ei tule selviämään, se on varma. Egosi sattaa vastustaa tätä faktaa, mutta se on täysin totta. Maailman kuuluisinkin miljonääri on samalla viivalla maailman köyhimmänkin kanssa, ah miten vapauttavaa.
Sydän voi pysähtyä hetkellä minä hyvänsä, eikä ole yhtään varmaa että olisin tai olisit hengissä enää tunnin päästä.
Me pelkäämme kuolemaa kuollaksemme, mutta emme siitä puhu avoimesti ja rehellisesti, niiden oikeilla sanoilla. Pidämme kuolemaa jotenkin epänormaalina, jopa masentuneiden höpinöinä. Se on kulttuurin ja uskomusten ansiota. Säpsähdämme heti jos puhumme kuolemasta, vakavoidumme entisestään. Kuolema kuitenkin määrittää kaiken. Kuoleman pelko vaanii mielissämme, tiedostamme viikatemiehen saapumisen hetkellä minä hyvänsä. 
Tietoinen hauras mieli haluaa uskoa, että elämme vielä pitkään, joten alamme kasata kuollutta elämää ympärillemme. Rakennamme kulissit ja puitteet sen näköisiksi, että emme kuolisi koskaan. Täytämme arkemme tyhjänpäiväisillä ajatuksilla, harrastuksilla, medialla, juomisella, oravan pyörässä juoksemisella, tavaroilla, jatkuvalla syömisellä..jne. 
Valloitamme vuoria, mutta emme mieti sitä mikä meille antaa elämän. Minä näen kaikkialla kuolemaa, koska kaikki loppuu eli kuolee. Esim. tällä hetkellä näen kuoleman niin, että on syksy ja vietämme kesän hautajaisia. Kaikki muistuttaa kuolemaa ja se antaa elämän.



Murehtimalla tai rakentamalla uusia hengellisiä kultteja unohdamme kuoleman. Pakoilemalla itseämme mielen hälyyn unohdamme kuoleman. Ihannoimme syntymää ja vauvoja, mutta vanhukset ja kuolemaa emme. Taistelemme ja sodimme jotta pysyisimme hengissä. Syömme super terveellisesti jotta eläisimme mahdollisimman pitkään, ilmenemismuotoja on miljoona. Olemme useasti niin kovin rauhattomia ja hukutamme itsemme uneen.


Joka ainut hetki kuolee kaikki eikä vanhaan ole pääsyä. Kuolet siis jokainen hetki uudelle, jos uusi edes koskaan pääsee edes alkuun. Uskonnot ja henkiset turvaköydet on keksitty kuoleman pelossa, tärisemme kuolemanpelosta jos näemme asioita joita pelkäämme, koska ne muistuttavat meidän kuolevaisuudestamme. Pelkäämme identiteetin eli kuvitelmien murtumista. Mitä kovempi egon kuori, niin sitä helpommin selviämme, sanoo ego. Todellisuudessa se on just toisinpäin. Siksi kysynkin että kumpi kuolee enemmän; pinnallisesti rikas vai hengessä "rikas"? 
Kun keskustelet tai kuuntelet ihmisen kanssa joka on käynyt kuolemanporteilla, niin hänestä huokuu rauha ja viisaus. Kaikki turha karsiutuu pois. Pikkujutut ei häntä enään hetkauta. Onni tulee syvemmältä. Onnea ei enään haeta mistään ulkopuolisesta asiasta tai auktoriteetistä, vaan se on läsnä kaikessa, tässä hetkessä. Hymy on luonnollisempaa ja ego pienempää. Enää ei tarvitse olla jatkuvasti oikeassa eikä ajan tarvitse olla orjuuttaja. Enää ei ole kiirettä kerätä perhettä, ystäviä, mainetta ja mammonaa ennen tuomarin pillin vihellystä. Kaikki on läsnä tässä ja nyt ja koko maailma esittäytyy täydellisenä sellaisena kuin se ilmenee.

Ihmiselle jolle väheneminen, häviäminen tai irtipäästäminen on vaikeaa, on kyseessä vain herra kuolemanpelko. Pitää muistaa kuitenkin että kuolema ei ole meillä huono asia, mutta pelko on se joka lamauttaa kaiken. Kuolema on se asia mitä emme tiedä ja siksi pelkäämme. Ajatuskin siitä että minä katoaa, on puistattavaa. Minä kuvittelee olevansa koko elämä.

Kuolema on surullinen asia, koska olemme saaneet päähämme, että se lopettaa todellisuuden. Minä väitän, että kuolema lopettaa kaiken epätodellisen, jo tästä hetkestä lähtien. Kuolemasta alkaa elämä, se vapauttaa hetkeen ja karsii kaiken turhan. Mitä enemmän pelkää kuolemaa, niin sitä vähemmän osaa elää ja tämä kuoleman pelko on usein alitajuista ja se näkyy kaikessa toimissamme. Kaikki on rakennettu sen peittelemiseen. Tekopirteät "näin tulla paremmaksi ihmiseksi" kurssit, jälleensyntymisopit tai ahdistelevat uskonnot ovat vain kuolleiden ja pelokkaiden ihmisten keksintöä.
Ajattele hetki ihmisten käyttäytymistä. Kaikki perustuu kuoleman pelkoon. Vaikka olemme jo syntymän hetkellä tuomittuja kuolemaan, niin silti emme osaa käsitellä tätä luonnollista tapahtumaa. Kuolema on paras "guru" mitä voi koskaan löytää, se antaa täydellisen ilon, nöyryyden, rehellisyyden, onnellisuuden ja rauhan. 
Kuolema on kaiken tuomari eikä kukaan tiedä omaa fyysistä kuolemaansa, vaikka olisit pappi tai valaistunut harmaahapsi.
Tähän faktaan ei auta new aget eikä kauniit yksisarviset, pitää lyödä vain faktat pöytään. Ei muuta kuin kuolemisiin.




"Me vain tapamme aikaa kuoleman odotushuoneessa, harhautamme ajatuksiamme joillakin kirjalla tai kuvalehdellä, pelillä tai sanaristikolla, odottaen että nimemme huudetaan ja teeskennellen, ettei niin koskaan käy. Useimmilla meistä ei ole mitään käsitystä siitä, missä me olemme ja mitä on tapahtumassa, emmekä huomaa laisinkaan Mayan äidillistä armoa ja villiä juonittelua." -Jed McKenna



"Vasta kun me todella tiedämme ja ymmärrämme, että aikamme maan päällä on rajallinen ja ettei meillä ole mitään mahdollisuutta tietää, milloin aikamme on tullut, alamme kokea jokaisen päivän täytenä niin kuin se olisi ainoa päivämme." -Elisabeth Kubler-Ross


"Kuolema on avain elämään. Kuolema määrittelee elämän, antaa sille muodon, merkityksen ja puitteet. Ellei meillä ole selkeää ja rehellistä suhdetta omaan kuolevaisuuteemme, elämme loputtomassa henkisen löhöämisen tilassa, harmaassa hernerokkasumussa, joka luo helvetillisen harhakuvan siitä, että elämä venyy loputtomasti kaikkiin suuntiin." - Jed Mckenna

"Kenties kaikkien ongelmiemme taustalla, ihmisyyden ongelman taustalla, on se tosiseikka, että me olemme valmiit uhraamaan koko elämämme kauneuden ja olemaan toteemiemme, tabujemme, armeijoidemme, lippujemme ja kansallisuuksiemme vankeja, jotta vain saisimme kiellettyä kuoleman, joka on ainoa todellinen asia, joka meillä on." -James Baldwin




Heitän vielä tähän loppuun kysymyksen: Mitä jos yleisin masentumisen syy onkin vain sen todellisuuden jonkin asteista tajuamista, että epätodellinen luomus osoittautuu epätodelliseksi ja se kuolee pois? Masentuneella sisäinen ääni sanoo; "tämä ei ole todellista, olet rakentanut väärän todellisuuden ja tämän on siis kuoltava."