Google+ Followers

torstai 18. tammikuuta 2018

Oletko mieluummin oikeassa kuin onnellinen?

"Olemme nimenneet oman lajimme itsellemme tyypillisen nöyrästi Homo sapiensiksi, viisaaksi ihmiseksi. Osuvampi nimitys olisi kylläkin Homo babulus, typerä lörpöttelijä, sillä lörpötellä me todellakin osaamme, kun taas viisaus on hyvin, hyvin harvinaista."

"Me ihmiset rakastamme tietämistä ja oikeassa olemista. Jos haluat huvittaa itseäsi tällä asialla, sinun ei tarvitse kuin mennä mille tahansa keskustelupalstalle tai katsoa minkä tahansa verkkojulkaisun juttujen kommenttiketjua, niin huomaat, miten rakasta tietäminen ja oikeassa oleminen meille on. Ja samalla kun luet ihmisten viestejä, saatat hiljaa sanoa mielessäsi: "miten typeriä ihmisiä! Eivätkö ne oikeasti tiedä mistään mitään." 
Naps! kiinni jäit.
Ihmeiden Oppikurssin lainatuimpiin lauseisiin kuuluu:
Oletko mieluummin oikeassa kuin onnellinen?

Lauseella tosin viitataan kyseisessä kohdassa erityisesti siihen, että etsimme vastauksia sieltä (itsemme ulkopuolelta) mistä niitä ei voi koskaan löytää, ja niin kauan kuin haluamme asian olevan näin-siis että me mielestämme tiedämme, mistä vastaukset voi löytää - emme voi olla onnellisia.
Lauseella on kuitenkin paljon laajempikin merkitys ja erityisen merkityksen se saa nimenomaan ihmissuhteissamme. Meillä ihmisillä on nimittäin tapana haluta koko ajan korjata toisillemme asioita, mikäli koemme tulleemme ymmärretyksi huonosti. Me käytämme vuorovaikutuksessamme hirvittävän määrän energiaa siihen, että yritämme varmistaa sen, että toinen on varmasti ymmärtänyt meidät oikein. Jos kuitenkin muistat, mitä jo aikaisemmin tässä kirjassa sanoin, siis että pohjimmiltaan kukaan ei voi koskaan ymmärtää toista -ainakaan erillisenä olentona- käytämme aivan tarpeettomasti aikaa ja voimavarojamme mahdottoman  yrittämiseen. Toisaalta, ellemme koe tulevamme ymmärrretyksi toisen taholta, tuo ihmissuhteemmekaan ei toimi, sillä eihän kukaan halua tai jaksa yritää olla ystävä tai kumppani sellaiselle ihmiselle, joka ei häntä ymmärrä. Mikä siis neuvoksi?

Ymmärretyksi tuleminen ja oikeassa olemisen tarve

Meiltä menevät helposti sekaisin tarve kokea ymmärrystä toisen ihmisen taholta ja oma tarpeemme olla oikeassa erilaisten asioiden suhteen. Tämä on tosin hyvin ymmärrettävää, koska kyse on veteen piirretystä viivasta. Milloin ymmärretyksi tulemisen tarve muuttuu oikeassa olemisen tarpeeksi ja päinvastoin? Koska ymmärretyksi tuleminen on välttämätöntä hyvien ihmisuhteiden synnyttämiseksi ja toisaalta oikeassa olemisen tarve taas kuluttaa ja haurastuttaa niitä, meidän lienee syytä tarkastella asiaa lähemmin.
Oikeassa olemisen tarve johtaa helposti jatkuvaan kinasteluun, väittelyyn, hyökkäämiseen ja puolustautumiseen. Jos ajattelet itse elämäsi aikana käymiäsi lukemattomia keskusteluja, huomaat varmasti miten yleinen tarve oikeassa olemisen tarve on niin sinulla itselläsi kuin muillakin ihmisillä. Me saamme pohjatonta, toisinaan lähes perverssiä tyydytystä siitä, että olemme oikeassa. Esimerkiksi lukemattomat televisio-ohjelmat ja illanviettopelit perustuvat juuri tähän tarpeeseemme. Kukapa meistä ei nauttisi siitä, että osaa vastata oikein erilaisten tietovisojen kysymyksiin, ja aika moni meistä vieläpä nauttii siitäkin,  että saa ryhtyä väittelemään muiden kanssa omien tietojensa oikeellisuudesta. Koko tieteellinen maailmankuvamme perustuu kamppailuun siitä, kuka on mistäkin asiasta oikeammassa. Uskonnot perustuvat tähän. Tekisi mieli sanoa,  että aivan kaikki vuorovaikutuksessamme perustuu nimenomaan kamppailuun siitä, kuka on oikeassa.
Meidän on käsittämättömän vaikeaa tunnustaa olevamme väärässä - jopa silloinkin, kun tiedämme olevamme väärässä. Miksi? Syitä on monia, mutta kenties keskeisin niistä on se, että haluamme elätellä itsestämme tietynlaista kuvaa toistemme edessä- toisin sanoen me emme uskalla olla oma itsemme toistemme edessä. Tämä taas johtuu siitä, ettemme itsekään tiedä, millaisia todellisuudessa olemme, joten meidän on paljon helpompi yrittää luoda toiselle ihmiselle jokin keinotekoinen kuva itsestämme kuin yrittää ensin kohdata itsemme sellaisena kuin todellisuudessa olemme, ja tähän toiselle välittämäämme kuvaan itsestämme me tarvitsemme oikeassa olemista, jota myös hullusti kutsumme "tietämiseksi" ikään kuin kyse olisi todellisesta tietämisestä eikä vain omista käsityksistämme ja mielipiteistämme.
Kyse on eräänlaisesta varjoleikistä, jossa kaikki yrittävät olla jotakin toistensa silmissä, vaikka kukaan ei ole oikeasti yhtään mitään. Meidän on loppujen lopuksi aika helppo antaa toinen toisellemme ihan millainen tahansa kuva itsestämme, kunhan vain opettelemme tietyt perusasiat.
Tätä tosiseikkaa havainnollistaa erinomaisesti, joskin järkyttävästi, dokumenttielokuva Kumare, jossa tavallinen amerikanintialainen mies päättää kokeilla, pitäisivätkö ihmiset häntä viisaana guruna, jos hän vain opettelee vähän sopivaa retoriikkaa ja liittää siihen sopivasti ulkoisia tehosteita. Dokumenttielokuva on aika traagista katsottavaa- siis meidän ajattelu ja erottelukykymme kannalta.
Antiikin filosofi Herakleitos kiteyttää tämän asian mielestäni paremmin kuin kukaan muu fragmentissaan, joka kuuluu: "Parhaimmatkin heistä hakevat vain kuolematonta kunniaa kuolevaisten silmissä." Tämä lausahdus on sikäli järkyttävä, että siinä sanotaan suoraan, että jopa ihmiskunnan syvällisimmilläkin ajattelijoilla on lopulta vain yksi päämäärä: olla jotakin muiden silmissä, toisin sanoen olla oikeassa. Omien havaintojeni perusteella en ainakaan ihan suoralta kädeltä voi olla erimieltä. Minäkin tässä vain yritän olla sinun silmissäsi vakuuttava enkä voi sille mitään, että sinulle ehkä tulee sellainen tunne, että minä yritän olla oikeassa ja "tietää" asioista sinua enemmän. Kenties on niin, että aina kun yrittää selvittää toiselle jotakin, joutuu maksamaan sen hinnan, että joutuu pelaamaan oikeassa olemisen peliä. Ehkä tätä mielen harha on rakennettu juuri niin.
Ihmissuhteiden kannalta oikeassa olemisen tarve on hyvin tuhoisa. Sillä saa hyvin helposti särjettyä vaivoin rakennetun rauhan ja sopusoinnun tilan. Tietenkin oikeassa olemisen tarve on eri ihmisillä eri asteinen ja eri ihmiset ilmentävät sitä eri vahvuudella, mutta kaikilla meillä se kuitenkin on. Me yritämme oikeassa olemisen tarpeellamme pönkittää, tilkitä ja paikata sitä haurasta maailmankuvaa, jonka pelkäämme toisten ihmisten meidän käsityksistämme eroavien käsitysten romuttavan. Se on meille suojamekanismi, jonka avulla yritämme torjua meihin ulkopuoleltamme kohdistuvat hyökkäykset. Jälleen kerran joudun nostamaan esiin sen, että tällainen suojautuminen on mahdollista ainoastaan, jos pidämme toisia ihmisiä meistä erillisinä olentoina. Siksi Ihmeiden oppikurssikin painottaa niin terävästi meille sitä, että kaiken murheen alku ja juuri on siinä, että samaistumme kehoomme mielen sijaan, joka siis on kaikille pohjimmiltaan sama.

Eikö kuitenkin ole suorastaan aika lapsellisen hullua, että me tällä tavoin pyrimme puolustamaan maailmankuvaamme, joka tavallisesti perustuu ainoastaan omiin uskomuksiimme eikä mihinkään todelliseen? Toisaalta vanha viisaus kuuluu: "Totuutta ei tarvitse puolustaa". Toisin sanoen se, mikä kaipaa puolustautumista, ei voi olla totta. Ajattele, mikä hieno elämänohje tämä on! Millaiseksi elämäsi muuttuisi, jos lakkaisit puolustamasta omaa maailmankuvaasi ja luottaisit siihen, että totuus pitää kyllä itse itsestään huolen?"

Juha Kuvajainen, kamalan ihanat ihmissuhteet

tiistai 16. tammikuuta 2018

Kaapin takana on....na..TOTUUS

 "Kuolema on avain elämään. Kuolema määrittelee elämän, antaa sille muodon, merkityksen ja puitteet. Ellei meillä ole selkeää ja rehellistä suhdetta omaan kuolevaisuuteemme, elämme loputtomassa henkisen löhöämisen tilassa, harmaassa hernerokkasumussa, joka luo helvetillisen harhakuvan siitä, että elämä venyy loputtomasti kaikkiin suuntiin." 
- Jed Mckenna

Meitä on pitkiä, lyhyitä, leveitä, arpisia, silosia, lihaksikkaita, hoikkia, sairaita, terveitä, huumorintajuisia, huumorintajuttomia, tummia, vaaleita, trendikkäitä, taviksia, rokkareita, poppareita, hoppareita, rikkaita, köyhiä, introverttejä, ekstroverttejä. Olemme perheellisiä tai sitten asumme yksin tai kaksin. Puhumme monia kieliä, englanti, suomi, ruotsi, siansaksa (jota toisinaan itse puhun). Meitä on tummaihoisia, vaaleanihoisia, punanahkoja ja ties mitä. Jollain on vain yksi käsi, jollain kaksi kättä ja bläck n dekker.
On kulttuurisia ja kasvatuksemme luomia uskomuksia. On perinnöllisiä vahvoja piirteitä.
Me asumme kerrostalossa, omakotitalossa, majassa tai kadulla. Olemme työelämässä tai karenssilla työttömänä. Olemme parisuhteessa, sinkkuna ja yksinäisiä, sinkkuna ja yhtä elämän kanssa. Meillä voi olla rahaa tai ei olla rahaa. Haluamme sotaa tai haluamme rauhaa. Olemme materialisteja tai minimalisteja. Juoksemme uraputkessa nääntyen tai elämme hitaalla tempolla pieneen tyytyväisenä.
Meillä on triljoona uskomusta jotka muuttuvat ja vaihtelevat, jota kutsutaan täällä kehittymiseksi. On vaihtoehtoisia ajattelumalleja niin paljon kuin jaksaa vain mielessään keksiä. Enkeliterapiaa, parantavia kiviä, yksisarvishoitoja, astrologiaa, spiritismiä, horoskooppeja, naurujoogaa, tarot kortteja, enkelikortteja, reikihoitoja. Kirjastosta löytyy satoja, jopa tuhansia itsensäkehittämisen kirjaa.
Uskontoja ja uskomuksia: kristinusko; katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko, protestanttiset kirkot: adventismi, anglikaaniset kirkot, baptismi, helluntailaisuus, kveekarit, luterilaisuus...rastafari, jehovan todistajat, suufilaisuus, jainalaisuus, krishna-liike, zen-buddhalaisuus, enkelit, ufot, mormonit, jooga, tantra, kaikki mytologiat suomalaiset muinaisuskot, gnostilaisuus, muinaiset egyptin uskonnot, taolaisuusskientologia ,voodoo, uuspakanuus...

Meillä on pirstaloituna mielessämme tulkintoja jopa rakkaudesta. Luulemme tietävämme mitä se on. Yritämme liittää sen epätoivoisesti muodon maailmaan ja kuten olet saattanut joskus huomata, se synnyttää vain lisää kysymyksiä. Se synnyttää vain lisää eroja ja odotuksia, joihin petytään. Onko maailmassa ihmistä, joka ei ole koskaan pettynyt rakkaudessa? Onko maailmassa yhtään ihmistä joka ei olisi joskus kysynyt "Miksi minulle käy näin?". Onko maailmassa yhtää ihmistä, joka ei pelkäisi jotain?

Me olemme kehossa inhimillisiä tuntevia olentoja, jotka ovat erilaisia (suhteessa mihin?) ja kuten tarkkana saatoit havaita edellä mainitut jotkut eroavaisuudet saattavat ilmentyä vaikka jo yhdessä ihmisessä jopa yhden ihmiselämän aikana. Esim. ensin olemme pieniä ja sieviä, sitten vähän suurempia ja ilkeitä, jossain vaiheessa muutumme ekstrovertiksi ja elämän muokkaamana meistä tuleekin herkkiä introverttejä ja uskovaisia tai miten vain. Ensin ollaan fitness kropassa jooga mestareita ja lopulta arpisia, sairaita ja lihavia ateisteja. Lopussa meitä jokaista odottaa arkku. Meissä kaikissa asuu murhaaja ja Äiti Amma. Olemme jo kehossa tasavertaisia. Hengessä varsinkin.

Eniten uskomme ajatuksiamme ja tulkintojamme ja rakastumme niihin. Alamme pitämään niitä tosina. Tämän jalkeen niitä onkin hyvä verrata kaverin uskomuksiin ja tulkintoihin. Tästä saattaa syntyä vertailua ja sotaa. Ja se taas synnyttää lisää syyllisyyttä ja pelkoa.

On monenmuotoinen maailma tämä meidän maailmamme. Jos ajatellaan että laitettaisiin kaikki uskomukset, tulkinnat ja asiat yhteen kaappiin ja kaapin ovi kiinni. Tämän jälkeen annettaisiin kaappi poltettavaksi ja katsottaisiin mitä kaapin taakse jää, niin se olisi aika lähellä sitä olemista, läsnäoloa tässä hetkessä joka vastaisi omaa tulkintaani rakkaudesta. Oho, en huomannutkaan että unohdin laittaa sanan rakkaus siihen kaappiin...alkaakohan minulle nyt heti uusi suurten tulkintojen maailma sanasta rakkaus? Mitä jos viskaan sen sanankin sinne tuleen ja vain olisin sitä mikä ON? Luottaisia siihen mikä on todellista enkä vääristelisi sitä.
Kaapin taakse jäi "Rakkaus" joka on meille jokaiselle yhteistä. Oli meillä uskomuksia, tulkintoja tai ei. Kaapin takana ei ollut nainen, mutta siellä oli totuus. Siihen totuuteen saa tulla nainenkin, jos on tullakseen. Usein se tulee ja menee, kuten kaikki asiat tässä näytelmässä. Paitsi totuus, se pysyy. 

Jake







"Me vain tapamme aikaa kuoleman odotushuoneessa, harhautamme ajatuksiamme joillakin kirjalla tai kuvalehdellä, pelillä tai sanaristikolla, odottaen että nimemme huudetaan ja teeskennellen, ettei niin koskaan käy. Useimmilla meistä ei ole mitään käsitystä siitä, missä me olemme ja mitä on tapahtumassa, emmekä huomaa laisinkaan Mayan äidillistä armoa ja villiä juonittelua." 
-Jed McKenna

maanantai 15. tammikuuta 2018

Parisuhteen jälkeistä avointa pohdintaa

"Erityinen ihmissuhde kostaa menneisyydelle. Pyrkiessään poistamaan menneisyydessä tapahtuneen kärsimyksen se jättää näkemättä nykyisyyden, koska se askartelee menneisyyden parissa ja on sille täysin omistautunut. Yhtään erityistä ihmissuhdetta ei koeta nykyhetkessä. Menneisyyden varjot ympäröivät sen ja tekevät siitä sen, mikä se on. Sillä ei ole mitään merkitystä nykyhetkessä ja jos ei merkitse mitään, sillä ei voi olla mitään todellista merkitystä." -IOK
  
"Pyhä henki (oikea mieli) ei halua riistää sinulta erityisiä ihmissuhteitasi, vaan vain muuttaa ne."-IOK

Koska me oltiin Saijan kanssa paljon näkyvillä blogissani, Rakkauden Pohjasakkaa ryhmäsivullani sekä facebook seinällä, niin koen tärkeäksi pohtia ja muistella itseäni suhteessa/suhteissa muille tässä ja nyt. Pistää pisteen tälle ajan jaksolle, jotta voin ottaa vastaan uuden jakson tässä näytelmässäni. 
En puhu Saijan äänellä mitään, ainoastaan omasta maailmastani käsin. En käy läpi kenenkään henkilökohtaisuuksia, vaan riipaisen hieman kokonaiskuvaa. En hae syyllisiä eikä minulla ole tarvetta tuomita. Koska olimme läpinäkyviä, haluan olla sitä loppuun asti. Tämän hetken tuntemuksia ja ajatuksia siitä ihanan riipaisevasta matkasta jonka sain höänen kanssaan kulkea.



Lontoosta suomen lävitse levin huipulle (lappiin 2 kertaa) ja arjen hauskuuksista egojen riitoihin. Reilu kaksi vuotta eikä asiaa (no ehkä jotain;-) tai tunnetta jota en olisi käynyt läpi. Kun itkettiin niin itkettiin ja kun naurettiin niin naurettiin. Syvästä rauhan tunteesta hulluihin shoppailuihin. Parisataa tuhatta faceviestiä (oikeasti), tuhat yhteistä selfietä ja kasillinen linja-autolippuja. Lorvimista, tanssia, pelleilyä, mökötystä, erkaantumista ja läheisyyttä. Hienoja keikka elämyksiä: scorpions, eclipse, profane omen lähipubissa, apulanta sibeliustalo, brian setzer, francine, guns n roses, dragonforce pienellä lavalla jne.  Kahden erilaisen ihmisen yhteensovittamista. Tuhat kiloa raakasuklaata, tuhat litraa kahvia ja triljoona kilometriä autolla ajelua. Satatuhatta sydäntä ja miljoona rakkauden osoitusta. Kuin hullussa komediassa. Meistä kuitenkin digattiin paljon. Oltiin yhdessä väriläiskä, jing & jang. Ei mitään harmaata massaa. Pidän itseäni rohkeana, että heittäydyin mukaan suhteeseen jossa olimme erilaisia erilaisista elämäntyyleistä.
Kun "Mepät" lähti ekan kerran autolla orimattilasta leville, niin meitä ei estänyt edes se, että auto hajosi kesken matkan. Nuija ja tosi nuija. Mä olin kai se tosi nuija, hän oli kai se muija.



Mutta nyt se on ohi....
Hmmmm...
Mitäpä jos parisuhteessa kyse onkin vain ja ainoastaan mieltymyksistä eikä rakkaudesta? Rohkea kysymys jonka esitän itselleni tilanteessa, josta taas löydän itseni. Ja luulen että tästä tilanteesta on löytänyt muutaman muukin itsensä.
Tätä kysymystä nyt kyselee vuosimallia 72 mies, joka on pettynyt parisuhderakkaudessa kerran jos toisenkin.
Sitä kun kerta toisensa jälkeen kuvittelee mielessänsä että "tämä on se".Tässä se on, rakkaus, niin jo samassa mieleeni iskeytyy myös ajatus, "mitä jos ei sittenkään...?"Sama kolikko, eri puolet. Dualistinen maailma. Heitän kolikon menemään ja hups, rakkaus olikin tässä. Ennen suhdetta, suhteen aikana ja suhteen jälkeen.

Nyt kun olen juuri eronnut ihmisestä jonka mukana kuvittelin tulleen lopullisen rakkauden elämääni, ymmärrän taas sen saman minkä ymmärsin jo 10 vuotta sitten, että yhteinen kumppanuus on ainoastaan esteiden poistamista rakkauden edestä, yhteistä polkua kulkemista ja luottamukseen perustuvaa sydän ystävyyttä. Rakkautta ei kukaan voi tuoda eikä viedä. Minusta on todella vaikeaa uskoa että rakkaus alkaisi ja rakkaus loppuisi. Se mikä loppuu, ei ollut rakkautta ollenkaan.

Käyn tässä läpi vaiheita joita käyn henkilökohtaisesti ihmisuhteessa läpi.

Palataampa rakkaussuhteen alkumetreille: 
Itse en henkilökohtaisesti suhteen alkuhuumaa pidä kovin suuressa arvossa, koska kyse on vain huumaantuneesta tilasta, jossa kaksi ihmistä käyttävät kaiken kapasiteettinsä toisen miellyttämiseen. Aivojen mielihyväkeskuksen sisällä sinkoilee jotain tuntemattomia synapseja tuhatta ja sataa. Sama asia kuin söisi pakettillisen raakasuklaata ja alkaisi tanssimaan hyvän musiikin tahdissa tai harjottaisi nousuhumalassa extreme lajia. Huumaantuneessa rakastumisen tilassa näytetään kaikki parhaat puolet ja nähdään parhaat puolet, se on helppoa. Se tila jota tämä maailma kutsuu rakastumiseksi, minä kutsun lakastumiseksi, joka toki on erittäin kivaa eikä missään nimessä ole huono asia, mutta ainakin näin erityisherkälle ihmiselle se on pidemmän päälle hyvin rankkaa. Useamman kerran rakastuneena voin sanoa, että tämä kuvio toistuu joka kerran. Rankan rakastuminen tekee toisen jatkuva ajattelu, ikävä ja esille nousevat pelot ja epävarmuudet. Jatkuva läsnäolo toiselle ihmiselle (voisi helposti unohtaa oman tilansa). 
Tuntuu että koko maailma on muuttunut. Lupaukset, ymmärrys ja rakkauden osoitukset ovat jopa minun kaltaiselle "oman tilan ottavana" helppoa ja luontevaa. Seksikin on ihanaa, jopa huumaavaa sekin, koska onhan kaikki uutta ja jännittävää. Yhteinen aika on yhtä juhlaa. Pikkuvikoja ei ole, on vain täydellisyyttä ja vain se toinen maailman tärkein ihminen. Keskustelut ovat yhtä ilotulitusta ja lähes kaikesta ollaan samaa mieltä. Kovasti varmistelen saadakseni hyväksyntää ja huomaan miten unohdan menneisyyden. Yritän kuitenkin jollakin alitajuisella tasolla korjata menneisyyttä tällä uudella suhteella.

Toinen vaihe: Arjen palaaminen, tavallisten asioiden takaisin tulo. Tulevaisuuden suunnitteleminen, unelmoiminen. Kovin useasti suunnitellaan häitä ja lapsen tekoa, perheen perustamista. Minä jättäydyn tästäkin vaiheesta pois, koska nautin vain hetkestä, yksinkertaisista asioista ja minun on vaikea antaa pitkiä lupauksia koska menneisyyskin on opettanut sen, että tulevaisuutta ei ole. Haluan katsella pitkään ja hartaasti mitä suhteessa ja varsinkin itsessä tapahtuu. Yritän parhaani mukaan olla tietoinen. Koska minulla ei ole pitkiä ja turvallisia ihmisuhteita, niin haluan haistella ja maistella, rauhassa. Olen kuullut elämässäni paljon siitä, että miksi pelkään sitoutua (en ole koskaan ollut naimisissa), mutta minun tapani on sitoutua sydämen tasolla eikä muodollisuudet ole ihan se juttu jolla varmistelen mitään. Jos ero tulee, on helppo sanoa bye bye (kuten on jokaisessa tapauksessa käynyt) ja samalla haluan turvallisen suhteen ilman symboleita. Valinnan vapaus. Rakkaus on minulle jotain syvempää. Muodon tasolla on vain liike. Alkaminen ja loppuminen. Rakkaus on jotain mikä on. Se on turvasatama, ikuinen ja täydellinen, se on viimekädessä meissä itsessämme. Suhteessa voisi suunnittelun ja isojen odotuksien sijaan olla hetkessä, nauraa, kuunnella musiikkia, kävellä ulkona, olla hiljaa, istua kahviossa, käydä keikoilla, tehdä musiikkia, leikkiä lasten kanssa (jos on), jutella henkeviä tai ihan VAIN OLLA, yksin tai yhdessä. Minusta suhteessa ei tarvitse olla suuria asioita, se voi olla hiljaista elämää, tavallista arkea. Voi olla että en ole koskaan ollut oikeasti rakastunut ainakaan sillä tavalla miksi se kuvataan..en tiedä kun en tiedä edes mitä rakkaus on?? Rakastanut kyllä olen, mutta se ei välttämättä ole sellaista jota toinen odottaa, joten pettyminen omiin odotuksiin on hyvinkin mahdollista. Molemmin puolin. Luotan kuitenkin että Rakkaus ON.

Kolmas vaihe: Pölyn laskeutuminen. Ensimmäiset epäkohdat pilkistävät esiin. Alan tarkoituksemattomasti "vetäytymään" siihen tilaan, jossa olin ennen suhdetta. Minusta tulee taas minä (samalla mietin mikä minä?). Alan olemaan suhteessa varmasti jotenkin tylsä, seuraan omia mielenliikkeitäni. Toki olen läsnä suhteessa, olemisessa ja keskusteluissa. Huomaan itsessäni negatiivisia ja positiivisia asioita nousevan. Toisinaan huomaan puolustelevani itseäni (varsinkin jos minua vastaan hyökätään, i know-turhaa) ja ensimmäiset kunnon riidat tekevät esiinmarssin. Nyt eletään jännittäviä vaiheita. Kaatuuko korttitalo vai haluanko paeta? Jos koen/koemme suhteessa jotenkin turvallisuutta, jään. Näin aikuisena olen aina jäänyt. Katson sen aina loppuun asti ja lopulla tarkoitan sitä, että en lähde lopullisesti ovet paukkuen, saatan kyllä lähteä hetkeksi rauhottumaan, koska egopäissään tulee sanottua ja tehtyä asioita jotka eivät ole suotuisia. Ratkaisut löytyvät rauhan tilasta. Koska tiedän todellisen rakkauden olevan tässä ja nyt, minä en haaveile paremmasta. Sen on elämä opettanut. Jos suhteessa ei ole pettämistä, en lähde. Tiedän että vain sen että itseä voi muuttaa joten parisuhde antaa siihen oivalliset mahdollisuudet. Kun katsoo peiliin, näkee itsensä.
Jos jotain olen ymmärtänyt elämästä muodon tasolla niin sen, että ego löytää kyllä epäkohtia ja kohtia joita se arvostaa. Kukaan ei ole täydellinen -kehossa. On siin siirrettävä katse siihen osaan joka on täydellinen.

Neljäs vaihe: Tämä onkin parisuhteen parasta aikaa. Kaikki naamarit ovat kaapissa narikassa, useinmiten. Syyllisyyden kansi avautuu ja mahdollisuudet riitelyihin on nyt isolla prosentilla. Alan pikkuhiljaa avaamaan pelkojani, saatan uskaltaa olla vittumainenkin (vissiin liian vähän koska pelkään). Mielessäni pyörii asioita jotka toivoisin olevan toisin. Tiedostan että se on egon ääni. Uskallan ottaa hylätyksi tulemisen riskin olemalla ärsyttävä. Osaan sanoa ei ja kerron mihin haluan vetää rajan. Arkistuminen ja matka itseen voi alkaa! Monet riidat tuntuvat isoimmilta tässä vaiheessa, ego yrittää vetää mua pois täydellisyydestä, mutta keskittymällä hetkeen valjastan täydellisyyden. Haluan tässäkin vaiheessa vain rauhaa, mutta Maya (harha) tekee temppujaan. Katselen pelkojani. Välillä nauran maha kippurassa sille, välillä melkein tärisen pelosta. Tässä neljännessä vaiheessa kuitenkin jokin rauhan tunne kasvaa ja tajuan miten simppeliä rakkaussuhdekin voisi olla. Se voisi olla tylsää, tavallista, varmaa, onnellista, turvallista, hauskaa ja VAPAATA. Mutta usein se ei ole, miksi? Sitä en tiedä. Mä rakastan tylsyyttä, sitä että on ja nauttii olemisestaan. Matkakumppanuus merkitsee minulle kahden erillisen hahmon (hengessä yhtä) matka yhteistä päämäärää kohti. Katsotaanko leffaa yhdessä vai menemmekö eri teattereihin. Huom. Jos katsomme samaa leffaa, se ei tarkoita, että ajattelisimme siitä samoja asioita. Voimme jakaa näkemäämme hyvässä ja rikastuttavassa hengessä. Minusta vaikeuksia ei tarvitse kaivaa esille, ne kyllä ilmestyvät ihan itsestäänkin. Sitten niitä vain katsellaan anteeksi antaen. 
Toista ei voi muuttaa kaltaisekseen, eikä siihen ole tarvettakaan.

Viidettä vaihetta en ole parisuhteessa koskaan nähnyt, joten siitä ei ole mitään kerrottavaa. Suhteet on aina katkenneet tähän. Miksi, sitä en tiedä. Mutta osuvasti se käy yksi yhteen iok:n erityisen ihmissuhteen karsinaan, jossa on vain kaksi erillistä hahmoa, jotka yrittävät pitää syyllisyyskantta tiukasti kiinni. On pelottavaa katsoa omia pelkojaan. Ja kun toinen ei annakaan enää mitään muodon tasolla, niin vaihdetaan uuteen. Kun olisi aika oikeasti mennä helvetin läpi, lähdetäänkin "taivaaseen" jossa odottaa taas ne samat ongelmat. MUTTA minulla on myös tapana ajatella, että kaikella on suurempi tarkoitus. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa edetä päämäärään. Minun egoni ei tiedä mitä varten tämäkin taas tapahtui, joten ainut asia mikä minulle lopulta jää, on kiitollisuus.

Voin vielä kertoa, että olen persoonan tasolla mies, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Minusta ei kasvanut rahan ja suosion perässä juoksevaa zombieta. Minusta ei oikein hyödy mitenkään ja olen äärettömän vapauden kaipuinen. Olen pistänyt kaikki uskomukset uuteen uskoon, joten minä en edes tiedä mitä rakkaus on. Tiedän ainoastaan sen mitä se ei ole! Olen aina vain skeptisempi ja skeptisempi parisuhderakkauksiin ja muuhun ympäröivään maailmaan. "Vastalahjaksi" saan enemmän mielenrauhaa ja syvää olemisen hienoutta. Tässä tulee paradoksi, koska se rauha tulee sisältäpäin, eikä ulkoa.


Kun on itkun aika, on itkun aika

Haahuilen paljon omassa päässäni palaten tähän hetkeen, enkä ole koskaan oppinut edes nukkumaan kenenkään vieressä (ei kenenkään vika). Saan öisin jopa paniikkikohtauksia. Olen persoonan tasolla herkkä aistimaan ja intuitio on usein aika terävä. Olen huomannut että "erityisherkät" eivät saa sympatioita osakseen tässä maailmassa, jossa kovat arvot vallitsevat. Olen sitä silti ja minusta tuntuu, että mitä enemmän minusta poistuu esteitä rakkauden edestä, sitä herkemmäksi tulen. Näin ainakin nyt tuntuu siltä. Vaikka herkkyys tekee matkasta ihmisten maailmassa toisinaan aika raskasta, ei haittaa, antaa senkin tapahtua. Sisäinen maailma on ulkoista tärkeämpi ja kaikista tärkein on MATKA itse. Mieluiten kuitenkin kuljen sitä matkaa kaksin kuin yksin, mutta onneksi ymmärrän että parempi olla yksin UNIversumin kanssa kuin yksinäinen UNIversumissa.  Parisuhdetilaa (oma Jaketila) pitää kanssani päivittää usein, jotta voin taas keskittyä elämään omaa arkeani. Uskon että kaikki hyvinvointi on löydettävä itsestä ja siksi balanssi on tärkeää. Kohdallani olen huomannut että uni, ruoka liikunta, musiikki ja työ, pitävät balanssia yllä.
Vaikka minua ei ole pidetty kovin läheisyys addiktiksi, niin jopa minäkin rakastan läheisyyttä, uskokaa tai älkää. 
Vaikka olenkin erityisen herkkä ja tarvin oman tilan, niin se ei tarkoita että en haluisi olla yhdessä. Ja vaikka olenkin rauhallinen ja henkevä, niin se ei tarkoita etteikö minulla olisi tunteita. Vaikka olenkin hetkessä eläjä, se ei tarkoita että en haahuilisi ajatuksissani. Vaikka minulla onkin päämääränä rauha, se ei tarkoita ettenkö joskus olisi rauhaton. Vaikka tykkään olla paljon yksin, niin se ei tarkoita ettenkö rakastaisi olla ihmisten seurassa. Minussa on varmasti kaikki samat asiat kuin sinussakin, ne vain ilmenevät ajassa eri aikaan ja erilaisissa asioissa. Olemme siis yhtä näkyvässä kuin hengen maailmassakin. Olemme rakkaus itse. Annamme anteeksi vain itsellemme. Vapautamme vain itsemme.

Loppupelissä on aika päästää irti tästäkin kirjoituksesta, antaa vapaat kädet elämälle muokata minusta sellainen, jossa on hyvä olla. Joku minussa sanoo että on hyvä olla jo.

Kiitos: Kaikki x-matkakumppanini. Olette olleet minulle todella tärkeitä. Voitte olla vapaita ja anteeksiannettuja. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu! Minulla on kyky muistella vain niitä hyviä asioita ja muistoja. Ne näkyvät minussa kirkkaasti ja niitä on paljon. Näen vain rakkauden. Mielen pinnalla näyttää olevan vain liikettä mutta jotenkin ajattelen, että rakkaus on pinnan alla-täydellisenä, se on meidän yhteinen asia. Liike ei tarvitse tuomitsemista, se vain muuttuu omalla painollaan
Olen niiiiiiiiiiiiiin kiitollinen myös niistä pettymyksistä, koska ne vievät minut aina vain syvemmälle.... jonnekin "Rakkauden Pohjasakkaan".

T:Jake

p.s Kysyin alussa että "Mitäpä jos parisuhteessa kyse onkin vain ja ainoastaan mieltymyksistä eikä rakkaudesta?" mutta siihen en nyt näköjään vastannut. Sen siitä saa, kun antaa blogauksen kirjoittaa itsensä. Tämmöinen tästä nyt tuli, kiitos ja anteeksi.

Lähdin itkemisen jälkeen ovesta ulos ja ensimmäinen asia joka osui näkökenttääni oli pahvinpala. Näin siinä kaikkeuden, Kiitos UNiversumille että muotoili ihan mua varten  :-)

                                             Rakas onnea matkaan <3 <3                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

lauantai 13. tammikuuta 2018

Koko olemisesi on pelkkää iloa

"Kysyt, voiko vapaa nauttia? Totta kai voi. Nautinto ei ole mielen tai egon yksinoikeutta. Koko olemisesi on pelkkää iloa.
Tajunnan alemmilla tasoilla tarvitset kohteen, ihmissuhteen, päämäärän, käsitteen, jotain muuta kuin itsesi, jotta voisit nauttia. Siinä ei ole mitään vikaa, koska sekin on eräänlaista iloa, joskin rajallista ja ohimenevää. Kuitenkin kaikkein todellisimmassa ja korkeimmassa tilassaan Itse nauttii itsestään. Se nauttii kaikista ilmiöistä, sitomatta itseään kuitenkaan mihinkään kohteeseen tai päämäärään. Tämä ilo, joka ei ole iloa jostakin, on vapaiden iloa. Sitä ei voi verrata mihinkään, ei kuvailla tai kuvitella. Se täytyy vain kokea.
Kaikki tuntemasi ja tavoittelemasi ilon muodot juontavat itse asiassa juurensa puhtaan olemisen jakamattomasta ilosta. Se sisältää myös nykyisen ilon, jota koet tulevasta. Kuinka mikään ilo voisi olla erillistä, kun ilo on olemassaolon perimmäinen luonto? Ero vapaiden ja sidottujen tunteman ilon välillä on, että vapaat eivät tavoittele mitään ulkoista, mitään tunnetta, mitään "toista", sillä he tuntevat "toisen" omana itsenään. Minne siis mennä, mitä tavoitella? Vapaiden sisäsyntyisellä ilolla ei ole loppua."

Mooji 

perjantai 12. tammikuuta 2018

Miten sovitan henkisyyden ja jokapäiväisen elämäni?

Kysymys Adyashantille: Millä tavalla sovitan yhteen henkisyyden ja jokapäiväisen elämäni:

Adya: Kysymyksen ei pitäisi kuulua ”Kuinka sovitan yhteen?” Sen pitäisi kuulua ”Kuka on se joka sovittaa yhteen?” Kun katsot yhteen sovittajan läpi, niin saman tien katoaa käsitys kaksinaisuudesta joka tarvitsee sovittaa yhteen. Yhteensovittamiseen tarvitaan kaksi. Mitään jakautumaa jokapäiväisen elämän ja henkisyyden välillä ei ole olemassa. Yhteensovittaminen merkitsee sitä, että yhä vielä pidät kiinni tästä mielen jakautumasta. Älä takerru henkisiin olotiloihin sen enempää kuin arkipäiväisiinkään olotiloihin. Olet olotila jossa ei ole mitään olotilaa. Kaikki on olemassa sisimmässäsi ja kaikki on sinun Itsesi ilmausta. Heitä menemään käsite ”henkinen”, samoin heitä menemään käsite ”jokapäiväinen elämä”. On vain Elämä, joka on jakamaton ja kokonainen.

Adyashanti

torstai 11. tammikuuta 2018

BYOFT, be your own fucking teacher

"Tiede muuttuu vakavasta ja arvostettavasta asiasta vanhanaikaiseksi ja merkityksettömäksi, kun kaikista sekopäisistä paranormaaleista jutuista tulee keskeisin mielenkiinnon kohde. Meillä on sellaisia Hawkindin kaltaisia kavereita, jotka julistavat tieteen toimittavan ihmiskunnan tulenkantajan virkaa, ja tämä voikin olla lauman tasolla totta, mutta jos erottaudut ydinlaumasta edes vähän, alat ymmärtää, missä todelliset tulenkantajat reuna-alueillaan tekevät todellista työtään, missä on yllättävän monta mieletään avointa tieteen tekijää työssään."

"Ovatko tiedemiehet suurimpia ajattelijoitamme? Ehkä kiistanalaisia sellaisia. Suuri äly ja tehokas ajatteleminen kulkevat harvoin käsi kädessä. Oikeastaan tiedemiehet eivät vain ole olematta suurimpia ajattelijoitamme vaan siksi, johtuen heidän vuosikausia kestävistä eriytyneistä opinnoistaan, he ovat kenties kaikkein kapeakatseisimpia ja tehokkaimmin indoktrinoituja ihmisiä koko nykymaailmassa. Näin tulee ollakin, mutta tällainen kapea-alainen keskittyminen tekee tiedemiehistä automaattisesti kykenemättömiä käsittelemään olemassaolon laajempia kysymyksiä. Kuten Richard Feynman on sanonut, tiedemies, joka tarkastelee ei- tieteellisiä ongelmia, on ihan yhtä tyhmä kuin kuka muu tahansa."

"Hawking on kaikkein arvostetuin tiedeheppumme ja hän väittää kirjassaan, että filosofia on kuollut ja että tiede hoitaa nyt ihmiskunnan tiedon etsimisen tehtävää. Jos ei olisi totta, että tiede toimii valonkantajana ihmiskunnalle, asialla tuskin olisi väliä, mutta se on totta, sillä niin kovin moni siihen uskoo. Ja tässä itse Hawkingin kirjoittamassa kirjassa sen ensimmäinen lause on umpihölmö ja ilmoitetaan erehtymättömänä tosiseikkana, vaikka se on vain perusteeton uskomus. Meidän kaikkein arvostetuin tiedeheppumme on niin omien uskomustensa sokaisema, ettei hän tajua niiden olevan vain uskomuksia. Ei tarvita kuin puoli virkettä paljastamaan tulenkantaja sokeaksi. Ja siinä tapauksessa, että satut pitämään kirjaa pelitilanteesta, ei niinkään kuollut filosofia pyöritti leuhkan tieteen juuri aivan kahville ja palasi sieltä takaisin yksin. Konseksukseen perustuva filosofia ehkä kieriskelee lattialla ja leikkii käskystä kuollutta, mutta ääretön skeptismi - eli vilpitön etsiminen - ei anna minkäänlaista armoa eikä ota sotavankeja.
Minun neuvoni on, kuten aina: BYOFT, be your own fucking teacher- ole hitto itse oma opettajasi."

Jed McKenna: Kaiken teoria


keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Sinun ei tarvitse mennä mihinkään

"Unohda kulkeminen kohti Itseä tai siitä etääntyminen. Sinä olet Itse!  Luovu tällaisista ajatuksista: "jos kuljen kohti rauhaa, menetän niin paljon" ja "jos kuljen kohti maailmaa, koen niin paljon nautintoa ja iloa". Minne ikinä mielesi kääntyykään tai mitä ikinä kehosi tekeekään, on mahdollista pysyä Itsenä. Olet todistaja, joka havaitsee sekä maailman houkutuksen että tyyneyden kutsun. Sinä olet tämä todistaja nyt, ja olet aina ollut. Niin kauan, kuin et ole ymmärtänyt tätä, sinusta vaikuttaa siltä, että voit tehdä joko oikean tai väärän valinnan, jolla on joko hyviä tai huonoja seurauksia. Tästä seuraa ahdistus: "valitsenko sinisen vai punaisen pillerin?"
Sinun ei tarvitse valita mitään pilleriä. Oivalla ainoastaan, että olet täällä, olemassaolona. Älä liitä siihen mitään käsityksiä. Älä luo siitä mielikuvaa. Pysy tässä kuvattomassa, riippumattomassa läsnäolossa. Kuulostaako se kovin tuskalliselta?

Pysy sellaisena kuin olet. Mistä sait käsityksen, että sinun pitäisi kulkea johonkin suuntaan? Se on peräisin mielestäsi. Sinun ei tarvitse mennä mihinkään. Jää.
Tähän oivallukseen sisältyy valtava tyyneys. Et tule havaitsemaan mitään eroa itsesi, hiljaisuuden ja rauhan välillä- et minkäänlaista rajaa. Et edes tunne, että sinun olisi säilytettävä yhteys siihen tai pitää kiinni siitä. Oivalluksesi on: tämä on. Tämä yksin on itsessään vakaa. Se ei kaipaa minkään muun tukea.
Se itse, joka sinä olet, on jo täällä. Sinun on kuitenkin oivallettava tämä muuttumaton, avoin tila, muuttumaton puhdas tietoisuus. Siksi pyydän sinua tunnistamaan sen, mikä ei voi jättää sinua. Se ei voi tulla eikä mennä, mutta sen sisällä on käynnissä tulemisen ja menemisen leikki, jota katsellaan sen läsnäolossa.
Tämä jakamamme asia ei ole opetusta. Se on pelkkä muistutus, tilaisuus nähdä, miten asiat ovat. En kannusta teitä kehittymään, keksimään tai kuvittelemaan, vaan osoitan sen, mikä on ikuisesti totta. Se on ehkä ainoa asia, joka ansaitsee tulla kutsutuksi nimellä "pysyvä"

Mooji