Google+ Followers

perjantai 8. joulukuuta 2017

Francine 30th Anniversary Party, Lahti

Rakkauden rokkaajat lahdessa!

La. 2.12.2017 lahden "mössöllä" eli Möysän Musaklubilla raikasi odotetusti suomen paras rock n roll! Tilasin liput jo kesällä jotta varmasti mahtuisin mukaan kemuihin! Kun Rakkauteni kanssa saavuimme paikanpäälle, meitä ovella odotti melkein sadan metrin jono. SOLD OUT!
Vaikka kyseessä ei ole ns. listahitti bändi, on keikkapaikat täynnä lähes järjestäen, se kertokoon siitä, että ihmiset rakastavat aitoa rock n rollia ja hauskapitoa. Tällä kertaa itsekin iskin bilevaihteen silmään ja punaviinin katkuinen ilta oli yhtä hurmosta hyvien ystävien, rakkaan ja hyvän musiikin kanssa.
Bileissä soitti muitakin kovia bändejä. Blanko, Melrose, loistava Neo/Psychobilly bändi Long tall Texans ja illan odotettuin akti FRANCINE. Jos bändi vietti kolmekymppisiä, niin itse olen ollut matkassa jo vuodesta 1992, eli lähestulkoon alusta asti. Juuri siksi oli oikeus ja kohtuus, että allekirjoittanut oli mukana huutamassa äänensä käheäksi! ;-)

Muut bändit kuin pääbändi jäi osaltani katsastamatta suurilta osin, sillä oli mukavampi turinoida ja pitää hauskaa. Kun oli Francinen aika, sitä diggailtiin tietysti lavan edestä. Meininki oli hyvä, soundit hyvät ja meno vain parani loppua kohden, jengi huusi ja jorasi ja yleinen energia jäi selvästi positiivisuuden puolelle. Porukalla oli hauskaa, siispä rokki soi ja se koko ajan soi... 
Mössö itsessään on loistava paikka täydentää omia vajaavaisuuksiaan kulttuurin osalta, joten kaikki vain sinne diggailemaan musiikkia! Hieno ilta! Kiitos kaikille.

Missä "jallut" luuraa? Ei luonnollisestikaan minun ottama kuva...;-)

https://www.youtube.com/watch?v=L0hBRjXG1H0&feature=youtu.be

tiistai 28. marraskuuta 2017

Kohtaa tai kiellä todellisuus

"Minun näkökulmastani katsoen kaikki uskomukset ovat täyttä hölynpölyä. En kykene enää erottamaan, miten joku uskomus olisi toista parempi. Ne ovat kaikki samanlaisia, koska mikään niistä ei ole totta. Ihmiset, jotka lukevat tätä, katselevat kenties toisia ihmisiä, jotka lähettävät eläkesäästönsä jollekin televisiosaarnaajalle, ja ihmettelevät, miten joku voi olla niin hyväuskoinen, mutta minun asemastani katsoen KAIKKI ovat hyväuskoisia. En enää näe mitään eroa kahden eri ihmisen uskomusten välillä; en vain kykyne siihen enää. Ei ole mitään parempaa tai huonompaa uskomusta, todellisempaa tai epätodellisempaa. Ne ovat kaikki unimaailman ilmentymiä, joilla ei ole mitään todellisuusarvoa tai kestävyyttä unen ulkopuolella. En voi erottaa mitään muuta kuin tämän. Ja kuitenkin näyttää siltä kuin minulla olisi tällainen tehtävä huudella ihmisille täältä kuilun toiselta puolelta ja saada yhteys sellaisiin ihmisiin, jotka eivät näe tätä aukkoa välillämme tai jotka eivät usko sen olevan edes olemassa. Mutta näin juuri tapahtuu, aukko on repeämässä yhä suuremmaksi. Koko ajatuskin siitä, että roomalaiskatolinen kirkko olisi jotenkin parempi ja todempi ja arvokkaampi kuin joku itsemurhakultti, on hävinnyt minulta kokonaan. En enää kykyne tai edes osaa teeskennellä kykyneväni näkemään tällaisia eroja. Tiedän kyllä, että toisella on toista enemmän kannattajia, mutta ei se mitään merkitse. Minun kannaltani katsoen joku on joko heräämisen tiellä tai sitten ei. Kykenen erottamaan enää ainoastaan tämän. Ihminen joko kohtaa todellisuuden tai kieltää sen." 

 "En ole mikään sosiaalinen henkilö. En ymmärrä ihmisiä enkä koe kuuluvani heidän joukkoonsa. En pidä itseäni miehenä tai henkilönä tai ihmisenä. Elämä näyttäytyy minulle dramaattisena näytelmänä, ja minusta on loputtoman kummallista, että joku todella samaistuu omaan roolihahmoonsa. Katselen omaa elämääni huvittuneesti ulkopuolisena. Saatan kyllä tehdä sitä taikka tätä -esittää rooliani- mutta lähes aina katselen tapahtumia kuin katsomosta ja yhä valmistautumattomana seuraavaan tapahtumaan kuin kaikki muutkin. Erillään oleva tarkkailijan asema on minun todellisuuteni ja minun on todella vaikea uskoa, miten kaikki muut eivät ole samanlaisia, ja että he kuvittelevat todella olevansa oma roolihahmonsa ja pitävät kaikkea totena. Joskus ajattelen, että jos ravistelisin jotakuta hartioista ja läimäyttäsin häntä poskelle, hän tokenisi. No, en nyt ihan oikeasti, mutta kumminkin.
Katselen sitä, miten esitän viisasta tyyppiä, enkä voi uskoa, että joku ottaa sen todesta. En voi uskoa, ettei tämä kaikki ole aivan ilmeistä jokaiselle. Totuutta ei tarvitse etsiä, sillä se ei ole kadoksissa. Se ei ole minkään tien päässä odottamassa löytäjäänsä. Se ei ole mikään harjoittaminen, kehittyminen tai oppimisen tulos. Totuus on kaikkialla koko ajan; se ei ole koskaan poissa tai etäällä. Ei totuus ole hankala asia, se on kaikkein yksinkertaisin, se mitä ei voi enää tehdä yksinkertaisemmaksi. Se, että ei näe totuutta, se se vasta onkin kaikkein kummallisin asia, minkä tiedän. En varmasti uskoisi sen olevan mitenkään mahdollista, ellen olisi itse tehnyt samoin kolmenkymmenen vuoden ajan.
Pidän omaa elämääni ennen valaistumistani unitilana, josta onnistuin havahtumaan, ja ajattelen kaikkien näkemieni ihmisten olevan tuossa samassa unitilassa, vähän kuin unissakävelijöitä, jotka puhuvat unissaan koko elämäänsä. Tälläinen näkökanta ei ole mitenkään juuri minulle omituinen, sillä jokainen hereillä oleva sanoisi samoin.  Ajattelen, että minun roolini on olla se, joka tuo valoa nukkuvien mieleen, ja jos joku sattuisi sitä etsimään, haluamaan herätä ja kamppailemaan itsensä unen otteesta vapaaksi, silloin minusta saattaa olla apua.
En pidä tehtävänäni pelastaa ketään yhtään sen enempää kuin tavallisetkaan ihmiset kokevat tarvetta pelastaa toinen toisensa nukkumasta ja näkemästä unta. En ajattele ihmisten olevan jonkinlaisia uhreja tai potilaita tai jollakin tavoin vammaisia, ainoastaan unessa ja tiedottomia. Olen portinvartija. Huhuilen portista ihmisille, ja ne jotka kuulevat minut, saavat jonkinlaisen käsityksen suunnasta, ja ne jotka astuvat portista läpi, löytävät ystävän."
-JED McKENNA

maanantai 27. marraskuuta 2017

Tarvitseeko "perisyntiä" kantaa mukana?

Maailman odotukset ovat monelle ihmiselle kovia kantaa. Meidät on saatu uskomaan, että koko ulkoinen maailma pitäisi kantaa mukana. Mitä kaikenlaista sitä pieni ihminen voisikin kantaa mukanaan? Mietiskelläänpäs hetki, mitä näistä voisi jopa jättää pois?

Kanna menneisyys
Kanna tulevaisuus
Kanna uskomukset
Kanna synnit
Kanna karma
Kanna suku
Kanna tavarat
Kanna turha tieto
Kanna auktoriteettien uskomukset
Kanna ystävien neuvot
Kanna hengelliset neuvot
Kanna ristisi
Kanna hyvät tekosi
Kanna huonot tekosi
Kanna ajatuksesi
Kanna tunteesi
Kanna tuttujesi ongelmat
Kanna omat ongelmasi
Kanna puolisosi ongelmat
Kanna kollektiiviset ongelmat
Kanna muiden huolet ja murheet
Kanna henkiset opetukset
Kanna universaaliset opetukset
Kanna koko alitajunta
Kanna viisautesi
Kanna tyhmyytesi
Kanna tarpeesi olla oikeassa!
Kanna se kuva jonka annat ympärillesi
Kanna mielikuva itsestäsi
Kanna säännöt
Kanna koko identiteetti (monta)
Kanna maapallon murheet ja puutteet
Kanna päivän kuumat puheenaiheet
Kanna tietoa ja taitoa ja lisää sitä
Kanna kehosi hautaan asti
Kanna masennus
Kanna ristiriidat
Kanna pelko
Kanna Jumalan pelko
Kanna syyllisyys
Kanna ihmishistorian veriteot
Kanna saavutuksesi
Kanna hyvän ihmisen taakka
Kanna huonon ihmisen taakka
Kanna aikataulut
Poliitikkojen ja yhteiskunnan luomat säännöt
Jne jne...

On monenlaisia odotuksia ja kuvitelmia jo lapsesta asti. Heti kun tänne on synnytään, egon vahvistaminen alkaa. 
On koko "perisynti" kannettavana ajan maailmassa. On vanhempien luomia odotuksia, on koko suvun ja yhteiskunnan luomia odotuksia (tuntuu siltä), koko historian taakka. Jos et toimi niinkuin on yhteisesti sovittu, niin sinua rangaistaan (jos ei muut niin sinä itse, pohjimmiltaan aina itse). Jokapuolella on sormi valmis nousemaan sinua kohti, jos et toimi niinkuin on sovittu.
Yhteiskunnan luoma kiire ja paineet ajavat aikuiset itsemurhan partaalle kun eletään kuin sokeat muiden langoissa. Masennuspilleri purkin kansi aukeaa kun elämällä ei näytä olevan järkevää tarkoitusta. 
Pahimpana on oma mieli joka ruoskii ja selittää tarinaa 24/h. 
Kaiken pohjalla syyllisyys ja pelko. Syyllisyys ajaa meidät tekemään asioita enemmän ja enemmän! Samalla huudamme rakkautta, huudamme sitä mikä ON todellista. Haemme rakkautta vääristä paikoista (ulkopuolelta) ja sen tunnistaa siitä että sisälle jää mystinen "tyhjyyden tunne".
Uskomukset eivät ole todellisia. Se mistä joutuu maksamaan kalliin hinnan ei ole todellista. Vain ilmainen, se mikä on meille kaikille yhteistä on todellista!
Ihmisten luomat uskomukset, se kollektiivinen harha johon yksilötasolla uskomme on väsyttävää ja jättää tyhjän tunteen, jos siihen samaistuu liikaa. Miten harha voisikaan jättää muuta kuin tyhjän tunteen?

Ole tehokas, juokse oravanpyörässä, näännytä itsesi, saa burn out ja etsi uusi suunta. Kun saat uuden suunnan ja alat etsimään itseäsi, kovin useasti alkaa uusi henkisen taivaan/Jumalan etsiminen ja näin henkinen identiteetti ottaa ohjakset. Alkaa henkisyyden tankkaaminen. Lue kirjat ja rakenna itsestäsi "henkinen ihminen".
ole parempi ihminen, ole Jumalan suosiossa. Syö hifisti ja luomusti ja pukeudu kuin pyhimys. Jaa sitaatteja ja näytä kuinka viisas olet (kuten minä nyt;-), etsi Jumalaa luolista ja ashrameista, mene intiaan, siellä se Jumala varmaan on. Ole oikeassa ja kontrolloi tulevaisuus menemällä ennustajalle tai astrologille. Meditoi itsesi hetkeksi ykseyteen. Kanna oivalluksesi ja tietosi. Kirjoita kirja ja pidä luentoja. Jätä maalliset halusi ja ole "henkinen ihminen"...Muuta jatkuvasti itseäsi tyytymättömyyden tuloksena.

...Niin ja palaa takaisin arkeen ja kanna vain kaivosta vettä ja hengitä.

Vähennä takkaa, uskomuksia ja katso miten elävän keveäksi elämä muuttuu? Kaikki ne tiet, tavarat, uskomukset ja syyllisyys ei ole vieneet meitä taivaaseen. Olemme vain yrittäneet kehittyä ja viedä hommaa eteenpäin, mutta kuitenkin pelko ja epävarmuus vain kasvaa ahneuden myötä. Tiedämme pohjimmiltaan, että täydellisyys on kaiken näytöksen takana viattomana. On helppo antaa anteeksi sellaista joka ei ole totta.

Minä en tiedä, minä en ole varma. Minä en ole mitään tai sitten olen kaikki ja enemmänkin.
Minä en tarvitse mitään, mitä tässä hetkessä ei jo olisi. Jos tarviin jotain, niin toki saan sen pitää. Tarkoitus ei ole jäädä tekemättömäksi tai elää kuin minimalisti ilman omia mielihaluja. Mielihalut on kivoja ja hyviä seuralaisia elämän polulla, kunhan muistaa: Vapaus on kuitenkin aina pohjimmiltaan mielessä ja tässäkin ajan maailmassa voi elää jos mieli on kevyt turhasta taakasta!
Mitä jos rentoutuu mielessään ja antaa maailman ilmentää itseään-ihan rauhassa. Jos jokin siinä häiritsee, niin ei ota sitä kantaakseen, vaan antaa sille anteeksi siten, että ei tee siitä liian todellista?
No, niin tai näin, aina oikein päin. Pääasia on, että ottaa vastuun omasta "elokuvastaan" eikä projisoi sitä toisen syyksi. Sitähän tämä maailma ilmentää aika helposti.


Aina voi ainakin hieman keventää..relax <3



T:Jake

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Rakkaus on muuttumaton! (IOK)

"Egolle taivas on mahdollisuus maan päällä- ja se toteutuu nimenomaan ihmissuhteessa. Egolle taivas merkitsee kehojen välistä rakkautta- kehohan on egon symboli, egon ruumiillistuma eli hienosti sanottuna manifestaatio. Tällaista kehojen välistä rakkautta ego panee meidät tavoittelemaan yhä uudelleen - ja pettymään yhä uudelleen, sillä egon motto on: "Etsikää, mutta älkää löytäkö".
Tätä se ei tietenkään meille kerro, sillä muutenhan lakkaisimme uskomasta egoon. "Erityisellä ihmissuhteella, olipa kysymys erityisestä rakkaus- tai erityisestä vihasuhteesta- ei ole mitään merkitystä ilman kehoa," sanotaan Kurssin tekstiosassa sivulla 390. "Erityinen ihmissuhde on keino, jonka avulla rajoitat itsesi kehoon ja muiden ihmisten havaitseminen heidän kehoihinsa." Näin me teemme, vaikka meidän IOK:n mukaan pitäisi nähdä jokainen veljemme ja sisaremme Jumalan Poikana ja Tyttärenä, joka ei ole keho, vaan henki.

IOK:n tarkastelema erityinen rakkaussuhde on aika raadollinen. IOK kuvaa sitä mm. kaupankäynniksi. Niin kauan kuin toisella osapuolella on jotain, jota sinä haluat - sitä rakkautta, jota vailla kuvittelet olevasi - olet valmis uhrautumaan vaikka millä lailla sitä saadaksesi eli tarjoat tuolle toiselle osapuolelle jotain, jota ilman hän tuntee olevansa. Se saattaa olla niinkin konkreettista kuin taloudellinen turvallisuus tai valta tai seksi tai sitten vähän abstraktisempaa eli ihailu, itsetunnon pönkitys. Mutta kun arkipäivä astuu kuvaan ja rakkauden ensihuuma haihtuu, uhrautuminen alkaa tuntua raskaalta ja kohta jo vihaatkin ihmistä, joka pakottaa sinut uhrautumaan. Tai itse asiassa hän ei pakota sinua mihinkään, sinä vain luulet, että näin tämä homma toimii.

Meidän on lakattava etsimästä syytä onnettomaan oloomme itsemme ulkopuolelta toisesta ihmisestä- ja vastaavasti lakattava uskomasta siihen, että onni tulee jostakin ulkopuoleltamme, yleensä joltakin tietyltä ihmiseltä. Kun etsimme apua ulkopuoleltamme, etsimme aina epäjumalaa, joka kirjassa mainitaan Jumalan korvikkeeksi.

Miten se sitten tehdään on seuraava kysymys, jonka jokainen esittää. Ja täytyykö meidän esimerkiksi tehdä se yhdessä suhteen toisen osapuolen kanssa? Ei todellakaan tarvitse, mikä on suuri helpotus monelle - tunnemmehan nämä suomalaiset köriläs-aviomiehet ja varmaan myös aviovaimot, joiden kanssa tuskin uskaltaa puhua mistään hengellisistä asioista. Ihan niin kuin anteeksiannossamme riittää, että itse vilpittömästi käännymme PH:n puoleen ja esitämme Hänelle pyyntömme tehdä meidän omasta ihmissuhteestamme Pyhä Ihmissuhde. Meidän ei tarvitse välittää siitä miten se tapahtuu ja milloin se tapahtuu. Kun pyyntö on esitetty, se on myös vastaanotettu. Meidän ei itse asiassa tarvitse edes toistaa sitä eikä muistuttaa välillä PH:ta asiasta, Hän kyllä muistaa. Mutta ei siitä varmaan haittaakaan ole. Sanotaanhan Jumalastakin, että ei Hän tarvitse meidän rukouksiamme, mutta me itse tarvitsemme niitä!

Hyvä uutinen on siis se, että kirjan mukaan Rakkaus ei ole harhakuva, niinkuin kaikki muu tässä maailmassa, vaan se on tosiasia. "Missä pettymys on mahdollista, siellä ei ollutkaan rakkautta vaan vihaa" (Teksti s.382). Montako kertaa olet pettynyt ihmissuhteissasi? Monestako epärealistisesta toiveestasi olet joutunut luopumaan? Montako kertaa silmäsi ovat auenneet joko lyhyen tai pitkän ajan päästä, kun olet miettinyt ihmissuhteesi kiemuroita? Jeesus sanoo, että silloin se ei ollutkaan rakkautta, vaan vihaa. Tai paremminkin pelkoa, jos ne kerran ovat ne kaksi tunnetta, jotka meillä kurssin mukaan on.  Miten monta kertaa oletkaan joutunut ihmettelemään, miten alun ihana rakkaussuhde on voinut muuttua tällaiseksi: olemaan täynnä katkeruutta, uhrautumista, pelkoa siitä, että toinen jättää, halua päästä pois koko suhteesta ja yrittää uudelleen.
Usko pois- silloin se ei ollutkaan rakkautta. Sillä Rakkaus on muuttumaton, Rakkaus on Jumala- ja se, mikä voi muuttua, ei koskaan ollutkaan Rakkautta. Rakkaus on vapautta ja orja ja uhrautuja ei olekaan vapaa. Kun päästät vapaaksi, vapaudut itsekin!

Meidän tehtävänämme Kurssin mukaan "ei ole etsiä rakkautta, vaan pelkästään etsiä ja löytää kaikki ne esteet, jotka olet rakentanut torjumaan sitä. Ei ole välttämätöntä etsiä sitä, mikä on totta, mutta on välttämätöntä etsiä sitä, mikä on valheellista" (s.382) Sen jälkeen totuus valkenee meille itsestään.

Tähän kuuluu uskallus katsoa kaikkia ihmissuhteitamme sellaisina kuin ne ovat eli yritystä tuoda rakkautta Jumala-eron tilaan. Tällainen yritys on alusta asti tuhoon tuomittu, sillä silloin rakkaus tuotaisiin pelkoon ja tehtäisiin siitä totta pelossa. Ja niinhän ei voi olla, sillä rakkaus ja pelko ovat toisensa pois sulkevia asioita. Kirjassa sivulla 708 on kokonainen kappale, jonka nimi on Älä etsi itsesi ulkopuolelta. Siinä sanotaan mm. " Jokaisella tänne tulevalla (eli tänne syntyneellä) täytyy pakostakin olla vielä toivoa, tai ainakin jokin jäljelle jäänyt harhakuva, tai jonkinlainen unelma sen suhteen, että hänen ulkopuolellaan olisi jotain, joka toisi hänelle onnen ja rauhan. Mutta jos kaikki on hänen sisimmässään, asia ei voi olla niin. Hän kuitenkin vaeltaa päämäärättömästi ympäriinsä etsien jotakin, mitä hän ei voi löytää ja uskoen, että hän on jotain sellaista jota hän ei ole. Älä etsi itsesi ulkopuolelta. Sillä siinä tulet epäonnistumaan ja itkemään joka kerta, kun joku epäjumalistasi kaatuu. Taivasta ei löydy sieltä missä sitä ei ole, eikä rauhaa voi olla muualla kuin taivaassa.
Yksikään palvelemistasi epäjumalista ei tule vastaamaan Jumalan sijasta silloin kun Hän kutsuu. Mitään muuta vastausta et voi saada Jumalan sijasta etkä löytää onnea, jonka Hänen vastauksensa tuo tullessaan. Älä etsi itseäsi ulkopuolelta, sillä koko tuskasi johtuu pelkästään siitä, että turhaan etsit sitä, mitä haluat, ja väität, että tiedät mistä se löytyy. Entä jos se ei olekaan siellä? Ole iloinen siitä, että sinulle kerrotaan, missä onni asuu, äläkä etsi enää muualta. Sillä siinä sinä tulet epäonnistumaan. Mutta sinun on suotu tietää totuus ja olla etsimättä sitä ulkopuoleltasi."

Me tiedämme, mikä Jumalan, Pyhän Hengen ja Jeesuksen lopullinen päämäärä on: herättää meidät unestamme ja harhoistamme, valaista meille totuus siitä, mitä me todella olemme. Saattaa meidät Taivaaseen ja siellä Jumalan yhteyteen, jossa me olemme kotonamme. Mutta miten se sitten tapahtuu, sitä me emme voi tietää ennen kuin se on tapahtunut. Tärkeintä on, että ihmisuhteemme annetaan Hänelle ja että sille annetaan egon itsekkäiden toiveiden ja halujen sijasta uusi pyhyyden päämäärä, totuuden päämäärä."

Ihmeiden Oppikurssia selkosuomeksi 1, Pirkko Pelkonen





torstai 23. marraskuuta 2017

Rakkaus ei valita eikä harmittele


"Eikö olekin totta, että et tunnista kaikkia niitä muotoja, joissa hyökkäämistä voi esiintyä? Jos on totta, että kaikki hyökkäyksen muodot vahingoittavat sinua yhtä paljon kuin sellainen muoto, jonka todella tunnistat, siitä täytyy seurata, että et aina tunnista tuskan lähdettä. Hyökkäys on kaikissa muodoissaan yhtä tuhoavaa." (T-23.III; s. 563).

Kun tehtävä 68 ja sitä seuraavat tehtävät ymmärretään laaja-alaisesti, siitä seuraa, että kaikki valittamisen aiheet (englanniksi ‘grievances’) ovat oman mielen kannalta yhtä tuhoisia kuin omassa mielessä tunnistetut kaunatkin. Haasteeksi nousee valittamisen tunnistaminen pelkästään oman mielen sisällä tapahtuvaksi asiaksi. Tavallisestihan valittamiselle nähdään itsen ulkopuolinen syy ja sen myötä myös oikeutus. Näin on myös silloin, kun valittaminen tai tyytymättömyys kohdistuu omaan itseen, koska sekä valittaja että kohde ON ego, joka on Todelliselle Itselle ulkopuolinen.
Valittamiselle tai harmistumiselle, jotka selvästi ovat hyökkäämistä, ei oikeasti ole mitään todellista perustetta tai syytä. Valittamisen tunnistaminen projisoimiseksi ja omassa mielessä tapahtuvaksi avaa mahdollisuuden anteeksiantoon eli mielen muuttumiseen. Oman mielen kannalta valittamisen kohde ei koskaan ole se, joka on ongelma, vaan ainoa ongelma on anteeksiantamattomuus, joka on aina omassa mielessä tapahtunut valinta (vaikkakin usein tiedostamaton).
Todellinen anteeksianto, eli uuden valinnan tekeminen, johtaa mielen muuttumiseen ja parantumiseen. Tässä kukaan ei ole yksin, vaan omaksi osuudeksi jää ainoastaan ongelman tunnistaminen oman mielen sisäiseksi erehdykseksi ja halukkuus erehdyksen oikaisemiseen. Varsinainen mielen muuttaminen ja parantaminen tulee jättää kokonaan Pyhän Hengen tehtäväksi, toisin sanoen korkeammalle tietoisuuden tasolle. Ongelmien ratkaisu tapahtuu aina eri tasolla kuin millä ne ovat syntyneet.
Jokainen meistä voi tunnistaa itsessään olevan arvostelijan, jolla on loputtomasti erilaisia valittamisen ja arvostelemisen aiheita. Niistä ei edes tarvitse ääneen puhua; jo mielen sisäisinä ajatuksina ja tuntemuksina ne pimentävät sisäisen valomme ja estävät meitä näkemästä itsessämme ja toisissa olevaa Todellisuutta eli Rakkautta. Valittamisen avulla ylläpidämme ja syvennämme välimatkaa toinen toisiimme, mikä merkitsee erillisyyden syventymistä myös Luojaan. Todellinen anteeksianto on tie Todellisen Itsen löytämiseen ja erillisyyden purkamiseen.
“Haluaisin nähdä sinut ystävänäni, jotta muistaisin, että ole osa minua ja tulisin tuntemaan (todellisen) Itseni.”

Jos laajennamme kaunan kantamisen käsitettä koskemaan myös valittamista ja harmittelua, tehtävän numero 68 tulkinnat voisivat näyttää esimerkiksi seuraavanlaisilta:
 

"Rakkaus ei pidä kiinni valittamisen aiheista. Kun luovun kaikista valittamisen aiheistani, tiedän, että olen täysin turvassa."
 

"Rakkaus ei pidä kiinni valittamisen aiheista. Kunpa en pettäisi itseäni." (Kunpa en olisi tietämätön siitä, että hyökkään).
 

"Rakkaus ei pidä kiinni valittamisen aiheista. Haluan herätä tuntemaan (todellisen) Itseni siirtämällä syrjään kaikki valittamisen aiheeni ja heräämällä Hänessä."

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

HAVAITSEMINEN IHMEIDEN OPPIKURSSISSA


Ihmeiden Oppikurssi aukeaa helpommin, jos ottaa lähtökohdaksi sen, että alue jolla liikutaan, on aina mielen sisäinen maailma (content), ei ulkoinen maailma (form), joka Ihmeiden Oppikurssissa nähdään sisäisen maailman projektiona. Silloinkin kun puhutaan aistien/aistielinten kautta tulevista havainnoista, ”aistihavainnoista”, tai “havaintomaailmasta”, nämä sanat viittaavat päässä tapahtuvaan tulkintaan siitä, mitä aistitaan. Tulkinta perustuu aina menneisyyden kokemuksiin ja on prosessina salamannopeaa ja enimmäkseen tiedostamatonta. Ajatteleva mieli tulee mukaan vasta jälkeenpäin antamalla omaan menneisyyteen perustuvan sanallisen tulkinnan havaitulle asialle. Kysymys ei siis ole siitä, MITÄ havaitaan, vaan siitä MITEN kyseinen havainto tulkitaan. Havaintomaailma sijaitsee siis yksilöllisesti itse kunkin omassa päässä ja saa muotonsa mielessä tapahtuvien prosessien kautta. Nämä prosessit näkyvät suhtautumisena eli ajatuksina ja asenteina itseä, kanssaihmisiä ja maailmaa kohtaan.
“Projisointi saa aikaan aistihavainnot” (T.21.Johd.1.1) (Englanniksi “Projection makes perception”). Lauseen sisällys avautuu, kun termi ‘aistihavainnot’ korvataan sanalla ‘suhtautuminen’. Suhtautuminen perustuu siis projisointiin eikä kerro mitään todellisuudesta. Projisointi on tapa kätkeä omassa mielessä olevia kipeitä asioita. Ne nähdään ulkopuolisissa asioissa ja maailmaan aletaan nähdä harhaisesti omien projektioiden ohjaamana. “Se (näkemäsi maailma) todistaa sinun mielesi tilasta, se on sisäisen tilan ulkoinen kuva.” (T.21.Johd.1.5) Sisäisten kiputilojen parantamiseksi ei toisin sanoen tarvitse yrittää muuttaa maailmaa, koska kipujen syy on ajattelijan mielessä, ei ulkoisissa asioissa. “Älä sen vuoksi yritä muuttaa maailmaa, vaan valitse mielesi muuttaminen maailman suhteen.” (T.21.Johd.1.7)
“Kadotus on sitä, että tuomitset itsesi, ja sen sinä tulet projisoimaan maailmaan. Kun näet sen (maailman) kirottuna, et näe muuta kuin sen, mitä teit loukataksesi Jumalan Poikaa (eli Itseäsi). Jos näet tuhoa ja katastrofeja, yrität ristiinnaulita hänet. Jos näet pyhyyttä ja toivoa, yhdyt Jumalan tahtoon vapauttaa hänet. Näiden kahden päätöksen välillä ei ole muita vaihtoehtoja.” (T.21.Johd.2.2-5). Kannattaa siis tarkkailla omaa suhtautumistaan ja panna merkille mieltä rasittava negatiivisuus, joka on yhtä vahingollista riippumatta siitä mihin se kohdistuu. Erityisesti omaan itseen kohdistuva negatiivisuus on yksi vahvimmista egon käyttämistä keinoista pitää ihmistä hallinnassaan. Negatiivinen suhtautuminen on kokonaisuudessaan tarpeen ottaa mielen muuttumisen ja parantumisen eli todellisen anteeksiannon kohteeksi.

-Niilo Kylmälahti


perjantai 17. marraskuuta 2017

Kaikki on läsnäoloa! Muuta ei ole!

Et voi olla irti läsnäolosta. Läsnäolo ei piileskele piilossa kalliissa läsnäolon kurssilla, eikä se jätä muita ihmisiä ilman läsnäoloa. Läsnäolo ei ole ostettavissa. Mutta läsnäolo on myös kursseilla ja ostohetkelläkin.

Otan kupin kahvia, otan hörpyn kahvetta. Avaan koneen ja katson mitä maailmalla on tapahtunut. Hengitän. Käyn vessassa. Imuroin ja tiskaan. Taas hengitän. Hengitän koko ajan, mutta en ehkä huomannut sitä. Muistan taas, että olen jatkuvasti läsnä, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Kaikki on nyt. Tässä ja nyt. Käteni on edelleen kipeä. Se on varmasti tulehtunut. Joudun jättämään rakkaat harrastukseni. Ja kas, siltikin läsnäolo on tässä ja nyt! Olen yksin, mutta en ole yksinäinen, koska läsnäolo on kanssani. Kaikki ilmentää pelkkää läsnäoloa. Läsnäolo ei jätä minua koskaan. Mitään muuta ei ole kuin läsnäolo. Jos keskustelen läsnäolosta ja sen puutteesta, niin se tapahtuu jatkuvassa läsnäolossa. Vaikka olisinkin kanssasi eri mieltä asiasta,  niin läsnäolo on vain sama. Läsnäolo ei muutu. Se on ikuinen.
En voi juosta karkuun läsnäoloa. Mietin ja taas vedän henkeä. Sisään ja ulos. Sitten yskäsen...länäolo ei mennyt yskäsynkään aikana pakoon.

On aivan sama miltä näytät, mitä kansallisuutta edustat tai mitä uskomuksia kannat päässäsi. Läsnäolo on vain sama. Meissä jokaisessa virtaa veri, hengitämme samaa ilmaa ja asutamme saman pallon ja kas läsnäolokin on täysin sama. Herää ja hengitä!

Ei tarvitse etsiä läsnäoloa kursseilta, kirjoista tai guruilta. Se on tässä ja nyt. Ja taas hengitän koska mä olen hengittänyt jo 44 vuotta! Jatkuvasti, koko ajan.  Ja vaikka hengitys loppuisi, läsnäolo ei lopu! Kuvitelmat vain loppuvat, mutta läsnäolo ei.
Maailman rikkain bisnesmies tai köyhä kulkuri= sama läsnäolo. Joskus saattaa käydä niin, että mitä enmmän ajatuksia päässä joihin samaistutaan sokeasti, sitä vähemmän länsäolon huomaamista on, mutta sama läsnäolo kaikille ja yhtä paljon, katoamatta.

Jos rakastelet, syöt, kävelet, kuuntelet ystävääsi, teet työtäsi, soitat instrumenttiasi tai vain laiskottelet niin läsnäolo on sama, se ei muutu. Vain sinun ajatuksesi muuttuvat mutta ei hätää, ajatukset eivät vie läsnäoloa pois. Ei tarvitse etsiä läsnäoloa henkisistä piireistä, new age musiikista, tiibetin luolasta, jumalasta joka asustaa jossain muualla eikä läsnäolo löydy kirjakaupan henkisestä kirjasta. Se ei piileskele sinulta piilossa. Se on jatkuvasti läsnä, mutta on myös siellä kirjakaupassa tai tiibetin luolassa. Läsnäolo on kaikkialla!

On aikoja jolloin läsnäoloa ei huomata, ja ajatukset vievät 100-0.
Kun eläin katsoo sinua silmiin, raikas ilma täyttää ummehtuneet keuhkot tai kun suussa sulava suklaaminttu jäätelö muistuttaa siitä että on vain NYT, läsnäolo paljastaa itsensä, vaikkakin ei se piilossa ollutkaan. Läsnäolo on silloin kun vituttaa ja läsnäolo on silloin kun naurattaa. Läsnäolo on silloinkin kun puhut ja ystäväsi tuijottaa älypuhelintaan. Läsnäolo on silloinkin kun katson tv:stä vain elämää tai juot saunaoluen. Läsnäolo on AINA. Läsnäolo on silloinkin kun sinua ei kuunnella. Läsnäolo kuuntelee sinua. Sinä olet se.

Kaikki on pelkkää läsnäoloa, joten en henk.koht. kauheasti enää treenaa läsnäoloa tai hae sitä jostain nurkan takaa erillisestä kokemuksesta tai ihmisestä. Koen ja teen mutta en hae sitä.

Kaikki tapahtuu tässä hetkessä, muu ei ole mahdollista. Ei ole mitään muuta KUIN TÄMÄ. TÄMÄ TÄSSÄ ON AINA TARPEEKSI. MINÄ OLEN. Miksi harjoitella kaavamaisesti ja pakonomaisesti meditaatiota, jos kaikki on meditaatiota? Toki voi harjoitella läsnäoloa, mutta ei sitä tarvitse kuin olla, tietoinen. Mitään ei tarvitse tehdä eikä mitään tarvitse ansaita. Minkään eteen ei tarvitse uhrata itseään. Läsnäolo on rakastavaa ja täysin täydellistä. Läsnäolo on täydellisen rakastavaa. Sinä riität läsnäololle, minä riitän läsnäololle. Me riitämme läsnäololle.

Jos haahuilee vain ajatuksissa ja imee netistä dataa aivot täyteen, elää sosiaalisessa mediassa niin läsnäolo ei katoa silläkään välin, mutta sen huomaaminen saattaa olla hankalampaa. Lasten leikki, nauraminen, eläinten silittäminen, metsässä kävely tai sateenropinan kuuntelu voi muistuttaa siitä mikä ON NYT. Joskus varpaan lyöminen oven karmiin tai jokin sairaus voi tehdä saman. Kolari tai läheisen kuolema voi pysäyttää myös-huomaamaan läsnäolon. 
Tapahtui mitä vaan, niin se on vain läsnäoloa. Ja se on ilmaista. Läsnäolo on rakkautta ja sitä sinä todellakin olet.