Kuule se mitä en sano

Charles C. Finnin vuonna 1966 kirjoittama ja nykyään ympäri maailmaa eri kielille levinnyt runo.

Älä hämäänny minusta.
Älä anna kasvojeni pettää itseäsi.
Sillä minulla on naamio, satoja naamioita,
naamioita joiden riisumista pelkään,
eikä mikään niistä ole minä.
Teeskentely on minulla verissä,
mutta älä mene halpaan.
Jumalan tähden, älä mene halpaan.
Minä annan vaikutelman varmuudesta,
että kaikki on aurinkoista ja tyyntä
sisälläni ja ympärilläni,
että olen itse luottamus ja aina tyyni,
että tunnen vedet ja seison ruorissa,
ja että en tarvitse ketään.
Mutta älä usko minua.
Minun pintani on sulava, mutta se on sulava naamio,
aina muuttuva ja aina salaava.
Sen alla on riittämättömyys.
Sen alla on sekaannus ja pelko ja yksinäisyys.
Mutta kätken sen.
En tahdo kenenkään tietävän.
Kauhistun ajatusta heikkouteni ja pelkoni paljastumisesta.
Siksi luon hädissäni piilottavan naamion,
huolettoman ja hienostuneen julkisivun,
joka auttaa minua teeskentelemään,
suojautumaan katseelta joka tietää.
Mutta juuri se katse on minun vapahdukseni.
Minun ainoa toivoni ja tiedän sen.
Siis, jos sen jälkeen tulee hyväksyntä,?jos sen jälkeen tulee rakkaus.
Vain se voi vapauttaa minut itseltäni,
omatekoisen vankilani omatekoisilta seiniltä,
muureilta joita niin huolellisesti pystytän.
Vain se voi vakuuttaa minut siitä mistä en voi itse vakuuttua,
että oikeasti olen jonkin arvoinen.
Mutta en kerro tätä.
En uskalla.
Minä pelkään.
Minä pelkään että katseesi jälkeen ei tule hyväksyntää,
ei tule rakkautta.
Pelkään että et välitä minusta ja naurat,
ja sinun naurusi surmaisi minut.
Pelkään että syvällä olen ei-mitään ja ei-kukaan,
että huomaat sen ja kävelet pois.
Siis minä jatkan epätoivoista näyttelemistäni,
itsevarmuuden julkisivu ulkona
ja vapiseva lapsi sisällä.
Niin alkaa tyhjyyttään kimaltelevien naamioiden paraati,
jossa elämäni on julkisivun seinä.
Puhun sulavalla äänellä joutavia pinnallisuuksia.
Kerron sinulle kaiken siitä mikä ei merkitse mitään,
enkä mitään siitä mikä on minulle kaikki,
en mitään siitä mikä minussa itkee.
Kun siis olen keskellä omaa rutiiniani,
älä anna sanomisteni huijata itseäsi.
Kuuntele huolella ja yritä kuulla se mitä en sano,
mitä haluaisin pystyä sanomaan,
mitä minun olisi sanottava voidakseni elää,
mutta mitä en pysty sanomaan.
Minä en tahdo olla piilossa.
En pidä pinnallisista huijarien näytelmistä.
Haluan lakata näyttelemästä.
Haluan olla aito ja spontaani ja minä,
mutta sinun on autettava minua.
Sinun on ojennettava kätesi
vaikka se olisi viimeinen asia
jota näytän haluavan.
Vain sinä voit pyyhkiä minun silmistäni pois
tämän hengittävän ruumiin tyhjän tuijotuksen.
Vain sinä voit herättää minut eloon.
Aina kun olet ystävällinen ja hellä ja rohkaiseva,
joka kerta kun yrität ymmärtää vain siksi että välität,
siivet alkavat kasvaa minun sydämessäni,
hyvin pienet siivet,
hyvin hauraat siivet,
mutta siivet!
Sinulla on voima koskea minut tuntemaan
ja sillä voit hengittää minuun elämää.
Haluan että tiedät sen.
Haluan sinun tietävän kuinka tärkeä olet minulle,
kuinka sinä voit olla luoja – totisesti oikea luoja –
sen ihmisen luoja joka minä olen
jos vain tahdot.
Vain sinä voit murtaa muurin jonka suojassa vapisen,
vain sinä voit riisua minun naamioni,
vain sinä voit vapauttaa minut kauhujen varjoista
ja epävarmuudesta, yksinäisestä vankilastani,
jos valitset niin.
Valitse. Älä ohita minua.
Se ei ole sinulle helppoa.
Pitkä arvottomuuden tuomio rakentaa vahvat seinät.
Mitä lähemmäs minua tulet,
sitä sokeammin saatan iskeä takaisin.
Se on järjetöntä, mutta kirjaviisaudesta huolimatta
minä olen järjetön usein.
Taistelen sitä vastaan mitä odotan kaikkein eniten.
Mutta olen kuullut että rakkaus on vahvempi kuin vahva seinä,
ja siinä minun toivoni on.
Yritäthän purkaa noita seiniä
vahvoin käsin
mutta hellin käsin
sillä lapsi tuntee niin herkästi.
Kuka minä olen, saatat kysyä?
Olen joku jonka tunnet oikein hyvin.
Sillä olen jokainen mies jonka kohtaat
ja olen jokainen nainen jonka kohtaat.

– Charles C. Finn, suom. Kotkansydän

Ole kuin lapsi Jumalan sylissä

"Monet teistä eivät nauti siitä, mitä elämällä on tarjottavanaan, koska olette hyväksyneet mielen version siitä, miten asioiden tulisi olla. Se mielikuva on irrottanut teidät oman itsenne alkulähteestä, ettekä enää virtaa. Tästä seuraa epätasapainoa ja kärsimystä. Sinä olet Itse, spontaanisti itseään ilmentävä äärettömyys, mutta et tiedä sitä. Et luota siihen. Huolehdit, mitä tapahtuu, jos luovut hallinnasta. "Maailmani romahtaa!" siksi pysyt mieluummin tietämättömänä siitä olevaisuuden loistavuudesta, joka sinä olet.
Olemassaolo huolehtii kehosta. Pysy "minä olen" -tilassa, se on vaistomainen tunne, jota kukaan ei antanut sinulle; se on ja on aina ollut läsnä. "Minä olen"-tilasta ilmentyy kaikki. Se vain havainnoi maailmankaikkeuden mekanismia, jota elämänvoima-kehosi läpi kulkeva hengitys, kaikkia olentoja elävöittävä voima-liikuttaa- Se on mysteeri, jota ei voi ratkaista.
Turha edes yrittää! Havainnoi.
Todellinen olemuksesi ei ole ennalta arvattava. Mieli sitä vastoin on, koska se yrittää hallita sitä, mikä ilmenee itsestään. Mieli sekä pelkää tuntematonta, että on peräisin siitä. 
Tämä tarjoaa mielelle tilan, jossa se leikkii yhtä aikaa tuntemattomana ja näennäisesti tunnettuna. Tämä leikki ei ole sinun asiasi.
Älä huolehdi mistään. Ole kuin lapsi Jumalan sylissä. Nauti. Ei ole tarpeen säädellä ajatuksiaan tai tarkastaa jokaisen tunteen alkuperää. Voit rentoutua. Niin. Rentoudu."

Mooji

Älä yritä rakastaa!

Kyllä, luit aivan oikein. Nyt minä kehotan sinua olla rakastamatta. Nyt olen tainnut mennä jo aivan liian pitkälle, hyi minua. Kuvittelen olevani ns. "henkinen ihminen" ja yritän saada sinua olla rakastamatta. Meneehän varsin mielenkiintoiseksi, jopa itselleni.

Sinun ei tarvitse ottaa koko maailmaa harteillesi ja yrittää rakastaa koko maailmaa tai edes osaa siitä. Eikä sinun tarvitse rakastaa vain yhtä tai kahta ihmistä ja unohtaa muut ihmiset ilman rakkautta, sillä se olisi hieman ristiriitaista. Jos yrität rakastaa jotain sinun ulkopuolellasi olevaa, tulet ennenpitkään tilanteeseen, että et tule kokemaan rakkautta. Koet rakkauden tilalla vihaa tai suuttumusta tai jopa haluat päästä kohteestasi eroon. Saatat kokea itsesi yksinäiseksi, jopa masentuneeksi. Erilliseksi muusta maailmasta. saatat jopa syrjäytyä tai päätyä kaulakiikun jatkeeksi. Se mikä mikä loppuu ei voinut olla rakkautta alunperinkään, sillä rakkaus joka muuttuu, vähenee tai loppuu ei ollut rakkautta, vaan kuvitelmaa.

Ei ole sinun tehtäväsi rakastaa maailman joka kolkkaa, joten luovu siitä suunnitelmasta, mikäli haluat säilyttää mielenrauhasi. Se että epäonnistut rakkaudessa, lisää vain syyllisyyttä siitä että "minä en riittänyt". 
Lapsesi, ystäväsi, avopuolisosi, x:si ja sinä itse on sinun peilisi matkalla kohti yhteistä ja täydellistä rakkautta, joka on aina loputonta ja ikuista. Läheisesi, eläimesi, auringon lasku tai sateen ropina kesällä on vain muisto tästä suuresta rakkaudesta, joka on meidän jokaisen yhteinen. Minun ei tarvitse rakastaa, minun tarvitsee vain muistaa, että olen tämä rakkaus. Kaikki on hyvin, relaa.

Me emme tiedä mitä rakkaus on. Mieleni ei voi tietää asiaa joka on absoluuttinen. Pieni mieleni ei voi koskaan saada otetta siitä mikä on ikuinen ja viaton. Voit vain luottaa. Voit muistaa.
On ihanaa "rakastua", on ihanaa silittää koiran pentua, on ihanaa syödä raakasuklaata sydän ystävänsä kanssa, on ihana leikkiä lasten kanssa ilman tarinaa ja muistaa jotain joka ei ole minun keksimää. On ihanaa tykätä mieltymyksistä ja jutella henkeviä. Tämä kaikki on kuitenkin vain muodollista, eikä se vie tai tuo mitään siihen mikä on aina täydellistä viattomuutta. Täällä kaikki muuttuu kunnes lopulta haihtuu pois. Kauneinkin kukka lakastuu, ruusuilla on pistävät piikkinsä, rauhallisemmassakin metsässä on punkkinsa. Päivällä on yönsä ja kehoilla sairautensa. Lapsista kasvaa uusia rikollisia, uusia "syntipukkeja", uusia narsistisia poliitikkoja tai uusia äiti ammoja. Lapsi eli sinä olet kuitenkin aina viaton.
Kuinka moni "täydellinen" suhde on tullut päätökseensä ja kuinka moni rakastava pari on lopuksi tapellut ja eronnut? Kuinka monen kädenpuristuksen jälkeen on tullut nyrkki naamaan? Kuinka monen tosiystävän keklu on sipaissut selkää? Kuinka moni on tanssinut puukkohippasilla ihanan rakkaushuuman loputtua? Aurinkorannat ovat saaneet tsunaminsa. Suurimmat ja uljaimmatkin tornit ovat kaatuneet. Hienoimmastakin kellosta on loppuneet patterit. Kalleimmassakin 5 tähden hotellissa tulee aamu ja paraskin ravintolan ruoka päättyy lopulta vessanpyttyyn, jota kukaan ei enää halua nähdä.

Jumala olisi täysin voimaton ja epätäydellinen, jos hän antaisi meille tälläisen maailman. Jos hän päästäisi taivaaseen vain osan porukasta ja loput heittäisi tulijärveen, eli helvettiin. Täälläinen rakkaus ei ole rakkautta vaan muodonmaailman keksimää satua. Pienen mielen tuotetta. Sen saman mielen joka keksi "rakkauden" joka niin tylysti loppuu. Täydellinen rakkaus on ikuista, täysin anteeksiannettua ja täysin viatonta ja vapaata. Sitä sinä olet. Sitä me olemme.

Eli, älä ota harteillesi maailman rakastamista vaan luota että sinussa rakastetaan. Ei ole mitään syytä syyllistyä siitä, että et pysty rakastamaan. Että en ja et pystynyt parempaan. Ei ole mitään tarvetta syyllistyä sitä, että "epäonnistuin" suhteessa tai vanhempana tai lapsena. Ei ole mitään tarvetta kokea epäonnistumista siitä, että on työtön tai jotenkin erilainen kuin muut. Se että et ole saanut maailmassa suuria muutoksia aikaan, ei ole mikään rakkauden mittari. Sinun ei tarvitse ansaita rakkauttasi! Tämä ei ole kilpailua. Taivaanportille ei tarvitse juosta hyvien tekojen kanssa. Voit ihan hyvin jättää sinne menemättä, sillä Jumala eli Rakkaus ei ole sinun unohtanut, olethan hänen täydellinen lapsensa. Voisi kliseisesti sanoa että "et saa hautaan mukanasi mitään" tai "taivasten valtakunta on meissä sisällä". Olet täysin viaton ja anteeksiannettu. Itseasiassa Jumala ei edes tiedä mistään anteeksiannosta yhtään mitään, koska hän ei ole koskaan tuominnutkaan.

Hyvät ja huonot teot kuuluvat ajan maailmaan ja aika on ihmismielen keksimää. Ei täydellisen rakkauden. Täydellinen rakkaus on ajaton. Ja sinä olet ajaton mielesi kautta. Kehosi on vain kuvajainen, kuin varjo täydellisestä valosta. Mutta sinä olet rakkaus itse. Olit sitä ennen syntymääsi ja kehon kuoleman jälkeenkin. Olisi pienen mielen kertomaa se, että 1-80 vuotta ajan maailmaa olisi jotenkin täydellistä. Se on vain uni jossa nukutaan. 
Heräsit yöuniltasi tänään ja nyt heräsit rakkauteen, onneksi olkoon! Hyvää huomenta!

Älä siis yritä rakastaa. Yrittäminen vain viestittäisi sen, että ponnistelet epätoivoisesti asian kanssa joka on jo täysin täydellistä. Yrittäminen, ponnisteleminen tai asioiden paikkaaminen tulee vain epätäydellisyydestä. Kun "luot" rakkautta, sen ei tee ego vaan rakkaus itse. Silloin voit vain relata, ottaa iisii ja luottaa.
Jos intuitiosi sanoo "olen hänelle läsnä" tai "Rakastan häntä", niin rakasta ja nauti, mutta muista että sinun ei tarvitse mitään ansaita. Egon rakkaus haluaa aina vastapalveluksia. Jumalan rakkaus vain laajenee, onhan se Rakkaus ITSE. Tekojen kautta rakkauden saavuttaminen ei aina, ei edes joka kerta saavuta päämääräänsä...koska se on dualistista. Pienen mielen kautta opittua. Todellisessa rakkaudessa ei ole vähemmän tai enemmän, eikä se ole riippuvainen teoista tai saavutuksista. Se mikä on sinun mielestäsi rakastava teko, ei välttämättä ole toisen mielestä. Toimi maailmassa, mutta tiedä että et ole maailmasta. 
Rakkaus aina ON.

Oman mielen pride kulkue

Kun katselen oman mielen pride kulkuetta, niin sieltä löytyy jos jonkinmoisia ajatuksia suvaitsevaisuudesta, ymmärtämisestä, rakkaudesta ja hyväksymisestä.
Annas kun avaan hieman oman mieleni kulkuetta.

Itse en ole sitä ihmistyyppiä joka käy barrikaadeilla ja toreilla käännyttämässä ihmisiä, vaikkakin olisihan se toki hienoa ja mielenkiintoista katsella upeita ihmisiä miekkareissa ja muissa karkeloissa. Minä käännytän kuitenkin etupäässä itseäni vain omassa mielessäni. 
Koska jokaisella on oma oikea tapansa ulkoistaa oma sisäisen maailmansa, nyt minä ulkoistan ajatukseni tähän blogaukseen. Olen oman elämäni PRIDE kulkueessa.

On ihanaa katsella miten tämäkin maa on suvaitsevaisempi kuin 70 tai 80 luvulla. Ihmisistä tulee koko ajan rakastavampia ja suvaitsevampia. Bravoo! Porukka uskaltaa tulla ulos kaapeistaan. Enää ei saa ulkonäön takia ulkona turpaansa, ainakaan samalla mitalla. Turpakäräjiä pidetään aina vain vähemmän ja vähemmän. Nykyään uskaltaa myös sanoa ääneen sen mitä mieltäpuolta asioista on. Enää ei tarvitse roikkua ristillä eikä joutua sylkykupiksi kirkon eteen. Mutta koska tämä on dualistinen maailmankaikkeus, aina tulee olemaan yhtä paljon hyvää kuin huonoakin. Kun yksi asia on kunnossa, toinen repsahtaa. 
Ei siis kannata yrittää lähteä muuttamaan ulkomaailmaa ensin, vaan oman mielensä, mikäli haluaa saada jotain todellisia muutoksia.

Kun reilusti istahtaa hetkeksi katselemaan oman mielen tarinoita, saattaa yllättyä miten paljon siellä luuraa suvaitsemattomuutta ja tuomitsemista. Saattaa olla että ensin kovaan ääneen julistaa miten sallin homot ja tummaihoiset, mutta kaupan kassajonossa katsoo kieroon laitapuolen kulkijaa tai mummoa joka hidastelee edessäni. Ei tarvita kuin kaupungilla liikennevaloissa törttöilevä ladakuski tai ovella rinkutteleva jehovantodistaja ja taas ollaan valmiita tuomitsemaan. Jos homot ja lebot on kiva asia, mutta jos avopuoliso kotona ei halua antaa tai käy pettämässä ja se saa aikaan mittavat anteeksiantamattomat raivonpurkaukset ja maanaamiset, on sama mieli kyseessä. Sama tuomitseva mieli. Se arvostelu on lähtöisin samasta mielestä. Hipit on luusereita mutta homot on jees. Onko se jees? No onneksi sekin kulkue menee ohitseni.

On snadisti eriskummallista miten poliitikot saavat paskaa niskaansa vuodesta toiseen tai työttömien katkuva dissaus siitä miten he elävät "meidän verorahoilla". Mielen arvostelulta ei selviä kukaan. Jokaista on arvosteltu ja jokainen on arvostellut. Edes se rakas lapsi tai oma avopuoliso ei selviä mielen keihästykseltä. Jatkuvasti parisuhteissa tapellaan, riidellään ja erotaan. Kansakunnat sotivat keskenään ja jos ei sotaa ole niin tapellaan sitten omien kanssa.
Nykyään sosiaalinen media on se paikka jossa projisoidaan minkä keretään. Ei tykätä ystävän päivityksistä kun hän ei hän tykkää minunkaan. Kommentoidaan miten sattuu, pääasia että edes jotenkin sattuu. Poistetaan kavereista...jne. 
Mielen jatkuva projisoiminen joka paikkaa ja jatkuvasti on näkyvillä, jos vain haluaa avata silmänsä. Haluamme kuulua aina johonkin ryhmään joka on kaltaiseni ja tottakai se toinen ryhmä joka ei ole kaltaiseni on "viholliseni". Vastapuoli. On vielä hieman matkaa siihen, että näkisimme itsemme yhtenä. Mutta ei hätää, ei tarvitse muuttaa koko maailmaa ensin, riittää kuin muutat oman mielesi. Antamalla anteeksi sen mitä hän ei oikeasti tehnyt.

Egomieli on se joka tuomitsee ja arvostelee eikä sitä ole tarkoitus tukahduttaa mitenkään. Riittää kuin on vain uskomatta sen jatkuvaan pälpätykseen. Sillä on mielipide aina jokaiseen asiaan eikä se huomaa, että se on aina ristiriidassa jonkun toisen näennäisen ajatuksen kanssa.

On toki hyvä harjoitus hyväksyä erilaisuutta tässä näkyvässä muodon maailmassa, koska kaikki on muutoksen alaisena jatkuvasti. On turha yrittää pitää kiinni asioista kun sen menettää ennenpitkää kuitenkin. Viimeistään tästä rotsista (keho) on luovuttava. Jokainen uskomus on tarkoitettu rikottavaksi, jokainen ajatus tulee ja menee. Jokainen muoti-ilmiö tulee ja menee. Mielen maailma on siten aika hauras ja katoava. Illuusio.

Anna anteeksi heille se mitä he eivät todellisuuden silmin edes tee. Koska olemme täällä vain käymässä-aina uudestaan ja uudestaan, on aika viimeinkin herätä todellisuuteen.
Ulkoisilla asioilla ei loppujen lopuksi ole mitään seksuaalista merkitystä. Meissä jokaisessa asuu rakkaus, koska meidät luotiin rakkaudessa. En voi oikeestaan antaa sinulle yhtään mitään mitä sinulla ei jo olisi. Minun tärkein tehtävä täällä on poistaa esteet tämän rakkauden edestä ja siksi saattaa toisinaan näyttää asioiden olevan haastavia, jopa vaikeita. 
Olemme siis toistemme peilejä. Metsä vastaa just niinkuin sinne huudellaan. Olet mahtava opettaja, olet sitten homo, suvakki, vajakki tai isänmaallinen.

Nyt jatkan oman elämäni PRIDE KULKUETTA ja sanon sinulle että olet juuri hyvä noin. Minä riitän, sinä riität. Olit homo tai et, se on vain muodollista. Olit sitten suvakki tai vajakki, yhtä kaikki. Todellista rakkautta ei voi pilata, ei poistaa eikä siinä voi koskaan epäonnistua. Antaa kaikkien kukkien kukkia eri värisinä, sillä niistä muodostuu kokonaisuus. Olethan rakkaus itse.