Halloween muistuttaa minua siitä, että minulle "henkisyys" on yhtä lailla myös niiden pimeiden puolien hyväksymistä ja niiden tuomista "valoon". Eihän loppupelissä mitään muuta jää käteen kuin koko paketin hyväksymisenä sellaisena kuin se ilmenee.
Tämä ajan maailma ilmenee dualistisena unena jossa on monenmuotoisia asioita nähtävänä. Pelkän pumpulin ja romantisoidun mielikuva maailman hajoaminen on fakta, mitä syvemmälle sisäiseen maailmaan astuu. Halloween, kauhuelokuvat ja kaikki muukin on vain meidän peili siitä miten olemme alkaneet kuolemaan uskoa. Kehon monimuotoisuus ei tee kuitenkaan siitä totta eikä täydellistä ikuisuutta voi mikään tappaa. Ajassa kuitenkin asiat tulevat ja menevät. Olemme kuin huvipuistossa.
Halloween on hassu ja viaton juhla. Se muistuttaa minua siitä, että pelkoa ei kannata ottaa todesta, vaan sillekin voi nauraa. Kaikki tunteet ovat sallittuja.
Voi karmeus, mitä kaikkea alitajunnassa vielä voikaan olla, mutta voi pyhyys miten se kaikki onkin harhaa <3
T:Jake
Kohtaaminen
Vaik kohtasin pimeyteni
ja epävarmuuteni,
Rakkaus ei jättänyt minua.
Vaik näin tän kaiken sinussa,
Rakkaus ei jättänyt sinua.
Vaik menin tukkoon, aivan lukkoon,
Rakkaus ei jättänyt minua.
Vaik luulin et menisin vikaan,
hukkuisin likaan,
Rakkaus ei jättänyt minua.
Vaik valitsisin väärin ihan mielin määrin,
Rakkaus ei jätä minua.
Rakkauden kieli
Anna pois oma tahto,
jätä vain anteeks anto.
Anna pois maailman mahti,
jätä vain Rakkauden tahti.
Anna pois pieni mieli,
jätä vain Rakkauden kieli.
Sinun kanssasi
Onnea on olla kanssas sun,
suuren Rakkauden.
Ja kun olla sinun saan,
Ikuisuuden kanssas jaan.
Ei meillä mitään hätää täällä oo,
viattomuus ja vapaus rinnallain,
sinun kansas laajennumme ain.
Ajattomuus
Suuren älyn alla itseni menetän,
kohtaan jonkin mystisen suuren ja etevän.
Siinä vain hiljaa olen,
joten kaik hyvin on.
Hyväksyn et tänne tuun ja täältä lähden,
tajuan oon ajaton,
kaik vain Rakkauteni tähden.
Yhtä tyhjän kanssa
Syntiä ei meissä oo,
ollaan puhtaita ja anteeks annettuja.
Syntiä ei meissä oo,
ollaan viattomia ja täysin kannettuja.
Joskus tuntuu kuin hallitsisi pimeys,
katoaisi valo ja sen keveys.
Silti jokin näyttää meitä ohjaavan,
jonkin näen minussa kohtaavan.
Olen yhtä tyhjän kanssa,
niin olet sinäkin.
T:Jake
"Ei ole aikaa, paikkaa eikä tilaa, jossa Jumala ei olisi läsnä. Mitään pelättävää ei ole. Koska Hän on täydellinen, ei ole olemassa minkäänlaista mahdollisuutta käsittää, että Hänen edustamassaan Täydellisyydessä olisi jonkinlainen kuilu. Kompromissi, jota pienin ja mitättöminkin kuilu edustaisi Hänen ikuisessa Rakkaudessaan, on mahdoton. Sillä se merkitsisi sitä, että Hänen Rakkauteensa voisi sisältyä aivan pieni aavistus vihaa, että Hänen lempeytensä joskus muuttuisi hyökkäykseksi, että Hänen ikuinen kärsivällisyytensä joskus pettäisi. Siihen kaikkeen sinä uskot, kun näet kuilun veljesi ja itsesi välillä. Miten siis voisit luottaa häneenkään? Sillä hän on varmasti petollinen Rakkaudessaan. Ole siis varuillasi, älä päästä häntä liian lähelle, vaan jätä kuilu itsesi ja Hänen Rakkautensa väliin, jolloin voit paeta kuilun kautta, jos sinulle tulisi siihen tarvetta.
Juuri tässä Jumalan pelko nähdään kaikkein selvimpänä. Sillä rakkaus on petollinen niitä kohtaan, jotka pelkäävät, koska pelko ja viha ovat aina erottamattomia. Kaikki, jotka vihaavat, ovat pelkästään peloissaan rakkautta kohtaan, ja sen takia he myös pakostakin pelkäävät Jumalaa. On aivan varmaa, että sellainen ihminen ei tiedä, mitä rakkaus merkitsee. Hän pelkää rakastaa ja rakastaa vihata, jolloin hän luulee, että rakkaus on pelottavaa ja että viha on rakkautta. Tällaisia seurauksia tuosta pienestä kuilusta on niille, jotka sitä rakastavat ja luulevat, että se on heidän pelastuksensa ja toivonsa."
Ihmeiden Oppikurssi
Aina välillä päivitän oman näkemykseni ihmissuhteista joillaisena sen toivoisin olevan ja nyt on taas se aika.
Ennen kuin annan valtaa sille egon pelon ajatukselle, että minua ei ole luotu ihmisuhteeseen, niin avaankin itselleni sen mahdollisuuden, että mitäs just minulle se onkin tarkoitettu jos vain olen rohkea ja uskon siihen uuteen ihmisuhde rakkauteen jossa ei tarvitse mielistellä, eikä pelätä omia tunteita. Eikä varsinkaan niiden näyttämistä toiselle. On uskallettava jokainen hetki ottaa pelottava jätetyksi tulemisen riski. On luotettava että rakkaus kantaa.
Kukaan ei ole 100 % valmis kehossa eikä täällä ole kävellyt ensimmäistäkään ihmistä, joka ei olisi kärsinyt sydänsuruista. Tämä on tuhansista sydänsuruista kertovien biisien maailma.
Rakkaudesta meillä on monenlaisia ajatuksia ja käsityksiä. Jotkut eivät ehkä ikinä ole kyseenalaistaneet rakkautta eikä varsinkaan tyhjältä tuntuvaa parisuhde rakkauttaan. Maailma on täynnä draagisia tarinoita, paljon kyyneleitä ja sitäkin enemmän erkaantumisia. Meiltä on unohtunut se seikka, että paraneminen tapahtuu mielen tasolla. Parannusta tarvitsee syy eikä seuraus.
Itse eritysherkkänä miehenä menee tasapaino helposti pois päältä ja ajaudun tunteiden vietäväksi ja paikkapaikoin jopa hyvin voimakkaasti. Annan itsestäni lähes aina 100 % joten on hyvä kyseenalaistaa se perus parisuhdetyyppi jossa aluksi mielistellään, sitten ostetaan sormukset ja talo, sitten tehdään lapset ja lopuksi erotaan. Voisiko intiimille ihmisuhteelle olla toisenlainenkin tarkoitus? Sitä pohdin tässä mahdollisimman oman näköisesti ja aidosti.
Tässä puhuu osaksi menneisyyteni, mutta uuden näkökulman antaa aivan uusi ääni.
Minulla on lähimenneisyydessä paljon kokemuksia siitä miten kaikki lävähtää auki melkein samantien. Minulle on sanottu "en tiedä mitä tässä tapahtuu?" tai "En tajua mutta nyt on oltava läpinäkyvän rehellinen". Kukaan ei vain jaksais enää mielistellä.
Pienen alkuhuuman aikana jo tarkkailen sitä huumaa ja muistan että se ei ole totta. Minä en näe totuutta. Tarkoitukseni ei ole nyt demonisoida kauhean ihanalta tuntuvaa rakastumisen tunnetta, sillä sekin on vain kivalta tuntuva tunne tunteiden joukossa ja hyvä niin, mutta se ei vain ole totta. Jos alkuhuuma olisi totta, se ei katoaisi. Vain se joka on totta, pysyy. Rakkaushan pysyy jos se on aito kohtaaminen itsensä kanssa, peilillä tai ilman.
Rakkaus itse on se joka pysyy. Ensiksikin se rakkaus on löydettävä itsestä, ennen kuin edes harkitsee tätä mun ehdottamaani UUTTA intiimiä ihmisuhde tyyppiä. On paljon parempi rakennella kulisseja ja keräillä kivoja yhteisiä kokemuksia kuin katsoa rehellisesti omaan alitajuiseen paskaan joka siellä odottaa omaa avautumistaan. Joko menee sinne suoraan ilman mielyttämistä, antaa rakkauden avata tai sitten piilottelee sitä kaikilla kivoilla asioilla. En tarkoita mitään hysteeristä ja pakkomielteistä riitelyä enkä mitään fyysistä tai henkistä egovetoista väkivaltaa, vaan sellaista kahden aikuisen ihmisen välistä TURVALLISTA ilmapiiriä jossa kumpikin saa avata itseään ihan rauhassa, rakkaus tukena. Mielestäni mikään ei ole sen romanttisempaa kuin avata sydäntään toiselle luottamuksella. Siinä on sellaista syvällisyyttä jota arvostan kulisseja enemmän.
Puhun nyt emootinaalisista tukoksista, sisäisistä peloista ja epävarmuuksista joita me jokainen kannamme mukanamme. Kun puhutaan kärsimyskehon stimuloitumisesta, riitelystä, pahastumisista, itkemisestä, niin puhun juuri siitä luukusta joka avautuu aivan varmasti tilanteissa kuin tilanteissa. Olet sitten sinkku, parisuhteessa tai työpaikalla niin voi käydä. Jos olet kaupan kassalla ja elämään kyllästynyt mummo ohittaa sinut töykeästi saattaa käydä samoin. Jos sinulla on 10 minuuttia aikaa ajella työpaikallesi ja eteesi kiilaa bemari liikennevaloissa ruuhkassa. Se sama luukku saattaa avautua parisuhteessa kun asiat eivät menekäään niin kuin olin itse ajatellut. Vaikka kuinka tiedän että petyn vain omiin odotuksiini toisesta, silti se tuntuu pahalta ja suun pielet saattaa kääntyä alaspäin. Saatan menettää mielenrauhani odottamatta tietämättä yhtään miksi niin käy.
Tiedostan itsessäni sen, että olen parhaimmillani hyvin ainutlaatuinen, läsnäoleva, rakastava, aito, turvallinen, aina luotettava, hauska, innostuva, rauhallinen, onnellinen, luova, kerrassaan ainutlaatuinen mies. Parhaimmillani olen leikkisä, yllättävä ja sellainen valio yksilö joka on löytänyt oman sisäisen lapsensa, mutta huonoimmillani olen varmasti ärsyttävä, etäinen, puolusteleva ja erittäin väsyttävää seuraa. Just sellainen jonka seurassa en haluisi mielellään olla. Ja just nyt on tullut aika hyväksyä sekin puoli. Sillä rakkaus sallii senkin. Kaikkeen voi ryhtyä kuitenkin pilke silmäkulmassa. Ei kärsimystä tarvitse palvoa ja uskon että kärsimyksen hyväksymisestä lähtee aivan uusi tapa nähdä rakkaus. Helpommin sanottu kuin tehty mutta ainakin yritän.
Joskus päivä on saattanut olla hyvä, tuntuu että kaikki asiat luistaa loistavasti, mutta uni ei vain tule tai sitten nukahtaa väsyneenä mutta herää muutaman tunnin päästä valvomaan. Itse olen herännyt monet kerrat paniikkihäiriöön keskellä yötä. Hikoilen ja sydän hakkaa. Siitä tietää että aha, nyt on taas luukut auki. Nään monesti myös unia joissa tapahtuu paljon alitajuisia asioita. Olen kuullut että juuri silloin rakkaus alkaa tekemään työtään.
Koen että minulla on erittäin antoisat ihmisuhteet takana, mutta kovin usein ne jäävät lyhyeksi koska sitä turvallisuutta ja rakkauteen sitoutumista ei vain oikein kerkeä tapahtumaan.
Omaa pahuuttaan katsominen ei tunnu kivalta ja juuri siksi siitä on niin helppo lähteä "paremmille vesille". Kuitenkin tosiasia on se, että ne omat jutut on vain kohdattava oli siinä nenän edessä sitten kuka tahansa, se sama rakkaus on siinä nähtävillä. Olet saattanut huomata joskus että samat tilanteet tai ihmistyypit toistavat itseään. Miksi? Koska se lukko on itsessä, peili on aina sama.
Jos vanha ihmisuhdetyyppi kuului olla vain onnellista ja ihanaa (vaikka se ei koskaan sitä ole) ja vaikka uusi henkisyyden suunta opettaa välttelemään negatiivisia ihmisiä, putsaamaan auroja, ratsastamaan yksisarvisilla auringon laskuun, niin tämä minun ehdottamani uusi ihmisuhdetyyppi pyytää katsomaan rehellisesti ja suoraan pimeyteen ja tuomaan sen valoon. Toki siinä mittakaavassa kuin kykenee. Hiljaa hyvä tulee, sanotaan.
Kun ei vain jaksa esittää mitään, kun ei jaksa piilotella enää mitään. Jos vittu naurattaa niin nauretaan, jos itketään, niin vittu itketään. Jos ahistaa, niin anna mua ahistaa. Se kaikki on kuitenkin ohimenevää ja nopeemmin se menee ohi kun se hyväksyy rakkaudella ja anteeksiannolla, kun näkee sen sätkimisen taakse rakkauteen. Rakkaus ei tuomitse! Rakkaus ei tee ongelmia, mutta rakkaudessa voi kipuilla, siinä voi katsoa kaikkea sitä mitä sisältä nousee. Rakkaus tekee sen sata varmasti, tahtoi tai ei. Mitä suurempi aito rakkauden läsnäolo, sitä voimakkaammin pimeys astuu valoon. Mitä enemmän egon tapa mielyttää, kuoruttaa pinta ja painaa alas oma tyytymättömyys ja pelot, sitä varmemmin se pimeyden kohtaaminen saa odottaa. Miksi ei menisi suoraan asiaan? No siksi koska se pelottaa eikä voi tietää mitä tapahtuu. Se tarkoittaa sitä että joutuu antautumaan, joutuu nöyrtymään, joutuu heittäytymään. Joutuu olemaan helvetin rohkea ja rehellinen itselleen. Joutuu menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Joutuu tuntemaan huonoja viboja. Joutuu kohtaamaan itsensä. Mitä siellä vaanii; syyllisyyttä, pelkoa jopa masennusta?
Lapsia seuraten on mukava huomata että heissä on vielä ripaus aitoutta asian suhteen. He näyttävät tunteet sellaisena kuin ne ilmenee, tässä hetkessä. He nauravat sielusta, itkevät sielusta ja kiukuttelevat vaikka kaupassa jos siltä tuntuu. Mutta mitä tapahtuu muutaman vuoden jälkeen. Tunteet alkaa olemaan tukahdetetut. "Älä kiukuttele siinä!", "älä taas aloita", "en ota sua kauppaan kiukuttelemaan kun saan hävetä silmät päästäni", "ei siinä mitään itkettävää ole, älä itke". Jos nauraa hekottaa päättömästi niin saatetaan sanoa "rauhoitu nyt". Mitä herkempi lapsi, sitä värikkäämpi tapaus.
Jos lapsena ei saa näyttää tunteitaan rakkaudessa, joutuu vanhempana kenties etsimään rakkauden tavaroista, alkoholista (joka kivasti avaa tukahdetettuja tunteita pintaan aamun pikkutunneilla) tai sitten tulee erilaisia sairauksia kehoon, koska tunnelukot ja pelot ovat sinne mukavasti hautautuneina. Sisäiset patoutumat ovat valmiina stimuloitumaan "murheellisten laulujen maa" kappaleen soiden taustalla. Jos ne eivät saa tapahtua rakkaudessa, ne tapahtuvat pelossa ja jälki on aina karumpaa.
Kuulostaako kivalta myyntipuheelta? Ei varmasti. Eikä se kuulosta minustakaan kivalta. Tiedän vain että sitä kohti on mentävä. Toiseen suuntaan kuin mihin yleensä mennään. On mentävä pimeyteen tajutakseen, että on ollutkin rakkaudessa koko ajan. Vaikka kuinka ego sanoo että "älä mene, minä lupaan sinulle kivempaa", niin olen päättänyt katsoa.
Olen tehnyt havainnon että kun olen sinkkuna, on rauha lähes käsin kosketeltavan läsnä, mutta tiedän että siinä ei ole koko totuus. Peili puuttuu. Hommat on pahasti kesken.
Haluan viedä omassa näytelmässäni rakkauden aivan uudelle levelille. Haluan murskata jokaisen kuvitelman mitä rakkauden kuuluisi olla sillä, että ensin matkaan omiin pimeisiin puoliini.
Tiedostan omat heikkouteni, lukkoni ja mököni. Tiedostan sen kohdan itsestäni joka oikein huutaa rakkautta, hyväksyntää ja ymmärrystä. Tiedostan sen minkä "yli" en ole vielä päässyt. Tiedostan kaikki ne egon kujeet jotka ilmaantuvat ihmisuhteissa lähes kellon tarkasti. Tiedostan senkin, että juuri sillä hetkellä kun pitäsi alkaa antaa paukkua, kummatkin vetäytyy ja jatkavat omaa polkuaan. Ei väärin sekään. Kaikki tapahtuvat juuri oikeaan aikaan ja jokaisella suhteella oli se sitten lyhyt tai pitkä, on tarkoituksensa. Uskon kuitenkin anteeksiantoon jo suhteen aikana, eikä minusta riidat ole niin todellisia kuin rakkaus itse on.
Kaikesta huolimatta näen aina peilissäni rakkauden ja viattomuuden, näen sen siis itsessäni. Näen senkin että teemme aina parhaamme. Koen rauhaa jo suhteen aikana joka palaa aina konfliktien jälkeen viattomana omalle paikalleen. Minusta riidan jälkeen on ihana löytää oma paikkansa ja vielä ihanampaa se on jos siinä pääsee syvemmälle luottamukseen. Egon tehtävä on pirstaloida täällä kaikki, mutta rakkauden tehtävä on yhdistää. Ajattelen tapahtumia kuin ne tapahtuisi elokuvassa ja minä olen se katselija. Olen katselija rakkaudessa joka hetkeksi samaistui elokuvaan. Elokuvassa voi tapahtua eroottisia asioita, riitoja, jännittäviä käänteitä tai super hauskoja asioita, mutta kun elokuva on ohitse, muistan kuka todellisuudessa olen. Olen rakkaus. Olen rauha. Niin olet sinäkin.
..Ainii, elokuvakin on meidän ihmisten peili.
Todellinen ja vapauttava anteeksianto on sitä että tajuaa, että "elokuva" ei ole totta.
T: Jake
Sain eräänä päivänä töissä lapselta kukan. Se ei ollut ihan tavallinen kukka. Se oli sidottu itse kasaan oksaan, taitavasti. Siinä näkyi kauneus, mutta samalla siinä näkyi ihmisten raadollisuus ja väliaikaisuus. Kukan nimi kuulemma oli kuoleman kukka. Se pysäytti, mutta hetki oli omalla tavallaan todellisempi ja realistisempi.
Elämä on kuolemista ja kuoleminen elämistä.
Taas jälleen kerran saapui syksy ja kesä kuoli pois. Lehdet jättävät puunsa ja lämmin aurinkoinen kesä vaihtuu syysmyrskyihin ja lopulta jäätävän kylmään talveen.
Tämä hetki jää menneisyyteen, jota ei ole koskaan enää edes olemassa. Uudelleen syntyminen voisi olla sitä, että syntyy uudelleen tähän hetkeen, eli ikuisuuteen.
Ajassa jokainen asia kuolee pois vaikka kuinka yrittäisit pitää siitä pienen ikäsi kiinni. Ensin on syntymä, sitten on kasvaminen, omien uskomuksien rakentaminen ulkoapäin ja lopulta jokaisesta uskomuksesta irtipäästäminen. Vauvaikä, lapsuus, nuoruus, keski-ikä, vanhuus. Jos edes elämää kerkee tapahtumaan? Jotkut päästävä irti elämästään jo lapsuudessa. Elämä on arvaamatonta ja kuolema väijyy nurkan takana jokainen hetki.
Kuolemasta ei saa puhua joten minä puhun nyt siitä. Jokainen askel symbolisoi kuolemaa sillä, että jokainen askel on se viimeinen, uuden askeleen ilmaannuttua, jos se haluaa ilmaantua.
Elämä täällä ajassa on aikamoinen taitolaji. On katsottava sivulle tietä ylittäessä tai kuolema voi tulla kylään. On syötävä terveellisesti tai viikatemies tulee koputtelemaan ovelle. Myrkyn syöminen ei vain toimi täällä. Parvekkeelta hyppääminen ei kannata eikä karhun kanssa kannata painia. On ihan sama ratsastatko yksisarvisella vai tavallisella hevosella. Keho on rakennettu kuitenkin ajasta.
Ihmiset vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat. Lopulta on kehostakin päästettävä irti vaikka kuinka media uskottelisi että olet kuolematon ja ikinuori. Keho uusiutuu joka hetki kunnes se ei enää uusiudu. Lapsuuden kaverit kasvavat erilleen, koulut jäävät historiaan ja ihmisuhteet päättyvät joko traagisesti tai sitten vähemmän traagisesti. Intiimin rakkaussuhteen lupaukset hajoavat, suhteen odotukset hajoavat nykyhetken tieltä. Materia hajoaa pikkuhiljaa atomeiksi eikä timantitkaan ole ikuisia eikä niiden väittämät ihmisetkään ole.
Lopulta on jätettävä koko ajatusjärjestelmä jonka kuvitteli todelliseksi. Koko kuoleman käsitekin kokee uudestisyntymän. Kun jokaisen uskomuksen kyseenalaistaa omassa mielessään, herää lopulta kysymys siitä, että onko kuolemakaan todellinen?
Onko ajatus taivaasta ja helvetistäkään todellinen, vai onko se vain ajatus päässä? Onko se Jumala totta jollaiseksi olen sen ajatellut? Onko oikeasti jokaisella oma todellisuutensa?
Jokaisella on oma KUVITELTU ja EPÄTODELLINEN todellisuutensa, johon niin sinisilmäisesti uskoutuu ja jonka takana seistään kuolemaan asti. Todellisuus ei kuitenkaan lakkaa olemasta vaikka siihen lakkaa uskomasta. Siksi todellisuus on meille kaikille sama, sitä ei vain ego ymmärrä mitä se todellisuus oikein on.
Kuoleman hyväksymisestä syntyy uusi elämä. Kaiken epätodellisen läpikatsomisesta löytyy uusi elämä. Kun hyväksyy itsen kuolemisen jo ennen fyysistä kuolemaa, on mahdollisuus astua rauhan tilaan. Kun ei enää hampaat irvessä yritä pitää kiinni omista uskomuksistaan, ei ole tarvetta kontrolloida ympäristöään eikä kilpailla kuolemaa vastaan.
Olen miettinyt myös ajatuksia ja tunteita. Nekin tulevat ja menevät. Ajatukset ja tunteet kuuluvat ihmisen eloon. Niitä ei voi tukahduttaa eikä niitä kannata kieltää. Ajatuksien ja tunteiden ylidramatisoinista tai lopettamisyrityksistä ei ole mitään hyötyä. Ihan niinkuin ei ole sateen tai auringon paisteen lopettamisestakaan. Antaa poutapilvien kulkea omalla painollaan, antaa niiden muuttua omalla kauniilla tavallaan. Joskus sataa ja joskus paistaa, joskus syntyy uusi elämä, jokus taas kuolee. Joskus romanttinen rakkaus leimahtaa liekkiin kun taas samaan aikaan jossain se liekki sammuu. Nyt taas syntyy ja nyt taas sammuu. Jos näkisit avaruudesta maapallon syntymät ja kuolemat pieninä valoina, se olisi jatkuvaa aaltoliikettä. Valojen syttymistä ja sammumista. Koko maailma on liikkeessä joten miksi yrittää kontrolloida tai muuttaa sitä mieleisekseen. Hetken voi yrittää pitää kiinni tietyistä asioista, mutta lopulta joutuu päästämään irti, kaikesta. Antaa siis tunteidenkin nousta sitä mukaa kuin niitä nousee. Se on rehellistä katsomista. On rohkeaa ja pelotonta antaa pelkojen, ajatuksien ja tunteiden nousta ja kadota ihan niinkuin aamu-usvakin muuttaa muotoaan.
Osa minua haluisi pitää ikuisesti kiinni rakkaudestani. Osa minua haluisi olla kuolematon. Osa minua haluisi olla täysin synnitön ja viaton. Osa minua tietää että näin on. Joku osa minua tietää, että vain todellinen voi olla totta. Ikuisesti ikuinen, ikuisesti muuttumaton. Täällä Illuusiot eivät ole ikuisia eivätkä timantitkaan ole sitä, mutta Rakkaus on.
T: Jake
"Sinuna olemisen hetket kiitävät ohi niin nopeasti, ettei niiden havaitseminen ole mahdollista, aivan samalla tavoin kuin elokuvassa liikkeen illuusio luodaan näyttämällä kuvia nopeasti peräkkäin. Ajan illuusio syntyy, kun sinuna olemisen hetket kiitävät ohi nopeudella, johon verrattuna elokuvan tavallinen nopeus, kaksikymmentäneljä kuvaa sekunnissa, näyttää napajäätikön liikehtimiseltä. Sähkölampun valon synnyttää lampun läpi kulkeva, jatkuvasti väräjävä sähkövirta, mutta valo näyttää tasaiselta.
Todellinen aika on vain tämä hetki. Se on kaikki mitä on. Siinä ei ole tilaa sieluille eikä jälleensyntymiselle, koska jotta kenelläkään voisi olla sielu, hänellä olisi oltava menneisyys, ja voidakseen syntyä uudestaan hänellä pitäisi olla tulevaisuus. Mutta kuten olen koko ajan sanonut, niitä ei ole. Mennyt ja tuleva ovat vain ideoita. Kun ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta, kysymys elämästä kuoleman jälkeen, missään muodossa, jälleensyntymä mukaan lukien, käy täysin asiaankuulumattomaksi. Tätä Gautama Buddha tarkoitti sanoessaan "kysymys ei sovi tapaukseen".
Kaikki ongelmat, joita meillä on ikinä ollut, kumpuvat haluttomuudesta elää elämää, joka meillä on tässä hetkessä. Sama pätee kaikkiin ongelmiimme. Ratkaise aikaan liittyvä väärinkäsitys, ja ongelmat katoavat, noin vain."
Brad Warner, Hardcore Zen
Ajattelin nyt ajatella omilla kuvitteellisilla ajatuksillani siitä mitä ajattelen peloista.
En nyt kopsaa suoraan kirjoista vaan kirjoitan omilla näennäisillä ajatuksillani jotka eivät totuuden kautta ole mitenkään omiani. Minä vain ajettelen, niin että ne on omia. Ihan niinkuin pelkokaan ei ole mitenkään henkilökohtainen asia. Katsotaan tarkemmin sitä miksi ei se sitä ole.
Pelkoja on erittäin helppo nähdä ympärillään ympäröivässä maailmassa. Pelkoja on myös erittäin helppo nähdä lähipiirissä sekä varsin siinä läheisimmässä intiimissä matkakumppanissa. On erittäin tärkeää muistaa se, että muissa pelon näkeminen on tärkeää heräämisen vaiheessa, mutta ei mitenkään rakentavaa enää heräämisen jälkeen eli silloin kun matkaa aletaan tekemään tosissaan omaan todelliseen ITSEEN (ykseys). Pelkojen näkeminen muissa tai ympäröivässä maailmassa lisää vain erillisyyden harhaa, koska samalla siinä muistuttaa itselleen vain sen että "minä näen pelkoa joten minussa on pelkoa". Oikeastaan itsessä juuri pelkoa onkin koska toisessa pelon näkeminen heijastaa vain sitä omaa pelkoa jota ei itse uskalleta kohdata. On helpompi nähdä pelko toisessa kuin suoraan ja rehellisesti itsessä ennen eheytymisen matkaa. Puhutaan ulospäin projisoimisesta. Peiliin katsomisesta. Ego nääs projisoi ulospäin sen mihin se itse uskoo. Tästä syntyy pelon ja erillisyyden maailma.
On totta että heräämisen vaiheessa mieleen pujahtaa ajatus: "mitä hittoa täällä oikein tapahtuu?". Alkaa pelon maailman peloista rakennettu yhteiskunta ja yksilötason menneisyyden tarina hahmottua. Ihmisten älytön tuomitsemisen halu, sodat, riidat, erot, sairaudet, kärsimys, huumeet ja triljoonat erkaantumiset kertovat sen, että pelko ohjaa maailmaa. Sotahulluus, jatkuva minäkeskeisyys ja kilpailun halu puhuu omaa kieltään. Ihmissuhteet katkeilevat ja kaikialla näkyy katkeransuloinen tyytymättömyys, univaikeudet ja levottomuus. Lopulta koko pelkomaailman rehellinen tarkasteleminen päätyy siihen, että koko keho on pelosta rakennettu. On kuin hengen ympärille olisi rakennettu lihamuuri (jota sitten yritetään pitää kauniina ja joiden kesken vertaillaan ja arvostellaan). Saattaa olla että nyt sinussa nousee pelkoa kun niin sanon, mutta jos täysin rehellisesti tarkastelet kehoa ja sen lyhyttä ikää, ei se valitettavasti ole ikuisesta rakkaudesta kokoon kyhätty, vaan pienestä osasta aikaa jota menneisyys näyttää hallitsevan ja tulevaisuuteen matkaavan.
Jos säkä käy, niin keho pysyy elossa heti syntymän jälkeen, jos hieman isompi säkä käy, niin selviää keski-ikään asti ilman hampaiden tippumista ja syöpää. Lopulta kuitenkin itkulla lähdetään, ihan niinkuin itkulla tänne tultiinkin. Näennäisen fyysisen syntymän ja kuoleman välillä näyttää tapahtuvan paljon kärsimystä, sairauksia ja muita psykologisia pelkoja. Jopa liikenteessä liikkuminen on vaarallista. Kaikkea varjostaa pelko. Mieti asiaa rehellisesti, ennenkuin yrität henkistää maailmaa. Onko yhtään asiaa ilman pelkoa? On matkan tekoa hidastavaa henkistää maailma suoraan paratiisiksi ilman että ensin herää siihen todellisuuteen jota ympärillä näyttää tapahtuvan. Kun itse käy paskimman kautta, kun rypee tuskassa ja yksinäisyydessä. Kun ensin kärsii, näkee kuolemaa ja sen jälkeen etsii totuutta, niin matka takaisin rakkauteen ja ikuisuuteen voi alkaa. Tätä et tule koskaan lukemaan iltapäivälehtien sivuilta, mutta niiden sivujen kautta voit herätä kysymykseen "mitä V....a täällä oikein tapahtuu?" Kuka tätä tarinaa oikein kertoo?
Jos rakastut, niin jopa silloin pelot nousevat tajuntaasi. Jopa talon seinät on rakennettu monenlaisia vaaroja estämään. Ovissa ei olisi lukkojakaan jos emme pelkäisi rosvoja. Eikä talot homehtuisi jos ne pelastaisivat meidät kärsimyksiltä. Super terveelliset ruuatkin muistuttavat meitä siitä, että mitä tapahtuu jos emme syö niitä. Lääkkeet, terveyspalvelut ja vaihtoehtoiset hoidotkin on keksitty sitä varten, koska muuten emme voisi hyvin ja kuolisimme ennen aikojamme. Täydellisen rakkauden maailmassa ei olisi tarvetta parannuksille. Täydellisen peloton maailma ei tarvitsisi aseita eikä minkäälaista kaupankäyntiä. Täällä ajan maailmassa korjataan jatkuvasti seurauksia, mutta kovin havoin kukaan muistuttaa siitä että kannattaisiko korjata itse syy? Kaiken kauniin alle piilotetaan pelko ja syyllisyys. Mutta eihän se siellä kauaa pysy piilossa. Jokainenhan tietää sen miltä näyttää ja tuntuu kun kärsimyskeho stimuloituu ja sehän stimuloituu hetkellä minä hyvänsä. Ihan pienimmästäkin syystä.
Joko alkaa valjeta se, että miksi pelotkaan eivät ole mitenkään henkilökohtaisia. Tottakai ne näyttävät siltä, varsinkin siinä vaiheessa kun pelkojen maailma alkaa näyttää todellisen luonteensa. Pelotkin yrittävät todellakin olla todella yksityisiä. Heti lapsena pelotti pimeä ja möröt, nuorena huolestutti huonot kouluarvosanat, sydänsurut ja mopon hajoaminen, aikuisena sairastuminen, rahahuolet ja yksin jääminen. Pelot tuntuvat hyvin henkilökohtaisilta, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että pelko on pirstaloitunut niin moneen osaan kuin on ihmisiä ja niin moneen osaan kuin haluaa ajatella menneisyytensä kautta. Jokainen elollinen pelkää, oli kyseessä sitten eläin, lapsi tai aikuinen ihminen mutta meitä harhauttaa se, että luulemme olevamme yksin oman pelkomme tarinassa. Pelot ovat vain pirstaloituneet triljooniin osiin. Meissä jokaisessa asuu pieni hitleri. Alitajunnan kansi kun aukeaa, me emme ole enää kivoja ruusunpunaisilla laseilla varustettuja Äiti Ammoja. Toki sekin puoli meissä on koska elämä näyttäytyy dualistisena maailmana kuten jing & jang merkki meitä muistuttaa tai jopa Jeesus ristinpuulla joka "kärsi puolestamme".
Pelkäämme herätä rakkauteen. Rakastamme kärsimystämme enemmän.
Meissä jokaisessa elollisessa on pelkoa, se vain näyttää erilaiselta. Kun herää ympäröivään realistisen maailmaan, on aika alkaa eheytymään. Jokainen korjaa oman projektorinsa, kuten esim. Jeesus ennen ristinpuulle menoa. Jeesus ei kärsinyt ristillä koska tiesi/muisti oman Jumalallisuutensa. Henki ei voi kärsiä, mutta keho sen sijaan voi.
Jos todella haluaa edetä asiassa, on huomioitava vain oma pelkonsa. Muiden pelon tarkkailu vahvistaa omaa pelkoamme, koska alitajuisesti tiedämme/muistamme että olemme vain yksi mutta uskottelemme olevamme erillisiä. On siis järkevää ajatella että on vain pelko ja rakkaus jonka välillä hengailemme ja valitsemme. Kumpikin on yksi, mutta yhdessä niitä näyttää olevan kaksi. Totuuden kautta ajatellen olemme täysin vapaita, täydellisen viattomia ja täydellisen anteeksiannettuja, mutta täällä pelon eli ajan maailmassa meitä varjostaa monet erinäköiset pelot eikä sille näytä loppua tulevan. Älä siis siksi yritä vapautua peloista sillä, että näet pelon muualla/toisessa ja että itseäsi pidät puhtaan pulmusena. Se on erillisyyden eli pelon ajatus. Tottakai olet puhdas kuin pulmunen, mutta sen ymmärtääkseen on nähtävä se viattomuus kaikessa. Jokaisessa elollisessa ja täydellisesti. Sitä olet mitä opetat. Mielesi uskoo sen mitä sille sanot.
Jos maailma pelastuisi sillä, että parannettaisiin ulkoapäin, niin tämä pallo olisi jo parantunut paratiisi 2000 vuoden aikana, mutta katso ympärillesi, näyttääkö se siltä? Voit pelastaa ensin vain oman mielesi eikä 5 miljardia ihmistä (tällä hetkellä) ja miten niille 50 miljardille kuolleelle jotka jäi pelastamatta, entä ne 50 miljardia jotka eivät vielä ole syntyneet? Mitä jos sinä oletkin kaikki ja mitä jos pelastatkin ensin itsesi ja katsot sitten miten maailma makaa?
Täydellinen anteeksianto on sitä että näkee kehon uudelleen. Ei enää pelon kautta vaan rakkauden kautta. Ikäänkuin antaa keholle uuden tarkoituksen. Uusi suunta. Ei eteenpäin vaan taaksepäin. Takaisin siihen muistoon jossa olemme täysin viattomia ja täydellisiä. Jota olemme aina olleet. Takaisin alkulähteeseen. Kehoa voi kehittää hautaan asti mutta mieli voi palauttaa meidät kuolemattomiksi muistamalla ketä me todellisuudessa olemme. Näe siis erillisyys viattomana ja anna sille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät. Ulkoinen erillisyyden maailma vain näyttää erilliseltä, koska olen ajatellut "väärin". Oikeamielisyyden kautta tapahtuu parannus.
Koska nyt näytän olevani ajan maailmassa, riittää kun muistan oman todellisuuteni. Osaan siis erottaa ajan maailman hengen maailmasta, epätäydellisyyden täydellisyyden maailmasta. On huojentavaa tajuta ja muistaa, että täällä kehossa sinä olet kehossa ja minä olen kehossa enkä vaadi sinua olemaan täydellinen kehossa. En vaadi sitä itseltänikään. Koska vain kehoni voi sairastua ja koska vaan hauras kehoni voi joutua matojen ruuaksi.
Kuitenkin muistan sen että ME olemme yhtä HENGESSÄ ja siksi viattomia. Minun ei tarvitse kaivaa sinusta vikoja eikä pelkoja, se olisi vain egon stragedia nähdä sinut pelkkänä kehona. Eikä minulla ole mitään tarvetta kaivaa itsestäni epäkohtia ja pelkoja koska sekin olisi vain epätäydellisyyden korostamista ja hengen vähättelemistä. Jos pelko nousee, katson sitä rakkaudella ja muistan todellisuuteni ja jatkan elämistä arjessa. Sinä olet minulle peili joko rakkauden tai pelon. Jos pelko taas nousee, muistamme ketä olemme ja jatkamme taas elämistä arjessa. Ihan tavallista arkea.
Arki on pelkojen kohtaamista neutraalisti, eikä se tarvi hysteeristä kaivamista, sisään tai ulospäin piilottamista tai pelosta tuomitsemista. Pelot kyllä nousevat ihan omaan tahtiinsa ilman sen suurempaa stragediaa. Kansi ei pysy kiinni eikä sen tarvitsekaan jos Rakkaus on se joka ohjaa. Ihmisenä matkaaminen on terveellä tavalla nöyrää matkaamista, koska ikinä ei voi tietää mitä seuraavaksi nousee tietoisuuteen.
Jos menet peilin eteen ja sanot: "sinä olet pelko", sanot sen itsellesi. Jos menet peilin eteen ja sanot: "olet epätäydellinen", sanot sen itsellesi. Jos menet peilin eteen ja sanot: "sinä olet kuolematon henki.", sanot sen itsellesi. Jos menet ja sanot "veljellesi" eli peilillesi, "olet täysin puhdas ja viaton", opetat itsellesi rakkautta. Jonain päivänä siis näet kaikkialla itsesi ja se on erillisyyden ja pelon maailman loppu. Mikään ei muutu mutta kaikki muuttuu. Katsokaamme pelon maailman läpi rakkauteen.
Nyt ei enää pelätä herätä.
T:Jake
"Ikuisuuteen uskominen on aina oikeutettua, sillä ikuisuus on aina hyväntahtoinen, loputtoman kärsivällinen ja täydellisen rakastava. Se hyväksyy sinut täydellisesti ja antaa sinulle rauhan. Se voi kuitenkin liittyä pelkästään siihen, mikä sisimmässäsi on jo rauhan tilassa ja mikä on kuolematonta niinkuin se itsekin. Keho ei voi tuottaa sinulle rauhaa eikä kuohuntaa, ei iloa eikä tuskaa. Se on keino eikä lopputulos. Itsessään ei sillä ole muuta tarkoitusta kuin se, mikä sille annetaan. Keho tulee näennäisesti edustamaan kaikkia keinoja saavuttaa päämäärä, jonka sille asetat. Vain mieli voi asettaa päämäärän ja vain mieli voi nähdä keinot sen saavuttamiseksi ja perustella niiden käyttämistä. Rauha ja syyllisyys ovat molemmat saavutettavissa olevia mielentiloja. Ja nämä tilat ovat sellaisen tunteen koti, joka synnyttää ne ja joka on sen vuoksi sopusoinnussa niiden kanssa.
Sinun pitäisi kuitenkin ajatella sitä, kumpi on sopusoinnussa sinun kanssasi. Se on sinun valintasi, ja se on vapaa valinta. Mutta sen mukana tulee kaikki, mikä siihen kuuluu, eikä se, mitä sinä luulet olevasi, voi koskaan olla erillään siitä. Keho on päältäpäin katsoen uskon suurin kavaltaja. Siinä piilevät sekä pettymys että epäuskon siemenet, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että pyydät keholta sitä, mitä se ei voi antaa. Voisiko erehdyksesi olla järkevä peruste masennukselle ja pettymykselle ja kostonhyökkäykselle sitä vastaan, minkä luulit pettäneen sinua? Älä käytä erehdystäsi epäuskoasi oikeuttamaan. Et ole tehnyt syntiä, mutta olet erehtynyt sen suhteen, mikä on oikeaa. Ja erehdyksesi oikaiseminen antaa uskollesi pohjan."
Ihmeiden Oppikurssi
