Rakkaus on sydänten murskaamista!

Kuten saatoit huomata itsessäsi, kirjoituksen otsikko ehkä herätti sinussa jonkinlaisia mielikuvia, kenties se herätti jopa jonkinasteista tuomitsemista? 
Nyt voinkin vaihtaa otsikon "Rakkaus on mielikuvien murskaamista".

Rakkaus on kaikenkattavaa ja ikuista, siksi kaikki se kuvitelma mitä se on ja voisi olla, on vain oman mielen tuotetta. Kaikki kuvitelma siitä mitä Rakkaus on, on kuin sideharso totuuden edessä. Ego ei voi koskaan tietää mitä Rakkaus on, mutta se voi kuvitella mitä se on. Tästä johtuu se, että maallinen ja pinnallinen rakkaus haalistuu ja katoaa.  Egon tekemä rakkaus kumpuaa pohjimmiltaan jopa pelosta. Ego rakastaa vain menneisyyden pohjalta ja opittujen kaavojen kautta. Egon rakkaus on pelkkää usvaa ja kuvitelmaa.
Jokaisella on varmasti kokemusta siitä, miten alkuhuuman jälkeen alkaa totuus paljastumaan, rakastelun jälkeen on tullut tyhjä olo tai uuden auton tai talon viehätys katoaakin arjen harmauteen tai pääkipuun. Paraskin nousuhumala muuttuu krapulaksi. Intohimoinen tunteikas romanssi hajoaa draamaan. Meditaatio loppuu siihen kun nousee ylös ja hammasta alkaa särkemään. Hienoimmankin henkisen kirjan lukeminen loppuu viimeiseen sivuun, jonka jälkeen tavallinen arki alkaa. Jumala ei tiedä mitään siitä minkälainen sekasotku täällä maailmassa on, eikä Jumala luonut mitään tänne dualistiseen maailmankaikkeuteen. Kaikki mitä koskaan olet yrittänyt saavuttaa täällä ajassa, koituu lopulta turhaksi etsimiseksi. Vain ego etsii. Vain ego ratkoo. Vain ego analysoi. Vain ego pelkää. Vain ego odottaa. Vain ego katsoo menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Ego keksi kaavat ja mysteerit.
On erittäin tärkeää osata erottaa Rakkaus ja pelko toisistaan. Eikä se tapahdu pelkkiä kirjoja lukemalla vaan elämällä. On eduksi nähdä että pelon maailma ei ole totta.

Kuitenkin homma ei ole niin huonosti kun voisi kuvitella, sillä Rakkaus ON AINA, tässä ja nyt. Se ei etsi eikä arvostele. Rakkaudessa ei kehitytä, koska se on jo täydellinen itsessään. Rakkaus on. Rakkaus on rauha itse.
Tämä kuulostaa niin yksinkertaiselta ja helpolta, että egoa oikein hirvittää. Se sanoo välittömästi: "Minun täytyy kehittyä ja etsiä rakkaus". Näin peli jatkuu.

Miten sitten elää jos mieli paukuttaa arvostelua ilmoille, tuntee huonommuutta kehityksen toivossa? Miten elää jos pelin on jatkuttava? Miten elää jos mikään ei enää tunnu miltään? Miten elää jos näkee tunteiden läpi totuuteen? Miten elää jos mikään peli ei enää ikinä näytä todelta? Miten elää jos näkee egon sideharson eli kuvitellun rakkauden todellisen Rakkauden edessä? Miten elää jos ei koe jatkuvaa rauhaa?

Ei ainakaan esittämällä henkistä tai valaistunutta ihmistä. Sekin on vain ajatus, kuvitelma ITSESTÄ.
Jonkinlaisen oivalluksen tehtyäni olen alkanut elämään ihan tavallista elämää. Jos jokin pimeys tai vastoinkäyminen näyttää tapahtuvan, tiedän olevani täysin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Silloin muistan Rakkauden. Mitä enemmän kohtaan omaa heikkoutta itsessäni, sitä enemmän muistan, että mitä siinä Rakkauden edessä vielä on. Olen tarkkailijan roolissa, tarkkailijan joka valitsee.
Ihme ja kumma, mutta elämä muuttuu aika rauhalliseksi ja jopa onnelliseksi kun syyllisyys ja pelko vähenee, eikä tarvitse olla mitään muuta kuin mitä on. Tulevaisuuteen juokseminen loppuu eikä menneisyyden traumoissa tarvitse kylpeä.  Kun uskaltaa vastaanottaa sen mikä ilmenee, uskaltaa olla heikko ja jopa nauraa itselleen.
Oman kokemukseni mukaan minun ei tarvitse olla parempi ihminen eikä tehdä parempia valintoja eikä minun tarvitse osata edes antaa anteeksi jos en kykene. Armo tälle hetkelle, oman viattomuuden muistaminen on kaiken aa ja oo. Antaa Rakkauden antaa minussa anteeksi kaiken sen, minkä kuvittelin maailmassa tapahtuneen.

Olen ymmärtänyt sen, että en voi kontrolloida sitä mitä kaikkea pelkoa ja syyllisyyttä olen alitajuntaani ahtanut. Siksi vaditaan nöyryyttä ja aikaakin sen anteeksiantamiseen. Siksi olen täällä ja siksi sinä olet peilini. Olen täällä siksi, että muistaisin Rakkauden!
Tämän oivalluksen jälkeen ihmisuhteekin saavat ihan uuden näkökulman.

Rakkaus ei ole pelkissä tunteissa ja kuvitelmissa vellomista, vaan tämän hetken hyväksymistä sellaisena kuin se ilmenee. Ikuinen tämä hetki on aina täysin viaton. Oma tulkintani siitä ei tunnu sitä olevan, mutta antaa tulkintanikin tapahtua, sillä Rakkaus ei jätä mitään ulkopuolelleen. Tähän loppuu kaikki pelaamiseen samaistuminen, vaikka se se pelaaminenkin saa ilmetä.

Enää ei tarvitse kartella vastoinkäymisiä eikä pakoilla omaa pimeää puoltaan. Kun kykenee hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, pystyy hyväksymään toisenkin.  On aivan sama onko henkinen ihminen tai ei koska nyt muistaa sen, että jokainen on henkinen ihminen ja jokainen on yhtä ja samaa Rakkautta.

T:Jake

Taivas varjele mitä sieltä tulee....MM-KULTA 2019!!!

Taivas varjele mitä sieltä tulee! Nyt huudetaan! Ihanaa Leijonat ihanaa!!! Nyt TORILLE!
Mörkö ja leijonat tuli, näki ja voitti! Tämä oli ehkä paras suoritus mitä urheilussa olen ikinä nähnyt!

Huh olipa hienot kisat, josta ei draamaa ja uskomattomia käänteitä puuttunut. Paljon oli synkronismia, millin tarkkoja tolppalaukauksia, tuuria ja taitoa. Paljon oli uskoa, toivoa ja Rakkautta. Paljon oli rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta!
ONNEA MEILLE!

Jääkiekko taitaa olla ainut urheilun muoto jota seurailen välillä vähemmän ja välillä enemmän. Tykkään itsekin pelatä säbää, joka on itselleni saman tyylinen asia. Tykkään pelata myös pleikkalätkää sekä pöytälätkää. Jonkin verran seuraan SM-liigaa ja varsinkin MM-lätkää!

Tähänkin kuten ihan mihin vaan asiaan, voi saada henkisemmän näkökulman. Jääkiekkoakin voi käyttää omaan peilaukseen sekä muuten vain henkisen kasvun tukena. Niin pelaajana kuin seuraajanakin.

Jääkiekko kiehtoo minua siksi, koska se on aika pitkälti psykologista tiimityöskentelyä josta erottuu yksittäiset rohkeat ratkaisijat. Ensin pitää olla oma pää kasassa, keskittyä omaan suoritukseen zen: mäisen suurella tarkkuudella, sitten pitää ottaa muut huomioon ja pitää osata tuntea ykseyttä oman joukkueen kanssa. On osattava ottaa joukkue ja peli huomioon kokonaisuutena. Jos aikoo olla maailman paras joukkue, on osattava nollata menneisyys ja keskityttävä täysin siihen vallitsevaan hetkeen. Ei auta kuunnella median ja kansalaisten spekulaatioita siitä miten kuuluisi pelata tai miten "paperilla" on mahdotonta voittaa. On luotettava omaan intuitioonsa. On vain uskottava, luotettava ja pelattava hetki kerrallaan.
Iskeekö pelko? "Taasko se tapahtuu?",  "Aina meille käy näin...", "Ei tästä mitää kuitenkaan tule..." Monenlaisia ajatuksia saattaa vilistää mielessä, mutta kun on toiminnan aika, on toiminnan aika.
Itse haluan aina uskoa Suomen voittoon, se on tietysti lähtökohta aina, oli NHL miehiä tai ei. Aika monelle sai kertoa kyllä uskon Suomen voittoon. Kuitenkin tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka. Sitä kautta se päämääräkin saavutetaan. Kun on tarpeeksi uskoa, tuntuu että hyvä tuurikin on puolella. Valmiiksi hävittynä ei voi muuta saadakaan. Yhteinen päämäärä, yhteinen flow..ihan niinkuin hyvässä ihmisuhteessa, bändissä tai hyvässä työpaikassa. Ei auta sooloilla ja pirstaloida itsensä yksinäiseksi. Tuulimyllyjä vastaan on turha taistella kun voi yhtyä laajempaan.

Jos katsotaan urheilua vähän kauempaa, niin sehän peilaa hienosti dualismin kukkasta. Toisen voitto on toisen häviö. Se on totta, mutta sitten kun tarkastelee lisää asiaa voi huomata miten siinä joukkueena ja kansana halutaan kokea ykseystietoisuus. "ME VOITETTIIN!", "Nyt olemme yhtä!". 
Jos Suomi olisi hävinnyt, Suomi olisi hävinnyt, mutta kun Suomi voitti, ME voitettiin!.
Ihmiset haluavat kokea olla yhtä, haluavat kokea rakkauden, onnistumisen, ilon...kultajuhlat ovat kuin peili Jumalan Rakkaudesta. Tahto olla täydellinen. Tahto olla hyvä. Tahto olla yhtä. 
Kuvastaa paluuta alkulähteeseemme. Poika on tullut kotiin.

Penkkiurheilijan näkökulmasta voi paljon oppia itsestä kisoja seuraten. Mitä sieltä nousee? Onko kisat hävitty jo ennen kuin ne alkoivatkaan? Kenen puolelle asetutaan? Uskaltaako katsoa huippujännitävän pelin loppuun asti? Paljonko epämielyttäviä tunteita nousee? Miten hyvin osaan työstää tappion? Syytänkö tappiosta muita vain ottaako mielessä vastuun? Kuinka paljon nousee tuomitsemista omassa mielessä? Luottaako pelaaja kalustoon paperilla vai haluaako nähdä sen käytännössä? Haluaako nähdä kisojen kokonaisuuden vai katsooko vain finaalipelin voitto mielessä? Jos poika tulee kotiin, kenelle se tulee? Minulle? Tuleeko se pelaajille vai koko kansalle? Ja mitä se merkitsee? Miten samaistunut olen tunteisiini? Mitä kaikkea tästä voikaan oppia?
Huomaanko miten kaikki tämäkin peli tapahtuu vain mielessäni, joka heijastuu ulkopuolelleni.
On hauska huomata, että vaikka pelit pelataan jossain kaukana, jokainen katsoja ja leijona fani pelaa pelin omassa mielessään. Se kaikki tapahtuu omassa mielessä. Pelaajat tekevät "valkokankaalla" työn loppuun ja sitten kansa lähtee toreille. Kaikki tapahtuu mielessä. Jokainen on ikäänkuin oman elämänsä voittaja (tai häviäjä).

Totuus on kuitenkin se, että kyse on vain pelistä joka symbolisoi elämän peliä. Koko elämä on yhtä peliä jossa on säännöt joita vuoronperään rikotaan voiton halu silmissä. Totuus on myös se, että tämän päivän voitto voi olla huomisen häviö. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Tämä on dualismin peliä, johon kuuluu häviö sekä voitto. Muuten peli ei voi jatkua. Peli tarvitsee säännöt, jotta se voidaan pelata loppuun asti. Kun peli on saatu maaliin asti, alkaa uusi peli.

Mutta se on ihanaa peliä. Siitä saa nauttia. Jos ei itse seuraa lätkää, voi ainakin olla iloinen muiden puolesta. On mahtavaa katsoa kun ihmisillä on kivaa. On upeaa kokea tämä elämän peli. On hauskaa kun ihmisille on leipää ja sirkushuveja. Pieniä suuria iloja! Nyt nautitaan tästä yhteisestä voitosta! Nyt huudetaan! Ihanaa leijonat ihanaa! 

  (tuhlaaja) POIKA ON TULLUT KOTIIN! <3 <3

T: Oman elämänsä mörkö

Rakkaus sallii kaiken tapahtuvaksi

Mua ei kiinnosta miten hyvin olet kouluttautunut, miten akateeminen olet.

Mua ei kiinnosta miten paljon tietoa ja henkistä tai fyysistä materiaa omistat.

Mua ei kiinnosta se, että kuinka paljon rahaa sinulla on.

Mua ei kiinnosta oletko työtön vai työelämässä.

Mua ei kiinnosta ikuisen nuoruuden salat.

Mua ei kiinnosta ikäsi.

Mua ei kiinnosta kuinka monta henkistä kurssia olet käynyt.

Mua ei kiinnosta kuinka notkea olet joogan ansiosta.

Mua ei kiinnosta kuinka paljon sinulla on henkisiä kokemuksia.

Mua ei kiinnosta miten positiivinen olet.

Mua ei kiinnosta miten täydellinen paratiisi maailma on.

Mua ei kiinnosta kuinka kauhea paikka maailma on.

Mua ei kiinnosta se, että mikälainen henkinen ihminen on, jotta kelpaisi Jumalalle.

Mua ei kiinnosta "olen oikeassa, muut väärässä"  asenne.

Mua ei kiinnosta se, mitä sinä odotat minulta.

Mua ei kiinnosta se kuinka kiireisenä itseäsi pidät.

Mua ei kiinnosta se kuinka valaistunut olet.

Mua ei kiinnosta miten paljon kavereita sinulla on.

Mua ei kiinnosta se, miten suosittu olet.

Mua ei kiinnosta se miten paljon tuomitset ympäristöäsi.

Mua ei kiinnosta jatkuva analysoiminen: hyvä vs paha.

Mua ei kiinnosta ihmisten syntisyys.

Mua ei kiinnosta helvetillä pelotteleminen.

Mua ei kiinnosta se miten asiat tehdään oikein.

Mua ei kiinnosta miten minä keskeinen olet.

Mua ei kiinnosta jatkuva kehittyminen ja täydellisyyden etsiminen.

Mua ei kiinnosta pakonomainen tulevaisuuden suunnitteleminen.





Mua kiinnostaa ihmisten viattomuus.

Mua kiinnostaa epätäydellisyys ja roso.

Mua kiinnostaa pienet asiat.

Mua kiinnostaa se että oletko läsnä.

Mua kiinnostaa se, kuinka hyvin osaat olla tekemättä mitään.

Mua kiinnostaa se, miten avarakatseinen olet.

Mua kiinnostaa se kuka todella olet tarinasi takana.

Mua kiinnostaa yhteinen kemia. Antautuminen hetkelle.

Mua kiinnostaa se miten hyvin hyväksyt itsesi.

Mua kiinnostaa se miten hyvin hyväksyt tunteesi ja epätäydellisyytesi.

Mua kiinnostaa se mitä tunnet juuri nyt.

Mua kiinnostaa se miten paljon mä kiinnostan sinua omana itsenäni.

Mua kiinnostaa se mitä Rakkaus on ja mitä se ei ole.

Mua kiinnostaa asioiden eri puolet, laajakatseisuus.

Mua kiinnostaa aitous ja rehellisyys.

Mua kiinnostaa katsoa pinnan alle ja pinnan päälle.

Mua kiinnostaa kuinka avoin ja rohkea olet.

Mua kiinnostaa katsoa mitä tunnen ja mitä tunnet.

Mua kiinnostaa sisäinen maailmasi, pelkosi ja epäkohtasi.

Mua kiinnostaa oma sisäinen maailmani, pelkoni ja epäkohtani.

Mua kiinnostaa todella paljon se, miten hyvin osaat antaa anteeksi.

Mua kiinnostaa miten hyvin minä ja sinä osaamme olla kantamatta menneisyytemme taakkaa.



Itse asiassa mua kyllä kiinnostaa nuo kaikki. Tuo kaikki kiinnosti jopa sen verran, että kirjoitin niistä. Dualismin kolikon kummatkin puolet. Se kolikko ilmeni/ilmenee juuri nyt mielessäni. Joskus kiinnostaa, joskus taas ei. Sekin saa ilmetä. Se dualistinen pinta jota tuo lista esittää on vain pelkkää ajatusta. Katson sen läpi. Päästän irti. Elämä on peli ja kaikki itsensä muuttamisleikit muuttavat vain egoa. Rakkauden ei tarvitse muuttua, koska se on kaikenkattavaa eikä sillä ole vastakohtaa.
Kaikki "mua ei kiinnosta" tai "mua kiinnostaa" on vain ajatusta joka tulee ja menee. 
Koko ajan maailma näyttää ilmestyvän ja haihtuvan ajattomuuteen ja ikuisuuteen. Tätä matkaa kestää vain hetken, joten miksi siitä ei voisi nauttia? Rakkaus ei tuomitse eikä luokittele. Rakkaus ei kerro mikä on oikein ja mikä väärin. Rakkaus sallii kaiken tapahtuvaksi. Rakkaus, mitä se on? Pelkkä sana? Viite johonkin kaiken kattavaan?

Kaikki tuo saa ilmaantua, enää en häiriinny jos puhun ihmisten kanssa säästä, jääkiekosta, nauran alapääjutuille tai olen ajattelematta Jumalallisia ajatuksia. Kaikki tämä on Jumalallista ilmentymää. Jumala ei Itse luokittele asioita, sillä sen tekee ego. Antaa sekin tapahtua. Saattaa olla hyvinkin mielenkiintoista kuunnella toisen ihmisen tarina. On mahtavaa olla nostalginen ilman syyllisyyttä siitä, että "elää menneisyydessä". Kaikki tuo tapahtuu tässä hetkessä. Sallin sen tapahtuvaksi tässä ja nyt. Sallin senkin tapahtuvaksi, että ei kiinnosta. 
Ei tarvitse kasvisruokaa tai selibaattia löytääkseen Jumalan, sillä Jumala on ihan varmasti tässä ja nyt meidän jokaisen kanssa.
Rakkaus ei ole ollut yhdenkään gurun omistuksessa, vaan se on meidän yhteinen asia.

Maailma toden totta on luotu alkuräjähdyksessä, mutta se räjähdys tapahtuu juuri nyt. Kaikki tämä maailman pirstaloituminen, kaikki tämä ajankin pirstaloituminen, kaikki tapahtuu vain mielessä. Se kaikki tapahtuu Jumalan mielessä, täydellisessä ykseydessä. Antaa maailman pelata pelinsä loppuun. Minulla on rauha.

Jake

Mikä on tehtäväni maailmassa? - Aira Sahakangas

Blogauksen arvoinen video kaikille niille jotka haluavat tulla tietoiseksi. Pysähdy hetkeksi tämän ääreen, sillä tämän paremmin asiaa ei voi esittää.
Kiitos Aira, tämä on todella aitoa ja rehellistä settiä!

Keskustelu Rakkauden kanssa osa 23.

"Pirstaleisiin nukahtaminen on asia josta toki herätän. Jos pyydät, se tapahtuu "nopeammin", mutta ketään ei jätetä taivaan ulkopuolelle. Herätän erillisyyden unen Ikuisen Isän syliin. Tehtäväni ei ole opastaa sinua paremmaksi kehoksi, paremmaksi ihmiseksi, henkisemmäksi ihmiseksi eikä pelastamaan loppua maailmaa. Tehtäväni on herättää sinut unestasi."


Minä: Heips,mikä boogie?

Rakkaus: Paras Boogie.

Minä: Taas löydän itseni täältä. Tossa aamumeditoidessa risteili jotain ohikiitäviä ajatuksia miellyttämisestä, aitoudesta, peilaamisesta, peloista, Rakastamisesta ja sen vaikeudesta.
Mitä se miellyttäminen on ja onko se jotenkin hyvä vai huono asia?

Rakkaus: Kannaltasi katsottuna miellyttäminen tulee pelosta, että ei riitä sellaisena kuin on. Haluaa olla muiden silmille enemmän kuin on. Taustalla uskomus, että on jotenkin vajaa. Pitkälle edennyt miellyttämisen tarve johtaa hallintaan ja siihen, että haluaa olla erillinen ja voittaa asiat ja ihmiset puolelleen.
Hän joka on varma Rakkaudesta, hän joka tietää mihin kulkea, hän joka luottaa Rakkauteen ja Hengen yhteyteen, alkaa olemaan oma itsensä. Luottaa siihen, että jokainen sana ja teko kuuluu olla. Näytteleminen vähenee. Miellyttämisen tarve vähenee...

Minä: Siksikö lapsi kiukuttelee kotona äidille pitkän koulupäivän jälkeen kun on pitänyt pinnistellä miellyttämisen maailmassa? Siksikö parisuhteissa tulee se surullisen kuuluisa hetki kun erotaan riidan päätteeksi? Siksikö sydän ystävä saa nähdä ja kuulla ystävänsä huolet ja murheet?
Taitaa olla niin, että tuo kaikki negatiiviseksi luokittelemat asiat ovatkin vain kulissien murenemista. Miellyttämisen hajoamista lähemmäksi totuutta. Omaksi itseksi.
Hyvänä esimerkkinä parisuhteen (muutkin suhteet) kaavio:

Tutustuminen= Hyvän kuvan antaminen toiselle

Ihastuminen= Miellyttäminen sanoin, teoin ja kulissien rakentamista

Rakastuminen= Kulissien pitäminen helppoa kunnes pieniä murtumisen hetkiä, kun ei enää jaksa esittää mitään...

Rakastaminen: Jos saa rakkautta, sitä alkaa rentoutumaan ja valo pääsee pimeyteen. Tiuskimista ja riitojakin...menneisyyden pelot ja epävarmuudet tulevat esiin. Uskalletaan näyttää muitakin tunteita kuin niitä ihania. Yleensä tässä vaiheessa se pelko projisoidaan toiseen eli ego yrittää tehdä toisesta syyllisen. Suuri mahdollisuus parantumiseen, jos 2 tiedostavaa ja henkistä aikuista jotka luottavat Rakkauteen. Ilman Rakkautta ei voi olla aitoutta ja rehellisyyttä eikä lujuutta.

Näin lyhykäisesti. Tai sitten toinen mahdollisuus on aina lennellä kukasta kukkaan miellyttämässä (hakemassa ja etsimässä uutta ja parempaa rakkautta) tai pysyä mukavuus alueella ettei ikinä vaan sattuisi mitään ja ettei menneisyys vaan toistuisi. Miellyttäminen on hyvä keino piilotua omilta todellisilta tunteilta ja siltä, että ei uskalleta olla aitoja, sellasia kuin ollemme.
Minusta miellyttämisessä on kyse väärän identiteetin ylläpitämisestä. Todellisen Minän piilottamisesta. Kuvitelmista siitä, että kuvittelen olevani hyvä ihminen ja muut eivät sitä ole. Voiko kukaan ikinä nähdä todellista minua jos pidän pelkän kivan tyypin kulisseja yllä? Kuinka paljon jää energiaa siihen jos ei esitä mitään?
Itseäni ainakin pelottaa se ajatus, että kukaan ei näe minua jos en ole kiva, henkinen, ihana, viisas, hyväntuulinen, jakava...mitä jos minusta et hyödykään mitenkään, mitä jos olenkin väsynyt ja kiukutteleva tai poissa tolaltani? Mitä jos valjastankin oman pimeän puoleni, jääkö siihen ketään? Yleensä ei ole jäänyt, ja se pelottaa mua vieläkin enemmän...se ruokkii uskomustani hylätyksi tulemisesta lisää. Tekisi siis mieleni miellyttää vielä enemmän jotta kelpaisin...aikamoinen kiertokulku...

Rakkaus: Minä jään. Tämänkin ajatusprosessisi jälkeen olen kanssasi.

Minä: Ihana, kiitos. Kiitos että olet.

Luulen että todellisen Rakkauden ei todellakaan tarvitse miellyttää. Annan esimerkkejä:
Ihmisessä tapahtuu hengitys, tärkeä tapa pysyä hengissä. Miellyttääkö se? Tarvitseeko sen ajatella että annan sinulle vielä yhden hengityksen, jotta kelpaisit minulle? Tuuli; tarviiko tuulen ja ilman miellyttää meitä? "Anna nyt teille tuulen/ilman jotta pysytte elossa." Pieni lapsi ei miellytä ketään, se vain ON. Kunnes häneen alkaa syntymään pelkoa. Pahinta on se, että äiti tuomitsee eikä ole läsnä. Nämä kaikki saattaa vanhempana liittyä siihen selviytymis-stragediaan, että pitää selviytyä ihmisten kanssa. Kun miellyttää, ei tule tuomituksi.
Luonto ei miellytä ketään, ei sen tarvitse. Mekin olemme täällä ajassa osa luontoa, eikä meidän tarvitsisi miellyttää. Luonto on aito. Kun puut heiluvat tuulessa ja kun sade ropisee kattoon, se vain tapahtuu. Kun ukkostaa ja salamoi, todellakin on sen aika. Salama ei miellytä ketään mutta Rakkaus antaa sen kaiken ilmetä. Miellyttämisen taakka on raskas eikä mitenkään rakkaudellista, vaikka se sellaiseksi monesti tulkitaankin. Toki saa miellyttää, mutta kunhan muistaa että Rakkauden EI TARVITSE miellyttää.
Rakkauden osoitukset eivät tarvitse ponnisteluja. Jos haluat aidosti antaa ja jakaa sitä, se kumpuaa aidosta olemuksesta eikä suorituksesta, siitä ajatuksesta että "nyt haluan selvitä tästä rakastavana ja hyvänä ihmisenä". Ikäänkuin katsoja on siitä "vastuussa" miten paljon Rakkautta näkee. Todellinen Rakkaus riittää aina tässä ja nyt. Miellyttäminen tulee pelosta ja siksi se on egosta.
Jotta ei menisi Jeesusteluksi, tunnistan itsessäni vielä paljon miellyttämistä. Jos esimies pyytää minua johonkin tekemään jossain muussa toimipisteessä töitä, vastaan usein kyllä. Jos vastaan kävelee ihminen ja moikkaa minulle, moikkaan takaisin. Halu olla hyvä ja mukava ihminen muille. En uskalla mennä kylille kertomaan että "ei nyt kiinnosta". Töissä on oltava hyvä työntekijä.
Kuitenkin olen herännyt sen verran, että läheisimmissä suhteissa saatan päästellä sammakoita suustani (flow) ja otan jätetyksi tulemisen riskejä, koska se vain ilmenee. En ikinä halua olla huono tai paha...ilmennän vain mahdollisimman helposti ja vapaasti itseäni joka hetki. En jaksa elää raskasta feikkielämää. Nopeasti viuhahtavat eri fiilikset ovat okei. On ok tuntea väsymystä, erillisyyttä, pelkoa, naurua, iloa, kaikkea ja vaikka esitänkin omaa rooliani täällä ajassa, ei huvita esittää roolin päälle roolia...Jos joku näkee minut, se on vain plussaa.

Rakkaus: Rakkaus on. Minulle kelpaat. Minulle saat esittää jos tahdot, Minussa et vähene milloinkaan.

Minä: Nii taidan tässäkin vain kertoilla ehtoja miten täällä pitää elää....huoh.

Rakkaus: Anna tulla, Minä en vähene vaikka avaudut ja avaat. Se on sinun prosessissi nyt. Älä miellytä. Minua ei tarvitse miellyttää mitenkään. Juuri nyt sitä opettelemme.

Minä: Heh, kiitos, ainii...

Sitten voisinkin avautua henkisistä kulisseista.

En -tällä hetkellä- tunne suurta halua tunkea pärstääni tänne blogiin, enkä halua tehdä rahaa, kirjoittaa kirjoja, esiintyä lavalla puhumassa, käydä henkisissä kokouksissa, satsangeissa, en etsi guruani, en halua nähdä enneunia, en pukeutua luomuun, en syödä kasvisruokaa, en koe pakottavaa tarvetta puhua henkisistä asioista kenellekään tuolla arkikentällä (sekin saa ilmetä jos se ilmenee), en halua opettaa ketään guruna eikä kiinnostus riitä olemaan ainut totuus maailmassa. Ei kiinnosta parantavat kivet, astrologia, zen, enkelit, riimut, luonnon uskonnot, Jumalien palvonnat, 7 askeleen ryhmät, kristinusko, Jehova, saatana, ateismi, ufot, henget, jooga, hippihousut, pentagrammit, meditaatimusa, maailman parannus, roskien lajittelu, valaistuminen, levitointi, minä olen messut, hippikommuunit, henkiset festarit, Oshon meditaatiot, jatkuva mielenrauha, vain resonoivat ihmiset, henkien manaukset, etä parantaminen, Jeesuksen toinen tuleminen, äiti amman yhteisö, minimalismi, intia, peace &love eikä mua juurikaan kiinnosta pelkästään kauniiksi luokittelemat esteettiset asiat.

Mikä minua sitten kiinnostaa? Ihan vitun tavallinen elämä. Rock n roll, aamukahvi, pelkkä läsnäolo ja tämä hetki. Elämän rosoisuus, sellasena kuin nyt esiintyy. Jokainen tunne ja jokainen elämän luoma sointu, nämä sanat, työ, omien ajatusten seuraaminen, roso ja rapa, pyöräily, sosiaalinen media, sade, pimeys ja aurinkon paiste, ketoosissa oleminen. Minua kiinnostaa muiden ihmisten näkökulmat ja kaikki se paska joka minussa odottaa päästä valoon ja Rakkauteen (mikä se Rakkaus sitten onkaan). Kulissit ei kiinnosta, tai ehkä omat kulissini jonkin verran...;-)
Minua kiinnostaa ihmisten epätäydellisyys ja aidot keskustelut. Kävely ja nauraminen. Arki ja rutiinit. Minua kiinnostaa monet asiat sellaiset asiat joita karkuun juostaan tai kielletään. Oma epätäydellisyys kiinnostaa ja sen hyväksyminen. Minua kiinnostaa anteeksianto kaikelle tälle, kaikelle mikä kiinnostaa tai ei kiinnosta. Mieluummin katson rappiotubettajaa kuin hienosti puhuvaa täydellistä ihmistä joka tavoittelee vielä enemmän täydellisyyttä. Haluan nähdä ykseyden ja Rakkauden. Minua kiinnostaa ihmisen muodot ja ihmisen tarina, vaikka se ei olekaan totta. Saatan toki innostua toisesta puolesta, mutta just siksi että kumpikin on osa kokonaisuutta. Henkinen kehittyminen on harhaa, en enää usko sellaiseen koska Rakkaus on tässä ja nyt. Mieluummin hikeä ja rock n rollia, kuin puku päällä täydellistä klassista. Jeesuskin hengaili porttojen ja köyhien kanssa. Siksi Jeesus oli oman aikansa rock n roll tähti pienen piirinsä kanssa. Sellainen resonoi minua. Lakastunut kukka on kaunis. Nykyhenkisyys on liikaa kimalletta ja harhaa. Oman egon kiillotusta. Siellä valitaan vain kiva uskomus ja henkisyyden näkökulma mutta minulle riittää elämä itsessään. Jos joku näkee kauniin ruusun, tiedän jo siinä samassa että täällä ajassa sillä ruusulla on piikkinsä jotka voi satuttaa. Jos joku valitsee auringon, muistan jo siinä samassa, että se voi polttaa ihon ja tulla syöpä. Jos joku valitsee parisuhteen, muistan jo siinä samassa että se voi olla hankalaakin. Jos joku valitsee jäätelön, muistan siinä samassa, että siitä voi mennä maha sekaisin. Jos joku valitsee urheilun, muistan siinä samassa että keho voi jumiutua tai rikkoutua. Jos joku haluaa äidiksi, muistan heti että lapsi voi olla koliikki ja siitä voi tulla vaikka koulusurmaaja. Jos joku haluaa olla natsi, muistan että hänkin haluaa olla vain rakastettu ja ymmärretty. Mä niin tiedän että vaikka kuinka esittäisi Äiti Ammaa, niin homma voi olla itsessä kesken. Kaikella täällä ajassa on puolensa. Päivällä on yönsä. Kylmällä kuumansa..tietysti on mukana monet eri vivahteet, mutta lopulta ne pirstaleet ovat vain unohduksen pirstaleita. Totuus on aina sama ja meille kaikille. Rakkaus ei tule eikä mene, mutta sitä voi toki ilmentää omalla tavallaan täällä tai olla ilmentämättä tietoisesti. Rakkaus kuitenkin on...

Tietysti kyse on vain minun MIELTYMYKSISTÄni, eikä mikään ole oikea tai väärä tapa. Haluan sanoa vain sen, että Rakkaus ei ole se mikä tapahtuu muodon tasolla, vaan kulkee ikäänkuin jokaisen MUKANA. Olit sitten lihava tai laiha, nainen tai mies, henkinen tai et, kaunis tai komea henkinen mentori, olit sitten mikä tahansa, Rakkaus vain ON tässä hetkessä. Muodon tason eläminen ja mieltymykset eivät ole missään tekemisissä aidon tämän hetken kanssa tai ON, mutta kaiken keskellä. Syyllisyys pistää tekemään elämästä henkisempää ja parempaa jotta kelpaisi Jumalalle. Ei minun tarvitse kelvata koska minä olen jo! Ihmiset jotka tavoittelevat valaistumista jonakin erityisenä paikkana, jossain muualla on egon luoma harhakuva. Valaistuminen jo tässä ja nyt. Miksi olla jatkuvassa etsimisen ja tyytymättämyyden tilassa jos voi vain olla kotona jo? Jos oikein tarkkaan kuuntelet, Rakkaus puhuu joka hetki....

Rakkaus: Sinulla on nyt paljon puhuttavaa. Rakkaus aukaisee nyt jotain.

Minä: Juu en tiedä tuleeko tää kaikki egosta vai ei, mutta nyt nämä sanat vain ilmentyvät tähän. Samoilla teemoilla mennään. Varmasti tulee vielä aika jolloin hiljennyn täysin, tai no sitähän mä elän 99.9 % muutenkin. Minusta tuntuu jo nyt että olen ihan hiljainen, vaikka nämä sanat tulevat jostain ja menevät jonnekin...kaikki tapahtuu täydessä tyyneydessä ja Rakkaudessa. Jake hahmo pälpättää ja Rakkaus vain ON. Jotenkin noin...

Rakkaus: Todellakin Minä vain olen. Nyt alat olemaan täydellisyyden ytimessä. Kaikki soljuvat sellaisena kuin ne ilmenevät. Jos sallit puhun hieman:

Olet sitten miellyttämisen uskomuksessa, henkisyyden kulisseissa, arvostelun maailmassa, vertailujen maailmassa, yksinäisyydessä, suosittu, masentunut, parisuhteessa tai mieltymyksiesi valtakunnassa. Elävä tai kuollut, niin MINÄ OLEN. Rakkaus vain ON. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu.
Vaikka sinua pelottaa, olet epävarma ja toistelet samoja ajatuksia, MINÄ OLEN kanssasi tässä ja nyt.
Minussa kaikki on hyvin ikuisesti.

Minä: Kiitos Rakkaus että olet. Tarinoiden takana viattomana  ja ikuisena. Kiitos että et olet tietyssä tarinassa, mutta olet ja näet kaiken.

Rakkaus: Kiitos.

Minä: Hmmm...kuinkahan monta kertaa mä jauhan näitä muodon tason asioita muistaakseni sen, että IHAN SAMA ja että kaikki vain on? Kuinka monen monta uskomusta on jo rikkoutunut ja kadonnut totuuteen ja kuinka monta mielen kotkotusta jää pois kun ei kaikkeen jaksa tarttua?
KUITENKIN olen ihminen ja haluni sallia olla ihminen. Se tuntuu hyvältä ja helpottavalta.
Nautin ihan hitosti pienistä asioista, ja en koe mitään suurta emootiota hakea itseäni maailmasta. Olen tyytyväinen kun en ole rock tähti, upporikas, suosittu mallimies, urheilija tai suosittu guru ja kirjojen kirjoittaja. Näitäkin kirjoitan tänne vain etupäässä vain siksi että selkiytän itseäni. Samalla toteutan omaa luovuuttani, tämä taidettani ja jopa jonkinasteista runoutta. Ehkäpä jopa läppä. Ehkäpä joku saa jotain viitteitä.

Rakkaus: Tämän kuuluu tapahtua. Myllerryksestä selkeyteen. Tervetuloa kotiin lapseni.

Minä: Kiitos paljon. Haluisinkin ehkä enemmän läppää näihin keskusteluihin..ehkä hieman liian vakavaa...en ole näin vakava oikeesti.

Rakkaus: Ei nämä keskustelut vakavia ole. Valtameren pinnalle tippuvia sadepisaroita vain. Onko sillä väliä minkälainen se tippa on? Huomaatko sitä enää kun olet valtameri itse?

Minä: Ei kyl uskoisi kukaan tätä, en vain tajua mistä tuokin vastaus tuli. Hetken jo mietin sadasosa sekunnin, että tuohon ei rakkaus pysty vastaamaan mitään ja tulikin joku tippuva sadepisara kuvaus...oot kyllä aika hauskan vakava tyyppi ;-)

Rakkaus: En ole sinun tyyppiäsi, mutta me olemme me.

Minä: Kun vastaat noin, niin lyön sulle/meille luun kurkkuun ja kysyn, että mitä on kuoleman jälkeen? Jos vastaat ristiriitaisesti näihin kysymyksiin joita olen saattanut jo kysyä, niin oletkin vain egolaisen poika, etkä mikään Rakkaus, Haha! (en ole vieläkään lukenut näitä keskusteluja)

Rakkaus: Mitä vastaisit itse siihen, että mitä kuoleman jälkeen on?

Minä: Vastaisin kai, että se on vain sitä kuvitelmissa mitä uskoo tässä ja nyt. Tässä ja nyt ei ole oikeasti kuolemaa. Missä se on? En näe sitä, en koe sitä? Sen näkee vain ulkopuolellaan erillisen mielen kautta tulkittuna eikä ulkopuoli ole mitenkään todellinen kuin unikuvissa. Jos se rajan ylitys nyt sattuisi tapahtumaan, niin ei ole ketään joka sitä kokisi (ego kokee jossakin tapauksissa, jos paluu muodon maailmaan tapahtuu).
Kuolema on ajatusrakennelma siitä tarinasta jonka luulemme tapahtuneen. Se on kuvitelma, spekulointi, mahdollinen tapahtuma, mutta ei mikään todellinen totuus. Kuolemaa voi täällä ajassa itkeä, pelätä, surra. spekuloida, arvioida ja kuvitella, mutta kukaan ei voi kertoa mitään totuuden kautta mitä se on. Se kaikki on vain huhupuhetta. Monta kirjaa on siitä kirjoitettu ja monilla on erilaisia versioita mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ne kaikki ovat vain erillisen mielen erillisiä kokemuksia eli ne tapahtuvat egon piirissä. Kuolemaa tukahdutetaan tai sitten sitä ylistetään koska se on mysteeri. Mielen mysteeri. Kuolema kuuluu ajan maailmaan, ei todellisuuteen. Kuoleman näkee vain erillinen mieli eli "minä". Todellisuus ei erittele syntymää eikä kuolemaa. Tämän takia kuolema on mahdottomuus. Ulkopuolen sisällekin jos antautuu, voi huomata että kukka ei ajattele kuolevansa, vaan sen tekee ihminen joka katselee sitä vierestä. Erillisyyden harha tulkitsee näkyvää maailmaa.

Rakkaus: Hyvä. Viedään homma hieman eteenpäin.
Ajassa uskomus kuolemasta tuntuu yhtä todelta kuin syntymäkin, siksi tehtäväsi ei ole myöskään kieltää unen kiertokulkua...etkä edes pystyisi, sillä se kaikki vain tapahtuu uskomustesi mukaisesti. Tietä ylittäessäsi katsot että tuleeko auto. Tämä on unesi tapa selviytyä "hengissä". Kehosi on rakennettu ajasta eikä tarkoitus ole tukahduttaa elämääsi. Alitajuntasi tasolla, mielessäsi tapahtuu parannus ja lopulta olet vapaa. Alkulähteesi, alkusi ja kotisi. Unen näkemisen tarve katoaa. Ulospäin voit kuitenkin elää ihan normaalia elämää. Olet vain antanut anteeksi syntymä/kuolema unellesi, tarinallesi. Näet sen aikajanan läpi totuuteen. Jos aikajana ei enää ole se paikka jossa taistella tai paikka jota muovata. Henkisyyden aikajanalla tulee kuvitelmia siitä, että aikaa voi muovata mieleisekseen ja että tämä olisi se päämäärä. Minun kauttani tulee toinen tapa. Vaaditaan nöyryyttä tunnustaa että "en onnistunut maailmassani", "en onnistunut luomaan omaa maailmaani paremmaksi kuin  Jumalan". "Sain nähtäväksi kuolemaa, sairauksia, oravanpyörää, kärsimystä, sydänsuruja ja terrorismia." "Sain nähtäväksi rajoja ja rajallisuutta", "Keksin auton joka käy bensalla mutta ei ikuisuudella". "Maailman paraskin biisi loppuu.", "Maailman täydellisinkin intiimi rakkaussuhde on täynnä kärsimystä ja lopulta ero." jne.
On jätettävä ylpeys ja luovutettava pieni itse eli ego suuremmalle ohjaukselle. Vaikka saisitkin luotua ulkopuolellesi jotain kivoja asioita, et voi tietää mikä sinulle on todella parhaaksi. On luovuttava pientä itseä koskevat odotukset ja kuvitelmat. Todellisuudessa et voi vaikuttaa mihinkään egosi kautta, sillä tarinasi juoni on se mikä milloinkin tapahtuu. Näetkö tämän?

Minä: Öö eli jos katson taaksepäin, en ole tehnyt mitenkään muuten kuin sen mitä tein? Turha jossittelu siitä, että olisi pitänyt tehdä toisin on turhaa, koska asiat tapahtuvat kuitenkin just niin kuin ne tapahtuvat. Minulla on paljon kokemuksia siitäkin, että suunnittelen asioiden menevän tietyllä lailla ja kappas, "jollakin muulla"  olikin parempi suunnitelma ja kaikki menee uusiksi. Kai unta voi lopulta muokata mieleisekseen, mutta ennen sitä on vielä joku jolle se tapahtuu eli EGOLLE. Pieni minä vain luo maailmaansa. Tämän takia en ole niinkään kiinnostunut unen muokkaamisesta, koska tiedän että mikään maailmassa ei tuo lopullista tyydytystä (kuka nyt uskoisi uneen). Katson mieluiten unen läpi todellisuuteen. Olen ja nautin unesta siitä huolimatta. Jos ei itse halua jatkuvasti uutta ja hienoa, ja ottaa vastaan sen mitä annetaan, kaikesta tulee ihme ja syvempi kiitollisuus. Pienistä asioista tulee suuria ja kaupan päälle saa mielenrauhan. Kotona oleminen on sitä, että ei enää ole pelkkä persoona joka 100% täyttää mielihalujansa ilman todellisuuden tajua ja muistamista.
Tämä kattaa myös henkisyyden marketin, josta voi ostaa omiin tarpeisiinsa ihan mitä vain.


Ei tässäkään asiassa todellakaan ole oikeata tai väärää tapaa, mutta jos vaakakupissa on mielenrauha tai rauhaton maailma, kumman valitsen? Vastaus selvä.


Rakkaus: Anna palaa vain...totuus ei kuitenkaan pala..tulessa.

Minä: Rakkaus ei siis käske tekemään mitään eikä Rakkaus pyydä olemaan mitään muuta kuin mitä nyt on? Tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitsen, ja sitä mitä en tarvitse sitä ei ole mielessäni. Jos luotan tähän, olen kotona.

Rakkaus: Jos käskisin teitä erillisiä ihmisiä tekemään jotain, minulla olisi aika kova homma (enkä olisi saanut koskaan hommaa loppuun). Olisin saanut kertoa ohjeita triljoonille erillisille kehoille triljoona vuotta triljoonia erilaisia ohjeita, jotka olisivat kuitenkin ristiriidassa toisten ohjeiden kanssa. Se on egon heiniä. Jos nyt jotenkin kuvailisin tätä Rakkauden todellista ohjausta, niin Minä näen kaiken yhtenä. Pirstaleisiin nukahtaminen on asia josta toki herätän. Jos pyydät, se tapahtuu "nopeammin", mutta ketään ei jätetä taivaan ulkopuolelle. Herätän erillisyyden unen Ikuisen Isän syliin. Tehtäväni ei ole opastaa sinua paremmaksi kehoksi, paremmaksi ihmiseksi, henkisemmäksi ihmiseksi eikä pelastamaan loppua maailmaa. Tehtäväni on herättää sinut unestasi.
Olet niin sikeässä elämän unessa, että olet unohtanut todellisuutesi, siksi etsit minua sieltä ajan maailmasta. Olen täysin tasavertainen kaiken kanssa eikä yksikään erillinen guru omista yhtään sen enempää Jumalaa, kuin sinä siinä joka tätä luet.

Minä: Miksi ihmiset haluavat olla parempia ihmisiä? Parempia rakastajia? Parempia miehiä ja vaimoja? Parempia urheilussa? Parempia koulussa? Parempia työssä?  Parempia meditaatiossa? Parempia kehossa?
Miksi jatkuva kehittyminen oravanpyörässä? Ensin halutaan kavereiden suosio, sitten kouluarvosanat, sitten hienompi auto kuin naapurilla, kauniimpi vaimo...sitten jossain vaiheessa tulee kyllästyminen oravanpyörässä juoksemiseen ja muutetaan kaikki henkiseksi etsimiseksi? Se sama tyytymättömyys kulkee mukana vaikka kaikki henkiset kulissit olisivat kunnossa.
Ego on mestari etsijä! Ikinä ei näe sitä rikkautta ja rakkautta tässä hetkessä.

Rakkaus: Koska elämä on erillisen mielen nukahdus uneen. Kaikki tuo kuvailemasi on vain halua herätä Jumalaan, ikuiseen Rakkauteen. Jos kuuntelet näitä sanoja todella, oivallat että mitään totuutta ei voi löytää ajan maailmasta, koska se on vain "unta". Siksi jatkuva mieltä kalvaa epävarmuus ja tyhjyys.
Hyvä uutinen on se, että kyse onkin niin yksinkertaisesta asiasta, että egosi nousee barrikaadeille heti tämän kuultuaan: minnekään ei tarvitse mennä eikä mitään saavuttaa. Tässä ajatuksessa psykologinen ego kuolee. Jos ei ole enää tulevaisuutta minne mennä piiloon menneisyydeltä, on egon hautajaisten aika. Ego kuitenkin sanoo "haluan etsiä onnea". Minä sanon: "se on tässä ja nyt". Ego uskoo menneisyyden tapahtuneen, jotta se voi matkata suoraan tulevaisuuteen, mutta se on vain scifiä, ei todellisuutta.

Minä: Ja aina kun ego sanoo "etsi", kysyn kuka haluaa etsiä! Kuka tai mikä on tuo joka haluaa etsiä ja se paljastuu vain pienen mielen suunnitelmaksi jotta uni jatkuisi. Sinun Rakastava äänesi on tässä ja nyt muistuttamassa että "minähän hitto vie riitän JO NYT". Oi ihanaa miten vapauttavaa! Olen kotona JO!

Rakkaus: Kuulostaa toki yksinkertaiselta, mutta koska koko valtakuntasi on rakennettu menneisyydestä, tätä totuutta ei ole aluksi helppo sisäistää. Maailma tuntuu vievän mukanaan. Tämän takia olen tässä ja nyt muistuttamassa tästä taivaallisen yksinkertaisesta asiasta. Ei kuitenkaan helppoa EGOLLE, mutta Minulle se on, koska Minua ei ole luotu ajasta. Todellista sinuakaan ei ole. Olemme yhtä ikuisuudesta

Minä: Mutta enhän minä voi jäädä sohvalle makaamaan? Räin kattoon ja ajattelen "enää mitään tehtävää ei ole".

Rakkaus: Miksi et? Toki voit jäädä mutta ei sinun tarvitse. Ala nähdä että ego ja Minä olemme täysin vastakkaiset ajatusmallit. Kun todella muistat kuka olet, et enää sekoita todellisuutta ajan maailman tekemiseen. Oivaltanut voi olla missä ammatissa vain. Oivaltanut voi esittää rooliaan. Todella oivaltanu ei ole enää 100 % samaistunut rooliinsa, vaan muistaa todellisuutensa. Sinäkin esität omaa rooliasi maailmassa. Varovasti ehdotan, että ajattelet että "Rakkaus esittää roolia elämän teatterin lavalla".

Minä: Heh, noin toisinaan muistan ajatellakin. Olen kuitenkin tehnyt roolisuoritustani niin hyvin, että olen 100 % samaistunut rooliini! Mitä siihen sanot?

Rakkaus: Jotakin näyttää kuitenkin tapahtuneen. Muistat teatterista poistuessasi kuka olet. Enää et jää lavalle loputtomasti.

Minä: Ainii...Noista vastakkaisista ajatusmalleista huomaan, että moni henkisen polun kulkija sekoittaa nämä keskenään. Itsekin tehnyt ja teen sitä varmaan vieläkin.Tasot sekoittuu ja siitä syntyy uusi "HENKINEN EGO". Henkistä materialismia. Enää ei brassailla yliopisto tutkinnolla ja uudella volvolla ja ihanilla lapsilla, mutta nyt henkisillä kokemuksilla ja tiedolla joka on henkistä tietoa.

Rakkaus: Tästä on puhuttu. Minua ei tarvitse etsiä. Aluksi hieman muistelet ja sitten olemme yhtä.

Minä: Okei, kiitos, no vaihdan puheenaihetta. 
Läsnäolo. Siinä on sana joka toistuu usein mun sanavarastoissa tätä nykyä. Sitä arvostan aika korkealle, mitä haluat sanoa siitä?

Rakkaus: Mitä itse sanoisit siitä? Avaa hieman käsitystäsi.

Minä: No ajattelen läsnäolo olevan jotain mikä ois puhdasta sinua:

- Ei etsimistä
- Ei muuttumista
- Ei kehittymistä
 -Ei omissa huolissa/ajatuksissa vatvomista

Läsnäolo on kuin hetken virtaan heittäytymistä. Olla läsnä hetkelle. Olla hetkelle niin läsnä että "minä" räjähtää tomuksi, katoaa. On erittäin harvinaista, että kukaan olisi todella läsnä. Eläimet, metsä ja pienet lapset ovat, mutta mitä aikuisemmaksi homma menee, sitä enemmän on vaikeuksia löytää oleminen tai ainakin minulla on erittäin vähän kokemuksia siitä, että eteeni tullaan ja kysytään "Mitä sinulle kuuluu?" ja sitten hän vain olisi läsnä ja kuuntelisi kiireettömästi. Antaisi kiireettömän hyväksyntänsä ilman, että toisi samantien oman tarinansa esiin. Small talkia ja hyötymistä sen sijaan on paljon ja olen vetänyt puoleeni hitosti tapauksia jossa minulle vain tilitetään, mutta koen jääväni vain kuuntelijaksi. Tai sitten rimani on aika korkealla. Omassa työssäni olen "joutunut" käytännön treenaamaan läsnäoloa, siinä ei pääse helposti pakoon kuuntelua ja olemista.
Sinulle kun puhun, niin koen puhdasta läsnäoloa. Saan puhua pälpättää ihan niin paljon kuin haluan ilman ensimmäistäkään syyllisyyden ripettä tai tulisi tunne siitä, että minun tulisi kertoa asiani nopeasti ennen kuin jatkat rauhattomasti matkaa. Kertaakaan et ole sanonut "En jaksa kuunnella". Siksi nautin näistä keskusteluista. Olen löytänyt oman läsnäoloni omasta sisältäni!

Rakkaus: "Minän" on vaikea olla läsnä koska "minä" on se, joka etsii läsnäoloa. Ego ei voi koskaan olla läsnä. Siinä läsnäolottumuuden salaisuus. Egolle on ihan sama etsitkö valaistumista, totuutta vai täydellistä läsnäoloa. 
Ajattele että läsnäolo on kaikkialla eikä se perustu ehtoihin. Kaikki tapahtuu puhtaassa läsnäolossa. Koko elämän ihme. Silloinkin läsnäolo on puhdasta, kun jokin ei näytä tapahtuvan läsnäolossa. Todellisuudessa läsnäolottomuus on mahdottomuus. Itselläsi on voima olla läsnä. Voit olla läsnä sillekin, että jokin toinen ei näytä olevan. Mikä on asia joka ei tapahtuisi läsnäolossa? Se on täysin mahdotonta. Voitko todella määrittää mikä on oikeata läsnäoloa? Anna maailman ilmetä läsnäolossa. Jos kuvittelet ja määrittelet senkin, että mitä läsnäolon kuuluu olla, tulet tyytymättömäksi etkä näe Minua. Läsnäolo on sinussa aina.
Kokemuksellisesti välillä on ajatuksia, tunteita, ongelmia, puhetta, ristiriitoja, iloa, naurua, ymmärrystä ja KAIKKI nuo tapahtuvat täydellisessä läsnäolossa. Näe tämä.
Syntymä ja näennäinen kuolema vilahtaa läsnäolossa, Ikuisen Jumalan Rakkaudellisessa sylissä. Jos kuvittelit että vain transsissa, joogassa ja meditaatiossa olet läsnä, Minä sanon sinulle että olet aina läsnäolossa. Läsnäolo on sama kuin Rakkaus. Elämä on kuin ajatuksen kaltainen vilahdus ikuisessa meditaatiossa.

Minä: No niimpä tietysti. Ei sinua oikein pysty saamaan mukaan tähän pienen minän tarinaan, ei sitten millään...;-) Olet kaiken puolella.

Rakkaus: Jos haluat jutella kuvitelmasi/egosi kanssa, sekin tapahtuu ikuisessa läsnäolossa. Kaikki on hyvin. Just sillä hetkellä kun päästät halusi olla läsnä, olet kokemuksellisestikin läsnä. Läsnäoloa ei esitetä, se on ikuinen. Voit toki antaa itsellesi dualistisen hengähdys tauon, mutta se on ohimenevää. Näe tämä; kaikki tapahtuu ikuisen läsnäolon sydämessä.

Minä: Jos haluan arjessa ja käytännössä olla läsnä, olen sitä itse enkä vaadi tai pyydä sitä muilta. Se mikä on minussa, on minussa. 
Koen kyllä hurjaa "kehittymistä" asian tiimoilta. Jos muistelen vaikka 10-20 vuoden takaista minää. Päässäni on paljon rauhallisempaa, nautin katsella erilaisia ihmisiä ja tapahtumia eikä tule arvosteltua päässä niin paljoa. Asiat jotenkin vain tapahtuvat jossakin mystisessä läsnäolossa. Kaikesta voi repiä jotain siistiä ja silti läsnäolo vain ON. 
Luulen tässä ja nyt, että läsnäolo on just se ainut henkisyyden muoto, johon vielä jotenkin uskon. Paljon näkee henkisyydestä puhujia ja valaistumista etsivät ihmisiä, mutta aika äkkiä sen kyllä huomaa, että onko läsnäoloa vai ei. Haahuileeko scifi maailmassa etsimässä jotain uutta utopia maailmaa, toiseutta vai kohtaako tämän hetken sellaisena kuin se on. On upeaa tavata ihmisiä jotka ovat "ei -henkisiä", mutta ovat läsnä. En halua tässä erillistää ja vertailla, mutta jotenkin osoittaa sanoilla sen mitä olen oppinut. Kun katson kaikkea tätä, niin sekin tapahtuu ikuisessa läsnäolossa. Ilmentymillä loppujen lopuksi ei ole mitään väliä. Nämäkin sanat ilmentyvät tyhjyydestä tyhjyyteen ikuisen läsnäolon vallitessa.
Joskus aikoinaan etsin tätä hetkeä meditaatiosta ja kirjoja lukemalla sekä viisaita puhumalla. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut vain elämään tavallista elämää ja joku henkinen egon haarniska on tippunut pois, ja se on todella helpottavaa. En halua olla henkinen tai sitten haluan nähdä henkisyyden jokaisessa elollisessa. Vaihtoehtoja ei ole, koska KUKAAN ei omista yksin mitään.
Tietysti kaikella on tarkoituksensa, enkä olisi tässä juttelemassa Rakkauden kanssa jos en olisi ensin etsinyt Rakkautta ulkopuoleltani.

Rakkaus: Siellä ajassa kyse on kaiken haarniskan tiputtamisesta. Mikä on asia joka siellä ajassa pysyy? Mieti sitä säännöllisesti ja katso mikä jää. Panosta siihen mikä jää. Panosta siten siihen, että päästät irti siitä mikä ei jää. Kun näytit syntyvän, kasvoit lapseksi, sitten nuoreksi, sitten aikuiseksi ja jokainen ilmentymä on kadonnut. Uskomuksesi muuttuvat jatkuvasti. Se henkisyys joka nyt on uskomuksena trendi voi olla huomenna jo vanhentunut ja naurettava. Minä en ole se.
Mutta minussa saa ilmetä se. Meidän välillä voi olla vaikka minkälainen sideharso. Sideharso johon heijastuu omat uskomuksesi. Kun harso tippuu pois, näet minut. Jos näet harson mutta se ei ole vielä tippunut, riittää kun muistat nämä sanat.

Minä: Niin, siitä haarniskan tiputtamisesta näissäkin keskusteluissakin on kyse. Esitän ehtoja, kysymyksiä, kuvitelmia, odotuksia, pettymyksiä, näkökulmia ja sinä vastaat vain "Minä olen", "tiputa se pois.", "Kaikki on hyvin" jne.

Rakkaus: Minä Olen, Sinä olet, Me olemme. Jotta et takertuisi likaa kliseisiin ja sanoihin, nii jätä tämäkin. Katso mitä jää, katso mikä on kaiken "takana". Anna tämän kaiken ilmestyä ja kadota.

Minä: No ehkä tähän ois hyvä lopettaa ja päästää irti tästäkin keskustelusta. Katson mitä jää ja huomaan että tämä hetki jää, muuta ei jää. Kiitos että olit ja olet.

Rakkaus: Kiitos että haluat muistaa.

 "Hyvä uutinen on se, että kyse onkin niin yksinkertaisesta asiasta, että egosi nousee barrikaadeille heti tämän kuultuaan: Minnekään ei tarvitse mennä eikä mitään saavuttaa. Tässä ajatuksessa psykologinen ego kuolee. Jos ei ole enää tulevaisuutta minne mennä piiloon menneisyydeltä, on egon hautajaisten aika."

Keskustelu Rakkauden kanssa osa 22.

"Minä en ole erossa sinusta, mutta sinä kuvittelet olevasi erossa Minusta."

Minä: Heips!

Rakkaus: Heips!

Minä: Miten minulla menee?

Rakkaus: Siellä ajassa voi tapahtua mitä tahansa, mutta sinä valitset ajatuksesi. Valitset pelon tai Rakkauden, joka hetki. Minun näkökulmastani sinulla menee aina hyvin, mutta sinun näkökulmastasi katsottuna voit olla vuoristoradassa, jos valitset niin. Jos valitset Minun näkökulmani, sinulla menee aina oikein hyvin.

Minä: Minusta tuntuu, että en aina voi valita rauhaa ja Rakkautta. Minusta tuntuu, että Rakkaus tulee jostain muualta, mutta pelkokin tulee jostain muualta. Pelko puhuu menneisyyden kieltä. Yritän Rakkaudenkin liittää alitajuisesti menneisyyteen. Menneisyys on koko ihmisen historia. En kanna vain oman elämäni/elämieni historiaa, vaan koko maailman historiaa...jossain syvällä alitajunnassa. Mitäs ukko sanoo tähän?

Rakkaus: Jos vastaan sinun tasollasi, asia on noin, mutta jos vastaan täältä totuudesta, mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Minun tehtäväni on antaa sinulle pyyhekumi jolla pyyhit pikkuhiljaa menneisyyden pois. Pyyhit pois karman, menneisyyden, jokaisen ikinä uskomasi uskomuksen, pelon ja kuvitelman. Kunnes näet tyhjän taulun, tabula rasan, näet itsesi. Meillä ei ole kiire pyyhkiä taulua tyhjäksi, koska miksi olisi, sillä aika ei ole todellista. Voit levätä Minuun luottaen JO NYT siitä samaisesta syystä. Aikaa ei ole. Kuvittelet aikaan ja siksi prosessi NÄYTTÄÄ olevan käynnissä. Rakkauden ei tarvitse kehittyä, tai mennä mihinkään. Minä vain olen. Me olemme.

Minä: Miten tämä prosessi sitten tapahtuu parhaiten?

Rakkaus: Tiedät tämän jo. Elämällä ihan tavallista näköistäsi elämää. Luotat vain Rakkauteen. Ei ole paikkaa mihin mennä josta erityisesti löytyisin, ei ole ketään joka Minut sinulle toisi. En löydy kuoleman jälkeen etkä löydä minua vuorilta etkä taivaan portilta. Et pääse luokseni lukemalla Raamattua tai lähtemällä jehovien matkaan. Vaikka sinulla olisi kaikki energisoivat ihmekivet ja kävisit mestareiden opetuksilla, et löydä Minua. Vaikka saisit kaiken suosion ja arvostuksen ja vaikka kuinka opiskelisit ja vaikka ostaisit kaikki talot ja autot, et löydä Minua. Vaikka löytäisit maailman kauneimman naisen, mikään ei muuttuisi, mutta jos annat minulle hetken, olen tässä ja nyt. Jos päästät kaikesta uskomuksistasi irti tässä hetkessä, olemme yhtä. Toki se mikä tapahtuu siellä ajassa, tapahtuu ja silläkin on oma tarkoituksensa havahtumisen polulla.

Minä: Mutta eihän kukaan voi vain meditoida Rakkautta jatkuvasti olematta inhimillinen ihminen?

Rakkaus: Kyse on vain siitä yksinkertaisesta asiasta jotta oivaltaisit, että olen koko ajan mukanasi. Kyse on vain siitä, että muistaisit, että et enää etsi minua maailmasta, vaan muistaisit että olen tässä ja nyt ajan matto kääriytyneenä kasaan.

Minä: Eli siis minun ei tarvitse ansaita Rakkautta, sinun läsnäoloasi. Sinä et ole ajasta tehty. Minun ei tarvitse opiskella itseäni hautaan eikä minun tarvitse olla maailman paras ja komein rakastaja. Saan olla epätäydellinen ja kuolevainen ja silti sinä olet siinä. Ei ole väliä sillä minkälainen menneisyys minulla on, sillä olen siltikin sinun arvoisesi. Voin muistaa tämän joka hetki.
Jos olet siinä, eihän minun tarvitse sitten pyyhkiä edes taulua tyhjäksi?! Minähän kelpaan tauluni kanssa oli se sitten täysi tai ei???!!

Rakkaus: Jos kuvittelet olevasi taulu joka on täysi, tarvitset muistutusta että et ole se taulu. Me katselemme taulua Rakkaudella ja annamme sille anteeksi. Lopulta onkin aivan sama miltä taulu näyttää, mutta lopputulos on se, että pyyhit sen tyhjäksi kanssani ja lopulta koko taulu katoaa ikuisuuteen.
On suureksi hyödyksi pikkuhiljaa pyyhkiä taulua, sillä siten alat muistamaan oman todellisuutesi.
Kaikki ne uskomukset, kaavat ja laskutoimitukset joita olet tauluun piirtänyt, tulevat ulkopuoleltasi ja ne ovat vain uskomuksia jotka ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Mikään mitä olet ikinä taululle piirtanyt ei ole totta. Maailmassasi jokainen kysymys/vastaus luo vain UUDEN KYSYMYKSEN. Herää siitä.
Olet piirtänyt kaavioita Rakkaudesta, olet antanut Rakkaudelle mielikuvia ja nimiä. Olet kuvitellut löytäväsi vastauksia kysymyksiin ja opettanut niitä muillekin. Vaikka kuinka paljon piirrät kaavioita ja tuloksia ihmiselämän mysteerikysymyksiin ja jumalallisiin uskomuksiin, mielesi jää tyhjäksi, koska mielesi on tyhjä, mutta Rakkautta täynnä.
Rakkaus on sitä, että katsot kanssani armolla, anteeksiannolla, hyväksynnällä sitä mikä ei ole oikeasti totta.

Minä: Voinko minä olla erossa sinusta?

Rakkaus: Et koskaan. Kukaan eikä mikään ole koskaan ollut erossa Minusta. Monet pirstaleet kehoissaan tosin kuvittelevat niin. Minä en ole erossa sinusta, mutta sinä kuvittelet olevasi erossa Minusta.

Minä: Onko ihastuminen ja Rakastuminen maailmassa harhaa? (tuttu kysymys)

Rakkaus: Kaikki se mikä ei pysy, ei ole todellista. Ihastuminen ja Rakastuminen on kuitenkin kaunis asia joka muistuttaa sinua Jumalasta. Näe se asia niin. Se on Rakkautta itsessään. Ihastuminen ja Rakastuminen on kaipuuta Jumalan yhteyteen. Fyysinen läheisyys on korvike Täydellisyydelle, mutta symbolisoi kaipuuta kotiin. Fyysisellä yhteydellä etsitään Jumalayhteyttä, joka on muistona mielessä. Egon kautta ajateltuna kyse on jakautumisesta, ykseyden vastakohta. (1+1=2,3 tai 4. Munasolu, lapsi jne jne). 
Nyt ajattelemme asioiden symbolisoivan yhdistymistä. Paluuta kotiin. Todellisuudessa olemme yksi mieli.

Minä: Ihastuminen onkin mielestäni hyvin viatonta ja ihanaa, kunnes ego ottaa ohjat käsiin. Ja sen se tekee 99 % intiimeissä ihmisuhteissa. Jos on tiedostava, sen näkee lähes kellon tarkasti miten se ujuttaa itsensä ja pirstaloi suhteen pelikentäksi. Ihastuksen kohteesta tulee vastustaja ja alitajuisen vihan kohde (joka pysyy onnellisuuden kulisseissa yllättävän pitkäänkin). Kunnes tulee uusi pirstaloitumisen hetki eli ero ja näin peli jatkuu ja jatkuu. Unessa oleva ei näe tätä, vaan uskoo lujasti että "nyt löytyi sielunkumppani"...tai että "jossain se oikea on...". Kunnes kaikki yhdistyy vain erkaantuakseen. Todellinen Rakkaus ei erkaannu vaan on yhtä.

Rakkaus: Lueskelet nyt taulusi kaavioita ja uskomuksia. Olet piirtänyt ne sinne ja nyt uskot niihin. On kuitenkin hyvä asia, että havaitset taulusi sisältöä. Se auttaa heräämisen polulla. Unessa oleva kuvittelee olevan taulu johon voi kirjoittaa "totuuden". Sinun tulee jättää tämäkin uskomus lopulta ja luottaa Minuun, Rakkauteen.

Minä: Eli?

Rakkaus: Ala näkemään ihmisuhteesi uudella tavalla pitäen totuus mielessäsi. Muista että et ole tuo taulu vaan katselet sitä kanssani. Jokainen tapaamasi ihminen näyttää sinulle sen miten paljon tauluun uskot. "Veljesi" on pelastajasi.
Kukaan ei ole ikinä Rakastanut väärin, vaikka Rakkaus ymmärretäänkin siellä monimuotoisesti, joka ei välttämättä ole aina sitä Rakkautta jota Minä olen. Ajan maailman rakkauteen liittyy uskomuksia jotka aiheuttavat kärsimystä, mutta jos alat kulkemaan polkua kanssani, kärsimyskin saa uuden tarkoituksen. Me katselemme Rakkaudella kaikkea mikä näyttää olevan Rakkauden edessä esteenä. Yksikään kärsimys ei ole jäänyt ikuisuudeksi, koska vain Rakkaus on ikuista. Kuitenkin sallimme kärsimyksen tapahtua rauhassa, ihan niinkuin silmänräpäys tapahtuu.

Minä: Hitto mä olen toisinaan todella jumissa tämän maailman rakkauden ja sinun Rakkautesi välimaastossa. Toisaalta tiedostan totuuden ja sen, että olen jo aivan OUT tämän maailman tavasta Rakastaa tai saada hyväksyntää. Toisaalta juuri se tekeekin hommasta vaikean...kukaan ei taida saada kiinni siitä mitä minä olen ja edustan. Ei kait silläkään mitään väliä ole...

Rakkaus: Tämä on vaihe joka käydään läpi. Sillan ylitys maailman ja taivaallisen välillä. Egosi näyttää imevän sinut takaisin maallisen Rakkauden piiriin, mutta päätös on jo tehty. Kotiin palataan. Nyt vain nautit matkastasi ja elämän monimuotoisuudesta.

Minä: Juuri tuolta minusta tuntuu. Hyvä kuvaus.

Rakkaus: Nyt tulee tärkeä pointti: Se silta on vain mielessäsi, siksi sinun tulee elää arkeasi normaalisti. Sinut viedään sillan yli, et tee sitä itse. "Tapahtukoot sinun tahtosi". Olen kanssasi. Se tapahtuu ikäänkuin alitajuisella ja tiedostamattomalla tavalla. Alat näkemään maailman viattomana paikkana kun muistat, että se on vain mielessäsi. Jos rajallinen maailmasi olisi todellinen, olisit todella pulassa, mutta onneksi niin ei ole.

Minä: Eli siksi minun ei tarvitse olla maailmassa täydellinen eikä minun tarvitse ansaita taivaspaikkaa? Voin olla hahmossa ihan mikä tahansa, koska hahmola ei ole kuin egon luoma aikajana. Sinun ajatuksesi vapauttavat minut täydellisesti syyllisyydestä, kun en enää usko olevani "väärä persoona" joka kantaa synnin taakkaa, sitä painavaa ristiä jossa kuollaan kärsimyksessä!

Rakkaus: Ristillä ei kuolla kärsimyksessä. Se on egon eli väärän mielen luoma syyllisyyteen perustuva uskomus. Ristillä kuollaan 100 % viattomana ja vapaana. Ristillä kuollaan elämään Jumalassa, koska ristille meneminen on jo Jumalassa oloa. Oman täydellisen viattomuuden täydellistä muistamista. Ajan maailman täydellistä anteeksiantoa. Maailman jota ei koskaan tapahtunutkaan.
Jos tuomitset ja näet kärsimystä ympärilläsi, olet vielä unen sankari joka taistelee henkensä puolesta. Et silloin vielä luota Minuun. Jeesus luotti Minuun, koska me olimme ja olemme yhtä Jumalassa. Sinäkin olet.

Minä: <3 <3 <3 <3

Rakkaus: Täysin pois pyyhitty menneisyys, jota ei koskaan edes tapahtunut. Egoa ei enää ole.
Muista tämä nyt, että ristinkuolema on vain tarina mielessäsi. MUISTO Jumalasta. Symboliikkaa jotta muistaisit oman viattomuutesi. Sinä olet ristillä, Sinä olet "valaistunut" JO. Sinä olet Jeesus. Sinä koit mielessäsi kaiken tuon jo. Nyt ikäänkuin muistelet sitä ja lempeästi laskeudut kotiisi, kuolemattomien kotiisi. Omaan todelliseen kotiisi. Siellä maailmassa olet aina vähän tyytymätön ja nälkäinen (koska keho ei ole kuolematon), mutta jos muistat siellä maailmassasi tämän, olet kotona jo. Olet muutenkin. Olet aina ollut. Tämän muistaessasi pelastat muut näennäiset erilliset mielet. Näet omaa untasi. Tapahtuu ylösnousemus.

Todella "valaistunut" ei kiellä elämää, ei ihmisyyttä eikä haluja, koska tämä muistaa että se ei ole pohjimmiltaan totta. Kieltäminen tai tukahduttaminen tarkoittaa sitä, että USKOO maailmaan. Oivaltanut antaa maailman olla rauhassa se mikä se on. Hänellä on rauha "sydämessään". Hän on sopusoinnussa elämän kanssa. Hän ei taistele elämää eikä todellisuutta vastaan. Hän muistaa todellisuutensa, sen mistä alunperin on kotoisin. "Valaistunut" käy maailmassa, mutta EI OLE maailmasta. Erillinen mieli pelkää ja kokee tietysti erillisyyttä. Erillisyydessä on uhkia ja epäkohtia. Erillisyydessä pitää selvitä. Tuhota luodakseen aina vain uudelleen.

Minä: Osa henkisistä ihmisistä haluaa muuttaa maailmaa, haluaa olla parempi ihminen ja silti tuntee syyllisyyttä mielessään. Osittain toivottomuutta ja kantaa sitä ajatusta "mitä jos maailmasta ei tulekaan paratiisi?".Vaikka kuinka lajittelisi roskat ja vaikka kuinka tietäisi henkiset tekniikat ja vaikka kuinka ratsastais yksisarvisella ja vaikka kuinka näkisi kaikki edelliset elämät, niin silti näkee luonnossa roskia ja toimii autopilotilla syytellen huomaamattomasti ympäristöä epätäydellisyydestä. Näin uni vain jatkuu mielessä vaikka todellisuus ei koskaan tuomitse eikä halua muuttaa mitään siksi, että siitä tulisi jotenkin parempi. Todellisuus on JO TÄYDELLINEN. Erilliset mielet ovat harhaa, koska on vain 1 mieli jossa olemme Rakkaus itse.

Rakkaus: Hyvä, alat muistamaan tämän. Tässä kohtaa mieli hämmentyy, eikä se tiedä missä olla, mutta Minä sanon: ole siinä missä olet, koska missä muualla voisitkaan olla?
Kun muistat todellisuutesi, Rakkauden ja viattomuutesi, kun muistat sen, että uni on uni eikä mitenkään ikuinen, alat rentoutumaan. Se voi näkyä käytännössäkin. Et enää näännytä itseäsi etsien täyttymystä. Ei ole tarvetta juosta jokaisen mielihyvän perässä. Saatat nauraa useimmin. Ei tarvitse sytyttää sotia eikä syytellä naapuriasi jokaisesta pahasta olostasi. Alat ottamaan vastuuta itsestäsi poistamalla OMIA esteitäsi Rakkauden edestä. Sinusta kasvaa henkinen aikuinen. Rakastat aidosti enemmän, kun tiedät että sinä et rakasta VAAN SINUSSA RAKASTETAAN.
Sinun ei tarvitse ansaita rakkauttasi eikä pelätä kuolemaa hullun lailla. Kykenet antamaan anteeksi helpommin kun maailmasi ei ole kiinnittynyt lujasti persoonaasi. Saatat olla lempeämpi, voit tulla herkemmäksi omille viesteillesi. Alat kokemaan sisäistä rauhaa silloinkin kun et koe ulkoista rauhaa. Alat muistamaan tarkoituksesi ja elämäsi saa uuden sisällön. Oikeaa ja väärää tapaa ei ole. Jos tartut tähän, tartut dualistiseen uneen ja ylennät itsesi suhteessa toiseen. Jokainen ilmentäkööt Rakkautta omalla tavallaan, sillä jokainen haluaa muistaa Rakkauden.

Minä: Jep, tuttuja juttuja. Yksi hienoimpia oivalluksia on ollut se, että se sisäinen rauha tulee jostain muualta kuin maailmasta, siksi sitä on mahdoton kuvailla kenellekään. Se vain lisääntyy mitä vanhemmaksi tulee anteeksiannon myötä. Voin silti olla persoonassa sama Minä, mutta minussa tapahtuu jotain joka ei tule Minusta. Henkisyyden alkuvuosina luulin, että henkisyys on meditaatiota, rentoja luomuvaatteita, ruokaa, meditaatimusaa, kivoja sitaatteja sekä hyvänä ihmisenä olemista. Nyt tajuan että saan olla urpo ja ihan tavallinen virheineneen ja silti minussa tapahtuu jotain kun kaikki tapahtuu mielen tasolla, ei maailmassa. Kaikki tapahtuu Minun, Pyhän hengen ja Jumalan välillä. Ulkoinen on ulkoista, se on kulissia. Turha sitä on henkistää mitenkään. Sodat, sairaudet, ongelmat, ilot, kauneudet ja mielihyvät saavat ihan rauhassa esittää näytelmänsä.

Rakkaus: Nyt muistat Minut itsessäsi. Me olemme Itse. Kaikki tapahtuu mielen tasolla. Olet oppinut paljon. Matkaton matka jatkuu. Tämänkin ohi vielä mennään.

Minä: En haluisi että mikään matka enää jatkuu. Haluan vain olla tässä.

Rakkaus: Rakkaus on tässä, totta tosiaan. Hahmosi tekee, liikkuu, hiipuu ja syntyy uudelleen, oivaltaa, mutta Minä OLEN tässä ja NYT koska Minä olen.

Minä: Kyllä tää 22 keskustelu alkaa jo juurtumaan mieleeni pikkuhiljaa. En kauheesti keksi uusia kysymyksiä, kun tuntuu että kaikkeen on vastattu jo. Jauhan vain näitä itselleni tärkeitä aiheita. Porausta totuuteen oman mielen harson läpi...

Rakkaus: Olen tässä sinussa aina jos kysyttävää tulee. Vastaan viattomuudesta ja syyttömyydestä.

Minä: I know. Mitä muuten ehdotat ihmiselle joka kokee masennusta, pelkoa, erillisyyttä ja epävarmuutta. Tai ihmiselle joka kokee hetkittäin noita kyseisiä tunteita? Onko se epähenkisen ihmisen merkki?

Rakkaus: Epähenkisiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Se kuuluu dualismin maailmaan. Muistat tämän jo. On ainoastaan henkisiä ihmisiä.
Ihminen joka kokee masennusta, pelkoa tai jotain muuta pimeältä tuntuvaa, saa suuren mahdollisuuden herätä tai heränneellä se tarkoittaa suurta mahdollisuutta poistaa esteitä Rakkauden edestä.
Masennus tai jokin muu pimeältä näyttävä "energia" on asia, joka tulee käydä lävitse herätäkseen Rakkauteen. Pelko on Rakkauden puutetta. Minun kanssani sen kokeminen saa uuden merkityksen. Todellinen herääminen tarkoittaa uskomusten murskaamista, omien pelkojen murskaamista Rakkauteen.
On suureksi hyödyksi jos epämielyttäviä tunteita ei tukahduteta tai piiloteta maton alle. Ei piiloteta kauniin, kivan tekemisen tai kulissin alle. Pelkän kivan myöntäminen ja raskaiden energioiden pelkääminen on pelkoa itsessään, eikä se johda mihinkään. Jos siis haluaa muistaa Rakkauden.Totuuden valo on kohdattava jokatapauksessa. Omat uskomukset ja alitajuiset pelot on kohdattava, mutta Minun kanssani ET OLE YKSIN. Katsomme yhdessä sitä mikä ei ole todellista.
Muista kuitenkin tämä: esteitä ei tarvitse kaivamalla kaivaa, ne näyttävät ilmaantuvan juuri oikealla hetkellä, jos niin on tarkoitus tapahtua. Kyse on aika tavallisesta jutusta: elämän elämisestä tässä hetkessä sellaisenaan kuin se näyttää tapahtuvan.

Keskity vain omiin kohtiisi ja parannetaan ne. Tarkoituksesi ei ole parantaa ympäristöäsi. Parannat vain itsesi niin ympäristösikin paranee, koska Rakkaus sisälläsi lisääntyy ja unesi muuttuu sen mukaan. Jos ei muutu, älä keskity siihen vaan keskity Meidän väliseen kommunikaatioon, niin näet miten käy.

Mikä asia maailmassa voisi olla niin paha, ettei Rakkaus pystyisi sitä katsomaan?  

Kysy tämä kysymys aina kun koet ahdistusta tai koet vastustusta. Jos haluat Rakastaa jotain, niin kysy tuo kysymys huonolla hetkellä. Jos haluat edetä esteidesi valjastamisessa rakkauden tieltä, kysy tuo kysymys.

Vielä kerran. Jos todella luotat Rakkauteen, sinua ei pelota kääntää mitään kiveä eikä mikään pimeys ole pysyvää maailmassasi. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu ennen kun maailmasi näytti edes tapahtuvan. 
Olet Viaton Rakkaus, koska mikään muu ei ole todellista.

Minä: Voi kiitos taas tämänkin kerran. Rakkaus on Rakkaus vaikka voissa paistais.

Rakkaus: Voi hitto, kiitos itsellesi Minussa, sinä voissa paistettu Rakkauspakkaus.

Keskustelu Rakkauden kanssa osa 21.

"Et voi todella rakastaa sitä mikä ei ole totta. Mutta jos muistat todellisuutesi, muistat olla Rakkaus ITSE."



Minä: Rakkaus, oletko paikalla?

Rakkaus: Täällä, tässä, tuolla ja nyt. Muotojen sekoittamisesta ei kuitenkaan ole kyse. Muuten sinä lähdet etsimään minua tuolta. Minä olen Ikuisuus ja sitä et voi ajatella.

Minä: No olipas taas tyhjentävä vastaus. Anna palaa lisää. Suklaakuorrotteisella egolla en halua makeaa kakkua, josta tulee vain nälkäinen olo. Sitä on maailma täysi muutenkin.

Rakkaus: En ole kieltämässä sinua maistamasta sitä kakkua. Sillä ei ole mitään merkitystä olemassa olooni. Ajassa maistellaan kaikenlaista ja ne kaikki ovat ohimeneviä asioita. Tarpeeksi kun maistelet samaa asiaa, alat kyllästymään siihen. Minä olen kuitenkin aina tuore täyttymys.

Minä: Onko ajattelu turhaa? Ajattelun todenperäisyyttä en pysty enää allekirjoittamaan. On ihan tietellinenkin fakta, että keskimäärin joku 70 000 ajatusta vilisee vuorokauden aikana, ja kuinka moni niistä on täysin turhia....

Rakkaus: Ne ovat turhia aina siihen asti kunnes alat kokemaan ne turhiksi. Minä en ole äänekäs ajatuksesi, Minä olen muisto Jumalasta, Ikuisuuden olemus. Oivaltaminen tai Minun muistaminen saattaa musertaa pienen mielen rakentaman ajatusrakennelman, ja siinä samalla sortuu pikkuhiljaa koko uskomusten järjestelmä. Kun talo sortuu, sortuuko koko maailma? Kun sinun rakentamasi uskomusjärjestelmä sortuu, sortuuko totuus? Sortuuko Rakkaus?
Annan sinulle kuitenkin hetken sanoja navigaattoriksi pimeyteen. Minun ääneni on hiljaisempi kuin tekemäsi ääni.

Minä: Eli saatan muuttaa uuteen taloon ja elää elämäni loppuun asti rauhan tilassa? Tietoisena siitä, etten mistään oikeasti luopunut. Ainoastaan kuonasta, vanhoista uskomuksista, traumoista ja koko menneisyydestä?

Rakkaus: Mikään mikä on Rakkauden edessä ei ole todellisuudessa minkään asteinen luopuminen. Rakkauden toinen sana siellä ajassa voisi olla Ikuinen Rauha. Ei ole ketään tai mitään joka kokisi menetyksen.

Minä: Eli kaikenlainen erimielisyys, sota ja muukin mielipaha on ikäänkuin erillinen asia Rakkaudesta?

Rakkaus: Voiko Rauha ja sota olla samaan aikaan?

Minä: Voi! Mutta eri leveleillä...?

Rakkaus: Paras on kun ajattelet niiden olevan toistensa pois sulkevat asiat. Totta, että Rakkaus ei katoa ikinä, mutta Rauha muistuttaa Minusta. Sota ja riidat muistuttavat siitä, että olet erossa Minusta. Riita ja mielipaha on "este" Rakkauden edessä. Rakkaus sallii esteiden tapahtua Rakkauden edessä, koska Rakkaus on todellisuus, riita ei, koska se menee ohitse. Itse tapahtumana se on neutraali, mutta voiman annat sinä itse.

Minä: Okei, minusta tuntuu välillä siltä, että on 99% lähellä että olen valaistunut. 1 % on se jokin tyytymättömyys joka kalvaa ja toistelee samoja vanhoja ajatuksia. Näen sen läpi, mutta se pitää minua tässä oravanpyörässä kiinni. Sanelee asioita, että "olet menettänyt koko elämän kun lähdit koko henkiselle polulle". " Olisit saanut naisen, perheen ja ehkä rahaa, jos olisit jättänyt koko henkisen polun valitsematta", "selvinpäin ja yksin on tylsempää kuin kännissä ja seurassa"...jne...

Tiedostan egon äänen ja kyllä, tiedän senkin, että pieni mieli puhua pälpättää, hakee huomiota ja kertoilee kaikkea muuta kuin tätä hetkeä. Se voi kertoa myös että "elän tässä hetkessä, olen valaistunut" tai ihan mitä vain turhaa ja läsnäololle raskasta. Tiedän senkin, että kaikki mitä ääni sanoo on vain menneisyydestä kumpuavaa. 
Viime yönä näin unen jossa olin vanhassa ladossa, lattialla oli kirjoja. Valitsin niistä kaksi ja toinen oli ihmeiden oppikurssi. Pyysin henkeä nostamaan kirjan ilmaan ja laittamaan käteeni jos henki olisi totta. Niin tapahtui, kirja nousi ilmaan ja käteeni. Olin onnellinen, sitten egoni sanoi hengelle "ilmesty minulle fyysisesti". Mitään ei tapahtunut. Sitten siinä unessa kerroin jollekin ihmiselle johon luotin että "tajusin pyhän hengen opettavan minulle sitä, että muodolla ei väliä, siksi se ei ilmestynyt minulle hahmossa". Aamulla unesta herättyäni muistin, että untahan se vain oli, eikä siinä sen kummempaa. Unessa voi tapahtua mitä vain. Onko irtipäästäminen tässä tapauksessa ok?

Rakkaus: Näet unen muodoissasi vain sitä mihin uskot. Oli kyse mistä vain. Siksi unessasi ei ole sen henkisempää toinen asia kuin toinen. Kyse on vain unen eri muodoista. Tämä ajatus alkaa erottamaan sinun syyllisyytesi ja pelkosi todellisesta Rakkaudesta. Todellista Rakkautta et voi laittaa asiana taskuusi tai pitää muistona mielessäsi ikuisesti. Unet ovat unia. Kuvailemassasi unessasi iok on kulkenut mielessäsi niin paljon, että projisoit sen unessasi eteesi. Maailmasi pitää sisälläsi triljoonia eri asioita joita olet projisoinut eteesi. Rauha ei tule niihin uskomisesta, vaan niiden murskaamisesta viattomuuteen.

Minä: Mutta eikö hyvä ja kiva asia ole parempi kuin huono kärsimys? Voitko sanoa että iok olisi yhtä neutraali asia kuin joukkoteurastus?

Rakkaus: Minusta katsottuna kaikki on yhtä viatonta, mutta sinusta katsottuna näyttää siltä, että asiat kilpailevat keskenään. Minä näen niin laajasta näkökulmasta, että pieni mieli ei sitä ymmärrä. Näen sen pienen pisteen jossa kaikki tapahtuu ikuisuuden keskellä. Piste jota ei edes ole, mutta se kuvittelee olevansa piste. Pisteen sisällä näyttää tapahtuvan koko ihmiskunnan historia, planeetat ja tulevaisuus. Se kaikki on siinä bakteerin kokoisessa pisteessä jota ei edes tapahtunut. Sinä olet pisteen sisällä etkä muista todellisuuttasi. Nyt muistelemme sitä muuta. Täällä mitään tuomittavaa ei koskaan tapahtunut, eikä koskaan voi tapahtua. Näet vain unta erillisyydestä. Rakkaus ei koskaan tuomitse. Voit rentoutua, sinä olet oikeasti se KAIKKI. Jumala ei edes tiedä, että erkaantumista koskaan tapahtui.

Minä: Rakkaus ja rauhakin on vain sanoja pisteen sisällä unessa?

Rakkaus: Kyllä. Pelkkiä sanoja. Se "ikuisuus" on kuitenkin se, mitä olemme yhdessä.

Minä: Pitää olla valmiina olemaan 100 % ateisti?

Rakkaus: Silläkään ei ole mitää merkitystä Rakkaudessa. Ateismi on vain dualistisuuden yksi symboleista. Ateismi on usein rakennettu ajatukseksi uskovaisuuden vastapariksi. Rakkaudessa vain täydellisellä Rakkaudella on merkitystä ja se merkityskin jätetään lopulta pois. Tietääkö lintu olevansa lintu? Tietääkö kukka olevansa kukka? Kiistelläänkö siitä että onko päivä yö? Kuka tätä kaikkea kyselee ja luokittelee? Kuka tai mikä keksi koko tarinan?
Rakkaus vain ON.
Mekin jätämme keskustelun heti pois kun olet Rakkaus itse. Nyt haluat vielä uskoa, että Minulla on kilpailija. Ja sen kilpailun keksit sinä.

Minä: Ajattelen sen niin, että kaikki tämä dualistinen kilpailu, ajatushöttö ja asioiden tunteminen, kuuleminen ja näkeminen SAA tapahtua eikä se enää vaikuta Rakkauteen mitenkään, koska ne tapahtuvat "eri tasoilla". Rakkaus ei syyllisty tai syyllistä dualismin maailmaa...!!

Rakkaus: Hyvä. Olet kotona nyt. Jätä tai ole jättämättä, MINÄ OLEN siitäkin huolimatta. Kuten olet huomannut näissä keskusteluissa, MINÄ OLEN aina ja joka hetkessä ja heti kuultavana. Minä olen läsnä ikuisesti. Kun astelet elokuvateatteriin, niin MINÄ OLEN ja kun tulet näytöksen jälkeen pois, MINÄ OLEN. SE kaikki näytti tapahtuvan, mutta MINÄ OLEN koko ajan.

Minä: On siis ihan sama mikä tarina on elämässä kannettavana ja kerrottavana, se ei vaikuta viattomuuteen ja Rakkauteen mitenkään?

Rakkaus: Bingo! Täysin niin.

Minä: Yksinkertaista, mutta vaikeaa muistaa!

Rakkaus: Vaikka et muista, olet silti viattomuus ja Rakkaus Itse.

Minä: Niin yksinkertaista?

Rakkaus: Vieläkin yksinkertaisempaa, koska enää et tiedä olevasi, enää et näe, vaan sinä OLET SITÄ. Lintu ei tiedä olevansa lintu vaan ON SITÄ. Enää et tiedä olevasi persoona; nimi, sukupuoli, ikä....VAAN OLET KOKO IKUISUUS. Ajatus jää pois kun vaan olet sitä. Kun katsot lintua luonnossa, siitä jää tarina pois (linnun itsensä näkökulmasta). Linnussa voi näkyä koko UNIversumin piste Ikuisuuden keskellä.
Ajattelu ei ole mitään joten anna senkin vain olla. 
Kun katselet näytelmääsi NYT tältä pohjalta että Minä Olen. Se saa ilmetä, saat olla siinä mukana, mutta nyt vain muistat todellisuutesi, kuolemattomuutesi, ikuisuutesi, viattomuutesi, täydellisyytesi.

Minä: Ongelma siis näyttää syntyvän siinä, että nukahdetaan persoonan uneen, jota me jokainen erillinen mieli sepitellään toisillemme, itsellemme.  Jäämme tarinaamme kiinni ja Rakkaus unohtuu. Sepitämme Ikuisen Rakkauden tilalle oman version rakkaudesta? Ja sitten ihmettelemme kun se ei oikein toimi!!?

Rakkaus: Rakkaudessa oleminen tarkoittaa sitä, että tietää sen olevan irrallinen tarinoista ja siksi se EI VOI tuomita eikä liittää tarinaan mitään mikä liittyy pelkoon tai syyllisyyteen. Enää et tarinoi ja sekoita dualismin muotoja Rakkauteen, mutta tiedät että Rakkaus kattaa kaiken koska muodot ovat vain unen muotoja. Tarinasta katsottuna jopa Rakkaus voi olla pelottavaa, koska se on täydellistä, rajatonta ja ikuista. Pieni mieli Rakastaa vain sitä minkä se opiskelee tarinaksi. Tasot menevät sekaisin ja tulee sekasotku ja ristiriidat. 90 % henkisistä ja hengellisistä poluista sekoittaa tasot keskenään. Todellinen Rakkaus näkee tarinoiden läpi totuuteen. Rakkaudessa ei voi olla tuomitsemista eikä se voi vertailla eikä se voi kilpailla. Se minä on koko totuus, on KOKO TOTUUS.
Egossa on monia totuuksia, Rakkaus vain on.

Minä: Tarinaa voi kuitenkin Rakastaa?

Rakkaus: Et voi todella rakastaa sitä mikä ei ole totta. Mutta jos muistat todellisuutesi, muistat olla Rakkaus ITSE. 

Minä: Eli en yritä enää rakastaa oikein enkä enää rakasta mitään, vaan muistan että MINÄ OLEN RAKKAUS itse?

Rakkaus: Todellakin. Sitä sinä olet.

Minä: Rakastaminen kuuluu siis ajan maailmaan, koska ajassa on vähemmän ja enemmän. On pakko rakastaa koska joltain puuttuu rakkautta. Minun on saatava rakkautta, koska luulen että minulta puuttuu rakkautta? On haettava toinen puolisko, jotta kokisin olevani rakkaus! On pakko tehdä hyviä tekoja, jotta tulisin enemmän rakkaudeksi? On oltava henkinen jotta olisin enemmän henkinen, on kehityttävä henkisesti, jotta olisin enemmän Jumalallinen....on rakastettava jotta saisin Rakkautta enemmän...tämä on kuin pelilauta jossa etsimme rakkautta ja täyttymystä...on pakko hakea kokemuksia ja ansaittava kaikenlaista jotta kokisi olevansa rakkaus. Täytetään epäkohtia ja juostaan karkuun rakkaudettomuutta...?

Rakkaus: Ja nyt minä olen tässä ja muistutan sinua että OLET JO RAKKAUS. Tähän loppuu pelit. Game Over.

Minä: Ennen etsin sinua kaikkialta ja nyt vain muistan, että siinähän sinä oletkin!

Rakkaus: Tässä ME olemme.

Minä: Mitään sielunkumppaneita tai parisieluja ei siis ole?

Rakkaus: Kuka sen tarinan sepittää? Niitä voi näyttää olevan hetken jos uskot siihen tarinaan. Minusta katsottuna olemme 1 täydellinen "sielunkumppani". Joskus uskomus riittää kaurapuuroon tai sielunkimppaniin. Minussa ei enää tarvita uskoa koska ME OLEMME se. Ei ole erillistä mieltä uskomassa erillisyyteen. Ei ole uskoa itsensä erilliseen tarinaan, erillisestä tarinan itsensä kertomasta hahmosta.
Koet löytäneesi sielunkumppaneita, mutta hetken päästä koet olevasi yksin, koska ajatus kumpusi erillisyydestä. Lähdit harhautuvan ajatuksen mukaan ja mitä sinulle jäi? Tämä täydellinen Rakkauden hetki. Se hetki on jokaisen "syntymäoikeus". Toisen Rakkaus ei ole toiselta näennäiseltä hahmolta pois.

Minä: Melkein jo putosin kärryiltä, mutta jotenkin vain tiedän. Tuleehan tämä "ääni" itsestäni, joten ei minun tarvitse edes ymmärtää joka hetki täydellisesti.

Rakkaus: Kyse on melkeinpä ymmärtämättömyydestä. Uskomuksien pois lakaisemisesta, ei uusien tarinoiden keksimisestä ja niihin samaistumisesta. Jotta muistaisit, olen tässä muistuttamassa siitä mikä JO ON. Olen yksinkertaisuus itse. Olemme yksi ITSE.

Minä: OU jea! Olen sanonut tämän monta kertaa ennenkin, mutta minusta on tuntunut täällä ajassa aina hyvin erilaiselta. En nyt halua korostaa itseäni enkä soimata itseäni, mutta rehellisesti sanottuna koen edelleenkin olevani muukalainen unessa, jota en kykene allekirjoittamaan mitenkään.
Mitä enemmän hereillä olen, sitä vaikeammaksi kaikki muuttuu, ainakin hetkittäin. Kaikkialla näkyy pelko eikä new agemainen rakkaus auta yhtikäs mitään. Pintarakkaus ei lämmitä, jossa vain nähdään rakkautta vaikka syvällä sisällä kuohuaa ja ulkomaailma todistaa aivan muuta. Täällä näkyy rajat ja maan vetovoima. Koneella tulee säteilyä, luontoa ei saa roskata, orjatyöyhteiskunta pyörii, sodan mahdollisuus ovella joka hetki. Nälänhätää, sairauksia ja enemissä määrin mielen sairauksia. Koulutus on suurilta osin pelkkää shaissea ja kaupan hyllyt notkuvat suurilta osin pelkkää shaissea. Keksimme tarpeita jonka orjiksi jäämme. Jengi tuijottaa älypuhelimia aamusta iltaan ja sieluton erkaantuminen jatkuu jatkumistaan.
Syvälliset ja aidot parisuhdejutut ei enää tässä iässä oikein ketään kiinnosta. Tinder ja sosiaalinen media on vain muotijuttuja joissa kerätään tykkäyksiä ja narsistista huomiota, eikä ketään kiinnosta syvällinen tutustuminen. Profiilit ovat ihan yliluonnollisia ja täysin tavallisesta arjesta erkaantuneita pieniä ohikiitäviä mielikuvia. Jengi kantaa menneisyytensä ristiä horjuvin jaloin, ja heti tilaisuuden tullen se halutaan laittaa läheisimpien niskaan, jotta itse saisi hetken hengähtää. Syyllisyys ja pelko on käsin kosketeltavaa. Jumalauta miten pinnalliseksi kaikki on mennyt, ja se on ihan totta minun maailmassani. Musiikki symbolisoi kohdallani tätä. Kun maailma tekee enää yksittäisiä hittibiisejä vain sosiaaliseeen mediaan (hetkeksi), minä haluan istua vinyylisoittimen edessä läsnä kokonaisuuden kanssa. Kun nykybiisissä säksättää nopeesti tehty rumpukone, mä fiilistelen kokonaisuuksia. Klassikoita. Erilaisia juttuja, uusia juttuja.
Ei heti uskoisi, mutta olen positiivinen ihminen mutta herkkyyteni ansiosta pienien yksityiskohtien havaitsija. Tunnelmien ja energioiden tuntija. Erityisherkkä introvertti. Keho toiselta planeetalta.

Olen tavannut elämäni varrella hyvin monia ihmisiä ja karu fakta on se, että elinikäni alkupäässä olin luonnollisesti rakastava ja 100 % aito ja 101 % herkkä ihmettelija joka halusi olla rehellinen ja hyvin aito kaveri jokaiselle, uskoin hyvyyteen. Rakastin aidosti parhaita kavereitani. Nuoruuden jälkeen pettymykset hiipivät tajuntaani ja aloin erkaantumaan kaikesta, aloin pelkäämään ja rupesin käyttämään alkoholia ja tupakkaa sekä huonoa roskaruokaa pysyäkseni onnellisena. Erkaannuin lisää todellisesta itsestäni, enkä enää kyennyt kohtaamaan itseäni enkä muita. Parisuhteeni kesti 3 kuukautta enkä kyennyt olemaan läsnä kenellekään. Kaupassa käyntiä väritti paniikki häröt ja läheisyys oli kammottavaa, paitsi humalassa. Työttömyys oli mun juttu. En osannut enkä edes halunnut mennä mihinkään työhön. Olin täysin itsemurhan partaalla hengaileva erakko. Pelkkiä vastoinkäymisiä riitti lähes joka päivälle. Herkkyyteni tukahduttaminen oli alitajuinen missioni.
Sitten tuli henkinen polku joka muutti vain uneni sisältöä. Nyt sen tajuan. Näin vain henkistä unta. Kävin kaikki henkiset oppisuunnat läpi ja meditoin itseni melkein hengiltä. Erakoiduin mökkiini, mutta kävin vähän kääntymässä myös töissä. Olin kuitenkin yksin. Aloin kohtaamaan uudestaan omaa herkkyyttäni ja sisäistä epävarmuuttani. Pelkoni pumpsahti pintaan uudestaan, kun en enää pystynyt niitä piilottelemaan.
Nyt 20 vuoden jälkeen henkisestä heräämisestäni unen muoto on muuttunut monella eri tapaa. Olen menossa pois täältä erillisyydestä ja hetkittäin se tekee erittäin kipeää, kuten näistä keskusteluistakin sen voi REHELLISESTI huomata.
Nyt minulla on erittäin huijattu olo. Ego on vienyt koko elämäni kuin pässiä narussa. Ja se vie koko maailmaa. Ensin sen huomaa itsessään ja sitten ympäröivässä maailmassa..tai toisinpäin.

Nyt olen löytänyt ja oppinut hyväksymään oman herkkyyteni, intuitiivisuuteni, oman hengen ääneni. Nyt näissä keskusteluissa huomaan, miten olet ollut siinä aina, mutta olen itse yrittänyt sekoittaa äänesi omaan ääneeni, joka on kovaäänisempi, ajassa muokattu ääni.
Mitä enemmän kuulen Rakkauden hiljaisen ja yksinkertaisen äänen, sitä vähemmän mun haluni olla henkinen ihminen vähenee. Ei kiinnosta olla henkinen ihminen, eikä muodikas henkinen tietäjä eikä pelastaa maailmaa. Minua kiinnostaa vain kuulla Rakkauden ääni tässä hetkessä.

Rakkaus: Ymmärrän tuskasi. Maailmasi on pelon maailma. Minä kuitenkin tulen maailmasta jossa on vain Rakkaus. Anna hahmosi elää siellä hahmosi elämää. Ei sinun tarvitse olla Jeesus muodon maailmassa, vaan tiedostaa se, että sinussa on sama henki kuin Jeesuksella näytti olevan. Olette sama henki. Muodon maailma tuijottaa erillisyyttä. Matti Meikäläinen erotetaan Jeesuksesta egon maailmassa, mutta Minä muistutan sinua siitä, että olemme kaikki yhtä. Se oli Jeesuksenkin viesti teille.
Siellä on kaikessa nähtävissä erillisyys, täällä olemme yhtä. Olemme täällä tässä ja nyt. 
Tuskasi lisääntyy kun etsit Minua muodon maailmasta, kenties erillisestä ihmisestä tai jostain muista muodoista. Katso muodon läpi Ikuisuuteen, niin saat rauhan kokemuksen.

Minä: Mahdoton tehtävä. Tinnitusta piippavat korvani kuulevat ja puolisokeat silmäni näkevät. Harvahampaani syövät ja jumiset käteni tekevät. Yritä sitten tässä olla jotenkin hengestä tietoinen. Sosiaalinen media näyttää niin uniselta kuin vain voi. Ruudulla tai puhelimessa näyttää olevan kaikki, mutta missään ei ole yhtikäs ketään! HUHUU! Tämäkin teksti näyttää juttelevan kanssasi, mutta sinuakaan ei ole missään. Todella hyvä symboli tällä unen maailmalle!

Rakkaus: Tai sitten vaihtoehtoisesti symboli Minulle, Rakkaudelle. Voisitko antaa hetken mahdollisuuden?
Nyt kun huomaat, että kaikki tapahtuu mielessä ja suodattaa mielen kautta, voisitko valita Rakkauden pelon sijaan? Siinä on sinun vahvuutesi, siinä on sinun mahdollisuutesi, voimasi! Muodon maailma ei ole mitään, mutta mielesi yhdistettynä Minuun on kaikki. 
Huomaa se, että näiden keskusteluiden nerous ja voima piilee siinä, että TODELLAKIN alat erottamaan egon eli pelon äänen Minun äänestäni (käytännössä). Näissä juttelee menneisyys ja Ikuisuus. Pelko ja Rakkaus on erotettava toisistaan, jotta voi todella alkaa kuulemaan. Näille keskusteluille tulee vielä loppu, koska jäljelle jää vain ääneni. Sen jälkeen äänenikin hiljenee, koska olet yhtä sen kanssa. Tämä on jo NYT mutta muistelet vielä hetken menneisyyttä.

Minä: Nyt tämä kaikki taas tuntuu normaalilta ja luonnolliselta ja todella oikealta. Kiitos siitä. Miten simppeliä ja helppoa kaikki todella onkaan, kun MUISTAA. Mitään ongelmaa ei oikeasti edes ole olemassakaan. Itse teen valinnan mielessäni, valinnan siitä, mitä ääntä kuuntelen, eikä muodon maailmalla ole mitään vaikutusta siihen. Tätä tarkoitti Jeesuskin sanoessaan että "taivasten valtakunta on sisäisesti teissä (meissä)".

Rakkaus: Juuri niin. Olemme Rakkaus Itse. Olemme sisäinen valtakunta. Olemme Ikuisuus Itse. Olemme täydellinen armo, täydellinen anteeksianto unelle. Olemme Ikuinen Rauha, olemme Jumala Itse. Todellisuutemme ei ole ajasta tehty, eikä totuutta horjuta mikään mikä menee ohitse. Rakkaus on meidän yhteinen ja täydellinen asia. Täällä kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu, koska täällä mitään ei ole tapahtunut. Absoluuttinen nollapiste joka katoaa Ikuiseen Rakkauteen. Me olemme Ikuinen Rauha.

Minä:
"Olemme Rakkaus Itse. Olemme sisäinen valtakunta. Olemme Ikuisuus Itse. Olemme täydellinen armo, täydellinen anteeksianto unelle. Olemme Ikuinen Rauha, olemme Jumala Itse. Todellisuutemme ei ole ajasta tehty, eikä totuutta horjuta mikään mikä menee ohitse. Rakkaus on meidän yhteinen ja täydellinen asia. Täällä kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu, koska täällä mitään ei ole tapahtunut. Absoluuttinen nollapiste joka katoaa Ikuiseen Rakkauteen. Me olemme Ikuinen Rauha."