Profane Omen Grill Party 10 Years Anniversary Bash La 18.8.2018

Heips!
Kävästiin eilen Möysän Musaklubilla eli "Mössöllä" lahessa. Siellä ei ollut jooga retriitti eikä gurun luento, mutta metallikeikka jota sai nautiskella zen tilassa jos halusi.
Profane Omen on erittäin energinen bändi jota on aina ilo katsella ja kuunnella. Paikanpäällä oli myös kamerat joten jotain videota on tilaisuudesta tulossa...

"Profane Omen järjestää järjestyksessään kymmenennet vuotuiset Grillibileet. Juhlavuoden kunniaksi luvassa on kunnon show Mössöllä, kun lavalle PeeOon lisäksi kiipeävät myös Mörbid Vomit, Where's My Bible? sekä Forte Ruin.

Tätä ei kannata missata, sillä tämä on ainoa mahdollisuus nähdä Profane Omen täydellä höyryllä kotikaupungissaan tänä vuonna."

https://www.youtube.com/watch?v=IDLRVgf0Jt4&feature=youtu.be

Tarvitseeko rakkautta miellyttää?

Moi!

En ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään. Se johtuu siitä, että olen käyttänyt tässä kesän aikana toisenlaisia muotoja kohdata omia esteitäni rakkauden tiedostamisen edestä. Olen tehnyt videoita, musiikkia, mietiskellyt, itkenyt, nauttinut kesästä, pyöräillyt helteessä pitkiäkin matkoja, kohdannut yksin omia yksinäisyyden pelkojani ja muita tunnesolmuja. On ollut totaallisen pysähtymisen kesä, jonka arvo vain nousee mielessäni kun ajattelenkin tätä yksinkertaisuutta ja olemisen kauheutta ja kauneutta. Yksin, ilman sen suurempaa tekemistä ja rahaa, apua! En vain ole kertakaikkiaan päässyt karkuun omia tunteitani ja olen halunnutkin kohdata ne sellaisenaan kuin ne esiin tulevat.

Se stimulaatio mikä minut sai nyt kirjoittamaan, on ne kuuluisat rakkaus asiat sekä äsken lukemani kirjoitus siitä miten parisuhde vaatii työtä pysyäkseen pitkään hyvänä. Kaunis ajatus sinänsä ja saattaa hyvinkin pitää paikkansa, mikäli haluaa toisen ihmisen pysyvän vierellään mahdollisimman kauan. Se maallinen miellyttämisen tapa ei ole kuitenkaan ollut minun juttuni tässä elämässä, ja sen kyllä on huomannut. Uskoni todelliseen rakkauteen ei kuitenkaan ole horjunut vaan vahvistunut.

Vaikkakin minulla on menossa kaikkien uskomusten kyseenalaistaminen jatkuvana prosessina, niin silti jäsennän nyt tähän omat uskomukseni siitä mitä rakkaus ei ainakaan ole tai jotain sen suuntaista.

Istuin järven rannalla ja kuuntelin veden ääniä, kunnes katsoin viereeni. Siinäkin se oli; Rakkaus

Minä en edelleenkään osaa ymmärtää, että rakkauden eteen täytyisi jotenkin uhrautua. En vain näe sitä pitkäkestoisena ja vapauttavana mielelle, että uhraisin suhteen tai rakkauden eteen jotain mitä en koe luontevasti omaksi itsekseni. Koska en koe tarvetta miellyttää toista ihmistä tai elämää itseään, niin se voi tuntua itsestäkin joskus aika haastavalta. Aika usein minusta tuntuu, että tämä maailma oikein käskee kaivamaan eri naamareita erilaisten ihmisten ja tilanteiden ilmestyessä näkökenttääni. Ihmisten kanssa pärjää jos osaa olla "hyvä näyttelijä". Miellytämme toisiamme jotta itsestämme tuntuisi hyvältä ja turvalliselta. Miellytämme jotta itse saisimme suosionosoituksia ja jotta tuntisimme olevamme hyväksyttyjä ja rakkaita muiden silmissä. En väitä, että en itse niin tekisi, mutta ainakin tiedostan tämän esityksen ja pyrin katsomaan naamareiden taakse, sillä siellä pilkottaa se rakkaus, jota minä koen rakkautena. Tämän vuoksi itse uskon edelleen, että oli kyseessä sitten parisuhde tai jokin muu suhde, niin aina aidompaa mitä vähemmän uhrautumista ja miellyttämistä tapahtuu. Tämän takia myös rakkauteen johtava polku ei läheskään aina ole kiva tai edes kaunis. Rakkaus on kuitenkin aina kaunis asia ja just se kantava voima jolle annetaan lupa kuljettaa. Tarvitseeko rakkaus miellyttämistä, toisen kantamista, uhrautumista? No ei rakkaus ole niin heikko ja kuvitteellinen. Rakkaus Itse on aina se joka kantaa, koska se ei tule mielikuvituksesta tai hatarista ajatuksista. Se ei tule odotuksista, peloista eikä kontrolloinnista.

On totta että olemme inhimillisiä ihmisiä. On monenlaisia tarinoita ja egolan tasoja joita rakkaus antaa anteeksi eli hyväksyy osana elämän "näytelmää". On rakkaudellista kuunnella kun toinen avautuu ja on mukava auttaa jos tulee tilanne että se vaatii sitä, Rakkaus kyllä ohjaa. On rakkaudellista olla läsnä ja heittäytyä elämän virtaan tuntematta syyllisyyttä siitä että "jäi jotain tekemättä". 
Joskus tulee kuitenkin hetki, että minä haluan itkeä, kiukutella ja avautua. Sinullekin tulee, ja juuri silloin hyväksyvä rakkaus voi tulla esiin. Niissä hetkissä naamarit puretaan ja rakkaus parantaa. Rakkaus pilkottaa naamareiden ja vuorosanojen takaa. Kulissit kaatuvat.
Kun paha mieli iskee, ahistaa ja väsyttää, silloin ei ole tarvetta miellyttää, riittää kun vain hyväksyy ja antaa tilanteen olla sellaisena kuin se on.

Jos palaan takaisin siihen, että tarviiko parisuhde työtä, niin juu ja ei, juuei.
Rakkaus ei tarvitse työtä eikä parisuhdekaan tarvitse työtä. Ei minun tarvitse parisuhteen eteen tehdä pätkääkään työtä. Miksi ihmeessä uhraisin elämäni parisuhteelle, koska en edes tiedä mitä se sellainen parisuhde oikein on? Joku ihmisen, uskonnon, median, hollywoodin keksimä paikka jolle annetaan uhrilahjoja?
Okei, toki kahden ihmisen yhteinen polku rakkauteen on asia, joka itseänikin kiehtoo edelleen kovasti, mutta ainut työ joka tehdään, tapahtuu omassa mielessä ja se toinen on peili siihen matkaan. Koska toista ihmistä ei voi muuttaa mitenkään, ei siten voi parisuhdettakaan muuttaa mitenkään. Mikä jää? Rakkaus ja hyväksyntä. Näin paradoksaalisesti siitä toisesta tuleekin pelastajani.
Jos omassa mielessä ei koeta hyväksyntää eikä rakkautta, niin sekin kaipaa vain hyväksyntää ja rakkautta, mutta toisen vastuulle ei voi jättää sitä mikä itsessä näyttää olevan vielä kesken.

Tässä tulemmekin siihen, että parisuhde maallisella tasolla on toisen keskeneräisyyden hyväksymistä. Samalla tulee anteeksiantaneeksi omalle keskeneräisyydelleen. Jos ei mitenkään hyväksy toisen ajan jättämiä arpia, ei ole halunnut vielä nähdä omiakaan.
Vaikka yksi tai kaksi ihmistä kävisi kuinka kovia henkisiä tai jopa fyysisiä kipuja, se ei tarkoita että rakkaus olisi vähentynyt tai poistunut. Se on mahdottomuus. Ainoastaan elokuvien ja tv sarjojen maallinen rakkaus lisääntyy, vähenee ja lopulta loppuu. 
Se Rakkaus josta itse puhun on sellainen Rakkaus josta en tiedä yhtään mitään, siihen voi vain luottaa, sen voi muistaa, mutta se ei kuulu tietämisen piiriin kuten muut maalliset aikaan perustuvat katoavat asiat. Sen totuuden pohjalle voipi sen kovasti puhutun parisuhteenkin perustaa, mutta se on erittäin harvinaista. Ego rakastaa ihmisuhteita paljon enemmän ja se on niin vahvasti meihin iskostettua jo pelkästään sen takia, että tapahtuisi lisääntymistä ja projisointia ilman sen syvempää tarkoitusta tai määränpäätä. Mieli haluaa sitä ja tätä ja maailman on egon kuviossa vastattava siihen haluun. Tämä nähdään usein rakkautena ja muu jätetään rakkauden ulkopuolelle. Haluissa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta jos se määrittää rakkauden pelin, niin kaikkihan sen tietää että peleissä on voittaja ja häviäjä. Rakkaudessa kaikki on voittajia, suhteessa ei mihinkään.

Tunnustan, että jotenkin omissa suhteissani on ollut helppo nähdä rakkaus, mutta vain niinä hetkinä kun sitä ei ole pakko muuttaa. Läsnäolon kauneus, huumori, itkeminen, mököttely tai mikä vain tapahtuu rakkaudessa. Yleensä tuntuu että hyvinhän tässä kaikki on ja pelkkä oleminen riittää. Jo se että saa matkata toisen kanssa ja jakaa ajatuksensa ja mahdolliset esteensä edustaa minulle sitä korkeinta rakkautta joka maallisella tasolla on mahdollista.
Kaikki se paska joka sisältä alkaa nousemaan "valoon" tapahtuu rakkaudessa ja luottamuksessa, sekin on rakkautta. Se että tuntee KÄYTÄNNÖSSÄ tulleensa hyväksytyksi, on jo luksusta. Tietysti sellaista ei voi vaatia keltään. Kyse on vain siitä, että tekee matkaa omaan sisäiseen "taivaaseensa".


Matka ei ole helppo, mutta se voi olla erittäin antoisa. Jokainen tapaaminen, ihmissuhde, ihmiskontakti sen pituudesta riippumatta on yhtä tärkeä mahdollisuus kohdata omia esteitä rakkauden tiedostamisen edestä.

Ei siis mielestäni ole tarkoitus esittää, tehdä kovaa työtä toisen eteen eikä edes parisuhteen eteen. On vain oma raadollinen matka itseen. Siihen loppuu pelit ja esittäminen ja kovin usein valitettavasti (tai no, mistä minä tiedän mikä on oikein ja mikä väärin?) myös se parisuhde. Jos antautuu rakkauden vietäväksi, antaa rakkauden ohjata suhdetta tai itseä, ei voi ikinä tietää mitä sieltä sisältä oikein nousee, eikä voi koskaan tietää minkä pituisia nämä anteeksiannon suhteet ovat. Tämän takia rakkaudella ei ole mitään tekemistä pelkkien kivojen mielikuvien kanssa joita yritetään vaalia mielessä. Se korttitalo hajoaa ennenpitkää kuitenkin, sillä olemmehan keskeneräisiä egossa aina.
On vain luotettava tähän mikä on NYT. TÄSSÄ ja NYT on Rakkaus.

Aika monta kertaa minunkin olisi pitänyt mennä naimisiin, antaa enemmän suhteelle, olla monella tapaa parempi mies, jo pelkästään omassa mielessäni. Egon käskystä. Kun lueskelen nettikirjoituksia narsismista, emotionaalisesti poissaolevista ihmisistä, tunnelukoista, introverttiydestä tai ihan mistä vain niin kaikesta voi nähdä jollain tapaa itsensä. Kun lueskelen kaikesta kivasta, voin nähdä sielläkin itseni. Samalla muistan että vaikka olenkin vain ihminen, olen todellisuudessa kaikkea muuta kuin edellämainitut pirstaleiset ajatukset.

Olen kokenut totaallisen ymmärryksen siitä, että kävi miten kävi, kaikkeen tarvitsee soveltaa anteeksiantoa, mikäli haluaa kokea mielenrauhaa. Sillä ympäröivä maailma on valmis aina imaisemaan mukaansa. Jos ei muuta niin mieli haahuilee niin kovin mielellään menneissä ja tulevissa, eikä ajattelemalla oikein saa kiinni siitä, miten hyvin tämäkin hetki todellisuudessa on.
Tarvitsee vain muistaa ja sinä olet minun muistuttajani, kiitos siitä.

T: Jake