Google+ Followers

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Rakkauden satamassa ja pelon aallokoissa


Aina vaan vakuuttuneempi tällä ihmisuhde kokemuksella olen siitä, että mikään ei sotke parisuhderakkautta enemmän kuin väärinymmärrykset. Väärinymmärrykset ovat vain ajatuksia ja tulkintoja joita vertailemme keskenämme. Ja mikä vielä hassumpaa on se, että sotkemme rakkauden sanoihin ja sanojen tuottamaan tunteeseen.
Nykypäivänä meitä hallitsee sanaviidakon lait, eli tarkoitan sillä sitä että mm. sosiaalinen media vahvistaa väärinymmärrysten määrää huomattavasti. Käymme "kirjeenvaihtoa" enemmän kuin koskaan. On tekstarit, sähköpostit, facebook, hymiöt jne. Elämme vahvasti sanaviidakossa, joka taas vilkastuttaa aivoissamme aina vain lisää ajatusten määrää. Mieli rullaa, minä en. Tai ainakin siltä se tuntuu :-).

Informaatiotulvaa on tarjolla vaikka aamusta iltaan. On henkisiä sitaatteja, opetuksia ja videoita yllinkyllin. Kaikkea on tarjolla ja PALJON.
Ihmiset kirjaimellisesti tuijottavat älypuhelimiaan aamusta iltaan ja olemme siirtämässä/ pirstaloimassa uuden itsemme internettiin. Täällä meillä on uusi identiteetti. Täällä voimme antaa itsestämme juuri sellaisen kuvan kuin haluamme. Täällä voimme jättää pois asioita joita emme halua edustaa. Voimme netissä olla juuri niin viisaita henkisiä ihmisiä tai kuinka rakastavia haluamme. Voimme huudella mielipiteemme turvallisesti vaikka keskeltä metsää, eikä kukaan uhkaa meitä fyysisesti.
Meillä on mahdollisuus piilossa kysellä ihmisiltä mitä heille kuuluu ja meillä on mahdollisuus laittaa nauruhymiö, sydän tai jokin kiva kuva vaikka oikeasti meitä ei naurattaisikaan.
Kommunikoinnin hämmentämiseksi on mahdollista, että minulla on mahtava fiilis, mutta unohdan laittaa sen hymiön perään ja vastaanottaja tulkitsee asian jotenkin toisin. Rakastumme omiin kuvitelmiimme toisista, teemme tulkintoja ja merkityksiä sanoista, tavoista kirjoittaa. Voimme pelata netissä "peliä" sillä, että emme tykkää tai kommentoi ja voihan se olla, että en vain ole vain huomannut ja toinen tulkitsee että hän ei halua huomata...jne.

Niin paljon kuin sosiaalinen media mahdollistaa anteeksiantoa, rikkautta ja ymmärrystä. Niin paljon kuin se mahdollistaa suuria oivalluksia, omien reagointien huomaamista, ajatuksien tarkkailua. Niin paljon kuin se poistaa yksinäisyyttä ja mahdollistaa etäsuhteiden onnistumista ja niin paljon kuin se auttaa ja antaa iloa, on asioilla myös se toinenkin puoli. Koskaan, missään en näe dualistusuutta niin selkeästi kuin netissä. Se onkin mieleni peili. Jippii, mahtava paikka antaa anteeksi.

Olen havahtunut monesti siihen siihen, että sekoitamme liian usein mielipiteet, kuvitelmat ja sanat rakkauteen. Voimmeko yhdistyä sanoilla ja mielipiteillä jotka poikkevat toistaan sillä seurauksella että syntyy ristiriita tai jopa sota? On täysin mahdotonta yrittää rakastaa toista ihmistä sanoilla, koska ne merkitsevät meille eri asioita. 
Esim. jos katsomme mansikkaa, niin olemme yhtä mieltä siitä, että olemme nimenneet sen mansikaksi, mutta pirstaloitumis vaihe (vertailu) alkaa sillä hetkellä kun sinä rakastat sen makua, ja jos sinulla on ihania muistoja isäsi mansikkamaalla lapsena. Minulla saattaisi kuitenkin olla huonoja kokemuksia mansikasta. Olen saattanut lapsena syödä niitä liikaa ja olen saanut "mansikkakuumeen" ja oksentanut ne ulos. Tai jos olisin syönyt vain raakoja mansikoita. Tai jos minun isäni pakotti minut lapsena mansikkamaalle töihin ja söin siellä joka päivä överit.
Emme voi siis "rakastaa" mansikan kautta koska rakastuimme VAIN tarinaamme mansikasta, omassa päässämme. Olemme sekoittaneet rakkauden siihen, että emme ole samanlaisia, emme omaa samaa näkemystä mansikasta.
Voit vain arvata mikä näkemyseroviidakko syntyy ihmisuhteessa eri asioista ja lopulta sanomme ne klassiset sanat "olimme niin erilaisia". Ajattele kuinka monet sodat ja riidat olemme käyneet kollektiivisesti ihmiskunnan historiassa tämän asian takia?! Ajatelkaa kuinka monta ihmisuhdetta on pirstaloitunut sen takia, että yritimme liittää ajatuksia yhteen?? Olemme yrittäneet liittää yhteen mielipiteitä, ajatuksia! Huh mikä yritys! Yleensä aina aluksi siinä onnistummekin, koska me haluamme onnistua, mutta lopulta halumme rakastua ajatuksiimme ja tunteisiimme on niin vahva, että haluamme olla oikeassa enemmän kuin onnellisia.

Sanojen ja tunteiden takana on koko menneisyys jota kannamme mukanamme, haluamme tai emme. Monesti olen kuullut sanat "älä kanna menneisyyttä mukanasi". Mutta voinko tuosta noin vain heittää menneisyyden repun pois? Koska koko keho ilmentää menneisyyttä, niin en tietenkään halua sitä heittää ennenaikaiseen hautaan. Minulla ei ole tarvetta esittää gurua jolla ei ole enää mitään negatiivisuutta tai pelkoa. Minulle jää vain hyväksyntä ja anteeksianto ja katsoa mihin se vie. Mielen prosessi. Ei muodontason vaan mielentason prosessi.
Ihmisuhteet ovat hyvä peili nostaa asioita pintaan joita katsotaan neutraalisti, ei tuomiten tai vertaillen. Kyky katsoa siihen mikä ON. Yksinkin se onnistuu hienosti, ei tarvitse kuin vain olla itsensä kanssa niin johan alkaa tapahtua.

Siis oma näkemykseni mukaan se ihmisuhde jota itse kovasti arvostan, ei ole vain ajatusten yhteenliittämistä. Eli kun olen tätä mieltä, sinäkin olet tätä mieltä ja vasta sitten tunnen rakkautta sinua kohtaan, se ei tule kestämään. En tee sitä myös yksin itseni kanssa, en usko jokaista ajatustani enkä anna sen määrittää onnellisuuteni tasoa. Rakkaus on se joka katsoo ja näkee että tuo ajatus ei ole totta, tuo tunne ei ole totta. Rakkaus ei vertaile sinun tai minun tapaasi elää ja olla. Rakkaus ei ole kiinnostunut siitä, että sinä tai minä tekee virheen, vaan sitä kiinnostaa nähdä mielenpinnan alle, siihen missä olemme yhtä. Rakkaudelle kelpaamme, egolle emme koskaan.

Vaikka olemmekin todellisuudessa yhtä, niin meillä on paljon esteitä sen ykseys todellisuuden muistamiseksi. Ne esteet ovat muistoja ja kuvitelmia, uskomuksia ja niitä alitajunnassa riittää. Koska tajunnasta nousee milloin mitäkin, en itse hakemalla hae tai väkisin nosta sieltä mitään. Minun ei tarvitse julistaa kenellekään mitä milloinkin saan "putsattua", eikä minulla ole mihinkään kiire. Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan joten en tee anteeksiannon työstäkään uutta oravanpyörää. Jos hakemalla haen epäkohtia sinusta tai itsestäni, se on yhtä lailla egoa kuin se, että olisin täysin unessa. Tosin senkin kuuluis sitten tapahtua. Uskon kuitenkin että jokin meissä näkee. Jokin meissä rakastaa, jokin meissä on se jolle kelpaamme.

Ihmisuhteiden puhutuin aihe on rakkaus. Epäilemättä. Sitä tavoittelemme, siitä yritämme pitää kiinni. Tänään rakastamme tuota ja huomenna tuota. Mitä enemmän uskomme ajatuksiamme, niin sitä nopeampaa on liike. Muutos on egolassa jokatapauksessa varmaa, koska ego on luonut muutoksen. Egolle on tärkeää enemmän ja vähemmän. Liike. Dualismi. Todellinen rakkaus on taas ikuisessa rauhan tilassa muuttumattomana. Todellista rakkautta ei kiinnosta se, että tänään on huono päivä ja huomenna on hyvä päivä. Rakkaudelle on aina hyvin. Todellinen rakkaus on minulle turvasatama ja jossain pienessä mielessäni kuvittelen, että se olisi ihmisuhteissakin mahdollista. Uskon että todellinen rakkaus antaa länsäolonsa tietoisuudessani silloinkin kun myrskyää. Jos yksi tai kaksi ihmistä muistavat levätä turvasatamassa ennen ja jälkeen myrskyisän laivamatkan, niin on helpompi matkustaa ajassa, paikasta a kohtaa paikkaan b, (ajan ja tilan harhassa).

Egon rakkaus heiluu mielipiteiden, mielenaallokoiden mukaan, kunnes lopulta ajaa itsensä karille. Egon rakkaus uskoo muotoon sisällön sijaan.
Kun kaksi ihmistä tapaavat, heillä on sama käsitys rakkaudesta, he ajattelevat asiasta samoin. He muodostavat käsityksensä rakkaudesta ja rakastuvat ajatukseen toisesta. On kuitenkin mahdotonta pitää loputtomasti ajatuksesta kiinni, on mahdotonta yrittää ajatella suhde hyväksi pidemmän päälle. Vaikka rakkauden satamasta onkin ajauduttu toisinaan myrsyävän meren aallokoihin ja vaikka joskus ajaudummekin karille lommoisen laivamme (tai veneen) kanssa, niin on hyvä muistaa mistä lähdimme ja mihin ennenpitkää taas palaamme. Palaamme rakkauden satamaan. Jos myrskyn keskellä MUISTAA sen, mistä olemme lähteneet, on helpompi nähdä myrsky ohimenevänä ilmiönä. On hyödyksi muistaa, että kaksi ihmistä (tai useampi) ajattelevat myrskystä eri lailla ja on hyvä muistaa, että toinen saattaa kestää merisairauden helpommin kuin toinen. Olemme silti kumpikin samasta satamasta. Vaikka ajattelisimme mitä kaikesta tästä, olemme silti samassa laivassa. Olemme saman arvoisia.

Lyhyesti vielä:

Sillä mikä on kaikenkattavaa, ei voi olla vastakohtaa. Minusta tuntuu hyvältä tiedostaa se, että rakkaus ei ole erikseen ajatus, mielipide, tunne, kuvitelma, kompromissi, erillisyys tai kontrolli, mutta samalla se rakkaus on kaiken takana niin, että kaikki tämä saa ilmetä ajassa - rauhassa, ilman että teen mistään numeroa. Annan vain kaiken tapahtua, niinkuin se tapahtuu. Ja jos vaikka sekaannunkin mielessäni asioihin, niin sekin saa tapahtua. Minun ei tarvitse rakastaa muita niinkuin maailma opettaa, eikä minun tarvitse mielistellä ketään ellen halua, yleensä en. On huikeeta tajuta, että minä kelpaan rakkaudelle, olen aina kelvannut. En anna mielikuvitukseni unohtaa tätä tosiseikkaa.
Saan "luvan" elää ja olla niin kuin hyvältä tuntuu. Saan ilman syyllisyyttä katsella näytelmääni ihan rauhassa. Jokaisella meillä on omat mieltymyksemme, eikä niiden tarvitse sekoittua todellisuuteen.
Vaikka elämäni ilmeneekin näin, on tietoisuuteni rakkauden turvasatamassa, niinkuin sinunkin tietoisuutesi on. Meillä on yksi yhteinen turvasatama. Me ollemme se turvasatama. Siellä "satamassa" se venekin rakennettiin.

T:Jake








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti