Google+ Followers

tiistai 29. lokakuuta 2013

henkisesti alaston parisuhde vai räjähdysaltis miinakenttä?

Olen taas pohtinu viimeaikoina rakkautta parisuhteissa, vaikkakin en ole itse tällä hetkellä suhteessa. Puhun kuitenkin kokemus silmissä ja sydämissä. Parisuhde mietityttää minua siksi, koska uskon, että se on yksi parhaimpia mittareita henkisessä kasvussa. Siinä tavallisessa arjessa kohtaamme peilimme, karuna mutta kauniina todellisuutena.



Olen ollut jossain vaiheessa sitä mieltä, että suhteesta voi lähteä, jos asiat menevät hankaliksi. Onhan vain yksi elämä, eikä sitä kannata hukata "energiasyöppöjen" kanssa...vai onko se niin sittenkään?

Ei, en ajattele enää niin. Olen muutaman viime vuoden aikana tehnyt päätöksen, että parisuhde ja muutkin ihmissuhteet ovat kovien jätkien ja mimmien heiniä (tällä hetkellä en vissii siis ole semmoinen;-). Siinä on kohdattava itsensä ja tehtävä työ itsessä, eikä toista kannata yrittää lähteä muuttamaan tai kontrolloimaan. Elämä on jatkuvasti anteeksiantamista mikäli haluaa elää mielenrauhassa. Päätä on helppo aukoa ja henkinen manipulointi on helppoa. On liian helppoa nähdä toisessa se oma syyllisyys ja pelko. On liian helppoa lyödä oma vastuu toisen niskaan. Kovinta ja rankinta matskua on se, että pystyy antamaan anteeksi ja myöntämään oma keskeneräisyys ja oman persoonan menneisyyteen perustuvat pelot. Vaikeinta maailmassa on olla alaston, henkisesti, (joillekin jopa fyysisesti). Ego tahtoo puolustella ja varmistaa että minussa ei ole mitään vikaa, koskaan. Toinen ihminen on se syyllinen minun menneisyyteeni. Ego voi kehittyä paremmaksi ihmiseksi, jos se toinen kehittyy ensin, egolla on aina ehtoja ja vaatimuksia ja se tarttuu helposti epäkohtiin. Jos niitä ei ole niin niitä tehdään, helppoa kuin leivän teko, eikö vaan, "eihän kukaan ole täydellinen.", sanoo ego ja peli saa jatkua...

Rakastamisen jos haluaa kokea syvästi, niin on tehtävä työ ensin itsessä. On hyväksyttävä oma menneisyys, on oltava siitä tietoinen. Uskon että tämän jälkeen on helpompi hyväksyä myös sen toisen persoona ja erillisyys. On ymmärrettävä, että olemme jokainen erilainen persoonassa mutta samanlaisia ykseydessä/hengessä. On osattava katsoa sitä ulkoapäin. Rakkaus onkin hyväksymistä. Rakkaus ei ole pelkästään mitään psykologista peliä, eikä se ole samaistuneena muihin negatiivisiin kuvioihin. Jos se siihen menee, niin niistä on kummankin hyvä olla tietoinen; "että jaahas, nyt on ego taas vauhdissa, annamme siis tunteiden tulla ja mennä". Kun kumpikin keskittyy omaan henkiseen kasvamiseensa, niin siitä katoaa myös pinnallinen riippuvuus ja tukahduttavan "mukamukarakkauden" tilalle on tullut vapaus ja kunnioitus. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että mikään ei tietenkään mene niinkuin käsikirjoituksessa on sanottu, joten tämä kaikki on otettava huomioon jokainen hetki. Rakkaus on sitä, että ollaan tietoisia egon tempuista. Olemme silkkaa rakkautta sen kaiken takana, jokainen. On vain ensin otettava vastuu ITSESTÄ.



Toisin kuin monissa henkisissä opuksissa sanotaan, väitän että rakkauteen kuuluu persoonan tasolla kipu ja tuska. Mitä suuremmalla sydämellä heittäytyy virran vietäväksi, niin sitä suurempi tuska tulee egolle, joka haluaa vain kontrolloida. On oltava rohkea ja uskallettava kohdata omat haavansa, on uskallettava ottaa jätetyksi tulemisen riski. On huudettava, itkettävä, on pakko kohdata omat sekä toisen möksötykset. On riisuttava naamarit ja identiteetit. On oltava yhtä rohkea kuin Jeesus kivitettävänä ja lopuksi naulattavana. On kärsittävä, rakkauden takia. Tarkennan tässä kohtaa että kärsimys on vain egon tunteita, eikä ne ole rakkauden edessä kovin kestäviä. Rakkaus ei todellisuudessa ole uhraamista millekään tunteelle, mutta ihmisen elämä on puutteellista persoonassa ja siksi "naulattavana" oleminen tuntuu kauhealta. Ne sisäiset kivut ovat vain hieman esteenä sille ikuiselle ja kokonaiselle rakkaudelle, jota me jokainen ollaan, jo valmiina.

Haluan edelleen uskoa, että tuska ja kipu, oman tunne-elämän raju kohtaaminen voi lähentää kahta ihmistä jopa ykseyteen asti, jos toinen uskollisesti sen kestää. Uskon romanttisesti että jossain on semmoisia suhteita, jota ei heitetä pois kuin kertakäyttökamaa, vaan siinä uskalletaan kohdata ne omat demonit, uskalletaan uskoa siihen, että rakkaus antaa anteeksi ja on niin vahva, että sitä ei kaada mikään, ei edes kummankaan menneisyys ja mielen varjokuvat. Rakkaushan on yksinkertainen asia. Se ilmenee vain tässä hetkessä ja sen voi kokea vain tässä hetkessä. Rakkaus lempeästi kuiskaa että "sinä riität juuri nyt sellaisena kuin olet". Ego sanoo "sitten kun saamme talon, perheen, matkan, enemmän rahaa tai sitten kun olet kauniimpi, niin olet rakkauteni arvoinen", "sitten kun.....", jopa henkiset ihmiset eivät kestä nähdä toista ihmistä puutteellisena negatiivisena "energiasyöppönä", vaan halutaa luoda elämästä parasta. Mitäpä tämä muutakaan tämä on kuin alitajuista pelkoa pettymyksiä kohtaan? Halutaan että valkoinen hevonen tuo täydellisen ihmisen, jossa ongelmia ei ole ja tietysti tämän ulkokuoren pitää myös näyttää hyvältä. Näin ego huiputtaa, se haluaa nähdä itsensä täydellisenä, jotta se oma salainen kansi ei avautuisi, jossa pettymykset asustavat ja odottavat vain aikaa jolloin kärsimyskeho voi stimuloitua. Jos haluaa joskus kokea täydellisyyden, niin on pystyttävä kokea omat haavansa. On pakko kasvaa, on pakko muistella sitä mitä se todellinen rakkaus olikaan, ja siihen parisuhde on loistavista loistavin paikka kasvaa. Ihanteellisin tapa olisi uskollisuus, mutta voi olla että siihen tarvitaan elämän polulla monenlaisia ihmisiä, eikä sekään ole väärin. Sekin vain on. Kyse on nyt vain siitä, että kuinka nopeasti haluaa kohdata omat "demonit".

Uskomme että meidän on varjeltava jotain itsessämme, jotain salaista. On pakko näytellä hyvää ihmistä. On pakko olla ihana ja hyvä ettei se toinen pettyisi, varsinkin suhteen alkuaikoina.
On pakko kuljettaa se luonnollinen selviytymis vaisto mukana suhteessa. Parhaiten "hengissä selviytyy" silloin nähdään se puute toisessa. On kiillotettava oma täydellinen identiteetti, mutta siitä tietää että se on egon juonia( alitajuinen kuoleman pelko), jos se vika on toisessa. Silloin on vain paljastanut itsensä. Tämä on jo kuitenkin matkalla rakkauteen. Kaikki kulissit kaatuvat ennenpitkää. Viimeistää kuolin vuoteella tai sen jälkeen. Vain ajatus voi kuolla.
Miksei voisi heti suhteen alussa avata salaisen arkkunsa ja näyttää että tämmöinen minä olen todellisuudessa ennen lopullista rakkauden oivaltamista? Ego ei tähän kuitenkaan suostu, sillä se haluaa pelätä jatkuvasti jotain, ja eniten hylätyksi tulemisen tunnetta. On siis paras olla "hyvä ihminen" ja tiuskia vasta sitten myöhemmin...;-)

Vahvassa rakkaudessa uskaltaa sanoa EI. Vahvassa rakkaudessa voi elää flowssa omana itsenään. Siinä saa tilaa olla oma itsensä. Vahvassa rakkaudessa ollaan matkakumppaneita. Siinä ei eletä toiselle, vaan kuljetaan yhdessä, vapaana. Rakkaus ei kahlitse, rakkaus vapauttaa. Rakkaus hyväksyy. Rakkautta on sitä, että uskaltaa olla HEIKKO. Uskaltaa nöyrtyä ja sanoa että "en jaksa". Rakkautta on sanoa että "en tiedä". Rakkautta on se, että vaikka jäisin fyysisesti yksin, niin tunnen olevani täysin rakastettu. Jos pelko iskee, niin se tiedostetaan ja hyväksytään. Olemmehan ihmisiä. Pieniä palasia erillisyydessä, jotka etsivät mielihyvää, hyväksyntää, kehuja, huomiota, hellyyttä ja tärkeäksi olemisen tunnetta. 
Vahvuudeksi naamioitunut kuori on uskallettava riisua pois, jotta voi olla heikko. Tämän jälkeen heikkous onkin muuttunut vahvuudeksi. Rakkaudeksi joka ei esiinny vahvana, vaan on sitä. Ikuisesti. On riisuttava omat uskomukset ja odotukset, koska vain omiin odotuksiin voi pettyä. Se kuka on pettynyt joskus omiin odotuksiin niin käsi ylös, nyt! Minulla ainakin nousi käsi ja varpaatkin..;-)

No jokatapauksessa niin tai näin, niin aina väärinpäin. Tuskin maltan odottaa kunnes taas pääsen tositoimiin. Tällä hetkellä on elämässäni on kuitenkin helppoa nautintoa itseni kanssa. Saan olla vapaa ja mietiskellä. Kaikki luistaa kuin unelma. Mietin että miksei se voisi olla myös ihmissuhteessakin, mikä voisi sen pilata? Tämän takia sitä edesauttaisi ihminen, joka on jo jonkinverran tietoinen näistä asioista, muuten minulle on ihan sama onko henkinen tai ei. Henkisellä polulla oleva ihminen saattaisi kuitenkin ymmärtää edes vähän sitä mistä puhun, muuten aivan sama..;-) No joo, luotan elämään kuitenkin täysillä ja olen valmis ottamaan sen just sellaisena kuin se ilmenee. Kaikki on hyvin aina ja varsinsin nyt tiistaina ;-)

Lainaan vielä asiaan kuuluvasti tähän loppuun Tommy Hellsteniä ja sitten lähden meditoimaan:

"Sellaisen ihmisen lähellä on hyvä olla, joka kantaa itse itsensä. Hänen ympärillään ei ole miinakenttää, jota täytyisi varoa. Miinäkenttä muodostuu sellaiseen ihmiseen, jolla on menneisyydestään paljon aineistoa, jota hän ei ole tiedostanut eikä käsitellyt. Kun sanoo väärän sanan tai toimii väärällä tavalla, saattaa astua psyykkiseen miinaan. Se aktivoituu ja saa ihmisen reagoimaan yllättävällä ja kohtuuttomalla tavalla. Miina räjähtää  silmille ja saattaa haavoittaa pahastikin. Mutta ihminen kantaa itse itsensä, hänellä ei ole sellaista mitä hän ei olisi käsitellyt, ja siksi hänen reaktionsa eivät ole arvaamattomia. Hän on luotettava ja hän reagoi tarkoituksenmukaisesti ja ymmärtävästi. Toisin sanoen hän reagoi aikuisesti."

"Lähellä eläminen on sitä, että jakaa toisen kivut ja taakat, mutta ei ota niitä häneltä pois."

KIITOS JA KUMARRUS, päivän mietiskely oli taas tässä...kaikkea hyvää kaikille ja kiitoksia palautteista, joita on tässä lähiaikoina saanut, pitkään olenkin itselleni tässä kirjoitellut näitä...tykkään keskustella asioista, olit sitten samaa mieltä tai et...;-) <3




Rauhaa ja rakkautta

T: Jake










14 kommenttia:

  1. Niin puhutteleva kirjoitus. Olen pohtinut samankaltaisia asioita. "on kohdattava itsensä ja tehtävä työ itsessä, eikä toista kannata yrittää lähteä muuttamaan tai kontrolloimaan. Elämä on jatkuvasti anteeksiantamista mikäli haluaa elää mielenrauhassa." Tämä on niin totta. Olen kamppaillut sen ristiriidan kanssa, kun olen toivonut mieheni kiinnostuvan näistä "henkisistä" asioista ja todennut, että toista ei voi eikä saa vaatia muuttumaan. Kaikki lähtee itsestä ja tämä on minulle suuri anteeksiantamisen ja hyväksymisen oppiläksy.

    "On riisuttava naamarit ja identiteetit" Entä jos toinen on tähän valmis ja toinen ei? Entä jos oma sisäinen muutos ei heijastukaan kumppaniin?

    "Vahvuudeksi naamioitunut kuori on uskallettava riisua pois, jotta voi olla heikko." Tämä on samaa kuin tuo ylempi.. Entä jos itse on uskaltautunut riisumaan tätä kuorta, mutta kumppani ei, eikä pääse tämän vahvan kuoren läpi? Entä jos kumppani keskittyy vain kuoreen ja luomiinsa mielikuviin, eikä ole valmis näkemään sisintä olemusta? Silloinhan sitä ei tule nähdyksi oikeastaan ollenkaan..

    Onhan se suuri rikkaus, jos kumpikin parisuhteen osapuolista on "henkisellä polulla." Silloin pystyy jakamaan asioita eri tavalla ja on yhteinen kieli. Mutta tässä tulee kanssa tämä suuri ristiriita. Toinen olisi hyväksyttävä sellaisena kuin on.. Tiedän sen. Tiedän senkin, ettei parisuhde tuo mitään täyttymystä vaan kaikki se rakkaus ja täyttymys on jo omassa sisimmässä, ja meidän kaikkien sisäinen olemus on sama, olemme kaikki yhtä. Eli onko se taas vaan ego, joka yrittää saada näkemään puutetta ja etsimään jotain, vai onko tässä jotain muutakin...

    VastaaPoista
  2. Nyt heität hemmetin hyviä kysymyksiä, joita olen pohtinut ollessani suhteessa. En voi sanoa juuta enkä jaata muiden puolesta, enkä tiedä oikeaa vastausta, mutta voin selvittää sen mitä kuvittelen tietäväni tällä hetkellä. Olen lähtenyt suhteessa siltä pohjalta, että annan kaiken anteeksi, jopa omat mielipahat itselleni, mutta jos toinen ei siihen kykene, niin luovutan anteeksianten sen suhteen myös pois jos on tarve. Enhän voi ketään pakottaa olemaan kanssani, enkä voi pakottaa ketään katselemaan omia hullutuksiani, minäkään en ole persoonassani kovin yksinkertainen(tai sitten liian yksinkertainen?;-). Eihän mikään ole syntiä, kandee vain miettiä, että mitä minä tästä opin, se rakkaushan on löydettävä itsestä. Jos toinen ei kykene riisumaan kuortaan pois, niin sekin on vaan annettava anteeksi, muuten se menee MINUN kontrollin piikkiin...tylsää, eikö vain?;-)

    Juu valitettavasti se yhteinen näkeminen jää sitten pois, jos toinen uskoo omiin erillisiin kuvitelmiin(ja onhan meillä kaikilla omat kuvitelmamme;-). Totta on myös se että kaksi henkistä ihmistä kun on yhdessä, MIKÄÄN ei muutu, ehkä ongelmat voivat hieman muuttaa muotoaan, mutta mikään ei muutu jos katsoo anteeksiannon näkökulmasta, MUTTA onhan se yhteinen jaettu polku paljon hauskempaa ja mielenkiintoisempaa kun kumpikin tiedostaa omat ja toisen demonit. On helpompi hyväksyä ja ehkä jopa jutella avoimesti että "hei nyt on paska fiilis siitä ja siitä" ja toinen tiedostaa mistä se pohjimmiltaan johtuu. Jos tulee riitoja, niin eikö niille ole helpompi nauraa jos kummankin näkemys lähtee siltä pohjalta että "anteeksi annetaan ja kaikki on ohimenevää..."on helpompi nauraa egon juonituksille ja keskittyä todellisuuteen.

    Juu tuo ristiriita juttu on hankala. Olen itse vain uskonut että KAIKELLA on tarkoituksensa. Ehkäpä siinä tilanteessa voisi katsoa että kärsiikö se toinen minun kanssani? Itse olen vain katsonut kun homma kutistuu kasaan, vaikka itse ei näkisi ongelmia edes pahoina. Kaikki muuttuu kuitenkin ennepitkää, elämä on jatkuvassa liikkeessä, mutta toisaalta voihan sitä liikettä olla suhteen sisälläkin. Nyt tuli mieleeni, että koska tämä elo on tämmöistä näytelmää,niin eikö rakkaus suhdekin voisi olla semmoista elokuvaa, jossa olisi kaikki hyvän leffan elementit. Sitä voisi olla mukava katsella yhdessä ja naureskella...helpommin sanottu kuin tehty.

    VastaaPoista
  3. Rakastaminen on mielestäni juuri sitä että uskaltaa itse olla avoin ja antaa kummankin käsitellä rauhassa henkilökohtaisia solmujaan, jotka on mennyt umpisolmuun ajan kanssa. Joku voi tietysti ajatella ettei hänellä itsellään ole mitään ongelmia, mutta se on vain ajattelua. Käytäntö kuitenkin riipaisee oikeasti ja kärsimyskeho on valmis räjähtämään hetkellä minä hyvänsä. Rakkautta on siivota yhdessä räjähdyksestä aiheutuneet rippeet ja säröt.

    VastaaPoista
  4. Joo, vähän on kyllä tylsää kun on aina annettava anteeksi :D Egolle ainakin, se kaipais jotain säpinää! No ei.. En kyllä enää kuuntele sitä. Tänäänkin olen saanut nähdä niin selkeästi mikä rauha siitä tulee kun hyväksyy Jumalan pelastussuunnitelman ainoaksi oikeaksi :)

    Parisuhdekuviot on kyllä monimutkaisia. Tai ei kai ne oikeasti ole. Ego se on, joka lataa siihen suhteeseen ihan hirveesti kaikkea, tuntuu et irtipäästettävää kyllä löytyy todella paljon.. Jumala haluaa meille suurinta mahdollista onnea ja jos parisuhde ei enää palvele kaikkien hyvää, niin siitä tosiaan olisi osattava luopua, kaikessa rakkaudessa.

    Just noin oon kanssa aatellut et ei mikään kyllä muutu sinänsä, oli yhdessä kaks "henkistä" ihmistä tai ei. (Mikä on ylipäätänsä henkinen ihminen?) Mut parisuhteessa ollessakin voi tuntea suurta yksinäisyyttä sen suhteen jos ei voi jakaa kaikkia asioita toisen kanssa, jos ei ole tarpeeksi samoja mielenkiinnonkohteita.

    Äh, mä tiedän että nää vastaukset on jo mussa. En taida vaan haluta vielä kuunnella kunnolla.. Egolla nyt on taas monta äänekästä suunnitelmaa :D Täytyy antaa mudan laskeutua, jotta näkee kirkkaasti, vai miten se meni :) Hyvä saada jakaa näitä :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä se näin on. Iokissakin puhutaan erityisistä ihmissuhteista ja sitten on niitä pyhiä ihmissuhteita. Kumpaa niissä on? Olen itsekin miettinyt ollessani suhteessa että mitä tehdä? On välillä vaikea erottaa egon juonet. Rakkaus on liian yksinkertaista sille. Ainakin sen olen päättänyt, että olen mieluummin sinkku kuin suhteessa, joka on jatkuvasti räjähdysherkkä ilman henkistä päämäärää. Ongelmia saa olla eikä ne ole pohjimmiltaan pahoja, mutta yhteinen tarkoitus olisi kuitenkin ihan jees, kummankin hyväksi. Yritän loduttautua sillä että mikään ei ole syntiä, kaikella on tarkoituksensa ja rakkaus ei katoa koskaan mihinkään.Ego vaan pitää omat bileensä, eikä sekään ole paha asia:-)
    Jep, me kaikki olemme henkisiä ihmisiä, toinen saattaa olla hieman tietoisempi asiasta. Tätäkin kirjoittaessa tiedostan egoni tarpeen tulla nähdyksi ja kuulluksi, mutta hyväksyn senkin...;-)

    VastaaPoista
  6. Hei! Halusin tulla kiittämään sua vielä tästä hyvästä tekstistä, jonka luin aiemmin illalla.
    Naisena saatan joskus vähän ylireagoida ja kun hormoonit hyrrää niin tulee jos jonkin moista itkukohtausta ja sitten kun tilanne parisuhteessa ei ole ollut ihan kunnossa niin olo oli tänään mitä hirvein. Kaveri sitten linkkasi tämän postauksen.
    Mun ongelma on juurikin se että kun suhde on niin tuore, niin pelkää näyttää aidot tunteensa koska pelkää tulla hylätyksi. Pitkään pohdin että uskallanko näyttää itseni sellaisena kuin olen tuoreelle poikaystävälleni, kertoa mikä mieltä painaa ja kysyä että onko tämä nyt vain oman mieleni tepposia vai onko oikeasti aihetta huoleen. Luin tämän sun tekstin tänään ja sitten pyysin poikaystävän kylään ja juttelimme kaikesta ja kerroin mun peloista ja ahdistuksesta. Hän myös kertoi minulle rehellisesti omista tunteistaan.
    Itse en ole ikinä oikeasti uskaltanut suhteessa olla oma itseni ja se että poikaystäväni hyväksyy minut vieläkin, kerrottuani hänellä kaikki murheeni ja pelkoni, vahvistaa suhdettamme. Haluaisin rohkaista muitakin puhumaan tunteistaan. Itse ainakin päädyin siihen vaihtoehtoon vaikka pelottikin, koska ajattelin että jos ei poikaystäväni hyväksyisi minua sellaisena, hieman vajavaisena, niin mitä turhaa edes yrittää. Tämä toimi siis myös testinä suhteemme lujuudesta. :)
    Olet hyvä kirjoittaja.

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon ja mukava kuulla että uskalsit ottaa riskin! Suhteen alussa ainakin itselläni on tunteet aina pinnassa. On pelot ja voimakkaat ihastumisen tunteet sekaisin. Se johtuu siitä että maailmankaikkeus on dualistinen,eli kummatkin tunteet hakevat vastakohtaansa.Olisi ihanteellista että voisitte olla jatkossakin avoimia, jotta niitä "möykkyjä" sydämiin ei tulisi. Toisaalta tarviiko niitäkään pelätä? Ottaa kaiken vastaan siunauksina, eli mahdollisuuksina omaan henkiseen oivaltamiseen. Anteeksianto on MIELESTÄNI maailman PARAS vapauttaja, kaikkeen. Salainen lääke joka parantaa oman mielen ja vapauttaa koko lopun maailman. Tosin haasteellinen lääke, vaikkakin on pohjimmiltaan vain oma mieli vastassa...;-) Tuli vielä mieleeni, että kun heti alussa avaa itsensä toiselle, niin tietää että onko se toinen valmis rakastamaan ja luottamaan vai säikähtääkö heti ja lähtee pois;-) Tosin se vaara on aina olemassa, joten kannattaa vain vahvistaa itseään ja löytää se rakkaus omasta sisältä, koska muuten pelkää jätetyksi tulemista vielä enemmän. Rakkaus on siis vaarallista ;-) En minä tiedä muiden puolesta mistään mitään, mutta tälläistä tuli mieleeni nyt. Haluan vain puhua tunteiden puolesta ja kyseenalaistaa niiden huonon maineen. En ymmärrä että mikä niissä on huono tai hävettävä asia, samanlainen luonnollinen reaktio kuin nälkä tai väsymys. Varsinkin miehet eivät monesti halua hyväksyä tunteitaan. Jos haluaa rakastaa eli hyväksyä, niin se toinen ihminen on otettava koko pakettina huomioon, eikä vain mielikuvituksessa rakastaa sitä omaa luomusta, joka on siellä päässä rakennettu omista haluista ja toiveista. Kaikkee hyvää teille <3 <3 <3

    VastaaPoista
  8. Miten eksyinkään tähän kirjoitukseen juuri, kun se on itselleni ajankohtaista.. Nimittäin itsensätutkiskelu-kausi + parisuhde.. Helvetin vaikea yhtälö, ensin sitä luulee että kaikki on hyvin, on talo, suhde, koiria, kissoja ja rakkautta.. Mutta kun toisella alkaa tämä itseensämenemiskausi, jossa kyseenalaistetaan koko maailma, niin sitä alkaa huomata että ei kaikki välttämättä olekaan niin hyvin.. Vai onko sittenkin, ja on vain egon juoni, että kaikki olisi huonosti? ja etenkin se, että vaikka puoliso olisi kuinka ihana ja kiva, niin se itsensätutkiskelija tuntee olonsa "henkisellä tasolla" niin helvetin yksinäiseksi (mutta ei siltikään sitä toista "paremmaksi") vaikka se toinen olisi siinä vieressä.. toisinsanoen jollain tasolla nuo ihmiset eivät enää kohtaa...

    VastaaPoista
  9. Ehkäpä se ympyrä on kuljettava ja palattava takaisin jotta voi OIKEASTI ymmärtää, että kaikki on ollut aina hyvin? Kaikki ongelmathan on oman egomielen tuotoksia. Kun oman tyytymättömyyden huomaa niin egohan sen laittaa tietysti toisen piikkiin. Itse uskon siihen, että rakkaus kestää kaiken, eikä omat valinnat ole väärin. Maailman kyseenalaistaminen voi olla hyvä asia jos "unessa" kulkeminen ei enää riitä. Heräämisen jälkeen kuljetaan "unessa" edelleen, mutta nyt tietoisena unestaan. Luulen että yksinäisyyden tunteminen on heräämistä siihen, että ei täällä oikeasti ole ketään muuta kuin YKSI. Se on suuri,vapauttava ja rakastava asia :-) Vasta ykseydessä voi jättää yksinäisyyden. Ongelmia ilmestyy suhteissa sen takia, koska olemme määritelleet rakkaudelle omat säännöt. Rakkaus on kuitenkin vapautta ja anteeksiantoa.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Jarkko. Pyyntö ylös: tulkoon elämääni suhde jossa saan olla minä ja hän voi olla hän ja siitä johtuen meillä on hyvä yhdessä, kumppaneina.

    VastaaPoista
  11. Kovaa tekstiä.. Egon ja.. Kahden egon ja kahden ihmisen tanssista.. siitä loputtomasta. Egosta kun ei koskaan voi luopua täysin, se on aina siellä jossain alla.
    Varsin tämäkään ei kertonut vastauksia.. se kai ei ollut tarkoituskaan, koska vastaukset on aina yksilöillisiä.. ihmisistä,yksilöistä riippuvia.. mutta se kertoi sen, missä vika on 99% tapauksista. Ja mitäänhän ei vaan voi hoitaa jos tietää vain oireet.

    Kovaa tekstiä ukko, Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Mira ja kiitos Dasboot! Tämäpä on puhutteleva kirjoitus edelleen. Juu on totta, että ego on siellä jossain aina, mutta lähtisin ensimmäiseksi hyväksymään asian. Parisuhde on minusta antoisa asia mutta ego harvoin antaa sisäisien heikkouksien nousta pintaan ilman että syyttelisi toista. Tätä on monesti vaikea huomata itsessään jos antaa emootioiden riepotella. Rakkaus suhde olisi parasta silloin jos toinen seisoisi vierellä eikä juoksisi pois kun huonot päivät saapuvat..ja ne saapuvat varmasti. Rakkaushan kestää kyllä mutta ego taas ei. Ego ei halua menettää itseään rakkaudelle. Toisaalta eihän eroamisessakaan mitään pahaa ole. Jep, laitan täältäkin pyynnön "ylös" jos vaikka ihme joskus tapahtuisi. :-)

    VastaaPoista
  13. Hyvä sisältö :) haasteellista mielestäni suhteessa on hyväksyä itsensä kohtaaminen kaikkineen päivineen toisessa. Mehän olemme peilejä toisillemme koko ajan ja siten perimänketjumme jatkajia. Asenteemme tilanteissa määrittää sen jatkuuko perimä entisellään vai katkeaako haitallinen tapa toimia. Jokainen vastaantulija on peili; työkaverit, läheiset, puoliso/kumppani, lapset jne.
    Kun joku ylläolevista nostaa meillä tunteen pintaan, on hän raapaissut kehossamme olevaa tunnemuistia. Se minkälainen on tunne, kertoo myös tilanteesta mitä on tapahtunut. Elämä tuo eteemme peilejä nostaakseen pintaan tunteita, jotka ovat jääneet kehoomme piiloon ja tuo on egon näkyväksi tekemistä.
    Joillekin egon näkyvyys tapahtuu jo mielessä, jolloin sitä voi vain katsoa reagoimatta siihen mitenkään tunteesta huolimatta ja antaa se pyhälle hengelle oikaistavaksi. Sitten on toinen tapa. joka on huomattavasti yleisempi eli tunne saavuttaa fyysisen tason jolloin se purkautuu tuntemuksina ja tarpeena huutaa ja syyttää muita.
    Kun tulee tarve purkaa tunne fyysisesti, olisi hyvä purkaa se elottomaan kohteeseen jolloin tarve jatkaa perimänketjua haitallisesti katkeaisi.
    Yhtäkaikki anteeksianto on se juttu. Nähdä kaikki kauniina on oikea tapa nähdä elämä ja siinä on jo anteeksianto. Helppoa kirjoittaa, mutta hyvin haasteellista toteuttaa.
    Tässä varmaan on jo samaa asiaa kuin edellisissä kommenteissa, mutta ehkä kertaus on opintojen äiti ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä sisältö vastauksessakin, ei lisättävää ;-)

      Poista