Oletko mieluummin oikeassa kuin onnellinen?

"Olemme nimenneet oman lajimme itsellemme tyypillisen nöyrästi Homo sapiensiksi, viisaaksi ihmiseksi. Osuvampi nimitys olisi kylläkin Homo babulus, typerä lörpöttelijä, sillä lörpötellä me todellakin osaamme, kun taas viisaus on hyvin, hyvin harvinaista."

"Me ihmiset rakastamme tietämistä ja oikeassa olemista. Jos haluat huvittaa itseäsi tällä asialla, sinun ei tarvitse kuin mennä mille tahansa keskustelupalstalle tai katsoa minkä tahansa verkkojulkaisun juttujen kommenttiketjua, niin huomaat, miten rakasta tietäminen ja oikeassa oleminen meille on. Ja samalla kun luet ihmisten viestejä, saatat hiljaa sanoa mielessäsi: "miten typeriä ihmisiä! Eivätkö ne oikeasti tiedä mistään mitään." 
Naps! kiinni jäit.
Ihmeiden Oppikurssin lainatuimpiin lauseisiin kuuluu:
Oletko mieluummin oikeassa kuin onnellinen?

Lauseella tosin viitataan kyseisessä kohdassa erityisesti siihen, että etsimme vastauksia sieltä (itsemme ulkopuolelta) mistä niitä ei voi koskaan löytää, ja niin kauan kuin haluamme asian olevan näin-siis että me mielestämme tiedämme, mistä vastaukset voi löytää - emme voi olla onnellisia.
Lauseella on kuitenkin paljon laajempikin merkitys ja erityisen merkityksen se saa nimenomaan ihmissuhteissamme. Meillä ihmisillä on nimittäin tapana haluta koko ajan korjata toisillemme asioita, mikäli koemme tulleemme ymmärretyksi huonosti. Me käytämme vuorovaikutuksessamme hirvittävän määrän energiaa siihen, että yritämme varmistaa sen, että toinen on varmasti ymmärtänyt meidät oikein. Jos kuitenkin muistat, mitä jo aikaisemmin tässä kirjassa sanoin, siis että pohjimmiltaan kukaan ei voi koskaan ymmärtää toista -ainakaan erillisenä olentona- käytämme aivan tarpeettomasti aikaa ja voimavarojamme mahdottoman  yrittämiseen. Toisaalta, ellemme koe tulevamme ymmärrretyksi toisen taholta, tuo ihmissuhteemmekaan ei toimi, sillä eihän kukaan halua tai jaksa yritää olla ystävä tai kumppani sellaiselle ihmiselle, joka ei häntä ymmärrä. Mikä siis neuvoksi?

Ymmärretyksi tuleminen ja oikeassa olemisen tarve

Meiltä menevät helposti sekaisin tarve kokea ymmärrystä toisen ihmisen taholta ja oma tarpeemme olla oikeassa erilaisten asioiden suhteen. Tämä on tosin hyvin ymmärrettävää, koska kyse on veteen piirretystä viivasta. Milloin ymmärretyksi tulemisen tarve muuttuu oikeassa olemisen tarpeeksi ja päinvastoin? Koska ymmärretyksi tuleminen on välttämätöntä hyvien ihmisuhteiden synnyttämiseksi ja toisaalta oikeassa olemisen tarve taas kuluttaa ja haurastuttaa niitä, meidän lienee syytä tarkastella asiaa lähemmin.
Oikeassa olemisen tarve johtaa helposti jatkuvaan kinasteluun, väittelyyn, hyökkäämiseen ja puolustautumiseen. Jos ajattelet itse elämäsi aikana käymiäsi lukemattomia keskusteluja, huomaat varmasti miten yleinen tarve oikeassa olemisen tarve on niin sinulla itselläsi kuin muillakin ihmisillä. Me saamme pohjatonta, toisinaan lähes perverssiä tyydytystä siitä, että olemme oikeassa. Esimerkiksi lukemattomat televisio-ohjelmat ja illanviettopelit perustuvat juuri tähän tarpeeseemme. Kukapa meistä ei nauttisi siitä, että osaa vastata oikein erilaisten tietovisojen kysymyksiin, ja aika moni meistä vieläpä nauttii siitäkin,  että saa ryhtyä väittelemään muiden kanssa omien tietojensa oikeellisuudesta. Koko tieteellinen maailmankuvamme perustuu kamppailuun siitä, kuka on mistäkin asiasta oikeammassa. Uskonnot perustuvat tähän. Tekisi mieli sanoa,  että aivan kaikki vuorovaikutuksessamme perustuu nimenomaan kamppailuun siitä, kuka on oikeassa.
Meidän on käsittämättömän vaikeaa tunnustaa olevamme väärässä - jopa silloinkin, kun tiedämme olevamme väärässä. Miksi? Syitä on monia, mutta kenties keskeisin niistä on se, että haluamme elätellä itsestämme tietynlaista kuvaa toistemme edessä- toisin sanoen me emme uskalla olla oma itsemme toistemme edessä. Tämä taas johtuu siitä, ettemme itsekään tiedä, millaisia todellisuudessa olemme, joten meidän on paljon helpompi yrittää luoda toiselle ihmiselle jokin keinotekoinen kuva itsestämme kuin yrittää ensin kohdata itsemme sellaisena kuin todellisuudessa olemme, ja tähän toiselle välittämäämme kuvaan itsestämme me tarvitsemme oikeassa olemista, jota myös hullusti kutsumme "tietämiseksi" ikään kuin kyse olisi todellisesta tietämisestä eikä vain omista käsityksistämme ja mielipiteistämme.
Kyse on eräänlaisesta varjoleikistä, jossa kaikki yrittävät olla jotakin toistensa silmissä, vaikka kukaan ei ole oikeasti yhtään mitään. Meidän on loppujen lopuksi aika helppo antaa toinen toisellemme ihan millainen tahansa kuva itsestämme, kunhan vain opettelemme tietyt perusasiat.
Tätä tosiseikkaa havainnollistaa erinomaisesti, joskin järkyttävästi, dokumenttielokuva Kumare, jossa tavallinen amerikanintialainen mies päättää kokeilla, pitäisivätkö ihmiset häntä viisaana guruna, jos hän vain opettelee vähän sopivaa retoriikkaa ja liittää siihen sopivasti ulkoisia tehosteita. Dokumenttielokuva on aika traagista katsottavaa- siis meidän ajattelu ja erottelukykymme kannalta.
Antiikin filosofi Herakleitos kiteyttää tämän asian mielestäni paremmin kuin kukaan muu fragmentissaan, joka kuuluu: "Parhaimmatkin heistä hakevat vain kuolematonta kunniaa kuolevaisten silmissä." Tämä lausahdus on sikäli järkyttävä, että siinä sanotaan suoraan, että jopa ihmiskunnan syvällisimmilläkin ajattelijoilla on lopulta vain yksi päämäärä: olla jotakin muiden silmissä, toisin sanoen olla oikeassa. Omien havaintojeni perusteella en ainakaan ihan suoralta kädeltä voi olla erimieltä. Minäkin tässä vain yritän olla sinun silmissäsi vakuuttava enkä voi sille mitään, että sinulle ehkä tulee sellainen tunne, että minä yritän olla oikeassa ja "tietää" asioista sinua enemmän. Kenties on niin, että aina kun yrittää selvittää toiselle jotakin, joutuu maksamaan sen hinnan, että joutuu pelaamaan oikeassa olemisen peliä. Ehkä tätä mielen harha on rakennettu juuri niin.
Ihmissuhteiden kannalta oikeassa olemisen tarve on hyvin tuhoisa. Sillä saa hyvin helposti särjettyä vaivoin rakennetun rauhan ja sopusoinnun tilan. Tietenkin oikeassa olemisen tarve on eri ihmisillä eri asteinen ja eri ihmiset ilmentävät sitä eri vahvuudella, mutta kaikilla meillä se kuitenkin on. Me yritämme oikeassa olemisen tarpeellamme pönkittää, tilkitä ja paikata sitä haurasta maailmankuvaa, jonka pelkäämme toisten ihmisten meidän käsityksistämme eroavien käsitysten romuttavan. Se on meille suojamekanismi, jonka avulla yritämme torjua meihin ulkopuoleltamme kohdistuvat hyökkäykset. Jälleen kerran joudun nostamaan esiin sen, että tällainen suojautuminen on mahdollista ainoastaan, jos pidämme toisia ihmisiä meistä erillisinä olentoina. Siksi Ihmeiden oppikurssikin painottaa niin terävästi meille sitä, että kaiken murheen alku ja juuri on siinä, että samaistumme kehoomme mielen sijaan, joka siis on kaikille pohjimmiltaan sama.

Eikö kuitenkin ole suorastaan aika lapsellisen hullua, että me tällä tavoin pyrimme puolustamaan maailmankuvaamme, joka tavallisesti perustuu ainoastaan omiin uskomuksiimme eikä mihinkään todelliseen? Toisaalta vanha viisaus kuuluu: "Totuutta ei tarvitse puolustaa". Toisin sanoen se, mikä kaipaa puolustautumista, ei voi olla totta. Ajattele, mikä hieno elämänohje tämä on! Millaiseksi elämäsi muuttuisi, jos lakkaisit puolustamasta omaa maailmankuvaasi ja luottaisit siihen, että totuus pitää kyllä itse itsestään huolen?"

Juha Kuvajainen, kamalan ihanat ihmissuhteet