perjantai 29. kesäkuuta 2018

Itseni hiljaisessa paikassa

Moi!

Nyt olen viettänyt kesää vain olemalla lähes tulkoon paikallani. Ei matkusteluja (byäää), ei shoppailuja, ei kivoja festari kokemuksia eikä mitään suurempia mielenvirikkeitä. Ei kesätöitä, ei kiirettä, ei seurustelemisia eikä oikein mitään kaveeraamisia.  Ei rahaa. Ei mitään jännittävää, ei mitään kiinnostavaa. Ei ihastumisia eikä vihastumisia. Ei ole huvittanut blogailla eikä tehdä mitään. Kävelyllä olen käynyt ja muutaman kerran pyöräilemässä. Juhannusta en viettänyt mitenkään. En ole tehnyt juuri mitään luovaa. Kuulostaako tylsältä? Juu sitä se onkin. Egoni mielestä. Mieli kuitenkin jatkaa pulinaansa edelleen, sillä se ei lepää. Näissä yksinkertaisissa hetkissä itsensä kanssa hiljaisuudessa se ääni vain tuntuu korostuvan. Eräskin meditaatio hetki tulin oikein vihaiseksi hengelle siitä, että minussa ei ole tapahtunut yhtään mitään edistystä. Tässä vain istun edelleen eikä mitään näytä tapahtuvan. Mielikin vain toistelee samoja mantroja vuodesta toiseen. "Hiton tylsää", sanoo ego. 
Lopetin kiukuspäissäni meditaation ja menin koneelle, hähää, siitäs sai mokomakin tylsimys! EVVK!

Mutta mitä henki vastasi? "Ei kuulukaan tapahtua, jos ei ole tapahtuakseen, minä en toimi muodon maailmassa vaan sinun mielesi osassa. Siellä minä olen rauhan tilassa. Koet juuri oikeat asiat juuri oikeaan aikaan-aina".

No mitä kaikea tälläinen tekemättömyys sitten auttaa huomaamaan? 
On mielenkiintoista seurata mielen pulinoita siitä, että pitäisi saada aikaan jotain. Mielellä olisi koko ajan kiire saavuttaa jotain. Olla olemassa. Olla jollekin jotain. Egomieli haluaa tuntea olevansa olemassa, olla hyödyksi tai saada hyötyä. Se pulisee ja pelottelee. Haluaa olla jotain muuta kuin ON. Se turinoi ja tarinoi, muistelee menneitä ja pelkää tulevaisuutta. Etsii ratkaisuja elämän mysteereihin ja tavoittelee mielihyvää. Se syyttelee mielellään ja on aina jotain mieltä jostain asiasta. 
Näitä kaikki ajatuksia minä vain ohittelen ja muistan, että se en ole minä. Todellinen mieli on ikuinen ja pysyvä.
Olen huomannut että aika vilisee melkein ohitseni, vaikka en tee mitään suurta ja mahtavaa jota voin sitten muistella vanhoilla päivilläni jos sinne asti edes pääsen. Koko elämä vilistää ohitseni ja minä vain tarkkailen sitä. "Kyllä sun täytyy olla tärkeä maailmalle ja suuria asioita aikaan", sanoo ego. Välillä samaistun ja hetken päästä taas palaudun lepopaikkaani. Henki sanoo "ei sinun tarvitse tehdä mitään." Syvällä sisimmässäni tiedän että juuri tätä minä tarvitse juuri nyt. Lepoa ja rauhaa. Hukun uneeni hyvin helposti kun oravanpyörä pyörähtää ja mielellä ja mielelle on kaikkea kivaa tarjolla. Sitten väsähdän ja sitten hakeudun jälleen hiljaisuuteeni. Täältä on kiva katsella, myös sitä toiminnallista puoltani. Loppupelissä kun pääsee irti elämän pelistä mielessään, niin on sama tapahtuuko vai ei tapahdu. Elämälle pitää oppia antamaan anteeksi. Anteeksi näytelmälle joka on vain "muistijälki", ei mitään muuta.

Kun katson tätä näytelmääni täältä sivusta suuri nyt, niin näen että tarkoitukseni täällä on hyvinkin merkittävä myös muodollisesti. Kaikki asiat minulle "annetaan" aina kun on sen aika. Joten minun ei tarvitse huolehtia huomisesta eikä minun tarvitse katua menneisyyttäni. Tämä tässä riittää, se on aina tarpeeksi.

Kun katselen matkaani tässä koneella ja mietin sitä miten vahingossa päätin alkaa kirjoittamaan ja kun mietin noita nopeasti ohitse kiitäviä sadepilviä, niin muistan taas senkin, että kaikki tapahtuu helposti ja spontaanisti ilman että minun tarvitsisi jatkuvasti puuttua siihen.
Nyt on ihan hiton hyvä olla. Annan olla itseni sellaisena kuin olen. Ei minun tarvitse siihenkään puuttua, tai väkipakolla muuttaa sitä. Minä riitän, pulinalla tai ilman. Ja hitto miten hyvältä tää oleminen taas tuntuukaan. Joo ja kirjoittaminen auttoi taas jäsentämään tämän.

Jake


lauantai 9. kesäkuuta 2018

TAIVAS, JUMALAN VALTAKUNTA JA IKUISUUS


(Robert Perryn teoksesta Ihmeiden Oppikurssin käsitteiden selvennyksiä kurssin opiskelun tueksi)

TAIVAS:
Perinteinen merkitys: Taivas on Jumalan asuinsija, jossa Hän asuu ikuisessa yhteydessä lastensa kanssa, jotka pääsevät tähän täydellisen ilon tilaan fyysisen kuoleman jälkeen.


Merkitys Ihmeiden Oppikurssissa: Taivas on asuinsija, jonka Jumala loi Pojalleen, missä He ovat liittyneenä toisiinsa täydellisessä ykseydessä ja ikuisessa rauhan tilassa ja missä He lakkaamatta laulavat Rakkauden lauluaan toisilleen. Taivas on kotimme, jossa meidät luotiin ja josta emme koskaan ole lähteneet pois. Toisin kuin tavanomaisissa mielikuvissa, Taivas itse on todellisuus, ainoa todellisuus ja se on puhtaasti hengen ja mielen valtakunta, jossa ei ole avaruutta, muotoja, havainnointia eikä muutosta. Taivaassa ei ole pilviä, valtaistuimia, harppuja eikä siipiä. Siellä ei ole kehoja eikä ajan kulumista. Siellä ei ole mitään muuta kuin puhdas Isän ja Pojan ykseys. ”Taivas ei ole paikka eikä olotila. Se on ainoastaan tietoisuutta täydellisestä ykseydestä” (T-18.VI.1:5-6, T-13.XI.3,6)
 
JUMALAN VALTAKUNTA:
Valtakunta, jossa Jumala on Isä, Luoja ja Alkulähde; valtakunta, joka on perustettu, jota ylläpidetään ja joka leviää Hänen Tahdostaan.

Jumalan valtakunta on Taivas, todellisuus. Se ei ole maallinen valtakunta, olosuhde, ei historiallinen vaihe. Jumalan valtakunta OLET sinä, pikemminkin kuin että se olisi sinussa: sinulla sekä on että sinä olet Jumalan valtakunta. Se on sinun oikeutesi. Sinä olet mittaamattoman arvokas osa Jumalan Valtakuntaa, et voi kadota sinne. Se on myös sinun Valtakuntasi, jossa sinä olet myös luoja.
 
IKUISUUS:
Perinteinen merkitys: Ajan loputonta venymistä.

Merkitys Ihmeiden Oppikurssissa: Olomuoto, joka on täysin ajan ulkopuolella ja jossa ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta, ei alkua eikä loppua. On vain ”aina”: rajattoman nykyhetken yksittäinen hetki, ilman suuntaa tai muutosta. Koska ikuisuudessa ei ole muutosta eikä häiriöitä, se on täydellinen rauhan tila (ks. T-9.VI.7:1-3).
(SaNi)

Lähde: Perry, Robert (2005). GLOSSARY of Terms from A Course in Miracles. Nearly 200 Definitions to help you take an active role in your study of the Course. 2nd edition, sivut 46-47, 61, 28.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

ERILLISYYS (Separation) ja ERITYISYYS (Specialness)



(Robert Perryn teoksesta Ihmeiden Oppikurssin 
 käsitteiden selvennyksiä kurssin opiskelun tueksi)

ERILLISYYS on tapahtuma, jossa näennäisesti erosimme Jumalasta, mikä aiheutti koko ilmiöiden universumin syntymän, mukaan lukien muodot, ajan, avaruuden ja havaitsemisen. Tätä erillisyyttä mieli esittää uudelleen lähes jokainen hetki. Erillisyys on näennäinen jakautuminen erilleen Jumalasta, johon Sovitus tuo sovinnon ja parannuksen. Erillisyys on ”kiertotie pelkoon” (T-2.I.2:1); “laskeutumista suuruudesta pienuuteen” (T-10.IV.8:5); ”ykseyden kieltämistä” (T-12.I.10:6). Erillisyys alkoi ajatuksesta, että voisimme tehdä itsestämme erillisiä olentoja, jotka ovat sekä erityisiä Luojansa silmissä (ks. T-13.III.10:2) että ovat itse luoneet itsensä (ks. T-10.V.4:3, T-21.II.10). Tämä tuotti tosiasialta näyttävän tapahtuman, jossa repäisimme itsemme irti Jumalan Mielestä (ks. T-5.V.3), rikoimme Taivaan lukemattomiksi erillisiksi kehoiksi ja ajanjaksoiksi (ks. T-28.III.7:4). Meistä tuli yksittäisiä toisistamme eristäytyneitä kokonaisuuksia, minkä jälkeen teimme erillisten yksilöiden, muotojen ja erillisten hetkien maailman. Erillisyys oli kuitenkin pelkästään psykologinen tapahtuma, jossa torjunnan ja erottautumisen vaikutuksesta vaivuimme “todellisuuden” uneen ja näimme unta erillisyydestä. Unessa tämä kokemus on kestänyt miljardeja vuosia, mutta todellisuudessa se on kestänyt vain hetken, sillä Jumalan vastaus lopetti unen välittömästi, eikä sitäkään hetkeä ole koskaan tapahtunut (ks. OK-2.2:8). Kurssin ydinsanoma on, että ”erillisyyttä (Jumalasta) ei koskaan ole tapahtunut” (T-6.II.10;7).

ERITYISYYS on ajatus siitä, että on erillinen muista ja että on muiden yläpuolella ja että omistaa, tai on enemmän kuin muut. Erityisyys on egon lupaama suuri voitto. Pyrkimyksemme saada Jumalalta erityinen suosionosoitus oli ”pieni hullu halu” (ks. 25.I.5:5), joka laittoi erillisyyden alulle. Se oli synnin alkujuuri (T-24.II.3:1-3) ja asetti meidät vastakkain Jumalan tahdon kanssa (koska Jumala ei tunne mitään erityisyyttä). Mikään hinta ei ole meille liian suuri erityisyyden saavuttamisesta. Etsimme erityisyyttä erityisistä ihmissuhteista, joissa toiset ihmiset antavat meille erityistä rakkautta ja omat erityiset itsensä. Näin yritämme symbolisesti imeä heistä sitä erityisyyttä, jonka Jumala on meiltä evännyt (ks. T-16.V). Tavoittelemme erityisyyttä koristelemalla kehoamme, jotta se olisi puoleensavetävä. Etsimme erityisyyttä myös hakemalla palvonnan kohteita (idoleita) (ks. T-29.VIII.8). Kaikki tavat etsiä erityisyyttä pitävät sisällään hyökkäävyyttä, sillä erityisyys vaatii, että muiden ihmisten tulee olla alapuolellamme. Se saa aikaan sen, että koetamme etsiä toisten ihmisten syntejä ja iloitsemme niitä löytäessämme. Se tekee kenestä tahansa ihmisestä vihollisemme ja saa meidät tuntemaan kuin meitä vastaan hyökättäisiin joka suunnalta. Koska erityisyys on yksi erillisyyden muoto, se saa meidät tuntemaan itsemme heikoiksi, hauraiksi, eristäytyneiksi ja yksinäisiksi. Lisäksi koska erityisyys on yksi hyökkäyksen muoto, se saa meidät tuntemaan itsemme syyllisiksi ja pelokkaiksi (ks. T-24).

(SaNi)
Lähde: Perry, Robert (2005). GLOSSARY of Terms from A Course in Miracles. Nearly 200 Definitions to help you take an active role in your study of the Course. 2nd edition, sivut 92 ja 98.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

ERITYISET IHMISSUHTEET


(Robert Perryn teoksesta Ihmeiden Oppikurssin käsitteiden selvennyksiä kurssin opiskelun tueksi)

Erityinen ihmissuhde on ihmissuhde, joka perustuu erityisyyden (specialness) tavoitteluun, jossa pyrimme a) erityissopimukseen (poissulkeva ihmissuhde) ihmisen kanssa, ja jossa b) saamme erityistä kohtelua c) hyvin erityiseltä ihmiseltä niin, että c) voimme tuntea olomme enemmän erityiseksi. Erityinen ihmissuhde voi olla rakastavaisten, ystävien tai kenen tahansa ei-vihollisten välinen, vaikkakin Kurssin keskusteluissa puhutaan etupäässä romanssista. Termi ”erityinen ihmissuhde” on synonyymi termille ”erityinen rakkaussuhde” (Kurssissa esiintyy vain yksi vähäinen viittaus termiin ”erityinen vihasuhde” (ks. T-16.IV.1:1), eikä kyseinen termi liity erityisen ihmissuhteen käsitteeseen). Egon järjestelmä tuottaa luonnostaan vihamielisen ja kipeän suhteen maailmaan, mikä riistää meiltä haluamamme rakkauden. Pitääkseen meidät uskollisina itselleen, egon täytyy tarjota meille jotakin, joka muistuttaa sitä rakkautta, jota me todella haluamme. Se on kuitenkin edelleen egon rakkautta. Tämä on erityinen ihmissuhde, joka ”on lahja, josta ego erityisesti ylpeilee” (T-16.V.3:1). Se näyttää Taivaalta maan päällä, rakkauden satamalta vihan maailmassa ja suurimmalta onnellisuuden toivoltamme kärsimyksen maailmassa (ks. T-16.IV.3). Erityinen ihmissuhde on illuusio rakkaudesta, rakkautta, joka on erilaista kuin Jumalan Rakkaus, sillä Hän ei tunne erityistä rakkautta. Erityinen rakkaus on valepuku, rakkauden muoto (ulkoasu), joka peittää alleen sen sisällön: vihan ja hyökkäävyyden (ks. T-17.IV.8-9). Se on täsmälleen samaa kuin muukin egon järjestelmä, joka johtaa samaan erillisyyteen, syyllisyyteen ja pelkoon. Voimme kuvata ihmissuhdetta sen eri vaiheissa:

1. Alussa etsimme ihmistä, joka on erilainen kuin muut, sellaista, joka on erityisempi kuin muut ja jolla on erityinen keho erityisine kehon osineen (ks. T-15.V.2-3). Tämä prosessi kuitenkin irrottaa hänet hänen eheydestään, sillä sellainen eheä kokonaisuus hän on. Se supistaa hänet äärettömästä suuruudesta pieneksi pinoksi kehon osia (ks. T-15.V.7).
 

2. Tämän jälkeen tarjoamme hänelle erityiskohtelua ja lahjoja, jotka antavat hänelle mielikuvan erityisyydestämme ja lopuksi annamme hänelle ”itsemme” (ks. T-16.V.7-8). Nämä ”lahjat” ovat kuitenkin hyökkäyksiä, joiden tarkoitus on tehdä hänet syyllisyydentuntoiseksi ja näin houkutella hänet antamaan vastavuoroisesti ”itsensä”.
 

3. Me emme (melko varmasti) saa häneltä sitä erityisyyttä, josta luulimme maksaneemme. Niinpä haudomme yhä lisääntyvässä määrin kostoa siitä, ettei hän vastavuoroisesti ole tehnyt osaansa (ks. T.16.V.1). Riippumatta siitä, katkaisemmeko suhteen tai jäämmekö siihen loppuun asti, koemme miltei väistämättä illuusioiden romahtamisen (ks. T-16.IV.4). Tässä reaktiossa piilee totuus, sillä rakkaus oli illuusio.
 

4. Pyhä Henki ei kuitenkaan halua viedä meiltä näitä ihmissuhteita (ks. T-17.IV.2:3), eikä halua meidän luopuvan niistä. Hän haluaa muuttaa ne pyhiksi ihmissuhteiksi anteeksiannon ja Pyhän hetken avulla. Pyhimmätkin ihmissuhteet ovat yhä erityisiä ihmissuhteita (ks. T-18.V.5:2-3). Ne ovat harjoitteluvaiheessa olevia pyhiä ihmissuhteita: ne ovat hyväksyneet pyhyyden päämääräkseen, mutta eivät vielä ole saavuttaneet tätä päämäärää. Niitä kutsutaan myös ”epäpyhiksi ihmissuhteiksi” 

kappaleissa 17-22. (ks. 15.V, VII, T-16.IV-VII, T-17.III-IV).
(SaNi)
Lähde: Perry, Robert (2005). GLOSSARY of Terms from A Course in Miracles. Nearly 200 Definitions to help you take an active role in your study of the Course. 2nd edition, sivut 98-99.