maanantai 29. tammikuuta 2018

Rakkautta ei voi vaalia eikä tuottaa

"Ponnistus voi tuoda ruoan suuhusi, mutta se ei voi herättää ruokahalua. Se voi pitää sinut vuoteessa, mutta se ei voi saada sinua nukahtamaan. Se voi saada sinut paljastamaan salaisuuden toiselle, mutta se ei voi saada aikaan luottamusta. Se voi pakottaa sinut sanomaan kohteliaisuuden, mutta se ei voi tuottaa aitoa ihailua. Ponnistus voi saada aikaan palvelevia tekoja, se on voimaton synnyttämään rakkautta tai pyhyyttä. Vaivannäön avulla voi saavuttaa vain hillintää, ei aitoa muutosta ja kasvua. Muutoksen saa aikaan havahtuminen ja ymmärtäminen. Ymmärrä tyytymättömyyttäsi, niin se katoaa - tuloksena on onnellisuuden tila.

Ymmärrä ylpeyttäsi, niin se lakkaa - tuloksena on nöyryys. Ymmärrä tyytymättömyyttäsi, niin se katoaa - tuloksena on onnellisuuden tila. Ymmärrä pelkojasi, niin ne sulavat - seurauksena on rakkauden tila. Ymmärrä riippuvuuksiasi, niin ne häviävät - seurauksena on vapaus.

Rakkaus, vapaus ja onnellisuus eivät ole asioita, joita voit vaalia ja tuottaa. Et edes pysty tietämään, mitä ne ovat. Voit vain tarkastella niiden vastakohtia ja aiheuttaa tarkastelusi avulla näiden vastakohtien kuoleman."

Anthony De Mello

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Rakkauden satamassa ja pelon aallokoissa


Aina vaan vakuuttuneempi tällä ihmisuhde kokemuksella olen siitä, että mikään ei sotke parisuhderakkautta enemmän kuin väärinymmärrykset. Väärinymmärrykset ovat vain ajatuksia ja tulkintoja joita vertailemme keskenämme. Ja mikä vielä hassumpaa on se, että sotkemme rakkauden sanoihin ja sanojen tuottamaan tunteeseen.
Nykypäivänä meitä hallitsee sanaviidakon lait, eli tarkoitan sillä sitä että mm. sosiaalinen media vahvistaa väärinymmärrysten määrää huomattavasti. Käymme "kirjeenvaihtoa" enemmän kuin koskaan. On tekstarit, sähköpostit, facebook, hymiöt jne. Elämme vahvasti sanaviidakossa, joka taas vilkastuttaa aivoissamme aina vain lisää ajatusten määrää. Mieli rullaa, minä en. Tai ainakin siltä se tuntuu :-).

Informaatiotulvaa on tarjolla vaikka aamusta iltaan. On henkisiä sitaatteja, opetuksia ja videoita yllinkyllin. Kaikkea on tarjolla ja PALJON.
Ihmiset kirjaimellisesti tuijottavat älypuhelimiaan aamusta iltaan ja olemme siirtämässä/ pirstaloimassa uuden itsemme internettiin. Täällä meillä on uusi identiteetti. Täällä voimme antaa itsestämme juuri sellaisen kuvan kuin haluamme. Täällä voimme jättää pois asioita joita emme halua edustaa. Voimme netissä olla juuri niin viisaita henkisiä ihmisiä tai kuinka rakastavia haluamme. Voimme huudella mielipiteemme turvallisesti vaikka keskeltä metsää, eikä kukaan uhkaa meitä fyysisesti.
Meillä on mahdollisuus piilossa kysellä ihmisiltä mitä heille kuuluu ja meillä on mahdollisuus laittaa nauruhymiö, sydän tai jokin kiva kuva vaikka oikeasti meitä ei naurattaisikaan.
Kommunikoinnin hämmentämiseksi on mahdollista, että minulla on mahtava fiilis, mutta unohdan laittaa sen hymiön perään ja vastaanottaja tulkitsee asian jotenkin toisin. Rakastumme omiin kuvitelmiimme toisista, teemme tulkintoja ja merkityksiä sanoista, tavoista kirjoittaa. Voimme pelata netissä "peliä" sillä, että emme tykkää tai kommentoi ja voihan se olla, että en vain ole vain huomannut ja toinen tulkitsee että hän ei halua huomata...jne.

Niin paljon kuin sosiaalinen media mahdollistaa anteeksiantoa, rikkautta ja ymmärrystä. Niin paljon kuin se mahdollistaa suuria oivalluksia, omien reagointien huomaamista, ajatuksien tarkkailua. Niin paljon kuin se poistaa yksinäisyyttä ja mahdollistaa etäsuhteiden onnistumista ja niin paljon kuin se auttaa ja antaa iloa, on asioilla myös se toinenkin puoli. Koskaan, missään en näe dualistusuutta niin selkeästi kuin netissä. Se onkin mieleni peili. Jippii, mahtava paikka antaa anteeksi.

Olen havahtunut monesti siihen siihen, että sekoitamme liian usein mielipiteet, kuvitelmat ja sanat rakkauteen. Voimmeko yhdistyä sanoilla ja mielipiteillä jotka poikkevat toistaan sillä seurauksella että syntyy ristiriita tai jopa sota? On täysin mahdotonta yrittää rakastaa toista ihmistä sanoilla, koska ne merkitsevät meille eri asioita. 
Esim. jos katsomme mansikkaa, niin olemme yhtä mieltä siitä, että olemme nimenneet sen mansikaksi, mutta pirstaloitumis vaihe (vertailu) alkaa sillä hetkellä kun sinä rakastat sen makua, ja jos sinulla on ihania muistoja isäsi mansikkamaalla lapsena. Minulla saattaisi kuitenkin olla huonoja kokemuksia mansikasta. Olen saattanut lapsena syödä niitä liikaa ja olen saanut "mansikkakuumeen" ja oksentanut ne ulos. Tai jos olisin syönyt vain raakoja mansikoita. Tai jos minun isäni pakotti minut lapsena mansikkamaalle töihin ja söin siellä joka päivä överit.
Emme voi siis "rakastaa" mansikan kautta koska rakastuimme VAIN tarinaamme mansikasta, omassa päässämme. Olemme sekoittaneet rakkauden siihen, että emme ole samanlaisia, emme omaa samaa näkemystä mansikasta.
Voit vain arvata mikä näkemyseroviidakko syntyy ihmisuhteessa eri asioista ja lopulta sanomme ne klassiset sanat "olimme niin erilaisia". Ajattele kuinka monet sodat ja riidat olemme käyneet kollektiivisesti ihmiskunnan historiassa tämän asian takia?! Ajatelkaa kuinka monta ihmisuhdetta on pirstaloitunut sen takia, että yritimme liittää ajatuksia yhteen?? Olemme yrittäneet liittää yhteen mielipiteitä, ajatuksia! Huh mikä yritys! Yleensä aina aluksi siinä onnistummekin, koska me haluamme onnistua, mutta lopulta halumme rakastua ajatuksiimme ja tunteisiimme on niin vahva, että haluamme olla oikeassa enemmän kuin onnellisia.

Sanojen ja tunteiden takana on koko menneisyys jota kannamme mukanamme, haluamme tai emme. Monesti olen kuullut sanat "älä kanna menneisyyttä mukanasi". Mutta voinko tuosta noin vain heittää menneisyyden repun pois? Koska koko keho ilmentää menneisyyttä, niin en tietenkään halua sitä heittää ennenaikaiseen hautaan. Minulla ei ole tarvetta esittää gurua jolla ei ole enää mitään negatiivisuutta tai pelkoa. Minulle jää vain hyväksyntä ja anteeksianto ja katsoa mihin se vie. Mielen prosessi. Ei muodontason vaan mielentason prosessi.
Ihmisuhteet ovat hyvä peili nostaa asioita pintaan joita katsotaan neutraalisti, ei tuomiten tai vertaillen. Kyky katsoa siihen mikä ON. Yksinkin se onnistuu hienosti, ei tarvitse kuin vain olla itsensä kanssa niin johan alkaa tapahtua.

Siis oma näkemykseni mukaan se ihmisuhde jota itse kovasti arvostan, ei ole vain ajatusten yhteenliittämistä. Eli kun olen tätä mieltä, sinäkin olet tätä mieltä ja vasta sitten tunnen rakkautta sinua kohtaan, se ei tule kestämään. En tee sitä myös yksin itseni kanssa, en usko jokaista ajatustani enkä anna sen määrittää onnellisuuteni tasoa. Rakkaus on se joka katsoo ja näkee että tuo ajatus ei ole totta, tuo tunne ei ole totta. Rakkaus ei vertaile sinun tai minun tapaasi elää ja olla. Rakkaus ei ole kiinnostunut siitä, että sinä tai minä tekee virheen, vaan sitä kiinnostaa nähdä mielenpinnan alle, siihen missä olemme yhtä. Rakkaudelle kelpaamme, egolle emme koskaan.

Vaikka olemmekin todellisuudessa yhtä, niin meillä on paljon esteitä sen ykseys todellisuuden muistamiseksi. Ne esteet ovat muistoja ja kuvitelmia, uskomuksia ja niitä alitajunnassa riittää. Koska tajunnasta nousee milloin mitäkin, en itse hakemalla hae tai väkisin nosta sieltä mitään. Minun ei tarvitse julistaa kenellekään mitä milloinkin saan "putsattua", eikä minulla ole mihinkään kiire. Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan joten en tee anteeksiannon työstäkään uutta oravanpyörää. Jos hakemalla haen epäkohtia sinusta tai itsestäni, se on yhtä lailla egoa kuin se, että olisin täysin unessa. Tosin senkin kuuluis sitten tapahtua. Uskon kuitenkin että jokin meissä näkee. Jokin meissä rakastaa, jokin meissä on se jolle kelpaamme.

Ihmisuhteiden puhutuin aihe on rakkaus. Epäilemättä. Sitä tavoittelemme, siitä yritämme pitää kiinni. Tänään rakastamme tuota ja huomenna tuota. Mitä enemmän uskomme ajatuksiamme, niin sitä nopeampaa on liike. Muutos on egolassa jokatapauksessa varmaa, koska ego on luonut muutoksen. Egolle on tärkeää enemmän ja vähemmän. Liike. Dualismi. Todellinen rakkaus on taas ikuisessa rauhan tilassa muuttumattomana. Todellista rakkautta ei kiinnosta se, että tänään on huono päivä ja huomenna on hyvä päivä. Rakkaudelle on aina hyvin. Todellinen rakkaus on minulle turvasatama ja jossain pienessä mielessäni kuvittelen, että se olisi ihmisuhteissakin mahdollista. Uskon että todellinen rakkaus antaa länsäolonsa tietoisuudessani silloinkin kun myrskyää. Jos yksi tai kaksi ihmistä muistavat levätä turvasatamassa ennen ja jälkeen myrskyisän laivamatkan, niin on helpompi matkustaa ajassa, paikasta a kohtaa paikkaan b, (ajan ja tilan harhassa).

Egon rakkaus heiluu mielipiteiden, mielenaallokoiden mukaan, kunnes lopulta ajaa itsensä karille. Egon rakkaus uskoo muotoon sisällön sijaan.
Kun kaksi ihmistä tapaavat, heillä on sama käsitys rakkaudesta, he ajattelevat asiasta samoin. He muodostavat käsityksensä rakkaudesta ja rakastuvat ajatukseen toisesta. On kuitenkin mahdotonta pitää loputtomasti ajatuksesta kiinni, on mahdotonta yrittää ajatella suhde hyväksi pidemmän päälle. Vaikka rakkauden satamasta onkin ajauduttu toisinaan myrsyävän meren aallokoihin ja vaikka joskus ajaudummekin karille lommoisen laivamme (tai veneen) kanssa, niin on hyvä muistaa mistä lähdimme ja mihin ennenpitkää taas palaamme. Palaamme rakkauden satamaan. Jos myrskyn keskellä MUISTAA sen, mistä olemme lähteneet, on helpompi nähdä myrsky ohimenevänä ilmiönä. On hyödyksi muistaa, että kaksi ihmistä (tai useampi) ajattelevat myrskystä eri lailla ja on hyvä muistaa, että toinen saattaa kestää merisairauden helpommin kuin toinen. Olemme silti kumpikin samasta satamasta. Vaikka ajattelisimme mitä kaikesta tästä, olemme silti samassa laivassa. Olemme saman arvoisia.

Lyhyesti vielä:

Sillä mikä on kaikenkattavaa, ei voi olla vastakohtaa. Minusta tuntuu hyvältä tiedostaa se, että rakkaus ei ole erikseen ajatus, mielipide, tunne, kuvitelma, kompromissi, erillisyys tai kontrolli, mutta samalla se rakkaus on kaiken takana niin, että kaikki tämä saa ilmetä ajassa - rauhassa, ilman että teen mistään numeroa. Annan vain kaiken tapahtua, niinkuin se tapahtuu. Ja jos vaikka sekaannunkin mielessäni asioihin, niin sekin saa tapahtua. Minun ei tarvitse rakastaa muita niinkuin maailma opettaa, eikä minun tarvitse mielistellä ketään ellen halua, yleensä en. On huikeeta tajuta, että minä kelpaan rakkaudelle, olen aina kelvannut. En anna mielikuvitukseni unohtaa tätä tosiseikkaa.
Saan "luvan" elää ja olla niin kuin hyvältä tuntuu. Saan ilman syyllisyyttä katsella näytelmääni ihan rauhassa. Jokaisella meillä on omat mieltymyksemme, eikä niiden tarvitse sekoittua todellisuuteen.
Vaikka elämäni ilmeneekin näin, on tietoisuuteni rakkauden turvasatamassa, niinkuin sinunkin tietoisuutesi on. Meillä on yksi yhteinen turvasatama. Me ollemme se turvasatama. Siellä "satamassa" se venekin rakennettiin.

T:Jake








keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Timeless Fields: "Children Of Tomorrow" + uusia kuvia

Rakas julkinen päiväkirjani, nyt on Uusi Timeless Fields demo "Children Of Tomorrow" pihalla. Allekirjoittanut siis soittelee yhtyeessä rumpuja. Muut soittajat Ari Neuvonen ja Kalevi Valve. Bändi toimii harrastuspohjalta, edelleen. Levyllä on 5 biisiä:

1. Phantom Of The Paradise
2. Save Me
3. Children Of Tomorrow
4. Abandoned
5. Reach For The Light







Tämän lisäksi kävin myös työkaverilla kuvattavana ja monenlaisia fiilareita saatiin talletettua kuvalliseen muotoon, tässä osa kuvista. Kiitos Päivi Mäkinen.



"Olen rakastunut. Kyseessä on rakkausjuttu itsensä kanssa. Kun mieli rakastaa itseään, se rakastaa kaikkea, mitä se heijastaa."

"Kun et usko ajatuksiisi, jäljelle jää vain nauru ja rauha."

Byron Katie: ilon tuhat nimeä

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kuvani sinusta voi muuttua kovin helposti

"Kun hyväksyt kohteliaisuuden ja annat itsesi nauttia siitä, luovutat itseäsi koskevan vallan toiselle. Saatat mennä melko pitkälle pysyäksesi erityisenä tuolle ihmiselle. Sinua kaivaa alinomaa pelko siitä, että hän löytää toisen, josta tulee erityinen, ja sinut syrjäytetään erityisestä asemastasi hänen elämässään.
Jatkat tanssimistasi hänen pillinsä mukaan, vastaat hänen odotuksiinsa, ja tehdessäsi niin olet menettänyt vapautesi. Olet joutunut hänestä riippuvaiseksi oman onnellisuutesi tähden, sillä olet ripustautunut oman onnellisuutesi hänen mielipiteeseensä sinusta.
Voit pahentaa tilannettasi alkamalla etsiä muita sanomaan sinulle, että olet heille erityinen. Käytät paljon aikaa siihen, ettteivät he koskaan kadota kuvaa, joka heillä on sinusta. Miten uuvuttava tapa elää!
Äkkiä elämääsi tulee pelko, pelko siitä, että kuvasi särkyy, ja jos tähtäät pelottomuuteen ja vapauteen, sinun on päästävä siitä eroon. Miten? Kieltäytymällä ottamalla ketään vakavasti, kun he sanovat sinulle, miten erityinen olet.

Sanat "olet erityinen minulle" kertovat yksinkertaisesti tämänhetkisestä mielialastani suhteessa sinuun, maustani, vallitsevasta mielentilastani ja kehityksestäni. Ne eivät kerro sen enempää. Hyväksy se tosiasiana äläkä riemuitse siitä. Voit kyllä iloita seurastani, muttet kohteliaisuudestani. Voit nauttia vuorovaikutuksesta kanssani, et kehumisestani.

Jos olet viisas, kannustat minua etsimään monia erityisiä ihmisiä, niin ettet tunne kiusausta pitää kiinni siitä kuvasta, joka minulla on sinusta. Ethän sinä nauti minun kuvastani sinusta, koska olet koko ajan selvillä siitä, että kuvani sinusta voi muuttua kovin helposti.

Nauti siis nykyhetkestä, sillä jos nautit kuvasta, joka minulla on sinusta, minulla on valta sinuun, ja sinä pelkäät olla oma itsesi, jottet loukkaisi minua. Pelkäät totuuden kertomista minulle. Pelkäät minkään sellaisen tekemistä tai sanomista, mikä vahoingoittaisi kuvaani sinusta.

Sovella nyt tätä jokaiseen kuvaan, joka ihmisillä on sinusta, ja he kertovat, että sinä olet nero, viisas, hyvä tai pyhä. Nautit tästä kohteliaisuudesta ja kadotat samassa vapautesi, koska pyrit lakkaamatta pitämään yllä tätä mielipidettä. Pelkäät tehdä virheitä, olla oma itsesi, tehdä tai sanoa mitään sellaista, mikä pilaisi kuvan."

"Sinusta tulisi lintujen ja kukkien kaltainen. He ovat tietämättömiöä itsestään, liiaksi kiinni elämisensä puuhassa välittääkseen vähääkään siitä, mitä muuta niistä ajattelevat- ovatko ne muille erityisiä vai eivät. Lopulta sinusta tulee peloton ja vapaa."

Anthony De Mello

torstai 18. tammikuuta 2018

Oletko mieluummin oikeassa kuin onnellinen?

"Olemme nimenneet oman lajimme itsellemme tyypillisen nöyrästi Homo sapiensiksi, viisaaksi ihmiseksi. Osuvampi nimitys olisi kylläkin Homo babulus, typerä lörpöttelijä, sillä lörpötellä me todellakin osaamme, kun taas viisaus on hyvin, hyvin harvinaista."

"Me ihmiset rakastamme tietämistä ja oikeassa olemista. Jos haluat huvittaa itseäsi tällä asialla, sinun ei tarvitse kuin mennä mille tahansa keskustelupalstalle tai katsoa minkä tahansa verkkojulkaisun juttujen kommenttiketjua, niin huomaat, miten rakasta tietäminen ja oikeassa oleminen meille on. Ja samalla kun luet ihmisten viestejä, saatat hiljaa sanoa mielessäsi: "miten typeriä ihmisiä! Eivätkö ne oikeasti tiedä mistään mitään." 
Naps! kiinni jäit.
Ihmeiden Oppikurssin lainatuimpiin lauseisiin kuuluu:
Oletko mieluummin oikeassa kuin onnellinen?

Lauseella tosin viitataan kyseisessä kohdassa erityisesti siihen, että etsimme vastauksia sieltä (itsemme ulkopuolelta) mistä niitä ei voi koskaan löytää, ja niin kauan kuin haluamme asian olevan näin-siis että me mielestämme tiedämme, mistä vastaukset voi löytää - emme voi olla onnellisia.
Lauseella on kuitenkin paljon laajempikin merkitys ja erityisen merkityksen se saa nimenomaan ihmissuhteissamme. Meillä ihmisillä on nimittäin tapana haluta koko ajan korjata toisillemme asioita, mikäli koemme tulleemme ymmärretyksi huonosti. Me käytämme vuorovaikutuksessamme hirvittävän määrän energiaa siihen, että yritämme varmistaa sen, että toinen on varmasti ymmärtänyt meidät oikein. Jos kuitenkin muistat, mitä jo aikaisemmin tässä kirjassa sanoin, siis että pohjimmiltaan kukaan ei voi koskaan ymmärtää toista -ainakaan erillisenä olentona- käytämme aivan tarpeettomasti aikaa ja voimavarojamme mahdottoman  yrittämiseen. Toisaalta, ellemme koe tulevamme ymmärrretyksi toisen taholta, tuo ihmissuhteemmekaan ei toimi, sillä eihän kukaan halua tai jaksa yritää olla ystävä tai kumppani sellaiselle ihmiselle, joka ei häntä ymmärrä. Mikä siis neuvoksi?

Ymmärretyksi tuleminen ja oikeassa olemisen tarve

Meiltä menevät helposti sekaisin tarve kokea ymmärrystä toisen ihmisen taholta ja oma tarpeemme olla oikeassa erilaisten asioiden suhteen. Tämä on tosin hyvin ymmärrettävää, koska kyse on veteen piirretystä viivasta. Milloin ymmärretyksi tulemisen tarve muuttuu oikeassa olemisen tarpeeksi ja päinvastoin? Koska ymmärretyksi tuleminen on välttämätöntä hyvien ihmisuhteiden synnyttämiseksi ja toisaalta oikeassa olemisen tarve taas kuluttaa ja haurastuttaa niitä, meidän lienee syytä tarkastella asiaa lähemmin.
Oikeassa olemisen tarve johtaa helposti jatkuvaan kinasteluun, väittelyyn, hyökkäämiseen ja puolustautumiseen. Jos ajattelet itse elämäsi aikana käymiäsi lukemattomia keskusteluja, huomaat varmasti miten yleinen tarve oikeassa olemisen tarve on niin sinulla itselläsi kuin muillakin ihmisillä. Me saamme pohjatonta, toisinaan lähes perverssiä tyydytystä siitä, että olemme oikeassa. Esimerkiksi lukemattomat televisio-ohjelmat ja illanviettopelit perustuvat juuri tähän tarpeeseemme. Kukapa meistä ei nauttisi siitä, että osaa vastata oikein erilaisten tietovisojen kysymyksiin, ja aika moni meistä vieläpä nauttii siitäkin,  että saa ryhtyä väittelemään muiden kanssa omien tietojensa oikeellisuudesta. Koko tieteellinen maailmankuvamme perustuu kamppailuun siitä, kuka on mistäkin asiasta oikeammassa. Uskonnot perustuvat tähän. Tekisi mieli sanoa,  että aivan kaikki vuorovaikutuksessamme perustuu nimenomaan kamppailuun siitä, kuka on oikeassa.
Meidän on käsittämättömän vaikeaa tunnustaa olevamme väärässä - jopa silloinkin, kun tiedämme olevamme väärässä. Miksi? Syitä on monia, mutta kenties keskeisin niistä on se, että haluamme elätellä itsestämme tietynlaista kuvaa toistemme edessä- toisin sanoen me emme uskalla olla oma itsemme toistemme edessä. Tämä taas johtuu siitä, ettemme itsekään tiedä, millaisia todellisuudessa olemme, joten meidän on paljon helpompi yrittää luoda toiselle ihmiselle jokin keinotekoinen kuva itsestämme kuin yrittää ensin kohdata itsemme sellaisena kuin todellisuudessa olemme, ja tähän toiselle välittämäämme kuvaan itsestämme me tarvitsemme oikeassa olemista, jota myös hullusti kutsumme "tietämiseksi" ikään kuin kyse olisi todellisesta tietämisestä eikä vain omista käsityksistämme ja mielipiteistämme.
Kyse on eräänlaisesta varjoleikistä, jossa kaikki yrittävät olla jotakin toistensa silmissä, vaikka kukaan ei ole oikeasti yhtään mitään. Meidän on loppujen lopuksi aika helppo antaa toinen toisellemme ihan millainen tahansa kuva itsestämme, kunhan vain opettelemme tietyt perusasiat.
Tätä tosiseikkaa havainnollistaa erinomaisesti, joskin järkyttävästi, dokumenttielokuva Kumare, jossa tavallinen amerikanintialainen mies päättää kokeilla, pitäisivätkö ihmiset häntä viisaana guruna, jos hän vain opettelee vähän sopivaa retoriikkaa ja liittää siihen sopivasti ulkoisia tehosteita. Dokumenttielokuva on aika traagista katsottavaa- siis meidän ajattelu ja erottelukykymme kannalta.
Antiikin filosofi Herakleitos kiteyttää tämän asian mielestäni paremmin kuin kukaan muu fragmentissaan, joka kuuluu: "Parhaimmatkin heistä hakevat vain kuolematonta kunniaa kuolevaisten silmissä." Tämä lausahdus on sikäli järkyttävä, että siinä sanotaan suoraan, että jopa ihmiskunnan syvällisimmilläkin ajattelijoilla on lopulta vain yksi päämäärä: olla jotakin muiden silmissä, toisin sanoen olla oikeassa. Omien havaintojeni perusteella en ainakaan ihan suoralta kädeltä voi olla erimieltä. Minäkin tässä vain yritän olla sinun silmissäsi vakuuttava enkä voi sille mitään, että sinulle ehkä tulee sellainen tunne, että minä yritän olla oikeassa ja "tietää" asioista sinua enemmän. Kenties on niin, että aina kun yrittää selvittää toiselle jotakin, joutuu maksamaan sen hinnan, että joutuu pelaamaan oikeassa olemisen peliä. Ehkä tätä mielen harha on rakennettu juuri niin.
Ihmissuhteiden kannalta oikeassa olemisen tarve on hyvin tuhoisa. Sillä saa hyvin helposti särjettyä vaivoin rakennetun rauhan ja sopusoinnun tilan. Tietenkin oikeassa olemisen tarve on eri ihmisillä eri asteinen ja eri ihmiset ilmentävät sitä eri vahvuudella, mutta kaikilla meillä se kuitenkin on. Me yritämme oikeassa olemisen tarpeellamme pönkittää, tilkitä ja paikata sitä haurasta maailmankuvaa, jonka pelkäämme toisten ihmisten meidän käsityksistämme eroavien käsitysten romuttavan. Se on meille suojamekanismi, jonka avulla yritämme torjua meihin ulkopuoleltamme kohdistuvat hyökkäykset. Jälleen kerran joudun nostamaan esiin sen, että tällainen suojautuminen on mahdollista ainoastaan, jos pidämme toisia ihmisiä meistä erillisinä olentoina. Siksi Ihmeiden oppikurssikin painottaa niin terävästi meille sitä, että kaiken murheen alku ja juuri on siinä, että samaistumme kehoomme mielen sijaan, joka siis on kaikille pohjimmiltaan sama.

Eikö kuitenkin ole suorastaan aika lapsellisen hullua, että me tällä tavoin pyrimme puolustamaan maailmankuvaamme, joka tavallisesti perustuu ainoastaan omiin uskomuksiimme eikä mihinkään todelliseen? Toisaalta vanha viisaus kuuluu: "Totuutta ei tarvitse puolustaa". Toisin sanoen se, mikä kaipaa puolustautumista, ei voi olla totta. Ajattele, mikä hieno elämänohje tämä on! Millaiseksi elämäsi muuttuisi, jos lakkaisit puolustamasta omaa maailmankuvaasi ja luottaisit siihen, että totuus pitää kyllä itse itsestään huolen?"

Juha Kuvajainen, kamalan ihanat ihmissuhteet

tiistai 16. tammikuuta 2018

Kaapin takana on....na..TOTUUS

 "Kuolema on avain elämään. Kuolema määrittelee elämän, antaa sille muodon, merkityksen ja puitteet. Ellei meillä ole selkeää ja rehellistä suhdetta omaan kuolevaisuuteemme, elämme loputtomassa henkisen löhöämisen tilassa, harmaassa hernerokkasumussa, joka luo helvetillisen harhakuvan siitä, että elämä venyy loputtomasti kaikkiin suuntiin." 
- Jed Mckenna

Meitä on pitkiä, lyhyitä, leveitä, arpisia, silosia, lihaksikkaita, hoikkia, sairaita, terveitä, huumorintajuisia, huumorintajuttomia, tummia, vaaleita, trendikkäitä, taviksia, rokkareita, poppareita, hoppareita, rikkaita, köyhiä, introverttejä, ekstroverttejä. Olemme perheellisiä tai sitten asumme yksin tai kaksin. Puhumme monia kieliä, englanti, suomi, ruotsi, siansaksa (jota toisinaan itse puhun). Meitä on tummaihoisia, vaaleanihoisia, punanahkoja ja ties mitä. Jollain on vain yksi käsi, jollain kaksi kättä ja bläck n dekker.
On kulttuurisia ja kasvatuksemme luomia uskomuksia. On perinnöllisiä vahvoja piirteitä.
Me asumme kerrostalossa, omakotitalossa, majassa tai kadulla. Olemme työelämässä tai karenssilla työttömänä. Olemme parisuhteessa, sinkkuna ja yksinäisiä, sinkkuna ja yhtä elämän kanssa. Meillä voi olla rahaa tai ei olla rahaa. Haluamme sotaa tai haluamme rauhaa. Olemme materialisteja tai minimalisteja. Juoksemme uraputkessa nääntyen tai elämme hitaalla tempolla pieneen tyytyväisenä.
Meillä on triljoona uskomusta jotka muuttuvat ja vaihtelevat, jota kutsutaan täällä kehittymiseksi. On vaihtoehtoisia ajattelumalleja niin paljon kuin jaksaa vain mielessään keksiä. Enkeliterapiaa, parantavia kiviä, yksisarvishoitoja, astrologiaa, spiritismiä, horoskooppeja, naurujoogaa, tarot kortteja, enkelikortteja, reikihoitoja. Kirjastosta löytyy satoja, jopa tuhansia itsensäkehittämisen kirjaa.
Uskontoja ja uskomuksia: kristinusko; katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko, protestanttiset kirkot: adventismi, anglikaaniset kirkot, baptismi, helluntailaisuus, kveekarit, luterilaisuus...rastafari, jehovan todistajat, suufilaisuus, jainalaisuus, krishna-liike, zen-buddhalaisuus, enkelit, ufot, mormonit, jooga, tantra, kaikki mytologiat suomalaiset muinaisuskot, gnostilaisuus, muinaiset egyptin uskonnot, taolaisuusskientologia ,voodoo, uuspakanuus...

Meillä on pirstaloituna mielessämme tulkintoja jopa rakkaudesta. Luulemme tietävämme mitä se on. Yritämme liittää sen epätoivoisesti muodon maailmaan ja kuten olet saattanut joskus huomata, se synnyttää vain lisää kysymyksiä. Se synnyttää vain lisää eroja ja odotuksia, joihin petytään. Onko maailmassa ihmistä, joka ei ole koskaan pettynyt rakkaudessa? Onko maailmassa yhtään ihmistä joka ei olisi joskus kysynyt "Miksi minulle käy näin?". Onko maailmassa yhtää ihmistä, joka ei pelkäisi jotain?

Me olemme kehossa inhimillisiä tuntevia olentoja, jotka ovat erilaisia (suhteessa mihin?) ja kuten tarkkana saatoit havaita edellä mainitut jotkut eroavaisuudet saattavat ilmentyä vaikka jo yhdessä ihmisessä jopa yhden ihmiselämän aikana. Esim. ensin olemme pieniä ja sieviä, sitten vähän suurempia ja ilkeitä, jossain vaiheessa muutumme ekstrovertiksi ja elämän muokkaamana meistä tuleekin herkkiä introverttejä ja uskovaisia tai miten vain. Ensin ollaan fitness kropassa jooga mestareita ja lopulta arpisia, sairaita ja lihavia ateisteja. Lopussa meitä jokaista odottaa arkku. Meissä kaikissa asuu murhaaja ja Äiti Amma. Olemme jo kehossa tasavertaisia. Hengessä varsinkin.

Eniten uskomme ajatuksiamme ja tulkintojamme ja rakastumme niihin. Alamme pitämään niitä tosina. Tämän jalkeen niitä onkin hyvä verrata kaverin uskomuksiin ja tulkintoihin. Tästä saattaa syntyä vertailua ja sotaa. Ja se taas synnyttää lisää syyllisyyttä ja pelkoa.

On monenmuotoinen maailma tämä meidän maailmamme. Jos ajatellaan että laitettaisiin kaikki uskomukset, tulkinnat ja asiat yhteen kaappiin ja kaapin ovi kiinni. Tämän jälkeen annettaisiin kaappi poltettavaksi ja katsottaisiin mitä kaapin taakse jää, niin se olisi aika lähellä sitä olemista, läsnäoloa tässä hetkessä joka vastaisi omaa tulkintaani rakkaudesta. Oho, en huomannutkaan että unohdin laittaa sanan rakkaus siihen kaappiin...alkaakohan minulle nyt heti uusi suurten tulkintojen maailma sanasta rakkaus? Mitä jos viskaan sen sanankin sinne tuleen ja vain olisin sitä mikä ON? Luottaisia siihen mikä on todellista enkä vääristelisi sitä.
Kaapin taakse jäi "Rakkaus" joka on meille jokaiselle yhteistä. Oli meillä uskomuksia, tulkintoja tai ei. Kaapin takana ei ollut nainen, mutta siellä oli totuus. Siihen totuuteen saa tulla nainenkin, jos on tullakseen. Usein se tulee ja menee, kuten kaikki asiat tässä näytelmässä. Paitsi totuus, se pysyy. 

Jake







"Me vain tapamme aikaa kuoleman odotushuoneessa, harhautamme ajatuksiamme joillakin kirjalla tai kuvalehdellä, pelillä tai sanaristikolla, odottaen että nimemme huudetaan ja teeskennellen, ettei niin koskaan käy. Useimmilla meistä ei ole mitään käsitystä siitä, missä me olemme ja mitä on tapahtumassa, emmekä huomaa laisinkaan Mayan äidillistä armoa ja villiä juonittelua." 
-Jed McKenna

maanantai 15. tammikuuta 2018

Parisuhteen jälkeistä avointa pohdintaa

"Erityinen ihmissuhde kostaa menneisyydelle. Pyrkiessään poistamaan menneisyydessä tapahtuneen kärsimyksen se jättää näkemättä nykyisyyden, koska se askartelee menneisyyden parissa ja on sille täysin omistautunut. Yhtään erityistä ihmissuhdetta ei koeta nykyhetkessä. Menneisyyden varjot ympäröivät sen ja tekevät siitä sen, mikä se on. Sillä ei ole mitään merkitystä nykyhetkessä ja jos ei merkitse mitään, sillä ei voi olla mitään todellista merkitystä." -IOK
  
"Pyhä henki (oikea mieli) ei halua riistää sinulta erityisiä ihmissuhteitasi, vaan vain muuttaa ne."-IOK

Koska me oltiin Saijan kanssa paljon näkyvillä blogissani, Rakkauden Pohjasakkaa ryhmäsivullani sekä facebook seinällä, niin koen tärkeäksi pohtia ja muistella itseäni suhteessa/suhteissa muille tässä ja nyt. Pistää pisteen tälle ajan jaksolle, jotta voin ottaa vastaan uuden jakson tässä näytelmässäni. 
En puhu Saijan äänellä mitään, ainoastaan omasta maailmastani käsin. En käy läpi kenenkään henkilökohtaisuuksia, vaan riipaisen hieman kokonaiskuvaa. En hae syyllisiä eikä minulla ole tarvetta tuomita. Koska olimme läpinäkyviä, haluan olla sitä loppuun asti. Tämän hetken tuntemuksia ja ajatuksia siitä ihanan riipaisevasta matkasta jonka sain höänen kanssaan kulkea.



Lontoosta suomen lävitse levin huipulle (lappiin 2 kertaa) ja arjen hauskuuksista egojen riitoihin. Reilu kaksi vuotta eikä asiaa (no ehkä jotain;-) tai tunnetta jota en olisi käynyt läpi. Kun itkettiin niin itkettiin ja kun naurettiin niin naurettiin. Syvästä rauhan tunteesta hulluihin shoppailuihin. Parisataa tuhatta faceviestiä (oikeasti), tuhat yhteistä selfietä ja kasillinen linja-autolippuja. Lorvimista, tanssia, pelleilyä, mökötystä, erkaantumista ja läheisyyttä. Hienoja keikka elämyksiä: scorpions, eclipse, profane omen lähipubissa, apulanta sibeliustalo, brian setzer, francine, guns n roses, dragonforce pienellä lavalla jne.  Kahden erilaisen ihmisen yhteensovittamista. Tuhat kiloa raakasuklaata, tuhat litraa kahvia ja triljoona kilometriä autolla ajelua. Satatuhatta sydäntä ja miljoona rakkauden osoitusta. Kuin hullussa komediassa. Meistä kuitenkin digattiin paljon. Oltiin yhdessä väriläiskä, jing & jang. Ei mitään harmaata massaa. Pidän itseäni rohkeana, että heittäydyin mukaan suhteeseen jossa olimme erilaisia erilaisista elämäntyyleistä.
Kun "Mepät" lähti ekan kerran autolla orimattilasta leville, niin meitä ei estänyt edes se, että auto hajosi kesken matkan. Nuija ja tosi nuija. Mä olin kai se tosi nuija, hän oli kai se muija.



Mutta nyt se on ohi....
Hmmmm...
Mitäpä jos parisuhteessa kyse onkin vain ja ainoastaan mieltymyksistä eikä rakkaudesta? Rohkea kysymys jonka esitän itselleni tilanteessa, josta taas löydän itseni. Ja luulen että tästä tilanteesta on löytänyt muutaman muukin itsensä.
Tätä kysymystä nyt kyselee vuosimallia 72 mies, joka on pettynyt parisuhderakkaudessa kerran jos toisenkin.
Sitä kun kerta toisensa jälkeen kuvittelee mielessänsä että "tämä on se".Tässä se on, rakkaus, niin jo samassa mieleeni iskeytyy myös ajatus, "mitä jos ei sittenkään...?"Sama kolikko, eri puolet. Dualistinen maailma. Heitän kolikon menemään ja hups, rakkaus olikin tässä. Ennen suhdetta, suhteen aikana ja suhteen jälkeen.

Nyt kun olen juuri eronnut ihmisestä jonka mukana kuvittelin tulleen lopullisen rakkauden elämääni, ymmärrän taas sen saman minkä ymmärsin jo 10 vuotta sitten, että yhteinen kumppanuus on ainoastaan esteiden poistamista rakkauden edestä, yhteistä polkua kulkemista ja luottamukseen perustuvaa sydän ystävyyttä. Rakkautta ei kukaan voi tuoda eikä viedä. Minusta on todella vaikeaa uskoa että rakkaus alkaisi ja rakkaus loppuisi. Se mikä loppuu, ei ollut rakkautta ollenkaan.

Käyn tässä läpi vaiheita joita käyn henkilökohtaisesti ihmisuhteessa läpi.

Palataampa rakkaussuhteen alkumetreille: 
Itse en henkilökohtaisesti suhteen alkuhuumaa pidä kovin suuressa arvossa, koska kyse on vain huumaantuneesta tilasta, jossa kaksi ihmistä käyttävät kaiken kapasiteettinsä toisen miellyttämiseen. Aivojen mielihyväkeskuksen sisällä sinkoilee jotain tuntemattomia synapseja tuhatta ja sataa. Sama asia kuin söisi pakettillisen raakasuklaata ja alkaisi tanssimaan hyvän musiikin tahdissa tai harjottaisi nousuhumalassa extreme lajia. Huumaantuneessa rakastumisen tilassa näytetään kaikki parhaat puolet ja nähdään parhaat puolet, se on helppoa. Se tila jota tämä maailma kutsuu rakastumiseksi, minä kutsun lakastumiseksi, joka toki on erittäin kivaa eikä missään nimessä ole huono asia, mutta ainakin näin erityisherkälle ihmiselle se on pidemmän päälle hyvin rankkaa. Useamman kerran rakastuneena voin sanoa, että tämä kuvio toistuu joka kerran. Rankan rakastuminen tekee toisen jatkuva ajattelu, ikävä ja esille nousevat pelot ja epävarmuudet. Jatkuva läsnäolo toiselle ihmiselle (voisi helposti unohtaa oman tilansa). 
Tuntuu että koko maailma on muuttunut. Lupaukset, ymmärrys ja rakkauden osoitukset ovat jopa minun kaltaiselle "oman tilan ottavana" helppoa ja luontevaa. Seksikin on ihanaa, jopa huumaavaa sekin, koska onhan kaikki uutta ja jännittävää. Yhteinen aika on yhtä juhlaa. Pikkuvikoja ei ole, on vain täydellisyyttä ja vain se toinen maailman tärkein ihminen. Keskustelut ovat yhtä ilotulitusta ja lähes kaikesta ollaan samaa mieltä. Kovasti varmistelen saadakseni hyväksyntää ja huomaan miten unohdan menneisyyden. Yritän kuitenkin jollakin alitajuisella tasolla korjata menneisyyttä tällä uudella suhteella.

Toinen vaihe: Arjen palaaminen, tavallisten asioiden takaisin tulo. Tulevaisuuden suunnitteleminen, unelmoiminen. Kovin useasti suunnitellaan häitä ja lapsen tekoa, perheen perustamista. Minä jättäydyn tästäkin vaiheesta pois, koska nautin vain hetkestä, yksinkertaisista asioista ja minun on vaikea antaa pitkiä lupauksia koska menneisyyskin on opettanut sen, että tulevaisuutta ei ole. Haluan katsella pitkään ja hartaasti mitä suhteessa ja varsinkin itsessä tapahtuu. Yritän parhaani mukaan olla tietoinen. Koska minulla ei ole pitkiä ja turvallisia ihmisuhteita, niin haluan haistella ja maistella, rauhassa. Olen kuullut elämässäni paljon siitä, että miksi pelkään sitoutua (en ole koskaan ollut naimisissa), mutta minun tapani on sitoutua sydämen tasolla eikä muodollisuudet ole ihan se juttu jolla varmistelen mitään. Jos ero tulee, on helppo sanoa bye bye (kuten on jokaisessa tapauksessa käynyt) ja samalla haluan turvallisen suhteen ilman symboleita. Valinnan vapaus. Rakkaus on minulle jotain syvempää. Muodon tasolla on vain liike. Alkaminen ja loppuminen. Rakkaus on jotain mikä on. Se on turvasatama, ikuinen ja täydellinen, se on viimekädessä meissä itsessämme. Suhteessa voisi suunnittelun ja isojen odotuksien sijaan olla hetkessä, nauraa, kuunnella musiikkia, kävellä ulkona, olla hiljaa, istua kahviossa, käydä keikoilla, tehdä musiikkia, leikkiä lasten kanssa (jos on), jutella henkeviä tai ihan VAIN OLLA, yksin tai yhdessä. Minusta suhteessa ei tarvitse olla suuria asioita, se voi olla hiljaista elämää, tavallista arkea. Voi olla että en ole koskaan ollut oikeasti rakastunut ainakaan sillä tavalla miksi se kuvataan..en tiedä kun en tiedä edes mitä rakkaus on?? Rakastanut kyllä olen, mutta se ei välttämättä ole sellaista jota toinen odottaa, joten pettyminen omiin odotuksiin on hyvinkin mahdollista. Molemmin puolin. Luotan kuitenkin että Rakkaus ON.

Kolmas vaihe: Pölyn laskeutuminen. Ensimmäiset epäkohdat pilkistävät esiin. Alan tarkoituksemattomasti "vetäytymään" siihen tilaan, jossa olin ennen suhdetta. Minusta tulee taas minä (samalla mietin mikä minä?). Alan olemaan suhteessa varmasti jotenkin tylsä, seuraan omia mielenliikkeitäni. Toki olen läsnä suhteessa, olemisessa ja keskusteluissa. Huomaan itsessäni negatiivisia ja positiivisia asioita nousevan. Toisinaan huomaan puolustelevani itseäni (varsinkin jos minua vastaan hyökätään, i know-turhaa) ja ensimmäiset kunnon riidat tekevät esiinmarssin. Nyt eletään jännittäviä vaiheita. Kaatuuko korttitalo vai haluanko paeta? Jos koen/koemme suhteessa jotenkin turvallisuutta, jään. Näin aikuisena olen aina jäänyt. Katson sen aina loppuun asti ja lopulla tarkoitan sitä, että en lähde lopullisesti ovet paukkuen, saatan kyllä lähteä hetkeksi rauhottumaan, koska egopäissään tulee sanottua ja tehtyä asioita jotka eivät ole suotuisia. Ratkaisut löytyvät rauhan tilasta. Koska tiedän todellisen rakkauden olevan tässä ja nyt, minä en haaveile paremmasta. Sen on elämä opettanut. Jos suhteessa ei ole pettämistä, en lähde. Tiedän että vain sen että itseä voi muuttaa joten parisuhde antaa siihen oivalliset mahdollisuudet. Kun katsoo peiliin, näkee itsensä.
Jos jotain olen ymmärtänyt elämästä muodon tasolla niin sen, että ego löytää kyllä epäkohtia ja kohtia joita se arvostaa. Kukaan ei ole täydellinen -kehossa. On siin siirrettävä katse siihen osaan joka on täydellinen.

Neljäs vaihe: Tämä onkin parisuhteen parasta aikaa. Kaikki naamarit ovat kaapissa narikassa, useinmiten. Syyllisyyden kansi avautuu ja mahdollisuudet riitelyihin on nyt isolla prosentilla. Alan pikkuhiljaa avaamaan pelkojani, saatan uskaltaa olla vittumainenkin (vissiin liian vähän koska pelkään). Mielessäni pyörii asioita jotka toivoisin olevan toisin. Tiedostan että se on egon ääni. Uskallan ottaa hylätyksi tulemisen riskin olemalla ärsyttävä. Osaan sanoa ei ja kerron mihin haluan vetää rajan. Arkistuminen ja matka itseen voi alkaa! Monet riidat tuntuvat isoimmilta tässä vaiheessa, ego yrittää vetää mua pois täydellisyydestä, mutta keskittymällä hetkeen valjastan täydellisyyden. Haluan tässäkin vaiheessa vain rauhaa, mutta Maya (harha) tekee temppujaan. Katselen pelkojani. Välillä nauran maha kippurassa sille, välillä melkein tärisen pelosta. Tässä neljännessä vaiheessa kuitenkin jokin rauhan tunne kasvaa ja tajuan miten simppeliä rakkaussuhdekin voisi olla. Se voisi olla tylsää, tavallista, varmaa, onnellista, turvallista, hauskaa ja VAPAATA. Mutta usein se ei ole, miksi? Sitä en tiedä. Mä rakastan tylsyyttä, sitä että on ja nauttii olemisestaan. Matkakumppanuus merkitsee minulle kahden erillisen hahmon (hengessä yhtä) matka yhteistä päämäärää kohti. Katsotaanko leffaa yhdessä vai menemmekö eri teattereihin. Huom. Jos katsomme samaa leffaa, se ei tarkoita, että ajattelisimme siitä samoja asioita. Voimme jakaa näkemäämme hyvässä ja rikastuttavassa hengessä. Minusta vaikeuksia ei tarvitse kaivaa esille, ne kyllä ilmestyvät ihan itsestäänkin. Sitten niitä vain katsellaan anteeksi antaen. 
Toista ei voi muuttaa kaltaisekseen, eikä siihen ole tarvettakaan.

Viidettä vaihetta en ole parisuhteessa koskaan nähnyt, joten siitä ei ole mitään kerrottavaa. Suhteet on aina katkenneet tähän. Miksi, sitä en tiedä. Mutta osuvasti se käy yksi yhteen iok:n erityisen ihmissuhteen karsinaan, jossa on vain kaksi erillistä hahmoa, jotka yrittävät pitää syyllisyyskantta tiukasti kiinni. On pelottavaa katsoa omia pelkojaan. Ja kun toinen ei annakaan enää mitään muodon tasolla, niin vaihdetaan uuteen. Kun olisi aika oikeasti mennä helvetin läpi, lähdetäänkin "taivaaseen" jossa odottaa taas ne samat ongelmat. MUTTA minulla on myös tapana ajatella, että kaikella on suurempi tarkoitus. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa edetä päämäärään. Minun egoni ei tiedä mitä varten tämäkin taas tapahtui, joten ainut asia mikä minulle lopulta jää, on kiitollisuus.

Voin vielä kertoa, että olen persoonan tasolla mies, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Minusta ei kasvanut rahan ja suosion perässä juoksevaa zombieta. Minusta ei oikein hyödy mitenkään ja olen äärettömän vapauden kaipuinen. Olen pistänyt kaikki uskomukset uuteen uskoon, joten minä en edes tiedä mitä rakkaus on. Tiedän ainoastaan sen mitä se ei ole! Olen aina vain skeptisempi ja skeptisempi parisuhderakkauksiin ja muuhun ympäröivään maailmaan. "Vastalahjaksi" saan enemmän mielenrauhaa ja syvää olemisen hienoutta. Tässä tulee paradoksi, koska se rauha tulee sisältäpäin, eikä ulkoa.


Kun on itkun aika, on itkun aika

Haahuilen paljon omassa päässäni palaten tähän hetkeen, enkä ole koskaan oppinut edes nukkumaan kenenkään vieressä (ei kenenkään vika). Saan öisin jopa paniikkikohtauksia. Olen persoonan tasolla herkkä aistimaan ja intuitio on usein aika terävä. Olen huomannut että "erityisherkät" eivät saa sympatioita osakseen tässä maailmassa, jossa kovat arvot vallitsevat. Olen sitä silti ja minusta tuntuu, että mitä enemmän minusta poistuu esteitä rakkauden edestä, sitä herkemmäksi tulen. Näin ainakin nyt tuntuu siltä. Vaikka herkkyys tekee matkasta ihmisten maailmassa toisinaan aika raskasta, ei haittaa, antaa senkin tapahtua. Sisäinen maailma on ulkoista tärkeämpi ja kaikista tärkein on MATKA itse. Mieluiten kuitenkin kuljen sitä matkaa kaksin kuin yksin, mutta onneksi ymmärrän että parempi olla yksin UNIversumin kanssa kuin yksinäinen UNIversumissa.  Parisuhdetilaa (oma Jaketila) pitää kanssani päivittää usein, jotta voin taas keskittyä elämään omaa arkeani. Uskon että kaikki hyvinvointi on löydettävä itsestä ja siksi balanssi on tärkeää. Kohdallani olen huomannut että uni, ruoka liikunta, musiikki ja työ, pitävät balanssia yllä.
Vaikka minua ei ole pidetty kovin läheisyys addiktiksi, niin jopa minäkin rakastan läheisyyttä, uskokaa tai älkää. 
Vaikka olenkin erityisen herkkä ja tarvin oman tilan, niin se ei tarkoita että en haluisi olla yhdessä. Ja vaikka olenkin rauhallinen ja henkevä, niin se ei tarkoita etteikö minulla olisi tunteita. Vaikka olenkin hetkessä eläjä, se ei tarkoita että en haahuilisi ajatuksissani. Vaikka minulla onkin päämääränä rauha, se ei tarkoita ettenkö joskus olisi rauhaton. Vaikka tykkään olla paljon yksin, niin se ei tarkoita ettenkö rakastaisi olla ihmisten seurassa. Minussa on varmasti kaikki samat asiat kuin sinussakin, ne vain ilmenevät ajassa eri aikaan ja erilaisissa asioissa. Olemme siis yhtä näkyvässä kuin hengen maailmassakin. Olemme rakkaus itse. Annamme anteeksi vain itsellemme. Vapautamme vain itsemme.

Loppupelissä on aika päästää irti tästäkin kirjoituksesta, antaa vapaat kädet elämälle muokata minusta sellainen, jossa on hyvä olla. Joku minussa sanoo että on hyvä olla jo.

Kiitos: Kaikki x-matkakumppanini. Olette olleet minulle todella tärkeitä. Voitte olla vapaita ja anteeksiannettuja. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu! Minulla on kyky muistella vain niitä hyviä asioita ja muistoja. Ne näkyvät minussa kirkkaasti ja niitä on paljon. Näen vain rakkauden. Mielen pinnalla näyttää olevan vain liikettä mutta jotenkin ajattelen, että rakkaus on pinnan alla-täydellisenä, se on meidän yhteinen asia. Liike ei tarvitse tuomitsemista, se vain muuttuu omalla painollaan
Olen niiiiiiiiiiiiiin kiitollinen myös niistä pettymyksistä, koska ne vievät minut aina vain syvemmälle.... jonnekin "Rakkauden Pohjasakkaan".

T:Jake

p.s Kysyin alussa että "Mitäpä jos parisuhteessa kyse onkin vain ja ainoastaan mieltymyksistä eikä rakkaudesta?" mutta siihen en nyt näköjään vastannut. Sen siitä saa, kun antaa blogauksen kirjoittaa itsensä. Tämmöinen tästä nyt tuli, kiitos ja anteeksi.

Lähdin itkemisen jälkeen ovesta ulos ja ensimmäinen asia joka osui näkökenttääni oli pahvinpala. Näin siinä kaikkeuden, Kiitos UNiversumille että muotoili ihan mua varten  :-)

                                             Rakas onnea matkaan <3 <3                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

lauantai 13. tammikuuta 2018

Koko olemisesi on pelkkää iloa

"Kysyt, voiko vapaa nauttia? Totta kai voi. Nautinto ei ole mielen tai egon yksinoikeutta. Koko olemisesi on pelkkää iloa.
Tajunnan alemmilla tasoilla tarvitset kohteen, ihmissuhteen, päämäärän, käsitteen, jotain muuta kuin itsesi, jotta voisit nauttia. Siinä ei ole mitään vikaa, koska sekin on eräänlaista iloa, joskin rajallista ja ohimenevää. Kuitenkin kaikkein todellisimmassa ja korkeimmassa tilassaan Itse nauttii itsestään. Se nauttii kaikista ilmiöistä, sitomatta itseään kuitenkaan mihinkään kohteeseen tai päämäärään. Tämä ilo, joka ei ole iloa jostakin, on vapaiden iloa. Sitä ei voi verrata mihinkään, ei kuvailla tai kuvitella. Se täytyy vain kokea.
Kaikki tuntemasi ja tavoittelemasi ilon muodot juontavat itse asiassa juurensa puhtaan olemisen jakamattomasta ilosta. Se sisältää myös nykyisen ilon, jota koet tulevasta. Kuinka mikään ilo voisi olla erillistä, kun ilo on olemassaolon perimmäinen luonto? Ero vapaiden ja sidottujen tunteman ilon välillä on, että vapaat eivät tavoittele mitään ulkoista, mitään tunnetta, mitään "toista", sillä he tuntevat "toisen" omana itsenään. Minne siis mennä, mitä tavoitella? Vapaiden sisäsyntyisellä ilolla ei ole loppua."

Mooji 

perjantai 12. tammikuuta 2018

Miten sovitan henkisyyden ja jokapäiväisen elämäni?

Kysymys Adyashantille: Millä tavalla sovitan yhteen henkisyyden ja jokapäiväisen elämäni:

Adya: Kysymyksen ei pitäisi kuulua ”Kuinka sovitan yhteen?” Sen pitäisi kuulua ”Kuka on se joka sovittaa yhteen?” Kun katsot yhteen sovittajan läpi, niin saman tien katoaa käsitys kaksinaisuudesta joka tarvitsee sovittaa yhteen. Yhteensovittamiseen tarvitaan kaksi. Mitään jakautumaa jokapäiväisen elämän ja henkisyyden välillä ei ole olemassa. Yhteensovittaminen merkitsee sitä, että yhä vielä pidät kiinni tästä mielen jakautumasta. Älä takerru henkisiin olotiloihin sen enempää kuin arkipäiväisiinkään olotiloihin. Olet olotila jossa ei ole mitään olotilaa. Kaikki on olemassa sisimmässäsi ja kaikki on sinun Itsesi ilmausta. Heitä menemään käsite ”henkinen”, samoin heitä menemään käsite ”jokapäiväinen elämä”. On vain Elämä, joka on jakamaton ja kokonainen.

Adyashanti

torstai 11. tammikuuta 2018

BYOFT, be your own fucking teacher

"Tiede muuttuu vakavasta ja arvostettavasta asiasta vanhanaikaiseksi ja merkityksettömäksi, kun kaikista sekopäisistä paranormaaleista jutuista tulee keskeisin mielenkiinnon kohde. Meillä on sellaisia Hawkindin kaltaisia kavereita, jotka julistavat tieteen toimittavan ihmiskunnan tulenkantajan virkaa, ja tämä voikin olla lauman tasolla totta, mutta jos erottaudut ydinlaumasta edes vähän, alat ymmärtää, missä todelliset tulenkantajat reuna-alueillaan tekevät todellista työtään, missä on yllättävän monta mieletään avointa tieteen tekijää työssään."

"Ovatko tiedemiehet suurimpia ajattelijoitamme? Ehkä kiistanalaisia sellaisia. Suuri äly ja tehokas ajatteleminen kulkevat harvoin käsi kädessä. Oikeastaan tiedemiehet eivät vain ole olematta suurimpia ajattelijoitamme vaan siksi, johtuen heidän vuosikausia kestävistä eriytyneistä opinnoistaan, he ovat kenties kaikkein kapeakatseisimpia ja tehokkaimmin indoktrinoituja ihmisiä koko nykymaailmassa. Näin tulee ollakin, mutta tällainen kapea-alainen keskittyminen tekee tiedemiehistä automaattisesti kykenemättömiä käsittelemään olemassaolon laajempia kysymyksiä. Kuten Richard Feynman on sanonut, tiedemies, joka tarkastelee ei- tieteellisiä ongelmia, on ihan yhtä tyhmä kuin kuka muu tahansa."

"Hawking on kaikkein arvostetuin tiedeheppumme ja hän väittää kirjassaan, että filosofia on kuollut ja että tiede hoitaa nyt ihmiskunnan tiedon etsimisen tehtävää. Jos ei olisi totta, että tiede toimii valonkantajana ihmiskunnalle, asialla tuskin olisi väliä, mutta se on totta, sillä niin kovin moni siihen uskoo. Ja tässä itse Hawkingin kirjoittamassa kirjassa sen ensimmäinen lause on umpihölmö ja ilmoitetaan erehtymättömänä tosiseikkana, vaikka se on vain perusteeton uskomus. Meidän kaikkein arvostetuin tiedeheppumme on niin omien uskomustensa sokaisema, ettei hän tajua niiden olevan vain uskomuksia. Ei tarvita kuin puoli virkettä paljastamaan tulenkantaja sokeaksi. Ja siinä tapauksessa, että satut pitämään kirjaa pelitilanteesta, ei niinkään kuollut filosofia pyöritti leuhkan tieteen juuri aivan kahville ja palasi sieltä takaisin yksin. Konseksukseen perustuva filosofia ehkä kieriskelee lattialla ja leikkii käskystä kuollutta, mutta ääretön skeptismi - eli vilpitön etsiminen - ei anna minkäänlaista armoa eikä ota sotavankeja.
Minun neuvoni on, kuten aina: BYOFT, be your own fucking teacher- ole hitto itse oma opettajasi."

Jed McKenna: Kaiken teoria


keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Sinun ei tarvitse mennä mihinkään

"Unohda kulkeminen kohti Itseä tai siitä etääntyminen. Sinä olet Itse!  Luovu tällaisista ajatuksista: "jos kuljen kohti rauhaa, menetän niin paljon" ja "jos kuljen kohti maailmaa, koen niin paljon nautintoa ja iloa". Minne ikinä mielesi kääntyykään tai mitä ikinä kehosi tekeekään, on mahdollista pysyä Itsenä. Olet todistaja, joka havaitsee sekä maailman houkutuksen että tyyneyden kutsun. Sinä olet tämä todistaja nyt, ja olet aina ollut. Niin kauan, kuin et ole ymmärtänyt tätä, sinusta vaikuttaa siltä, että voit tehdä joko oikean tai väärän valinnan, jolla on joko hyviä tai huonoja seurauksia. Tästä seuraa ahdistus: "valitsenko sinisen vai punaisen pillerin?"
Sinun ei tarvitse valita mitään pilleriä. Oivalla ainoastaan, että olet täällä, olemassaolona. Älä liitä siihen mitään käsityksiä. Älä luo siitä mielikuvaa. Pysy tässä kuvattomassa, riippumattomassa läsnäolossa. Kuulostaako se kovin tuskalliselta?

Pysy sellaisena kuin olet. Mistä sait käsityksen, että sinun pitäisi kulkea johonkin suuntaan? Se on peräisin mielestäsi. Sinun ei tarvitse mennä mihinkään. Jää.
Tähän oivallukseen sisältyy valtava tyyneys. Et tule havaitsemaan mitään eroa itsesi, hiljaisuuden ja rauhan välillä- et minkäänlaista rajaa. Et edes tunne, että sinun olisi säilytettävä yhteys siihen tai pitää kiinni siitä. Oivalluksesi on: tämä on. Tämä yksin on itsessään vakaa. Se ei kaipaa minkään muun tukea.
Se itse, joka sinä olet, on jo täällä. Sinun on kuitenkin oivallettava tämä muuttumaton, avoin tila, muuttumaton puhdas tietoisuus. Siksi pyydän sinua tunnistamaan sen, mikä ei voi jättää sinua. Se ei voi tulla eikä mennä, mutta sen sisällä on käynnissä tulemisen ja menemisen leikki, jota katsellaan sen läsnäolossa.
Tämä jakamamme asia ei ole opetusta. Se on pelkkä muistutus, tilaisuus nähdä, miten asiat ovat. En kannusta teitä kehittymään, keksimään tai kuvittelemaan, vaan osoitan sen, mikä on ikuisesti totta. Se on ehkä ainoa asia, joka ansaitsee tulla kutsutuksi nimellä "pysyvä"

Mooji 

tiistai 9. tammikuuta 2018

Tanssia sisimmästä kohoavan musiikin tahdissa

"Pääsimme erilaisten huumeiden; hyväksynnän, huomion, menestyksen, huipulle pääsemisen, arvovallan, nimen sanomalehteen saamisen, vallan ja määräilemisen makuun. Meidän annettiin maistaa sellaisia asioita kuin joukkueen tai bändin johtaminen jne. Maisteltuamme näitä huumeita tulimme riippuvaiseksi ja aloimme pelätä niiden menettämistä. Muistatteko millaiselta tuntui hallinnan puute, epäonnistuminen ja virheiden tekemisen kauhu, pelko joutua toisten arvosteltaviksi. Niin teistä tuli kipeän riippuvaisia toisista ja menetitte vapautenne. Nyt toisilla on valta tehdä onnellisiksi ja onnettomiksi. Tarvitsette huumeenne, huomaatte olevanne täysin avuttomia, vaikka vihaisitte miten paljon tahansa siitä johtuvaa kärsimystä. Ette lakkaa hetkeksikään tietoisesti tai tiedostamattanne tarkkailemasta toisten reaktioita tai virittäytymästä niihin, marssimasta toisten ihmisten rummutuksen tahdissa. Herännyttä ihmistä voi kuvata hyvin sanomalla, että hän ei enää marssi yhteiskunnan rummutuksen mukaan, vaan tanssii omasta sisimmästään kohoavan musiikin tahdissa. Mutta jos teitä ei huomata tai hyväksytä, koette niin sietämätöntä yksinäisyyttä, että ryömitte takaisin ihmisten luo ja kerjäätte lohduttavaa huumetta, jota nimitetään tueksi, rohkaisuksi ja vakuutteluksi. Tällaisten ihmisten kanssa elämiseen kuuluu myös loputon jännittäminen. "Helvetti on toiset ihmiset", sanoi Sartre. Miten oikeassa hän olikaan. Kun olette riippuvuuden tilassa, teidän on aina käyttäydyttävä mahdollisimman hyvin, ette voi koskaan rentoutua, teidän on täytettävä odotukset. Ihmisten kanssa eläminen on jännittämistä. Ilman heitä eläminen tuo puolestaan mukanaan yksinäisyyden tuskan, kaipaatte heitä. Koska havaintokykynne on huumeen tarpeen sumentama, olette kadottaneet kykynne nähdä ihmiset täsmälleen sellaisina kuin he ovat ja vastata heille asianmukaisella tavalla. Te näette heidät vain siinä määrin kuin he tukevat tai uhkaavat huumeen saantianne. Katsotte ihmisiä aina tiedostetusti tai tiedostamattanne näillä silmillä. Saanko vai enkö saa heiltä, mitä haluan? Ja jos he eivät voi tukea tai uhata huumeen saantiani, en ole heistä kiinnostunut. On hirveää sanoa tämä, mutta mahtaako täällä olla ketään, jonka kohdalla se ei olisi totta."




"Useimmat heistä ovat kadottaneet kykynsä nauttia. Uskon todella, että vauraissa maissa näin on käynyt useimmille. Heidän on saatava entistä kalliimpia vekottimia, he eivät osaa nauttia elämän yksinkertaisista asioista. Kuljen kaupoissa, joissa myydään mitä ihaninta musiikkia. Kun äänilevyt ovat alennusmyynnissä, liikeet ovat täpö täynnä, mutta en koskaan kuule kenenkään kuuntelevan musiikkia. Siihen ei ole aikaa, ei ole aikaa. Ihmiset kokevat syyllisyyttä, ei heillä ole aikaa nauttia elämästä. He tekevät liikaa työtä, ovat aina menossa. Jos todella nauttisitte elämästä ja aistien yksinkertaisista iloista, hämmästyisitte. Kehittäisitte itsellenne eläimen poikkeuksellisen itsekurin. Eläin ei koskaan syö liikaa. Jos se saa olla luonnollisessa ympäristössään, siitä ei koskaan tule ylipainoista. Se ei koskaan syö tai juo mitään epäterveellistä. Ette koskaan löydä tupakoivaa eläintä. Se harjoittaa aina ruumistaan niin paljon kuin on tarpeen. Katsokaa kissaa aamiaisensa jälkeen, katsokaa miten se rentoutuu. Ja katsokaa, miten se hyppää toimintaan, katsokaa sen jäsenten sulavuutta ja sen ruumiin elävyyttä. Me olemme kadottaneet sen. Olemme eksyneet mielemme sokkeloihin, ajatuksiimme, ihanteisiimme ja ties mihin. Olemme aina menossa. Lisäksi olemme saaneet sisäiset ristiriitamme, joita eläimillä ei ole. Tuomitsemme itsemme alinomaa ja saamme itsemme tuntemaan syyllisyyttä. Tiedätte kyllä mistä puhun. Aikanaan olisin voinut sanoa itsestäni, mitä eräs jesuiittaystäväni sanoi muutama vuosi sitten: "Vie pois tuo makeistarjotin! Menetän vapauteni karamellien ja suklaan äärellä." Sama päti myös minuun. Menetin vapauteni kaikenlaisten asioiden äärellä, mutta en enää! Olen tyytyväinen hyvin vähään ja nautin siitä vähästä syvästi. Kun olette nauttineet jostakin syvästi, tarvitsette hyvin vähän. Ihmiset suunnittelevat ahkerasti lomaansa: käyttävät kuukausia sen suunnitteluun ja päästessään viimein lomalle huolehtivat koko ajan paluulennosta."

Anthony De Mello; Havahtuminen 

 

maanantai 8. tammikuuta 2018

Tunnustus ja hyväksyntä eivät merkitse mitään

"Rakastakaa työtä, jonka tekemisestä saatte iloa sen itsensä tähden; rakastakaa naurua ja läheisiä ihmisiä, joihin ette takerru ja joissa ette riipu tunnepohjaisesti, vaan joiden seurasta nautitte. Sekin auttaa, että ryhdytte tekemään asioita, joita voitte tehdä koko olemuksellanne, asioita, joista pidätte, niin paljon, että menestys, tunnustus ja hyväksyntä eivät yksinkertaisesti merkitse teille mitään. Myös luonnossa vaeltaminen auttaa. Lähettäkää ihmiset luotanne, nouskaa vuorille ja nauttikaa hiljaisuudessa yhteydestä puiden ja kukkien, eläinten ja lintujen, meren, pilvien ja tähtien kanssa. Olen sanonut, että asioiden katseleminen, tietoisuus ympärillänne olevista asioista, on hengellistä harjoitusta. Toivottavasti sanat ja käsitteet putovat pois ja te näette ja luotte yhteyden todellisuuteen. Ja parantaa yksinäisyyden. Tavallisesti me yritämme helpottaa yksinäisyyttämme ripustautumalla tunnepohjaisesti ihmisiin, lörpöttelyyn ja meluun. Se ei ole mikään parannuskeino. Palatkaa takaisin asioihin, palatkaa luontoon, nouskaa vuorille. Silloin saatte tietää, että sydämenne on tuonut teidät yksinäisyyden suureen erämaahan, jossa kukaan ei kulje rinnallanne.
Aluksi tämä vaikuttaa sietämättömältä. Mutta se johtuu vain siitä, että olette tottumattomia yksinäisyyteen. Jos teidän onnistuu pysytellä siellä jonkin aikaa, erämaassa puhkeavat äkisti rakkauden kukat. Sydämenne puhkeaa laulamaan. Ja teillä on ikuinen kevät. Huume on poissa, te olette vapaita. Silloin ymmärrätte, mitä vapaus on, mitä rakkaus on, mitä on onni, mitä todellisuus, totuus ja Jumala. Tulette tietämään, tulette näkemään käsitteiden, ehdollistumisen, riippuvuuksien ja kiintymysten tuolle puolen. Onko tällaisessa mitään järkeä?"

Anthony De  Mello: Havahtuminen 

 

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Pelkästä soittamisen ilosta?

"Eräässä amerikkalaisessa pikkukaupungissa ihmiset kokoontuivat iltaisin soittamaan. Mukana oli saksofonisti, rumpali, viulisti. Useimmat olivat jo ikäihmisiä. He kokoontuivat yhteen seuran vuoksi ja pelkästä soittamisen ilosta, vaikka eivät soittaneetkaan erityisen hyvin. He nauttivat ja heillä oli hauskaa, kunnes he eräänä päivänä päättivät hankkia uuden johtajan, joka oli eteenpäin pyrkivä ja kunnianhimoinen. Uusi johtaja sanoi: "Hei, mitä jos pidettäisiin konsertti; valmistetaan kaupunkilaisille konsertti." Sitten hän vähän kerrassaan hankkiutui eroon jostakin ihmisistä, jotka eivät soittaneet kovin hyvin, palkkasi muutaman ammattimuusikon, harjoitti orkesterin ja niin he päättivät lähteä soittamaan isoon kaupunkiin. Mutta joillakin vanhasta väestä oli kyynel silmässä ja he sanoivat: "Ennen oli niin mukavaa, kun soitimme huonosti ja meillä oli hauskaa." Näin astui julmuus heidän elämäänsä, mutta kukaan ei tunnistanut sitä julmuudeksi. Huomaatteko, miten mielipuolisia ihmiset ovat?"

Anthony De Mello, Havahtuminen

lauantai 6. tammikuuta 2018

Voitte olla onnellisia , jos teitä ei rakasteta

"On harhaluulo, että on tärkeää olla kunnioitettu, rakastettu, arvostettu ja merkittävä. Monet väittävät että on luonnollinen tarve olla rakastettuja ja arvostettuja ja kuulua johonkin. Se on virheellistä ajattelua. Heittäkää pois tämä harhaluulo, niin löydätte onnen. Meillä on luonnollinen tarve olla vapaita ja rakastaa, mutta ei olla rakastettuja. Silloin tällöin tulee psykoterapiaistunnossani vastaan hyvin tavallinen ongelma: kukaan ei rakasta minua, miten siis voisin olla onnellinen? Selitän asiakkaille: "Tarkoitatko, että et koskaan unohda hetkeksikään, että sinua ei rakasteta, että et koskaan irrottele ja ole onnellinen?" Tietysti heillä on tällaisia hetkiä.
Esimerkiksi nainen on uppoutunut katsomaan elokuvaa. Se on komedia, hän nauraa kikattaa ja tuona siunattuna hetkenä unohtaa muistuttaa itselleen, että kukaan ei rakasta minua, kukaan ei rakasta minua, kukaan ei rakasta minua. Hän on onnellinen! Sitten hän lähtee teatterista ja mukana ollut ystävätär lähtee poikaystävänsä matkaan ja jättää naisen yksin. Niin hän alkaa taas ajatella: "Kaikilla ystävilläni on poikaystävät, mutta minulla ei ole. Olen niin onneton. Kukaan ei rakasta minua!"

"Olitte täysin onnellisia siihen asti, kunnes teille kerrottiin, että ette voi olla onnellisia, jos teitä ei rakasteta. Mutta voitte olla täysin onnellisia, jos teitä ei rakasteta, vaikka kukaan ei halua teitä ettekä vedä ketään puoleenne. Tulette onnelliseksi saadessanne yhteyden todellisuuteen. Jokahetkinen yhteys todellisuuteen saa aikaan onnellisuuden. Sen kautta löydätte Jumalan, sen kautta löydätte onnen. Mutta useimmat ihmiset eivät ole valmiita kuulemaan tätä.
Eräs harhaluulo on se, että ulkoisilla tapahtumilla, toisilla ihmisillä, on valtaa loukata teitä. Ei pidä paikkansa. Te itse annatte heille sen vallan."

Anthony De Mello, Havahtuminen


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Ympyrä on sulkeutunut

Minä en ole mitään mitä sinä minusta kuvittelet, koska en ole mitään mitä itsekään kuvittelen itsestäni. Kun kerrot minulle ajatuksesi minusta, olet itse lähempänä sitä mitä minusta sanot, tai niin ainakin kuvittelet olevasi. Kun yrität päästä minua lähelle ajatuksillasi, yrityksesi murenee, koska ne ovat vain ajatuksiasi. Ajatuksesi ovat vain menneisyyttäsi, mutta minä en ole menneisyytesi.
Minä en ole kerrassaan mitään mitä luulet minun olevan, koska et voi saada menneisyyttäsi takaisin.
Kun mielesi hiljenee, kun ajatuksesi taukoaa, olet lähempänä minua kuin koskaan, olet niin lähellä että et enää minua erota. Silloin olemme yhtä ja viemme muutkin mukanamme. Viemme jonnekin mikä ei vie mihinkään. Sitä kutsutaan rakkaudeksi, rakkaudeksi jota rakkaudessa ei tunneta, sitä vain ollaan.
Kun puhumme rakkaudesta, siitä tulee kaukainen asia, kun ajattelemme rakkautta, siitä tulee vain ajatus, kun määrittelemme rakkauden, siitä tulee vain määritelmä.
Kun pyrit rakkauteen, siitä tulee vain pyrkimys, kun kerrot mitä on rakkaus, se jää vain tarinaksi.
Meitä ei erota mikään muu kuin tarina. Eikä tarina ole totta. Meitä ei siis erota mikään.
Rakkaudesta on paljon kivoja tarinoita, mutta kivojen tarinoiden takaa avautuu ovi, jossa kaikki vain on. Rakkaudesta on paljon mielikuvia, mutta mielikuvien takana on ovi, jossa kaikki vain on.
Sideharso, esirippu, kuvitelmien ja tuhansien tulkintojen maailma, repäise se alas ja katso miten kaikki vain on, jatkuvassa "rakkauden" läsnäolossa. Kun sanat loppuvat niin Rakkaudeksi kutsuttu läsnäolo voi alkaa. Siinä läsnäolossa sanatkin tanssivat tasajalkaa, siinä läsnäolossa Rakkauskin repästään alas, läsnäolokin repästään alas, se viimeinenkin tulkinta, kuvitelma, ajatelma ja hajatelma. Aina kun uusi ajatus tekee itsestään todellisen, se repäistään alas, aina siihen asti kunnes ymmärretään, että ei ole enää mitään tehtävää, ei mitään repaistävää. Näin ympyrä on sulkeutunut.

Rakkautta on mahdoton ansaita, se ei ole mahdollista. Rakkautta on mahdotonta etsiä, se on todella mahdotonta. Rakkautta on mahdoton piilotella, sekin on mahdotonta. Rakkautta on mahdoton ymmärtää. Rakkautta on mahdoton viedä minnekään, se on täysin mahdotonta. Rakkaus ei juokse sinua karkuun, eikä se ole piileskellyt sinua missään, se on täysin mahdotonta. Rakkaus ei piilottele itseään tavaroissa eikä ihmisissä, eikä se kerro itsestään tarinoita. Rakkaus ei ole sana rakkaus, mutta se on kaikki eikä yhtään vähempää. Erillisyys ja tuomitseminen ei ole rakkautta vaan se on uskomusjärjestelmä, kuvitelma. Rakkaus ei pala tulessa, mutta se palaa tulessakin. Rakkaus on vain sana, viite jonnekin tuntemattomaan.
Me emme tiedä mitä rakkaus on ja siksi olemme vapaita. Jos tietäisimme mitä rakkaus on, me omisimme sen itsellemme ja muut jäisivät ilman. Olisimme vankilassa. Ei, se ei mene niin. Koska rakkaus vain on, olemme vapaita. Mitään muuta ei voi olla kuin rakkaus, vaikka se uskomusjärjestelmän kautta siltä näyttääkin. Kaikki muu on itse mahdottomuus paitsi rakkaus. 
Päästä irti sanasta rakkaus ja lepää ikuisessa läsnäolossa. Kaikki on hyvin, sanoilla tai ilman. 
Taas ympyrä on sulkeutunut. Rakkaus vain on. Kaikki muu on mahdotonta.

-Jake