Google+ Followers

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Maailma pelon vallassa!





Koko maailma pelkää. Oletko huomannut miten koko maailmassa heijastuu kollektiivinen alitajuinen pelko, joka lähtee meistä itsestämme? 
Maat puolustavat itseään koska pelkäävät. Eläimet ja ihmiset juoksevat karkuun toisiaan. Iltapäivä-lehdet, uutiset, elokuvat, tv, netti ja moni taidekin, maalauksista musiikkiin näyttävät asioita jotka perustuvat pelkoon. Joka paikka heijastaa tätä meidän sisintämme. Uskonnoissa esiintyy sama pelko, joka kerrotaan niin kuvallisesti kuin sanallisestikin. Jopa Jumalaan on projisoitu niin paljon pelkoa, että hän kaikessa suuruudessaan vähintääkin tuomitsee meidät helvettiin. Katsomme vain omaa peiliämme. Henkisyydessäkin on paljon sääntöjä ja kuvitelmia, jotka yrittävät syyllistää, jos emme tee niin kirjoissa sanotaan. Jos emme usko pappia, niin piru meidät vieköön.

Ajatellaanpa vaikka ihan tavallisen arkijampan elämää. Ensin synnytään itkun kanssa tänne ja sitten alkaa armoton hengissä selviytymisen kierre. Maailma näyttää isolta ja pelottavalta. On paljon asioita joita pitäisi oppia. On sopeuduttava joukkoon. Kouluissa on kilpailtava hyvistä arvosanoista ja kavereiden suosiosta, jotta ei tulisi kiusatuksi tai leimautuisi tyhmäksi. Vanhemmatkin pelottelevat, että jos ei opiskele hyvin, niin ei pärjää elämässä. Yhteiskunta ei arvosta sinua jos et toimi kuin se sanoo. On tienattava rahaa jotta kykenee elämään. On kuljettava sääntöviidakossa ettei syyllisyys ja pelko nouse purkin kannen alta. Tästä seuraa se, että on myös näytettävä hyvältä, jotta saisi hyväksyntänsä ja rakkautensa. Ihmissuhteetkin solmitaan useasti ulkonäön perusteella, suosio perustuu pitkälti vain lahjakkuuksiin ja ulkonäköön. Rahallakin on kummallinen voima saada haluamansa. Alkoholi ja huumeet on hyvä tapa hakea parempaa fiilistä, mutta siinäkin on se vaara, että aamun pikkutunneilla pelko ja syyllisyyden kansi taas avautuu, ja näin nakkikioskilla vedetään toista uhkaavaa pelkuria turpaan tai sitten kotona viimeistään emäntä ja lapset saavat juosta lumihankeen. Alkoholiin on hyvä juosta karkuun mutta hetkeksi. Ihmissuhteissa pelataan pelejä sen minkä keretään. Pahastutaan ja pelataan, pahastutaan ja pelätään. Itseä ei voi juosta karkuun lopputomasti. On myös muita asioita joita kohti on hyvä juosta karkuun pelkoa, esim pakkomielteinen punttisalilla käyminen, penkkiurheilu, tavotteiden tavoittelu tai jatkuva shoppaileminen. Jopa tiedon pakonomainen pänttäminen kertoo siitä, että jotain sisällä pelätään paljastuvan.
Pienet lapset pelkäävät mörköjä sängyn alla ja vanhemmat lapset pelkäävät toisiaan, sotaa, sairauksia, köyhyyttä, naapuria, yksinäisyyttä ja jopa Jumalaa tai ainakin helvettiä, joka odottaa meitä syntisiä viikatemiehen tullessa kylään. Kaikkein suurimpana pelkona meillä sisäisesti vaanii kuoleman pelko tai kaiken takana oikeastaan rakkauden pelko. Ei uskoisi, mutta niin se vaan taitaa olla. Heräämisen pelko. Siksi olemme niin ahnaasti vanhassa kiinni.



Yksinäisyyden pelko, sosiaalisen tilanteiden pelko, paniikki häiriöt, masennukset, epäonnistumisen pelko, hämähäkkien ja käärmeiden pelot, hammaslääkärin pelko, korkeanpaikan pelko, seurustelemisen pelko, läheisyyden pelko, rahattomuuden pelko. Pelkoja on miljoonia eikä me ihan huvin vuoksi kuljeta maailmassa asestautuneina valmiina hyökkäyksiin. 

Kauneus maailma mainostaa tuhansilla kauneudenhoito tuotteilla ja ruokapuolella on hyllytolkulla superfoodeja ja muita terveyspillereitä mahdollisia uhkia vastaan. Jos et syö d-vitamiinia tulee sitä tätä ja tota, jos et syö antioksidantteja niin tulee ennenaikainen vanhuus ja kuolema. Juo sitä ja syö tätä niin pysyt iät ja ajat terveenä ja elät pitkään! Syö kuin luolamies! Syö kuin vege! Kehoa vastaan on jatkuvasti uhkia joka puolella, jopa tietä ylittäessäsi voit joutua kuoleman omaksi. Vaikka tekisit kaiken ns. oikein, niin silti syöpä voi iskeä. Vaikka urheilisit aamusta iltaan, voi aivoverenvuoto iskeä hetkellä minä hyvänsä. Tai vaikka tekisit maailman parasta musiikkia ja tienaisit sillä miljoonia, niin saatat heittää itsesi siitä hyvästä kaulakiikkuun. Miten kävi Elvikselle, Jim Morrissonille, Janis Joplinille, Linkin Parkin laulajalle ja monille muille? Kuolema tuli "ennen aikojaan" (aina oikeaan aikaan). Mikään ulkoinen hyvinvointi ei poista sitä pelkoa mikä sisällä odottaa ulostuloa.
Me olemme valmiina puolustelemaan itseämme kaikkea ja jokaista vastaan. Olemme myös valmiita syyttelemään tästä kaikesta epävarmuudesta ja pelosta muita ihmisiä ja siitä syntyy tämä pelon maailma, jossa epäoikeus ja ristiriitaisuus esiintyy lopputtomasti.
Olemme mestareita muurien rakentamisessa, ihan niin fyysisesti kuin henkisestikin! Osaamme nähdä sen toisissa helposti, mutta itsessä on vaikea nähdä mitään muureja.

Haluamme parisuhteen joka pelastaisi kaikelta tältä kauhealta (menneisyydeltä). Toivon että elämääni tulisi ihminen joka pelastaisi kaikelta tältä. Vaan eipäleipä, juuri siellä läheisissä ihmisuhteissa se pelko ja epävarmuus vasta lähtevätkin liikenteeseen. Siellä ne tulevat "valoon" eli anteeksiannettaviksi. Jokainen joka on ollut tai on parisuhteessa tietää tämän, että se on vaarallinen paikka mielenrauhalle ja harmonialle. Siitä ei tarvitse tässä yhteydessä tämän enempää ruotia.

Minullakin on pelkoja, niinkuin kaikilla ja mitä enemmän tulen niistä tietoiseksi sitä enemmän tietysti niitä huomaan; Mokaamisen pelko, rahattomaksi jäämisen pelko, käärme pelko, sodan pelko, hylätyksi tulemisen pelko, itsensä kadottamisen pelko, sairauden pelko, unettomuuden pelko, oman rauhan menettämisen pelko...en millään jaksaisi riidellä enkä käyttää elämääni oravanpyörässä pyörimiseen, aina siihen asti kunnes heitän veivini. Siinä ei vain ole mielestäni mitään järkeä. En haluisi olla robotti jotka muut ovat ohjelmoinut. En halua enää olla unessa. Mitä herkemmäksi tulen, niin sitä enemmän asioita tiedostan. Niiltä ei vain pääse pakoon.



Minä pelkään pitkin päivää, on pieniä ohimeneviä pelkoja ja sitten niitä jotka eivät tunnu menevän ikinä pois, ainakaan lopullisesti. Olen tämän hyväksynyt. Annan niiden olla. Se mikä on muuttunut, on se, että en ainakaan tietoisesti syytä näistä peloista muita. Vaikka tiedostan senkin, että alitajuisesti, hetkittäin luulen että kaikki tämän maailman pahuus on muiden syytä, niin aika nopeasti muistan kuka todellisuudessa olen. Olen viaton, olet viaton, kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu, koska ikuisuudessa ja totuudessa ei ole tuomiota. Loppupelissä mitään ei ole edes tapahtunut vaikka siltä se ehkä näyttääkin. Maailma on vain AJATUSTEN luoma NÄYTELMÄ, UNI.

Minä en enää usko että Jumala tuomitsee, koska se mikä on TÄYDELLINEN RAKKAUS, ei voi pelotella eikä tuomita. Vain täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. Vaikka keho onkin epätäydellinen ja muistuttaa rajallisuudesta, se ei tarkoita sitä, että aikaan sidottu keho olisi todellinen ja loputon. Meidän ei tarvitse pelätä mitään, koska meidän todellisuutemme on ikuinen. Vain ajassa näyttää olevan jotain joka perustuu menneisyyteen eikä menneisyyttä ole enää missään. Vain keho näyttää tarvitsevan puolustautumista, kilpailua ja tuomitsemista, mutta henki ei. Se "takki" joka heitetään arkkuun on hengetön, minne se henki meni? Mistä se tuli? Olenko minä se takki? Onko sillä nimi? Tarviiko sitä tuomita?



Vaikka minua pelottaa toisinaan kehossa paljonkin ja vaikka kehoni on katoavainen ja vaikka ympäristö muistuttaa tästä katoavaisuudesta, tiedän että me olemme jotain aivan muuta. Kun ei esitä henkistä gurua, joka kertoo mitä pitää olla ja kun ei yritä olla peloton, eikä yritä etsiä maailmasta jotain elämää suurempaa, niin se jotenkin helpottaa olemaan tässä hetkessä sellaisena kuin sillä hetkellä ilmenee. Kaikki pelot liittyvät kehoon, enkä minä en ole pohjimmiltani keho. Hyväksyn sen, että vanhenen ja voin kuolla hetkellä minä hyvänsä. Yritän ainakin hyväksyä. On lohduttavaa ajatella, että olemme syyttömiä ja rakastettuja. Sinä ja minä. Olemme kaikki yhtä rakkaudessa.

Tämä kauhun näytelmä ajassa on se helvetti, josta Raamattukin puhuu. Täällä on itku ja hammasten kiristys, ei totuudessa, jossa mieli asustaa <3
Kaikki hyökkääminen kohdistuu vain itseen. Jos haluan tietää mitä totuus on, niin en lisää itseeni mitään vaan poistan esteet rakkauden edestä. Jokainen uskomus ja pelko on revittävä juurineen, hellästi mutta rehellisesti. Siihen asti minulle riittää se tieto, että kaikki on hyvin-totuudessa...
....vaikka pelkäisinkin.




T: Jake

maanantai 7. elokuuta 2017

"Mitä hittoa täällä on oikein tapahtumassa?" (Vakavaa jööttiä!!!)

"Sokrates sanoi, ettei tutkimaton elämä ole elämisen arvoinen. Se on aika vakavaa jööttiä. Kovinkaan moni ihminen ei välittäisi tutkia tätä väittämää ja vielä vähemmän omaa elämäänsä. Jos ajattelemme Sokrateen sanojen tarkoittavan sitä, ettei paikoilleen pysähtynyt ja poteroitunut elämä ole elämisen arvoista, se merkitsee, ettei juuri kenenkään elämällä ole mitään arvoa, mikä onkin suurin piirtein niin, miltä Ihmisyyden lapsuus näyttää Ihmisyyden aikuisuuden näkökulmasta. Ihmisyyden lapsuutta voi tästä huolimatta yrittää puolustaa, mutta siihen liittyy aina sellainen epätyydyttävä tunne pelkästä teknisestä voitosta.
Sokrateen näytös on varsin vakava: tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen. Kuka meistä oikein elää tietoista ja tutkittua elämää? Jokainen vaarmaankin ajattelee tekevänsä niin, mutta käytännöllisesti katsoen kukaan ei kyllä tee sitä. Kuka päättää kuluttaa elämänsä tunnit, päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet sillä tavoin kuin kaikki tekevät?  Kuka sellainen, jolla on mahdollisuus ajatella asiat etukäteen todella päättää tietoisesti pariutua, hankkia lapsia, ostaa talon, käydä töissä ja tuhlata kaikki elämänsä varat yrittääkseen täyttää käytettynä saadun, värityskirjamaisen elämän vaatimukset?  Missä on ne ihmiset, jotka elävät tutkittua elämää? Arvokasta elämää?  Missä on ne ihmiset, jotka ovat todella tehneet valinnan eivätkä mitään sellaisia toissijaisia valintoja joissakin puitteissa, jota he eivät ole itse valinneet, vaan sellaisen päävalinnan jolloin he itse ovat valinneet nimenomaan omat puitteensa? Missä ovat ne ihmiset, jotka ovat valinneet oman elämänsä?
Kuka valitsee tietoisesti kahlita itsensä? Kuka valitsee avioliiton, lapset ja uran? Kuka valitsee velkaantuneen kuluttajan aseman ja päättää tuhlata elämäntyönsä hedelmät ollakseen omaisuutensa ja suuryhtiöiden orja? Kuka valitsee käyttää kaiken vapaa-aikansa kaikenlaisten juoksevien asioiden hoitamiseen, arkipuuhien tekemiseen ja television katseluun?  Kuka valitsee syödä myrkyllisiä ruoka-aineita ja elää myrkkyjen täyttämässä  ympäristössä myrkyttyneiden ihmisten ympäröimänä?  Kuka valitsee etukäteen ohjelmoidun elämän syntymästä kuolemaan?  Kuka uneksii tällaisia kurjia, katalia ja elämänvastaisia unia?
Voihan olla niin, että valitsisimme nimenomaan tällaisen elämän, jossa raadamme porkkanaa tavoitellen, jos todella valitsisimme, mutta me emme valitse. Juuri tätä merkitsee tiedostamattoman elämän eläminen, että on nukuksissa unessa. Me sujahdamme elämiimme samalla tavoin kuin lapset sujahtavat niihin vaatteisiin, jotka äiti on heille ottanut aamua varten esille. Kukaan ei päätä mitään. Me emme elä elämäämme valintojemme vaan enakkoasetusten mukaan. Me näyttelemme niitä rooleja, joihin olemme syntyneet. Me näyttelemme niitä rooleja, joihin olemme syntyneet. Me emme elä elämäämme vaan heitämme sen hukkaan. Heitämme elämämme menemään, koska emme tiedä mistään muusta, ja me emme tiedä mistään muusta siksi, että emme koskaan ole koskaan tulleeksi kysyneeksi mitään. Me emme ole kyseenalaistaneet tai epäilleet mitään, nousseet omille jaloillemme tai vetäneet rajaviivaa ja sanoneet, että nyt alkaa riittää. Me emme ole koskaan kävelleet vanhempiemme eteen tai henkisten opettajiemme tai minkä tahansa lapsuutemme muun merkittävän henkilön eteen ja esittäneet yhtä yksinkertaista, rehellistä ja suoraa kysymystä, sitä kysymystä, johon on vastattava, ennen kuin mitään muuta kysymystä voi edes kysyä:
"Mitä hittoa täällä on oikein tapahtumassa?"
Sillä tavalla heidät murhataan. Ei suinkaan tuliasein tai viidakkoveitsin vaan ajatuksen, rehellisyyden ja suoruuden voimin. Tällä tavoin se rajaviiva vedetään.
Tämä ei ole mikään pikkuinen väliajan kannustuspuhe, jonka tarkoitus on heivata meidät carpe diem -intoon ja lähettää meidät taistelukentälle voitonmaku suussa ja elämänmyönteinen, vapautta rakastava ja verenhimoinen loppuelämän-viimeinen-päivä kiihko suonissamme sykkien, kunnes herätyskello taas soi maanantaiaamuna palauttaen meidät takaisin vankilarutiineihin. Hetkeen tarttuminen ei vain riitä. Se on vähän kuin rohkaisisi vankilalaitoksen asukkia toteuttamaan elinikäisen unelmansa saada laulaa vankilakuorossa. Jos minulla olisi poika tai tytär, joku josta todella välittäisin, rohkaisisin häntä sanomalla mieluummin CARPE VITAE, tartu elämääsi. Ja jos tietäisin, miten sanotaan latinaksi tartu nyt siihen vitun elämääsi, maustaisin kehotukseni tällä tavoin. Tatuoisin sen lasten kämmenselkään, jotta he näkisivät sen koko ajan ja jotta he tuntisivat tervettä häpeää ja itseinhoa joka hetki, kun he törsäisivät aikansa katselijan roolin pelaajan roolin asemasta.
Kuvaannollisesti (!) puhuen, meidän on siis ensimmäiseksi murhattava vanhempamme. Me tapamme Buddhan (tai jonkun muun hänen vastineensa) viimeisenä tiellämme totuuden oivaltamiseen, mutta ensin meidän on tapettava vanhempamme, jotta pääsisimme yhtään mihinkään.  On koko joukko muitakin ihmisiä, jotka meidän on tapettava, ennen kuin saavutamme vapauden, mutta on aloitettava omista vanhemmista. Ennen kuin olemme murhanneet vanhempamme (vertauskuvallisesti!), me emme synny."

Jed McKenna: henkinen sodankäynti


lauantai 5. elokuuta 2017

Namaste, motherfuckers

"Minulla ei ole mitään aitoa, erillistä kiinnostusta mihinkään paitsi kävelyllä käymiseen ja mieluiten koirani kanssa. Tällaista  on olla täysin hereillä, valaistunut, totuuden oivaltanut. Tällaista se olisi ihan kenen kohdalla tahansa. Myötätuntoinen Buddha, esimerkikisi, on oksymoroni, täysin ristiriitainen ja yhteensovittamaton vastakkainasettelu. Se kuulostaa kyllä mukavalta, mutta se on täysin absurdi käsite, kuten jokainen tämän asian teoriaosaan tutustunut voi omalla kohdallaan todeta.
Minua huvittaa ajatellakin, että on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat heränneen tilan olevan jotakin sellaista, mitä pitäisi hirveästi haluta ja jonka eteen pitäisi kovasti paiskia töitä. Vastakkainasettelut alkavat heti kasaantua. Sitä ei voi mitenkään haluta, koskaan mitään sitä ei ole olemassa, tai ketään minää, joka siinä tilassa olisi, ja kuitenkaan minä, joka tässä tilassa elän, en vaihtaisi sitä mihinkään määrään rikkauksia tai valtaa tai kauneutta tai lapsia tai lastenlapsia tai mitään muuta. Yritän pysytellä erossa sellaisista muotisanoista kuin onni ja autuus ja rakkaus, koska ne eivät mielestäni kuvaa hyvin tätä tilaa ainakaan siinä mielessä kuin ne, jotka tässä tilassa eivät ole, ymmärtävät ne.
Olen onnellinen, tyytyväinen ja useinmiten huvittuneesti ja iloisesti asioissa mukana, ja kuitenkin, jos saisin viestin siitä, että kuolisin viiden minuutin kuluttua, en reagoisi siihen mitenkään muuten, kuin että keskittäisin ajatukseni ja mieleni siihen, miten hauskaa minulla on täällä ollut, ja antaisin kiitollisuuteni kasvaa ja täyttää koko olemukseni."

Jed McKenna

 

perjantai 4. elokuuta 2017

Etsijöitä

"Etsijöitä näyttää olevan kahdenlaisia: niitä jotka etsivät tehdäkseen egostaan jotakin muuta kuin mikä se on, kuten pyhän, onnellisen, epäitsekkään (ihan niin kuin kalasta voisi tehdä epäkalan), ja niitä jotka ymmärtävät kaikkien tällaisten yritysten olevan vain tyhjän huitomista ja näyttelemistä ja että on vain yksi asia, jonka voi tehdä: lakata samaistumasta egoon tajuamalla sen epätodellinen luonne ja tulla tietoiseksi omasta ikuisesta olemuksesta puhtaana olentona."
 -Wei Wu Wei


torstai 3. elokuuta 2017

Tat tvam asi: se sinä olet.

Valtameri ei voi vastustaa ajatusta valtamerestä. Jos ajatuksen ja varsinaisen tapahtuman välillä on jokin ristiriita, silloin ajatuksessa on jotakin vikaa. Valtameri ei voi olla väärässä, sillä se tekee sen, mitä se on. Kylämme alleen pyyhkivä tsunami ei ole hyvä tai paha, oikea tai väärä- se vain on.
Päämäärä ei ole se, minne olemme menossa, vaan se missä me olemme. Tällainen puhdas ja luonnollinen egoton näkökulma. Missä on se osa valtamerta, joka tuntee olonsa kurjaksi, kun tsunami vyöryy kyliemme ylitse? Missä on se valtameren ajatteleva osa, jossa tapahtumia tulkitaan ja jossa tulevaa käytöstä sopeutetaan tai muutetaan tulkinnan mukaisesti? Missä kaikki suunnittelu ja aikataulu tehdään? Mihin valtameri säilöö kaikki muistonsa, tietonsa, käsityksensä ja uskomuksensa? Missä on se osa valtamerta, jossa se tuntee oman mahtavuutensa, voimansa ja kauneutensa? Missä se tuntee ylpeyttä ja häpeää? Missä kohdin se pelkää sitä aikaa, jolloin se lakkaa olemasta? Missä valtameri pitää kaikki toiveensa ja pyrkimyksensä? Entä katumuksensa ja pahat aavistuksensa? Mikä osa valtamerta juonittelee jonkin ihmiskunnan tavoitteiden puolesta ja joitakin toisia vastaan? Miten valtameri arvostelee? Miten se erottelee oikean väärästä?
Koska emme voi vastata näihin kysymyksiin, pitääkö meidän olettaa, että valtameri on eloton ja vailla älyä?
Tietenkään ei. Valtameri on elävä, elinvoimainen, puhtaan älyn dynaaminen järjestelmä. Se suorittaa mittaamattoman mutkikkaita toimenpiteitä joka päivä ja joka sekunti maailman joka kolkassa eikä se koskaan poikkea piiruakaan täydellisyydestä. Tämä puhdas äly löytyy kaikesta aina galakseista alkeishiukkasiin ja kaikesta niiden väliltä ja niiden ulottumattomissa - jokaisesta hyönteisestä, jokaisesta ihmisestä, jokaisesta ajatuksesta, jokaisesta tuulenhenkäyksestä, jokaisesta planeetasta, jokaisesta pölyhiukkasesta ja ovennupista, jokaisesta kastehelmestä ja ajallisesta hetkestä. "Minä uskon, ettei ruohonkorsi ole yhtään sen vähäarvoisempi kuin tähdet", kirjoitti Whitman. "Löysin valtameren salaisuuden mietiskelemällä kastepisaraa", kirjoitti puolestaan Gibran. Valtameri on vain pikkuriikkinen osa ääretöntä järjestelmää, joista me itsekin olemme vain pikkuriikkinen osa ääretöntä järjestelmää, josta me itsekin olemme vain pikkuriikkisiä osasia, ja kuitenkaan yksikään osa ei ole toista suurempi tai vähäisempi. Mikään osa ei ole erillään; kaikissa osissa on kaikki. Valtameri on yksi kokonaisuus: jos olet osa valtamerta, olet valtameri. Tat tvam asi: se sinä olet.
Tämäkin on esimerkki yhdentyneen tilan egottomasta näkökulmasta.
Maailmankaikkeus on puhdasta älyä- absoluuttinen, erehtymätön ja täydellinen. Entä mikä sitten on erona valtameressä, tähdissä, alkeishiukkasissa ja sinussa?
Ego.
Ainoastaan egoon sidotut olennot kykenevät epätäydellisyyteen. Ainoastaan me omassa erillisyyden tilassamme kykenemme siihen, mihin koko maailmankaikkeus ei kykyne: virheisiin, hulluuteen, tunteellisuuteen, hölmöilyyn, kiitollisuuteen, rakkauteen, vihaan, tutkimiseen, ihmetykseen, itsetärkeyteen, merkityksellisyyteen, taiteeseen, kansanmurhaan ja muuhun hyvin pitkään luetteloon asioita, joka sisältää myös meidän tarkoitusperiemme kannalta kaikkein tärkeimmän seikan, henkisen pyrkimyksen. Me voimme pyrkiä ylittämään itsemme, ylittämään erillisen itsemme tilan; me voimme ylittää oman luontomme, me voimme pyrkiä purkamaan itsestämme meitä itseämme rajoittavan ohjelmoinnin ja sulautumaan takaisin yhdentyneeseen tilaan, josta ego meidät keinotekoisesti pitää erillään.
Pohjimmiltaan egoon sidoksissa oleva ihmiskuntakin on vain alijärjestelmä aivan kuten valtameret, tähdet ja ruohikkokin, ja se mikä sisäpuolelta tarkasteltuna näyttää virheeltä, onkin ulkopuolelta katsottuna täydellisyyttä. Me olemme täydellisiä epätäydellisyydessämme, suunniteltu virheelliseksi.
Kun riisumme itsemme egoistisesta tarpeestamme tuomita kaikki teot, pyrkimykset, ajatukset ja tunteet joko oikeiksi tai vääriksi, hyviksi tai pahoiksi, myönteisiksi tai kielteisiksi, me huomaamme kyllä, että asioita voi arvostella ainoastaan sen perusteella, tapahtuvatko ne vai eivät. Kerettiläinen on oikeassa, jos hän myös toimii kerettiläisesti, ja hänet kuoliaaksi polttava vihainen ihmisjoukkokin on yhtä lailla oikeassa, jos he tekevät sen. Ei ole mitään oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa vaan ainoastaan se, mikä on tai ei ole.
Se mikä on, on oikein.
Kaikki parhaaksi, maailmamme on paras mahdollinen maailma.

Jed McKenna