Google+ Followers

torstai 31. elokuuta 2017

Ongelmat ovat mielen tekemiä

Paula Coppel: 
Joten yksi tapa auttaa itseään ja toisia on huomata, että ne ovat vain ajatuksia ja harjoitella niiden tarkkailemista mieluummin kuin kiinnittyä niihin?

Eckhart Tolle: 
Kyllä, kuka tahansa joka lukee tämän ja kokee sen merkitykselliseksi, on jo herännyt. Kuka tahansa, joka lukee tämän haastattelun ja kokee sen merkityksettömäksi, ei ole vielä herännyt. Jotta voit tunnistaa näiden sanojen avulla ilmaistut perustotuudet, pienen avautumisen täytyy jo olla sisälläsi, sillä vain siellä voit tunnistaa sen. Ajatus yksin ei voi tunnistaa henkisiä totuuksia, vaikka se olisi erittäin kehittynyt ajatus. Se on mahdotonta. Tämän vuoksi näet usein tiedotusvälineissä koulutettuja ihmisiä, jotka katsovat henkisiä kirjoja, mutta he ovat niin samaistuneita omiin ajatus prosesseihinsa, etteivät he tajua niitä. He kirjoittavat arvosteluja tai artikkeleita ymmärtämättä koko asiaa. He eivät pysty näkemään asian sisintä olemusta. Se ei ole heidän vikansa; se ei johdu heistä henkilökohtaisesti. Se on ihmisen tila ja sen mieleen samaistumisen tila. Eikä älykkyys itsessään auta. Ihmisellä voi olla kaksi tai kolme tohtorin arvoa; se ei vie häntä yhtään lähemmäs henkistä oivallusta. Itse asiassa se voi viedä kauemmas siitä.
Yksi tapa päästä lähemmäs tätä oivallusta on, että silloin kun ajattelet että sinulla on isoja ongelmia, kysyt itseltäsi; 'Mikä ongelma minulla on tällä hetkellä?' Yleensä huomaat, ettei sinulla ole ongelmaa tällä hetkellä, sillä istut tässä ja hengität, katselet ulos ikkunasta ja kaikki on hyvin. On tarpeeksi ilmaa. Olet saanut tarpeeksi ruokaa tänään ja vaikket olisikaan saanut tarpeeksi ruokaa, sekään ei olisi ongelma vaan ehkä haaste. Haasteita on olemassa, mutta ongelmat ovat mielen tekemiä. Haasteet ovat jotain joihin voi käydä käsiksi ainoastaan tässä hetkessä ja ne vaativat toimintaa. Joten jos sinulla ei ole rahaa, voit käyttää mieltäsi ja sanoa; 'Mitä voin tehdä?' ja sitten olla hiljaa. Älä käytä mieltäsi ilman hiljaisuutta, sillä jos alat käyttää mieltä ilman hiljaisuutta, saatat hyvin pian kadottaa itsesi mieleen ja alat huolehtia. Huolehtiminen tarkoittaa, että mieli hallitsee sinua. Huolehtiminen on aina turhaa. Ratkaisu ei tule koskaan huolehtimalla.

Ego ei ole todellinen


"Älä koskaan korjaa tai opasta veljeäsi koska hän on Kristus. Jotta voi elää niin, se vaatii luottamusta ja että olisimme tyynessä läsnäolossa"

"Ylistämme Jumalaa aina kun kohtelemme siskoamme ja veljiämme lempeydellä, meidän asenteemme ja ajatuksemme ylistävät Jumalaa vaikka YHTÄÄN sanaa ei käytettäisi." 

"Kaikki puut ovat meitä varten täällä, he "sanovat", avaa sydämesi meille. He eivät tuomitse, vain heiluvat tuulessa ja toivottavat kaiken tervetulleiksi. Ne puut ovat kauniita symboleja. Puut eivät juokse karkuun ikinä (naurua), puut eivät jätä sinua (naurua), kesällä ne tarjoavat kauniin varjon jossa voimme vilvoitella, Ne ovat suuria muistuttajia siitä, että Jumala on kanssamme joka hetki. Ne opettavat meitä siitä miten pysyä Jumalan rakkauden läsnäolossa, riippumatta siitä mitä muodon maailmassa näyttää tapahtuvan..." ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤

"Ketään toista ei tarvitse vakuuttaa mistään, Se vanha peli jossa yritimme saada käännyttää muut ihmiset uskomuksiin on ohi." ❤

"Jumala ei luonut sinua ottamaan kantaa tai arvostelemaan, Jumala loi sinut ikuiseksi." ❤ ❤
"Jumala antoi sinulle voiman rakastaa ja luoda mutta ei valtaa tuomita." ❤

"Ego on kuoleman toive. Jokainen hetki kun olet tysistynyt, kateellinen tai väsynyt, se on kuolema. Ei tarvitse ruveta kuuluisaksi opettajaksi, ei profeetaksi, ei tarvitse puhua kielillä, eikä tarvitse olla taikavoimia. Muuta ei tarvita kuin antaa ITSELLEEN lupa olla onnellinen. Sillä todistatte että ego ei ole todellinen. Sitä Jumala haluaa meille kaikille. Siihen ei tarvita erillisiä symboleja, vain olla onnellinen kuin puun lehdet jotka heiluvat tuulessa. Riittää että on onnellinen, se on niin yksinkertaista." <3 

David Hoffmeister

tiistai 29. elokuuta 2017

Voitko katsoa kumppaniasi ja olla ajattelematta?

Paula Coppel: Miltä kahden heränneen välinen ihmissuhde näyttää?

Eckhart Tolle: 
Siitä puuttuu odotus, että toisen henkilön pitäisi antaa sinulle täyttymyksen tunne tai tehdä sinut onnelliseksi. Ilman tätä vaatimusta vallitsee avoimuus, jossa voit yksinkertaisesti nauttia toisesta ja hyväksyä rajoitukset. Kaikilla ihmisillä, jotka ovat ihmisen muodossa, on rajoituksia. Voit naida Buddhan ja muutaman kuukauden kuluttua huomaat, että myös Buddhan ihmishahmolla on rajoituksensa. Voi olla asioita joihin mieli reagoi ja jotka ärsyttävät sinua Buddhassa. ’Miksi hän istuu tuolla meditoimassa?’
Kun hyväksyt toisen rajoitukset, se on kuin tanssia kahden muodon välillä ja oivallus että suhteen sisin olemus on tila, joka on suhteessa. Joten kysymys, joka täytyy aina esittää on; ’Onko tässä suhteessa tilaa?’ Tila tarkoittaa oikeastaan tietoisuuden tasoa tai läsnäoloa, ei ajattelua. Joten voitko katsoa kumppaniasi ja olla ajattelematta? Kaksi tietoista olentoa oivaltaa, että ihmissuhteen sisin olemus on siinä oleva tila. Silloinkin, kun ego on ’päällä’, se ei ole niin tiivis tai raskas ettetkö pystyisi tuntemaan sisintä olemusta sen alla. Sinun ei tarvitse reagoida egon esille tuloon. Kun et reagoi siihen, et voimista sitä.


maanantai 28. elokuuta 2017

Ego rakkaussuhteissa

Hiljattain pyysin Eckhartia sanomaan muutaman sanan egosta, joka etsii 'rakkaussuhteita'.  Keskustelumme meni nopeasti syvemmälle koskettaen ihmisen olemassaolon syvimpiä puolia. Näin hän sanoi:

Eckhart Tolle: 

Mitä sovinnaisesti sanotaan 'rakkaudeksi' on egon strategia välttää antautuminen. Etsit jonkun antamaan sinulle sen, jonka voi saada vain antautumisen tilassa. Ego käyttää tätä henkilöä korvikkeena sille, ettei sen tarvitse antautua. Espanjan kieli on kaikkein rehellisin tässä suhteessa. Se käyttää samaa verbiä, te quiero, ilmaisemaan 'rakastan sinua' ja 'haluan sinut'.  Egolle rakastaminen ja haluaminen ovat samaa, kun taas aidossa rakkaudessa ei ole haluamista, ei halua omistaa tai muuttaa kumppania. Ego valitsee jonkun ja tekee hänestä erityisen. Se käyttää tätä henkilöä peittämään jatkuvan pinnan alla olevan tyytymättömyyden tunteen, tunteen siitä 'ettei ole tarpeeksi', suuttumuksen ja vihan, jotka ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Nämä ovat pintakerroksia siitä syvään juurtuneesta tunteesta ihmisissä, joka on erottamaton egoistisesta tilasta.
Kun ego valitsee jotain, ja sanoo 'rakastan' tätä tai tuota, se on epätietoinen yritys peittää tai poistaa syvään juurtuneita tunteita, jotka aina seuraavat egoa: tyytymättömyys, epäonni, riittämättömyyden tunne, joka on niin tuttu. Jonkin aikaa illuusio todella toimii. Sitten väistämättä jossain kohtaa henkilö, jonka valitsit tai teit erityiseksi silmissäsi, epäonnistuu toimimaan kilpenä kivulle, vihalle, tyytymättömyydelle ja onnettomuudelle, joiden kaikkien alkuperä on riittämättömyyden ja vaillinaisuuden tunteessa. Silloin tulee esiin tunne, joka oli piilossa ja se projisoituu henkilöön, joka oli valittu ja josta oli tehty erityinen -  jonka ajattelit lopulta 'pelastavan' sinut. Yhtäkkiä rakkaus muuttuu vihaksi. Ego ei tajua, että viha on universaali heijastus vihasta, jota tunnet sisälläsi. Ego uskoo, että tämä henkilö aiheuttaa tuskan. Se ei oivalla, että tuska on universaali tunne siitä, ettet ole yhteydessä syvempään olemukseesi – ettet ole yhtä itsesi kanssa.
Rakkauden kohde on vaihdettavissa, yhtä vaihdettavissa kuin egoistisen haluamisen kohde. Jotkut ihmiset käyvät läpi useita suhteita. He rakastuvat ja lähtevät suhteesta monta kertaa. He rakastavat henkilöä jonkin aikaa kunnes se ei enää toimi, sillä kukaan ei voi pysyvästi peittää tätä tuskaa.
Vain antautuminen voi antaa sinulle sen, mitä haet rakkautesi kohteesta. Ego sanoo, ettei antautuminen ole tarpeellista, sillä rakastan tätä ihmistä. Tämä prosessi on tietenkin tiedostamaton. Sillä hetkellä kun hyväksyt täysin sen mitä on, jotain sisältäsi tulee esiin. Jotain jonka egoistinen haluaminen oli peittänyt. Se on luontaista, sisäistä rauhaa, hiljaisuutta, elävyyttä. Se on ehdotonta, se kuka sinä olet syvimmältä olemukseltasi. Se on sitä, mitä etsit rakkauden kohteestasi. Se on sinä itse. Kun tämä tapahtuu, täysin erilainen rakkaus on läsnä, joka ei ole riippuvainen parista; rakastaa / vihata. Se ei valitse yhtä asiaa tai henkilöä erityiseksi. On absurdia edes käyttää samaa sanaa siitä. Voi olla että jopa tavallisessa rakkaus- ja vihasuhteessa, silloin tällöin käy niin, että astut antautumisen tilaan. Väliaikaisesti, lyhyesti, se tapahtuu: koet syvemmän universaalin rakkauden ja täyden hyväksymisen, joka voi joskus paistaa läpi, jopa muuten egoistisessa suhteessa. Mutta jos antautumisen tilaa ei ylläpidetä, se peittyy jälleen vanhoilla egon malleilla. Joten en sano, ettei syvempi, tosi rakkaus voi olla läsnä aika ajoin, myös tavallisessa rakkaus- ja vihasuhteessa. Mutta se on harvinaista ja yleensä lyhytaikaista.
Milloin tahansa kun hyväksyt sen mitä on, jotain syvempää nousee esiin kuin mitä on. Joten, voit olla juuttuneena mitä tuskallisimpaan pulmaan, ulkoiseen tai sisäiseen, kivuliaimpiin tunteisiin tai tilanteeseen, ja sillä hetkellä kun voit hyväksyä sen mitä on, menet sen tuolle puolen, ylität sen. Vaikka tunnet vihaa, hetkellä jolloin hyväksyt, että tämä on se mitä tunnet, ylität sen. Se voi vielä olla siellä, mutta yhtäkkiä olet syvemmässä paikassa, jossa sillä ei ole niin paljon väliä enää.

Koko olemassa oleva ilmiöiden maailmankaikkeus perustuu jännitykseen polariteettien välillä. Kuuma ja kylmä, kasvu ja rappeutuminen, voitto ja häviö, menestyminen ja epäonnistuminen, polariteetit ovat osa olemassaoloa ja tietysti osa jokaista ihmissuhdetta.

Kim Eng haastattelee Eckhart Tollea







maanantai 21. elokuuta 2017

Transsendettiseen maailmaan astuminen

"Kaikkein paras työkalu erityisyyden välittömään eheytymiseen on nyt-hetki. Ego- itsemme mieli on täynnä joko menneisyyttä koskevia ajatuksia tai tulevaisuutta koskevia odotuksia. Se ei kykene olemaan tässä ja nyt, sillä kun sulaudumme täysin tähän hetkeen, emme enää ole sidoksissa aikaan vaan elämme ikuisuutta. Tässä hetkessä ei ole ajatuksia menneisyydestä, murheista ja rajoituksista. Tässä arvokkaassa hetkessä ei tapahdu toiseen ihmiseen projisointia, sillä olemme vapaita kaikesta arvostelusta ja tuomitsemisesta. Nyt-hetkessä oleminen on transsendenttiseen maailmaan astumista.
Millaisia olisimme muille ja itsellemme, jos mielessämme ei enää olisi kielteisiä ajatuksia, pelkoja ja uskomuksia? Millaisia me olisimme ilman minkäänlaista pelkoa ja ajatuksia kärsimyksestä, vihasta tai turhautumisesta? Totuus on se, etteivät ajatuksemme ole yhtä kuin me itse, vaan sen sijaan me projisoimme tämän todellisuuden ego-itsestämme käsin eikä mikään siinä ole totta. Jos kerran haluamme niin kovasti vapautua kärsimyksestä, meidän on tajuttava, että kaikki kärsimys on alitajuista seurausta egomme ajattelusta ja siitä seuranneista uskomuksista.

Kun seuraavan kerran tapaamme rakkaimpamme, voimme valita astua nyt-hetken tilaan ja nähdä heidät vailla mitään menneisyyttä. Voimme nähdä heidät tuomitsematta heitä ajatuksissamme mitenkään ja antaa heidän Yhdentyneen itsensä paljastaa sen valkean totuuden, jonka meidän vääristyneet havaintomme ovat niin kauan alleen peittäneet."

Nouk Sanchez, Tomas Vieira 

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Hereillä on hereillä-kaikki muu on kaikkea muuta.



"Minun todellisuuteni on nyt herännyt, epätotuuden epäoivaltanut tila, ja se on minulle ihan sama kuin kelle tahansa muulle, joka sinne tulee. Täällä ei ole mitään mestareita tai oppipoikia. Täällä ei ole mitään opetuksia tai uskomuksia- ei hinduja, buddhalaisia, jnaneja, tai advaitan harjoittajia; ei mitään mestareita tai joogeja tai swameja; ei mitään aineettomia korkeampia ja ylevämpiä olentoja tai hienompia energiatasoja. Hereillä on hereillä.
Kaikki muu on kaikkea muuta.
Kun tämän pitää mielessä, pitäisi olla helppo ymmärtää, miksi minulla on niin vähän liikkumatilaa määritellä henkinen valaistuminen. Unitilassa on loputon määrä harmaan eri sävyjä, mutta unitilan ja heränneen tilan välillä ei ole minkäänlaisia sävyjä. Ero on absoluuttinen: Totuus on. Epätotuus ei ole.
Tämä on valaistumisen teoria - puhdasta totuuden binäärimatematiikkaa- ja se on hyvin yksinkertaista; yhtä yksinkertaista kuin yksi, kaksi, kolme ,mutta ilman kahta ja kolmea. Se on niin yksinkertaista ja ilmeistä, että sinun on suljettava silmäsi ja peitettävä pääsi, jotta et näkisi sitä.
Sinulla on eritoten oltava jonkinlainen mekanismi, jonka avulla voit luoda itsesi ympärille energiakentän, keinotekoisen mikroympäristön, yhden miehen avaruusaluksen, jossa pyrii interaktiivinen elokuva, joka on niin mukaansatempaava, että unohdat kelluvasi täysin yksin tyhjässä tilassa ja uskot olevasi maailmassa, joka on täynnä ihmisiä, dramatiikkaa ja merkitystä.
Ja niin sinulla onkin.
Se mekanismi, jonka avulla kykenet tähän ällistyttävään temppuun, on hyvin öljytty yhdistelmä tunnetta ja järkeä. Tunne antaa voimaa energiakentälle, Maya on vallalla oleva järki, ja avaruusaluksessasi pyörivä elokuva on nimeltään aistiharha. Ja tätä avaruusalusta, jossa leijut päämäärättömästi Ikuisen ei-minkään halki, kutsutaan egoksi.
Entä kun tuo saippuakupla puhkeaa? Kun ego tuhotaan? Kun Maya voitetaan? Mitä sitten.
Kaikki.
Kuka sitten?
Ei kukaan.
Sinun pitäisi nyt olla helppo ymmärtää, että todellisen ja täydellisen henkisen opetuksen voi välittää kolmella sanalla, kun taas sellaiset opetukset, jotka vaativat kirjatolkulla selityksiä ja leegioittain harmaapartaisia oppineita niiden selittämiseen, onnistuvat vain lisäämään pimeyttä ja hämmennystä. Sinulle pitäisi olla selvää, ettei ole olemassa mitään äkkivalaistumista, ettei valaistuminen ole tulosta mistään oivalluksesta vaan pitkästä ja työläästä matkasta, jossa jokainen askel on itsesssän pitkä ja työläs matka. Sinulle tulisi nyt olla selvää myös se, että kaikki dogmit, uskomukset, opinkappaleet ja filosofiat kuuluvat tiukasti vain unitilan ilmiöihin ja ettei niillä ole mitään itsenäistä olemassaoloa totuudessa. Sinun pitäisi nyt olla helppoa tarkastella mitä tahansa opettajaa tai opetusta, mitä tahansa kirjaa tai henkistä tai uskonnollista väittämää, ja tietää sen tarkka arvo varmasti. Sinun  pitäisi olla myös helppo tarkastella kaikkia sisäisiä ajatuksiasi, uskomuksiasi ja tunteitasi ja tietää vailla virheen mahdollisuutta, mikä on totta ja mikä kuviteltua. Ja sinulle pitäisi olla nyt selvää, ettei sen suhteen, mikä on totta ja mikä valheellista, voi olla mitään mielipiteitä tai kiistoja. Ero on absoluuttinen:
Totuus on. Epätotuus ei ole."

Jed Mckenna


Ajatus kiertää pääsi ympäri kehää.
Et tiedä mistä alkoi ja mihin se päättyy
mut se vie sua pimeään.
Et muista mitä kuka sanoi ja mihin se liittyi
etkä muista enää nimeään.
Olisi päästävä pois ja äkkiä kun joku rakentaa
sun ajatuksista häkkiä ja olet unessa.

Vastaan lipuu kuolleita muistoja ja
olet unessa.
Ilma keuhkoista pakenee.

Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää.
Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää.

Olet unessa.
Vastaan lipuu kuolleita muistoja ja
olet unessa.
Ilma keuhkoista pakenee.

Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää.
Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää.
Keskelle pimeää.

Puhu nyt! Mitä sulle on käynyt?
Puhu nyt! Mitä sulle on käynyt?
Puhu nyt!

Olet unessa.
Olet unessa.
Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää.
Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää.
Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää.
Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää.
Keskelle pimeää.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Maailma pelon vallassa!





Koko maailma pelkää. Oletko huomannut miten koko maailmassa heijastuu kollektiivinen alitajuinen pelko, joka lähtee meistä itsestämme? 
Maat puolustavat itseään koska pelkäävät. Eläimet ja ihmiset juoksevat karkuun toisiaan. Iltapäivä-lehdet, uutiset, elokuvat, tv, netti ja moni taidekin, maalauksista musiikkiin näyttävät asioita jotka perustuvat pelkoon. Joka paikka heijastaa tätä meidän sisintämme. Uskonnoissa esiintyy sama pelko, joka kerrotaan niin kuvallisesti kuin sanallisestikin. Jopa Jumalaan on projisoitu niin paljon pelkoa, että hän kaikessa suuruudessaan vähintääkin tuomitsee meidät helvettiin. Katsomme vain omaa peiliämme. Henkisyydessäkin on paljon sääntöjä ja kuvitelmia, jotka yrittävät syyllistää, jos emme tee niin kirjoissa sanotaan. Jos emme usko pappia, niin piru meidät vieköön.

Ajatellaanpa vaikka ihan tavallisen arkijampan elämää. Ensin synnytään itkun kanssa tänne ja sitten alkaa armoton hengissä selviytymisen kierre. Maailma näyttää isolta ja pelottavalta. On paljon asioita joita pitäisi oppia. On sopeuduttava joukkoon. Kouluissa on kilpailtava hyvistä arvosanoista ja kavereiden suosiosta, jotta ei tulisi kiusatuksi tai leimautuisi tyhmäksi. Vanhemmatkin pelottelevat, että jos ei opiskele hyvin, niin ei pärjää elämässä. Yhteiskunta ei arvosta sinua jos et toimi kuin se sanoo. On tienattava rahaa jotta kykenee elämään. On kuljettava sääntöviidakossa ettei syyllisyys ja pelko nouse purkin kannen alta. Tästä seuraa se, että on myös näytettävä hyvältä, jotta saisi hyväksyntänsä ja rakkautensa. Ihmissuhteetkin solmitaan useasti ulkonäön perusteella, suosio perustuu pitkälti vain lahjakkuuksiin ja ulkonäköön. Rahallakin on kummallinen voima saada haluamansa. Alkoholi ja huumeet on hyvä tapa hakea parempaa fiilistä, mutta siinäkin on se vaara, että aamun pikkutunneilla pelko ja syyllisyyden kansi taas avautuu, ja näin nakkikioskilla vedetään toista uhkaavaa pelkuria turpaan tai sitten kotona viimeistään emäntä ja lapset saavat juosta lumihankeen. Alkoholiin on hyvä juosta karkuun mutta hetkeksi. Ihmissuhteissa pelataan pelejä sen minkä keretään. Pahastutaan ja pelataan, pahastutaan ja pelätään. Itseä ei voi juosta karkuun lopputomasti. On myös muita asioita joita kohti on hyvä juosta karkuun pelkoa, esim pakkomielteinen punttisalilla käyminen, penkkiurheilu, tavotteiden tavoittelu tai jatkuva shoppaileminen. Jopa tiedon pakonomainen pänttäminen kertoo siitä, että jotain sisällä pelätään paljastuvan.
Pienet lapset pelkäävät mörköjä sängyn alla ja vanhemmat lapset pelkäävät toisiaan, sotaa, sairauksia, köyhyyttä, naapuria, yksinäisyyttä ja jopa Jumalaa tai ainakin helvettiä, joka odottaa meitä syntisiä viikatemiehen tullessa kylään. Kaikkein suurimpana pelkona meillä sisäisesti vaanii kuoleman pelko tai kaiken takana oikeastaan rakkauden pelko. Ei uskoisi, mutta niin se vaan taitaa olla. Heräämisen pelko. Siksi olemme niin ahnaasti vanhassa kiinni.



Yksinäisyyden pelko, sosiaalisen tilanteiden pelko, paniikki häiriöt, masennukset, epäonnistumisen pelko, hämähäkkien ja käärmeiden pelot, hammaslääkärin pelko, korkeanpaikan pelko, seurustelemisen pelko, läheisyyden pelko, rahattomuuden pelko. Pelkoja on miljoonia eikä me ihan huvin vuoksi kuljeta maailmassa asestautuneina valmiina hyökkäyksiin. 

Kauneus maailma mainostaa tuhansilla kauneudenhoito tuotteilla ja ruokapuolella on hyllytolkulla superfoodeja ja muita terveyspillereitä mahdollisia uhkia vastaan. Jos et syö d-vitamiinia tulee sitä tätä ja tota, jos et syö antioksidantteja niin tulee ennenaikainen vanhuus ja kuolema. Juo sitä ja syö tätä niin pysyt iät ja ajat terveenä ja elät pitkään! Syö kuin luolamies! Syö kuin vege! Kehoa vastaan on jatkuvasti uhkia joka puolella, jopa tietä ylittäessäsi voit joutua kuoleman omaksi. Vaikka tekisit kaiken ns. oikein, niin silti syöpä voi iskeä. Vaikka urheilisit aamusta iltaan, voi aivoverenvuoto iskeä hetkellä minä hyvänsä. Tai vaikka tekisit maailman parasta musiikkia ja tienaisit sillä miljoonia, niin saatat heittää itsesi siitä hyvästä kaulakiikkuun. Miten kävi Elvikselle, Jim Morrissonille, Janis Joplinille, Linkin Parkin laulajalle ja monille muille? Kuolema tuli "ennen aikojaan" (aina oikeaan aikaan). Mikään ulkoinen hyvinvointi ei poista sitä pelkoa mikä sisällä odottaa ulostuloa.
Me olemme valmiina puolustelemaan itseämme kaikkea ja jokaista vastaan. Olemme myös valmiita syyttelemään tästä kaikesta epävarmuudesta ja pelosta muita ihmisiä ja siitä syntyy tämä pelon maailma, jossa epäoikeus ja ristiriitaisuus esiintyy lopputtomasti.
Olemme mestareita muurien rakentamisessa, ihan niin fyysisesti kuin henkisestikin! Osaamme nähdä sen toisissa helposti, mutta itsessä on vaikea nähdä mitään muureja.

Haluamme parisuhteen joka pelastaisi kaikelta tältä kauhealta (menneisyydeltä). Toivon että elämääni tulisi ihminen joka pelastaisi kaikelta tältä. Vaan eipäleipä, juuri siellä läheisissä ihmisuhteissa se pelko ja epävarmuus vasta lähtevätkin liikenteeseen. Siellä ne tulevat "valoon" eli anteeksiannettaviksi. Jokainen joka on ollut tai on parisuhteessa tietää tämän, että se on vaarallinen paikka mielenrauhalle ja harmonialle. Siitä ei tarvitse tässä yhteydessä tämän enempää ruotia.

Minullakin on pelkoja, niinkuin kaikilla ja mitä enemmän tulen niistä tietoiseksi sitä enemmän tietysti niitä huomaan; Mokaamisen pelko, rahattomaksi jäämisen pelko, käärme pelko, sodan pelko, hylätyksi tulemisen pelko, itsensä kadottamisen pelko, sairauden pelko, unettomuuden pelko, oman rauhan menettämisen pelko...en millään jaksaisi riidellä enkä käyttää elämääni oravanpyörässä pyörimiseen, aina siihen asti kunnes heitän veivini. Siinä ei vain ole mielestäni mitään järkeä. En haluisi olla robotti jotka muut ovat ohjelmoinut. En halua enää olla unessa. Mitä herkemmäksi tulen, niin sitä enemmän asioita tiedostan. Niiltä ei vain pääse pakoon.



Minä pelkään pitkin päivää, on pieniä ohimeneviä pelkoja ja sitten niitä jotka eivät tunnu menevän ikinä pois, ainakaan lopullisesti. Olen tämän hyväksynyt. Annan niiden olla. Se mikä on muuttunut, on se, että en ainakaan tietoisesti syytä näistä peloista muita. Vaikka tiedostan senkin, että alitajuisesti, hetkittäin luulen että kaikki tämän maailman pahuus on muiden syytä, niin aika nopeasti muistan kuka todellisuudessa olen. Olen viaton, olet viaton, kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu, koska ikuisuudessa ja totuudessa ei ole tuomiota. Loppupelissä mitään ei ole edes tapahtunut vaikka siltä se ehkä näyttääkin. Maailma on vain AJATUSTEN luoma NÄYTELMÄ, UNI.

Minä en enää usko että Jumala tuomitsee, koska se mikä on TÄYDELLINEN RAKKAUS, ei voi pelotella eikä tuomita. Vain täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. Vaikka keho onkin epätäydellinen ja muistuttaa rajallisuudesta, se ei tarkoita sitä, että aikaan sidottu keho olisi todellinen ja loputon. Meidän ei tarvitse pelätä mitään, koska meidän todellisuutemme on ikuinen. Vain ajassa näyttää olevan jotain joka perustuu menneisyyteen eikä menneisyyttä ole enää missään. Vain keho näyttää tarvitsevan puolustautumista, kilpailua ja tuomitsemista, mutta henki ei. Se "takki" joka heitetään arkkuun on hengetön, minne se henki meni? Mistä se tuli? Olenko minä se takki? Onko sillä nimi? Tarviiko sitä tuomita?



Vaikka minua pelottaa toisinaan kehossa paljonkin ja vaikka kehoni on katoavainen ja vaikka ympäristö muistuttaa tästä katoavaisuudesta, tiedän että me olemme jotain aivan muuta. Kun ei esitä henkistä gurua, joka kertoo mitä pitää olla ja kun ei yritä olla peloton, eikä yritä etsiä maailmasta jotain elämää suurempaa, niin se jotenkin helpottaa olemaan tässä hetkessä sellaisena kuin sillä hetkellä ilmenee. Kaikki pelot liittyvät kehoon, enkä minä en ole pohjimmiltani keho. Hyväksyn sen, että vanhenen ja voin kuolla hetkellä minä hyvänsä. Yritän ainakin hyväksyä. On lohduttavaa ajatella, että olemme syyttömiä ja rakastettuja. Sinä ja minä. Olemme kaikki yhtä rakkaudessa.

Tämä kauhun näytelmä ajassa on se helvetti, josta Raamattukin puhuu. Täällä on itku ja hammasten kiristys, ei totuudessa, jossa mieli asustaa <3
Kaikki hyökkääminen kohdistuu vain itseen. Jos haluan tietää mitä totuus on, niin en lisää itseeni mitään vaan poistan esteet rakkauden edestä. Jokainen uskomus ja pelko on revittävä juurineen, hellästi mutta rehellisesti. Siihen asti minulle riittää se tieto, että kaikki on hyvin-totuudessa...
....vaikka pelkäisinkin.




T: Jake

maanantai 7. elokuuta 2017

"Mitä hittoa täällä on oikein tapahtumassa?" (Vakavaa jööttiä!!!)

"Sokrates sanoi, ettei tutkimaton elämä ole elämisen arvoinen. Se on aika vakavaa jööttiä. Kovinkaan moni ihminen ei välittäisi tutkia tätä väittämää ja vielä vähemmän omaa elämäänsä. Jos ajattelemme Sokrateen sanojen tarkoittavan sitä, ettei paikoilleen pysähtynyt ja poteroitunut elämä ole elämisen arvoista, se merkitsee, ettei juuri kenenkään elämällä ole mitään arvoa, mikä onkin suurin piirtein niin, miltä Ihmisyyden lapsuus näyttää Ihmisyyden aikuisuuden näkökulmasta. Ihmisyyden lapsuutta voi tästä huolimatta yrittää puolustaa, mutta siihen liittyy aina sellainen epätyydyttävä tunne pelkästä teknisestä voitosta.
Sokrateen näytös on varsin vakava: tutkimaton elämä ei ole elämisen arvoinen. Kuka meistä oikein elää tietoista ja tutkittua elämää? Jokainen vaarmaankin ajattelee tekevänsä niin, mutta käytännöllisesti katsoen kukaan ei kyllä tee sitä. Kuka päättää kuluttaa elämänsä tunnit, päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet sillä tavoin kuin kaikki tekevät?  Kuka sellainen, jolla on mahdollisuus ajatella asiat etukäteen todella päättää tietoisesti pariutua, hankkia lapsia, ostaa talon, käydä töissä ja tuhlata kaikki elämänsä varat yrittääkseen täyttää käytettynä saadun, värityskirjamaisen elämän vaatimukset?  Missä on ne ihmiset, jotka elävät tutkittua elämää? Arvokasta elämää?  Missä on ne ihmiset, jotka ovat todella tehneet valinnan eivätkä mitään sellaisia toissijaisia valintoja joissakin puitteissa, jota he eivät ole itse valinneet, vaan sellaisen päävalinnan jolloin he itse ovat valinneet nimenomaan omat puitteensa? Missä ovat ne ihmiset, jotka ovat valinneet oman elämänsä?
Kuka valitsee tietoisesti kahlita itsensä? Kuka valitsee avioliiton, lapset ja uran? Kuka valitsee velkaantuneen kuluttajan aseman ja päättää tuhlata elämäntyönsä hedelmät ollakseen omaisuutensa ja suuryhtiöiden orja? Kuka valitsee käyttää kaiken vapaa-aikansa kaikenlaisten juoksevien asioiden hoitamiseen, arkipuuhien tekemiseen ja television katseluun?  Kuka valitsee syödä myrkyllisiä ruoka-aineita ja elää myrkkyjen täyttämässä  ympäristössä myrkyttyneiden ihmisten ympäröimänä?  Kuka valitsee etukäteen ohjelmoidun elämän syntymästä kuolemaan?  Kuka uneksii tällaisia kurjia, katalia ja elämänvastaisia unia?
Voihan olla niin, että valitsisimme nimenomaan tällaisen elämän, jossa raadamme porkkanaa tavoitellen, jos todella valitsisimme, mutta me emme valitse. Juuri tätä merkitsee tiedostamattoman elämän eläminen, että on nukuksissa unessa. Me sujahdamme elämiimme samalla tavoin kuin lapset sujahtavat niihin vaatteisiin, jotka äiti on heille ottanut aamua varten esille. Kukaan ei päätä mitään. Me emme elä elämäämme valintojemme vaan enakkoasetusten mukaan. Me näyttelemme niitä rooleja, joihin olemme syntyneet. Me näyttelemme niitä rooleja, joihin olemme syntyneet. Me emme elä elämäämme vaan heitämme sen hukkaan. Heitämme elämämme menemään, koska emme tiedä mistään muusta, ja me emme tiedä mistään muusta siksi, että emme koskaan ole koskaan tulleeksi kysyneeksi mitään. Me emme ole kyseenalaistaneet tai epäilleet mitään, nousseet omille jaloillemme tai vetäneet rajaviivaa ja sanoneet, että nyt alkaa riittää. Me emme ole koskaan kävelleet vanhempiemme eteen tai henkisten opettajiemme tai minkä tahansa lapsuutemme muun merkittävän henkilön eteen ja esittäneet yhtä yksinkertaista, rehellistä ja suoraa kysymystä, sitä kysymystä, johon on vastattava, ennen kuin mitään muuta kysymystä voi edes kysyä:
"Mitä hittoa täällä on oikein tapahtumassa?"
Sillä tavalla heidät murhataan. Ei suinkaan tuliasein tai viidakkoveitsin vaan ajatuksen, rehellisyyden ja suoruuden voimin. Tällä tavoin se rajaviiva vedetään.
Tämä ei ole mikään pikkuinen väliajan kannustuspuhe, jonka tarkoitus on heivata meidät carpe diem -intoon ja lähettää meidät taistelukentälle voitonmaku suussa ja elämänmyönteinen, vapautta rakastava ja verenhimoinen loppuelämän-viimeinen-päivä kiihko suonissamme sykkien, kunnes herätyskello taas soi maanantaiaamuna palauttaen meidät takaisin vankilarutiineihin. Hetkeen tarttuminen ei vain riitä. Se on vähän kuin rohkaisisi vankilalaitoksen asukkia toteuttamaan elinikäisen unelmansa saada laulaa vankilakuorossa. Jos minulla olisi poika tai tytär, joku josta todella välittäisin, rohkaisisin häntä sanomalla mieluummin CARPE VITAE, tartu elämääsi. Ja jos tietäisin, miten sanotaan latinaksi tartu nyt siihen vitun elämääsi, maustaisin kehotukseni tällä tavoin. Tatuoisin sen lasten kämmenselkään, jotta he näkisivät sen koko ajan ja jotta he tuntisivat tervettä häpeää ja itseinhoa joka hetki, kun he törsäisivät aikansa katselijan roolin pelaajan roolin asemasta.
Kuvaannollisesti (!) puhuen, meidän on siis ensimmäiseksi murhattava vanhempamme. Me tapamme Buddhan (tai jonkun muun hänen vastineensa) viimeisenä tiellämme totuuden oivaltamiseen, mutta ensin meidän on tapettava vanhempamme, jotta pääsisimme yhtään mihinkään.  On koko joukko muitakin ihmisiä, jotka meidän on tapettava, ennen kuin saavutamme vapauden, mutta on aloitettava omista vanhemmista. Ennen kuin olemme murhanneet vanhempamme (vertauskuvallisesti!), me emme synny."

Jed McKenna: henkinen sodankäynti


lauantai 5. elokuuta 2017

Namaste, motherfuckers

"Minulla ei ole mitään aitoa, erillistä kiinnostusta mihinkään paitsi kävelyllä käymiseen ja mieluiten koirani kanssa. Tällaista  on olla täysin hereillä, valaistunut, totuuden oivaltanut. Tällaista se olisi ihan kenen kohdalla tahansa. Myötätuntoinen Buddha, esimerkikisi, on oksymoroni, täysin ristiriitainen ja yhteensovittamaton vastakkainasettelu. Se kuulostaa kyllä mukavalta, mutta se on täysin absurdi käsite, kuten jokainen tämän asian teoriaosaan tutustunut voi omalla kohdallaan todeta.
Minua huvittaa ajatellakin, että on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat heränneen tilan olevan jotakin sellaista, mitä pitäisi hirveästi haluta ja jonka eteen pitäisi kovasti paiskia töitä. Vastakkainasettelut alkavat heti kasaantua. Sitä ei voi mitenkään haluta, koskaan mitään sitä ei ole olemassa, tai ketään minää, joka siinä tilassa olisi, ja kuitenkaan minä, joka tässä tilassa elän, en vaihtaisi sitä mihinkään määrään rikkauksia tai valtaa tai kauneutta tai lapsia tai lastenlapsia tai mitään muuta. Yritän pysytellä erossa sellaisista muotisanoista kuin onni ja autuus ja rakkaus, koska ne eivät mielestäni kuvaa hyvin tätä tilaa ainakaan siinä mielessä kuin ne, jotka tässä tilassa eivät ole, ymmärtävät ne.
Olen onnellinen, tyytyväinen ja useinmiten huvittuneesti ja iloisesti asioissa mukana, ja kuitenkin, jos saisin viestin siitä, että kuolisin viiden minuutin kuluttua, en reagoisi siihen mitenkään muuten, kuin että keskittäisin ajatukseni ja mieleni siihen, miten hauskaa minulla on täällä ollut, ja antaisin kiitollisuuteni kasvaa ja täyttää koko olemukseni."

Jed McKenna

 

perjantai 4. elokuuta 2017

Etsijöitä

"Etsijöitä näyttää olevan kahdenlaisia: niitä jotka etsivät tehdäkseen egostaan jotakin muuta kuin mikä se on, kuten pyhän, onnellisen, epäitsekkään (ihan niin kuin kalasta voisi tehdä epäkalan), ja niitä jotka ymmärtävät kaikkien tällaisten yritysten olevan vain tyhjän huitomista ja näyttelemistä ja että on vain yksi asia, jonka voi tehdä: lakata samaistumasta egoon tajuamalla sen epätodellinen luonne ja tulla tietoiseksi omasta ikuisesta olemuksesta puhtaana olentona."
 -Wei Wu Wei


torstai 3. elokuuta 2017

Tat tvam asi: se sinä olet.

Valtameri ei voi vastustaa ajatusta valtamerestä. Jos ajatuksen ja varsinaisen tapahtuman välillä on jokin ristiriita, silloin ajatuksessa on jotakin vikaa. Valtameri ei voi olla väärässä, sillä se tekee sen, mitä se on. Kylämme alleen pyyhkivä tsunami ei ole hyvä tai paha, oikea tai väärä- se vain on.
Päämäärä ei ole se, minne olemme menossa, vaan se missä me olemme. Tällainen puhdas ja luonnollinen egoton näkökulma. Missä on se osa valtamerta, joka tuntee olonsa kurjaksi, kun tsunami vyöryy kyliemme ylitse? Missä on se valtameren ajatteleva osa, jossa tapahtumia tulkitaan ja jossa tulevaa käytöstä sopeutetaan tai muutetaan tulkinnan mukaisesti? Missä kaikki suunnittelu ja aikataulu tehdään? Mihin valtameri säilöö kaikki muistonsa, tietonsa, käsityksensä ja uskomuksensa? Missä on se osa valtamerta, jossa se tuntee oman mahtavuutensa, voimansa ja kauneutensa? Missä se tuntee ylpeyttä ja häpeää? Missä kohdin se pelkää sitä aikaa, jolloin se lakkaa olemasta? Missä valtameri pitää kaikki toiveensa ja pyrkimyksensä? Entä katumuksensa ja pahat aavistuksensa? Mikä osa valtamerta juonittelee jonkin ihmiskunnan tavoitteiden puolesta ja joitakin toisia vastaan? Miten valtameri arvostelee? Miten se erottelee oikean väärästä?
Koska emme voi vastata näihin kysymyksiin, pitääkö meidän olettaa, että valtameri on eloton ja vailla älyä?
Tietenkään ei. Valtameri on elävä, elinvoimainen, puhtaan älyn dynaaminen järjestelmä. Se suorittaa mittaamattoman mutkikkaita toimenpiteitä joka päivä ja joka sekunti maailman joka kolkassa eikä se koskaan poikkea piiruakaan täydellisyydestä. Tämä puhdas äly löytyy kaikesta aina galakseista alkeishiukkasiin ja kaikesta niiden väliltä ja niiden ulottumattomissa - jokaisesta hyönteisestä, jokaisesta ihmisestä, jokaisesta ajatuksesta, jokaisesta tuulenhenkäyksestä, jokaisesta planeetasta, jokaisesta pölyhiukkasesta ja ovennupista, jokaisesta kastehelmestä ja ajallisesta hetkestä. "Minä uskon, ettei ruohonkorsi ole yhtään sen vähäarvoisempi kuin tähdet", kirjoitti Whitman. "Löysin valtameren salaisuuden mietiskelemällä kastepisaraa", kirjoitti puolestaan Gibran. Valtameri on vain pikkuriikkinen osa ääretöntä järjestelmää, joista me itsekin olemme vain pikkuriikkinen osa ääretöntä järjestelmää, josta me itsekin olemme vain pikkuriikkisiä osasia, ja kuitenkaan yksikään osa ei ole toista suurempi tai vähäisempi. Mikään osa ei ole erillään; kaikissa osissa on kaikki. Valtameri on yksi kokonaisuus: jos olet osa valtamerta, olet valtameri. Tat tvam asi: se sinä olet.
Tämäkin on esimerkki yhdentyneen tilan egottomasta näkökulmasta.
Maailmankaikkeus on puhdasta älyä- absoluuttinen, erehtymätön ja täydellinen. Entä mikä sitten on erona valtameressä, tähdissä, alkeishiukkasissa ja sinussa?
Ego.
Ainoastaan egoon sidotut olennot kykenevät epätäydellisyyteen. Ainoastaan me omassa erillisyyden tilassamme kykenemme siihen, mihin koko maailmankaikkeus ei kykyne: virheisiin, hulluuteen, tunteellisuuteen, hölmöilyyn, kiitollisuuteen, rakkauteen, vihaan, tutkimiseen, ihmetykseen, itsetärkeyteen, merkityksellisyyteen, taiteeseen, kansanmurhaan ja muuhun hyvin pitkään luetteloon asioita, joka sisältää myös meidän tarkoitusperiemme kannalta kaikkein tärkeimmän seikan, henkisen pyrkimyksen. Me voimme pyrkiä ylittämään itsemme, ylittämään erillisen itsemme tilan; me voimme ylittää oman luontomme, me voimme pyrkiä purkamaan itsestämme meitä itseämme rajoittavan ohjelmoinnin ja sulautumaan takaisin yhdentyneeseen tilaan, josta ego meidät keinotekoisesti pitää erillään.
Pohjimmiltaan egoon sidoksissa oleva ihmiskuntakin on vain alijärjestelmä aivan kuten valtameret, tähdet ja ruohikkokin, ja se mikä sisäpuolelta tarkasteltuna näyttää virheeltä, onkin ulkopuolelta katsottuna täydellisyyttä. Me olemme täydellisiä epätäydellisyydessämme, suunniteltu virheelliseksi.
Kun riisumme itsemme egoistisesta tarpeestamme tuomita kaikki teot, pyrkimykset, ajatukset ja tunteet joko oikeiksi tai vääriksi, hyviksi tai pahoiksi, myönteisiksi tai kielteisiksi, me huomaamme kyllä, että asioita voi arvostella ainoastaan sen perusteella, tapahtuvatko ne vai eivät. Kerettiläinen on oikeassa, jos hän myös toimii kerettiläisesti, ja hänet kuoliaaksi polttava vihainen ihmisjoukkokin on yhtä lailla oikeassa, jos he tekevät sen. Ei ole mitään oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa vaan ainoastaan se, mikä on tai ei ole.
Se mikä on, on oikein.
Kaikki parhaaksi, maailmamme on paras mahdollinen maailma.

Jed McKenna