maanantai 31. joulukuuta 2018

Sananen rakkaudesta

Sinkkuna olemista, uusi työpiste mutta sama työnantaja, paljon leikkiä, uudet mahtavat työkaverit, naurua, ihmeitä, bändikämpän menetys, erittäin kuuma intiaani kesä, pitkiä pyörä ja kävelylenkkejä, paljon musiikkia, korvien soimista, käsi ja niska jumeja, kofeiinittomia tuotteita, tubetusta ja totuuden etsintää.
Tämä vuosi on siis loppullisesti paketissa. Se ei enää koskaan palaa.
Ajassa oleminen on tällaista. Se vain tapahtuu. Se kaikki tapahtuu aina tässä hetkessä vaikka se näyttää tulevan ja menevän. Muuta hetkeä ei koskaan ole kuin tämä hetki.



Uusi vuosi, uudet kujeet. Jos mietin kaikkea mitä voisi tapahtua ja sitä mitä on tapahtunut, se mikään ei vaikuta siihen miten kohtaan tämän hetken. Tämä hetki on aina viaton ja täydellinen. Se miten suhtaudun kuluvaan hetkeen, onkin sitten toinen juttu. Mitä siitä ajattelen, kuljetanko menneisyyden reppua mukanani vai laskenko repun maahan ja hengitän viattoman tämän hetken puhdasta ilmaa? Ilmaa joka on meille jokaiselle sama. Meillä on myös sama maapallo, sama universumi ja sama unielämä joka näyttäytyy hieman erilaisena, omien erilaisten uskomusten mukaisesti.

Rakkaus on myös meille jokaiselle sama. Ei ole väliä miten sinun vuosi kului, miltä se näytti ja mitä siitä kaikesta ajattelet. Rakkaus on kuitenkin aina ajaton, ikuinen, viaton ja täysin puhdas. Rakkaus on meidän todellinen olemuksemme. Sen muistaminen antaa kaiken anteeksi ja palauttaa 100 % tähän hetkeen. Rakkaus ei muistele vanhoja kaunoja eikä epäonnistuneita ihmisuhteita. Rakkaus vain ON. On aivan sama miltä näytät ja mitä laitat päällesi, sillä rakkaus on aina täydellinen.

Rakkaus ei pyydä parempia tekoja koska rakkaus ei näe huonoja tekoja. Ei rakkautta kiinnosta määritellä tekoja huonoihin ja hyviin, koska se on vain egomielen työ arvostella. Rakkautta ei kiinnosta tuomita eikä nostaa ketään tai mitään korkeammalle jalustalle. Rakkautta ei kiinnosta millaisen työuran olet tehnyt tai millaisia palkintoja kirjahyllysi päällä on. Rakkaudella ei ole mielikkejä eikä inhokkeja. Rakkaus ei etsi kaunista tai komeaa puolisoa, eikä se tuomitse ketään helvettiin syntien tähden. Rakkaus ei ollut enemmän 10 vuotta sitten eikä se ole enemmän 10 vuoden päästä, sillä se on aina ollut sama, täydellinen. Kelpaat rakkaudelle aina ja olet kelvannut rakkaudelle aina. On sama juotko kofeiini tuotteita, vedätkö kännit tai syötkö luomu ruokaa jooga asennossa mantroja hymäillen. Rakkaus ei tuomitse ja se on aina sama. Rakkaudelle on yhden tekevää kuljetko hienoissa paikoissa pyhien ihmisten kanssa tai oletko suosittu ja komea räppäri. Laitapuolenkulkijalle rakkaus on myös täysin sama, sillä jokainen on rakkauden arvoinen. Rakkaus ei vähene eikä lisäänny. Menneisyyttä ei tarvitse tuomita eikä tulevaisuutta pelätä, koska rakkaus on aina ikuinen, viaton ja puhdas. Siksi sinäkin olet aina ikuinen, viaton ja puhdas. Sinun todellinen olemuksesi on sitä.



Egomieli sanoo mutku. Niin se todellakin sanoo, egomieli sanoo sitä sun tätä, jatkuvasti. Egomieli tykkää tarinoida mutta rakkaus hyväksyy senkin. Ego mieli on epävarma ja ristiriitainenkin. Rakkautta se ei kuitenkaan häiritse. Aika muuttuu, keho muuttuu, tarinat syntyvät ja tarinat kuolevat. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee. Lapsi syntyy, kunnes hän huomaa että hiukset lähtevät, polvea kolottaa, kunnes lopulta kuolema korjaa kerätyt meriitit ja rintamerkit. Kauneimmastakin naamasta kasvaa lopulta koiranputkea. Jokaisen identiteetti kokee ennenpitkää kolauksen kun ystävät ja rakkaat siirtyvät taivaalliseen hiippakuntaan. Mutta mikäs on se olikaan joka pysyy aina samana? No Rakkaushan se. Siellä taivaallisessa hiippakunnassa tai elämän kiertokulussa on aina sama näkymätön voima. Sen voiman nimi voisi olla vaikka rakkaus.

Rakkauteen on mahtava nojata kun asiat ajan rattaistossa haastavat. Kun parisuhderakkaus epäonnistuu jo heti alussa tai jos olet ollut 40 vuotta naimisissa ja puoliso kuolee, rakkaus jää. Rakkaus kantaa. Jos sinua ei ole siunattu yleisen kauneusihanteen mukaisesti iso paksu lompakko takataskussa, eikä sinua kukaan huoli seksuaaliseen kanssakäymiseen, niin arvatkaapa mitä? Rakkaus huolii. Rakkaus lämmittää mieltäsi, antaa kaiken anteeksi ja vapauttaa siipesi lentoon. Rakkaus haluaa vain sen, että hänet huomataan tai paremminkin sanottuna se muistetaan, sillä eihän rakkaus ole koskaan ollutkaan kateissa. Rakkauden ei tarvitse leikkiä piilosta vaikka ihminen sitä leikkiikin mieluusti. Vaikka elämä potkisi päähän kuten se tekee jokaiselle ennemmin tai myöhemmin, rakkaus on se joka pysyy. Rakkaus on aina kanssasi. Rakkaus lohduttaa. Mielialat vaihtelee, joskus itkettää, joskus raivostuttaa. Joskus hammasta särkee, joskus tuntuu, että elämässä ei ole mitään järkee. Rakkaus onkin järjen ulottumattomissa, mutta silti tässä ja nyt. Rakkaus on aina ja ikuisesti läsnä.

Ihmissuhteissa pelataan, punnitaan ja arvostellaan. Niissä kärsitään, riidellään ja erotaan. Vaan rakkaus ei koskaan eroa, se on ikuisesti yksi. Se kulkee mukanasi ajasta ja paikasta huolimatta. Rakkaus on sinun ja minun todellista todellisuutta.
Rakkautta ei tarvitse ansaita tekojen kautta, eikä rakkautta tarvitse etsiä toisista ihmisistä. Rakkautta ei tarvitse etsiä parisuhteesta tai uudesta autosta. Rakkaus ei välitä suosion osoituksista tai facebook tykkäyksistä.
Rakkaus kuitenkin kulkee kaikessa tässä elämän ilmentymisessä mukana. Rakkauden voi nähdä. Avaat vain henkiset silmät ja muistat kuka minä todellisuudessa olen.



Saa rakastua, saa ihastua, saa vihastua, saa näyttää kaikki tunteensa, saa puhua mitä sattuu, saa käydä kiinassa tai uida viinassa. Kaikki tämä voi tapahtua rakkaudessa, sillä rakkaus on se joka on vapauttanut kaiken tähän viattomaan ja ainutlaatuisen puhtaaseen hetkeen. Rakkaus on maailmassa ainoa asia joka ei tuomitse, arvostele eikä heitä tulijärveen. Eihän se muuten olisi rakkaus. Ego arvostelee, tuomitsee, mittaa ja hänellä on tuhat ja yksi mielipidettä. Ego on menneisyys itse. Rakkaus on tässä hetkessä.
Rakkaus näkee epätäydellisyydessä täydellisyyden, dementoituu menneisyydelle ja syntyy joka hetki uudelleen. Joskus ajattelen, että rakkaus laajenee ikuisesti. Aamen.

Kuljeta rakkauden muisto mukanasi uuteen vuoteen ja vapauta menneisyytesi tähän hetkeen joka on ikuinen, täydellinen ja täysin vapaa tuomitsemisesta. Rakkaus kulkee mukanasi niin hermostuneessa kassajonossa kuin hyvässä seurassakin. Maailma tulee aina olemaan haasteellinen, koska se on rakennettu egomielen epävarmoista palikoista. Rakkaus tulee aina olemaan yksinkertainen ja helppo, koska se ei ole syntynyt ajasta. Se ei ole syntynyt ajasta mutta ilmenee ajassa.

Mukavaa, rauhallista, täydellistä, rakkaudellista ja onnellista UUTTA VUOTTA kaikille tasapuolisesti ja (epä)täydellisesti!

T:Jake

 




lauantai 22. joulukuuta 2018

Joulu uhrautumisen loppuna

"Joulun merkki on tähti, valo pimeydessä. Älä näe sitä ulkopuolellasi, vaan näe se loistamassa sisälläsi olevassa Taivaassa ja hyväksy se merkkinä siitä, että Kristuksen aika on tullut. Hän tulee eikä vaadi mitään. Hän ei pyydä keneltäkään mitään. Hän ei pyydä keneltäkään minkäänlaisia uhrauksia. Hänen läsnäolossaan koko uhrautumisen ajatus menettää täydellisesti merkityksensä, sillä Hän on Jumalan asuinsija. Eikä sinun tarvitse tehdä muuta kuin kutsua sisään Hänet, Joka jo on siellä, toteamalla että Hänen Asuinsijansa on Yksi ja että mikään Hänen ykseydelleen vieras ajatus ei voi oleilla siellä Hänen kanssaan. Rakkauden täytyy olla kaikenkattavaa voidakseen toivottaa Hänet tervetulleeksi, sillä Pyhyyden Läsnäolo luo Pyhyyden, joka sitä ympäröi. Mikään pelko ei voi koskettaa Asuinsijaa, joka antaa Jumalalle suojan Kristuksen aikana, sillä Asuinsija on yhtä pyhä kuin täydellinen Viattomuus, jota Hän suojelee ja Jonka voima suojelee Häntä.
Anna tänä jouluna Pyhälle Hengelle kaikki, mikä pyrkii haavoittamaan sinua. Salli itsesi parantuvan täydellisesti, jotta voisit liittyä Häneen parantamisessa, ja juhlikaamme yhdessä vapautumistamme vapauttamalla kaikki kanssamme. Älä jätä mitään jälkeesi, sillä vapautus on täydellinen, ja kun olet ottanut sen vastaan minun kanssani, tulet antamaan sen edelleen minun kanssani. Meidän suhteestamme häviää kaikki tuska ja uhrautuminen ja pienuus, sillä suhteemme on yhtä viaton ja yhtä voimakas kuin suhteemme Isäämme. Luoksemme tuodaan tuskaa ja se häviää läheisyydessämme, sillä ilman tuskaa ei voi olla uhrauksia. Ja missä ei ole uhrauksia, siellä täytyy olla rakkautta."

Ihmeiden Oppikurssi (s.370)

 

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Emmekö me ole rakastuneita toisiimme?

"Todellisuudessa, kun  "joku toinen" ilmestyy eteeni, minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä edessäni on. Ennen tarinan muodostamista ja ennen käsityksiä meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää, mitä me katselemme.

Ja sitten tuo henkilö sanoo jotakin, ja kahden yksilön välillä näyttää tapahtuvan se, mitä "keskusteluksi" nimitetään, mutta onko meidän kahden välillä oikeasti mitään erillisyyttä? Eikö tämä erillisyys ole vain ajatuksen luomaa? Emmekö me ole yksi ja sama, sinä ja minä?

Emmekö me, sinä ja minä, ole kaiken meitä näennäisesti erottavan (uskomuksemme, uskontomme, elämänkatsomuksemme, onnistumisemme ja epäonnistumisemme, mielipiteidemme, ennakkoluulojemme ja niin edelleen) taustalla toisiimme rakastuneita?

Eikö meitä syleilekin sellainen pyyteetön rakkaus, joka ei kuulu kenellekään?

Emmekö me ilmene tässä rakkaudessa yhdessä?

Kysyn siis uudelleen: emmekö me ole rakastuneita toisiimme?

Jeff Foster 






torstai 6. joulukuuta 2018

Rakkauden kenttä pysyy!

Älä etsi rakkautta. Älä jätä itseäsi rakkauden takia, älä etsi rakkautta muista. Rakkaus ei ole kohde, sitä ei voi antaa eikä ottaa pois. Sitä ei voi löytää eikä kadottaa. Rakkaus ei ole tunne, ei olotila tai huippukokemus, vaan se on se mikä sinä olet, rakkaus on läsnäolo itse. Älä sekoita rakkautta viehätysvoimaan. Viehätysvoima tulee ja menee, se häipyy ajan myötä. Älä sekoita rakkautta kaipaukseen. Kaipaus on pysymätöntä, ohimenevää. Älä sekoita rakkautta autuuden tunteeseen, mielihyvään tai kiihottumisen hermostolliseen tilaan. Tällainen ohimenevä tila ei voi olla kestävää. Se ei ole niille ominaista. Myös tänään parhaalla tahdolla annetut varmat lupaukset voivat huomenna olla haalistuneita tai rikottuja. Rakkaus ei kuitenkaan haalistu. Rakkaus ei voi vähetä ajan kuluessa. Rakkaus ei ole hyödyke, muuttuvaa muotoa. Rakkaus on sisimmässämme ja ulkopuolellamme oleva kenttä, missä ajatuksemme, tunteemme, myös näennäisesti kaikkein luotettavimmat tulevaisuuden suunnitelmamme voivat ilmaantua ja hävitä. Rakkaus pitää sisällään yhtä paljon toivoa kuin menettämistä, jännitystä yhtä paljon kuin tylsyyttä, musertavaa pettymystä yhtä paljon kuin autuutta. Rakkaus on muuttuvia muotoja ylläpitävä kenttä, perusta jonka varassa kävelemme, istumme, puhumme tai olemme tekemättä mitään, tunnemme sitä mitä tunnemme toistemme läsnäolossa, kuljemme päivän askareissamme, suunnittelemme, syömme, toivomme, hyvästelemme, yritämme rakastaa. Rakkaus on suurempaa kuin me itse olemme. Me emme saa rakkautta aikaan sanoilla ja teoilla, emmekä myöskään aikomuksillamme, mutta olemme jatkuvasti rakkauden syleilyssä, sen valtavuuden kannattelemia, riippumatta siitä mitä teemme tai emme tee. Olemme naimisissa, eroamme, olemme ystäviä, olemme rakastavaisia, katkaisemme suhteita, solmimme suhteita, synnymme, kuolemme. Rakkauden kenttä pysyy. Kukaan ei ole koskaan antanut meille rakkautta, se on suurta illuusiota. Olemme yksinkertaisesti muistaneet kentän olemassaolon muiden läsnä ollessa, joskus tajunneet ikuisuuden läsnäolon arjen keskellä ja sitten lukeneet tämän toisen ihmisen ansioksi. Rakkaus ei koskaan tule ulkopuoleltamme; olemme yksinkertaisesti koskettaneet omaa läsnäoloamme, rakastuneet siihen rakkauteen joka olemme, emmekä voi olla olematta.

Jeff Foster 


sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Henkistä häntää jahtaamassa?

"Etsiessämme totuutta, Jumalaa, tarkoitusta, ylitietoisuutta, jumalallista yhteyttä, autuutta, palastusta tai mitä tahansa henkistä häntää me nyt jahtaammekaan, emme koskaan alista omaa itseämme kriittisen tarkastelun kohteeksi. Me vain hyväksymme sen, että olemme sellaisia kuin kuvittelemme olevamme ja että todellisuus on sellainen kuin kuvittelemme sen olevan, ja niinpä pohjaamme kaiken näihin kuvitelmiimme. Me hyväksymme nämä seikat varmoiksi totuuksiksi ja lähdemme niistä käsin liikkeelle. Näin olemme tulleet tehneeksi sen perusvirheen, johon kaikki muut virheet perustuvat ja joiden suojissa perusvirhe lymyää niin, ettemme voi sitä korjata. Kohdistamme kaiken erottelukykymme, älymme ja arvostelukykymme itsestämme ulospäin emmekä suinkaan itseämme kohti. Jos asian ilmaisee elokuvallisesti ja kertoo Platonin Luola- allergorian nykykeinoin Matrix-elokuvaa lainaten, millainen kasvu tai kehitys on mahdollista, ellemme koskaan tajua elävämme lasiarkussa ja että meille soitetaan "todellisuutta" kuin hissimusiikkia?"

Jed Mckenna

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Halloween on pimeän puolen hyväksymistä

Halloween muistuttaa minua siitä, että minulle "henkisyys" on yhtä lailla myös niiden pimeiden puolien hyväksymistä ja niiden tuomista "valoon". Eihän loppupelissä mitään muuta jää käteen kuin koko paketin hyväksymisenä sellaisena kuin se ilmenee.
Tämä ajan maailma ilmenee dualistisena unena jossa on monenmuotoisia asioita nähtävänä. Pelkän pumpulin ja romantisoidun mielikuva maailman hajoaminen on fakta, mitä syvemmälle sisäiseen maailmaan astuu. Halloween, kauhuelokuvat ja kaikki muukin on vain meidän peili siitä miten olemme alkaneet kuolemaan uskoa. Kehon monimuotoisuus ei tee kuitenkaan siitä totta eikä täydellistä ikuisuutta voi mikään tappaa. Ajassa kuitenkin asiat tulevat ja menevät. Olemme kuin huvipuistossa.
Halloween on hassu ja viaton juhla. Se muistuttaa minua siitä, että pelkoa ei kannata ottaa todesta, vaan sillekin voi nauraa. Kaikki tunteet ovat sallittuja. 
Voi karmeus, mitä kaikkea alitajunnassa vielä voikaan olla, mutta voi pyhyys miten se kaikki onkin harhaa <3

T:Jake

 

torstai 25. lokakuuta 2018

Runoja aamukahvin äärellä





Kohtaaminen

Vaik kohtasin pimeyteni
ja epävarmuuteni,
Rakkaus ei jättänyt minua.
Vaik näin tän kaiken sinussa,
Rakkaus ei jättänyt sinua.
Vaik menin tukkoon, aivan lukkoon,
Rakkaus ei jättänyt minua.
Vaik luulin et menisin vikaan,
hukkuisin likaan,
Rakkaus ei jättänyt minua.
Vaik valitsisin väärin ihan mielin määrin,
Rakkaus ei jätä minua.





Rakkauden kieli

Anna pois oma tahto,
jätä vain anteeks anto.
Anna pois maailman mahti,
jätä vain Rakkauden tahti.
Anna pois pieni mieli,
jätä vain Rakkauden kieli.





Sinun kanssasi

Onnea on olla kanssas sun,
suuren Rakkauden. 
Ja kun olla sinun saan,
Ikuisuuden kanssas jaan.
Ei meillä mitään hätää täällä oo,
viattomuus ja vapaus rinnallain,
sinun kansas laajennumme ain.





Ajattomuus

Suuren älyn alla itseni menetän,
kohtaan jonkin mystisen suuren ja etevän.
Siinä vain hiljaa olen,
joten kaik hyvin on.
Hyväksyn et tänne tuun ja täältä lähden,
tajuan oon ajaton,
kaik vain Rakkauteni tähden.






Yhtä tyhjän kanssa 

Syntiä ei meissä oo,
ollaan puhtaita ja anteeks annettuja.
Syntiä ei meissä oo,
ollaan viattomia ja täysin kannettuja.
Joskus tuntuu kuin hallitsisi pimeys,
katoaisi valo ja sen keveys.
Silti jokin näyttää meitä ohjaavan,
jonkin näen minussa kohtaavan.
Olen yhtä tyhjän kanssa,
niin olet sinäkin.



T:Jake







maanantai 15. lokakuuta 2018

Mitään pelättävää ei ole

"Ei ole aikaa, paikkaa eikä tilaa, jossa Jumala ei olisi läsnä. Mitään pelättävää ei ole. Koska Hän on täydellinen, ei ole olemassa minkäänlaista mahdollisuutta käsittää, että Hänen edustamassaan Täydellisyydessä olisi jonkinlainen kuilu. Kompromissi, jota pienin ja mitättöminkin kuilu edustaisi Hänen ikuisessa Rakkaudessaan, on mahdoton. Sillä se merkitsisi sitä, että Hänen Rakkauteensa voisi sisältyä aivan pieni aavistus vihaa, että Hänen lempeytensä joskus muuttuisi hyökkäykseksi, että Hänen ikuinen kärsivällisyytensä joskus pettäisi. Siihen kaikkeen sinä uskot, kun näet kuilun veljesi ja itsesi välillä. Miten siis voisit luottaa häneenkään? Sillä hän on varmasti petollinen Rakkaudessaan. Ole siis varuillasi, älä päästä häntä liian lähelle, vaan jätä kuilu itsesi ja Hänen Rakkautensa väliin, jolloin voit paeta kuilun kautta, jos sinulle tulisi siihen tarvetta.
Juuri tässä Jumalan pelko nähdään kaikkein selvimpänä. Sillä rakkaus on petollinen niitä kohtaan, jotka pelkäävät, koska pelko ja viha ovat aina erottamattomia. Kaikki, jotka vihaavat, ovat pelkästään peloissaan rakkautta kohtaan, ja sen takia he myös pakostakin pelkäävät Jumalaa. On aivan varmaa, että sellainen ihminen ei tiedä, mitä rakkaus merkitsee. Hän pelkää rakastaa ja rakastaa vihata, jolloin hän luulee, että rakkaus on pelottavaa ja että viha on rakkautta. Tällaisia seurauksia tuosta pienestä kuilusta on niille, jotka sitä rakastavat ja luulevat, että se on heidän pelastuksensa ja toivonsa."

Ihmeiden Oppikurssi




sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Uusi ihmissuhde rakkaus jossa ei mielistellä!

Aina välillä päivitän oman näkemykseni ihmissuhteista joillaisena sen toivoisin olevan ja nyt on taas se aika.
Ennen kuin annan valtaa sille egon pelon ajatukselle, että minua ei ole luotu ihmisuhteeseen, niin avaankin itselleni sen mahdollisuuden, että mitäs just minulle se onkin tarkoitettu jos vain olen rohkea ja uskon siihen uuteen ihmisuhde rakkauteen jossa ei tarvitse mielistellä, eikä pelätä omia tunteita. Eikä varsinkaan niiden näyttämistä toiselle. On uskallettava jokainen hetki ottaa pelottava jätetyksi tulemisen riski. On luotettava että rakkaus kantaa.

Kukaan ei ole 100 % valmis kehossa eikä täällä ole kävellyt ensimmäistäkään ihmistä, joka ei olisi kärsinyt sydänsuruista. Tämä on tuhansista sydänsuruista kertovien biisien maailma. 
Rakkaudesta meillä on monenlaisia ajatuksia ja käsityksiä. Jotkut eivät ehkä ikinä ole kyseenalaistaneet rakkautta eikä varsinkaan tyhjältä tuntuvaa parisuhde rakkauttaan. Maailma on täynnä draagisia tarinoita, paljon kyyneleitä ja sitäkin enemmän erkaantumisia. Meiltä on unohtunut se seikka, että paraneminen tapahtuu mielen tasolla. Parannusta tarvitsee syy eikä seuraus.

Itse eritysherkkänä miehenä menee tasapaino helposti pois päältä ja ajaudun tunteiden vietäväksi ja paikkapaikoin jopa hyvin voimakkaasti. Annan itsestäni lähes aina 100 % joten on hyvä kyseenalaistaa se perus parisuhdetyyppi jossa aluksi mielistellään, sitten ostetaan sormukset ja talo, sitten tehdään lapset ja lopuksi erotaan. Voisiko intiimille ihmisuhteelle olla toisenlainenkin tarkoitus? Sitä pohdin tässä mahdollisimman oman näköisesti ja aidosti.

Tässä puhuu osaksi menneisyyteni, mutta uuden näkökulman antaa aivan uusi ääni.

Minulla on lähimenneisyydessä paljon kokemuksia siitä miten kaikki lävähtää auki melkein samantien. Minulle on sanottu "en tiedä mitä tässä tapahtuu?" tai "En tajua mutta nyt on oltava läpinäkyvän rehellinen". Kukaan ei vain jaksais enää mielistellä. 
Pienen alkuhuuman aikana jo tarkkailen sitä huumaa ja muistan että se ei ole totta. Minä en näe totuutta. Tarkoitukseni ei ole nyt demonisoida kauhean ihanalta tuntuvaa rakastumisen tunnetta, sillä sekin on vain kivalta tuntuva tunne tunteiden joukossa ja hyvä niin, mutta se ei vain ole totta. Jos alkuhuuma olisi totta, se ei katoaisi. Vain se joka on totta, pysyy. Rakkaushan pysyy jos se on aito kohtaaminen itsensä kanssa, peilillä tai ilman.

Rakkaus itse on se joka pysyy. Ensiksikin se rakkaus on löydettävä itsestä, ennen kuin edes harkitsee tätä mun ehdottamaani UUTTA intiimiä ihmisuhde tyyppiä. On paljon parempi rakennella kulisseja ja keräillä kivoja yhteisiä kokemuksia kuin katsoa rehellisesti omaan alitajuiseen paskaan joka siellä odottaa omaa avautumistaan. Joko menee sinne suoraan ilman mielyttämistä, antaa rakkauden avata tai sitten piilottelee sitä kaikilla kivoilla asioilla. En tarkoita mitään hysteeristä ja pakkomielteistä riitelyä enkä mitään fyysistä tai henkistä egovetoista väkivaltaa, vaan sellaista kahden aikuisen ihmisen välistä TURVALLISTA ilmapiiriä jossa kumpikin saa avata itseään ihan rauhassa, rakkaus tukena. Mielestäni mikään ei ole sen romanttisempaa kuin avata sydäntään toiselle luottamuksella. Siinä on sellaista syvällisyyttä jota arvostan kulisseja enemmän.
Puhun nyt emootinaalisista tukoksista, sisäisistä peloista ja epävarmuuksista joita me jokainen kannamme mukanamme. Kun puhutaan kärsimyskehon stimuloitumisesta, riitelystä, pahastumisista, itkemisestä, niin puhun juuri siitä luukusta joka avautuu aivan varmasti tilanteissa kuin tilanteissa. Olet sitten sinkku, parisuhteessa tai työpaikalla niin voi käydä. Jos olet kaupan kassalla ja elämään kyllästynyt mummo ohittaa sinut töykeästi saattaa käydä samoin. Jos sinulla on 10 minuuttia aikaa ajella työpaikallesi ja eteesi kiilaa bemari liikennevaloissa ruuhkassa. Se sama luukku saattaa avautua parisuhteessa kun asiat eivät menekäään niin kuin olin itse ajatellut. Vaikka kuinka tiedän että petyn vain omiin odotuksiini toisesta, silti se tuntuu pahalta ja suun pielet saattaa kääntyä alaspäin. Saatan menettää mielenrauhani odottamatta tietämättä yhtään miksi niin käy.

Tiedostan itsessäni sen, että olen parhaimmillani hyvin ainutlaatuinen, läsnäoleva, rakastava, aito, turvallinen, aina luotettava, hauska, innostuva, rauhallinen, onnellinen, luova, kerrassaan ainutlaatuinen mies. Parhaimmillani olen leikkisä, yllättävä ja sellainen valio yksilö joka on löytänyt oman sisäisen lapsensa, mutta huonoimmillani olen varmasti ärsyttävä, etäinen, puolusteleva ja erittäin väsyttävää seuraa. Just sellainen jonka seurassa en haluisi mielellään olla. Ja just nyt on tullut aika hyväksyä sekin puoli. Sillä rakkaus sallii senkin. Kaikkeen voi ryhtyä kuitenkin pilke silmäkulmassa. Ei kärsimystä tarvitse palvoa ja uskon että kärsimyksen hyväksymisestä lähtee aivan uusi tapa nähdä rakkaus. Helpommin sanottu kuin tehty mutta ainakin yritän.


 

Joskus päivä on saattanut olla hyvä, tuntuu että kaikki asiat luistaa loistavasti, mutta uni ei vain tule tai sitten nukahtaa väsyneenä mutta herää muutaman tunnin päästä valvomaan. Itse olen herännyt monet kerrat paniikkihäiriöön keskellä yötä. Hikoilen ja sydän hakkaa. Siitä tietää että aha, nyt on taas luukut auki. Nään monesti myös unia joissa tapahtuu paljon alitajuisia asioita. Olen kuullut että juuri silloin rakkaus alkaa tekemään työtään. 
Koen että minulla on erittäin antoisat ihmisuhteet takana, mutta kovin usein ne jäävät lyhyeksi koska sitä turvallisuutta ja rakkauteen sitoutumista ei vain oikein kerkeä tapahtumaan. 
Omaa pahuuttaan katsominen ei tunnu kivalta ja juuri siksi siitä on niin helppo lähteä "paremmille vesille". Kuitenkin tosiasia on se, että ne omat jutut on vain kohdattava oli siinä nenän edessä sitten kuka tahansa, se sama rakkaus on siinä nähtävillä. Olet saattanut huomata joskus että samat tilanteet tai ihmistyypit toistavat itseään. Miksi? Koska se lukko on itsessä, peili on aina sama.






Jos vanha ihmisuhdetyyppi kuului olla vain onnellista ja ihanaa (vaikka se ei koskaan sitä ole) ja vaikka uusi henkisyyden suunta opettaa välttelemään negatiivisia ihmisiä, putsaamaan auroja, ratsastamaan yksisarvisilla auringon laskuun, niin tämä minun ehdottamani uusi ihmisuhdetyyppi pyytää katsomaan rehellisesti ja suoraan pimeyteen ja tuomaan sen valoon. Toki siinä mittakaavassa kuin kykenee. Hiljaa hyvä tulee, sanotaan.
Kun ei vain jaksa esittää mitään, kun ei jaksa piilotella enää mitään. Jos vittu naurattaa niin nauretaan, jos itketään, niin vittu itketään. Jos ahistaa, niin anna mua ahistaa. Se kaikki on kuitenkin ohimenevää ja nopeemmin se menee ohi kun se hyväksyy rakkaudella ja anteeksiannolla, kun näkee sen sätkimisen taakse rakkauteen. Rakkaus ei tuomitse! Rakkaus ei tee ongelmia, mutta rakkaudessa voi kipuilla, siinä voi katsoa kaikkea sitä mitä sisältä nousee. Rakkaus tekee sen sata varmasti, tahtoi tai ei. Mitä suurempi aito rakkauden läsnäolo, sitä voimakkaammin pimeys astuu valoon. Mitä enemmän egon tapa mielyttää, kuoruttaa pinta ja painaa alas oma tyytymättömyys ja pelot, sitä varmemmin se pimeyden kohtaaminen saa odottaa. Miksi ei menisi suoraan asiaan? No siksi koska se pelottaa eikä voi tietää mitä tapahtuu. Se tarkoittaa sitä että joutuu antautumaan, joutuu nöyrtymään, joutuu heittäytymään. Joutuu olemaan helvetin rohkea ja rehellinen itselleen. Joutuu menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Joutuu tuntemaan huonoja viboja. Joutuu kohtaamaan itsensä. Mitä siellä vaanii; syyllisyyttä, pelkoa jopa masennusta?

Lapsia seuraten on mukava huomata että heissä on vielä ripaus aitoutta asian suhteen. He näyttävät tunteet sellaisena kuin ne ilmenee, tässä hetkessä. He nauravat sielusta, itkevät sielusta ja kiukuttelevat vaikka kaupassa jos siltä tuntuu. Mutta mitä tapahtuu muutaman vuoden jälkeen. Tunteet alkaa olemaan tukahdetetut. "Älä kiukuttele siinä!", "älä taas aloita", "en ota sua kauppaan kiukuttelemaan kun saan hävetä silmät päästäni", "ei siinä mitään itkettävää ole, älä itke". Jos nauraa hekottaa päättömästi niin saatetaan sanoa "rauhoitu nyt". Mitä herkempi lapsi, sitä värikkäämpi tapaus.
Jos lapsena ei saa näyttää tunteitaan rakkaudessa, joutuu vanhempana kenties etsimään rakkauden tavaroista, alkoholista (joka kivasti avaa tukahdetettuja tunteita pintaan aamun pikkutunneilla) tai sitten tulee erilaisia sairauksia kehoon, koska tunnelukot ja pelot ovat sinne mukavasti hautautuneina. Sisäiset patoutumat ovat valmiina stimuloitumaan "murheellisten laulujen maa" kappaleen soiden taustalla. Jos ne eivät saa tapahtua rakkaudessa, ne tapahtuvat pelossa ja jälki on aina karumpaa.


Kuulostaako kivalta myyntipuheelta? Ei varmasti. Eikä se kuulosta minustakaan kivalta. Tiedän vain että sitä kohti on mentävä. Toiseen suuntaan kuin mihin yleensä mennään. On mentävä pimeyteen tajutakseen, että on ollutkin rakkaudessa koko ajan. Vaikka kuinka ego sanoo että "älä mene, minä lupaan sinulle kivempaa", niin olen päättänyt katsoa.

Olen tehnyt havainnon että kun olen sinkkuna, on rauha lähes käsin kosketeltavan läsnä, mutta tiedän että siinä ei ole koko totuus. Peili puuttuu. Hommat on pahasti kesken.
Haluan viedä omassa näytelmässäni rakkauden aivan uudelle levelille. Haluan murskata jokaisen kuvitelman mitä rakkauden kuuluisi olla sillä, että ensin matkaan omiin pimeisiin puoliini.

Tiedostan omat heikkouteni, lukkoni ja mököni. Tiedostan sen kohdan itsestäni joka oikein huutaa rakkautta, hyväksyntää ja ymmärrystä. Tiedostan sen minkä "yli" en ole vielä päässyt. Tiedostan kaikki ne egon kujeet jotka ilmaantuvat ihmisuhteissa lähes kellon tarkasti. Tiedostan senkin, että juuri sillä hetkellä kun pitäsi alkaa antaa paukkua, kummatkin vetäytyy ja jatkavat omaa polkuaan. Ei väärin sekään. Kaikki tapahtuvat juuri oikeaan aikaan ja jokaisella suhteella oli se sitten lyhyt tai pitkä, on tarkoituksensa. Uskon kuitenkin anteeksiantoon jo suhteen aikana, eikä minusta riidat ole niin todellisia kuin rakkaus itse on.





Kaikesta huolimatta näen aina peilissäni rakkauden ja viattomuuden, näen sen siis itsessäni. Näen senkin että teemme aina parhaamme. Koen rauhaa jo suhteen aikana joka palaa aina konfliktien jälkeen viattomana omalle paikalleen. Minusta riidan jälkeen on ihana löytää oma paikkansa ja vielä ihanampaa se on jos siinä pääsee syvemmälle luottamukseen. Egon tehtävä on pirstaloida täällä kaikki, mutta rakkauden tehtävä on yhdistää. Ajattelen tapahtumia kuin ne tapahtuisi elokuvassa ja minä olen se katselija. Olen katselija rakkaudessa joka hetkeksi samaistui elokuvaan. Elokuvassa voi tapahtua eroottisia asioita, riitoja, jännittäviä käänteitä tai super hauskoja asioita, mutta kun elokuva on ohitse, muistan kuka todellisuudessa olen. Olen rakkaus. Olen rauha. Niin olet sinäkin.
  
..Ainii, elokuvakin on meidän ihmisten peili. 
Todellinen ja vapauttava anteeksianto on sitä että tajuaa, että "elokuva" ei ole totta.

T: Jake





lauantai 13. lokakuuta 2018

Timantit ei ole ikuisia

Sain eräänä päivänä töissä lapselta kukan. Se ei ollut ihan tavallinen kukka. Se oli sidottu itse kasaan oksaan, taitavasti. Siinä näkyi kauneus, mutta samalla siinä näkyi ihmisten raadollisuus ja väliaikaisuus. Kukan nimi kuulemma oli kuoleman kukka. Se pysäytti, mutta hetki oli omalla tavallaan todellisempi ja realistisempi.

Elämä on kuolemista ja kuoleminen elämistä.

Taas jälleen kerran saapui syksy ja kesä kuoli pois. Lehdet jättävät puunsa ja lämmin aurinkoinen kesä vaihtuu syysmyrskyihin ja lopulta jäätävän kylmään talveen.
Tämä hetki jää menneisyyteen, jota ei ole koskaan enää edes olemassa. Uudelleen syntyminen voisi olla sitä, että syntyy uudelleen tähän hetkeen, eli ikuisuuteen.
Ajassa jokainen asia kuolee pois vaikka kuinka yrittäisit pitää siitä pienen ikäsi kiinni. Ensin on syntymä, sitten on kasvaminen, omien uskomuksien rakentaminen ulkoapäin ja lopulta jokaisesta uskomuksesta irtipäästäminen. Vauvaikä, lapsuus, nuoruus, keski-ikä, vanhuus. Jos edes elämää kerkee tapahtumaan? Jotkut päästävä irti elämästään jo lapsuudessa. Elämä on arvaamatonta ja kuolema väijyy nurkan takana jokainen hetki.

Kuolemasta ei saa puhua joten minä puhun nyt siitä. Jokainen askel symbolisoi kuolemaa sillä, että jokainen askel on se viimeinen, uuden askeleen ilmaannuttua, jos se haluaa ilmaantua.
Elämä täällä ajassa on aikamoinen taitolaji. On katsottava sivulle tietä ylittäessä tai kuolema voi tulla kylään. On syötävä terveellisesti tai viikatemies tulee koputtelemaan ovelle. Myrkyn syöminen ei vain toimi täällä. Parvekkeelta hyppääminen ei kannata eikä karhun kanssa kannata painia. On ihan sama ratsastatko yksisarvisella vai tavallisella hevosella. Keho on rakennettu kuitenkin ajasta.
Ihmiset vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat. Lopulta on kehostakin päästettävä irti vaikka kuinka media uskottelisi että olet kuolematon ja ikinuori. Keho uusiutuu joka hetki kunnes se ei enää uusiudu. Lapsuuden kaverit kasvavat erilleen, koulut jäävät historiaan ja ihmisuhteet päättyvät joko traagisesti tai sitten vähemmän traagisesti. Intiimin rakkaussuhteen lupaukset hajoavat, suhteen odotukset hajoavat nykyhetken tieltä. Materia hajoaa pikkuhiljaa atomeiksi eikä timantitkaan ole ikuisia eikä niiden väittämät ihmisetkään ole.
Lopulta on jätettävä koko ajatusjärjestelmä jonka kuvitteli todelliseksi. Koko kuoleman käsitekin kokee uudestisyntymän. Kun jokaisen uskomuksen kyseenalaistaa omassa mielessään, herää lopulta kysymys siitä, että onko kuolemakaan todellinen?
Onko ajatus taivaasta ja helvetistäkään todellinen, vai onko se vain ajatus päässä? Onko se Jumala totta jollaiseksi olen sen ajatellut? Onko oikeasti jokaisella oma todellisuutensa?
Jokaisella on oma KUVITELTU ja EPÄTODELLINEN todellisuutensa, johon niin sinisilmäisesti uskoutuu ja jonka takana seistään kuolemaan asti. Todellisuus ei kuitenkaan lakkaa olemasta vaikka siihen lakkaa uskomasta. Siksi todellisuus on meille kaikille sama, sitä ei vain ego ymmärrä mitä se todellisuus oikein on.

Kuoleman hyväksymisestä syntyy uusi elämä. Kaiken epätodellisen läpikatsomisesta löytyy uusi elämä. Kun hyväksyy itsen kuolemisen jo ennen fyysistä kuolemaa, on mahdollisuus astua rauhan tilaan. Kun ei enää hampaat irvessä yritä pitää kiinni omista uskomuksistaan, ei ole tarvetta kontrolloida ympäristöään eikä kilpailla kuolemaa vastaan.

Olen miettinyt myös ajatuksia ja tunteita. Nekin tulevat ja menevät. Ajatukset ja tunteet kuuluvat ihmisen eloon. Niitä ei voi tukahduttaa eikä niitä kannata kieltää.  Ajatuksien ja tunteiden ylidramatisoinista tai lopettamisyrityksistä ei ole mitään hyötyä. Ihan niinkuin ei ole sateen tai auringon paisteen lopettamisestakaan. Antaa poutapilvien kulkea omalla painollaan, antaa niiden muuttua omalla kauniilla tavallaan. Joskus sataa ja joskus paistaa, joskus syntyy uusi elämä, jokus taas kuolee. Joskus romanttinen rakkaus leimahtaa liekkiin kun taas samaan aikaan jossain se liekki sammuu. Nyt taas syntyy ja nyt taas sammuu. Jos näkisit avaruudesta maapallon syntymät ja kuolemat pieninä valoina, se olisi jatkuvaa aaltoliikettä. Valojen syttymistä ja sammumista. Koko maailma on liikkeessä joten miksi yrittää kontrolloida tai muuttaa sitä mieleisekseen. Hetken voi yrittää pitää kiinni tietyistä asioista, mutta lopulta joutuu päästämään irti, kaikesta. Antaa siis tunteidenkin nousta sitä mukaa kuin niitä nousee. Se on rehellistä katsomista. On rohkeaa ja pelotonta antaa pelkojen, ajatuksien ja tunteiden nousta ja kadota ihan niinkuin aamu-usvakin muuttaa muotoaan.


Osa minua haluisi pitää ikuisesti kiinni rakkaudestani. Osa minua haluisi olla kuolematon. Osa minua haluisi olla täysin synnitön ja viaton. Osa minua tietää että näin on. Joku osa minua tietää, että vain todellinen voi olla totta. Ikuisesti ikuinen, ikuisesti muuttumaton. Täällä Illuusiot eivät ole ikuisia eivätkä timantitkaan ole sitä, mutta Rakkaus on. 

T: Jake

 



sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Mennyt ja tuleva on vain ideoita

"Sinuna olemisen hetket kiitävät ohi niin nopeasti, ettei niiden havaitseminen ole mahdollista, aivan samalla tavoin kuin elokuvassa liikkeen illuusio luodaan näyttämällä kuvia nopeasti peräkkäin. Ajan illuusio syntyy, kun sinuna olemisen hetket kiitävät ohi nopeudella, johon verrattuna elokuvan tavallinen nopeus, kaksikymmentäneljä kuvaa sekunnissa, näyttää napajäätikön liikehtimiseltä. Sähkölampun valon synnyttää lampun läpi kulkeva, jatkuvasti väräjävä sähkövirta, mutta valo näyttää tasaiselta.
Todellinen aika on vain tämä hetki. Se on kaikki mitä on. Siinä ei ole tilaa sieluille eikä jälleensyntymiselle, koska jotta kenelläkään voisi olla sielu, hänellä olisi oltava menneisyys, ja voidakseen syntyä uudestaan hänellä pitäisi olla tulevaisuus. Mutta kuten olen koko ajan sanonut, niitä ei ole. Mennyt ja tuleva ovat vain ideoita. Kun ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta, kysymys elämästä kuoleman jälkeen, missään muodossa, jälleensyntymä mukaan lukien, käy täysin asiaankuulumattomaksi. Tätä Gautama Buddha tarkoitti sanoessaan "kysymys ei sovi tapaukseen".
Kaikki ongelmat, joita meillä on ikinä ollut, kumpuvat haluttomuudesta elää elämää, joka meillä on tässä hetkessä. Sama pätee kaikkiin ongelmiimme. Ratkaise aikaan liittyvä väärinkäsitys, ja ongelmat katoavat, noin vain."

Brad Warner, Hardcore Zen

perjantai 5. lokakuuta 2018

Nyt ei enää pelätä herätä

Ajattelin nyt ajatella omilla kuvitteellisilla ajatuksillani siitä mitä ajattelen peloista.
En nyt kopsaa suoraan kirjoista vaan kirjoitan omilla näennäisillä ajatuksillani jotka eivät totuuden kautta ole mitenkään omiani. Minä vain ajettelen, niin että ne on omia. Ihan niinkuin pelkokaan ei ole mitenkään henkilökohtainen asia. Katsotaan tarkemmin sitä miksi ei se sitä ole.

Pelkoja on erittäin helppo nähdä ympärillään ympäröivässä maailmassa. Pelkoja on myös erittäin helppo nähdä lähipiirissä sekä varsin siinä läheisimmässä intiimissä matkakumppanissa. On erittäin tärkeää muistaa se, että muissa pelon näkeminen on tärkeää heräämisen vaiheessa, mutta ei mitenkään rakentavaa enää heräämisen jälkeen eli silloin kun matkaa aletaan tekemään tosissaan omaan todelliseen ITSEEN (ykseys). Pelkojen näkeminen muissa tai ympäröivässä maailmassa lisää vain erillisyyden harhaa, koska samalla siinä muistuttaa itselleen vain sen että "minä näen pelkoa joten minussa on pelkoa". Oikeastaan itsessä juuri pelkoa onkin koska toisessa pelon näkeminen heijastaa vain sitä omaa pelkoa jota ei itse uskalleta kohdata. On helpompi nähdä pelko toisessa kuin suoraan ja rehellisesti itsessä ennen eheytymisen matkaa. Puhutaan ulospäin projisoimisesta. Peiliin katsomisesta. Ego nääs projisoi ulospäin sen mihin se itse uskoo. Tästä syntyy pelon ja erillisyyden maailma.

On totta että heräämisen vaiheessa mieleen pujahtaa ajatus: "mitä hittoa täällä oikein tapahtuu?". Alkaa pelon maailman peloista rakennettu yhteiskunta ja yksilötason menneisyyden tarina hahmottua. Ihmisten älytön tuomitsemisen halu, sodat, riidat, erot, sairaudet, kärsimys, huumeet ja triljoonat erkaantumiset kertovat sen, että pelko ohjaa maailmaa. Sotahulluus, jatkuva minäkeskeisyys ja kilpailun halu puhuu omaa kieltään. Ihmissuhteet katkeilevat ja kaikialla näkyy katkeransuloinen tyytymättömyys, univaikeudet ja levottomuus. Lopulta koko pelkomaailman rehellinen tarkasteleminen päätyy siihen, että koko keho on pelosta rakennettu. On kuin hengen ympärille olisi rakennettu lihamuuri (jota sitten yritetään pitää kauniina ja joiden kesken vertaillaan ja arvostellaan). Saattaa olla että nyt sinussa nousee pelkoa kun niin sanon, mutta jos täysin rehellisesti tarkastelet kehoa ja sen lyhyttä ikää, ei se valitettavasti ole ikuisesta rakkaudesta kokoon kyhätty, vaan pienestä osasta aikaa jota menneisyys näyttää hallitsevan ja tulevaisuuteen matkaavan. 
Jos säkä käy, niin keho pysyy elossa heti syntymän jälkeen, jos hieman isompi säkä käy, niin selviää keski-ikään asti ilman hampaiden tippumista ja syöpää. Lopulta kuitenkin itkulla lähdetään, ihan niinkuin itkulla tänne tultiinkin. Näennäisen fyysisen syntymän ja kuoleman välillä näyttää tapahtuvan paljon kärsimystä, sairauksia ja muita psykologisia pelkoja. Jopa liikenteessä liikkuminen on vaarallista. Kaikkea varjostaa pelko. Mieti asiaa rehellisesti, ennenkuin yrität henkistää maailmaa. Onko yhtään asiaa ilman pelkoa? On matkan tekoa hidastavaa henkistää maailma suoraan paratiisiksi ilman että ensin herää siihen todellisuuteen jota ympärillä näyttää tapahtuvan. Kun itse käy paskimman kautta, kun rypee tuskassa ja yksinäisyydessä. Kun ensin kärsii, näkee kuolemaa ja sen jälkeen etsii totuutta, niin matka takaisin rakkauteen ja ikuisuuteen voi alkaa. Tätä et tule koskaan lukemaan iltapäivälehtien sivuilta, mutta niiden sivujen kautta voit herätä kysymykseen "mitä V....a täällä oikein tapahtuu?" Kuka tätä tarinaa oikein kertoo?

Jos rakastut, niin jopa silloin pelot nousevat tajuntaasi. Jopa talon seinät on rakennettu monenlaisia vaaroja estämään. Ovissa ei olisi lukkojakaan jos emme pelkäisi rosvoja. Eikä talot homehtuisi jos ne pelastaisivat meidät kärsimyksiltä. Super terveelliset ruuatkin muistuttavat meitä siitä, että mitä tapahtuu jos emme syö niitä. Lääkkeet, terveyspalvelut ja vaihtoehtoiset hoidotkin on keksitty sitä varten, koska muuten emme voisi hyvin ja kuolisimme ennen aikojamme. Täydellisen rakkauden maailmassa ei olisi tarvetta parannuksille. Täydellisen peloton maailma ei tarvitsisi aseita eikä minkäälaista kaupankäyntiä. Täällä ajan maailmassa korjataan jatkuvasti seurauksia, mutta kovin havoin kukaan muistuttaa siitä että kannattaisiko korjata itse syy? Kaiken kauniin alle piilotetaan pelko ja syyllisyys. Mutta eihän se siellä kauaa pysy piilossa. Jokainenhan tietää sen miltä näyttää ja tuntuu kun kärsimyskeho stimuloituu ja sehän stimuloituu hetkellä minä hyvänsä. Ihan pienimmästäkin syystä.

Joko alkaa valjeta se, että miksi pelotkaan eivät ole mitenkään henkilökohtaisia. Tottakai ne näyttävät siltä, varsinkin siinä vaiheessa kun pelkojen maailma alkaa näyttää todellisen luonteensa. Pelotkin yrittävät todellakin olla todella yksityisiä. Heti lapsena pelotti pimeä ja möröt, nuorena huolestutti huonot kouluarvosanat, sydänsurut ja mopon hajoaminen, aikuisena sairastuminen, rahahuolet ja yksin jääminen. Pelot tuntuvat hyvin henkilökohtaisilta, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että pelko on pirstaloitunut niin moneen osaan kuin on ihmisiä ja niin moneen osaan kuin haluaa ajatella menneisyytensä kautta. Jokainen elollinen pelkää, oli kyseessä sitten eläin, lapsi tai aikuinen ihminen mutta meitä harhauttaa se, että luulemme olevamme yksin oman pelkomme tarinassa. Pelot ovat vain pirstaloituneet triljooniin osiin. Meissä jokaisessa asuu pieni hitleri. Alitajunnan kansi kun aukeaa, me emme ole enää kivoja ruusunpunaisilla laseilla varustettuja Äiti Ammoja. Toki sekin puoli meissä on koska elämä näyttäytyy dualistisena maailmana kuten jing & jang merkki meitä muistuttaa tai jopa Jeesus ristinpuulla joka "kärsi puolestamme".
Pelkäämme herätä rakkauteen. Rakastamme kärsimystämme enemmän.

Meissä jokaisessa elollisessa on pelkoa, se vain näyttää erilaiselta.  Kun herää ympäröivään realistisen maailmaan, on aika alkaa eheytymään. Jokainen korjaa oman projektorinsa, kuten esim. Jeesus ennen ristinpuulle menoa. Jeesus ei kärsinyt ristillä koska tiesi/muisti oman Jumalallisuutensa. Henki ei voi kärsiä, mutta keho sen sijaan voi.
Jos todella haluaa edetä asiassa, on huomioitava vain oma pelkonsa. Muiden pelon tarkkailu vahvistaa omaa pelkoamme, koska alitajuisesti tiedämme/muistamme että olemme vain yksi mutta uskottelemme olevamme erillisiä. On siis järkevää ajatella että on vain pelko ja rakkaus jonka välillä hengailemme ja valitsemme. Kumpikin on yksi, mutta yhdessä niitä näyttää olevan kaksi. Totuuden kautta ajatellen olemme täysin vapaita, täydellisen viattomia ja täydellisen anteeksiannettuja, mutta täällä pelon eli ajan maailmassa meitä varjostaa monet erinäköiset pelot eikä sille näytä loppua tulevan. Älä siis siksi yritä vapautua peloista sillä, että näet pelon muualla/toisessa ja että itseäsi pidät puhtaan pulmusena. Se on erillisyyden eli pelon ajatus. Tottakai olet puhdas kuin pulmunen, mutta sen ymmärtääkseen on nähtävä se viattomuus kaikessa. Jokaisessa elollisessa ja täydellisesti. Sitä olet mitä opetat. Mielesi uskoo sen mitä sille sanot.
Jos maailma pelastuisi sillä, että parannettaisiin ulkoapäin, niin tämä pallo olisi jo parantunut paratiisi 2000 vuoden aikana, mutta katso ympärillesi, näyttääkö se siltä? Voit pelastaa ensin vain oman mielesi eikä 5 miljardia ihmistä (tällä hetkellä) ja miten niille 50 miljardille kuolleelle jotka jäi pelastamatta, entä ne 50 miljardia jotka eivät vielä ole syntyneet? Mitä jos sinä oletkin kaikki ja mitä jos pelastatkin ensin itsesi ja katsot sitten miten maailma makaa?

Täydellinen anteeksianto on sitä että näkee kehon uudelleen. Ei enää pelon kautta vaan rakkauden kautta. Ikäänkuin antaa keholle uuden tarkoituksen. Uusi suunta. Ei eteenpäin vaan taaksepäin. Takaisin siihen muistoon jossa olemme täysin viattomia ja täydellisiä. Jota olemme aina olleet. Takaisin alkulähteeseen. Kehoa voi kehittää hautaan asti mutta mieli voi palauttaa meidät kuolemattomiksi muistamalla ketä me todellisuudessa olemme. Näe siis erillisyys viattomana ja anna sille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät. Ulkoinen erillisyyden maailma vain näyttää erilliseltä, koska olen ajatellut "väärin". Oikeamielisyyden kautta tapahtuu parannus.

Koska nyt näytän olevani ajan maailmassa, riittää kun muistan oman todellisuuteni. Osaan siis erottaa ajan maailman hengen maailmasta, epätäydellisyyden täydellisyyden maailmasta. On huojentavaa tajuta ja muistaa, että täällä kehossa sinä olet kehossa ja minä olen kehossa enkä vaadi sinua olemaan täydellinen kehossa. En vaadi sitä itseltänikään. Koska vain kehoni voi sairastua ja koska vaan hauras kehoni voi joutua matojen ruuaksi. 
Kuitenkin muistan sen että ME olemme yhtä HENGESSÄ ja siksi viattomia. Minun ei tarvitse kaivaa sinusta vikoja eikä pelkoja, se olisi vain egon stragedia nähdä sinut pelkkänä kehona. Eikä minulla ole mitään tarvetta kaivaa itsestäni epäkohtia ja pelkoja koska sekin olisi vain epätäydellisyyden korostamista ja hengen vähättelemistä. Jos pelko nousee, katson sitä rakkaudella ja muistan todellisuuteni ja jatkan elämistä arjessa. Sinä olet minulle peili joko rakkauden tai pelon. Jos pelko taas nousee, muistamme ketä olemme ja jatkamme taas elämistä arjessa. Ihan tavallista arkea.
Arki on pelkojen kohtaamista neutraalisti, eikä se tarvi hysteeristä kaivamista, sisään tai ulospäin piilottamista tai pelosta tuomitsemista. Pelot kyllä nousevat ihan omaan tahtiinsa ilman sen suurempaa stragediaa. Kansi ei pysy kiinni eikä sen tarvitsekaan jos Rakkaus on se joka ohjaa. Ihmisenä matkaaminen on terveellä tavalla nöyrää matkaamista, koska ikinä ei voi tietää mitä seuraavaksi nousee tietoisuuteen.

Jos menet peilin eteen ja sanot: "sinä olet pelko", sanot sen itsellesi. Jos menet peilin eteen ja sanot: "olet epätäydellinen", sanot sen itsellesi. Jos menet peilin eteen ja sanot: "sinä olet kuolematon henki.", sanot sen itsellesi. Jos menet ja sanot "veljellesi" eli peilillesi, "olet täysin puhdas ja viaton", opetat itsellesi rakkautta. Jonain päivänä siis näet kaikkialla itsesi ja se on erillisyyden ja pelon maailman loppu. Mikään ei muutu mutta kaikki muuttuu. Katsokaamme pelon maailman läpi rakkauteen.
Nyt ei enää pelätä herätä.

T:Jake

 




keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Keho on keino eikä lopputulos

"Ikuisuuteen uskominen on aina oikeutettua, sillä ikuisuus on aina hyväntahtoinen, loputtoman kärsivällinen ja täydellisen rakastava. Se hyväksyy sinut täydellisesti ja antaa sinulle rauhan. Se voi kuitenkin liittyä pelkästään siihen, mikä sisimmässäsi on jo rauhan tilassa ja mikä on kuolematonta niinkuin se itsekin. Keho ei voi tuottaa sinulle rauhaa eikä kuohuntaa, ei iloa eikä tuskaa. Se on keino eikä lopputulos.  Itsessään ei sillä ole muuta tarkoitusta kuin se, mikä sille annetaan. Keho tulee näennäisesti edustamaan kaikkia keinoja saavuttaa päämäärä, jonka sille asetat. Vain mieli voi asettaa päämäärän ja vain mieli voi nähdä keinot sen saavuttamiseksi ja perustella niiden käyttämistä. Rauha ja syyllisyys ovat molemmat saavutettavissa olevia mielentiloja. Ja nämä tilat ovat sellaisen tunteen koti, joka synnyttää ne ja joka on sen vuoksi sopusoinnussa niiden kanssa.
Sinun pitäisi kuitenkin ajatella sitä, kumpi on sopusoinnussa sinun kanssasi. Se on sinun valintasi, ja se on vapaa valinta. Mutta sen mukana tulee kaikki, mikä siihen kuuluu, eikä se, mitä sinä luulet olevasi, voi koskaan olla erillään siitä. Keho on päältäpäin katsoen uskon suurin kavaltaja. Siinä piilevät sekä pettymys että epäuskon siemenet, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että pyydät keholta sitä, mitä se ei voi antaa. Voisiko erehdyksesi olla järkevä peruste masennukselle ja pettymykselle ja kostonhyökkäykselle sitä vastaan, minkä luulit pettäneen sinua? Älä käytä erehdystäsi epäuskoasi oikeuttamaan. Et ole tehnyt syntiä, mutta olet erehtynyt sen suhteen, mikä on oikeaa. Ja erehdyksesi oikaiseminen antaa uskollesi pohjan."

Ihmeiden Oppikurssi

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Henkisyys aseena. Jäähyväiset aseille!

Olen tarkastellut rehellisesti henkisyyden sudenkuoppia ja egon tapoja pelata pelejään niin kollektiivisesti kuin läheisissäkin ihmissuhteissa.
Kaikkihan tietävät miten uskonnot ovat sotineet keskenään koko ihmishistorian läpi. Ihminen on aina rakastanut olla oikeassa ja tietysti monet muut ovat väärässä.
Raamatun taivas/helvetti asetelmakin nähdään ulkopuolisina voimina jossain kuoleman jälkeen ja se lisää pelkoa ja taistelun halua oman uskomusten varjoissa omasta itsestään. 
Hengellisyydessä ja henkisyydessä taistellaan pohjimmiltaan omassa mielessä. Eikä se muutu helpolla, vaikka kuinka löytäisi oman oikean henkisen polun. Omat esteet rakkauden edessä on vain kohdattava. Oli sitten Buddhalainen, kristitty tai ateistisatanisti.


Suurin syy kaikkeen taisteluun ja henkiseen ammuskeluun henkisellä aseella löytyy siitä kuvitelmasta, että ulkopuolella olisi jotain mitä pitää muuttaa. Uhka ja pelko esiintyvät ulkopuolella. Seuraus on egon mukaan se, joka pitää muuttaa, koska ego sanoo että seuraus on virhe. Kuitenkin kaikki muutos tapahtuu vain ja ainoastaan omassa mielessä, eli itse syyssä. Sen ego unohtaa kertoa, koska ego uskoo että ulkopuoli on se joka tarvii muuttaa. Jos mietit täysin rehellisesti, niin kaikki ulkoinenkin muutos ei voi lähteä muualta kuin jokaisen omasta mielestä. Erittäin simppeli oivallus. Ensin yksilötasolla ja se muuttuu kollektiiviseksi muutokseksi.

Yhteiskunta pyörittää omaa rulettiaan paikallaan siten, että yksi asia paranee ja toinen repsahtaa. Kun yksi asia saadaan kuntoon, huomataan hetken päästä että toinen asia on retuperällä. Näin tämä kehityksen illuusio pyörii eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää ole. Mutta todellinen muutos tapahtuu kuitenkin aina ensin ihmisen mielessä. Mihin me panostamme?

Se asia joka näin olevan retuperällä 10 vuotta sitten, ei tunnu enää ongelmalta ollenkaan, koska mieleni on muuttunut. Jos laitetaan 10 ihmistä riviin katsomaan samaa asiaa, saattaa jokaisella on erilainen tapa katsoa ja tulkita asia. Yksi tuomitsee, toinen ei näe ongelmaa, kolmas näkee mahdollisuutena, neljäs on rauhan tilassa. Ulkopuolinen on siis täysin viaton ja neutraali asia, aina. Kyse on siitä katsooko rakkauden vai pelon kautta tätä asiaa.

Henkinen ampuminen voi olla esim. sitä, että teloitetaan ihmisiä jotta päästäisiin paratiisiin tai sitten kontroloidaan muuten ympäristöä sillä hyvällä ja "ainoalla oikealla" sanomalla. Rakkaus kuitenkin antaa aina täyden vapauden olla sitä mitä se on. Jos haluaa muuttaa ympäristöään, niin parhaiten se käy kun on itse rauhan tilassa. Antaa rakkauden äänen puhua hiljaisesti minussa. Muistuttaa että olemme kaikki yhtä hengessä vaikka näytämmekin elävämme kolmiulotteisessa illuusio maailmassa.



Henkisyys aseena ihmissuhteissa on varmasti kovin yleistä monella eri tapaa. Jos toinen henkistyy ja löytää oman henkisen polkunsa, se voi tuntua toisesta jopa uhkaavalta ja pelottavaltakin (egon näkemys). Koetaan että se on jotenkin toiselta pois. Tai että tämä henkiselle polulle lähtenyt ei noudata toisen mieliksi heti kirjaimellisesti jokaista lukemaansa tai kirjoittamaansa sanaa. On hyvä muistaa, että henkinen polku ei tarkoita samaa kuin heti valaistunut tai heti Jeesuksena oleminen. Se tarkoittaa sitä, että kuljetaan henkistä polkua jossa alkaa ilmestyä kuopat joihin kompastellaan, pelot jotka puskevat kahta kovempaa päivän valoon. Voi alkaa jopa "sielun pimeä yö" jossa kohdataan jokaiset demonit joka ollaan painettu alitajuntaan koko elämän/ elämien ajan. Henkinen  polku ei vaadi lisää sotaa ja oikeassa olemisen tarvetta vaan rakkautta ja ymmärrystä, anteeksiantoa. Henkisyyttä ei tulisi käyttää aseena ympäristöään vastaan. Kaikki anteeksianto maailmaa kohtaan on vapauttamista itseä kohtaan.

Olen joskus matkan varrella kuullut että en elä kuin kirjoitan. Miksi en elä kuten kirjoitan? No siksi koska en kirjottaisi sanaakaan jos olisin jo kadonnut kehosta hengen rakastavaan syleilyyn. Mutta kun olen aivan tavallinen ihminen, jonka suunta on selvillä, mutta silti polku on vain kuljettava. Opetan siis itseäni. Tai siis jokin korkeampi voima opettaa minussa. Joku ohjaa minua. Siinä mielessä elän todellakin sitä mitä kirjoitan. Henkisellä aseella ampuminen voi olla sitä, että henkinen ihminen ei saisi toimia egosta, ei saisi hermostua, ei saisi olla väsynyt, ei saisi kohdata omia uskomuksiaan ja pelkojaan sekä epäilyksiään. Henkinen polku voi olla paskaa ja ahdistavaakin jos se on rehellistä (ego kokee sen niin). Intiimeissä ihmisuhteissa ne pelot ja epäilykset tulevat varmasti päivän valoon. Silloin helposti kummallakin on aseet ladattu kun oikea ja herkkä paikka tulee. Silloin ollaan valmiina ampumaan kun koemme itsemme uhatuksi. Itse olen hyvä puolustautumaan ja sitä purkamisen työtä teen edelleen. Puolustautuminen on hyökkäämistä. Tiedän sen. Aseiden laskeminen on pelottavinta mitä tiedän. Silloin ollaan todella viattomia ja alasti toisen edessä.


Aseiden riisuminen tarkoittaa sitä, että katsoo rehellisesti vain omia pelkojaan, eikä takerru toisen ihmisen pelkoihin. Ympäristön ja toisten ihmiset pelkojen ja epäkohtien huomaaminen on yksi vaihe portaissa jota pitkin kävellään täydelliseen rakkauteen. Sekin vaihe menee ohi. Ego haluaa nähdä ongelmat ulkopuolellaan, jotta itse olisi viaton ja puhdas pulmunen. Toisten ihmisten pelkojen tarkkailu voi olla hyvä tapa huomata se oma pelko ja syyllisyys. Ego haluaa aina projisoida oman pelon ulkopuolelleen. Katselemme omia uskomuksiamme. Koko maailma on oman mielen tuotosta ja uskomusta. Siksi sodat ja ongelmat, siksi myös rakastavat teot. Ego sanoo, että itselleen ei tarvitse tehdä mitään kun näkee ongelmat ulkopuolellaan. Ja näin tämä karmallinen jälleensyminen jatkuu ajan harhassa.

Olen itse kiivennyt henkisiä "tikapuita pitkin taivaaseen" ja alkanut laskemaan aseitani jotenkin näin:

- Menemällä todella alas henkisesti ja fyysisesti.

- Pettynyt maailmaan pahemman kerran ja monesti.

- Tuntenut erillisyyttä ja pelkoa monella eri tapaa.

- Tuntenut yksinäisyyttä ja lisää pettymystä.

- Kokemalla maallisia ja yliluonnollisakin juttuja.

- Kysymykset: "Mitä hittoa täällä tapahtuu?"

- Alkamalla tutkia ja etsiä totuutta.

- Pettymällä maailman tarjoamaan hetken kestävään rakkauteen.

- Huomaamalla pahuus ja ego ULKOPUOLELLA (herääminen).

- Etsimäällä kiivasti omaa polkuaan, lukemalla, tutkimalla, mietiskelemällä, meditoimalla.

- Luomalla suhde itseä (egoa) korkempaan voimaan.

- Oivaltamalla että vain omaa itseä voi muuttaa.

- Hyväksymällä kaikki se pahuus ja paska omassa itsessä.

- Kohtaamalla lisää omia pettymyksiä, pelkoja ja muita menneisyyden aiheuttamia kummituksia.

- Antamalla anteeksi kaikelle sille joka näyttää olevan mielessäni esteenä rakkauden edessä.

- Kompastelemalla.

- Kompastelemalla lisää.

- Antamalla jatkuvasti anteeksi kaikelle sille mikä ei ole totta.

- Laskemalla aseet, mutta olemalla ihan tavallinen ihminen.

- Palaamalla tavalliseen arkeen henkisen kuplan poksahdettua rikki.

- Sallii epätäydellisyyden itsessään ja muissa.

- Olemalla ihan tavallinen ihminen omien mielihalujen kanssa taistelematta niitä vastaan.

- Olemalla ihan tavan pulliainen jokin uusi syntymä omassa mielessä (ylösnousemus, oivallus, herääminen, valaistuminen).

- Oivaltamalla että ylösnousemus tapahtuukin tässä hetkessä ja omassa mielessä riippumatta mitä ulkopuolella näyttää tapahtuvan.

-Näkemällä että muut ihmiset ovat pelastajiani. He näyttävät kipukohtani, uskomukseni rakkauden edessä. Kiitollisuus heitä kohtaan.

-Olemalla rehellinen itselleen ja ymmärtää sen, että että aina teen parhaani. Väärin ei voi tehdä kun syyllisyys hellittää. Vain ego syyllistää.

- Huomaamalla että jokin minussa vahvistuu eikä se tule maailmasta. Tajuamalla että muodon maailma on vain uskomus, kollektiivisen egon luoma hetki ikuisuuden keskellä. Näytelmä josta voi alkaa jopa pitämään.

-Rauhan tunteen lisääntyminen.

- Hyväksymällä fyysinen kuolema ja muutos energisellä tasolla.

- Muistamalla että henkisellä aseella ampuminen on egon puolustamista.

- Kehossa oleminen on kehossa olemista ja henkinen maailma on todellinen ja ikuinen. Täydellinen anteeksianto kaikelle. Kehossa kehon jutut ja hengessä hengen juttu. Toinen on pohjimmiltaan totta koska avainsanana viattomuus ja vapaus. Keho on rajoitteinen uskomus.

- Keholle uusi tarkoitus. Enää ei tarvitse syyttää muita, vaan sillä voi opettaa anteeksiantoa ja viattomuutta.

On inhimillistä tuntea, olla ihminen. On rakkautta hyväksyä itsessä liikkuvat ajatukset ja tunteet. On hyvä olla armollinen itselle eikä vaatia henkisesti itseltään liikoja (tai muilta). Ajan maailman hahmot ovat täysin viattomia, olivapa ne missä vaiheessa elämää tahansa. Kukaan ei ole kenenkään yläpuolella. On hyvä osata päästää irti menneisyydestä ja ottaa vastaan tämä ainutlaatuinen hetki. Toisia ihmisiä ei voi muuttaa mieleisekseen, joten on parasta laskea aseet ja ottaa täysi vastuu itsestä ja niistä esteistä jotka näyttävät olevan rakkauden edessä.

Tikapuita pitkin kiipeäminen jatkuu....








T:Jake