Isä ja poika tarinan kuolema

"Muistan kun näin isäni ensimmäisen kerran. En ollut nähnyt häntä isänäni, ainakaan mitenkään "minun" isänäni, vaan pikemminkin roolihahmona elokuvassa, jota itse Oleminen esitti. Näin hänet selkeästi. Näin, mitä oikeasti oli.  Näin isän ja pojan tarinan lävitse, jossa hän ei ollut se, mikä halusin hänet olevan, tarinan, joka oli täynnä ehtoja ja varauksia.
Kun tällaiset raskaat ajatukset kaikkosivat ja kun menneisyydestä tuli yhtä merkityksetön kuin tulevaisuudestakin, jäljelle jäi vain jotain järkyttävän viatonta; vanha mies, harmaantuvat hiukset, ryppyiset kasvot, maksaläiskät käsissä. Kaikki yritykset muuttaa häntä jollakin tavoin loppuivat kertaheitolla ja jäljelle jäi ainoastaan kiitollisuus siitä, mitä oli.
Kaikki on kovin viatonta. Hän oli ollut täysin viaton. Minä olin ollut täysin viaton. Eihän hän loppujen lopuksi edes ollut isäni enkä minä hänen poikansa. Ne olivat vain rooleja, joita me olimme erehtyneet pitämään todellisina. Näyttelijät olivat vain unohtaneet olevansa näyttelijöitä. He olivat unohtaneet vain esittävänsä isää ja poikaa. He olivat samaistuneet roolihahmoon ja todellisuudesta oli tullut täysin rajallinen.
 Mutta nyt sumu oli hälventynyt, aistien havaintoikkunat puhdistuneet ja jäljellä oli vain kaiken tapahtuvan yksinkertaisuus. Vanha, harmaantuvahiuksinen mies istumassa tuolilla syömässä aamiaista. Enää ei ollut mitään tunnetta, että hän olisi ollut mitenkään minun. Ei minkäänlaista omistamisenhalua. Eikä minkäänlaista hallitsemisen tai hallitsemattomuuden tunnetta. Ainoastaan viaton hahmo, joka oli täysin oma itsensä. Jeesus sanoi, että hän ja isä olivat yhtä, ja nyt ymmärsin, mitä se tarkoitti.

Eräässä mielessä kyseessä oli kuolema-isä-tarinan kuolema ja siinä samassa myös poika-tarinan kuoleman. Isän ja pojan kuolema. Kaiken sen kuolema, mikä oli tullut meidän välillemme. Roolihahmojen kuolema. Teeskentelyn kuolema. Naamioiden ja pelien kuolema. Ja tähän  kuolemaan kätkeytyi elämän syke. Mikään todellinen ei voi koskaan kuolla.
Eikä se koskenut vain isää vaan se koski myös äitiä, siskoa, veljeä, ystävää ja rakastettua: ne olivat kaikki vain rooleja. Tällaiset roolit voivat kyllä on hyvinkin tarpeellisia, kun puhutaan tässä maailmassa toimimisesta, mutta niistä voi tulla varsinainen rasite ihmisten välille. Ne voivat hyvin helposti peittää alleen sen välittömyyden, joka on aina olemassa.
Kun mikään ei ole sinun, kaikki on sinun. Kun mikään ei ole sinun, ei ole mitään, mikä voisi sulkea yhtään mitään pois. Kun mikään ei ole sinun, koko maailma virtaa sisään kaikessa puhtaudessaan. Koska enää ei ole mitään, mikä pitäisi maailmaa loitolla, jäljelle jää vain täydellinen välittömyys maailman suhteen, näennäisesti toisten ihmisten suhteen ja aivan kaiken tapahtuvan suhteen.
Koska isän ja pojan rooleja ei enää ollut, mikään ei voinut pitää tuota välittömyyttä enää poissa.
Voi sitä välittömyyttä tuon pienen, aamiaismuroja syövän miehen kanssa! Se on aivan liian kaunista, jotta siitä kannattaisi edes yrittää puhua."

Jeff Foster, ihmeellinen poissaolo-vapautuminen keskellä hyvin tavallista elämää

"Isäni" joka ilmestyi tyhjästä ja katosi tyhjyyteen. Siinä välissä esitti omalla tavallaan rooliaan ja nyt ja tässä olemme yhtä. Olemme aina olleet. Levätään rauhassa.