Pitelen saattokodissa naista kädestä. Hän on kuolemaisillaan. Hänen kasvonsa ovat keltaiset ja hän hengittää pinnallisesti. Virtsan ja kloorin haju kamppailee koskemattomana kupissa jäähtyvän tomaattikeiton tuoksun kanssa. Katselen itseäni kuolemassa. Me kuolemme yhdessä tässä yksinäisessä saattokodin huoneessa tomaattikeiton ja muovikukkien keskellä. Tästäkin on kyse, ja hän on kaunein koskaan näkemäni asia.
Nyt makaan itse sairaalan vuoteella. Kirurgi on juuri poistanut möhkäleen lihaa peräaukostani. Hoitaja työntää jonkin välineen avoimeen ja tulehtuneeseen haavaan. Tuntuu siltä kuin minut pistettäisiin puukolla peräreikään ja veistä pyöritettäisiin siinä kivuliaasti. Pyydän lisää morfiinia, mutta hoitaja sanoo minun ja saaneen tarpeeksi. Maailmankaikkeudessa tapahtuu ainoastaan kipua.
Televisiossa, sänkyni vieressä, pauhaa musiikkivideo. Ja sitten, aivan yhtäkkiä, kipu on poissa ja Britney Spears täyttää koko tilan. Tapahtuu vain Britney Spears, ja Womaniner pyyhkii tieltään kaiken kivun. On kuin kipua ei olisi koskaan ollutkaan. Jos se joskus oli, se oli miljardi vuotta sitten. Ja se tapahtui jollekin toiselle.
Ja sitten, yhtäkkiä, pistävä kipu palaa jälleen takaisin. En tiennyt, että tällainen kipu edes olisi mahdollinen. Silmissäni on kyyneleitä. Menetän lähes tajuntani. Ja sitten, lisää Britneytä "Womanizer, woman-womanizer, you`re a womanizer, oh Womanizer, oh you`re a womanizer, baby." Kipu imeytyy Britneyn tanssikuvioihin.
Täällä ei ole mitään jatkuvuutta. Mikään ei jatku hetkestä toiseen. Täällä on vain kokemusten alkeellisuus. Puukonisku, Britney, puukonisku, Britney. Maailmankaikkeus hengittää sisään ja ulos."
Jeff Foster
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti