Google+ Followers

perjantai 26. joulukuuta 2014

Sirpaleita ja kyyneliä. Minun tarinani lyhyesti.

 Hiljaista aikaa

Elän nyt tällä hetkellä hiljaista aikaa. Syvemmäksi tämän kaiken tekee se, että kaikki mielikuvat hajoavat käsiin. Eilenkin kun yritin rakennella mielikuvista mukavaa joulupäivän iltaa, niin samantien sain soiton että isäni on mennyt huononpaan kuntoon, soitin sen jälkeen itse paikanpäälle ja tiedustelin asiaa. Hänelle oli laitettu putki jolla häntä ravitaan koska hän ei syö, mutta oli itse repinyt sen pois. Kannanotto siihen että haluaa jo vapautua kärsimyksestä? Hän ei enää edes puhu, makaa vain morfiinitokkurassa, syövän hurjasti levitessä ympäri kehoa ja odottaa pois pääsyä. Minä odotan myös, koska uskon enemmän rakkauteen kuin kehon kärsimykseen. Ainut toiveeni on se, että hän kokisi tämän elämän kärsimyksen jälkeisen vapauden ja rakkauden. Niin ainakin toivon, edes hetkeksi. Hyvää matkaa isä, rakastan sinua.

Kun pidän puhelinta vieressäni, niin se tekee tällä hetkellä hetkestäni syvemmän. Tästä puuttuu nyt kaikki turha. Jos ennen olen julistanut yksinkertaisuutta ja tätä hetkeä, niin nyt sen tajuan käytännön kautta, muuta minulla ei todellakaan ole. Elämä on tätä. Se on yhtä kuolemaa. Elämä on useasti niin kovin pinnallista haahuilua. Me jokainen olemme kuitenkin matkalla loppua kohden. Älä edes yritä esittää muuta. Aika ei ole sinun puolellasi, vaan murskaa lopulta odotuksesi ja kuvitelmasi. Kuolema voittaa aina. Egosi ei halua kuulla tätä, koska se on pakenee totuutta.
Kun synnyimme tänne niin samalla saamme jo kuolemantuomion. Ego on samassa hetkessä tuomittu kuolemaan. Ego on heti tuomittu epäonnistumaan. Se sairastuu, loukkaantuu, masentuu, kärsii, sotii, kokee mielipahaa, kontrolloi, manipuloi, kuvittelee olevansa oikeassa, tavoittelee asioita joita ei todellisuudessa tarvi, kokee epäonnistumista, harhailee, määrittelee, vetää viivat kansojen välille, uhoaa, pelottelee, tuhoaaa, haluaa kaiken itselleen, eroaa, PELKÄÄ, kokee syyllisyyttä!....se haluaa kaiken itselleen, jopa henkisen kasvun.
Ego pelkää menettävänsä itsensä joten sen on keksittävä koko juttu. Egon on oltava liikkeessä ja "kehityttävä", mutta jos katsot rehellisesti tätä kaikkea, niin onko siinä havaittavissa hyvä ja ikuinen maailma? Minusta todellisen henkisyyden ensimmäinen tehtävä on hajottaa "itsensä". Vasta sitten voi katsoa mitä todellakin jää jäljelle. Totuutta ei voi hajottaa.

Sirpaleita ja kyyneliä

Minun elämäni ei ole ollut koskaan ruusuilla tanssimista, se on ollut paljon sirpaleita, kyyneliä, köyhyyttä ja yksinäisyyttä. Eikä se ole ollut sen kummempaa isällänikään. Palkinnoksi hän sairastui pahasti syöpään ja taisteli YKSIN sen kanssa loppuun asti (ja taistelee vielä tälläkin hetkellä). Olen ollut edellisen kerran hautajaisissa ystäväni hirtettyä itsensä. Syöpää ja itsemurhia on ollut ennenkin liikkeellä tutuissa eikä maailma muutenkaan ole näyttäytynyt kovin helppona paikkana. Lapsena kun sain ensimmäisen todellisen ja luotettavan ystävän, Kalle kissan, joka tuli uskollisesti minua vastaan kouluun 2 kilsan päähän. Siitä sain balsamia elämääni, koska vanhempani erosivat alkoholin takia. Harmillisesti kuitenkin kävi rakkauteni kissan kanssa, sillä tiemme erosi siihen, koska rekka ajoi suojatiellä Kallen päälle ja Kalle halvaantui alapäästä. Veimme isäni kanssa hänet kaatopaikalle jossa isäni joutui Kallen lopettamaan, kivellä. On ollut kova paikka. Tuohon aikaan pienessä kylässä ei ollut aseita. Ratkaisu oli tehtävä nopeasti. Minä pikkupoikana lähdin rakkaani viimeiselle matkalle. Ensin kuitenkin Kalle kissa oli saatava maantien alta putkesta pois. Jos minä en olisi ollut huutamassa Kalle kissan nimeä, niin Kalle olisi jäänyt kitumaan putkeen. Kun ajoimme isän ja kissan kanssa kaatopaikalle, niin Kalle ryömi etutassuillaan minun syliini. Muistan vieläkin ne silmät. Kysymys kuului jo silloin mielessäni: "miksi?".
Olen hoitanut kesyrotta ystäviäni kun ne ovat kasvattaneet kasvaimia ja kuolleet syliini. Olen kuullut viimeisen sydämen lyönnin ja joutunut lähtemään kodista, joka on murskattu maan tasalle. Olen yrittänyt kesyttää villikissoja ja opettanut rotan halaamaan.
Minulla ei ole ollut sukua tai perhettä tukenani kun olen ollut vuosia yksin työttömänä. Olen kärsinyt paniikkihäiriöistä, masennuksesta, alkoholismista, valvotuista öistä. Olin koulussa aina viimeinen, koska minulla on todettu vaikea lukemisenymmärtämisen lukihäiriö, mielenkiintoakaan ei ollut. Minua on puukotettu henkisesti selkään, käännetty takki, minua pettetty useamman kerran ja olen "kuollut kerran" seisovilta jaloiltani. Olen saanut turpaani kaduilla, tippunut katon läpi ja minua on pidetty tuntikaupalla puukko kaulallani, koska tämä luuli olevansa vietnamin sodassa. Olen sekaantunut pimeän puolen asioihin teininä ja nähnyt ufon omilla selvillä silmilläni. Olen eksynyt kavereistani outoon kaupunkiin. Minulla on paljon yliluonnollisia kokemuksia ja verhoani on raotettu useasti kummallisilla tapahtumilla. Olen seikkaillut kummitustalossa. Olen katsellut kuollutta ihmistä ja nähnyt enneunia.
Olen elättänyt mökissäni ihkaa oikeaa luonnonrottaa, koska mielestäni niidenkin on oikeus elää (-ulkonäöstä huolimatta). Meille muuten kasvoi rotan kanssa uskomaton "suhde" jossa kumpikin kunnioitti toista (tämä on ollut lähes vaiettu salaisuus). Olen kärsinyt unettomuudesta ja murehtinut turhia. Olen kuullut enkelien laulun ja nähnyt helvetin tuskan (astraalitason kokemus).

Olen nuorena juonut monet penkin alle ja pyörinyt porukoissa joissa on tehty rikoksia ja käytetty huumeita. Olen selvinnyt poliisirynnäköstä ja majoittanut linnakundia.  Olen nähnyt kun ystäväni vajoavat alas huumeiden ansiosta ja kuolee niihin. Olen aiheuttanut "kaaoksen" rock festareilla ja päässyt paikalliseen lehteen. Olen ollut putkassa useasti ja maannut oksennuksessa. Olen ollut alamaailman pöydässä jossa kuulen sanat "laitetaan se kylmäksi". Olen nukkunut pusikoissa ja kävellyt krapulassa kymmeniä kilometrejä. Olen nähnyt mustasukkaisuus draamoja ja selvitellyt niitä. Tunteitani on loukattu vereslihalle asti ja pettymyksiä ja eroja on koettu monia. Olen seurustellut narsistin kanssa ja näyttänyt vaatekaappini että siellä ei ole vieraita naisia. Olen heräillyt ympäri kaupunkeja ja nukkunut mm.hämeenlinnan hyppyrimäessä. Olen lapsena rukouksen voimalla (kaverin kanssa) sammuttanut tulipalon metsässä. Olen ollut vieressä kun kaverille laitettaan ase ohimolle jossa on porautetut luodit. Minut on nuorena viety poliisiasemalle käsiraudoissa. Olen maksanut asiaa jota en muista koskaan tehneeni. Minut on heitetty rock festarien päälavalta monen miehen voimin takaovesta ulos lumihankeen ja kävellyt takasin bilettämään. Olen hakannut jalkani paskaksi vahingossa ja muitakin luumurtumia ja käsissä, sormissa ja ranteissa. Olen kaatunut pyörällä ja menettänyt tajuntani. Olen ollut auton kyydissä kun se ajetaan täysillä katolleen. Olen juossut kaupungilla rikollisia karkuun. Minusta on levitelty huhuja ja puhuttu paskaa. Olen nähnyt nälkää ja elänyt sadalla markalla kuukauden. Olen kulkenut imppaavan rikollisen kanssa yhden illan. Olen tapellut kaverini kanssa. Olen juossut mannea karkuun jolla on puukko kädessä. Olen bilettänyt laitapuolen kulkijoiden kanssa. Olen vetänyt sydän lääkkeitä alkoholin kanssa (täysin selittämättömän pimeä tapaus.) Olen saanut tappu-uhkauksen ja minua on uhkailtu. Hengellisyyden kaipuutani on haukuttu ja arvosteltu.

Olen itkenyt silmät päästäni esim.viikon unettoman festariputken jälkeen. Olen jättänyt jäähyväisiä ja vajonnut itsekeskeisyyteen. Olen elänyt veloissa. Kimppuuni on käyty kotini ulko-ovella ja olen hommanut häätövaroituksia. Minua on painostettu jopa ahdisteltu. 
Minulla on toisessa silmässä keratoconus niminen vaiva enkä näe sillä paljon mitään. Kodissani on ollut vesivahinko (pieni). Itseluottamukseni on ollut taysin nollassa. Olen kävellyt 98 % katkenneella nilkalla 2 kilometriä 30 asteen helteessä. Lääkäri ei uskonut että tulin kävellen kun yhdessä katselimme kuvaa jalasta. Sanoin vaan, että millä sä kuvittelet että olen tänne tullut... Siinä oli helvettiä kerrakseen. Takaisin kuitenkin pääsin taxilla. Olen ollut kesän YKSIN kotona jalka kipsissä. Ruokaa sain kaupasta n. kerran viikossa. Olen sekoillut festareilla ja hengaillut "kodittomana". Olen kävellyt nälissäni ja rahattomana keskellä ei mitään. Olen ollut kuulusteltavana. Olen ollut kertakaikkisen uskomattomissa tilanteissa eikä kaikki ole olleet kuitenkaan huonoja. Olen nähnyt kun rakastavasta ihmisestä tulee hetkessä vihollinen. Olen ollut känniläisten autokyydeissä -pakosta.
Pienenä katselin isäni juomista kuukaudenkin putkeen. En päässyt tilanteesta pois. Kuulin vasta viikko sitten eräältä sukulaiselta, että olin lapsena lähdössä heidän matkaansa, ettei minun olisi tarvinnut jäädä isäni luokse. Olen kuunnellut lupauksia jotka ei koskaan toteutuneet. Olen jäänyt yksin kerrostalo kolmioon ja soitellut sairaaloihin rakkaani perään. Olen ollut rapakunnossa. Olen etsinyt itsemurha paikkaa arkiaamuna, mutta tullut toisiin ajatuksiin. Olen vetäytynyt vuosiksi yksinäisyyteen. Olen kehitellyt kummallisia tapoja selviytyä elämästä sillä olenhan luonteeltani herkkä aistimaan. Valvoin pienenä öitä putkeen ja kuuntelin juopon jorinoita. Olen elänyt lamasuomen läpi ja minut on irtisanottu ensimmäisestä työpaikastani. Olen pyöräillyt tuhansia kilometrejä omien ajatusteni ja pelkojeni kanssa. Olen tavannut monenlaisia erilaisia ihmisiä elämäni aikana, linnakundeista narkkareihin ja homoihin asti. Minulle on tuputettu huumeita ja nappeja, mutta en ole niitä ottanut. Dokannut olen hemmetisti. Olen pelännyt ihmisiä. Tuoppiini on tiputettu baarissa tyrmääviä ainesosia, pysyin pystyssä. Olen lopettanut riippuvuuteni, tupakan ja ollut absolutisti noin 8 vuotta. Olen luopunut vanhasta ja pistänyt kaveripiirin uusiksi. Olen opetellut rumpujen soiton aikuisena ja lukenut satoja kirjoja lukihäröstäni huolimatta. Ekat kirjat luin niin, että saatoin lukea saman sivun kolmeen kertaan.
Olen nähnyt paljon painajaisia, valvonut öitä ja syytellyt itseäni. Minulta on varastettu omaisuutta. Olen joutunut kokemaan jokaisen pelkoni. Silmästä silmään. 

Elämäni rakkautta en ole vielä tavoittanut, sillä olen kai liian rehellinen miellyttämään ketään. Uskon vapauteen rakkaudessa. Kahlitseminen tulee pelosta. Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen ja kiitollinen jokaisesta kohtaamastani ihmisestä.





Nyt

Tätä ja paljon muuta on tapahtunut elämässäni mitä tänne ei voi kirjoittaa, eikä ole tarvettakaan. 
Nyt tässä hetkessä odotan isäni kuolemaa, koska se on varmaa. Mielessäni risteilee ajatuksiani elämästä ja siitä tarinasta jota olen täällä katsellut. Kaikesta huolimatta olen onnellisempi kuin koskaan ja se onnellisuus ei tule minun tarinastani. Se ehkä antaa arjessa kontrasteja ja niitä voi vertailla pikkuhuolten kanssa, mutta minä en ole tarinani. Minä olen siitä vapaa, koska tässä hetkessä ei ole tarinaa.
Kaikesta huolimatta minulla ei ole myöskän rikosrekisteriä, koska olen aina elänyt omaa polkuani, olen ollut hyvä tyyppi kaikille ja olen intuitioni kanssa osannut vetää oikeista naruista. Olen aina uskonut hyvyyteen ja vapauteen: rakkauteen. Muille en ole tehnyt pahaa, ainakaan tietoisesti, siitä tulee vain paha olo. Jokaista olen rakastanut viimeistään anteeksiantoni jälkeen. Olen antanut itselleni ja isälleni anteeksi kaiken, koska pohjimmiltaan edes mitään anteeksianttevaa ei edes ole. Päinvastoin arvostan jokaisen ihmisen omaa tarinaansa. Elämä ei ole helppoa kenellekään ja kaikki on vain opiksi. Jos joku esittää onnellista, niin se on vain maski jonka läpi näen hetkessä. Se paljastuu 5 minuutissa. Todellinen rauha ei järky, sitä ei voi sorkkia.

Minulla ei ole enää tarvetta muuttaa egoani paremmaksi eikä minun tarvitse esittää mitään muuta kuin olen. Kaikesta koetusta huolimatta suurimmat taisteluni on käyty mielessäni. Niin juuri, siellä paikassa, jossa kaikki näkyväkin koetaan. Kun vuosia sitten aloin meditoimaan, niin totuuden kohtaaminen tajunnassani oli kova paikka. Kun sen jälkeen löysin iok tyyppisen ajattelun niin kaikki pelkoni iski päin pläsiä kaunistelemattomana, mutta sisäinen rauhani kummallisesti lisääntyi. Se hetki oli elämäni paras ratkaisu. Nykyään meditoin vain elämää arjessa. Olen väsynyt henkiseen etsintään ja tullut takaisin kotiin. En paljoa puhu ääneen tavastani ajatella, koska jokaisella on oma kokemuksensa (arvostan niitä). Täällä on omat lakinsa ja arvonsa, joten kunnioitan niitä vaikka en allekirjoitaisikaan. 
Ei tämä elämä enempää sotaa kaipaa, ainakaan jos se on minusta kiinni. Ainut mikä täällä vapauttaa, on anteeksianto. Mielestäni se on järkevin tehtävä ikinä, lopulta tulee aika jolloin jätän senkin. 
Kun vuosivuodelta vaan enemmän mieli rauhoittuu, niin näkemykseni todistaa sen olevan minulle juuri oikea polku. On vapauttavaa olla jotain muuta kuin tarina.

Pikku Jarkko 70-luvulla




Pari asiaa

Täällä maailmaa ei voi muuttaa paremmaksi, koska tämä on dualistinen maailma, mutta voit muuttaa oman mielesi maailman suhteen. Voit vapautua tarinasta. Voit oppia kokemaan rakkauden. Sitä on opettanut lähes jokainen henkinen opettaja omalla tyylillään. Kun mielesi vapautuu "itsestäsi" niin kokemuksesikin muuttuu. Jos et koe tässä elämässäsi muuttaa mitään, niin sekin kuuluu tarinaasi. Kaikki on tässä hetkessä hyvin, koska rakkaus on meidän luonnollisin olotilamme, meillä ei vain ole siitä jatkuvaa kokemusta. Jos kokemuksesi puhuu toista kieltä, niin rakkaus ei ole sinua jättänyt vaan se odottaa sinua.

Kasvaminen itsessä tarkoittaa vain sitä, että huomaa omat reagoinnit maailman suhteen. Ne reagoinnit ovat itsessäsi, vain sinä koet ja näät ne. 
Kun puhun henkisestä näkökulmasta, niin en puhu siitä koskaan ainoana polkuna, ja minulla pitää olla siitä jonkinasteinen oma kokemus. Minun täytyy ensin kokea se toimivaksi omassa elämässäni, koska paskaa en halua jauhaa (ainakaan paljoa..;-). Puhun vain asioita joita voin allekirjoittaa 10 vuodenkin päästä, eikä tarvitse kokea syyllisyyttä kuolinvuoteella. Elän vain totuuttani tässä hetkessä ja se sama hetki on aina.
Uskon että henkisyys ei ole minkään asian lisäämistä, vaan pois pyyhkimistä. Egoa ei lisätä vaan se kulutetaan loppuun. Jos et sinä tee sitä vapaaehtoisesti, niin elämän kokemus kyllä sen tekee, joskus jopa todella karulla tavalla.


"Kuolema on ikuinen yö, jonka pohtiminen on niin kamalaa, että se saa
meidät rakastamaan elämää ja arvostamaan sitä niin intohimoisesti, 
että se saattaa olla kaiken ilon ja taiteen perimmäinen alkulähde."
-Paul Theroux

"Elä niin kuin kuolisit huomenna."
- Mahatma Gandhi

"Anna kuoleman olla päivittäin silmiesi edessä, niin et koskaan elättele yhtäkään halpamaista ajatusta tai himoitse liian paljon mitään."
-Epiktetos


T: Jake






4 kommenttia:

  1. Niin superhyvä kirjoitus! Sai tosiaan ajattelemisen aihetta tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Olivia! Kiitos paljon, ei mennyt sitten hukkaan kirjoitus...:-)

      Poista