maanantai 29. joulukuuta 2014

Rakkaus tarinan takana

”Rakkaus ei ole toisessa ihmisessä vaan meissä itsessämme: me herätämme sen. Mutta jotta se heräisi, tarvitsemme toista.”
-Paulo Coelho-

Näinhän se taitaa olla. Mutta onko rakkaus tarve? 
Koska me olemme pohjimmiltaan kaikki yksi, niin meidän on mahdollisuus nähdä se ykseys rakkauden kautta toisessa näennäisesti erillisessä mielessä. Käytän sanaa rakkaus tai koti, koska en keksi parempaa viitettä rauhalle. Koti ei ole ne hatarat seinät jotka saattavat homehtua, palaa eikä keho joka sairastuu ja lopulta kuolee. Koti on se todellisuus joka on ollut aina.
Vaikka kehomme muistuttaa erillisyydestä ja kaikki muukin täällä muistuttaa pelosta ja erillisyydestä, niin silti jossain mielemme osassa on jäljellä "tieto" siitä, että kaikki on hyvin ja että kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu. Koko tarina on ollut vain viaton muttei mitenkään todellinen. Näin vapautamme myös sen toisen, jota niin kovasti "tarvitsemme".

Kun olen katsonut maailman vilskettä oman projektorini kautta, niin näen paljon ihmisiä jotka epätoivoisesti etsivät rakkautta, näin olen tehnyt myös itse. 
Kun vauva syntyy, niin ensin vauva on hämmennyt, sitten tulee itku ja paljon tarpeita. Elämä ei ole armollinen kenellekään. Lelut sattavat olla patterin välissä ja vanhemmat saattavat dokata. Korvakipuja saattaa olla jo vauvalla ja päässä kuhmu.
Yhteiskunta on täynnä raadollisia tarinoita. Nuoret tekevät ja hääräävät, bailaavat, pelaavat pleikkaa, kokeilevat kiellettyjä asioita ja katselevat leffoja "ettei tule tylsää". Seksuaalisuus herää rytinällä ja ego kuin vahva kuin kivi. Kokeillaan rajoja ja kaikki ihmeet ovat vielä näkemättä. Nuori usein toimii niin kuten vanhemmat sanovat, kaverit komppaavat vieressä että näin täytyy toimia. Täällä pitää oppia samat asiat ja mielellään vielä samaan aikaan muuten jäät luokallesi ja se on suuri häpeä. Eläminen on juuri tätä. Älä ajattele itse. Kun koulut on käyty (mahdollisimman hyvin) ja unelmat kauniista tai komeasta puoliskosta, omasta kodista, ajokortista, asunnosta, rahasta jne on täyttynyt, niin alkaa hiljainen kysymys kuulua: miksi mikään ei kuitenkaan toimi? Miksei se onnellisuus ikinä tavoittanut minua -pysyvästi? Miksi kyllästyn kaikkeen hetkessä?
Koko elämä on tällä vahvalla nuorella edessä eikä kuolema kosketa tätä vahvaa ja viisasta yksilöä millään lailla. Kaikki näyttää uudelta ja muodikkaalta. Keski-ikäisenä kuitenkin ollaankin monesti jo erottu ja pilvilinnat on saattaneet sortua moneen kertaan. Sairauksiakin on saattanut ilmetä eikä vanhempien opetukset olekaan pitäneet aina paikkansa. Poliitikot on pettäneet eikä joulupukkikaan sittenkään ollut totta. Se maailman romanttisinkin ja ihanin ikuinen rakkaus on saattanut hajota ja tilalle etsitty uusi ikuinen rakkaus. Työpaikka on saattanut vaihtua moneen kertaan. Lapsia on saattanut tulla maailmaan jatkamaan tätä "ihanaa ja täydellistä elämää" mutta sisäinen tyhjyys vain nostaa päätään. Tyhjyys paikataan tuijottamalla telkkaa illat pitkät. Uutisissakin kerrotaan vain huonoja asioita sodista, lamasta ja iltapäivälehdet tuuttaavat pinnallisia asioita. Media haluaa että kulissit olisivat kunnossa ja mieli aivopestään jotta yhteiskunnan verkosto ei murtuisi. Tunteille tai pysähtymiselle ole aikaa. Harrastuksilla pidetään mieli virkeänä jottei synny hiljaisuutta mielessä. Kuolemakin on niin kovin kaukainen asia, ettei siitä kannata edes puhua kuin korkeintaan synkkänä asiana joka piilotettaan kauniisti "maton alle".
Jos alkoholismilta on keski-ikään mennessä säästytty, niin työpaikka pitää kyllä sopivasti liikkeessä jottei hiljaisuutta syntyisi. Jos sellainen on. Paljon töitä, paljon rahaa, paljon kulisseja -aina siihen asti, kunnes kehoon tulee kulumia tai mahaan syöpä. Jos perheen sisällä tulee riitoja niin ne piilotellaan ja jos jäädään työttömäksi, niin se on perheelle suuri häpeä. Pitää olla voimakas ja auton pitää kiiltää. Vaimon pitää näyttää kauniilta ja miehen voimakkaalta. Kaiken pitää olla turvallista. Oravanpyörä auttaa ja apteekki. Jeesuskin on tehnyt tuloa jo montakymmnetä vuotta. Kaikki on hyvin, vai onko?

Niin paljon on tarinoita kuin on erillisiä mieliäkin, mutta missä on rakkaus? 
Sormuksessa? Intiassa? Henkissä opeissa? Uskonnoissa? Puolisossa? Kaupan hyllyllä? Pomossa? Lapsessasi? Naapurissasi? Kaverissasi? Rahassa? Tilipäivässä? Baarissa? Humalassa? Super-ruuassa? Kirjoissa? Vaatteissa? Kulisseissa? Suosiossa? Taiteessa? Mielipiteessäni?
Missä on rakkaus? Ei missään? Vai voisiko olla niin, että rakkaus ei ole ymmärrettävä asia eikä sitä voi lukea mistään? Jos se ilmestyy sinulle vasta silloin kun päästät kuvitelmistasi irti? Jos se ilmestyy sinulle siinä kohti kun olet päästänyt viimeisestäkin väsyneestä ajatuksestasi irti? Jos se onkin sinussa itsessäsi? Jos ensin löydät rakkauden itsestäsi sieltä pelon ja syyllisyyden kuoren alta ja vasta sitten huomaat muidenkin ihmisten hohtavan tuota rauhan auralla loistavaa valoa?
Onko se niin, että ensin nukahdetaan ja sitten herätään näkemään valveunta jota elämäksi kutsutaan?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti