sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

PÄIVÄN SANANEN: nimilappuja ja sopimuksia

"Ihmisen persoona on ajattelevan mielen ulottumattomissa. Monet teistä ovat luultavasti ylpeitä siitä, että teitä kutsutaan amerikkalaisiksi samoin kuin monet intialaiset olisivat ylpeitä, kun heitä kutsutaan intialaisiksi. Mutta mitä nimitykset "amerikkalainen" tai "intialainen" tarkoittavat? Ne perustuvat sopimukseen, ne eivät ole osa teidän olemustanne. Ne ovat pelkkiä nimilappuja. Niiden perusteella ei voi todella tuntea henkilöä. Käsite sivuuttaa tai jättää ottamatta huomioon jotakin äärettömän tärkeää, jotakin arvokasta, joka on olemassa konkreettisen ainutlaatuisena vain todellisuudessa. Suuri Krishnamurti ilmaisi tämän hyvin sanoessaan: "Sen päivän jälkeen, kun opetat lapselle linnun nimen, hän ei näe lintua enää koskaan." Miten totta se onkaan!
Kun lapsi näkee ensimmäisen kerran tuon untuvaisen, elävän ja liikkuvan olion, sanotte hänelle "varpunen". Ja seuraavana päivänä lapsi näkee toisen samanlaisen untuvaisen, elävän, liikkuvan olion ja sanoo; " Varpusia, olen nähnyt niitä ennenkin. Olen kyllästynyt varpusiin."
Kun ette katso asioita käsitteidenne läpi, ette kyllästy koskaan. Jokainen yksittäinen asia on ainutlaatuinen. Jokainen varpunen on samanlaisuuksista huolimatta erilainen kuin toinen. Samanlaisuudet ovat suuri apu, koska niiden avulla voimme muodostaa abstraktioita ja käsitteitä. Niistä on paljon hyötyä viestinnälle, kasvatukselle ja tieteelle. Mutta ne ovat myös hyvin harhaanjohtavia ja muodostavat suuren esteen tietyn, todellisen näkemiselle. Jos koette vain käsitteenne, ette koe todellisuutta, koska todellisuus on konkreettinen. Käsite auttaa lähestymään todellisuutta, mutta kun pääsette sinne asti, teidän on aistittava ja koettava se välittömästi."

Anthony De Mello




PÄIVÄN MUSIIKKI:


2 kommenttia:

  1. Tänään on munkin lempipäivä! :) On kyllä osuvat sanat biisissä.. Paitsi että nykyään on paljon helpompaa unohtaa ja antaa anteeksi :)

    VastaaPoista