Google+ Followers

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

PÄIVÄN SANANEN: eräänlainen sinfonia

"Olemme kaikki riippuvaisia toisistamme monella tavalla. Olemme riippuvaisia papista, lukkarista, talonpojasta, kupparista...Se on keskinäistä riippuvuutta. Hienoa! Tällä tavoin rakennamme yhteiskuntaa ja jaamme eri ihmisille erilaisia tehtäviä kaikkien hyvinvoinnin edistämiseksi toimiaksemme paremmin ja elääksemme tehokkaammin. Niin ainakin toivomme tapahtuvan. Mutta mitä merkitsee se, että olemme riippuvaisia toisista psykologisesti ja tunnepohjaisesti? Se tarkoittaa sitä, että riipumme kiinni toisissa ihmisissä oman onnellisuutemme tähden.
Ajatelkaapa sitä. Sillä jos teette näin, olette seuraavaksi tietäen tai tietämättänne VAATIMASSA, että muiden ihmisten on edistettävä teidän onnellisuuttanne. Seuraava askel on pelko:  menettämisen, vieraantumisen, hylätyksi tulemisen pelko ja toinen toistensa vahtiminen. Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa. Siinä, missä on rakkautta, ei ole mitään vaatimuksia, odotuksia tai riippuvuutta. En vaadi teitä tekemään minua onnelliseksi; onnellisuuteni ei ole teistä kiinni. Jos jätätte minut, en vaivu itsesääliin. Nautin seurastanne tavattomasti, mutta en riipu teissä kiinni.
Nautin seurastanne takertumatta teihin. Todellisuudessa en nauti teistä, vaan jostakin, joka on teitä että minua suurempi. Se on jotakin, jonka olen löytänyt: eräänlainen sinfonia, orkesteri joka soittaa teidän läsnäolossanne yhtä kappaletta, mutta kun lähdette, se ei lakkaa soittamasta. Kun tapaan toisen ihmisen, se soittaa toista kappaletta, joka myös on hyvin viihdyttävää. Ja kun olen yksin, se soittaa yhä. Orkesterilla on laaja ohjelmisto eikä se lakkaa koskaan soittamasta." Anthony De Mello




Päivän musiikki: 



10 kommenttia:

  1. Päivän kommentti: kun tuota riippuvuussuhdetta alkaa mielessään katkaisemaan, ego väittää sen olevan tuhoisa ihmissuhteille, että läheiset ihmiset temmattaisiin elämästäni pois, tai että heille tapahtuisi jotain kauheaa, JOS vaan menen katkaisemaan riippuvuuslangan heihin.. Ego väittää kanssaihmisteni vaistoavan langan katkaisemisen ja he masentuvat lähelläni tuntiessaan olevansa minulle arvottomia..
    Ego myös voi alkaa järjestellä asioita niin että näyttäisi siltä kuin sen uhkaus olisi totta, mutta uhkaus näyttää uhkaavalta vain niin kauan kuin samaistun siihen.Egon voi osoittaa valehtelijaksi, mutta se vaatii mielenkuria ja luottamusta Itseen.Ja vasta tämän riippuvuuden katkaisemisen jälkeen kanssaihmiset oikeasti näkee arvokkaina.

    VastaaPoista
  2. Päivän vastaus: Totta, egolla on aina juoni ja ajatus "mitä minä tästä hyödyn". Ego ei vaan huomaa sitä että hyöty tulee pelosta ja rakkaudettomuudesta. Vain "täysi" kykenee rakastamaan aidosti tai siis olemaan se itse rakkaus. Tässä vapausjutussa on mielestäni kyse psykologisten siteiden katkaisemisesta eikä niinkään koko egon kadottamista kokonaan, koska se on mahdotonta kadottaa kokonaan tällä ihmisyyden tasolla. On kuitenkin helpottavia kikkoja vapautua turhasta tuskasta, jotta kanssaihmiset voi nähdä arvokkaina. Ihmissuhteet ovat arvokkaita paikkoja kasvaa takaisin rakkauteen(kulunut sana). Monesti ihmissuhteissa on kyse vain riippuvuudesta, koska se toinen otetaan täydentämään minua. Rakkaus kuitenkin vain jakaa, eikä vaadi mitään. Itsessä on jo valmiina kaikki se mitä niin harhaisesti muista haetaan tai odotetaan. Olen nykyään sitä mieltäpuolta että riittää kun tekee havaintoja ja tarkkailee itseään sekä omia "demoneitaan", tuo ne ilmi ja hups, "demonit" ovat kadonneet...ainakin sen aikaa kunnes taas kehittelee itselleen uusia...;-)

    VastaaPoista
  3. Päivän helpotus (egolle): ei tosiaankaan tarvitse edes yrittää kadottaa egoa,hätistää pois.Kyse on,äh,no tuota, päivän valinnasta: teenkö tänään havaintoja egon vai Pyhän Hengen kanssa. Jälkimmäistä käyttäen riippuvuuslanka ihmisiin/asioihin paremminkin haihtuu itsestään omana aikanaan kuin katkeaisi äkillisesti minun toimestani (= päivän korjaus vertauksiini).

    VastaaPoista
  4. Aivan näin. Annan harhojen kadota ajan mukana ihan automaattisesti eikä minun tarvitse tämän hetken ymmärrykseni mukaan tehdä mitään muuta kuin tarkkailla ja päästää irti (anteeksianto). Tuli tässä mieleeni, että aika monella ei niin henkisen polun valinneena ihmiselläkin tapahtuu myös anteeksiantoa, koska "aika parantaa haavat". Eihän mikään epätodellinen voi olla todellista. Mitään pahaa ei ole koskaan edes tapahtunut kuin mielessä joka on erkaantunut ykseydestä pois. Olemisen tila, paras tila. Olemme syyttömiä korkeimman edessä, mutta ihmisille joudumme vielä antamaan anteeksi koska ihminen ei tiedä/muista totuutta. Todellisuuden näkökulmasta edes anteeksiantoa ei tarvita. Olemme vapaita totuudessa, mutta tarinassa sidottuja. :-)

    VastaaPoista
  5. Annan anteeksi itselleni ajatukseni/kuvitelmani toisesta ihmisestä, mielikuvan jonka havaitsen värittyneeksi. Huomaan, kuinka riippuvaiseksi olen itseni tuosta kuvasta tehnyt, esimerkiksi nuorissa aikuisissa lapsissani: olen mielessäni kahlinnut heidät tietynlaisiksi luonteiksi, kehoiksi, mieltymyksiksi - ja ennenkaikkea millaiseksi kuvittelen heidän kuvittelevan minut - ja näissä kuvitteissa pysyttelen.Aikani.Kunnes huomaan, etten yli kahteenkymmeneen vuoteen ole kohdannut oikeasti lapsiani ollenkaan! Siinä tulee hetki, joka sallii anteeksiannon tapahtua ja riippuvuuslangan alkaa haihtumaan.
    Luin viime viikolla päivästä toiseen samaa kohtaa Iok:sta - tämä nyt vaan on niin hyvä:
    (Luku 4 egon harhat,II. ego ja väärä itsemääräämisoikeus)
    "..Jokainen tekee itselleen egon eli itsen, joka häilyväisyytensä vuoksi on altis suunnattomille vaihteluille.Ihminen tekee egon myös jokaiselle näkemälleen toiselle henkilölle, ja myös se on yhtä vaihteleva. Näiden kahden vuorovaikutus on prosessi, joka muuttaa kumpaakin, koska Muuttumaton ei niitä tehnyt eikä niitä tehty yhdessä Sen kanssa. On tärkeätä huomata, että tämä muutos voi tapahtua -ja tapahtuukin- yhtä helposti, olipa vuorovaikutus mielessä tai sellaisessa tilassa, johon kuuluu fyysistä läheisyyttä. Toisen egon ajatteleminen muuttaa yhtä tehokkaasti vastaavaa havaintoa tuosta kehosta kuin fyysinen vuorovaikutus. Parempaa esimerkkiä ei voisi ollakaan siitä, että ego on pelkkä ajatus eikä tosiasia. "

    Olet varmaan löytänyt/kokenut tarkkailussasi sen kohdan mielessäsi, joka on vapaa niin omaa itseä koskevasta kuin kanssaihmistä koskevasta mielikuvasta, kohdan, joka vain ON.. sanoilla ei pysty kuvailemaan sen hetkistä fiilistä kuinka siinä kokee tuon "toisen"; siiinä on läsnä jotain miljardi kertaa kauniimpaa kuin ikinä egon avulla pystyisi kuvittelemaan.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, sanon tässä että kuvittelen löytäväni paikan itsessäni jossa olen vapaa, mutta käytännössä olen SIINÄ eikä se ole mitään, en edes osaa sanoa missä vaiheessa olen kasvanut siihen tietoisuuteen jossa jokainen vain on. Joskus(en osaa sanoa koska) tietysti huomaan arvostelevan mieleni, mutta se ei ahista mua eikä tee minua syylliseksi, koska se on vain ohimenevää ja huvittavaa.On hienoa kun on siinä ymmärryksen tasolla että kaikki on tavalla tai toisella harhaa, niin ei tarvitse ottaa kaikkea niin vakavasti. Joskus on päiviä että olen täysin unessa esim. väsyneenä;-) Mielikuvat on helppo antaa anteeksi, koska ne ovat vain kasa hassuja ajatusryppäitä. ;-) Joskus saatan jopa heittäytyä tahallaan maailman harhoihin, mutta kauaa siellä ei jaksa olla, ainakaan vakavana...;-) Tämmöistä minä kuvittelin tässä ja nyt ja tämän kirjoitti hyvän tuulinen ja pirteä henkilö. En voi tietää mitä olisin kirjoittanut väsyneenä ja ahdistuneena...ehkäpä saman asian hieman erilailla..? ;-)

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvä lainaus De Mellolta. Mutta, voiko tällä tasolla olla parisuhteessa olematta lainkaan riippuvainen toisesta?

    VastaaPoista
  8. Voi toki olla riipumaton mutta ei kai se riippuvaisuuskaan ole paha asia jos sen sijainti on vain omassa mielessä, jota tarkkaillaan ja se hyväksytään..:-) Jos on onnellinen koko ajan niin sitä vähemmän on riippuvainen siitä että toinen tekisi minut onnelliseksi. Ensin on oltava itse rakkaus, jotta voi kokea aidon rakkauden elämässään. Ainakaan koskaan aikaisemmin kukaan ei ole tuonut minulle rakkautta, vaan minun on ollut pakko löytää se ensin itsestäni. Mitä jos se meneekin niin, että me vain muistutamme toisillemme omasta rakkaudestamme? Rakkaus on myös sitä että hyväksymme vajaavaisuutemme egossa. Näin ajattelen nyt.

    VastaaPoista
  9. Varmasti aito rakkaus lähtee omasta sisimmästä. Aloin pohtia, millä tavalla riippuvuus ja tarvitsevuus eroavat toisistaan? Eikö siinä jokin tarve kuitenkin ole taustalla kun muodostaa parisuhteen, onhan rakkauden jakaminenkin tarve (?)

    VastaaPoista
  10. Tarvitsevuus on matka itseen, tarve kasvaa takaisin todelliseen itseen eli rakkauteen, kun taas riippuvuus on toisen muuttamista ja todellisen itsen kadottamista toisen ihmisen uneen. Kahlinta ja hallinta väsyttää ja käy mielenrauhan päälle kun taas itselle tietoisena oleminen on riippumatonta ulkoisista tekijöistä. Rakkauden jakaminen ei ole tarve eikä se tarvi, vaan se jakaa koska sillä on. Mitä tapahtuisi jos jokainen jakaisi rakkautta? ;-)

    VastaaPoista