Google+ Followers

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Olutbaareja ja teekuppien kilinää. Yksinkertaista henkistä elämää.

"En ole koskaan varsinaisesti lakannut tekemästä henkisiä harjoituksia. Ne vain jäivät pois omalla painollaan, kun ymmärsin, että se, joka istuu mietiskelemässä on sama kuin se, joka istuu paikallisessa baarissa olutlasin äärellä. Ja eihän kukaan oikeastaan istu mietiskelemässä eikä nauttimassa olutta. Ajattelin aiemmin, että mietiskeleminen oli jotenkin "ylevämpää" tai "henkisempää" kuin oluen juominen, mutta tälläiset hajottavat käsitteet katosivat tiehensä, kun kaikkien tekojen samanarvoisuus paljastui. Tämän myötä jäi myös mietiskeleminen eikä itsetutkiskeluun ollut enää tarvetta. Nykyään en tunne mitään mielenkiintoa mietiskelyä, läsnäolon kokemista tai hiljaisuuden tuntemista kohtaan. Elämä- sellaisena kuin se on- on aina tarpeeksi.
Mutta tietenkin, jos haluat saada jonkinlaisen henkisen harjoittamismenetelmän, voin kyllä antaa sellaisen sinulle...
Kappas, sinähän teetkin sitä jo."


"Katselen pöydän toisella puolella istuvaa vaimoani. Amya. Eikä hän tietenkään ole mitenkään "minun". Ei täällä ole mitään, joka voisi mitenkään omistaa yhtään mitään toisesta ihmisestä nyt puhumattakaan. Ei täällä ole ketään, joka voisi omistaa jotakin. Amy on minun tarinani ja minä olen hänen tarinansa. Katselen pöydän toiselle puolelle ja näen, että tyttö juo teetä. "Minun tyttöystäväni" on vain tarina. Mitä oikeasti on? On tyttö, joka juo teetä juuri nyt. Aivan, juuri nyt - siinä on kaikki, mitä on. Missä on tämä "meidän ihmissuhteeksemme" kutsuttu juttu? En minä kyllä näe mitään muuta kuin sen, mikä tapahtuu juuri nyt. On poika ja tyttö, jotka juovat teetä yhdessä.
Eikä edes sitä. Jopa "poika ja tyttö, jotka juovat teetä yhdessä" on vain tarinaa. On vain tämä: hengitys, sydämenlyönnit, äänet taustalla, värit, teekuppien kilinä, teen lämpö, puhe, valo, kuumuus. Mitään muuta ei ole. Ja tässä ei ole koskaan mitään, mikä erottaisi meidät. Elämässä tulee usein väliin "ihmissuhteeksi" kutsuttu asia. Se peittää alleen sen välittömyyden, jolla ei ole mitään tekemistä kahden erillisen ihmisen kanssa. Se on kuin kolmas taho, joka leijuu ilmassa meidän kahden välillä. Minä, sinä ja "meidän ihmissuhteemme". Meidän tarpeemme, meidän halumme, meidän odotuksemme.
Mitä tapahtuu, kun tämä kaikki katoaa? Mitä tapahtuu kun kaikki menneisyyden painolasti muuttuu merkityksettömäksi? Silloin on vain tämä: tyttö istumassa, juomassa teetä ja puhumassa, ja hänen puheensa on suunnattu jonnekin tännepäin. Se on käsittämättömän yksinkertaista. Se on kaikkein yksinkertaisin asia maailmassa. Koska tyttö ei ole minun, ei ole mitään "rakkaussuhdettakaan" jota pitäisi puolustaa. Ei ole mitään, mistä olla huolissaan, mitään mistä pitää kiinni. Ei minkäänlaista omistamisen tuntua.
Koska hän ei ole minun, voin nähdä täysin selkeästi sen, mikä hän todella on. Koska ei ole mitään, mikä olisi tiellä, on tilaa kuunnella, nähdä todella, vain olla tässä, juoda teetä ja nauttia tästä yhteisestä hetkestä- eikä mitään muuta oikeasti olekaan.
Koska hän ei ole tyttöystäväni, on vain pyyteetöntä rakkautta. Miten käsittämättömän arvokasta. Miten uskomattoman yksinkertaista.
Ja millainen vapaus siinä piileekään! Ei ole yhtään mitään, mikä pitäisi meidät yhdessä. Meillä on molemmilla täysi vapaus kävellä tiehemme. Emmekä kuitenkaan ole tehneet sitä. Se hämmästyttää minua aina: hänellä on täysi vapaus kävellä tiehensä mutta hän ei ole vielä tehnyt sitä. Jonain päivänä hän ehkä tekee sen. Ehkä minä teen sen jonakin päivänä. Kenties huomenna. Kuka voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Mutta nyt on vain tyttö, joka istuu tuossa juomassa teetään, ja jäljelle jää vain kiitollisuus siitä, että hän on tässä. Tiedän, ettei hänen tarvitsisi olla (koska hän on vapaa), mutta hän vain on. Tiedän, ettei minun tarvitsisi olla (koska minä olen vapaa), mutta silti olen.
Kaikki on niin viatonta: hän on vain tyttönen, joka istuu tuossa juomassa teetään ja kertomassa minulle päivästään. Ei ole minkäänlaista halua omistaa mitään tästä. Se on mitä se on, ja se riittää. Kuka haluaa mitään "ihmissuhdetta", kun tällainen armo on jo olemassa?
Ja kuitenkin, jos satut kysymään, vastaan sinulle, että hän on "minun vaimoni". Se on minun tapani sanoa lyhyesti kaikki edellä esitetty."




 "Joskus minulle oli hyvin tärkeää, että elämälläni oli tarkoitus. Yritin vuosikausia selvittää, mikä tämä tarkoitus on. Tulin hyvin onnettomaksi tehdessäni niin. Kaikkien muiden elämällä näytti olevan tarkoitus, mutta omaani en löytänyt mitenkään.
Miten ihanaa on tajuta, ettei elämä tarvitse tarkoitusta, että sen tarkoitus on sen nykyinen tarkoitukseton ilmentymä. Onko musiikilla tarkoitusta? Onko auringonlaskulla tarkoitusta? Onko tanssilla tarkoitus? Niiden tarkoitus on kuuntelemisessa, näkemisessä ja tanssimisessa. Elämä on samanaikaisesti sekä tarkoituksellista että tarkoituksetonta. Se on molempia eikä kumpaakaan.
Miten ihanaa onkaan tajuta, että tarkoitukseni- jos sitä nyt ylipäätään on - on vain istua tässä, hengittää, antaa sydämen lyödä ja äänten tapahtua. Mikä mahtava vapaus siihen kätkeytyykään."






"Rakkaus on, kun välillämme ei ole mitään. Eikä välillämme ole koskaan mitään. On vain rakkaus."

"Pelkkä tällä tuolilla istuminen, hengittäminen, pelkkä tämä riittää. Siinä on enemmän kuin tarpeeksi.
Ja kun näet tämän, voit elää tavallista elämää. Heräät yhä aamuisin, puet vaatteet yllesi, kävelet haukkaamaan raitista ilmaa, pilkot puita ja kannat vettä ja teet kaikkea sitä, mitä olet ennenkin tehnyt.
Mikään ei ole muuttunut: elät yhä tuiki tavallista elämää. Ja kuitenkin, kaikki on muuttunut, sillä mielesi ei enää ole raskas eikä vakava; etsiminen on lakannut.
Etsijä on kuollut."




"Jutun juju on tämä: kun et ole mitään, kun sinulla ei ole mitään ja kun jäljelle jää vain läsnäolo, ei ole muuta kuin hämmästyttävä avoimuus kaikelle: tunteille, tuntemuksille - kaikelle, mitä elämällä on tarjottavanaan. Silloin ymmärretään. että kun elämä on yritetty tukahduttaa, siitä on seurannut vain uupumusta, turhautumista ja epätoivoa. Elämän tukahduttamisyritys ei siis onnistunut, sillä elämä voittaa aina. Se murtautuu ulos kaikista pyrkimyksistä. Se polttaa kaiken paikalleen. Se on puhdasta elävyyttä. Se on raakaa energiaa. Sitä ei voi mitenkään tukahduttaa. Se ei siedä sitä.
Vapautuminen on tietyssä mielessä menettämistä. Se on kaiken sellaisen menettämistä, mikä ei ole tarpeen. Kaiken roskan menettämistä. Se on sen näkemistä selkeästi, mikä on aina ollutkin, mutta minkä on koko elämänsä ajan jättänyt huomiotta etsiessään jotakin enemmän.
Se on elämää ilman etsimistä. Se on etsijän kuolema ja jonkin muun alku."

Jeff Foster



6 kommenttia:

  1. Tästä tuli tähän hetkeen tarvitsemani, kiitos.

    VastaaPoista
  2. Laajennetaampa ajatusta, ettei ihmistä voi omistaa: tämä koskee myös lapsi-vanhempi-suhdetta, siinäkin on lopulta kyse vapaaehtoisesta suhteessa olemisesta: äidillä tai isällä on vapaus joko olla lapsensa kanssa tai sitten ei olla. Jos joku vanhempi päättää kävellä pois lapsensa elämästä, se on hänen oma asiansa. Aikuinen lapsi taas vapaaehtoisesti päättää, osallistuuko vanhenevan äitinsä hoitoon vai ei.
    Ihmissuhteet pidetään yllä syyllisyydellä ("pakkohan se on äidin 80-vuotisjuhlissa olla typerän veljenvaimon kera ja sitä sietää, kun äiti kerran niin haluaa..") Millaisia ovat ihmissuhteet joita ei hoidella omalla syyllisyyden/pakon ajatuksella, vaan sen sijaan pyyteettömällä rakkaudella?

    VastaaPoista
  3. Nokkela Nauris laukoi suoran totuuden: "pidetään yllä syyllisyydellä". Olen vasta aikuisena tajunnut antaa anteeksi menneisyydelle, koska olen oppinut ottamaan vastuun itsestäni. On hieman rajua kamaa olla riippumaton (niin paljon kuin se on mahdollista), mutta uskon, että se minkä elämä minulle antaa, niin sitä rakastan ja jos elämä multa "vie" jotain, niin rakastan sitä silti. Minun vanhempani ja esi-isäni ovat syyttömiä näytökseeni, koska voin itse muuttaa tapaani katsella maailmaa/leffaa. P.s. syyllisyydelle terkut: "kiva kun kävit, mutta parempi että lähdet".
    Pirre: kiitos itsellesi, kiva ettei se pari tuntia mennyt hukkaan...:-)

    VastaaPoista
  4. Todella hyviä, ihan kuin olisin lukenut ekaa kertaa, tuntuivat niin tuoreilta :) Egolle on kyllä tosi pelottavaa olla yhdessä täydessä vapaudessa, ilman mitään mitä voisi kutsua suhteeksi,.

    VastaaPoista
  5. Niin, ego tahtoo vain määritelmiä ja sen kautta tulevaa kontrollia ja omistamista. Jos ensin menee suhteeseen ja rakentaa suhteeseen kuuluvat asiat, on loukussa ja pettyy, koska sekin "kuuluu" suhteeseen, mutta jos ensin hakee vapauden itsestään ja menee sitten suhteeseen vapaasta tahdosta ja rakkaudesta, niin onhan se ihan eri juttu..kai? En tiedä.:-)

    VastaaPoista