Rakkaus on sydänten murskaamista!

Kuten saatoit huomata itsessäsi, kirjoituksen otsikko ehkä herätti sinussa jonkinlaisia mielikuvia, kenties se herätti jopa jonkinasteista tuomitsemista? 
Nyt voinkin vaihtaa otsikon "Rakkaus on mielikuvien murskaamista".

Rakkaus on kaikenkattavaa ja ikuista, siksi kaikki se kuvitelma mitä se on ja voisi olla, on vain oman mielen tuotetta. Kaikki kuvitelma siitä mitä Rakkaus on, on kuin sideharso totuuden edessä. Ego ei voi koskaan tietää mitä Rakkaus on, mutta se voi kuvitella mitä se on. Tästä johtuu se, että maallinen ja pinnallinen rakkaus haalistuu ja katoaa.  Egon tekemä rakkaus kumpuaa pohjimmiltaan jopa pelosta. Ego rakastaa vain menneisyyden pohjalta ja opittujen kaavojen kautta. Egon rakkaus on pelkkää usvaa ja kuvitelmaa.
Jokaisella on varmasti kokemusta siitä, miten alkuhuuman jälkeen alkaa totuus paljastumaan, rakastelun jälkeen on tullut tyhjä olo tai uuden auton tai talon viehätys katoaakin arjen harmauteen tai pääkipuun. Paraskin nousuhumala muuttuu krapulaksi. Intohimoinen tunteikas romanssi hajoaa draamaan. Meditaatio loppuu siihen kun nousee ylös ja hammasta alkaa särkemään. Hienoimmankin henkisen kirjan lukeminen loppuu viimeiseen sivuun, jonka jälkeen tavallinen arki alkaa. Jumala ei tiedä mitään siitä minkälainen sekasotku täällä maailmassa on, eikä Jumala luonut mitään tänne dualistiseen maailmankaikkeuteen. Kaikki mitä koskaan olet yrittänyt saavuttaa täällä ajassa, koituu lopulta turhaksi etsimiseksi. Vain ego etsii. Vain ego ratkoo. Vain ego analysoi. Vain ego pelkää. Vain ego odottaa. Vain ego katsoo menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Ego keksi kaavat ja mysteerit.
On erittäin tärkeää osata erottaa Rakkaus ja pelko toisistaan. Eikä se tapahdu pelkkiä kirjoja lukemalla vaan elämällä. On eduksi nähdä että pelon maailma ei ole totta.

Kuitenkin homma ei ole niin huonosti kun voisi kuvitella, sillä Rakkaus ON AINA, tässä ja nyt. Se ei etsi eikä arvostele. Rakkaudessa ei kehitytä, koska se on jo täydellinen itsessään. Rakkaus on. Rakkaus on rauha itse.
Tämä kuulostaa niin yksinkertaiselta ja helpolta, että egoa oikein hirvittää. Se sanoo välittömästi: "Minun täytyy kehittyä ja etsiä rakkaus". Näin peli jatkuu.

Miten sitten elää jos mieli paukuttaa arvostelua ilmoille, tuntee huonommuutta kehityksen toivossa? Miten elää jos pelin on jatkuttava? Miten elää jos mikään ei enää tunnu miltään? Miten elää jos näkee tunteiden läpi totuuteen? Miten elää jos mikään peli ei enää ikinä näytä todelta? Miten elää jos näkee egon sideharson eli kuvitellun rakkauden todellisen Rakkauden edessä? Miten elää jos ei koe jatkuvaa rauhaa?

Ei ainakaan esittämällä henkistä tai valaistunutta ihmistä. Sekin on vain ajatus, kuvitelma ITSESTÄ.
Jonkinlaisen oivalluksen tehtyäni olen alkanut elämään ihan tavallista elämää. Jos jokin pimeys tai vastoinkäyminen näyttää tapahtuvan, tiedän olevani täysin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Silloin muistan Rakkauden. Mitä enemmän kohtaan omaa heikkoutta itsessäni, sitä enemmän muistan, että mitä siinä Rakkauden edessä vielä on. Olen tarkkailijan roolissa, tarkkailijan joka valitsee.
Ihme ja kumma, mutta elämä muuttuu aika rauhalliseksi ja jopa onnelliseksi kun syyllisyys ja pelko vähenee, eikä tarvitse olla mitään muuta kuin mitä on. Tulevaisuuteen juokseminen loppuu eikä menneisyyden traumoissa tarvitse kylpeä.  Kun uskaltaa vastaanottaa sen mikä ilmenee, uskaltaa olla heikko ja jopa nauraa itselleen.
Oman kokemukseni mukaan minun ei tarvitse olla parempi ihminen eikä tehdä parempia valintoja eikä minun tarvitse osata edes antaa anteeksi jos en kykene. Armo tälle hetkelle, oman viattomuuden muistaminen on kaiken aa ja oo. Antaa Rakkauden antaa minussa anteeksi kaiken sen, minkä kuvittelin maailmassa tapahtuneen.

Olen ymmärtänyt sen, että en voi kontrolloida sitä mitä kaikkea pelkoa ja syyllisyyttä olen alitajuntaani ahtanut. Siksi vaditaan nöyryyttä ja aikaakin sen anteeksiantamiseen. Siksi olen täällä ja siksi sinä olet peilini. Olen täällä siksi, että muistaisin Rakkauden!
Tämän oivalluksen jälkeen ihmisuhteekin saavat ihan uuden näkökulman.

Rakkaus ei ole pelkissä tunteissa ja kuvitelmissa vellomista, vaan tämän hetken hyväksymistä sellaisena kuin se ilmenee. Ikuinen tämä hetki on aina täysin viaton. Oma tulkintani siitä ei tunnu sitä olevan, mutta antaa tulkintanikin tapahtua, sillä Rakkaus ei jätä mitään ulkopuolelleen. Tähän loppuu kaikki pelaamiseen samaistuminen, vaikka se se pelaaminenkin saa ilmetä.

Enää ei tarvitse kartella vastoinkäymisiä eikä pakoilla omaa pimeää puoltaan. Kun kykenee hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, pystyy hyväksymään toisenkin.  On aivan sama onko henkinen ihminen tai ei koska nyt muistaa sen, että jokainen on henkinen ihminen ja jokainen on yhtä ja samaa Rakkautta.

T:Jake