"Pirstaleisiin nukahtaminen on asia josta toki herätän. Jos pyydät, se tapahtuu "nopeammin", mutta ketään ei jätetä taivaan ulkopuolelle. Herätän erillisyyden unen Ikuisen Isän syliin. Tehtäväni ei ole opastaa sinua paremmaksi kehoksi, paremmaksi ihmiseksi, henkisemmäksi ihmiseksi eikä pelastamaan loppua maailmaa. Tehtäväni on herättää sinut unestasi."
Minä: Heips,mikä boogie?
Rakkaus: Paras Boogie.
Minä: Taas löydän itseni täältä. Tossa aamumeditoidessa risteili jotain ohikiitäviä ajatuksia miellyttämisestä, aitoudesta, peilaamisesta, peloista, Rakastamisesta ja sen vaikeudesta.
Mitä se miellyttäminen on ja onko se jotenkin hyvä vai huono asia?
Rakkaus: Kannaltasi katsottuna miellyttäminen tulee pelosta, että ei riitä sellaisena kuin on. Haluaa olla muiden silmille enemmän kuin on. Taustalla uskomus, että on jotenkin vajaa. Pitkälle edennyt miellyttämisen tarve johtaa hallintaan ja siihen, että haluaa olla erillinen ja voittaa asiat ja ihmiset puolelleen.
Hän joka on varma Rakkaudesta, hän joka tietää mihin kulkea, hän joka luottaa Rakkauteen ja Hengen yhteyteen, alkaa olemaan oma itsensä. Luottaa siihen, että jokainen sana ja teko kuuluu olla. Näytteleminen vähenee. Miellyttämisen tarve vähenee...
Minä: Siksikö lapsi kiukuttelee kotona äidille pitkän koulupäivän jälkeen kun on pitänyt pinnistellä miellyttämisen maailmassa? Siksikö parisuhteissa tulee se surullisen kuuluisa hetki kun erotaan riidan päätteeksi? Siksikö sydän ystävä saa nähdä ja kuulla ystävänsä huolet ja murheet?
Taitaa olla niin, että tuo kaikki negatiiviseksi luokittelemat asiat ovatkin vain kulissien murenemista. Miellyttämisen hajoamista lähemmäksi totuutta. Omaksi itseksi.
Hyvänä esimerkkinä parisuhteen (muutkin suhteet) kaavio:
Tutustuminen= Hyvän kuvan antaminen toiselle
Ihastuminen= Miellyttäminen sanoin, teoin ja kulissien rakentamista
Rakastuminen= Kulissien pitäminen helppoa kunnes pieniä murtumisen hetkiä, kun ei enää jaksa esittää mitään...
Rakastaminen: Jos saa rakkautta, sitä alkaa rentoutumaan ja valo pääsee pimeyteen. Tiuskimista ja riitojakin...menneisyyden pelot ja epävarmuudet tulevat esiin. Uskalletaan näyttää muitakin tunteita kuin niitä ihania. Yleensä tässä vaiheessa se pelko projisoidaan toiseen eli ego yrittää tehdä toisesta syyllisen. Suuri mahdollisuus parantumiseen, jos 2 tiedostavaa ja henkistä aikuista jotka luottavat Rakkauteen. Ilman Rakkautta ei voi olla aitoutta ja rehellisyyttä eikä lujuutta.
Näin lyhykäisesti. Tai sitten toinen mahdollisuus on aina lennellä kukasta kukkaan miellyttämässä (hakemassa ja etsimässä uutta ja parempaa rakkautta) tai pysyä mukavuus alueella ettei ikinä vaan sattuisi mitään ja ettei menneisyys vaan toistuisi. Miellyttäminen on hyvä keino piilotua omilta todellisilta tunteilta ja siltä, että ei uskalleta olla aitoja, sellasia kuin ollemme.
Minusta miellyttämisessä on kyse väärän identiteetin ylläpitämisestä. Todellisen Minän piilottamisesta. Kuvitelmista siitä, että kuvittelen olevani hyvä ihminen ja muut eivät sitä ole. Voiko kukaan ikinä nähdä todellista minua jos pidän pelkän kivan tyypin kulisseja yllä? Kuinka paljon jää energiaa siihen jos ei esitä mitään?
Itseäni ainakin pelottaa se ajatus, että kukaan ei näe minua jos en ole kiva, henkinen, ihana, viisas, hyväntuulinen, jakava...mitä jos minusta et hyödykään mitenkään, mitä jos olenkin väsynyt ja kiukutteleva tai poissa tolaltani? Mitä jos valjastankin oman pimeän puoleni, jääkö siihen ketään? Yleensä ei ole jäänyt, ja se pelottaa mua vieläkin enemmän...se ruokkii uskomustani hylätyksi tulemisesta lisää. Tekisi siis mieleni miellyttää vielä enemmän jotta kelpaisin...aikamoinen kiertokulku...
Rakkaus: Minä jään. Tämänkin ajatusprosessisi jälkeen olen kanssasi.
Minä: Ihana, kiitos. Kiitos että olet.
Luulen että todellisen Rakkauden ei todellakaan tarvitse miellyttää. Annan esimerkkejä:
Ihmisessä tapahtuu hengitys, tärkeä tapa pysyä hengissä. Miellyttääkö se? Tarvitseeko sen ajatella että annan sinulle vielä yhden hengityksen, jotta kelpaisit minulle? Tuuli; tarviiko tuulen ja ilman miellyttää meitä? "Anna nyt teille tuulen/ilman jotta pysytte elossa." Pieni lapsi ei miellytä ketään, se vain ON. Kunnes häneen alkaa syntymään pelkoa. Pahinta on se, että äiti tuomitsee eikä ole läsnä. Nämä kaikki saattaa vanhempana liittyä siihen selviytymis-stragediaan, että pitää selviytyä ihmisten kanssa. Kun miellyttää, ei tule tuomituksi.
Luonto ei miellytä ketään, ei sen tarvitse. Mekin olemme täällä ajassa osa luontoa, eikä meidän tarvitsisi miellyttää. Luonto on aito. Kun puut heiluvat tuulessa ja kun sade ropisee kattoon, se vain tapahtuu. Kun ukkostaa ja salamoi, todellakin on sen aika. Salama ei miellytä ketään mutta Rakkaus antaa sen kaiken ilmetä. Miellyttämisen taakka on raskas eikä mitenkään rakkaudellista, vaikka se sellaiseksi monesti tulkitaankin. Toki saa miellyttää, mutta kunhan muistaa että Rakkauden EI TARVITSE miellyttää.
Rakkauden osoitukset eivät tarvitse ponnisteluja. Jos haluat aidosti antaa ja jakaa sitä, se kumpuaa aidosta olemuksesta eikä suorituksesta, siitä ajatuksesta että "nyt haluan selvitä tästä rakastavana ja hyvänä ihmisenä". Ikäänkuin katsoja on siitä "vastuussa" miten paljon Rakkautta näkee. Todellinen Rakkaus riittää aina tässä ja nyt. Miellyttäminen tulee pelosta ja siksi se on egosta.
Jotta ei menisi Jeesusteluksi, tunnistan itsessäni vielä paljon miellyttämistä. Jos esimies pyytää minua johonkin tekemään jossain muussa toimipisteessä töitä, vastaan usein kyllä. Jos vastaan kävelee ihminen ja moikkaa minulle, moikkaan takaisin. Halu olla hyvä ja mukava ihminen muille. En uskalla mennä kylille kertomaan että "ei nyt kiinnosta". Töissä on oltava hyvä työntekijä.
Kuitenkin olen herännyt sen verran, että läheisimmissä suhteissa saatan päästellä sammakoita suustani (flow) ja otan jätetyksi tulemisen riskejä, koska se vain ilmenee. En ikinä halua olla huono tai paha...ilmennän vain mahdollisimman helposti ja vapaasti itseäni joka hetki. En jaksa elää raskasta feikkielämää. Nopeasti viuhahtavat eri fiilikset ovat okei. On ok tuntea väsymystä, erillisyyttä, pelkoa, naurua, iloa, kaikkea ja vaikka esitänkin omaa rooliani täällä ajassa, ei huvita esittää roolin päälle roolia...Jos joku näkee minut, se on vain plussaa.
Rakkaus: Rakkaus on. Minulle kelpaat. Minulle saat esittää jos tahdot, Minussa et vähene milloinkaan.
Minä: Nii taidan tässäkin vain kertoilla ehtoja miten täällä pitää elää....huoh.
Rakkaus: Anna tulla, Minä en vähene vaikka avaudut ja avaat. Se on sinun prosessissi nyt. Älä miellytä. Minua ei tarvitse miellyttää mitenkään. Juuri nyt sitä opettelemme.
Minä: Heh, kiitos, ainii...
Sitten voisinkin avautua henkisistä kulisseista.
En -tällä hetkellä- tunne suurta halua tunkea pärstääni tänne blogiin, enkä halua tehdä rahaa, kirjoittaa kirjoja, esiintyä lavalla puhumassa, käydä henkisissä kokouksissa, satsangeissa, en etsi guruani, en halua nähdä enneunia, en pukeutua luomuun, en syödä kasvisruokaa, en koe pakottavaa tarvetta puhua henkisistä asioista kenellekään tuolla arkikentällä (sekin saa ilmetä jos se ilmenee), en halua opettaa ketään guruna eikä kiinnostus riitä olemaan ainut totuus maailmassa. Ei kiinnosta parantavat kivet, astrologia, zen, enkelit, riimut, luonnon uskonnot, Jumalien palvonnat, 7 askeleen ryhmät, kristinusko, Jehova, saatana, ateismi, ufot, henget, jooga, hippihousut, pentagrammit, meditaatimusa, maailman parannus, roskien lajittelu, valaistuminen, levitointi, minä olen messut, hippikommuunit, henkiset festarit, Oshon meditaatiot, jatkuva mielenrauha, vain resonoivat ihmiset, henkien manaukset, etä parantaminen, Jeesuksen toinen tuleminen, äiti amman yhteisö, minimalismi, intia, peace &love eikä mua juurikaan kiinnosta pelkästään kauniiksi luokittelemat esteettiset asiat.
Mikä minua sitten kiinnostaa? Ihan vitun tavallinen elämä. Rock n roll, aamukahvi, pelkkä läsnäolo ja tämä hetki. Elämän rosoisuus, sellasena kuin nyt esiintyy. Jokainen tunne ja jokainen elämän luoma sointu, nämä sanat, työ, omien ajatusten seuraaminen, roso ja rapa, pyöräily, sosiaalinen media, sade, pimeys ja aurinkon paiste, ketoosissa oleminen. Minua kiinnostaa muiden ihmisten näkökulmat ja kaikki se paska joka minussa odottaa päästä valoon ja Rakkauteen (mikä se Rakkaus sitten onkaan). Kulissit ei kiinnosta, tai ehkä omat kulissini jonkin verran...;-)
Minua kiinnostaa ihmisten epätäydellisyys ja aidot keskustelut. Kävely ja nauraminen. Arki ja rutiinit. Minua kiinnostaa monet asiat sellaiset asiat joita karkuun juostaan tai kielletään. Oma epätäydellisyys kiinnostaa ja sen hyväksyminen. Minua kiinnostaa anteeksianto kaikelle tälle, kaikelle mikä kiinnostaa tai ei kiinnosta. Mieluummin katson rappiotubettajaa kuin hienosti puhuvaa täydellistä ihmistä joka tavoittelee vielä enemmän täydellisyyttä. Haluan nähdä ykseyden ja Rakkauden. Minua kiinnostaa ihmisen muodot ja ihmisen tarina, vaikka se ei olekaan totta. Saatan toki innostua toisesta puolesta, mutta just siksi että kumpikin on osa kokonaisuutta. Henkinen kehittyminen on harhaa, en enää usko sellaiseen koska Rakkaus on tässä ja nyt. Mieluummin hikeä ja rock n rollia, kuin puku päällä täydellistä klassista. Jeesuskin hengaili porttojen ja köyhien kanssa. Siksi Jeesus oli oman aikansa rock n roll tähti pienen piirinsä kanssa. Sellainen resonoi minua. Lakastunut kukka on kaunis. Nykyhenkisyys on liikaa kimalletta ja harhaa. Oman egon kiillotusta. Siellä valitaan vain kiva uskomus ja henkisyyden näkökulma mutta minulle riittää elämä itsessään. Jos joku näkee kauniin ruusun, tiedän jo siinä samassa että täällä ajassa sillä ruusulla on piikkinsä jotka voi satuttaa. Jos joku valitsee auringon, muistan jo siinä samassa, että se voi polttaa ihon ja tulla syöpä. Jos joku valitsee parisuhteen, muistan jo siinä samassa että se voi olla hankalaakin. Jos joku valitsee jäätelön, muistan siinä samassa, että siitä voi mennä maha sekaisin. Jos joku valitsee urheilun, muistan siinä samassa että keho voi jumiutua tai rikkoutua. Jos joku haluaa äidiksi, muistan heti että lapsi voi olla koliikki ja siitä voi tulla vaikka koulusurmaaja. Jos joku haluaa olla natsi, muistan että hänkin haluaa olla vain rakastettu ja ymmärretty. Mä niin tiedän että vaikka kuinka esittäisi Äiti Ammaa, niin homma voi olla itsessä kesken. Kaikella täällä ajassa on puolensa. Päivällä on yönsä. Kylmällä kuumansa..tietysti on mukana monet eri vivahteet, mutta lopulta ne pirstaleet ovat vain unohduksen pirstaleita. Totuus on aina sama ja meille kaikille. Rakkaus ei tule eikä mene, mutta sitä voi toki ilmentää omalla tavallaan täällä tai olla ilmentämättä tietoisesti. Rakkaus kuitenkin on...
Tietysti kyse on vain minun MIELTYMYKSISTÄni, eikä mikään ole oikea tai väärä tapa. Haluan sanoa vain sen, että Rakkaus ei ole se mikä tapahtuu muodon tasolla, vaan kulkee ikäänkuin jokaisen MUKANA. Olit sitten lihava tai laiha, nainen tai mies, henkinen tai et, kaunis tai komea henkinen mentori, olit sitten mikä tahansa, Rakkaus vain ON tässä hetkessä. Muodon tason eläminen ja mieltymykset eivät ole missään tekemisissä aidon tämän hetken kanssa tai ON, mutta kaiken keskellä. Syyllisyys pistää tekemään elämästä henkisempää ja parempaa jotta kelpaisi Jumalalle. Ei minun tarvitse kelvata koska minä olen jo! Ihmiset jotka tavoittelevat valaistumista jonakin erityisenä paikkana, jossain muualla on egon luoma harhakuva. Valaistuminen jo tässä ja nyt. Miksi olla jatkuvassa etsimisen ja tyytymättämyyden tilassa jos voi vain olla kotona jo? Jos oikein tarkkaan kuuntelet, Rakkaus puhuu joka hetki....
Rakkaus: Sinulla on nyt paljon puhuttavaa. Rakkaus aukaisee nyt jotain.
Minä: Juu en tiedä tuleeko tää kaikki egosta vai ei, mutta nyt nämä sanat vain ilmentyvät tähän. Samoilla teemoilla mennään. Varmasti tulee vielä aika jolloin hiljennyn täysin, tai no sitähän mä elän 99.9 % muutenkin. Minusta tuntuu jo nyt että olen ihan hiljainen, vaikka nämä sanat tulevat jostain ja menevät jonnekin...kaikki tapahtuu täydessä tyyneydessä ja Rakkaudessa. Jake hahmo pälpättää ja Rakkaus vain ON. Jotenkin noin...
Rakkaus: Todellakin Minä vain olen. Nyt alat olemaan täydellisyyden ytimessä. Kaikki soljuvat sellaisena kuin ne ilmenevät. Jos sallit puhun hieman:
Olet sitten miellyttämisen uskomuksessa, henkisyyden kulisseissa, arvostelun maailmassa, vertailujen maailmassa, yksinäisyydessä, suosittu, masentunut, parisuhteessa tai mieltymyksiesi valtakunnassa. Elävä tai kuollut, niin MINÄ OLEN. Rakkaus vain ON. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu.
Vaikka sinua pelottaa, olet epävarma ja toistelet samoja ajatuksia, MINÄ OLEN kanssasi tässä ja nyt.
Minussa kaikki on hyvin ikuisesti.
Minä: Kiitos Rakkaus että olet. Tarinoiden takana viattomana ja ikuisena. Kiitos että et olet tietyssä tarinassa, mutta olet ja näet kaiken.
Rakkaus: Kiitos.
Minä: Hmmm...kuinkahan monta kertaa mä jauhan näitä muodon tason asioita muistaakseni sen, että IHAN SAMA ja että kaikki vain on? Kuinka monen monta uskomusta on jo rikkoutunut ja kadonnut totuuteen ja kuinka monta mielen kotkotusta jää pois kun ei kaikkeen jaksa tarttua?
KUITENKIN olen ihminen ja haluni sallia olla ihminen. Se tuntuu hyvältä ja helpottavalta.
Nautin ihan hitosti pienistä asioista, ja en koe mitään suurta emootiota hakea itseäni maailmasta. Olen tyytyväinen kun en ole rock tähti, upporikas, suosittu mallimies, urheilija tai suosittu guru ja kirjojen kirjoittaja. Näitäkin kirjoitan tänne vain etupäässä vain siksi että selkiytän itseäni. Samalla toteutan omaa luovuuttani, tämä taidettani ja jopa jonkinasteista runoutta. Ehkäpä jopa läppä. Ehkäpä joku saa jotain viitteitä.
Rakkaus: Tämän kuuluu tapahtua. Myllerryksestä selkeyteen. Tervetuloa kotiin lapseni.
Minä: Kiitos paljon. Haluisinkin ehkä enemmän läppää näihin keskusteluihin..ehkä hieman liian vakavaa...en ole näin vakava oikeesti.
Rakkaus: Ei nämä keskustelut vakavia ole. Valtameren pinnalle tippuvia sadepisaroita vain. Onko sillä väliä minkälainen se tippa on? Huomaatko sitä enää kun olet valtameri itse?
Minä: Ei kyl uskoisi kukaan tätä, en vain tajua mistä tuokin vastaus tuli. Hetken jo mietin sadasosa sekunnin, että tuohon ei rakkaus pysty vastaamaan mitään ja tulikin joku tippuva sadepisara kuvaus...oot kyllä aika hauskan vakava tyyppi ;-)
Rakkaus: En ole sinun tyyppiäsi, mutta me olemme me.
Minä: Kun vastaat noin, niin lyön sulle/meille luun kurkkuun ja kysyn, että mitä on kuoleman jälkeen? Jos vastaat ristiriitaisesti näihin kysymyksiin joita olen saattanut jo kysyä, niin oletkin vain egolaisen poika, etkä mikään Rakkaus, Haha! (en ole vieläkään lukenut näitä keskusteluja)
Rakkaus: Mitä vastaisit itse siihen, että mitä kuoleman jälkeen on?
Minä: Vastaisin kai, että se on vain sitä kuvitelmissa mitä uskoo tässä ja nyt. Tässä ja nyt ei ole oikeasti kuolemaa. Missä se on? En näe sitä, en koe sitä? Sen näkee vain ulkopuolellaan erillisen mielen kautta tulkittuna eikä ulkopuoli ole mitenkään todellinen kuin unikuvissa. Jos se rajan ylitys nyt sattuisi tapahtumaan, niin ei ole ketään joka sitä kokisi (ego kokee jossakin tapauksissa, jos paluu muodon maailmaan tapahtuu).
Kuolema on ajatusrakennelma siitä tarinasta jonka luulemme tapahtuneen. Se on kuvitelma, spekulointi, mahdollinen tapahtuma, mutta ei mikään todellinen totuus. Kuolemaa voi täällä ajassa itkeä, pelätä, surra. spekuloida, arvioida ja kuvitella, mutta kukaan ei voi kertoa mitään totuuden kautta mitä se on. Se kaikki on vain huhupuhetta. Monta kirjaa on siitä kirjoitettu ja monilla on erilaisia versioita mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ne kaikki ovat vain erillisen mielen erillisiä kokemuksia eli ne tapahtuvat egon piirissä. Kuolemaa tukahdutetaan tai sitten sitä ylistetään koska se on mysteeri. Mielen mysteeri. Kuolema kuuluu ajan maailmaan, ei todellisuuteen. Kuoleman näkee vain erillinen mieli eli "minä". Todellisuus ei erittele syntymää eikä kuolemaa. Tämän takia kuolema on mahdottomuus. Ulkopuolen sisällekin jos antautuu, voi huomata että kukka ei ajattele kuolevansa, vaan sen tekee ihminen joka katselee sitä vierestä. Erillisyyden harha tulkitsee näkyvää maailmaa.
Rakkaus: Hyvä. Viedään homma hieman eteenpäin.
Ajassa uskomus kuolemasta tuntuu yhtä todelta kuin syntymäkin, siksi tehtäväsi ei ole myöskään kieltää unen kiertokulkua...etkä edes pystyisi, sillä se kaikki vain tapahtuu uskomustesi mukaisesti. Tietä ylittäessäsi katsot että tuleeko auto. Tämä on unesi tapa selviytyä "hengissä". Kehosi on rakennettu ajasta eikä tarkoitus ole tukahduttaa elämääsi. Alitajuntasi tasolla, mielessäsi tapahtuu parannus ja lopulta olet vapaa. Alkulähteesi, alkusi ja kotisi. Unen näkemisen tarve katoaa. Ulospäin voit kuitenkin elää ihan normaalia elämää. Olet vain antanut anteeksi syntymä/kuolema unellesi, tarinallesi. Näet sen aikajanan läpi totuuteen. Jos aikajana ei enää ole se paikka jossa taistella tai paikka jota muovata. Henkisyyden aikajanalla tulee kuvitelmia siitä, että aikaa voi muovata mieleisekseen ja että tämä olisi se päämäärä. Minun kauttani tulee toinen tapa. Vaaditaan nöyryyttä tunnustaa että "en onnistunut maailmassani", "en onnistunut luomaan omaa maailmaani paremmaksi kuin Jumalan". "Sain nähtäväksi kuolemaa, sairauksia, oravanpyörää, kärsimystä, sydänsuruja ja terrorismia." "Sain nähtäväksi rajoja ja rajallisuutta", "Keksin auton joka käy bensalla mutta ei ikuisuudella". "Maailman paraskin biisi loppuu.", "Maailman täydellisinkin intiimi rakkaussuhde on täynnä kärsimystä ja lopulta ero." jne.
On jätettävä ylpeys ja luovutettava pieni itse eli ego suuremmalle ohjaukselle. Vaikka saisitkin luotua ulkopuolellesi jotain kivoja asioita, et voi tietää mikä sinulle on todella parhaaksi. On luovuttava pientä itseä koskevat odotukset ja kuvitelmat. Todellisuudessa et voi vaikuttaa mihinkään egosi kautta, sillä tarinasi juoni on se mikä milloinkin tapahtuu. Näetkö tämän?
Minä: Öö eli jos katson taaksepäin, en ole tehnyt mitenkään muuten kuin sen mitä tein? Turha jossittelu siitä, että olisi pitänyt tehdä toisin on turhaa, koska asiat tapahtuvat kuitenkin just niin kuin ne tapahtuvat. Minulla on paljon kokemuksia siitäkin, että suunnittelen asioiden menevän tietyllä lailla ja kappas, "jollakin muulla" olikin parempi suunnitelma ja kaikki menee uusiksi. Kai unta voi lopulta muokata mieleisekseen, mutta ennen sitä on vielä joku jolle se tapahtuu eli EGOLLE. Pieni minä vain luo maailmaansa. Tämän takia en ole niinkään kiinnostunut unen muokkaamisesta, koska tiedän että mikään maailmassa ei tuo lopullista tyydytystä (kuka nyt uskoisi uneen). Katson mieluiten unen läpi todellisuuteen. Olen ja nautin unesta siitä huolimatta. Jos ei itse halua jatkuvasti uutta ja hienoa, ja ottaa vastaan sen mitä annetaan, kaikesta tulee ihme ja syvempi kiitollisuus. Pienistä asioista tulee suuria ja kaupan päälle saa mielenrauhan. Kotona oleminen on sitä, että ei enää ole pelkkä persoona joka 100% täyttää mielihalujansa ilman todellisuuden tajua ja muistamista.
Tämä kattaa myös henkisyyden marketin, josta voi ostaa omiin tarpeisiinsa ihan mitä vain.
Ei tässäkään asiassa todellakaan ole oikeata tai väärää tapaa, mutta jos vaakakupissa on mielenrauha tai rauhaton maailma, kumman valitsen? Vastaus selvä.
Rakkaus: Anna palaa vain...totuus ei kuitenkaan pala..tulessa.
Minä: Rakkaus ei siis käske tekemään mitään eikä Rakkaus pyydä olemaan mitään muuta kuin mitä nyt on? Tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitsen, ja sitä mitä en tarvitse sitä ei ole mielessäni. Jos luotan tähän, olen kotona.
Rakkaus: Jos käskisin teitä erillisiä ihmisiä tekemään jotain, minulla olisi aika kova homma (enkä olisi saanut koskaan hommaa loppuun). Olisin saanut kertoa ohjeita triljoonille erillisille kehoille triljoona vuotta triljoonia erilaisia ohjeita, jotka olisivat kuitenkin ristiriidassa toisten ohjeiden kanssa. Se on egon heiniä. Jos nyt jotenkin kuvailisin tätä Rakkauden todellista ohjausta, niin Minä näen kaiken yhtenä. Pirstaleisiin nukahtaminen on asia josta toki herätän. Jos pyydät, se tapahtuu "nopeammin", mutta ketään ei jätetä taivaan ulkopuolelle. Herätän erillisyyden unen Ikuisen Isän syliin. Tehtäväni ei ole opastaa sinua paremmaksi kehoksi, paremmaksi ihmiseksi, henkisemmäksi ihmiseksi eikä pelastamaan loppua maailmaa. Tehtäväni on herättää sinut unestasi.
Olet niin sikeässä elämän unessa, että olet unohtanut todellisuutesi, siksi etsit minua sieltä ajan maailmasta. Olen täysin tasavertainen kaiken kanssa eikä yksikään erillinen guru omista yhtään sen enempää Jumalaa, kuin sinä siinä joka tätä luet.
Minä: Miksi ihmiset haluavat olla parempia ihmisiä? Parempia rakastajia? Parempia miehiä ja vaimoja? Parempia urheilussa? Parempia koulussa? Parempia työssä? Parempia meditaatiossa? Parempia kehossa?
Miksi jatkuva kehittyminen oravanpyörässä? Ensin halutaan kavereiden suosio, sitten kouluarvosanat, sitten hienompi auto kuin naapurilla, kauniimpi vaimo...sitten jossain vaiheessa tulee kyllästyminen oravanpyörässä juoksemiseen ja muutetaan kaikki henkiseksi etsimiseksi? Se sama tyytymättömyys kulkee mukana vaikka kaikki henkiset kulissit olisivat kunnossa.
Ego on mestari etsijä! Ikinä ei näe sitä rikkautta ja rakkautta tässä hetkessä.
Rakkaus: Koska elämä on erillisen mielen nukahdus uneen. Kaikki tuo kuvailemasi on vain halua herätä Jumalaan, ikuiseen Rakkauteen. Jos kuuntelet näitä sanoja todella, oivallat että mitään totuutta ei voi löytää ajan maailmasta, koska se on vain "unta". Siksi jatkuva mieltä kalvaa epävarmuus ja tyhjyys.
Hyvä uutinen on se, että kyse onkin niin yksinkertaisesta asiasta, että egosi nousee barrikaadeille heti tämän kuultuaan: minnekään ei tarvitse mennä eikä mitään saavuttaa. Tässä ajatuksessa psykologinen ego kuolee. Jos ei ole enää tulevaisuutta minne mennä piiloon menneisyydeltä, on egon hautajaisten aika. Ego kuitenkin sanoo "haluan etsiä onnea". Minä sanon: "se on tässä ja nyt". Ego uskoo menneisyyden tapahtuneen, jotta se voi matkata suoraan tulevaisuuteen, mutta se on vain scifiä, ei todellisuutta.
Minä: Ja aina kun ego sanoo "etsi", kysyn kuka haluaa etsiä! Kuka tai mikä on tuo joka haluaa etsiä ja se paljastuu vain pienen mielen suunnitelmaksi jotta uni jatkuisi. Sinun Rakastava äänesi on tässä ja nyt muistuttamassa että "minähän hitto vie riitän JO NYT". Oi ihanaa miten vapauttavaa! Olen kotona JO!
Rakkaus: Kuulostaa toki yksinkertaiselta, mutta koska koko valtakuntasi on rakennettu menneisyydestä, tätä totuutta ei ole aluksi helppo sisäistää. Maailma tuntuu vievän mukanaan. Tämän takia olen tässä ja nyt muistuttamassa tästä taivaallisen yksinkertaisesta asiasta. Ei kuitenkaan helppoa EGOLLE, mutta Minulle se on, koska Minua ei ole luotu ajasta. Todellista sinuakaan ei ole. Olemme yhtä ikuisuudesta
Minä: Mutta enhän minä voi jäädä sohvalle makaamaan? Räin kattoon ja ajattelen "enää mitään tehtävää ei ole".
Rakkaus: Miksi et? Toki voit jäädä mutta ei sinun tarvitse. Ala nähdä että ego ja Minä olemme täysin vastakkaiset ajatusmallit. Kun todella muistat kuka olet, et enää sekoita todellisuutta ajan maailman tekemiseen. Oivaltanut voi olla missä ammatissa vain. Oivaltanut voi esittää rooliaan. Todella oivaltanu ei ole enää 100 % samaistunut rooliinsa, vaan muistaa todellisuutensa. Sinäkin esität omaa rooliasi maailmassa. Varovasti ehdotan, että ajattelet että "Rakkaus esittää roolia elämän teatterin lavalla".
Minä: Heh, noin toisinaan muistan ajatellakin. Olen kuitenkin tehnyt roolisuoritustani niin hyvin, että olen 100 % samaistunut rooliini! Mitä siihen sanot?
Rakkaus: Jotakin näyttää kuitenkin tapahtuneen. Muistat teatterista poistuessasi kuka olet. Enää et jää lavalle loputtomasti.
Minä: Ainii...Noista vastakkaisista ajatusmalleista huomaan, että moni henkisen polun kulkija sekoittaa nämä keskenään. Itsekin tehnyt ja teen sitä varmaan vieläkin.Tasot sekoittuu ja siitä syntyy uusi "HENKINEN EGO". Henkistä materialismia. Enää ei brassailla yliopisto tutkinnolla ja uudella volvolla ja ihanilla lapsilla, mutta nyt henkisillä kokemuksilla ja tiedolla joka on henkistä tietoa.
Rakkaus: Tästä on puhuttu. Minua ei tarvitse etsiä. Aluksi hieman muistelet ja sitten olemme yhtä.
Minä: Okei, kiitos, no vaihdan puheenaihetta.
Läsnäolo. Siinä on sana joka toistuu usein mun sanavarastoissa tätä nykyä. Sitä arvostan aika korkealle, mitä haluat sanoa siitä?
Rakkaus: Mitä itse sanoisit siitä? Avaa hieman käsitystäsi.
Minä: No ajattelen läsnäolo olevan jotain mikä ois puhdasta sinua:
- Ei etsimistä
- Ei muuttumista
- Ei kehittymistä
-Ei omissa huolissa/ajatuksissa vatvomista
Läsnäolo on kuin hetken virtaan heittäytymistä. Olla läsnä hetkelle. Olla hetkelle niin läsnä että "minä" räjähtää tomuksi, katoaa. On erittäin harvinaista, että kukaan olisi todella läsnä. Eläimet, metsä ja pienet lapset ovat, mutta mitä aikuisemmaksi homma menee, sitä enemmän on vaikeuksia löytää oleminen tai ainakin minulla on erittäin vähän kokemuksia siitä, että eteeni tullaan ja kysytään "Mitä sinulle kuuluu?" ja sitten hän vain olisi läsnä ja kuuntelisi kiireettömästi. Antaisi kiireettömän hyväksyntänsä ilman, että toisi samantien oman tarinansa esiin. Small talkia ja hyötymistä sen sijaan on paljon ja olen vetänyt puoleeni hitosti tapauksia jossa minulle vain tilitetään, mutta koen jääväni vain kuuntelijaksi. Tai sitten rimani on aika korkealla. Omassa työssäni olen "joutunut" käytännön treenaamaan läsnäoloa, siinä ei pääse helposti pakoon kuuntelua ja olemista.
Sinulle kun puhun, niin koen puhdasta läsnäoloa. Saan puhua pälpättää ihan niin paljon kuin haluan ilman ensimmäistäkään syyllisyyden ripettä tai tulisi tunne siitä, että minun tulisi kertoa asiani nopeasti ennen kuin jatkat rauhattomasti matkaa. Kertaakaan et ole sanonut "En jaksa kuunnella". Siksi nautin näistä keskusteluista. Olen löytänyt oman läsnäoloni omasta sisältäni!
Rakkaus: "Minän" on vaikea olla läsnä koska "minä" on se, joka etsii läsnäoloa. Ego ei voi koskaan olla läsnä. Siinä läsnäolottumuuden salaisuus. Egolle on ihan sama etsitkö valaistumista, totuutta vai täydellistä läsnäoloa.
Ajattele että läsnäolo on kaikkialla eikä se perustu ehtoihin. Kaikki tapahtuu puhtaassa läsnäolossa. Koko elämän ihme. Silloinkin läsnäolo on puhdasta, kun jokin ei näytä tapahtuvan läsnäolossa. Todellisuudessa läsnäolottomuus on mahdottomuus. Itselläsi on voima olla läsnä. Voit olla läsnä sillekin, että jokin toinen ei näytä olevan. Mikä on asia joka ei tapahtuisi läsnäolossa? Se on täysin mahdotonta. Voitko todella määrittää mikä on oikeata läsnäoloa? Anna maailman ilmetä läsnäolossa. Jos kuvittelet ja määrittelet senkin, että mitä läsnäolon kuuluu olla, tulet tyytymättömäksi etkä näe Minua. Läsnäolo on sinussa aina.
Kokemuksellisesti välillä on ajatuksia, tunteita, ongelmia, puhetta, ristiriitoja, iloa, naurua, ymmärrystä ja KAIKKI nuo tapahtuvat täydellisessä läsnäolossa. Näe tämä.
Syntymä ja näennäinen kuolema vilahtaa läsnäolossa, Ikuisen Jumalan Rakkaudellisessa sylissä. Jos kuvittelit että vain transsissa, joogassa ja meditaatiossa olet läsnä, Minä sanon sinulle että olet aina läsnäolossa. Läsnäolo on sama kuin Rakkaus. Elämä on kuin ajatuksen kaltainen vilahdus ikuisessa meditaatiossa.
Minä: No niimpä tietysti. Ei sinua oikein pysty saamaan mukaan tähän pienen minän tarinaan, ei sitten millään...;-) Olet kaiken puolella.
Rakkaus: Jos haluat jutella kuvitelmasi/egosi kanssa, sekin tapahtuu ikuisessa läsnäolossa. Kaikki on hyvin. Just sillä hetkellä kun päästät halusi olla läsnä, olet kokemuksellisestikin läsnä. Läsnäoloa ei esitetä, se on ikuinen. Voit toki antaa itsellesi dualistisen hengähdys tauon, mutta se on ohimenevää. Näe tämä; kaikki tapahtuu ikuisen läsnäolon sydämessä.
Minä: Jos haluan arjessa ja käytännössä olla läsnä, olen sitä itse enkä vaadi tai pyydä sitä muilta. Se mikä on minussa, on minussa.
Koen kyllä hurjaa "kehittymistä" asian tiimoilta. Jos muistelen vaikka 10-20 vuoden takaista minää. Päässäni on paljon rauhallisempaa, nautin katsella erilaisia ihmisiä ja tapahtumia eikä tule arvosteltua päässä niin paljoa. Asiat jotenkin vain tapahtuvat jossakin mystisessä läsnäolossa. Kaikesta voi repiä jotain siistiä ja silti läsnäolo vain ON.
Luulen tässä ja nyt, että läsnäolo on just se ainut henkisyyden muoto, johon vielä jotenkin uskon. Paljon näkee henkisyydestä puhujia ja valaistumista etsivät ihmisiä, mutta aika äkkiä sen kyllä huomaa, että onko läsnäoloa vai ei. Haahuileeko scifi maailmassa etsimässä jotain uutta utopia maailmaa, toiseutta vai kohtaako tämän hetken sellaisena kuin se on. On upeaa tavata ihmisiä jotka ovat "ei -henkisiä", mutta ovat läsnä. En halua tässä erillistää ja vertailla, mutta jotenkin osoittaa sanoilla sen mitä olen oppinut. Kun katson kaikkea tätä, niin sekin tapahtuu ikuisessa läsnäolossa. Ilmentymillä loppujen lopuksi ei ole mitään väliä. Nämäkin sanat ilmentyvät tyhjyydestä tyhjyyteen ikuisen läsnäolon vallitessa.
Joskus aikoinaan etsin tätä hetkeä meditaatiosta ja kirjoja lukemalla sekä viisaita puhumalla. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut vain elämään tavallista elämää ja joku henkinen egon haarniska on tippunut pois, ja se on todella helpottavaa. En halua olla henkinen tai sitten haluan nähdä henkisyyden jokaisessa elollisessa. Vaihtoehtoja ei ole, koska KUKAAN ei omista yksin mitään.
Tietysti kaikella on tarkoituksensa, enkä olisi tässä juttelemassa Rakkauden kanssa jos en olisi ensin etsinyt Rakkautta ulkopuoleltani.
Rakkaus: Siellä ajassa kyse on kaiken haarniskan tiputtamisesta. Mikä on asia joka siellä ajassa pysyy? Mieti sitä säännöllisesti ja katso mikä jää. Panosta siihen mikä jää. Panosta siten siihen, että päästät irti siitä mikä ei jää. Kun näytit syntyvän, kasvoit lapseksi, sitten nuoreksi, sitten aikuiseksi ja jokainen ilmentymä on kadonnut. Uskomuksesi muuttuvat jatkuvasti. Se henkisyys joka nyt on uskomuksena trendi voi olla huomenna jo vanhentunut ja naurettava. Minä en ole se.
Mutta minussa saa ilmetä se. Meidän välillä voi olla vaikka minkälainen sideharso. Sideharso johon heijastuu omat uskomuksesi. Kun harso tippuu pois, näet minut. Jos näet harson mutta se ei ole vielä tippunut, riittää kun muistat nämä sanat.
Minä: Niin, siitä haarniskan tiputtamisesta näissäkin keskusteluissakin on kyse. Esitän ehtoja, kysymyksiä, kuvitelmia, odotuksia, pettymyksiä, näkökulmia ja sinä vastaat vain "Minä olen", "tiputa se pois.", "Kaikki on hyvin" jne.
Rakkaus: Minä Olen, Sinä olet, Me olemme. Jotta et takertuisi likaa kliseisiin ja sanoihin, nii jätä tämäkin. Katso mitä jää, katso mikä on kaiken "takana". Anna tämän kaiken ilmestyä ja kadota.
Minä: No ehkä tähän ois hyvä lopettaa ja päästää irti tästäkin keskustelusta. Katson mitä jää ja huomaan että tämä hetki jää, muuta ei jää. Kiitos että olit ja olet.
Rakkaus: Kiitos että haluat muistaa.
"Hyvä uutinen on se, että kyse onkin niin yksinkertaisesta asiasta, että egosi nousee barrikaadeille heti tämän kuultuaan: Minnekään ei tarvitse mennä eikä mitään saavuttaa. Tässä ajatuksessa psykologinen ego kuolee. Jos ei ole enää tulevaisuutta minne mennä piiloon menneisyydeltä, on egon hautajaisten aika."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti