maanantai 9. helmikuuta 2015

Pyritkö vedättämään muita vai oletko kokonainen?

OK neuvonantaja Liz Cronkhiten uutiskirje 6.2.2015

Kun minä olen kokonainen ja sinä olet kokonainen.
Tämä on jatkoa edelliselle ”Rakkautta” käsittelevälle uutiskirjeelle. Kun ryhdyt suhteeseen sellaisessa tietoisuudessa, että ”Minä olen kokonainen ja sinä olet kokonainen”, sinä muutat henkilökohtaisten suhteidesi dynamiikkaa. Henkilökohtaiset suhteet tavallisesti alkavat ”puutteen ajatuksesta, pyydän sinua täydentämään minua”. Pyrkimyksessäsi kokea täydellisyyttä sinä poistat rajat itsesi ja toisten väliltä. Tällöin paljastuvat sinun vaatimuksesi siitä, että toisen tulisi täyttää sinun tarpeesi ja elleivät he niin tee, sinä koet olevasi hylätty tai hyökkäyksen kohteena. Saatat myös pitää kiinni siitä, että toisten on muututtava, siksi että sinun tarpeesi tulisivat tyydytettyä tai että toisten on muututtava siksi, että koet heidät hankaliksi sellaisena kun he ovat. Ilman rajoja sinä koet, että sellaisina kuin toiset ovat, he vaikuttavat sinuun, tai että saatat kokea epämukavuutta sen vuoksi että koet toisten olevan vastuullisia sinun epämukavuudestasi.
Saatat kokea myös toisen puolen henkilökohtaisissa suhteissasi. Jotkut saattavat edellyttävät sitä, että sinä täyttäisit heidän tarpeensa ja että sinun tulisi muuttua tehdäksesi heidät onnelliseksi tai tehdäksesi heidän olonsa mukavaksi. Tässä näet miksi henkilökohtaiset suhteet ovat niin riitaisia! Jokainen pyrkii vedättämään kaikkia muita.
Tästä ei ole helppoa puhua sen takia, että usein oma identiteettimme on sidoksissa siihen rooliin, jota me esitämme suhteessa toisiimme. Tämä rooli saattaa olla avuttoman tai parannusta tarvitsevan rooli. Tämä on uhrin rooli. Olet lapsuuden olosuhteiden, jumalan tai jonkin sellaisen uhri, joka tekee sinusta puutteellisen. Olet voimaton tai riippuvainen toisista voidaksesi tuntea olosi paremmaksi ja jos toiset eivät tätä tee, koet olevasi heidän uhrinsa. Jokainen näyttelee tätä roolia jollakin, ellei sitten kaikilla, elämänsä alueilla. Tämä on keskeistä persoonalliselle ajattelusysteemille (egolle).
Saatat esittää myös toisten ihmisten parantajan roolia. Saatat kokea tämän olevan sinun tarkoituksesi elämässä, kenties jopa ”Jumalan antama” tarkoituksesi. Saatat vähitellen suhteittesi muodostuvan sinulle taakaksi siksi että näännyt taakkasi alle ottaessasi vastuun toisten ikävistä tunteista ja ongelmista. Silloin saatat alkaa vältellä ihmissuhteita. Et tietenkään voi korjata ketään toista ja toiset eivät useinkaan pidä siitä, että yrität sitä. Tämä saa sinut kokemaan, ettei sinua hyväksytä ihmissuhteissasi ja tästä tulee sinulle uusi uhrin rooli. Silloin kun koet että tämä on sinun osallesi langennut rooli elämässäsi, koet syyllisyyttä siitä että et ota vastuuta toisista ihmisistä.
Sinä voit nähdä kuinka Todellisesta Rakkaudesta käsin toimiminen, tai sen tajuaminen, että ”minä olen kokonainen ja sinä olet kokonainen” muuttavat henkilökohtaisten suhteittesi dynamiikkaa. Sinä et yksinkertaisesti tarvitse ketään tekemään sinua kokonaiseksi. Myöskään sinun ei tarvitse tehdä ketään kokonaiseksi. Sinun ei tarvitse esittää mitään roolia toisten kanssa ollaksesi kokonainen. Siksi että olet jo kokonainen, sinun ei tarvitse saavuttaa mitään päämäärää tullaksesi kokonaiseksi. Kokonaisuudessasi tajuat, ettei sinun ei tarvitse tehdä mitään. Olet vapaa! Olet toisten kanssa siksi, että haluat olla heidän kanssaan, ei sen takia että tarvitsisit heitä tai että esittäisit heidän kanssaan mitään roolia.
Jotkut ajattelevat, että Todellinen Rakkaus edellyttää kynnysmattona olemista, mutta tietoisuus Kokonaisuudesta ilmentää itseään itsekunnioituksena. Suhteesi toisiin ihmisiin on yhtä kuin suhde itseesi. Kun kunnioitat itseäsi, odotat kunnioitusta myös toisten taholta. Silloin asetat rajoja niitä kohtaan, jotka eivät käyttäydy kunnioittavasti. Tämä ei merkitse kunnioitusta pelkästään sinun kokonaisuuttasi kohtaan, vaan myös heidän kokonaisuuttaan kohtaan. Heidän epäkunnioittava käyttäytymisensä on merkki siitä, etteivät he ole tietoisia heidän sisäsyntyisestä kokonaisuudestaan. Kun asetat rajoituksia, sinä annat heille mahdollisuuden tarkastella itseään ja annat heille mahdollisuuden kasvaa heidän kokonaisuustietoisuudessaan.
Kunnioittaessasi itseäsi, sinä päätät kuinka etäällä olevat rajat sinä tarvitset tai kuinka lähellä ne voivat olla voidaksesi pitää huolta itsestäsi. Oppilaan sanovat ”Mutta eikö minun tule nähdä itseni tässä tilanteessa” Kyllä! Mutta sinun tulee tehdä tämä terveellisten rajojen puitteissa. Sinun ei tarvitse riutua hyväksikäytettynä tajutaksesi sen milloin projisoit tai käytät tilannetta ylläpitämään uhrina olemisen tarinaasi. Sinä lopetat vähitellen ottamasta muiden sinuun kohdistamia reaktioita henkilökohtaisesti, etkä koe olevasi hyökkäysten kohteena. Myös tällöin kuitenkin jatkat rajojen asettamista. Myös silloin kun et koe olevasi hyökkäyksen kohteena toisten kohdellessa sinua epäkunnioittavasti, rajojen asettaminen opettaa heille, että heidän häiriötoimintansa ei ole hyväksyttää. Toistan vielä, että sinun asettamasi rajat ovat yhtä hyvin sinua, kuin muita ihmisiä varten. Tämä on yksi tapa ilmaista, ”minä olen kokonainen ja niin sinäkin olet kokonainen ja tämä on sinun mahdollisuutesi oppia se”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti