Google+ Followers

maanantai 4. marraskuuta 2013

Rakkautta ajatussumusta?

Hyvää sumuista maanantaita kaikille!

Olin äsken hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisessa meditaatiossa (joka ei aina sitä ole), ja sanoin mielessäni "tänään en ajattele asioita yksin". Sitten pyysin että saan aiheen tälle postaukselle. Sain ensin " innoittava ajatus", jonka jälkeen olin vielä hetken hiljaa, sumu hälveni ja sen jälkeen tuli nimi "Rakkautta ajatussumusta?", innostuin nimestä niin paljon, että ponkasin ylös niin nopeesti, että melkein unohdin sanoa kiitos;-)

Rehellisesti sanoen en tiedä tällä hetkellä yhtään mistä kirjoitan ja se tämän homman tekeekin mielekkääksi, vähän sama juttu kuin musiikin tekeminen tai soittaminen..antaa sormien viedä otelautaa tai antaa kapuloiden lyödä isku kerrallaan. Tyylejä on monia. Nyt tiedän sentään otsikon. Pitäisikö mun lopettaa tähän kun toi otsikko on jo noin hyvä...eipähän menisi ainakaan pilalle...heh;-)

(Hetki mietiskelyä....)




Kun aloin aikoinaan meditoimaan ja hiljentymään, niin minulle pikkuhiljaa valkeni se karmea totuus, että olin elänyt ajatussumussa koko menneen elämäni ajan. Päässäni oli semmoinen kaaos, että en ollut huomannut ympärilläni oikeestaan mitään kaunista. Olin korkeintaan rakastunut vain omiin ajatuksiini. Minä elin sumussa. Jos katsoin ihmistä vierelläni, niin suodatin hänet rationaalisesti ja suodatin hänet oman menneisyyteni kautta. Tein hänestä omat mielikuvani, joita sitten "rakastin", vihasin tai muuten vain analysoin. Tämä voi kuulostaa ihan normaalilta, mutta meditaatio eli ajatusten jatkuva tarkkailu paljasti sen karmean totuuden, että eihän 24 h jatkuva ajatusrinki voi olla totta. En voi arvostella ystävääni tai rakastani sen pohjalta, jotka olen itse oppinut elämässäni, ymmärräthän mitä tarkoitan? Halusin tuntea rakkauden syvemmin.
Meditatiivinen elämä alkoi paljastaa muitakin asioita, joita olin pitänyt uskollisesti totena. Aloin näkemään ympärilläni asioita jotka perustuvat vain ajatuksiin, aloin huomaamaan miten pinnallista kaikki on. Huomasin miten epätodellisia ajatuksia vaalin. Aloin samalla kyseenalaistamaan kaiken oppimani, jopa rakkauden. Aloin mietiskelemaan, että mitä rakkaus todellisuudessa on, onko se jotain mitä ajattelen sen itsekkäästi olevan, vain voisiko se olla jotain suurempaa? Jos nyt minulta kysyt, että mitä rakkaus on, niin en voisi samana päivänä enää ajatella rakkaudesta samoin. Lyhyesti vastattuna se voisi olla jotain "Rakkaus on jotain joka ei tule ajatussumusta". Rakkaus on kaikki muu. Tai voi se rakkaus olla ajatussumuakin, mutta ei erikseen, vaan se on kaikki yhdessä. Ei erillisenä vaan kokonaisena. Rakkaus on silkkaa tätä hetkeä, johon menneisyys ja tulevaisuus katoaa. Eilen oli tämä hetki, nyt on tämä hetki ja mahdollisesti tuleva huominenkin on kaikesta huolimatta tämä hetki. Kuten huomasit, olet nyt ikuisuuden portailla. Tätä on todellinen rakkaus.

Niin kovin moni parisuhteessakin ajattelee vain rakastavansa. Hyvä, ei ajatuksissa ole mitään pahaa, mutta rakkauden ajatteleminen on kuitenkin hieman eri asia, kuin rakastaminen sielusta. Ajatteleminenkin on mukavaa jos siitä on tietoinen. Jos seuraa aktiivisesti oman päässä tapahtuvaa karuselliä, voi huomata että se ei aina ole hallittavissa. Ajatukset määrittävät jopa ihmisten mielialat, ja ne voi saada ihmisen vaikka masentumaan tai vaikka jopa kiikkumaan itsemurhan partaalle, ajatusten jatkuva hallitsemattomuus aiheuttaa kaikki sodat ja ongelmat. Yritämme epätoivoisesti hallita koko ympärillä olevaa maailmaa, mutta emme hallitse edes omia ajatuksia, ei ole siis ihme että maailma näyttää joskus sekaiselta ja ristiriitaiselta paikalta. Ehkäpä tässä kohti voisin tarkentaa että hallitseminenkin voi mennä takaisin ajatussumuun eli kannattaa vain tehdä pieni ero sinun todellisen itsesi ja pelkkien ajatusten välille. Pieni välimatka tekee hyvää. Todellinen minä ei ole pelkkää ajatussumua, vaan sen voima on paljon suurempi.


Kuinka moni teistä on pettynyt joskus omiin odotuksiinsa? Kuinka moni on huomannut vain ajattelevansa, että rakastaa toista? Tämän ajatuksen takia sitä "rakkautta" saattaa jatkaa uusi ajatus "en mä rakastakaan sinua enää" tai " mä vaan luulin rakastavani". Taitaa olla tuttua monille, ainakin itselleni se on tuttua. Rakkaus siis sekoitetaan ajatussumuun. Ajatus on jatkuvaa ja joskus siihen on hyvä tehdä irtiotto.

Miten minä nykyään ymmärrän rakkauden? En mitenkään. En edes tiedä mitä se rakkaus on, koska sitä ei voi sanoilla koskettaa. Voin vain mietiskellä asiaa ja antaa viitteitä. Rakkaus on sanojen ulottumattomissa. Rakkaus on todellista, eikä rakkaus muutu kuten ajatus muuttuu. Ajatus näyttää syntyvän ja hetken päästä se jo katoaa, kuolee. Näin se ajatus myös syntyy uudelleen ja siten syntyy uusi elämä (ellet pyöritä samoja vanhoja ajatuksia vuodesta toiseen?). Elämän kiertokulku. Ajattelen, siis olen! Rakkaus ei kuitenkaan kuole vaan on ikuista. Se on koko olemassaolomme ainut todellinen tarkoitus. Rakkaus on kaiken näyttävän takana kaikessa ja yhtä aikaa. Jos nyt yritän antaa viitteitä siitä, miten näen rakkauden niin ainahan voin yrittää, kuitenkin jätän se mahdollisuuden että se on paljon, PALJON enemmän kuin nämä pienen pienet sanat joilla nyt yritän osoittaa..

Rakkaus löytyy tästä hetkestä, vain siinä se voi olla. Se ei tule vasta sitten kun...muuten se jää aina yhtä kauas sinne "sitten kun " maailmaan.

Rakkautta on olla läsnä toiselle, se voi olla esim. kuuntelua ja ymmärtämistä, Olemme kasvaneet ajassa eri aikaan, joten se ei vähennä rakkauden määrää, emmekä siten voi tuomita ketään toista ihmistä. Toisten tuomitseminen paljastaa tietoisen rakkautemme vähyyden. Haluamme jokainen tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi, mutta jäämme aina vajaaksi ja petymme, jos tulemme riipuvaiseksi siitä ajatuksesta, että joku toinen tuo sen rakkauden minulle.

Rakkaus näyttäytyy täällä energiana ja se on kaiken energiaa. Eikä se, että se näyttäytyy meille erilaiselta tai eri muotoiselta, poista sitä mahdollisuutta, että sekin on sisältä vain energiaa, rakkauden energiaa. Rakkaus on myös energian takana, ja siellä se vasta oikeestaan onkin. Mikään ei ole sitä, miltä se näyttää.

Rakkauden alkulähde löytyy sinun sisältäsi, se kumpuaa sieltä. Jos tahdot kokea ja elää siinä, niin sinun on löydettävä se ensin sisältäsi. Kukaan muu ei voi sitä tuoda sinulle eikä minulle, koska mistä se sitten alkujaan lähtisi? Harha. Rakkauden täytyy siis lähteä "minusta"...tai siis tarkemmin sanottuna itse luodun ajatuksen "minä" takaa. Rakkautta voi ajatella, ja sitä kohti voi lähteä, mutta totuus on se että olemme sitä jo. Olemme olleet sitä aina. Ongelma tulee vain siitä, ettemme tiedä sitä. Vain omat esteet rakkauden edestä on poistettava ja se on jokaisen oma työmaa. Se on se risti joka jokaisen täytyy kantaa. Halusimme tai emme. Toisia ihmisiä ei voi muuttaa, eikä toisia voi käytää omiin tarkoituksiin, mutta oman mielen voi muuttaa, jotta elämästä tulisi mahtava kokemus. Tämän jälkeen kaikilla on hyvä olla.

Rakkautta on antaa anteeksi. Oikeestaan mitään muuta ei tarvitsisi tehdä rakkauden oivaltamiseksi kuin antaa anteeksi. Anteeksianto vapauttaa kaikesta. Koska olemme niin kovin usein menneisyytemme orjia, ainut joka vapauttaa meidät läsnäolevaan hetkeen on anteeksianto. Anteeksianto on lääke kaikkeen ja se on jatkuva prosessi. Tulet huomaamaan sen myötä, että kuinka paljon olet antanut energiaasi muille. 
Ajatteletko negatiivisesti muita ihmisiä, menneitä ystäviäsi? Tuomitsetko mielessäsi? Vertailetko itseäsi toisiin? Oletko kateellinen? Koetko, että muut ovat syypäitä onnettomaan elämääsi? Onko muut henkiset suuntaukset väärässä ja sinun kulttisi ainut oikea? Onko kristinusko ainut polku taivaaseen? Suututtaako jos työkaveri saa enemmän palkkaa kuin sinä? Iskeekö v.....s, jos edellä autoileva törttöilee ja hidastelee? Menetätäkö mielen rauhan, jos kaupassa on pitkät jonot? Ovatko vanhempamme syypäitä meidän tämän hetkiseen elämäämme? Onko parisuhteesi vienyt vapautesi ja pilannut elämäsi?? jne. jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Nämä esimerkit ovat ehkä ihan inhimillisiä tunteita, mutta mieti kannattaako antaa omasta rauhasta toisille. Anteeksianto vapauttaa kaikesta ja on samalla hemmetin hauska harrastus, siinä saa aina uuden mahdollisuuden antaa anteeksi ja mitä haastavampaa sitä opettavaisempaa! ;-) Jään siis opettelemaan elämää...:-)

En ala tässä sen enempää kertomaan, että mitä rakkaus on, kyllä sen oivallus tulee aikanaan jokaiselle, tai ehkä se on jo kaikilla muilla paitsi minä vielä etsin itseäni..?;-). Ehkä ainut tarkoitus tällä on muistuttaa itseäni siitä, että rakkaus ei ole sitä mitä iltapäivälehdet, naistenlehdet tai monet suomi pop iskelmät sen antavat ymmärtää. Rakkaus on huolien ulottumattomissa, vain ihminen kipuilee omassa luomassaan maailmassa ja etsii epätoivoisesti rakkautta. Tietä takaisin kotiin. Kuka mitenkin, omalla tyylillään ja tämä on minun tyylini. Kirjoita sinä oma postauksesi tai kerro minulle joskus, miten rakastat itseäsi ja elämää.

Nyt onkin aika kysyä että tuleeko rakkaus ajatussumusta vai onko se todellista nyt, tässä ja nyt? Onko se aina ollutkin nyt? En halua dissata ajatuksia, ajatteleminen on mukavaa, enkä itse ole koskaan ajatellut niin paljoa kuin nykyään. Paradoksi. Mutta mikä on sitten muuttunut? Se, että minä en ole ajatus, vaan minä ajattelen. Siinä on huima ero. Minä harrastan ajattelemista ja käytän sitä työkaluna. Se antaa minulle voimaa eikä vie sitä. Se ei masenna minua, vaan voin ajatella rakentavasti ja positiivisesti. Jos joskus hukun ajatussumuun, niin naurahdan sille. Tulen sieltä takaisin ja muistutan itseäni että heh ja huh, kuvittelin äsken olevani tuo ajatussumu...;-) Tiedän sen, että en todellisuudessa ole ajatus ja vielä vähemmän se mitä SINÄ ajattelet minusta. Olen vain todellinen sinulle sen verran mitä minusta ajattelet. Ajatuksesi minusta on sinun asiasi ja sinun ajatuksesi, minä voin ajatella sinusta ihan jotain muuta. Jokaisesta ihmisestä on kiva ajatella jotain hyvää ja ennenkö edes huomaat, niin se automatisoituu. (Paras lahja, jonka voi toiselle antaa.) Nyt huomaatkin ensin ne hyvät puolet...ja jos huonot puolet iskevät myöhemmin tajuntaan, niin muista oletko mieluummin vapaa kuin annat voimasi ja menetät mielenrauhasi, oletko mieluummin onnellinen vai oikeassa? Vain rakkaus kykenee laajenemaan. Viha supistaa ja tekee olon paskaksi. Ei tunteissa ole mitään vikaa, kunhan muistaa että todellisuudessa se mitä ajattelet toisista, ajattelet itsestäsi. Tällekin voi antaa anteeksi.

Tähän loppuun palaan vielä siihen, mistä alussakin puhuin eli meditaatiosta. Ainakin minä tarvitsen vieläkin meditaatiota, koska siinä osaan helpoiten irtaantua omista haluista, ajatuksista, ongelmista ja muista kuvitelmista. Pelkkä hengityksen seuraaminen saa mielen hiljenemään ja siinä tilassa koen helpommin rauhan ja rakkauden.

Elämä ei ole syntiä eikä pahaa, se vain saattaa joskus tuntua siltä. Nauraminen on hyvä ja hauska lääke kaikkeen, kaikki on kuitenkin annettu anteeksi ja vapautettu. Se maailma, jossa elämme päämme sisällä, ei ole kovin todellinen, mutta rakkaus on todellinen ja se antaa kaiken anteeksi, vilpittömästi. Katso rakastasi, silitä ja kuuntele sitä. Koe hetki aitona ja puhtaana. Jos rakas ei ole vierelläsi, niin sano vaikka itsellesi "Minä riitän semmoisen kuin olen, olenhan rakkaus." Jos mielemme valtaa negatiivisuus ja pelko, niin ymmärretään sitä, olemmehan kuitenkin vain ihmisiä arjen hulinoissa. Kaikesta huolimatta....

Tänään aion olla täynnä elämää!!!



ja muistan että "ÄLÄ PELKÄÄ!"




Nyt palaan takaisin todellisuuteen ja jätän tämän kauniin ajatuksen taakseni, carpe diem.


Rauhaa ja rakkautta tähän hetkeen!!!!

T: Jake






2 kommenttia:

  1. Kiitos, se on Rakkaus joka puhuu kauttasi, ei epäilystä siitä. Rakkaus ei siis ole mitään sinne päinkään, mitä olemme tottuneet ajattelemaan rakkaudesta. Rakkaus ei ole mikään asia tai ajatus! Rakkaus vain On, ja se On tässä näin ihan koko ajan, voin tuntea sen jatkuvasti. Olen niin kiitollinen.

    Mulle tuli mieleen tuosta "kerro miten rakastat itseäsi", että oikeastaanhan minä rakastan itseäni jokaisessa ihmisessä! :D Tai siis, että olen rakastunut jokaisessa vain omiin mielikuviini hänestä. No, en ehkä osaa selittää :)

    VastaaPoista
  2. KIIITOSS!!! Et osaa selittää, koska et voi;-) On mukavaa kuulla, että me tunnemme saman rakkauden...ilman mielikuvia. Kyllä rakkaudesta voi puhuakin ihan samalla lailla kuin kuuntelisi musiikkia, katselisi taulua tai auringon laskua... illuusio mutta kaunis semmoinen <3

    VastaaPoista