torstai 15. elokuuta 2013

Henkisyys, mitä se on? Pakoa todellisuudesta?

Moicca!

Olen tässä viimeaikoina miettinyt sitä, että mitä henkisyys on, ja että onko sitä edes olemassa. Nyt on aika päivittää itseni suhteessa henkiseen polkuuni.

Egoni on jotenkin väsähtänyt pitämään mitään henkistä imagoa. Olen kuvitellut itsestäni vuosien aikana lähes kaiken sillä saralla. Olen kuvitellut, että kun ihminen on lähtenyt ns. henkiselle polulle, niin hänestä tulee automaattisesti  jotenkin parempi ja helpompi ihminen. Ei se mene niin. Päinvastoin, henkisen ihmisen identiteetin pitäminen on täysin sama asia, kuin pitäisi rikkaan pankinjohtajan tai rock tähden imagoa. Ne ovat ainoastaan mielikuvia itsestä. Pelkkä minäkuva.

Yleensä kun ihminen alkaa kyseenalaistamaan yhteiskunnan luomia mielikuvia, syntyy mielessä kapina. On siis siirryttävä johonkin ryhmään. Joko poliitiikan, tavis ihmisten, babylonin tai sitten henkisten hippien puolelle. Tämän jälkeen hyökätään typeriä vastaan ajatuksella "me olemme löytäneet totuuden". Sitten alkaa kiinnostamaan magia, kirjat, aurat, enkelit, yksisarviset, ufot, meediot, henkimaailma, henkioppaat, reiki, regressio, gurut, superfoodit, numerologia, horoskoopit, ennustukset, suitsukkeet, kristallit, helmet, kivet, mantrat, kauniit runot, koristeet, patsaat, paastot, kynttilän tuijotukset, tantrat, telepatia, unet, automaattikirjoitukset, kanavoinnit, tarot kortit, enkeli kortit, levitaatio, kaukonäkeminen, intuitio, tontut, rakkaus, myötätunto, anteeksianto, kauniit kuvat, wiccalaisuus, okkultismi, feng shuit, chi, tietäjät, ryhmät, opettajat, filosofit, luonnonhenget, Saatana, Jumala, nirvana, zen, buddhalaisuus..joitain saattaa kinnostaa jopa pössyttely tai jatkuva positiivisuus. Siinä muutamia mainitakseni. Henkisen ihmisen muotiin kuuluu myös tuomita kirkko, uskovaiset ja Raamattu. Raamattu on tuomitseva kirja ja hauska satukirja, vaikka itsellä killuu samaan aikaan seinällä kaiken maailman gurun kuvia tai kuvia valo-olennoista. Omaa tuomiota ei nähdä. Eletään omassa unessa.

Joku saattaa tehdä itselleen henkisen naamion ja kuvitella olevansa jo pitkällä. Voi ainoastaan sanoa että hän on pitkällä egon luomassa identiteetissä. Vaikka omistaisi kaiken kuvitelmissa olevat kyvyt ja saisi supersuosion opetuslasten nuolemassa varpaita, niin olemme edelleen omassa kuvitelmassa. Elämä koostuu ajatuksista. Ajattelen, siis olen.

Itse olen kokemuksen kautta oppinut että kehittymällä ja rakentamalla ei edistytä kuin hitaasti. On tultava takaisin lähtöpisteeseen ja todettava : "turha rinki". Uskon kuitenkin että kaikella on tarkoituksensa ja jokainen kokemus vie lähemmäksi omaa TODELLISTA itseä. Jokainen kulkee sinne omalla tyylillään ja omalla kokemuksellaan. Jonkun egoa voi repiä jatkuvat menetykset, sairaus tai yksinäisyys. Joku voi etsiä itseään vaikka Intiasta ja todeta että se ei ollut sielläkään. Joku voi tulla uskoon ja kuvitella olla Jumalan suosiossa. Joku saattaa voittaa lotto voiton ja silti masentua. Kaikki ajatukset itsestä, egosta irrottaa todellisen itsen täydellisyydestä, Jumalasta(Jumalakin on pelkkä sana). Se irtiotto tehdään mielessä ajatuksin. Näin vaivutaan uneen, täydellisyydestä.

On huvittavaa, että unessa on monilla kova tarve olla oikeassa. Kilpaillaan kokemuksilla, kuvitellaan itsestä liikoja ja projisoidaan ympäristö pahaksi maailmaksi. Jaotellaan ihmiset hyviin ja pahoihin. Jatkuva kilpailu siitä kuka on pisimmällä. Henkisyydestä on tullut kuin henkisten ihmisten tavaratalo. "mitä teille saisi olla?". "Saisiko olla ufoja, kristalleja vai pistetäänkö ihan perus kristinusko, se on ollut meillä valtavassa suosiossa?"

Oman kokemuksen kautta voin sanoa että monikaan ei varmasti huomaa sitä tosiseikkaa, että henkinen oppisuunta saattaa olla vain pakoa todellisuudesta. On ehkä koettu elämässä pelkkiä pettymyksiä ja siksi paetaan mielikuvitukselaan itseä ja elämää. On mukavampi kuorruttaa elämä kauniilla kuvilla ja hienoilla sitaateilla kuin mennä kauppajonoon jonottamaan puoleksi tunniksi. On helpompi lukea henkisten muotigurujen kauniita opetuksia kuin sanoa lähimmälle että kiitos että olet siinä, rakastan sinua. On helpompi mennä omien joukkoon kuin mennä paikkaan jossa joutuu hyväksymään erilaisuutta. On helpompi paasata omaa totuuttaan kuin kuunnella mitä muilla on sanottavana. On kivempi kertoa omia ihmeellisiä tarinoita kuin olla läsnä ja rakastaa. On kivempi mennä taivaan portille ensimmäisenä kuin antaa muiden mennä edellä.

Henkinen elämä on sitä että tutkiskellaan itseä. Karsitaan omia uskomuksia pois, jotta se aito rakkaus sieltä löytyisi. Kirjat ja oppisuuntaukset voivat olla suunnan näyttäjiä, mutta työ on tehtävä itse itsessä. On hyväksyttä itsensä kuin bakteeri universumissa. On nöyryytävä siihen että minä ei ole todellinen ajatuksissa, vaan täällä mennään kokonaisuuden mukana..ja huom. vain pienen hetken. Vaikka ego haluisi kuinka valtaa ja voimaa, olla ykkönen, niin se ei sitä koskaan pysty olemaan. Jos Nietzsche sanoi "Jumala on kuollut " niin missä on Nietzsche nyt? Onko se kenties kuollut?

Olemme yhdessä voima ja kunnia iänkaikkisesti, mutta erikseen ennepitkää heikkoja ja kuolleita. On turha tapella oikeassa olemisen tarpeessa, mutta jos sen sijaan antaa anteeksi, niin vapautuu omassa elämässä. Vapautumiseen ei tarvita henkisiä tai yhteiskunnan arvostamia identiteettejä. Todellinen henkisyys on kunnioitusta, hyväksymistä ja tarpeen tullessa anteeksiantoa. Anteeksiannolla en tarkoita sitä pinnallista "sori" asennetta, vaan ymmärrystä siitä että menneisyyttä ei enään ole. Tässä hetkessä ei ole menneisyyttä. Kysymys kuuluukin tahdotko olla henkinen ihminen vai pelkkä ihminen ikuisuudessa ymmärtäen sen, että olemme sitä jokainen?

Uskonnolliset ja henkiset oppisuunnat ovat kivoja asioita, jos niissä ollaan vapaita eikä samaistuta liikaa omiin uskomuksiin. Diggaan itsekin henkisestä ja uskonnollisesta kuvastosta, lueskelen kirjoja, mietiskelen, meditoin, juttelen, syön superfoodeja jne. mutta parempi ihminen minä en ole. En missään suhteessa. Tykkään vain harrastella näitä asioita. Totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Jos haluaa oikeasti olla henkisesti valveutunut, niin se näkyy sitten käytännössä. Olen täysin keskeneräinen ja tietämätön. Olen joskus negatiivinen, joskus(aika useinkin) positiivinen, opettelen olemaan mahd. aito pelkäämättä mitä muut sanovat. Yritän puhua intuitiolla ja elää hetkessä. Yritän hyväksyä keskeneräisyyteni ja antaa tunteilleni anteeksi. Tiedän että olemme yhdessä täydellisiä, mutta erillisenä keskeneräinen ja inhimillinen. Jos tunnen pelkoa, niin annan sen pelon olla, jos tunnen hylätyksi tulemisen tunteita, niin hyväksyn sen tunteena joka menee ohi. Jos muistelen vanhoja menetyksiä, niin yritän hyväksyä sen kokemuksena joka on täytynyt käydä läpi. 
Siinä minun henkisyyteni tällä hetkellä. Kaikki vain on, eikä minulla ole siihen mitään nokan koputtamista. Koputan silti ja annan senkin itselleni anteeksi.

Terveisin : Jarkko Hakola, 40 vuotias elämän runtelema onnellinen mies 




6 kommenttia:

  1. Juuri noinhan se menee. Ensin hapuillaan ja etsitään, sitten tulee varmuutta ja voi luulla jopa itsestään jotakin, mutta taas tulee aika kun tuntuu että ei tiedä eikä osaa. Ehkäpä silloin on aika nöyrtyä ja antautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kirjoittaminen on hyvä tapa nöyrtyä, kun se menee muidenkin luettavaksi;-)Antautuminen taitaa olla jatkuva prosessi, niin helposti ego alkaa rakentelemaan kaikkea mukavaa...;-)

      Poista
  2. Niin totta.. Mä luen ihan äimistyneenä näitä sun tekstejä. Oon tullut monessa kohtaa täysin samoihin päätelmiin. Olin kehittänyt itselleni valtavan identiteetin tuon "henkisyyden" ympärille ja oon nyt nöyränä alkanut purkaa sitä. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä siinä saa olla kirjaimellisesti hereillä koko ajan tuon identiteetin suhteen:-)

      Poista
  3. Moi, olen hyvin pitkälti kanssasi samaa mieltä! Joillain henkisyys voi olla vain harrastus ja joidenkin erikoisten kokemusten tai elämysten hakua, joka ei sitten johda oikein mihinkään. Ihminen voi olla mielestään hyvinkin henkinen vaikka hän olisi vain "opiskellut" miten täällä maailmassa henkiset "systeemit" "menee". Mutta todellinen henkisyys on mielestäni juuri tuota oman ITSEN ja totuuden etsintää. Tästä ja vähän muustakin on pohdintoja blogissani: Joosepin ajatelmia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos palautteestasi! Juuri näinhän se on. :-) :-)

    VastaaPoista