Google+ Followers

perjantai 16. elokuuta 2013

Romanttinen rakkaus vai luotettava matkakumppani?

Moikkiss vaan!

Eilinen blogaus "Henkisyys mitä se on? Pakoa todellisuudesta?" osui ja upposi. Se on jo nyt minun luetuin kirjoitus ja se kosketti monia. Palaute oli tyrmäävän hienoa. Kiitos kaikille. Yhdessä päivässä melkein 300 lukijaa, kaveri pyyntöjä, tykkäyksiä, kommentteja ja viestejä. Mielipiteelleni oli siis selvä tilaus.
Kun aloin kirjoittamaan sitä, niin se ilmestyi täysin hetkessä. Oli vain aika tyhjentää mieli, eipä siinä sen kummallisempaa ollut. Eikä ole nytkään. Nyt kun kerran luovuus on päällä, niin tuutataan taas.

Minulla on nyt on pyörinyt toinenkin asia mielessä, ja se koskee romanttisia ihmissuhteita. Ne mietityttävät varsinkin kun aihetta lähestyy henkisestä näkökulmasta. Kun on polulle lähtenyt, niin on enää mahdoton samaistua rakkaus asioihin samalla lailla niinkuin on aina ajateltu. On siis aika päivittää sekin puoli.

Huom. tämä seuraava kirjoitus ei hae huomioo(tai en ainakaan tunnusta;-) ja se saattaa ärsyttää joitakin lukijoita. Se on vain tämän hetken avautuminen kyseisestä aiheesta. Koko tämän aamuisen meditaatio hetken mielessäni pyöri kyseinen aihe, joten mun on aika pullauttaa se tekstin muotoon, kävi miten kävi. Näen sitten itsekin konkreettisesti mitä ajattelen. Ajattelen siis olen...niin, ajattelen siis olen ja minähän olen. Let `s go!


Minä en usko siihen, että rakastumisen alkuhuuman pöllyssä kukaan ei pysty rakastamaan aidosti. Alkuhuuma on vain omiin mielikuviin rakastumista, ei siis toisen aitoa välittämistä. Kun ihminen rakastuu, niin odotukset ovat korkealla, koska siitä toisesta ihmisestä on tehty omassa mielessä unelmien nainen tai mies. On siis rakastuttu vain omaan egoon. Egohan on vain mielikuva, eikä todellinen rakkaus ei ole mielikuvien yhteensovittamista! Se ei myöskään ole pelkkien omien halujen tyydyttämistä.

On hassua miten ego uunottaa koko ihmiskuntaa niin taitavasti, että ihmiset vain kuvittelevat rakastavansa, eikä tätä huijausta huomata vielä silloinkaan kun mieleen hiipii ajatus "Matti tai Maija on muuttunut, enää se ei ole niinkuin ennen" tai silloin kun arki astuu näyttämölle ja ne ns. huonot puolet marssivat nurkan takaa esiin.
On päivän selvää, että se mikä on mielikuvitusta omassa päässä, ei voi olla todellista ja pysyvää. Se on  ristiriidassa sen kanssa, että todellinen rakkaus on ikuista ja pysyvää, täydellistä. On tietysti mahdollista pitkittää suhdetta sillä, että ruokitaan mielikuvaa täyttämällä aika jollain romanttisella ja ihanalla, mutta kun tulee hetki jolloin pitäisi olla vain ja ainoastaan läsnä, kuunnella ja ymmärtää, niin käännetään kylmästi selkä ja mennään vaikka tiskaamaan. Todellisuutta on vaikea kohdata. Mielestäni rakkaus on hetkessä elämistä, eikä rakkauteen riitä että ajattelen rakastavani. Rakkautta ei tarvitse ajatella, se vain ON. Ei ajatteleminenkaan ole missään tapauksessa väärin, mutta kovin pysyvää se ei ole. Ajatukset vain muuttavat muotoaan. Jos huonot ajatukset ponnahtavat alitajunnan syövereistä esiin katsoessa rakastaan, niin on aika antaa itselle ymmärrystä ja anteeksiantoa. Matkakumppanuus on mielestäni juuri tätä. Ymmärtämistä, avoimuutta ja anteeksiantoa. Matka itseen. Toisen täydellistä hyväksymistä. Olemmehan vain ihmisiä tunteineen ja se on täysin inhimillistä. Täytyy vain olla kärsivällinen.

Myönnän ymmärtämättömyyteni siihen, että ihmisillä on jo heti parisuhdetta etsiessä valmiina kilometrin mittainen vaaatimuslista. Mielessä on jo valmiina luotu ajatus siitä minkälainen tuon ihanan miehen tai naisen täytyy olla. Miehen täytyy olla pitkä, komea ja toimeentuleva. Naisen pitää olla hyvä pyllynen, kaunis ja mukava. Hänen pitää ajatella samoin ja mielellään omata sama henkinen näkökulma. Näistä lähtökohdista lähdetään listaa tekemään. Jos listan tekijä on "henkinen hörhö", niin lista voi olla vieläkin pidempi. Ensin luetaan kirjoja "miten luoda elämään rikkautta ja rakkautta" ja sitten vain odotellaan kun maailmankaikkeus alkaa luomaan prinssiä, joka ratsastaa yksisarvisella noutamaan prinsessan ja tämän jälkeen matka jatkuu auringon laskuun. Ongelmia ei ole. Kun yhteinen elo alkaa, niin yksisarviset puuttuu ja ongelmat puljahtava esiin menneisyyden varjolla ...no sittenhän jo onkin aika vaihtaa parempaan, koska halutaan nähdä toisessa se ongelma. Etsitään henkisistä kirjoista kohtia, jotka tukevat omaa päätöstä. Ajatellaan että "ei mun tarvitse alistua tähän", " hän on liian ego..", "mä ansaitsen parempaa." jne. Pinnallista sanon minä. Henkisten ihmisten näkemyserot saattavat olla todella vaikea hyväksyä suhteissa ja se voi aiheuttaa voimakkaitakin aivopesu yrityksiä ja voimakasta oikeassa olemisen tarvetta. Ego nauttii henkisyydestä ja hengellisyydestä. Se on sen paras temmellyskenttä.

Tarkennan tässä kohti, että en hae tässä oikeaa ja väärää tapaa nähdä rakkautta, koska siitä ei todellisuuden näkökulmasta ole, mutta revin ja ruoppaan pois sen mitä rakkaus ei mielestäni ole.




Ihastuminen on ihanaa ja myönnän olevani ihminen joka ihastuu helposti. Minun on helppo ihastua, koska ihmiset on ihania ja jokaisessa ihmisessä on jotain vastustamattoman ihanaa. Rakastaminen onkin sitten jo toinen juttu. Jos on valmis nöyrtymään siihen, että mielikuvani sattavat kadota hetkellä minä hyvänsä, niin yhteisestä matkasta saattaa tulla upea syvä kokemus. Olen varma että ainakin antoisa ja opettavainen. On vain annettava itsensä pois ja antauduttava rakkaudelle. Rakkaus kyllä hoitaa loput, jos itse on valmis luopumaan mielikuvistaan. Mielikuvat estävät täydellisyyden ilmenemisen. Elämän virta on täydellinen, minä en.

En tiedä, mutta minulla on semmoinen ajatus ollut pitkään, että kun aloin ymmärtämään egon rakkauden ja hengen rakkauden välisen eron, niin ongelmat alkoivat samalla sekunnilla. Joskus minusta tuntuu siltä, että mitä onnellisemmalta elämäni tuntuu, niin sitä vähemmän toinen kokee saavansa minulta. Vaikka tätä nykyä tuntisin olevani valmis näkemään itseni toisen kautta romanttisesti anteeksi antaen, jopa suhteessa pysyen, niin sitä hiljaisempaa rakkaus asioissa on. Voisiko se olla niin, että ego tahtoo vain säpinää, kivoja sanoja, romanttisia lupauksia, sydämiä ja kauniita runoja ja traditioita? Koetaanko minut kenties liian etäiseksi, liian rehelliseksi? Vai olenko kenties pihalla kuin lintulauta itse sitä huomaamatta? Sanokaa te viisaat se.

Vai voisiko olla kenties mahdollista että en enää tarvitse ketään? Hui kauhiaa, egoni säpsähti koko ajatusta. No voi hyvinkin olla, että en enää tarvitse ketään, mutta matkakumpani olisi silti mukava löytää. Mikään ei opeta niin hyvin kuin parisuhde elämän myrskyissä. Se ilmoittaa kyllä heti asiat itsessä jotka tarvitsee korjausta. Parisuhde on hyvä mahdollisuus rakkauden jakamiseen ja sen laajentamiseen. Se matka tehdään itseen eikä toista yritetä muuttaa millään lailla. Hyvään parisuhteeseen kuuluu myös se, että hyväksytään toisen ihmisen negaatiot ja kipuilut, koska tekopirteä filmaaminen ja positiivisuus pelleily ei kasvata ketään, se vain siirtää totuutta. En halua pelkkää silkkiä ja ruusuilla tanssimista, mä haluan tietää totuuden. Filmaamisella saa ehkä suhteen näyttämään hyvältä ja vahvalta muiden silmissä, mutta onnellista ja rauhallista suhdetta se ei tee. 

Yksin sinkkuna eläminenkin voi tulla pelosta, koska ei kenties uskalleta kohdata itseä, ei haluta että vanha toistuisi. On turvallimpaa olla yksin, kuin ottaa riski epäonnistumisesta. Menneisyys estää rakkauden. Menneisyys jota ei edes tässä hetkessä ole.

Romanttinen rakkaus vai luotettava matkakumppani? No miten ois vaikka molemmat. Sillä ehdolla että ymmärrän alkuhuuman illuusion, en pety kun itse ja toinen paljastaa pimeimmätkin salaisuutensa. Suurin rakkaus olisi sitä että kumpikin uskaltaisi ottaa joka hetki riskin jätetyksi tulemisesta. Mieluummin rehellinen ja aito tyyli alusta asti, kuin pitää kulisseja pystyssä. Salaileva ja pinnallinen naamarileikki: "Joo mä rakastan sun naamaria ja sä rakastat mun, jipii tää on kivaa" tyyli ei opeta paljon mitään. Egohan pistää avoimuutta nössöilynä, jotta oma mielen sekamelska ei paljastuisi. Sillä on aina joku salaisuus jota se varjelee. Rakkaus raatelee, se kantaa omaa ristiänsä, se on kuin avoin kirja ja lopuksi antaa anteeksi -kaiken. Rakkaus saattaa satuttaa, mutta tekee sen totuuden nimessä. Rakkaus ei tuomitse, se vapauttaa. Rakkaus ei kahlitse, se antaa tilaa. Se on kovien hemmojen hommaa. Se ken uskaltaa menemään ristille vielä silloinkin kun rakkaudettomat kivittää, niin ainakin minä nostan hattua. Ei se ei ole pelkureiden hommaa. Pelkurit pelkää ja siksi he tuomitsevat oman pelkonsa pohjalta.



Rakkaudessa saa itkeä, nauraa, suuttua, olla mustasukkainen, mököttää, väsyä, olla etäinen, vihainen, pettynyt, iloinen, romanttinen, ihana, surullinen, hiljainen, negatiivinen, hassu, hullu, tyhmä...jne. Rakkaudessa saa näivettyä ja karjua. Rakkaus antaa kaiken anteeksi ja se antaa ihmisen olla ihminen. Rakkaus ei tuomitse.Tämän elämän polun läpiviemiseksi tarvitsemme toisiamme, koska pohjimmiltaan olemme yksi ja sama rakkaus. Kannattaa olla vain hereillä itsellensä ja kysyä miksi toimin näin? Jos en halua sitoutua, niin miksi en halua? Jos vaihdan aina "parempaan", niin miksi ja mitä juoksen karkuun? 
Jos sinä olet jo valaistunut niin ole rauhassa, mutta anna muiden olla inhimillisiä omassa elämässään. Jos haluat rakastaa vain hyviä ihmisiä, niin kysy huviksesi itseltäsi miksi et rakasta ns.huonoja/pahoja, mikä osa alue vielä tarvii anteeksiantoa? Se voi olla, että saat egosi verekseltään kiinni itse teossa. Äiti ammaa ja muita Jumalia on helppo rakastaa, koska siinä vain takaa itselleen elämän ilman pettymyksiä. Kauniita universaaleja rakkaus runoja on helppo kirjoitella ja tämän jälkeen paistatella julkisuudessa. Heivaa henkisyytesi romukoppaan ja katso todellisuuteen, se on sama kaikille. Niin minäkin yritän tehdä, siinä todennäköisesti epäonnistuen, mutta anna anteeksi minulle, niin minäkin ainakin yritän tehdä. Kuoppiin kompuroiminen on mukavaa ja vapauttavaa, kun osaa nauraa itselleen. Ei siitä kukaan ole tuomitsemassa, korkeintaan ihminen, mutta hänkin tuomitsee tietämättään ITSENSÄ, voi ressukkaa. Ei tää elämä ole ole niin vakavaa, eikä kukaan edes velvoita sinua antamaan anteeksi tai edes rakastamaan, kahlitset siinä tapauksessa vain itsesi. ;-) Eipä tässä sitten muuta kuin....

Rakkautta ja piikkilankaa kaikille!!!!!






Terveisin : 40 vuotias herkkä mies, jonka sydän on lävistetty liian monta kertaa





4 kommenttia:

  1. Osuva kirjoitus, hienosti pohdittu. Oli pakko laittaa tähän omaa kirjoitustani aiheesta. Oli tarkoitus tulla kolmanteen kirjaani, mutta se taitaa näillä näkymin jäädä ikuisuusprojektiksi - on meinaan elämäkin elettävänä... Joitakin aikoja sitten päätin putsata pöytää oikein urakalla ja poistin suurimman osan blogeistani, youtube-videoistani ja miltei kokonaan internetnäkyvyyteni, sillä tämä ei enää palvele korkeinta parasta omalla polullani. Kirjasivuni Tietoisuuden Koko Kuva - Matriisista Vapautuminen on vielä olemassa, jonne löytyy linkki profiilistani...

    Parisuhteet ja seksuaalisuus (muistiinpanot)

    Niin tätä asiaa voidaan tarkastella aika monesta eri näkökulmasta. Energisesti näkisin sinun käsittelevän romanttista rakkautta ja sen aiheuttamia tuntemuksia. Tunne toki muodostuu mielessä ja aivot tuottavat tarvittavia kemikaaleja kuten endorfiinia, dopamiinia ja serotoniinia, jotta fyysinen keho kykenisi tulkitsemaan energiavärähtelyn ja ihminen voisi kokea rakkautta fyysisessä ilmentymässä. Mutta rakkaus ei ole sama asia kuin aivoissa tapahtuva sähkökemiallinen reaktio. Tämä on vain yksi osa-alue rakkaudesta, sillä tunnekehon kautta kykenemme kokemaan vain hyvin kapeaa osa-aluetta kaikkeuden perusolemuksesta eli kaikkialla ja kaikessa ilmenevästä rakkauden energiasta.

    Parisuhteet muodostuvat energisen linjauksen perusteella ja suhde syntyy silloin, kun molempien osapuolten energiat kohtaavat ja alkavat värähdellä samalla taajuudella. Parhaimmillaan parisuhde on silloin, kun kokonaisenergia on tasapainossa ja värähtelee harmoniassa keskenään. Kun kaksi ihmistä on rakastaa toisiaan, niin silloin heitä yhdistää monessa aikalinjassa, todellisuudessa ja energiatihentymässä olevat energiasiteet/langat, jotka värähtelevät samalla taajuudella. Todellinen ja aito rakkaus on sallivaa, hyväksyvää, tukevaa, rakentavaa, auttavaa, kokevaa, tekevää, vaalivaa, luottavaa, kehittyvää... Aito rakkaus kasvaa ja kypsyy kuten hyvä viini ja on parhaimmillaan silloin, kun molemmat tekevät parhaansa itsensä ja toisen hyvinvoinnin, korkeimman ilon, innostuksen ja onnen eteen. Aito rakkaus on helppoa, jouhevaa ja eteenpäin kulkevaa, vaikka siinä olisikin haasteita. Haasteet on tarkoitettu kasvattamaan sielua ja opettamaan erilaisia näkökulmia alati laajenevassa ja kehittyvässä kaikkeudessa.

    Romanttisessa rakkaudessa on vaihe, jota kutsutaan rakastumiseksi. Tämä vaihe kestää yleisesti reilun vuoden verran ja sen tarkoituksena on syventää energisiä siteitä etenkin seksuaalisuuden avulla. Rakastumisen aikana aivot erittävät suuren määrän etenkin endorfiinia ja dopamiinia, jotka saavat aikaiseksi iloisen ja onnellisen (rakastuneen) olotilan. Rakastumisvaiheella on myös geneettinen merkityksensä, jolloin suvun jatkaminen on turvattu. Hyvin suuri osa jälkikasvusta tehdään nimenomaisesti rakastumisvaiheen aikana, jolloin hormonit hyrräävät ja kumppaneiden välinen seksuaalinen energia on huipussaan.

    Kun rakastumisvaihe päättyy, niin vasta silloin alkaa todellisen rakkauden vaihe. Kun hormonaalinen ja aivojen sähkökemiallinen vaihe on lievittynyt, niin silloin voidaan havaita suurimman osan parisuhteista myös päättyvän. Sanotaankin, että mikäli parisuhde jatkuu pidempään kuin kaksi vuotta, niin silloin voidaan olettaa myös suhteen kestävän pidempään. Hyvin moni maapallolla elävä ihminen sekoittaa rakastumisen aiheuttaman hormonaalisen ilotulitusvaiheen rakkauteen, koska heillä ei ole mitään käsitystä aidosta rakkaudesta, joka kumpuaa lopulta terveestä ja aidosta itsensä arvostamisesta, hyväksymisestä ja rakastamisesta.

    VastaaPoista

  2. Parisuhteen perimmäisenä tarkoituksena on peilaus. Suhteessa peilataan omaa sisäistä maailmaa toisen ihmisen kautta, jotta kyettäisiin ymmärtämään enemmän omaa moniulotteista olemusta ja tulemaan enemmän täydemmäksi itsekseen. Parisuhteessa osapuolten tarkoituksena on auttaa toista osapuolta löytämään keinot, väylät ja tavat jotka mahdollistavat oman kasvun niin ihmisenä kuin Sieluna. Parisuhteen tarkoituksena on kehittyä ja kasvaa niin yksin kuin yhdessä. Toimivaa parisuhdetta voisikin nimittää yhteiseksi kasvutarinaksi. Toimivan ja nautinnollisen parisuhteen edellytyksenä on rakastava ja terve suhde itseensä. Kun tuntee ja hyväksyy itsensä sellaisenaan ja on valmis kehittymään ja kasvamaan, niin silloin on mahdollista löytää sellainen ihminen, joka värähtelee samalla taajuudella.

    Jos kuviosta poistetaan kaikki tunteet, kuten rakkaus, viha, pelko jne. niin jäljelle jää luonnollisesti tyhjyys/täyteys/tasapaino/harmonia. Silloin sielun kulkuväline, eli ihmiskeho on tasapainoisessa läsnäolevassa ja tietoisessa tilassa. Tällöin ihminen ei ole sen kummemmin subjektiivinen kokija, kuin objektiivinen tarkastelijakaan. Hän vain on - tietoisuus, joka on periaatteessa sama asia kuin rakkaus/myötätuntokin. Energisesti rakkaus ja pelko ovat toistensa vastakohtia, eivätkä siten voi olla linjauksessa samassa tilassa tai kehossa, joten lopputuloksena on hämmennystä ja sekavaa oloa. Tämä johtuu polariteettisten ennergioiden aiheuttamasta vastustuksesta. Mikäli tällaista ristiriitaa ilmenee, niin matka kohti tasapainoa lähtee omien ajatusten, halujen ja toiveiden selvittämisestä. Hyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi: Olenko oikeasti ihastunut? Olenko oikeasti rakastunut vai olenko kenties rakastunut vain ajatukseen rakkaudesta ja parisuhteesta? Tunnenko tarvetta parisuhteelle ja romanttiselle rakkaudelle tyydyttääkseni jotain haluani tai täyttääkseni jotain tyhjyyttä sisälläni?

    Kun puhutaan seksuaalisuudesta, niin ensimmmäinen asia joka ihmisten mieliin tulee on seksi. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta, sillä seksuaalisuus on paljon muutakin kuin jotain sellaista mikä tapahtuu sängyssä, sohvalla, autossa tms. Seksuaalisuus on jotain syvällisempää, suurempaa, merkityksellisempää - se on elinvoimaa, luomisenergiaa parhaimmillaan. Tämä kaikkialla oleva ääretön potentiaali tunnetaan monilla nimillä eri kulttuureissa. Jotkin nimittävät sitä kundaliniksi, toiset pranaksi, jotkin chi:ksi.

    VastaaPoista
  3. Siitä voidaan tässä yhteydessä käyttää yksinkertaisesti sanaa Rakkaus. Tämä on pohjimmiltaan energiaa, ääretöntä potentiaalia, joka on kaikessa ja ilmenee kaikkialla. Energia virtaa meissä jokaisessa ja odottaa oikeaa hetkeä kukoistaa ja loistaa kauneuttaan kaikkialle. Seksi on olennainen osa seksuaalisuutta, mutta seksuaalisuus on paljon enemmän. Mutta miksi seksi kiehtoo meitä niin paljon? Seksi on meistä kivaa, hauskaa, ihanaa, mahtavaa, taivaallista. Seksuaalinen energia on muistutus ja pieni välkähdys siitä mistä tulemme ja mitä olemme - Kaiken Luoja / Alkulähde, Ykseys, Rakkaus.

    Ikuisina Sieluina olemme kokemassa omaa luomustamme ja omaa rakkauttamme. Mehän rakastuimme itseemme niin paljon, että päätimme kokea mitä rakkaus todella on ja mitä se voi olla. Ajan saatossa rakkauteen tuli monia muutoksia, vivahteita ja vääristymiä - tästä syntyi polariteetti. Sen tulosta on myös maskuliinisuus ja feminiinisyys, sekä hyvä ja paha -asetelma. Sielulla ei ole sukupuolta, se on tasapuolinen ja tasavertainen, se on androgyyni - eli siinä on kaikki mitä koskaan on ollut olemassa ja tulee olemaan.

    On hyvä myös muistaa, että olemme olemassa seksuaalisuuden tuloksena. Tämän takia meidän olisi hyvä olla iloisia ja kiitollisia siitä, että meillä on olemassa tällainen luomisenergia käytössämme. Oikein käytettynä seksuaalinen energia voi tuoda meissä esille äärettömän suurta luovaa potentiaalia. Kun seksuaalisuus -termin ympäriltä kääritään pois lukuisia virheellisiä ajatuksia, käsityksiä, uskomuksia ja mielikuvia, niin silloin voidaan tutustua tode lliseen ja aitoon seksuaalisuuteen. Seksuaalisuus auttaa meitä myös hyväksymään ja rakastamaan itseämme aidosti ja täydesti.

    ...
    The lessons learned in the most intensely loving and connected relationships are some of the most challenging in an incarnation – romantic love is an energetic opportunity to learn in infinite ways, but these are always tempered and shaped by our beliefs and our level of self-love.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! Kyllä se jotenkin noin menee käytännössä. Uskon että rakkaus on jotakin semmosta mitä ei kyetä sanoilla ilmaisemaan, eikä se ole pelkkä tunne joka vain tulee ja menee. Rakkaus on meidän ikuinen perusolemus. Ehkäpä täällä olemme tehneet rakkaudesta vain semmoisen kuvitelman, jota yritämme pitää kasassa, siinä jatkuvasti epäonnistuen. Emme ehkä uskalla kyseenalaistaa sitä koska pelkäämme jotain ihanaa menetävämme? Rakkaus voisi olla jotain niin syvää jota alitajunnassa tiedämme, mutta egomielellä yritämme tietää.Jokatapauuksessa parisuhde on ainakin harrastuksista mielekkäimpiä, kunhan muistaa että totuus saattaa pilkistää sen takaa...;-) Ainakin voimme harjoitella vilpittömyyttä ja rehellisyyttä, hyväksyntää ja anteeksiantoa <3

      Poista