Google+ Followers

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ding Dong! Lätkässä elämään!

Eilen hävittiin loistavasti pelanneelle ruotsille jääkiekon mm-kisoissa, eikä euroviisuissakaan kuulemma mennyt hyvin. Selvisimme siis jälleen kerran eskapistiselta joukkopsykoosilta. Voimme siis jatkaa arkea sellaisena kuin se on kaikesta huolimatta, nou brobleemo. Emme pääse elämää karkuun tapahtui mitä tapahtui. Elämään kuuluu kuitenkin isot ja pienet pettymykset, jotta elämä saisi jatkuvuutta ( tärkeä muistuttaa tässä kohti, että et voi vaikuttaa läheskään aina ympäristöösi, mutta itseesi ja ajatuksiisi kylläkin,AINA). Mitä tällä tarkalleen tarkoitan, se jääköön sinun mietittäväksesi. 


Jos nyt annetaan mielipiteelle mahdollisuus, niin minun ainut kosketus viisuihin oli kerran kuultu ding dong biisi ja se riitti. Ei iskenyt, persoonatonta "hissimusiikkia". Eikä sitä pelastaisi sekään, että siellä olisi sata ihmistä suutelemassa (onx muuten suutelu jotenkin ihmeellinen asia?). Viisut ole ollut minun juttuni, vaikkakin OLEN musiikki ihminen henkeen ja vereen. Ehkäpä juuri siksi. Musiikki on minulle henkilökohtainen asia jonka päätän itse. Sen paremmuutta ei kukaan toinen voi minulle mitata. Eikä rakkauteeni voi vaikuttaa radiot, listat eikä trendit. Etsin ja fiilistelen jatkuvasti itseni ja musiikin kanssa ja nautin siitä.  En pidä taiteella kilpailusta enkä lämpene musiikkiin, joka tehtaillaan ainoastaan kilpailua varten. Ei viisut aiheuta inho reaktioitakaan(tai en ainakaan tunnusta!), se on semmosta neutraalia "ihan sama" viihdettä, jota voi olla ihan mukava seurata. 80- luvulla viisut ja syksyn sävelet olivat kuitenkin isompia juttuja, ainakin päässäni. Silloin ei vielä nuorta jässikkää oltu pilattu liiallisella informaatiolla ja sokerilla. Aluksi olikin vain 2 kanavaa ja oli maailman mullistavaa kun telkkariin tuli kolmaskin kanava;-). Uuno turhapuro, levyraati, ROCKSTOP, ja syksyn sävel. Oi niitä aikoja.




Minulla tulee viisuista mieleen ainoastaan loistava abba  ja lordin hard rock hallelujah, joka oli muuten tehty levylle paljon viisuja aikaisemmin, eli se ei ollut viisuja varten tehty "tehdas biisi". Muistan muuten käyneen viikko viisuvoittoa aikaisemmin lordin keikalla ja oli niin tyhjää, että sai ihan rauhassa seistä hirviön tuijotellessa edessäni. Viikon päästä kaikki oli toisin. Joukkopsykoosin iskiessä en nähnyt sarvipäästä kuin kuvia iltalehtien kansissa ja juttuina ihmisten huulilla.. No se siitä. 
Jääkiekkoa olen seurannut näissä kisoissa tähän asti tasan 2 peliä. Olenkohan tullut jo tylsäksi? Eiiii, en ole, mulla vain on ihan älyttömästi kaikkee muutakin siistiä ajateltavaa ja fiilisteltävää. Katson jos kerkiän(paitsi legendaarinen suomi-ruotsi on pakko;-). Rakastan silti lätkää edelleen. Nyt olen vain lätkässä koko elämään.

No mutta tässä se asia jota alunperin lähin tänne kirjoittelemaan: Blogi-identiteettini on uusiutunut!! Siis nyt vasta uusiuduin blogini ulkonäössä. Aika epätyypillistä itseni tuntien. Yleensä diggailen uusiutua aika ajoin. Onpahan ainakin hieman selkeämpi lukea höpinöitäni(?) ja ehkäpä tämä luukki kuvastaa mieltäni paremmin juuri tällä hetkellä...?

Hoplaa....nyt kun taas alettiin musiikista puhumaan, niin tässä seuraavassa esimerkki siitä mitä musiikki minulle edustaa parhaimmillaan. Silloin kun musiikki puhuttelee, silloin kun annetaan virran viedä. Annetaan vain musiikin itsensä puhua. Kun uskalletaan heittäytyä virran vietäväksi hetkessä, tässä ja nyt, silloin siihen ujuttautuu mukaan myös vaaran tuntu. Sitä ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Voi olla että ei tapahdu mitään, mutta pääasia on, että saa seilata ilman airoja nuottimeressä ilman päämäärää. Rannalle päästään kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin. Vaikka sitten uiden, jos ei muuten;-)

Hyvät on siis pearl jamit tässä seuraavassa esityksessä ja tietysti ne kekkerit vedetään sulavasti even flowssa:


Jos tuo edellinen musiikki esitys iski, niin tässä vanhan kunnon pearl jam livenä aitona omana itsenään. Koko keikka toimii hienosti. Mahtava flow. Mahtava show. Rehellistä rock musiikkia. Tästä jää puudelit, puuterit ja ripsivärit pois, eikä tässä symbolit ja markkinarattaat juhli, mutta tässä on groove ja grooven sisällä haisee silkka ihmisen hiki.



RAUHAA JA RAKKAUTTA SISKOT JA VELJET!!!!!! <3






T: JAKEFLAME

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti