Kaikkihan tietävät miten uskonnot ovat sotineet keskenään koko ihmishistorian läpi. Ihminen on aina rakastanut olla oikeassa ja tietysti monet muut ovat väärässä.
Raamatun taivas/helvetti asetelmakin nähdään ulkopuolisina voimina jossain kuoleman jälkeen ja se lisää pelkoa ja taistelun halua oman uskomusten varjoissa omasta itsestään.
Hengellisyydessä ja henkisyydessä taistellaan pohjimmiltaan omassa mielessä. Eikä se muutu helpolla, vaikka kuinka löytäisi oman oikean henkisen polun. Omat esteet rakkauden edessä on vain kohdattava. Oli sitten Buddhalainen, kristitty tai ateistisatanisti.
Suurin syy kaikkeen taisteluun ja henkiseen ammuskeluun henkisellä aseella löytyy siitä kuvitelmasta, että ulkopuolella olisi jotain mitä pitää muuttaa. Uhka ja pelko esiintyvät ulkopuolella. Seuraus on egon mukaan se, joka pitää muuttaa, koska ego sanoo että seuraus on virhe. Kuitenkin kaikki muutos tapahtuu vain ja ainoastaan omassa mielessä, eli itse syyssä. Sen ego unohtaa kertoa, koska ego uskoo että ulkopuoli on se joka tarvii muuttaa. Jos mietit täysin rehellisesti, niin kaikki ulkoinenkin muutos ei voi lähteä muualta kuin jokaisen omasta mielestä. Erittäin simppeli oivallus. Ensin yksilötasolla ja se muuttuu kollektiiviseksi muutokseksi.
Yhteiskunta pyörittää omaa rulettiaan paikallaan siten, että yksi asia paranee ja toinen repsahtaa. Kun yksi asia saadaan kuntoon, huomataan hetken päästä että toinen asia on retuperällä. Näin tämä kehityksen illuusio pyörii eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää ole. Mutta todellinen muutos tapahtuu kuitenkin aina ensin ihmisen mielessä. Mihin me panostamme?
Se asia joka näin olevan retuperällä 10 vuotta sitten, ei tunnu enää ongelmalta ollenkaan, koska mieleni on muuttunut. Jos laitetaan 10 ihmistä riviin katsomaan samaa asiaa, saattaa jokaisella on erilainen tapa katsoa ja tulkita asia. Yksi tuomitsee, toinen ei näe ongelmaa, kolmas näkee mahdollisuutena, neljäs on rauhan tilassa. Ulkopuolinen on siis täysin viaton ja neutraali asia, aina. Kyse on siitä katsooko rakkauden vai pelon kautta tätä asiaa.
Henkinen ampuminen voi olla esim. sitä, että teloitetaan ihmisiä jotta päästäisiin paratiisiin tai sitten kontroloidaan muuten ympäristöä sillä hyvällä ja "ainoalla oikealla" sanomalla. Rakkaus kuitenkin antaa aina täyden vapauden olla sitä mitä se on. Jos haluaa muuttaa ympäristöään, niin parhaiten se käy kun on itse rauhan tilassa. Antaa rakkauden äänen puhua hiljaisesti minussa. Muistuttaa että olemme kaikki yhtä hengessä vaikka näytämmekin elävämme kolmiulotteisessa illuusio maailmassa.
Henkisyys aseena ihmissuhteissa on varmasti kovin yleistä monella eri tapaa. Jos toinen henkistyy ja löytää oman henkisen polkunsa, se voi tuntua toisesta jopa uhkaavalta ja pelottavaltakin (egon näkemys). Koetaan että se on jotenkin toiselta pois. Tai että tämä henkiselle polulle lähtenyt ei noudata toisen mieliksi heti kirjaimellisesti jokaista lukemaansa tai kirjoittamaansa sanaa. On hyvä muistaa, että henkinen polku ei tarkoita samaa kuin heti valaistunut tai heti Jeesuksena oleminen. Se tarkoittaa sitä, että kuljetaan henkistä polkua jossa alkaa ilmestyä kuopat joihin kompastellaan, pelot jotka puskevat kahta kovempaa päivän valoon. Voi alkaa jopa "sielun pimeä yö" jossa kohdataan jokaiset demonit joka ollaan painettu alitajuntaan koko elämän/ elämien ajan. Henkinen polku ei vaadi lisää sotaa ja oikeassa olemisen tarvetta vaan rakkautta ja ymmärrystä, anteeksiantoa. Henkisyyttä ei tulisi käyttää aseena ympäristöään vastaan. Kaikki anteeksianto maailmaa kohtaan on vapauttamista itseä kohtaan.
Olen joskus matkan varrella kuullut että en elä kuin kirjoitan. Miksi en elä kuten kirjoitan? No siksi koska en kirjottaisi sanaakaan jos olisin jo kadonnut kehosta hengen rakastavaan syleilyyn. Mutta kun olen aivan tavallinen ihminen, jonka suunta on selvillä, mutta silti polku on vain kuljettava. Opetan siis itseäni. Tai siis jokin korkeampi voima opettaa minussa. Joku ohjaa minua. Siinä mielessä elän todellakin sitä mitä kirjoitan. Henkisellä aseella ampuminen voi olla sitä, että henkinen ihminen ei saisi toimia egosta, ei saisi hermostua, ei saisi olla väsynyt, ei saisi kohdata omia uskomuksiaan ja pelkojaan sekä epäilyksiään. Henkinen polku voi olla paskaa ja ahdistavaakin jos se on rehellistä (ego kokee sen niin). Intiimeissä ihmisuhteissa ne pelot ja epäilykset tulevat varmasti päivän valoon. Silloin helposti kummallakin on aseet ladattu kun oikea ja herkkä paikka tulee. Silloin ollaan valmiina ampumaan kun koemme itsemme uhatuksi. Itse olen hyvä puolustautumaan ja sitä purkamisen työtä teen edelleen. Puolustautuminen on hyökkäämistä. Tiedän sen. Aseiden laskeminen on pelottavinta mitä tiedän. Silloin ollaan todella viattomia ja alasti toisen edessä.
Aseiden riisuminen tarkoittaa sitä, että katsoo rehellisesti vain omia pelkojaan, eikä takerru toisen ihmisen pelkoihin. Ympäristön ja toisten ihmiset pelkojen ja epäkohtien huomaaminen on yksi vaihe portaissa jota pitkin kävellään täydelliseen rakkauteen. Sekin vaihe menee ohi. Ego haluaa nähdä ongelmat ulkopuolellaan, jotta itse olisi viaton ja puhdas pulmunen. Toisten ihmisten pelkojen tarkkailu voi olla hyvä tapa huomata se oma pelko ja syyllisyys. Ego haluaa aina projisoida oman pelon ulkopuolelleen. Katselemme omia uskomuksiamme. Koko maailma on oman mielen tuotosta ja uskomusta. Siksi sodat ja ongelmat, siksi myös rakastavat teot. Ego sanoo, että itselleen ei tarvitse tehdä mitään kun näkee ongelmat ulkopuolellaan. Ja näin tämä karmallinen jälleensyminen jatkuu ajan harhassa.
Olen itse kiivennyt henkisiä "tikapuita pitkin taivaaseen" ja alkanut laskemaan aseitani jotenkin näin:
- Menemällä todella alas henkisesti ja fyysisesti.
- Pettynyt maailmaan pahemman kerran ja monesti.
- Tuntenut erillisyyttä ja pelkoa monella eri tapaa.
- Tuntenut yksinäisyyttä ja lisää pettymystä.
- Kokemalla maallisia ja yliluonnollisakin juttuja.
- Kysymykset: "Mitä hittoa täällä tapahtuu?"
- Alkamalla tutkia ja etsiä totuutta.
- Pettymällä maailman tarjoamaan hetken kestävään rakkauteen.
- Huomaamalla pahuus ja ego ULKOPUOLELLA (herääminen).
- Etsimäällä kiivasti omaa polkuaan, lukemalla, tutkimalla, mietiskelemällä, meditoimalla.
- Luomalla suhde itseä (egoa) korkempaan voimaan.
- Oivaltamalla että vain omaa itseä voi muuttaa.
- Hyväksymällä kaikki se pahuus ja paska omassa itsessä.
- Kohtaamalla lisää omia pettymyksiä, pelkoja ja muita menneisyyden aiheuttamia kummituksia.
- Antamalla anteeksi kaikelle sille joka näyttää olevan mielessäni esteenä rakkauden edessä.
- Kompastelemalla.
- Kompastelemalla lisää.
- Antamalla jatkuvasti anteeksi kaikelle sille mikä ei ole totta.
- Laskemalla aseet, mutta olemalla ihan tavallinen ihminen.
- Palaamalla tavalliseen arkeen henkisen kuplan poksahdettua rikki.
- Sallii epätäydellisyyden itsessään ja muissa.
- Olemalla ihan tavallinen ihminen omien mielihalujen kanssa taistelematta niitä vastaan.
- Olemalla ihan tavan pulliainen jokin uusi syntymä omassa mielessä (ylösnousemus, oivallus, herääminen, valaistuminen).
- Oivaltamalla että ylösnousemus tapahtuukin tässä hetkessä ja omassa mielessä riippumatta mitä ulkopuolella näyttää tapahtuvan.
-Näkemällä että muut ihmiset ovat pelastajiani. He näyttävät kipukohtani, uskomukseni rakkauden edessä. Kiitollisuus heitä kohtaan.
-Olemalla rehellinen itselleen ja ymmärtää sen, että että aina teen parhaani. Väärin ei voi tehdä kun syyllisyys hellittää. Vain ego syyllistää.
- Huomaamalla että jokin minussa vahvistuu eikä se tule maailmasta. Tajuamalla että muodon maailma on vain uskomus, kollektiivisen egon luoma hetki ikuisuuden keskellä. Näytelmä josta voi alkaa jopa pitämään.
-Rauhan tunteen lisääntyminen.
- Hyväksymällä fyysinen kuolema ja muutos energisellä tasolla.
- Muistamalla että henkisellä aseella ampuminen on egon puolustamista.
- Kehossa oleminen on kehossa olemista ja henkinen maailma on todellinen ja ikuinen. Täydellinen anteeksianto kaikelle. Kehossa kehon jutut ja hengessä hengen juttu. Toinen on pohjimmiltaan totta koska avainsanana viattomuus ja vapaus. Keho on rajoitteinen uskomus.
- Keholle uusi tarkoitus. Enää ei tarvitse syyttää muita, vaan sillä voi opettaa anteeksiantoa ja viattomuutta.
On inhimillistä tuntea, olla ihminen. On rakkautta hyväksyä itsessä liikkuvat ajatukset ja tunteet. On hyvä olla armollinen itselle eikä vaatia henkisesti itseltään liikoja (tai muilta). Ajan maailman hahmot ovat täysin viattomia, olivapa ne missä vaiheessa elämää tahansa. Kukaan ei ole kenenkään yläpuolella. On hyvä osata päästää irti menneisyydestä ja ottaa vastaan tämä ainutlaatuinen hetki. Toisia ihmisiä ei voi muuttaa mieleisekseen, joten on parasta laskea aseet ja ottaa täysi vastuu itsestä ja niistä esteistä jotka näyttävät olevan rakkauden edessä.
Tikapuita pitkin kiipeäminen jatkuu....
T:Jake
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti