En nyt kopsaa suoraan kirjoista vaan kirjoitan omilla näennäisillä ajatuksillani jotka eivät totuuden kautta ole mitenkään omiani. Minä vain ajettelen, niin että ne on omia. Ihan niinkuin pelkokaan ei ole mitenkään henkilökohtainen asia. Katsotaan tarkemmin sitä miksi ei se sitä ole.
Pelkoja on erittäin helppo nähdä ympärillään ympäröivässä maailmassa. Pelkoja on myös erittäin helppo nähdä lähipiirissä sekä varsin siinä läheisimmässä intiimissä matkakumppanissa. On erittäin tärkeää muistaa se, että muissa pelon näkeminen on tärkeää heräämisen vaiheessa, mutta ei mitenkään rakentavaa enää heräämisen jälkeen eli silloin kun matkaa aletaan tekemään tosissaan omaan todelliseen ITSEEN (ykseys). Pelkojen näkeminen muissa tai ympäröivässä maailmassa lisää vain erillisyyden harhaa, koska samalla siinä muistuttaa itselleen vain sen että "minä näen pelkoa joten minussa on pelkoa". Oikeastaan itsessä juuri pelkoa onkin koska toisessa pelon näkeminen heijastaa vain sitä omaa pelkoa jota ei itse uskalleta kohdata. On helpompi nähdä pelko toisessa kuin suoraan ja rehellisesti itsessä ennen eheytymisen matkaa. Puhutaan ulospäin projisoimisesta. Peiliin katsomisesta. Ego nääs projisoi ulospäin sen mihin se itse uskoo. Tästä syntyy pelon ja erillisyyden maailma.
On totta että heräämisen vaiheessa mieleen pujahtaa ajatus: "mitä hittoa täällä oikein tapahtuu?". Alkaa pelon maailman peloista rakennettu yhteiskunta ja yksilötason menneisyyden tarina hahmottua. Ihmisten älytön tuomitsemisen halu, sodat, riidat, erot, sairaudet, kärsimys, huumeet ja triljoonat erkaantumiset kertovat sen, että pelko ohjaa maailmaa. Sotahulluus, jatkuva minäkeskeisyys ja kilpailun halu puhuu omaa kieltään. Ihmissuhteet katkeilevat ja kaikialla näkyy katkeransuloinen tyytymättömyys, univaikeudet ja levottomuus. Lopulta koko pelkomaailman rehellinen tarkasteleminen päätyy siihen, että koko keho on pelosta rakennettu. On kuin hengen ympärille olisi rakennettu lihamuuri (jota sitten yritetään pitää kauniina ja joiden kesken vertaillaan ja arvostellaan). Saattaa olla että nyt sinussa nousee pelkoa kun niin sanon, mutta jos täysin rehellisesti tarkastelet kehoa ja sen lyhyttä ikää, ei se valitettavasti ole ikuisesta rakkaudesta kokoon kyhätty, vaan pienestä osasta aikaa jota menneisyys näyttää hallitsevan ja tulevaisuuteen matkaavan.
Jos säkä käy, niin keho pysyy elossa heti syntymän jälkeen, jos hieman isompi säkä käy, niin selviää keski-ikään asti ilman hampaiden tippumista ja syöpää. Lopulta kuitenkin itkulla lähdetään, ihan niinkuin itkulla tänne tultiinkin. Näennäisen fyysisen syntymän ja kuoleman välillä näyttää tapahtuvan paljon kärsimystä, sairauksia ja muita psykologisia pelkoja. Jopa liikenteessä liikkuminen on vaarallista. Kaikkea varjostaa pelko. Mieti asiaa rehellisesti, ennenkuin yrität henkistää maailmaa. Onko yhtään asiaa ilman pelkoa? On matkan tekoa hidastavaa henkistää maailma suoraan paratiisiksi ilman että ensin herää siihen todellisuuteen jota ympärillä näyttää tapahtuvan. Kun itse käy paskimman kautta, kun rypee tuskassa ja yksinäisyydessä. Kun ensin kärsii, näkee kuolemaa ja sen jälkeen etsii totuutta, niin matka takaisin rakkauteen ja ikuisuuteen voi alkaa. Tätä et tule koskaan lukemaan iltapäivälehtien sivuilta, mutta niiden sivujen kautta voit herätä kysymykseen "mitä V....a täällä oikein tapahtuu?" Kuka tätä tarinaa oikein kertoo?
Jos rakastut, niin jopa silloin pelot nousevat tajuntaasi. Jopa talon seinät on rakennettu monenlaisia vaaroja estämään. Ovissa ei olisi lukkojakaan jos emme pelkäisi rosvoja. Eikä talot homehtuisi jos ne pelastaisivat meidät kärsimyksiltä. Super terveelliset ruuatkin muistuttavat meitä siitä, että mitä tapahtuu jos emme syö niitä. Lääkkeet, terveyspalvelut ja vaihtoehtoiset hoidotkin on keksitty sitä varten, koska muuten emme voisi hyvin ja kuolisimme ennen aikojamme. Täydellisen rakkauden maailmassa ei olisi tarvetta parannuksille. Täydellisen peloton maailma ei tarvitsisi aseita eikä minkäälaista kaupankäyntiä. Täällä ajan maailmassa korjataan jatkuvasti seurauksia, mutta kovin havoin kukaan muistuttaa siitä että kannattaisiko korjata itse syy? Kaiken kauniin alle piilotetaan pelko ja syyllisyys. Mutta eihän se siellä kauaa pysy piilossa. Jokainenhan tietää sen miltä näyttää ja tuntuu kun kärsimyskeho stimuloituu ja sehän stimuloituu hetkellä minä hyvänsä. Ihan pienimmästäkin syystä.
Joko alkaa valjeta se, että miksi pelotkaan eivät ole mitenkään henkilökohtaisia. Tottakai ne näyttävät siltä, varsinkin siinä vaiheessa kun pelkojen maailma alkaa näyttää todellisen luonteensa. Pelotkin yrittävät todellakin olla todella yksityisiä. Heti lapsena pelotti pimeä ja möröt, nuorena huolestutti huonot kouluarvosanat, sydänsurut ja mopon hajoaminen, aikuisena sairastuminen, rahahuolet ja yksin jääminen. Pelot tuntuvat hyvin henkilökohtaisilta, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että pelko on pirstaloitunut niin moneen osaan kuin on ihmisiä ja niin moneen osaan kuin haluaa ajatella menneisyytensä kautta. Jokainen elollinen pelkää, oli kyseessä sitten eläin, lapsi tai aikuinen ihminen mutta meitä harhauttaa se, että luulemme olevamme yksin oman pelkomme tarinassa. Pelot ovat vain pirstaloituneet triljooniin osiin. Meissä jokaisessa asuu pieni hitleri. Alitajunnan kansi kun aukeaa, me emme ole enää kivoja ruusunpunaisilla laseilla varustettuja Äiti Ammoja. Toki sekin puoli meissä on koska elämä näyttäytyy dualistisena maailmana kuten jing & jang merkki meitä muistuttaa tai jopa Jeesus ristinpuulla joka "kärsi puolestamme".
Pelkäämme herätä rakkauteen. Rakastamme kärsimystämme enemmän.
Meissä jokaisessa elollisessa on pelkoa, se vain näyttää erilaiselta. Kun herää ympäröivään realistisen maailmaan, on aika alkaa eheytymään. Jokainen korjaa oman projektorinsa, kuten esim. Jeesus ennen ristinpuulle menoa. Jeesus ei kärsinyt ristillä koska tiesi/muisti oman Jumalallisuutensa. Henki ei voi kärsiä, mutta keho sen sijaan voi.
Jos todella haluaa edetä asiassa, on huomioitava vain oma pelkonsa. Muiden pelon tarkkailu vahvistaa omaa pelkoamme, koska alitajuisesti tiedämme/muistamme että olemme vain yksi mutta uskottelemme olevamme erillisiä. On siis järkevää ajatella että on vain pelko ja rakkaus jonka välillä hengailemme ja valitsemme. Kumpikin on yksi, mutta yhdessä niitä näyttää olevan kaksi. Totuuden kautta ajatellen olemme täysin vapaita, täydellisen viattomia ja täydellisen anteeksiannettuja, mutta täällä pelon eli ajan maailmassa meitä varjostaa monet erinäköiset pelot eikä sille näytä loppua tulevan. Älä siis siksi yritä vapautua peloista sillä, että näet pelon muualla/toisessa ja että itseäsi pidät puhtaan pulmusena. Se on erillisyyden eli pelon ajatus. Tottakai olet puhdas kuin pulmunen, mutta sen ymmärtääkseen on nähtävä se viattomuus kaikessa. Jokaisessa elollisessa ja täydellisesti. Sitä olet mitä opetat. Mielesi uskoo sen mitä sille sanot.
Jos maailma pelastuisi sillä, että parannettaisiin ulkoapäin, niin tämä pallo olisi jo parantunut paratiisi 2000 vuoden aikana, mutta katso ympärillesi, näyttääkö se siltä? Voit pelastaa ensin vain oman mielesi eikä 5 miljardia ihmistä (tällä hetkellä) ja miten niille 50 miljardille kuolleelle jotka jäi pelastamatta, entä ne 50 miljardia jotka eivät vielä ole syntyneet? Mitä jos sinä oletkin kaikki ja mitä jos pelastatkin ensin itsesi ja katsot sitten miten maailma makaa?
Täydellinen anteeksianto on sitä että näkee kehon uudelleen. Ei enää pelon kautta vaan rakkauden kautta. Ikäänkuin antaa keholle uuden tarkoituksen. Uusi suunta. Ei eteenpäin vaan taaksepäin. Takaisin siihen muistoon jossa olemme täysin viattomia ja täydellisiä. Jota olemme aina olleet. Takaisin alkulähteeseen. Kehoa voi kehittää hautaan asti mutta mieli voi palauttaa meidät kuolemattomiksi muistamalla ketä me todellisuudessa olemme. Näe siis erillisyys viattomana ja anna sille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät. Ulkoinen erillisyyden maailma vain näyttää erilliseltä, koska olen ajatellut "väärin". Oikeamielisyyden kautta tapahtuu parannus.
Koska nyt näytän olevani ajan maailmassa, riittää kun muistan oman todellisuuteni. Osaan siis erottaa ajan maailman hengen maailmasta, epätäydellisyyden täydellisyyden maailmasta. On huojentavaa tajuta ja muistaa, että täällä kehossa sinä olet kehossa ja minä olen kehossa enkä vaadi sinua olemaan täydellinen kehossa. En vaadi sitä itseltänikään. Koska vain kehoni voi sairastua ja koska vaan hauras kehoni voi joutua matojen ruuaksi.
Kuitenkin muistan sen että ME olemme yhtä HENGESSÄ ja siksi viattomia. Minun ei tarvitse kaivaa sinusta vikoja eikä pelkoja, se olisi vain egon stragedia nähdä sinut pelkkänä kehona. Eikä minulla ole mitään tarvetta kaivaa itsestäni epäkohtia ja pelkoja koska sekin olisi vain epätäydellisyyden korostamista ja hengen vähättelemistä. Jos pelko nousee, katson sitä rakkaudella ja muistan todellisuuteni ja jatkan elämistä arjessa. Sinä olet minulle peili joko rakkauden tai pelon. Jos pelko taas nousee, muistamme ketä olemme ja jatkamme taas elämistä arjessa. Ihan tavallista arkea.
Arki on pelkojen kohtaamista neutraalisti, eikä se tarvi hysteeristä kaivamista, sisään tai ulospäin piilottamista tai pelosta tuomitsemista. Pelot kyllä nousevat ihan omaan tahtiinsa ilman sen suurempaa stragediaa. Kansi ei pysy kiinni eikä sen tarvitsekaan jos Rakkaus on se joka ohjaa. Ihmisenä matkaaminen on terveellä tavalla nöyrää matkaamista, koska ikinä ei voi tietää mitä seuraavaksi nousee tietoisuuteen.
Jos menet peilin eteen ja sanot: "sinä olet pelko", sanot sen itsellesi. Jos menet peilin eteen ja sanot: "olet epätäydellinen", sanot sen itsellesi. Jos menet peilin eteen ja sanot: "sinä olet kuolematon henki.", sanot sen itsellesi. Jos menet ja sanot "veljellesi" eli peilillesi, "olet täysin puhdas ja viaton", opetat itsellesi rakkautta. Jonain päivänä siis näet kaikkialla itsesi ja se on erillisyyden ja pelon maailman loppu. Mikään ei muutu mutta kaikki muuttuu. Katsokaamme pelon maailman läpi rakkauteen.
Nyt ei enää pelätä herätä.
T:Jake
VAU!
VastaaPoistaWau ja jeah!
Poista