Elämä on kuolemista ja kuoleminen elämistä.
Taas jälleen kerran saapui syksy ja kesä kuoli pois. Lehdet jättävät puunsa ja lämmin aurinkoinen kesä vaihtuu syysmyrskyihin ja lopulta jäätävän kylmään talveen.
Tämä hetki jää menneisyyteen, jota ei ole koskaan enää edes olemassa. Uudelleen syntyminen voisi olla sitä, että syntyy uudelleen tähän hetkeen, eli ikuisuuteen.
Ajassa jokainen asia kuolee pois vaikka kuinka yrittäisit pitää siitä pienen ikäsi kiinni. Ensin on syntymä, sitten on kasvaminen, omien uskomuksien rakentaminen ulkoapäin ja lopulta jokaisesta uskomuksesta irtipäästäminen. Vauvaikä, lapsuus, nuoruus, keski-ikä, vanhuus. Jos edes elämää kerkee tapahtumaan? Jotkut päästävä irti elämästään jo lapsuudessa. Elämä on arvaamatonta ja kuolema väijyy nurkan takana jokainen hetki.
Kuolemasta ei saa puhua joten minä puhun nyt siitä. Jokainen askel symbolisoi kuolemaa sillä, että jokainen askel on se viimeinen, uuden askeleen ilmaannuttua, jos se haluaa ilmaantua.
Elämä täällä ajassa on aikamoinen taitolaji. On katsottava sivulle tietä ylittäessä tai kuolema voi tulla kylään. On syötävä terveellisesti tai viikatemies tulee koputtelemaan ovelle. Myrkyn syöminen ei vain toimi täällä. Parvekkeelta hyppääminen ei kannata eikä karhun kanssa kannata painia. On ihan sama ratsastatko yksisarvisella vai tavallisella hevosella. Keho on rakennettu kuitenkin ajasta.
Ihmiset vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat. Lopulta on kehostakin päästettävä irti vaikka kuinka media uskottelisi että olet kuolematon ja ikinuori. Keho uusiutuu joka hetki kunnes se ei enää uusiudu. Lapsuuden kaverit kasvavat erilleen, koulut jäävät historiaan ja ihmisuhteet päättyvät joko traagisesti tai sitten vähemmän traagisesti. Intiimin rakkaussuhteen lupaukset hajoavat, suhteen odotukset hajoavat nykyhetken tieltä. Materia hajoaa pikkuhiljaa atomeiksi eikä timantitkaan ole ikuisia eikä niiden väittämät ihmisetkään ole.
Lopulta on jätettävä koko ajatusjärjestelmä jonka kuvitteli todelliseksi. Koko kuoleman käsitekin kokee uudestisyntymän. Kun jokaisen uskomuksen kyseenalaistaa omassa mielessään, herää lopulta kysymys siitä, että onko kuolemakaan todellinen?
Onko ajatus taivaasta ja helvetistäkään todellinen, vai onko se vain ajatus päässä? Onko se Jumala totta jollaiseksi olen sen ajatellut? Onko oikeasti jokaisella oma todellisuutensa?
Jokaisella on oma KUVITELTU ja EPÄTODELLINEN todellisuutensa, johon niin sinisilmäisesti uskoutuu ja jonka takana seistään kuolemaan asti. Todellisuus ei kuitenkaan lakkaa olemasta vaikka siihen lakkaa uskomasta. Siksi todellisuus on meille kaikille sama, sitä ei vain ego ymmärrä mitä se todellisuus oikein on.
Kuoleman hyväksymisestä syntyy uusi elämä. Kaiken epätodellisen läpikatsomisesta löytyy uusi elämä. Kun hyväksyy itsen kuolemisen jo ennen fyysistä kuolemaa, on mahdollisuus astua rauhan tilaan. Kun ei enää hampaat irvessä yritä pitää kiinni omista uskomuksistaan, ei ole tarvetta kontrolloida ympäristöään eikä kilpailla kuolemaa vastaan.
Olen miettinyt myös ajatuksia ja tunteita. Nekin tulevat ja menevät. Ajatukset ja tunteet kuuluvat ihmisen eloon. Niitä ei voi tukahduttaa eikä niitä kannata kieltää. Ajatuksien ja tunteiden ylidramatisoinista tai lopettamisyrityksistä ei ole mitään hyötyä. Ihan niinkuin ei ole sateen tai auringon paisteen lopettamisestakaan. Antaa poutapilvien kulkea omalla painollaan, antaa niiden muuttua omalla kauniilla tavallaan. Joskus sataa ja joskus paistaa, joskus syntyy uusi elämä, jokus taas kuolee. Joskus romanttinen rakkaus leimahtaa liekkiin kun taas samaan aikaan jossain se liekki sammuu. Nyt taas syntyy ja nyt taas sammuu. Jos näkisit avaruudesta maapallon syntymät ja kuolemat pieninä valoina, se olisi jatkuvaa aaltoliikettä. Valojen syttymistä ja sammumista. Koko maailma on liikkeessä joten miksi yrittää kontrolloida tai muuttaa sitä mieleisekseen. Hetken voi yrittää pitää kiinni tietyistä asioista, mutta lopulta joutuu päästämään irti, kaikesta. Antaa siis tunteidenkin nousta sitä mukaa kuin niitä nousee. Se on rehellistä katsomista. On rohkeaa ja pelotonta antaa pelkojen, ajatuksien ja tunteiden nousta ja kadota ihan niinkuin aamu-usvakin muuttaa muotoaan.
Osa minua haluisi pitää ikuisesti kiinni rakkaudestani. Osa minua haluisi olla kuolematon. Osa minua haluisi olla täysin synnitön ja viaton. Osa minua tietää että näin on. Joku osa minua tietää, että vain todellinen voi olla totta. Ikuisesti ikuinen, ikuisesti muuttumaton. Täällä Illuusiot eivät ole ikuisia eivätkä timantitkaan ole sitä, mutta Rakkaus on.
T: Jake
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti