Google+ Followers

lauantai 24. tammikuuta 2015

Aito rakkaus vai imitoiva suoritus?

"Aito itsensä rakastaminen syntyy tiedostamisen ja tietoisuuden syvenemisen kautta. Kun tiedostaa egonsa, alkaa vapautua siitä. Mitä enemmän siitä vapautuu, sitä enemmän syntyy elämää, joka eletään rakkaudessa. Silloin ei ole eroa sillä, ketä rakastaa. Rakkaus on silloin universaalia ja kohdistuu sekä itseen että toisiin. Ihminen ikään kuin temmataan rakkauden sfääriin. Hän ei enää suorita rakkautta vaan hänessä rakastetaan. Rakkaus virtaa ihmisessä ja hänen kauttaan, se hakeutuu sinne missä ego ei asetu sen esteeksi. Rakkaus on tavassa, jolla ihminen katsoo lasta, se on tavassa, jolla hän ajaa autoa ruuhkassa, imuroi perjantai-iltana, maksaa kassalle ostoksensa. Se on myös tavassa, jolla hän arvostaa itseään. Jos häntä on loukattu, hän ei ole olevinaan kuin niin ei olisi tapahtunut. Hän ei suojele toista omalta loukkaantumisen tunteeltaan vaan uskaltaa ilmaista sen, vaikka ottaakin hylätyksi tulemisen riskin. Tämä nousee itsensä arvostamisesta, johon rakkaus on hänet johtanut.
Rakkaus ei ole suoritus tai taito, se tapahtuu. Mitä enemmän esteitä purkautuu tapahtumisen edestä, sitä vapaammin rakkaus pääsee tapahtumaan. Eräs este rakkauden virtaamiselle on yritys rakastaa itseään. Juuri yritys tai ponnistus paljastaa egon läsnäolon, eikä se silloin ole rakkautta vaan imitoiva suoritus. Se voi näyttää rakkaudelta, mutta jos katsoo syvemmälle, esiin tulee egon salaperäinen virnistys - tyytyväisyys, omahyväisyys, epätoivoinen yritys ryhtyä jumalaksi itselleen. Ja sehän onkin egon keskeisin stragedia. Ego imitoi hyvää niin taitavasti, että se näyttää aidolta. Kaikenlaiset itsensä rakastamisen tempaukset ovat onttoja ja tyhjiä. Ne eivät yllä sinne, minne niiden pitäisi yltää: ihmisen haavoittuvuuteen, yhteyden tarpeeseen, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeeseen."

Tommy Hellsten




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti