lauantai 5. elokuuta 2017

Namaste, motherfuckers

"Minulla ei ole mitään aitoa, erillistä kiinnostusta mihinkään paitsi kävelyllä käymiseen ja mieluiten koirani kanssa. Tällaista  on olla täysin hereillä, valaistunut, totuuden oivaltanut. Tällaista se olisi ihan kenen kohdalla tahansa. Myötätuntoinen Buddha, esimerkikisi, on oksymoroni, täysin ristiriitainen ja yhteensovittamaton vastakkainasettelu. Se kuulostaa kyllä mukavalta, mutta se on täysin absurdi käsite, kuten jokainen tämän asian teoriaosaan tutustunut voi omalla kohdallaan todeta.
Minua huvittaa ajatellakin, että on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat heränneen tilan olevan jotakin sellaista, mitä pitäisi hirveästi haluta ja jonka eteen pitäisi kovasti paiskia töitä. Vastakkainasettelut alkavat heti kasaantua. Sitä ei voi mitenkään haluta, koskaan mitään sitä ei ole olemassa, tai ketään minää, joka siinä tilassa olisi, ja kuitenkaan minä, joka tässä tilassa elän, en vaihtaisi sitä mihinkään määrään rikkauksia tai valtaa tai kauneutta tai lapsia tai lastenlapsia tai mitään muuta. Yritän pysytellä erossa sellaisista muotisanoista kuin onni ja autuus ja rakkaus, koska ne eivät mielestäni kuvaa hyvin tätä tilaa ainakaan siinä mielessä kuin ne, jotka tässä tilassa eivät ole, ymmärtävät ne.
Olen onnellinen, tyytyväinen ja useinmiten huvittuneesti ja iloisesti asioissa mukana, ja kuitenkin, jos saisin viestin siitä, että kuolisin viiden minuutin kuluttua, en reagoisi siihen mitenkään muuten, kuin että keskittäisin ajatukseni ja mieleni siihen, miten hauskaa minulla on täällä ollut, ja antaisin kiitollisuuteni kasvaa ja täyttää koko olemukseni."

Jed McKenna

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti