Joskus me yritämme saada itsemme tai muut ihmiset sanomaan jotakin tai tekemään jotakin. Me toivomme, että he katsoisivat meitä tietyllä tavalla, ja että me voisimme olla heidän kanssaan tietyllä tavalla. Mutta nämä ovat hyvin pinnallisia asioita.
Asiat voivat tulla niin itsestään selviksi, että ne katoavat siksi, että niihin ei tarvitse kiinnittää huomiota? Siinä, missä ennen oli ahdas ja hämärä polku, on laaja ja valoisa maisema. Siinä, missä ennen ei ollut mitään, on kokonainen uusi maailma. Ja siinä, missä oli ennen jotakin, ei ole enää mitään.
Asiat saavat olla. Meidän ei tarvitse vääntää niitä mihinkään. Elämä
tulee ja menee, ja tarrautuminen muiden ihmisten ja itsemme hetken
kestäviin ilmenemismuotoihin on sumuun tarrautumista. Se tulee ja menee.
Elämä on tuon sumun takana, paikassa jossa kaikki ovat oma itsensä myös
kipeine kohtineen, haavoineen ja arkoine paikkoineen. Kun emme yritä
saada muita vääntymään johonkin muotoon, he saavat olla vapaita. Kun
emme yritä vääntää itseämme johonkin muotoon, me saamme olla vapaita.
Vasta sitten me voimme alkaa nähdä muodon taakse, siihen paikkaan, jossa
elämä virtaa ja jossa kaikki ovat olemassa vapauden keskellä
sellaisenaan.
Jotkut asiat voivat saada meidät kokemaan, että meitä ei huomata. Mitä sitten? Muuttuuko meidän elämämme siitä toiseksi, että joku huomaa sen ja seuraa sitä katseellaan?
Jos me olemme yksinäisiä, me voimme etsiä uusia ystäviä. Mutta ystävyys ei synny vääntämällä. Sen syntyminen voi sisältää epävarmuutta, hapuilua ja odottamista, mutta ei ahdistunutta vääntämistä. Jos me olemme ahdistuneita, me koemme tunteemme, mutta annamme muiden olla oma itsensä. Joskus me voimme joutua asettamaan rajoja, mutta meidän ei tulisi joutua kiskomaan muita köysillä luoksemme. He tulevat sitten kun tulevat, ja jos tulevat. Jos he eivät tule, me emme yritä vääntyä mutkille houkutellaksemme heitä, emmekä yritä saada heitä olemaan jotakin, jota he eivät ole. Silloin he voivat virrata lähellämme vapaasti, ja silloin heidänkin on hyvä olla.
Kirjasta: Omilla siivillä
Jotkut asiat voivat saada meidät kokemaan, että meitä ei huomata. Mitä sitten? Muuttuuko meidän elämämme siitä toiseksi, että joku huomaa sen ja seuraa sitä katseellaan?
Jos me olemme yksinäisiä, me voimme etsiä uusia ystäviä. Mutta ystävyys ei synny vääntämällä. Sen syntyminen voi sisältää epävarmuutta, hapuilua ja odottamista, mutta ei ahdistunutta vääntämistä. Jos me olemme ahdistuneita, me koemme tunteemme, mutta annamme muiden olla oma itsensä. Joskus me voimme joutua asettamaan rajoja, mutta meidän ei tulisi joutua kiskomaan muita köysillä luoksemme. He tulevat sitten kun tulevat, ja jos tulevat. Jos he eivät tule, me emme yritä vääntyä mutkille houkutellaksemme heitä, emmekä yritä saada heitä olemaan jotakin, jota he eivät ole. Silloin he voivat virrata lähellämme vapaasti, ja silloin heidänkin on hyvä olla.
Kirjasta: Omilla siivillä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti