sunnuntai 25. toukokuuta 2014

vaarallinen massoille!!

"On tarpeetonta luoda minäkuvaa, jonka olemme mielissämme luoneet. On tarpeetonta luoda minäkuvaa, koska meidän todellinen itsemme on jo olemassa. Olemme saaneet sen synnyinlahjaksemme. Me olemme todellinen itsemme. Meidän on vain löydettävä itsemme uudelleen. Se voi olla vaikeata, sillä yhteiskunta ei yleensä salli sen tapahtua. Yhteiskunta ei anna sen tapahtua, koska meidän todellinen itsemme on vaarallinen. Se on vaarallinen valtionkirkolle, vaarallinen valtiolle, vaarallinen joukoille, vaarallinen perinteille, sillä samalla kun ihminen tuntee itsensä, hänestä kasvaa yksilö. Hän ei enää kuulu massoihin. Hän ei enää ole taikauskoinen eikä häntä voi riistää. Tälläista ihmistä ei voida ajaa kuin karjaa eikä käskeä tai komentaa. Hän elää oman sisäisen valonsa ohjaamana luottaen omaan sisimpäänsä. Hänen elämässään vallitsee kauneus ja eheys. Mutta juuri tätä yhteiskunta pelkää.
Eheistä ihmisistä tulee yksilöitä, eikä yhteiskunta halua meidän olevan sellaisia. Yhteiskunta opettaa meitä yksilöiden asemasta olemaan persoonallisuuksia. Sana persoonallisuus täytyy ymmärtää oikein: sen juuri on persona, joka tarkoittaa naamiota. Yhteisö antaa ihmiselle väärän käsityksen siitä keitä me olemme, ja takerrumme tuohon naamioon koko elämämme ajan.
Näkemykseni mukaan useimmat ihmiset toimivat elämässä väärillä paikoilla. Ihminen, josta olisi tullut valtavan onnellinen lääkärinä, on maalari ja onnellisesta maalarista on tullut lääkäri. Kukaan ei ole oikealla paikallaan ja siksi koko yhteiskunta on iso sekamelska. Jokaista ohjaa joku muu; ketään ei ohjaa hänen oma vaistonsa. Meditaatio auttaa vaistojasi kasvamaan ja kirkastaa sinulle sen, mikä saa sinut puhkeamaan täyteen kukoistukseesi. Ja mitä tahansa se onkin, on se erilaista jokaiselle yksilölle. Juuri sitä yksilöllisyys merkitsee: jokainen meistä on ainutkertainen. Ja etsiä ja tavoitella omaa ainutkertaisuuttaan on suuri elämys, suuri seikkailu."

Osho



https://www.youtube.com/watch?v=Dwh6ddCDqlA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti