Rakkauden voi muistaa missä vain

Ihmiskokemuksen ja hengen välinen ero on jo vuosia ollut minun mielenkiinnon kohteena. On kovin paradoksaalista kirjoittaa tai puhua hengestä koska henkeä ei voi persoonallistaa mitenkään. 
Olen tehnyt havainnon näiden vuosien aikana, että jos tapaan henkisyydestä kiinnostuneen ihmisen, minun on vaikea olla sanoineni oma itseni tai että siihen tulisi mitään ristiriitaa. Jos ei nyt ihan ristiriitoja, niin ainakin huomaan oman tinkimättömän näkemykseni aiheesta. Se saattaa vaikuttaa siltä että en miellytä tai hae saippuakuplia, yksisarvisia tai ruusunterälehtiä henkisyyden varjolla. Henkisyydestä keskustelu ei voi olla rehellistä ja aitoa jos en ilmennä omaa tämän hetken totuuttani. En aina oikein muista sitä että millä tasolla keskustelu etenee (toisen miellyttäminen). Siksi helpompaa on puhua niitä näitä ihmisen kanssa joka ei ole ns. henkinen (henkisen egon puuttuminen). Henkisen ihmisen kanssa keskusteleminen saattaa vaikuttaa siltä että tinkimättömällä tyylilläni nostan itseni ja alennan toisen joka on väärä päätelmä. Tarkoitukseni on nostaa kumpikin ylös henkeen jossa dualismi ja tarinat loppuvat. Olla täysin tasavertaiset. Siihen ei eri näkemykset yllä. Henki sallii tarinoiden tulevan ja menevän. Rakkaus on se joka katselee eikä jää mihinkään kiinni.

Annas kun hieman avaan lisää. Henkisyys on ikäänkuin polku jossa kompastellaan. Käydään läpi kokemuksia, uskomuksia, kunnes ne murskaantuvat lopulta ykseyteen jossa ei ole enää dualismia. Jos puhun dualismista, siihen maailmaan löytyy biljoonayks uskomusta ja kokemusta. Uskontojen ja henkisten suuntausten määrä on tuhansissa ja ne tuhannet polut pirstaloidaan vielä pienempiin osiin eli uskomuksiin. Se henkisyys joka on minun polkuni ei ole samaistunut uskomuksiin, vaan se murskaa uskomukset pois. Se on sitä henkisyyttä joka kuorii, poistaa ja unohtaa. Henkisyyttä joka ei ole henkisyyttä koska sekin jätetään lopulta pois ja katsotaan mitä jää. Henkisyys edustaa minulle poistamista ja egon kuorimista. 90 % new age henkisyydestä on kokemusten ja kauniiden kuvien jakamista. Pelkkien hyvien energioiden tavoittelemista. Eikä siinä ole mitään pahaa, se kuuluu ihmisluontoon, tavoitella mielihyvää ja Jumalan eli Rakkauden kokemusta.

Voin toki jakaa kokemuksiani menneisyydestä. Voin hakea ymmärrystä ja hyväksyntää. Voin kokea läsnäoloa ja sitä että tulen kuulluksi. Silti minulle on pohjimmiltaan ihan sama mitä mieltä olet tai mitä mieltä olen, koska se ei henkeä liikuta. Ego on se, joka kokee tulleensa alennetuksi ja ylennetyksi. Egoa voi harmittaa että minua ei kuultu eikä ymmärretty. Ego haluaa että olisimme samalla levelillä. Egoa kiinnostaa se, että onko "hyvät energiat" tai "huonot energiat". Henkeä se ei kiinnosta koska henki tietää että eroavaisuutta ei ole. Henki on aina tasavertainen ja out tarinoista ja uskomuksista. Tämän takia huomaan palloilevani egon ja hengen väliä vaikka muistankin, että koko palloilu on vain mielikuvitukseni tuotetta.

Jos 20 vuotta sitten aloin kasvattamaan henkistä egoani uskomuksillani, nyt viimeiset 12 vuotta olen raksinut uskomuksia pois. Tässä on se syy miksi henkisyydestä puhuminen on itselleni hieman hankalaa. Jos toisen resurssit henkisyydessä ovat ulkomaailman pelastamisessa, hyvien tekojen tavoittelemisessa, joogassa tai enkelien ja yksisarvisten kanavoimisessa, saatan joutua vaikean tehtävän eteen. Miten kertoa se, että ne eivät ole minulle enää totta? Jos 2 ihmistä on hereillä, se ei nosta emootiota puoleen eikä toiseen. Saatat ajatella tässä kohtaa, että riittää kun toinen on hereillä, olemmehan ykseys, mutta koen vielä olevani täällä dualismin unessa eikä tarkoituksenani ole loukata ketään toista (eli itseäni).
Uskon että yhteinen "energia" ei ole riippuvainen mielipiteistä tai yhteisistä mielenkiinnon kohteista vaan todellakin sen muistamisessa että olemme Rakkaus itse. Siinä Rakkaudessa on vapaata jokaisen olla sitä mitä on. Jokainen saa ilmentää mitä haluaa. Rakkaus on täysin muuttumaton. Sen muistamiseen tarvitsemme toisia ihmisiä. Hengestä ei siis tarvitse edes puhua eikä omia mielipiteitä edes tarvitsisi ilmentää. Kyse on vain muistamisesta, omassa mielessä.

Rakkauden voi muistaa kauppakeskuksen sykkeessä tai rock keikalla. Rakkauden voi muistaa työelämässä tai työttömänä. Rakkauden voi muistaa toisen kanssa jutellessa tai yksin ollessa.
Rakkautta ei tarvitse hakea tietyistä paikoista, kuten esim. joogahalleilta, metsästä, superfoodeista, ihmissuhteista, yksinäisyydestä, huumeista tai kirkoista. Rakkautta ei kiinnosta se, että minkälaiset vaatteet sinulla on päälläsi tai että minkä näköiseksi sinä synnyit. Rakkautta ei kiinnosta se, että kuinka paljon hyviä tai pahoja tekoja olet elämässäsi tehnyt. Rakkautta ei kiinnosta se, että mones olet taivaan porteilla. Jumalalla ei ole suosikkeja. Rakkautta ei kiinnosta se, että kuinka paljon sinulla on henkisiä kokemuksia tai se, että oletko skeptikko, uskovainen vai taivaanmaalari.

Sekoitamme usein Rakkauden tekoihin ja tarinoihin. Sekoitamme Rakkauden kokemuksiin ja keskusteluihin. Olemme silloin samaistuneena vain omaan tarinaamme. Olemme tehneet Rakkaudelle vankilan. Sulkeneet Rakkauden vankilaan, josta emme halua luopua, mutta jokaisesta tarinasta tulee lopulta päästää irti. Vasta kun tarinasta päästää irti, muistaa Rakkauden.

Rakkaus ei tarvitse uhrauksia eikä hyviä tekoja. Ego on se joka haluaa tietää mitä rakkaus mahdollisesti on. Ego haluaa etsiä rakkautta toisista ihmisistä, esineitä, rahasta ja kokemuksista. Ego rakastaa draamaa. Ego rakastaa etsiä mutta ei löytää todellista ykseyttä ja rauhaa. Egon missio on tehdä tästä ajan maailmasta todellista. Ego samaistuu mielipiteisiin ja pitää niitä totuutena. Ego voi hieman tulla vastaan ja sanoa että "jokaisella on oma totuutensa". Rakkaus ei ole tästäkään tietoinen koska se VAIN ON. Todellinen Rakkaus antaa tämän kaiken ilmentyä ja kadota. Se sallii tämän tapahtua koska se ei ole totta totuudessa. Pienelle mielelle on siis sallittua kokea maallista elämää sellaisena kuin tämä tahtoo kokea mutta kannattaa muistaa että se voi olla hetkessä ohi.


Tässä onkin se ongelmalta tuntuva ajatus. Miten voin enää tämän oivalluksen jälkeen olla mitään? Miten voin olla edes henkinen? Miten voin puhua omaa totuuttani totuutena?

Tässä tilassa nyt:
Voin puhua mistä vain. Voin olla kanssasi eri mieltä. Voin toteuttaa omia mieltymyksiäni ja sinä omiasi. Voin puhua sen aidosti ja rehellisesti mitä koen nyt. Voin ilmentää tunteita ja ajatuksiani. Voin muistella menneisyyttäni. Voin olla se mikä minä olen. Voin huutaa, suuttua tai itkeä. Voin nauraa, pelleillä tai tanssia. Voin syödä mitä mieleni tekee ja voin nauttia kulttuurista ja ihmisistä. Voin shoppailla tai kiivetä puuhun. Voin harrastaa seksiä tai syödä suklaata. Voin olla väsynyt tai virkeä. Voin kuunnella mitä musiikkia haluan tai pukeutua miten haluan. Voi olla henkinen tai olla olematta. Voin juoda sidukkaa tai bisseä. Se kaikki on täysin sallittua jos kuuntelee omaa sisäistä Rakkauttaan joka EI tuomitse, arvostele, määrittele tai syyllistä. Rakkaus on ikuisen sallimuksen tilassa ikuisessa Rauhassa ja loputtomassa hetkessä.

Rakkaus ohjaa niin että ego ei siitä tiedä mitään. Siksi en voi tuomita tai tietää mikä on oikein ja mikä väärin.

Nyt on hyvä näin. Olen tullut kotiin jossa olen aina ollutkin.


Jake