lauantai 10. helmikuuta 2018

Rakkautta ei opita

"Rakkautta ei opita. Sen merkitys piilee siinä itsessään. Ja oppiminen loppuu, kun olet tunnistanut kaiken, mitä rakkaus ei ole. Juuri se sitä häiritsee ja juuri se on tehtävä tekemättömäksi. Rakkautta ei opita, koska milloinkaan ei ole ollut aikaa, jolloin et olisi tuntenut sitä. Luojasi läsnäolossa oppiminen on hyödytöntä, koska tapa, jolla Hän tunnustaa sinut ja sinä Hänet, ylittää niin suuresti kaiken opitun, että kaikki oppimasi on merkityksetöntä korvautuessaan ikuisiksi ajoiksi rakkauden ja sen ainoan merkityksen tietämisellä.

Suhde veljeesi on kiskottu juuriltaan varjojen maailmasta, ja sen epäpyhä tarkoitus on turvallisesti kuljettu syyllisyyden muurien läpi, pesty anteeksiantamuksella ja juurrutettu loistavana ja tukevasti paikalleen valkeuden maailmaan. Sieltä se kutsuu sinua seuraamaan valitsemaansa reittiä, joka nostettiin korkealle pimeyden ulkopuolelle ja johdettiin lempeästi Taivaan porttien edustalle. Pyhä hetki, jonka aikana sinä ja veljesi liityitte yhteen, on vain rakkauden sanansaattaja, joka lähetettiin anteeksiantamuksen tuolta puolen muistuttamaan sinua kaikesta mitä sen tuolla puolen on. Mutta juuri anteeksiantamuksen kautta se muistetaan.
Ja kun Jumalan muisto on tullut luoksesi tuossa anteeksiantamuksen pyhässä tilassa, et tule muistamaan mitään muuta, ja muistaminen tulee olemaan yhtä hyödytöntä kuin oppiminen, sillä ainoa tarkoituksesi tulee olemaan luominen. Sitä sinä et kuitenkaan voi tietää, ennen kuin jokainen havainto on puhdistettu ja kirkastettu ja lopulta hävitetty ikuisiksi ajoiksi. Anteeksiantamus poistaa ainoastaan sen, mikä on epätotta, nostaessaan varjot maailman yltä ja kantaessaan sen lempeydessään turvallisesti ja varmasti uuden ja puhtaan havaintokyvyn kirkkaaseen maailmaan. Siellä on päämääräsi nyt. Ja juuri siellä rauha odottaa sinua."

IOK


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti