Vain silloin kun ihmiset uskovat, että heidän uskomuksensa ovat kaiken epäilyksen yläpuolella, että vain heidän uskomuksensa ovat ehdottoman tosia, heistä voi tulla juuri niin kammottavia kuin me kaikki tiedämme ihmisten voivan olla. Usko on voima kaiken ihmiskunnan aikaansaaman pahan takana. Ihmiskunnan historiasta on mahdotonta löytää edes yhtä todella pahaa tekoa, joka ei olisi perustunut uskomukseen- ja mitä vahvempi uskomus, sitä julmempia ihmisolennot voivat olla.
Tässä yksi minun uskomuksistani: Kaikki on pyhää. Jokainen ruohonkorsi, jokainen torakka, jokainen pölyhiukkanen, jokainen kukka, jokainen graffittien peittämän varastoparakin edessä leviävä kuralätäkkö on Jumala. Kaikki on palvonnan arvoista. Ellei voi kumartaa auton alle jäänyttä mätänevää eläimen raatoa maantiellä, ei ole mitään syytä palvoa nahkakansiin sidottuja kirjoja tai lasimaalausten ympäröimiä marmoriveistoksia.
Ja tässä toinen uskomus: Kaikki on tyhjänpäiväistä ja epäpyhää. "Planeetan pelastaminen" on ajanhukkaa ja ympäristönsuojelu energian tuhlaamista. Kukat löyhkäävät ja linnunlaulu on ärsyttävää hälyä.
Toisaalta mikään ei ole pyhää eikä mikään ole epäpyhää. Ei edes oma säälittävä olemuksemme. Jos koskaan pidämme jotakin -mitä tahansa- pyhempänä kuin jotakin muuta, olemme matkalla helvettiin. Ja kun sanon "mitä tahansa", tarkoitan sitä todella - perhettämme, ystäviämme, maatamme, Jumalaamme. Emme voi pitää mitään tällaista yhtään sen pyhempänä kuin mitä tahansa muuta, mitä elämämme varrella satumme kohtaamaan, tai olemme tuhoon tuomittuja. En yritä olla edes dramaattisen kaunopuheinen. Jos ajattelemme, että jokin -mikä hyvänsä- ansaitsee kunnioitusta enemmän kuin jokin toinen asia, olemme jo ottaneet ensimmäisen askeleen polulla kohti ihmiskunnan äärimmäistä, lopullista tuhoa.
Mitä tapahtuu, jos seuraamme tätä vaarallista polkua loppuun saakka? Voimme panna merkille useita vihjeitä, joiden perusteella meillä pitäisi olla aavistus siitä. Nämä vihjeet häilyvät synkkinä kollektiivisessa muistissamme: Martin Luther King Juniorin ja John F. Kennedyn murhat, Pearl Harborin pommitukset, Hiroshimaan ja nagasakiin pudotetut ydinpommit,"lopullinen ratkaisu", syyskuun 11. päivä. Saatamme jopa kaivaa muististamme näiden järkyttävien tapahtumien päivämäärät, mutta niissä piilevää opetusta emme vielä ole omaksuneet. Ennen kuin todella opimme sen, lapset saavat muistettavakseen yhä uusia päivämääriä historiantunneilla.
Jos pidämme jotakin pyhänä, yritämme erottaa sen muusta maailmankaikkeudesta. Se ei ole mahdollista. Mitään ei voi erottaa kaikesta muusta. Punainen on punaista vain siksi ettei se ole vihreää tai keltaista tai sinistä. Heavy on heavya vain koska se ei ole polkkaa eikä barbershop-musiikkia. Mikään koko maailmankaikkeudessa ei voi olla olemassa vain itsenään, kaikesta muusta riippumattomana. Hyvä on hyvää vain kun se asetetaan vastakkain pahan kanssa. Ihmisyksilö on "hän" vain siksi ettei hän ole kukaan muu. Tällaisella erillisyydellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka maailmankaikkeus toimii.
Ei ole mahdollista kunnioittaa Jumalaa, ellei pysty kunnioittamaan joka ainoaa jumaluuden ilmentymää. Toisen tappaminen Jumalan nimessä on naurettavaa. Jos teemme sen, tapamme samalla sekä Jumalan että totuuden.
Mutta mitä totuus on? Mikä Jumala on? Kuinka on mahdollista nähdä, kuulla, haistaa, maistaa ja koskettaa näitä painavia ajatuksia?
Totuus kirkuu katsojalle maantien varteen pystytetystä tupakkamainoksesta. Jumala laulaa Barry Manilowin laulujen muzak-versioissa. Totuus ilmaisee itsensä, kun potkaisee menemään poisheitetyn kaljatölkin. Totuus sataa taivaalta, ja kun Jumala muodostuu lätäköinä jalkojemme juureen. Syömme Jumalaa ja ulostamme totuutta neljä tuntia myöhemmin. Nuuhkaiskaa- miten ihanalta totuus tuoksuukaan! Totuus on todellisuus itse. Jumala on todellisuus. Ja se on tässä.
Ja tiedoksi: Vaikka ihminen juoksisi ja juoksisi ja juoksisi ikuisesti, hän ei koskaan pääse pakoon todellisuutta. Ihminen voi kiihkeästi kieltää totuuden tai Jumalan, mutta todellisuus on aina läsnä ja tuijottaa suoraan päin naamaa. Ihminen voi myös etsiä ja etsiä valaistumista, mutta törmää vain todellisuuteen.
Valaistumista ei voi kokea taikasieniä syömällä eikä ensiluokkaista ruohoa polttamalla. Valaistumista ei voi myöskään löytää kirjoista-ei edes tästä kirjasta.
Jotkut ihmiset kuvittelevat, että valaistuminen on jonkinlainen supererityinen tila, jossa ei ole kysymyksiä eikä epäilyksiä, vain absoluuttista luottamusta omiin uskomuksiin ja omien havaintojen oikeellisuuteen. Se ei ole valaistumista. Itseasiassa se on pahimmanlaatuista harhaa, ja jotta saisimme tämän asian selväksi heti alkuunsa, sallikaa minun sanoa, etten ole "saavuttanut" valaistumista. En koskaan ole enkä koskaan saavutakaan, ja silti on tapahtunut jotakin. Vaikka se kokemus ei muuta yhtään mitään, se muuttaa kuitenkin kaiken.
Se, että "tietää" omien uskomusten olevan täydellisen sataprosenttisesti nyt-ja-aina ehdottoman ja täydellisen tosia, kierouttaa ja turmelee sairaalla, irvokkaalla tavalla kaiken, mikä ihmiskunnassa on arvokasta: kaiken sen, mikä maailmassa on oikein. Totuutta ei voi löytää pelkästä uskomuksesta. Usko on rajoittunutta. Totuus on rajatonta.
Totuus ei häslää siellä sun täällä eikä välitä ihmisten mielipiteistä. Se ei piittaa, uskotaanko siihen, kielletäänkö se, tai jätetään huomiotta. Se ei voisi vähempää välittää siitä, mitä uskontoa ihminen edustaa, mistä maasta hän on, minkä värinen iho hänellä on, mitä tai kuka hänellä on jalkojensa välissä tai kuinka paljon hän on sijoittanut sijoitusrahastoihin. Mikään arkipäiväinen roska, minkä parissa useinpien ihmisten ajatukset askartelevat, ei merkitse totuudelle yhtään mitään.
Ai niin, ja vielä yksi huomautus: totuus ei ole neuvottelukysymys. Sitä en voi määritellä minä etkä sinä, ei vapaan maailman johtaja eikä moraalinen enemmistö.
Totuus vain yksinkertaisesti ON."
Brad Warner, Hardcore Zen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti