Google+ Followers

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Energiasyöppöjä ei ole olemassa!

Tältä tietoisuuteni tasolta jossa nyt olen, kuvittelen asian olevan niin, että energiasyöppöjä ei ole olemassakaan. Olen törmännyt moniin henkisiin kirjoihin, ihmisiin ja opettajiin jotka korostavat että ongelma on ns. ulkopuolella. He vahvistavat sitä ajatusta, että pitäisi tehdä suojeluksia tai hävitä kartalta kun tälläinen ns. energiasyöppö ilmestyy elämään. Se on mielestäni "painajaisuneen" uskomista. Kyllä asia näyttää tässä "unessa" olevan niin, että vastaan saattaa kävellä monenlaisia ihmisiä jotka eivät välttämättä resonoi kanssani (fiiliksieni kanssa) eikä minun tarvitse heidän kanssaan aikaa viettää, mutta pohjimmiltaan kyse on aina omista ajatuksista. Mitä minä ajattelen tästä "energiasyöpöstä"? Valitsenko antaa emootion tämän toisen vietäväksi? Valitsenko tuomitsemisen ja sen, että teen tästä toisesta syntipukin sille, että ehkä minussa itsessäni onkin jokin asia joka tarvitsee anteeksiantoa ja rakkautta. Me olemme peilejä toisillemme ja jokainen kohtaaminen on siunaus. Se antaa meille mahdollisuuden kohtaamaan itsemme.
Kyse on aina pelkästä anteeksiannosta itseä kohtaan. Omat reaktioni, pelkoni on merkki siitä, että kuvittelen asian olevan ongelma. Ehkä se tulee alitajunnasta, ehkäpä se on jo mieleni pinnalla, mutta tilanne vaatii vain päivitystä minulle itselleni. Maailmasta tulee kovin raskas ja paha jos joutuu välttelemään ikäviä ihmisiä ja tilanteita. Rukoukset eivät meitä pelasta ihmisiltä. Uskon kuitenkin, että me jokainen teemme niin, että karttelemme alitajuisella tavalla tiettyjä tilanteita ja asioita. Ei siinä ole mitään pahaa ole, mutta pääasia on kuitenkin, että ymmärtää tämmöisen tilanteen olevan arvokas joka vapauttaa anteeksiannon mukana. 



Esimerkisi musiikista on sanottu että se joko vie energiaa tai antaa. Ei, musiikki itsessään on pelkkiä nuotteja ja ääntä, eli täysin neutraali asia. Sinä itse päätät onko se hyvää sinulle, miten ajattelet ja tunnet siitä musiikista. Luin yhdestä henkisen kasvun lehdestä tutkimuksen jossa kerrottiin siitä, että klassinen musiikki resonoi kukkien kanssa positiivisella tavalla kun taas raskas metallimusiikki sain kukat voimaan huonosti. Minua alkoi naurattamaan. Asia ei ole mielestäni noin yksinkertaista, koska ihmisellä on valinnan mahdollisuus ja oma menneisyys jonka pohjalta tämä toimii. Ihminen voi valita mitä ajattelee, miten sen kokee ja ihmisellä on myös muistot. Itse metallia koko elämäni kuunnelleena huomaan energiatasojeni nousevan (ei aina) koska koen usein musiikin hyväksi. Joku toinen ei kykene avaamaan omaa musiikillista tietoisuuttaan samalle tasolle joten tuomitsemista ei tarvita tässäkään asiassa. Se mikä toiselle on hyvää, voi olla toiselle kokemuksena huonoa. Oma valinta. On esimerksi tunnettua se, että helsingissä järjestettävä "saatanallinen" raskaan musiikin tuska festari on suomen rauhallisin. Mistä tämä johtuu? Luulen että ne useat ihmiset jotka tätä musiikkia kuuntelee on jollakin tasolla oppinut käsittelemään omia sisäisiä agressioitaan musiikin kautta ja tämän seurauksena tulee rauha ja rento fiilis. Monelle henkisen polun kulkijalle tulee useasti se vaihe, että pitää kuunnella matroja, meditaatio musiikkia ja klassista musiikkia koska se koetaan henkisempänä musiikkina. Ei ole henkistä musiikkia, on vain musiikkia. Vain kuuntelijat ovat henkisiä koska olemme samaa henkeä. Kokemusmaailma vain näyttää erilaiselta. Mutta toisen maailma ei ole toista huonompi. Et voi valita aina ympäristöäsi, mutta voit valita ajatukset siitä. Voit valita rauhan. Tällä tavalla tulet oman elämäsi mestariksi. Kaikki tavat on vain opittuja ja monesti uudet asiat ovat hieman pelottavia. Jos hyppää tuntemattomaan virtaan niin huomaa olevansa yhtä tämän kanssa, joten pelko oli vain "ulkopuolella" ja siten turha. Tiedän että jotkut ihmiset ovat oppineet tykkäämään pelostakin.

Siellä on monta meditoivaa ja onnea tuntevaa ihmistä. We are one. Missä muuten Jarkko luuraa? Päivän tehtävä.(Kuvassa amaranthe) 


Itse olen omaa elämääni helpottanut sillä, että tiedän kaikella olevan tarkoituksensa. Jos elämässäni ilmenee jotain epämielyttävää, niin se on vain asia joka tapahtuu, ei se siinä sen kummempaa. Miten siinä voisi ollakaan sen kummempaa, sehän oli vain asia joka tapahtui.
Se miksi usein kutsun elämää uneksi, harhaksi, johtuu aikapitkälti siitä, että se opettaa alitajuntaani ottamaan hieman iisimmin. Elämä muistuttaa jo itsessään aika vakavalta, se on kuin yöllinen uneni jonka luulen JOKA yö todeksi. Ei ole yhtään huono investointi, että ajattelee elävänsä unessa josta heräämme jokainen aikanaan, ehkäpä jo tässä hetkessä.
Kun puhun anteeksiannosta, niin se on vain uskomuksista irtipäästämistä. Ja kun puhun egosta, niin se kuvastaa minulle vain tätä kollektiivista uskomusta joka pohjautuu erillisyyden jatkuvaan painottamiseen. Olemme kehossakin yhtä, koska olemme samaa energiaa kaikki ja sekin on vain unikuva ikuisuuden keskellä. Helpolta kuulostavaa psykologiaa jota ei iltapäivälehtien sivuilta kuule ja harvoin sitä kuulee oikein mistään.

"Kävi miten kävi, niin sen vain kuului käydä". -Mie


Kohta lähden kuuntelemaan aurinkoisille poluille linnunlaulua ja tuulen huminaa. Tämän blogauksen aikana minulla soi eri äänitaajuudet: 



T:JAKE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti