torstai 9. huhtikuuta 2015

GURU

"Guru on sellainen ihminen, joka vakavissaan ajattelee kykenevänsä auttamaan muita valaistumaan tai heräämään. Miten naurettavaa. Gurujen lupaama uni "valaistumisesta" on vain mielen rakennelma, eikä sitä ole olemassa. Se on yksilön herääminen, eikä mitään yksilöä ole olemassa. Koska guru näkee sinut henkilönä, joka tarvitsee apua (ja itsensä henkilönä, joka voi sitä antaa), hän pitää sinut vangittuna siihen mielen harhaan, että todella olisit jokin henkilö ja persoona ja että todella olisi olemassa jotakin, jota voisi kutsua valaistumiseksi. Omassa viattomuudessaan hän pitää sinut ajan ja paikan vankina. 
Kun kaikki tämä lakkaa olemasta, ymmärretään, ettei ole olemassa mitään apua tarvitsevia ihmisiä tai ihmisiä, jotka kykenisi jotenkin heräämään. Samassa muuttuvat gurut ja seuraajat ja opettajat ja oppilaat merkityksettömiksi. Mitään opettajia, guruja, oppilaita tai seuraajia ei alun alkaenkaan ollut olemassa; oli vain ehdotonta rakkautta.
Tee siis, mitä teet, ja anna ihmisten olla sinusta juuri sitä mieltä, mitä he ovat. Anna heidän ristiinnaulita sinut, jos se tuntuu heistä hyvältä. Eiväthän he kuitenkaan ristiinnaulitse muuta kuin tarinan sinusta omassa unimaailmassaan. He voivat tuhota kaiken, kirjaimmellisesti aivan kaiken, mutta he eivät ikinä pääse käsiksi tämän elävyyteen eivätkä voi ikinä tahrata tämän läsnäoloa; he eivät voi tehdä elämään naarmuakaan."

Jeff Foster



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti