Google+ Followers

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Ajatuksia rakkaudesta ja sen vaikeudesta

Heips!
Hiljaisia ajatuksia rakastamisen löytämisestä ja rakastamisen vaikeudesta, intuitiolla kiitos...


Mitä rakastuminen on?

Mitä ihastuminen on? Mitä rakastuminen on? Mihin me todellisuudessa ihastumme ja rakastumme? Onko se kaikki vain harhaa, joka ajan myötä haalistuu kunnes lopulta katoaa? Onko parisuhde- rakkauden määrä loppua, ellei sitä pidetä kovalla työllä ajatuksin kasassa? Vaikeuttaako rakkauden kestoa se, että sitä "illuusiota" täytyy pitää kasassa kaksi ihmistä ja vieläpä samaan aikaan? Muuttuuko parisuhde väistämättä riippuvuussuhteeksi, jota pitää kasassa lapset, talot, yhteiskunta, naapurit, raha ja pelko yksinjäämisestä?

Kaikkia näitä kysymyksiä mielessäni risteilee kun alankin mietiskelemään aihetta. Oma kokemukseni on todistanut paljon sen puolesta, että pitkä onnellinen parisuhde on melkeimpä pelkkää satua. Rakastamisen oppimiseen olen valmis koska vaan, mutta valmiiseen ihanuuteen uskominen on vain rakkausromaanien tasolla olevaa pinnallista hömppää. Mielestäni rakkaus on toisen kautta matka itseen eikä oman itsen unohtamista. Se toinen ei ole mikään arvokas tavara, jolla täytetään oma henkinen tyhjiö. Tavaroita saadaan markettien hyllyiltä ja niihinkin mieli kyllästyy hetkessä, ei ihmisestä tarvitse ajatella samoin.

Rakkaus ja pinta

Kun ensikerran tapaa ihmisen johon ihastuu, niin miksi siihen liittyy lähes aina ulkonäkö? Miksi vaatteet, meikit, tyyli, miehen pituus,varakkuus, ikä, statukset tai jokin muu persoonaan liitettävä asia määrittelee sen, että rakastun juuri häneen? Miksi kauniilla ja hyväkroppaisella naisella on 99% varmasti pitkä ja komea mies? Miksi nuoret julkkikset bongailevat jopa 30 vuotta itseään vanhempia rikkaita kuuluisuuksia? Miksi "rakkautemme" loppuu heti, jos asiat eivät mene enään omien odotuksiemme mukaan? Miksei rikas ja komea löydä itselleen rumaa ja köyhää? Miksi me inspiroidutaan siihen mitä nähdään fyysisillä silmillä? Poikkeuksiakin saattanee löytyä, mutta yleinen kuva on tämä.

Oman kokemukseni ja tämän hetkisen itsetutkiskelun tuloksena koen, että rakkaus on syvempi asia ja se syvyys lähteen ITSESTÄ. Se ei lähde egoitsestä (tarinasta), vaan siitä tietoisuudesta mitä me olemme yhdessä. Jos katselemme toista vain pinnallisesti erillisyyden näkökulmasta, niin jäämme yksin viimeistään muutaman vuoden päästä tapaamisesta. Joskus voi käydä niinkin, että jäämme yksin jo tunnin sisällä, ehkäpä jo heti. Vaikka olisi ihmisiä ympärillä tuhansia, niin saatamme kokea itsemme yksinäiseksi.

Yhteisen sävelen löytyminen ja samassa mullassa kasvaminen

Minulla itselläni on sellainen tapa jo ensitapaamisella, että näytän heti sen mitä olen tai ajattelen, otan sen kirotun riskin samantien ja yleensä se joko potkaisee täysillä tai sitten jättää viileäksi. Tiedostan jo valmiiksi ne sudenkuopat mihin se kohtaaminen saattaa tipahtaa. Sitä henkistä puolta en saa ikinä tietää jos alan mukautumaan toisen ajatuksiin, mielistelen ja näytän vain trendikkäät/tyylikkäät vaatteeni ja pinnalliset ajatukseni. 
On helpompaa olla se mikä on kuin alkaa säveltelemään omien tarpeiden kautta. Uskon että se rakkaus on meissä molemmissa ja jos sitä ei ole tietoisesti kuin toisessa tai kummassakaan, niin yhteistä säveltä ei löydy. Yleensä jään kuitenkin perus miehen näkökulmasta sinne marginaalin puolelle. Ihastutan ehkä jutuillani, mutta minusta on harvoin mitään rahallista tai materiaalista hyötyä, ei ainakaan aluksi. Korvaan kaiken pinnallisen mieluummin kokemuksella ja läsnäololla, yhteisen luottamuksen saavuttamiseksi. Uskon enemmän kemiaan ja suoraan aitouteen. Kun ensin löytyy yksinkertainen, hiljainen ja läsnäoleva rakkaus, niin vasta sitten voin olla pinnallinenkin, silloin minun juureni kasvaa hänen kanssaan samassa mullassa ja voi turvallisesti näyttää kaikki tunteeni ja ajatukseni. Tähän pisteeseen en kuitenkaan ole koskaan vielä täysin päässyt, mutta tiedän sen olevan mahdollista. Pelkään että parisuhteen luominen perustuu usein mielikuvilla leikkimiseen ja siksi kaikki haluaa näyttää sen parhaan puolensa. Alussa ollaan samaa mieltä kaikesta ja taivas aukeaa. Uskon kuitenkin Rakkauden yksinkertaiseen voimaan joka puhuttelee minua, ilmennän minä sitten mitä tahansa näin maallisella tasolla, niin se on aina läsnä. 
Rakkaus huutaa yksin tai yhdessä "anna minun laajentua itsestäni". Rakkaus kliseisesti sanottuna "vain on". Ei minun tarvitse olla huolissani rakkauden loppumisesta. Jos kaksi ihmistä ajattelee näin, niin pelko katoaa tai ainakin vähenee huomattavasti. Pelkkään ihmissuhde pelailuun/vaihtokauppoihin en enään jaksa lähteä, se on jo nähty niin omassa kuin usein muidenkin elämässä. Pelon vähetessä rakkauden muistaminen lisääntyy. Semmoinen "Jee meillä menee hyvin, mutta sisältä tyhjää" suhde ei ole mistään kotoisin. Olen kai liian syvällinen kun olen viihtynyt paljon yksin. Taidan olla jopa pelottavakin, kun en ajattele tavallisesti?

Välitila

Olen jo vuosia ollut sellaisessa "välitilassa". En oikein tiedä miten rakkautta ilmennetään täällä, joten olen vain päättänyt olla se mikä olen ja päättänyt että rakkaus ilmentää itseään, minun on vain luotettava pienen mieleni sijasta johonkin täydelliseen. Teen sen minkä teen ja se riittää. Jos alan hyväksymisen tai huomion hakemisen toivossa rakastamaan, niin kuihdun alta aikayksikön, koska "rakastamiseni" perustui silloin vain tyhjiöön joka pitäisi täyttää. Sen harhan olen kokenut jo aikapäiviä sitten. Minun tyhjiötäni ei kenenkään tarvitse täyttää. On rakkauden tehtävä olla sitä mitä on.
Menen mieluummin jonnekin syvemmälle, joka antaa mulle rauhan eikä sitä rauhaa voi saada koskaan ulkopuolelta. Se sisäinen rauha/tieto kannattelee minua, vaikka täällä kokisinkin hetkittäin olevani jotenkin erilainen tai yksinäinen.




 Egon ja rakkauden välinen kuilu

Joskus egolleni tulee kriisejä, koska täällä maailmassa meillä on vaatimuksia ja haluja halujen perään. Näen selvästi pelon ja rakkauden välisen kuilun, näen paljon rakkauden puutetta ja yksinäisyyttä jota tavoitellaan ulkoisesti. Samalla tiedostan, että asia ei näin todellisuuden näkökulmasta katsottuna ole.
Median ja satujen kautta valmistettu mielikuva rakkaudesta ei ole kuin pelkkä mielikuva, eikä kukaan voi koskaan pettyä kuin omiin mielikuviinsa tai odotuksiinsa toisesta. Rakkaus ei ole tietoinen odotuksistasi, se on täydellinen aina. Uskallammeko heittäytyä siihen?




Rakkaus parisuhteessa ja heikkouden vahvuus

Rakkaus parisuhteessa on toisen ihmisen tarinan hyväksymisestä sellaisena kuin se milloinkin ilmenee. Vahvuutena pidän sitä, että kumpikin uskaltaa olla heikko. Rakkaus ei siis ole täydellisyyden hakemista ympäristön luomista mielikuvista, vaan kyse on enemmän heittäytymisestä virtaan jota ego pelkää kuollakseen. Ego ei halua antautua vaan kontrolloida. Ego haluaa draamaa ja taisteluja. Ego haluaa olla oikeassa. Ego ei halua olla rakkaus, vaan se haluaa tavoitella sitä joskus tulevaisuudessa, mielikuvissaan. Ego ei halua avautua pelotta, vaan se haluaa sepitellä turvallisesti itselleen parempaa tulevaisuutta tämän hetken vajaavaisuuteensa. Tästä johtuu se, että aidan takana on aina vihreempää.
Rakkauden koen olevan niin itkua kuin nauruakin, koska rakkaus kantaa. Rakkaus joka loppuu ei koskaan rakkautta ollutkaan. Se oli vain ajatus jota pidettiin kasassa ajatuksilla. Rakkauteen pääsee käsiksi vasta kun pelko rakkaudesta kaikkoaa. Se on uskallusta nähdä itsensä toisessa.




Rakkauden pelko

Me emme ole koskaan pelänneet mitään niin paljoa kuin rakkautta. Se tietää egon kuolemaa. Rakkaus on omista odotuksista luopumista tässä hetkessä, juuri nyt. Kun läheisyys kohtaa meidät, saatamme mennä paniikkiin, haluamme sen olevan suuressa kontrollissa ettei "yksityisyytemme" kärsisi. Emme halua että kukaan tulee reviirillemme. Saatamme haluta "omaa aikaa" tietämättä miksi niin haluamme. Uskomme mieluummin erillisyyteen kuin siihen, että olemme yhtä ja samaa rakkautta. Vaikka kyse olisi pitkästä parisuhteesta, ego tekee kaikkensa erottaakseen rakkauden ja sen helppouden. Vaikka rakkaus on yksinkertaisin asia maailmassa, niin ego ei sitä ole. Se rakentaa rakkaudenkin ympärille teorioita ja tekee siiä "matematiikkaa". Egon tehtävä on mahdollistaa jatkuvuutensa. Ego on riippuvainen omasta tarinastaan. Rakkaus on kuitenkin aina läsnä. Rakkaus ei vaadi identiteettien yhteen sovittamista, mutta se voi tehdä senkin, jos on turvallista. Tunteet eivät ole rakkaus, mutta rakkaus kestää tunteet. Usein pelkäämme yksinkertaista, hiljaista olemista. Hukutamme sen mieluummin tekemiseen ja itsemme pakenemiseen. Me voimme tehdä senkin jos ensin olet löytänyt hiljaisuutesi.


Rakkaus omiin mielikuviimme

Kovin usein rakastumme vain omiin mielikuviimme ja näin ollen hukkaamme sen mikä meillä jo on. Jos sinulla on parisuhde tai olet yksinhuoltaja tai muuten vain omantien kulkija, niin olet ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Elämäksi kutsuttu näytelmä on vain täynnä roolihahmoja joita rakkaus liikuttaa. Kaikessa on mahdollisuus nähdä täydellisyys, jopa epätäydellisyydessä. Rakkaus antaa aina anteeksi, senkin että ei osaa antaa anteeksi. Kaikki on hyvin nyt.

Jatkakaamme harjoituksia, pilke silmäkulmassa tietenkin.

T:Jake





"Avautumisen hetkellä koet, ettei sitä asiaa, jonka kanssa olet painiskellut, ole enää olemassakaan. Aito avoimuus paljastaa, että kamppailu, ongelma, mörkö, demoni, haava- on todellakin poissa. Avoimuus ei muuta tarinaa miksikään, vaan se paljastaa, ettei koko tarinaa ole olemassakaan. Tarinan pitää hengissä vain haluttomuus avautua. Kun pelätty tai vastustettu asia häviää, jää jäljelle itse olemassaolon avoimuus- totuus oman sydämesi syvyydessä."
-Gangaji

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti