keskiviikko 4. syyskuuta 2013

VaPaUdEn PuOleSta!!! SUORAT sanat By Osho

"Yksilöllisyys vaatii mitä suurinta pelottomuutta: "Ei haittaa, vaikka koko maailma on minua vastaan. Vain omalla kokemuksellani on merkitystä. En tuijota sitä, kuinka moni on minun kanssani samaa mieltä. Oma kokemukseni asiasta merkitsee- se, nousevatko mielipiteeni omasta kokemuksestani vai toistelenko vain jonkun toisen sanoja kuin papukaija. Jos sanat nousevat omasta kokemuksestani, ne kumpuavat syvältä sisältäni. Silloin koko maailma voi olla toista mieltä, mutta minä olen silti oikeassa ja he väärässä. Sillä ei ole merkitystä, en tarvitse heidän tukeaan tunteakseni, että olen oikeassa. Vain se, jonka mielipiteet ovat muiden mielipiteitä, tarvitsee toisten tukea."

"Rakkaus terävöittää älyä, pelko tylsistyttää sitä. Kuka haluaisi sinun olevan älykäs? Eivät ainakaan vallanpitäjät. Miksi he haluaisivat sinun olevan älykäs? Sillä jos olet älykäs, alat hahmottaa koko heidän kieron suunnitelmansa, pelinsä. He haluavat että olet typerä ja keskinkertainen. He todella haluavat, että olet tehokas, mitä työhön tulee, mutta he eivät halua, että olet älykäs. Sen tähden ihmiskunta käyttää kyvyistään ja mahdollisuuksistaan vain äärimmäisen pienen osan."

"Yhteiskunta odottaa sinun käyttäytyvän samoin kuin kaikki muutkin. Heti, kun alat käyttäytyä vähänkin eri tavalla, sinusta tulee outo- ja ihmisethän pelkäävät kaikkea outoa."

"Yhteiskunnan  elämänohje kuuluu: tuomitse itsesi. Jos et tuomitse itseäsi, vaan hyväksyt itsesi, olet yhteiskunnan ulkopuolella. Eikä yhteiskunta siedä ketään, joka poikkeaa ruodusta, sillä yhteiskunta on kiinnostunut vain väkijoukoista, sille vain enemmistöllä on merkitystä. Kun enemmistö on samaa mieltä jostakin asiasta, ihmisillä on hyvä olla. Se saa heidät tuntemaan, että heidän täytyy olla oikeassa- he eivät voi olla väärässä, koska miljoonat muut ovat heidän kanssaan samaa mieltä."

"Ihminen pelkää eniten maailmassa muiden ihmisten mielipiteitä. Sillä hetkellä, kun lakkaat pelkäämästä ihmisjoukkoa, lakkaat olemasta lammas-sinusta tulee leijona. Sisimmästäsi nousee hurja huuto- huuto vapauden puolesta."

"Tunne enemmän, ajattele vähemmän.
Kun katsot ruusua,älä vain toistele kuin papukaija: "Se on kaunis." Se saattaa olla vain mielipide, koska sinulle on sanottu lapsesta asti: "Ruusu on kaunis, se on hieno kukka." Kun siis näet ruusun, toistat mekaanisesti : " Se on kaunis."Tunnetko niin todella? Tunnetko sen sisälläsi? Ellet tunne, älä sano niin.
Kun katsot kuuta, älä sano, että se on kaunis-ellet tunne niin sisälläsi. Voit yllättyä huomatessasi, että yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia kaikesta mielessäsi pyörivästä on lainattua. Ja sisäinen äänesi hukkuu tuhon yhdeksänkymmeneenyhdeksään prosenttiin. Luovu kaikesta turhasta tiedosta, ja löydä jälleen oma sisäinen äänesi."

"Ei tarvitse pelätä ihmisiä tai jotain kuvitteellista Jumalaa, joka maailmanlopun äärellä kyselee sinulta, mitä olet tehnyt ja mitä et. Jumala on jo tuominnut sinut, tuomio on jo langetettu, joten olet vapaa- tämä on todella merkityksellistä. Kun ihminen oivaltaa, että hän on täysin vapaa olemaan itsensä, hänen elämänsä alkaa sujua.
Pelko kahlehtii ihmisen, vapaus antaa hänelle siivet."



"Rakastamisen tulisi olla eräs luonnollisempia asioita. Niin ei kuitenkaan ole. Päinvastoin, siitä on tullut eräs vaikeimpia asioita- lähes mahdoton. Vihaamisesta on tullut helppoa; ihminen on harjaannutettu siihen, hänet on valmennettu vihaamaan."

"Rakkaus on vaarallista, koska se tekee sinusta yksilön. Eivätkä valtio tai kirkko ole lainkaan kiinnostuneita yksilöistä."

"Tehokkain tapa tuhota ihminen on tuhota hänen spontaaniutensa rakkauden suhteen. Jos ihmisessä on rakkautta, kansakunnat katovat; kansakuntien olemassaolo perustuu vihaan. Intialaiset vihaavat pakistanilaisia, pakistanilaiset intialaisia - vain siten nuo kaksi kansakuntaa voivat olla olemassa. Jos rakkaus vallitsee, rajat katoavat. Jos rakkaus vallitsee, kuka silloin on kristitty ja kuka juutalainen? Jos rakkaus vallitsee, uskonnot katoavat.
Jos rakkaus vallitsee, kuka menee kirkkoon tai temppeliin? Minkä ihmeen vuoksi? Ihmiset etsivät Jumalaa, koska heillä ei ole rakkautta. Jumala on vain kadonneen rakkauden korvike. Koska et ole  onnellinen, koska et tunne rauhaa, koska et koe hurmiota, etsit Jumalaa- miksi kukaan muuten vaivautuisi? Kuka viitsisi? Jos elämäsi on kuin tanssia, olet jo saavuttanut Jumalan. Rakastava sydän on täynnä Jumaluutta. Ei tarvitse etsiä mitään, ei tarvitse rukoilla, mennä kirkkoon tai papin luo."

"Tutkijat sanovat, että keskivertoihminen käyttää elämänsä aikana vain viittä prosenttia koko älykkyydestään. Keskivertoihminen- vain viittä prosenttia? Entä sitten ne, jotka ovat epätavallisia? Miten on Albert Einstein, Mozartin tai Beethovenin laita? Tutkijat sanovat että, nekään, jotka ovat hyvin lahjakkaita, eivät käytä kymmentä prosenttia enempää. Ja ne, joita kutsumme neroiksi, käyttävät vain viittätoista prosenttia.
Kuvittelepa maailmaa, jossa kaikki käyttäisivät sata prosenttia koko kapasiteetistaan...Silloin Jumalat kadehtisivat maanpäällistä elämää, silloin Jumalat olisivat halunneet syntyä maan päälle. Silloin maa olisi kuin paratiisi, uskomaton paratiisi. Tällä hetkellä se on helvetti.
Jos ihminen jätetään rauhaan eikä häntä turmella, rakkaudesta tulee hyvin yksinkertaista. Siinä ei ole ongelmia. Se on kuin virtaava vesi tai leijaileva usva, kuin kukkiva puu tai livertävä lintu. Se on luonnollista ja spontaania!"

-Osho




3 kommenttia:

  1. Ihan tutustumisen arvoinen nettisivusto: http://www.truthcontest.com Liitän tähän hieman tekstiä (en ole vielä ehtinyt tekemään uutta blogikirjoitusta). Kaikki matskuni syntyy nykyisin englanniksi, joten todelliset oivallukset ja arvon tästä kommentista löytää vain jos sukeltaa mahtavaan tietoisuuden mereen ja seuraa sydämellään mistä elämässä todella on kyse. Juttu jatkuu tai paremminkin alkaa täältä: http://synkromystiikka.blogspot.fi/2013/08/the-end-of-battle-of-dark-and-light.html

    Life is a paradox and you are the paradox itself - thus you are life itself. Life is something that does not happen to you, it is happening through you. This is the way, truth and life. Everything is backwards, upside down on this earth. Do you see? Earth is Heart (anagram). Love = Living One Vibrational Energy. Ok so this might be "out there" for some... but I as a living expression of life are studying many things and are finding the REAL TRUTH about LIFE and felt like sharing this with you.

    "True life is perfect: You can see and experience a perfect life, because that is the way life actually is. Our imperfect minds mess it up.

    It is hard to believe from your current perspective and level of awareness, but it is your own mind that makes life imperfect. The universe has to be perfect to exist.

    You do not have to believe it; you can know it.

    The present: It is interesting that the “NOW" is called "the present.” The present is the ultimate gift; it is the gift of truth and life. You are given the present every second, and you will receive it forever. The present is the only thing that exists, the only thing you are ever conscious of. Your life is a series of presents moving through time. The future does not exist until it becomes the present.

    Life is one perpetual present.

    Creation is happening now: Your body, mind, and the world around it are being created from microsecond to microsecond. Things may look the same, but they are not; everything is constantly changing and being recreated. Our life and our world is being created from moment to moment." - http://www.truthcontest.com/

    VastaaPoista
  2. I have been thinking, feeling and contemplating this whole Living in the NOW thing for a quite long time. Yesterday I felt like the consciousness or awareness of awareness spoke so directly to me, that I've never felt more alive than in that moment of realization. This is kinda hard to explain, because this is a process. It all goes hand in hand: consciousness, life/death/rebirth, time travel, everything that Jesus spoke "I am the Way, Truth and Life". Ok so here we go...

    In this video Jim Morrison tells the TRUTH, the only TRUTH there is = LIVING TRUTH is LIFE and LIFE is TRUTH. At 08:20 "why are we obsessed with death man... (long silence) is death beautiful or is it newer? is it reset or is it no reset? Interviewer: what about sex? JM: Sex... starts it and Death ends it. And death is a beginning man. Does anyone know? Is there anyone alive right now, that Knows whats happening?". He dealt a lot Death and transformation in he's lyrics. When reading them, it's like you are reading a message... http://www.youtube.com/watch?v=KHvGIIoTJIg

    So here comes the realization: Everything in this "so called life" that we're living in is upside down, backwards. True Life actually begins at the point of Death and it Ends with birth. Life as we know it is a Dream (that feels so real) and we are chasing a Dream in vain. In actuality Spirit is projecting a Dream from the Future in order it to be experienced in physical form via a Big Lie. You have to wake up to REAL LIVING LIFE to KNOW THE TRUTH. Here comes the movie Amazing LIFE of Benjamin Button in to play. Also Jared Letos Mr. Nobody is related, because there LIFE is also flowing backwards and Quantum Physics is talked about. Also time travel, Death/Birth/Transition and Mars.

    Jared Leto from 30 Seconds to Mars has pointed this very critical point all over again. "It all started with ending" and:

    "You wanna be the one in control
    You wanna be the one who's alive
    You wanna be the one who gets old
    It's not a matter of luck, it's just a matter of time - 30 Seconds To Mars - Edge Of The Earth
    ...
    I will never forget
    The moment, the moment.
    I will never forget
    The moment... - 30 Seconds To Mars - Do Or Die Lyrics"
    ...
    One life, one love - Live!
    One life, one love - Live!
    One life, one love - Live!
    One life, one love - 30 Seconds To Mars - City Of Angels

    Ok, so after reading almost all amazing stories hidden in The Doors lyrics (DO-OR DIE - 30 seconds to Mars) I felt like watching Scott Onstott's hidden secrets video on youtube. I watched that like 4 minutes and then felt like reading some comments and there it was: http://www.truthcontest.com

    VastaaPoista
  3. Harmitus,mulla on ihan onneton enkku...mut kiitos kommenteistasi :-)

    VastaaPoista