Keskustelu Rakkauden kanssa osa 19.

En puhu sinulle asioita joita egosi haluisi kuulla, vaan ohjaan sinut takaisin kotiisi, ikuiseen rauhaan. Mielessäsi mieleesi.

Minä: Päevää RakkausPakkaus!

Rakkaus: Päevää PakkausRakkaus!

Minä: Haluan puhua dualismista. Jäsentelen ajatuksiani:
Olen tehnyt havaintoja pitkin vuosia siitä, että kaikkea täällä seuraa vastakohta. En pysty tajuamaan miten joku vois elää huomaamatta sitä. Luulen, että henkisyydessäkin on vallalla uskomuksia että elämästä täällä voi tehdä paratiisimaisen helppoa ja täydellistä. Täydellisyyttä tavoitellaan kaikin eri tavoin. Ainakin mun elämässäni ulkopuolella näkyy vastakohdat kaikessa.
Havaintoihini kuuluu myös se, että Rakkauden ja Jumalan täytyy olla täysin eri asia kuin tämä vastakohtien maailma. Tässä kohtaa tiedostan, että tälläkin mielipiteellä on vastakohtansa täällä ja sen, että tämä ideani ei saa suurta kannatausta, koska ego haluaa kehossa kokea täydellisyyttä, nautintoa ja päämääriä. Tasot sekoittuvat ja pieni mieli on äänessä jatkuvasti: "haluan paremman auton", "Sitten kun pääsen lomalle...", "sitten kun olen kirjoittanut kirjan", "sitten kun saan paremman ihmisuhteen", "sitten kun syön vitamiinit ja joogaan 2 vuotta..", "sitten kun saan hyväksyntää ja suosiota..", "sitten kun joku ymmärtää minua...", "sitten kun valaistun..", "sitten kun kehityn henkisesti...", "sitten kun sitä, tätä ja tota...". Muodon tason tekojen kautta haetaan rintamerkkejä ja huomiota, jotta tuntisi olla elossa ja olemassa. Jokaista naurua kohtaan seuraa kuitenkin itku ja jokainen asia loppuu ajassa. Ajankin vastakohta on ikuisuus, ajattomuus. Mieli luokittelee ja nimittelee elämää ja mitä enemmän elää rationaalisuuden maailmassa jossa käytetään vain järkeä ja selviytymistapaa, sitä enemmän on samaistunut aikaan joka tuntuu orjuuttavan. Tämä sideharso johon näyttää maailma heijastuvan on naurettavan ohut illuusio. Kelloni nakuttaa tossa vieressä ja jos annan uskomukseni sille, että se kuulostaa ja näyttää ajalle, se sitä on, mutta kaiken olevaisuus tässä ja nyt tuntuu todellisemmalta. Antaa kellon ja ajan nakuttaa omassa "irrallisessa todellisuudessaan".

Sadepäiviä seuraa aurinkoiset päivät, kylmän vastakohta on kuuma, illan vastakohta on aamu, rauhan pelko, oikea/vasen, ylhäällä/alhaalla, hyvä/huono, taivas/helvetti, ruma/kaunis, henkisyys/ei henkisyys, parisuhde/sinkku, Jumala, Rakkaus/ego/saatana ....terveys/sairaus, ilo/suru....sama ihminen voi ilmentää vastakohtia vaikka kuinka samaistuisi siihen toiseen puoleen. Joku voi ilmentää rakkautta, mutta kun tämä väsyy siihen ilmentämiseen, hänestä saattaa tulla hyökkäävä ja jopa tuomitseva. En voi tajuta miten lähes jokaisessa elollisessa näkyy ja kuuluu valoisa ja pimeä puoli.
Minusta tuntuu, että mitä enemmän päästän valoa mieleeni, sitä enemmän tätä kaikkea paskaa näen itsessäni ja mitä enemmän se poksahtaa tietoisuuteeni, peilaan sen ulkopuolelleni. Ilkeää ja tuntuu toisinaan erittäin paskalta. Sitten ego saa tästä lisää voimaa kun se alkaa juttelemaan kaikenlaista: "elämäsi menee hukkaan", "et sinä ole mikään enkeli". Tulee paljon kysymyksiä siitä, että miten mun pitäis elää että valitsisin vain Rakkauden ja Rauhan. Ei sitä vaan voi vittu valita, kun se pamahtaa todelliseksi. Siihen ei auta henget eikä gurut. Elän siis dualistisessa maailmassa, jossa jokainen kokee hyvät ja huonot puolet, oli sitten "unessa" tai ei. Mitä enemmän joku väittää olevansa valaistunut, sitä varmemmin hän on unessa. Näkee vain hetken unta valaistumisesta. Hän on saattanut nukahtaa vain hetkeksi hyvän olon uneen. Ei muuta.
Maailma ja elämä näyttäytyy pelilautana, joka tuntuu siltä, että se olisi jo käsikirjoitettu egon toimesta. Nyt vain se egon kässäri tulee kirkkaaksi ja se ahistaa. Mikään tai mistään mistä ennen sai kicksejä, enää ei saa. Sitten sitä yrittää epätoivoisesti pitää kiinni uskomuksista että asiat tai ihmiset olisivat jotenkin hyviä...tai että joku toisi jotain kivaa ja hyvää.

Nyt mieleeni tulee kysymys, jota olen miettinyt eli haluan ensin siihen vastauksen. Mikä on oikea tapa: hyväksyä paska ja ihmiset jotka eivät miellytä vai se että lähtee paikalta pois? En ole saanut siihen selvää vastausta: ego on kyllä heti sanomassa: "älä pakene" tai vastaavasti "hyökkää takaisin".

Rakkaus: Vapaus on mielessäsi. Hankalat tilanteet tai ihmiset ovat hyviä paikkoja löytää tämä vapaus mielestämme. Jos jäät vielä jumiin tilanteeseen ja mietit että lähdetkö pois tai uhriudutko, et ole vielä muistanut viattomuuttasi ja uskot vielä uneesi. Se ei ole kuitenkaan tuomittava asia, vaan ainoastaan inhimillinen. Kuten tuolla kirjoitat että pelkosi tulevat näkyviksi, saat niiden vapautumiseen hyvät tilanteet.
Veljesi ovat siellä vapauttaaksesi sinut. Jokainen negatiivinen asia on lääke tai viite vapauteen.
Dualistinen maailmasi on sinun omaa tarinaasi. Oma maailmasi josta ikuinen Rakkaus ei ole edes tietoinen. Mutta sinun lahjasi on juuri se, että Rakkaus on ikuinen ja vapaa maailmastasi. Kuinka monta elämää, kuinka monta triljoonaa vuotta, kuinka monta sotaa ja ristiriitaa haluat kansana vielä käydä läpi, kunnes oivallat että "täytyy olla toinenkin tapa"?? Mieti tätä hetki.

Rakkaus ei ole rajallista kuten maailmasi ilmentää, Rakkaus ei koskaan lopu kuten maailmasi ilmentää. Hyvä ei koskaan muutu pahaksi kuten maailmasi ilmentää, eikä aika ole koskaan edes alkanut, vaikka lapsellisesti siihen tarinaan vielä uskot.
Kuinka monet hautajaiset haluat vielä käydä läpi kunnes muistat, että todellinen elämä on ikuinen? Kuinka monta kehoa haluat vielä käydä läpi muistaaksesi todellisuutesi? Jos ajattelet että Jumala loi kehon ja maailman, olet vielä lapsen kaltainen joka uskoo joulupukkiin (tarinaan ja muotoon joka sinulle kerrottiin). Loisiko Jumala rajallisen, sairastelevan muutaman vuoden kestävän kehon jossa jokaista hyvää ajatusta seuraisi paha ajatus ja jokaista hyvää tekoa seuraisi paha teko? Jo se, että teet hyvää toiselle keholle voi vastaanottaja kokea sen pahana asiana. Et siis voi edes tietää maailmassasi sitä mikä on hyvää ja mikä huonoa. Kuka tai mikä sen päättää? Mieti tätäkin hetki.

Jokainen siis katsoo vain omaa uskomusjärjestelmäänsä. Minä ohjaan sinut pois sieltä mikä ei ole todellista. Siksi en lisää untasi enkä lupaa sinulle muodollisesti ihanaa maailmaa. En puhu sinulle asioita joita egosi haluisi kuulla, vaan ohjaan sinut takaisin kotiisi, ikuiseen rauhaan. Mielessäsi mieleesi.
En lupa sinulle hyvää ihmissuhdetta, lisää palkkaa enkä kerro puolen vuoden sääennustusta, koska en ota osaa muotoihin vaan muistutan sinua MIELESSÄSI kuka todella olet. Tähän prosessiin harvat haluavat heittäytyä, mutta he haluavat, jotka väsyvät maailmaan. Maailman tuoma rakkaus ei enää heitä tyydytä vaan alkaa kotimatka todelliseen Rakkauteen. Se mitä löydät sisältäsi, löydät ulkopuoleltasi, vaikka se onkin pelkkä heijastus mielestäsi. Siihen kaikkeen tarvitaan uskomusten anteeksianto.

Minä: Juujuu, kyllä tuo tiedetään, mutta täällä ajassa se käytäntö onkin eri juttu. Kun näet unta, näet unta eikä sitä voi kieltää.

Rakkaus: Harjoita mieltäsi jatkossakin. Palkkio tulee olemaan suuri.

Minä: Palkkio? Puhuuko Rakkaus palkkioista?

Rakkaus: Jos en käytä viitteitä, olen hiljaa sinussa.  Palkkiosi on tässä ja nyt, otatko sen vastaan?

Minä: No otan otan. Mutta en näe sitä...

Rakkaus: Palkkio on jo sinussa. Olen sinussa. Rakkaus on sinussa. Tätä me nyt muistelemme.

Minä:  Nyt on pääsiäinen. Mitä se muuten merkitsee?

Rakkaus: Mitä haluat sen merkitsevän? Symboli tuomitsemiselle vai vapaudelle? Kenties kivoja vapaita työelämästä? Minulle se ei merkitse mitään. Tule tänne niin symbolit loppuvat.

Minä: Munarikasta pääsiäistä?

Rakkaus: Vaikka sitäkin.

Minä: Tosikko!

Rakkaus: Näit tosikon. Ota vastuu kaikesta, niin todellinen polku vasta alkaa. Pidä tuo huumorintajusi. Se on hyvä kaveri siellä ajan maailmassa.

Minä: Olen huomannut kyllä.
Mitä tuo täydellinen vastuunotto merkitsee?

Rakkaus: Sitä että et enää huku muodon maailmaan. Et enää etsi itseäsi muodoista. Et enää sokeasti usko lineaarisen ajan todellisuuteen. Et enää henkistä ulkomuotoja. Et enää etsi elämistä toiseen Jumalaa luonnosta tai muista epäjumalista. Et enää yritä muuttaa ajan maailmaa tai mitään muotoja. Sinun rakentamaasi maailmaan liittyy aina pelko ja syyllisyys. Ja niin kauan kuin etsit itseäsi ajan maailman viidakosta, eksyt. Tunnet eksyväsi illuusioon vaikka todellisuudessa oletkin JO minussa.
Täydellinen vastuunotto tarkoittaa sitä, että käytännössä alat tarkkailla omia ajatuksiasi. Hiljaa edistyvä henkisyys on sitä, että on unessa henkinen, mutta henkisyyden kuplasta poksahtaminen tarkoittaa sitä, että lopettaa maailman muuttamisen ja katsoo omia uskomuksiaan läpinäkyvästi, omia tuomitsemisen ajatuksiaan ja vaikka juuri sitä, mitä jo oletkin huomannut dualistisen maailman luonteesta. Ne ovat heräämisen merkkejä.
Kuulostaa helpolta tarkkailla omia ajatuksiaan, mutta käytännössä vaikeaa, koska EGO haluaa tarkkailla ulkomaailman epäkohtia tuomitsemisen hengessä. Jos pystyt olemaan tunnin ilman yhtään tuomitsemisen ajatusta ympäröivästä maailmasta, sitä voi sanoa hyväksi suoritukseksi. Jos vastaat että "kyllä minä pystyn" olet todennäköisesti vielä unessa. Kokeile. 

Minä: Iok tehtäviä tehdessä huomasin, että hitto että oli vaikeeta edes kerran tunnissa ajatella jokin asia/tehtävä. "Oho, pari tuntia taas meni unessa"..."Oho, taas unohdin"..haha! Ego vie taas sata-nolla!

Rakkaus: Alitajuisellakin tasolla on paljon tuomitsemisen jälkiä jotka nousevat tietoisuuteesi. Sen lisäksi, että ulkoinen maailma tuntuu harhauttavan jatkuvasti sinut uneen. Todellinen Rakkaus on jotain sellaista jota ei voi käsittää sen suodattimen läpi jonka olet itse rakentanut.

Minä: Eikö tämä ole just se ongelma että "Jumala", "Rakkaus" käskee olla uskomatta maailmaan? Tämähän on dualistista! Opetat dualismia!

Rakkaus: Egon ääni. Matka Minun kanssani on matkaton matka jossa ohikulkevat maisemat vain vilisevät silmissäsi. Et vielä tiedä millaista perillä on, mutta luota Minuun. Kaikenlainen tulkitseminen ja arvottaminen on merkityksetöntä, vaikka sillä tuntuu olevankin merkitys matkan kannalta siellä näennäisen ajan maailmassa. Minä vie sinut pois dualismista. Ensin on nähtävä dualismi ja erillisyys, jotta voi antaa sen anteeksi. Sitä ei voi antaa pois mistä ei tule tietoiseksi. Tämän takia herääminen usein koetaan vaikeaksi ja ikäväksi. Jos tietäisit sen, että et luovu mistään ja että kaikki on todellisuudessa täydellisesti, olisit täysin rauhallinen Minun kanssani. Tätä muistutan sinulle.

Minä: Sen takia egoni repii minua toiseen suuntaan, koska tämä kokee menettävänsä itsensä? Onko se niin, että kun olen jo muistanut sinut, alan epätoivoisesti etsiä sinua jostain ihmisestä tai jostain muusta muodon jutusta?

Rakkaus: Sillä ei ole väliä todellisuuden kannalta. Ehkä sinun oman ymmärtämisesi kannalta asia voi olla noinkin. Se menee ohi kuten kaikki siellä ajassa menee ohi. Todellisuudessa ei ole mitään egoa joka repii mihinkään. Se on vain ajatus erillisyydestä. Siksi en kehota uskomaan moista uskomusta. Tarkoitus on löytää rauha tästä hetkestä. Kaikki muu on tarinaa. Tarkkaile uskomuksiasi, mutta en kehoita tarttumaan niihin pitkäksi aikaa.

Minä: Kuka tai mikä tarkkailee? Se sama ajatus, jossa näyttää piilevän erillisyyden ajatus?

Rakkaus: Hyvä. Yhdessä mielessä on mahdotonta olla monia triljoonia erillisiä mieliä tai ajatuksia. Näetkö nyt miten harhautunut olit? Kaikki on yhtä mieltä. Et ehkä ymmärrä sen laajuutta eikä se haittaa mitään. Anna tässä yhdessä mielessä ilmentyä kaikki minkä täytyy ilmentyä.

Minä: Ah, juuri tuota tarkoitankin! Tässä olen nyt! Muistan todellisuuteni ja siksi siinä saa ilmentyä se mikä ilmentyy! Todellista anteeksiantoa! Mä jotenkin uskon siihen, että mitään ei ole tarvetta piilotella tai tukahduttaa mitään. Jos uskoo mahtavaan Rakkauteen, ei ole tarvetta uppoutua yhteen tiettyyn rooliin ja luoda sen roolin taakse yhtä uskomusta jota puolustella henki hieveriin osoittaen että muut ovat väärässä.
Tää tekee tässä elämässä mun elämisen samalla helpoksi ja helvetin vaikeaksi. Olen menossa pois täältä. Sanon hymyssä suin BYE BYE, mutta samalla elän täällä vielä. Toisaalta elämisestä tulee simppeliä ja helppoa, enkä koe tarvetta juosta monien asioiden perässä onnea etsien eikä kuoleman pelko enää riivaa mieltäni. Ikäkään ei tunnu enää uhkalta, monet asiat vain naurattavat. Nautin hiton pienistä asioista, minusta on tullut läsnäoleva enkä käy mielessäni jatkuvaa taistelua.
Muistan että on vain 1 mieli joka vain näyttää olevan jakaantunut. Muistan Todellisen Rakkauden kun katson toista kehoa kehon "taakse".
Vaikeaksi homman tekee sen, että en paistattele enää egojen suosiossa. Minusta tuntuu, että mitä enemmän annan anteeksi läsnäolollani ja SALLIVUUDELLA, sitä enemmän jään kehollisesti yksin!
Ihan niinkuin minun seurastani pitää heti lähteä pois tai paeta pois omiin ajatuksiin. Katselen omaa näytelmääni....
Nyt kun avaudun taas tässä Rakkauden sallivassa tilassa, niin sanon että minulla on kova tarve katsoa kaikki paska mikä mielessäni vielä velloo, mutta tahtoisin tehdä sen jonkun toisen todellisuuden MUISTANEEN sielun kanssa. Olisin siihen valmis, mutta ilmeisesti tarkoitukseni on oivaltaa tämä totuus "yksin". Oli miten oli, mutta tajuan sen, että kehoihin samaistuminen vain viivyttää absoluuttisen Rakkauden muistamista.

Rakkaus: Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. En kehoita sinua aaltoilemaan menneisyydestä tulevaisuuteen, vaan nähdä se Rakkaus jo nyt tässä ja nyt. 

Minä: Eli aaltoilukin saa tapahtua tässä ja nyt? ;-)

Rakkaus: Saa toki. Anna sen tapahtua, mutta on eduksi jos muistat, että se mikä ei aaltoile on pysyvää ja Rakkaushan on pysyvää. 

Minä: Suurin osa ihmisistä uskoo, että ajan maailma on rakkauden ilmentymää ja että kaikki on ihanaa ja paratiisimaista tai sitten pahaa ja huonosti.

Rakkaus: Heille voisi sanoa että "herätys". Sano itsellesi, muita ei ole.

Rakkaus ei koskaan tuomitse, kuole, muutu, katoa, epäonnistu, kärsi, erillistä, sairastele. Rakkaus ei pelaa tai edes omista mitään. Rakkaus ei ole rakennettu ajasta. Siellä kauneinkin kukka lakastuu aikanaan jos et sitä kastele, ja jokaisella ruusulla on piikkinsä, ja se satuttaa jos et ole tarkkana. Haluatko että sinusta jää vain pelkkä nimi hautakiven kylkeen? Vai haluatko muistaa kenties todellisuutesi? En kehoita sekoittamaan tasoja keskenään. Jumalan maailma ja egon maailma ovat täysin eri asia.

Minä: Eli juuri tämän takia Rakkaus sallii kaiken tapahtuvaksi, koska Rakkaudella ei ole mitään sijaa maailman synnyssä? Nyt sen tajuan! Rakkauden on oltava täysin eri asia kuin mikään syyllistävän maailman uskomus. Jos todella luottaa ja uskoo Rakkauteen, mitään ei enää tarvitse piilotella omassa mielessä. Jokainen piiloteltu ajatus mielessä projisoituu elämän valkokankaalle "kuvaksi". Tämä kuva annetaan anteeksi niin, että muistetaan, että se ei ole totta koska VAIN RAKKAUS ON TOTTA.
Tätä avoimuutta pelätään ja minäkin pelkään ihan hirveesti, koska pelkään että minut tuomitaan ja että menetän jonkin kuvan itsestäni (egon). 
Tämän takia polku räätälöidään jokaiselle oman näköiseksi. Muistaminen näyttää tapahtuvan eri aikaan erillisillä mielillä, vaikkakin mitään ei ole koskaan edes tapahtunut! Jos luottaa Rakkauteen, mitään menetettävää ei ole.

Rakkaus: Salli sen tapahtuvaksi mikä tapahtuu. Luota että olen kanssasi.

Minä: Kaikki on siis nyt hyvin. Ehkä lopetan tämän nyt tähän.

Rakkaus: Minä en lopeta, koska en ole koskaan aloittanutkaan. Sinä uskot alkuun ja loppuun, mutta hyvänä muistamisena tämäkin symboli toimii. Muistat nyt sen mikä on ikuista.

Minä: Nyt taas sen muistan, kiitos Rakkaus.
Ainii, hyvää pääsiäistä Rakkaus! 

Rakkaus: Pääsiäisen merkitys on nyt sinulle avoinna. Taivasten valtakunta on sisällä, ei ulkopuolella. Anna anteeksi heille, sillä he eivät tiedä mitä tekevät (uni). Jokaisen ikinä maan päällä kävelleen totuuden muistaneen, jokaisen ristiinnaulitun ja jokaisen hengellisen tai henkisen oppisuunnan tarkoitus on sama. Rakkaus. Eikä Rakkaus ikinä, koskaan tuomitse. Jeesus ja Buddhakin muisti Rakkauden ja nyt on sinun vuorosi. Kaikki tulivat tänne muistamaan Minut ja Minussa olemme yhtä. Mikään muu ikinä, koskaan ja missään ei ole mahdollista. Sinun omaa todellista luontoasi ja totuuttasi ei kukaan tai mikään voi koskaan viedä pois.

Minä: Aamen.