Google+ Followers

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

"En tiedä mitä (parisuhde) rakkaus on, mutta tiedän kyllä sen mitä se ei ole."

Jos olet rakastunut tai ihastunut treffeilläsi, niin vieläkö muistat miten mielesi analysoi tilannetta 1+1 =2? 

"Ooh vaaleat pitkät hiukset ja hyvä peppu". 
"Vau! Pitkä komea ja lihaksikas mies ja tuli vielä bemarilla, hänen täytyy olla hyvin toimeen tuleva". 
"Onpas mahtavat ajatukset hänellä". 
"Herrasmies, toi kukkia jo ensi treffeillä ..". 
"Korkeakoulun käynyt".
"Hyvät tissit ja upea lantio". 
"Hän on kuin Cheekin ja Brat Pittin sekoitus, olen niiin looove". 
"Upea läsnäolo kun hän vain kuunteli minua ja kertoi miten upea minä olen, tarjosi vielä koko illan romanttisessa ravintolassa." 
Tai sitten..."No ei hän kyllä ollut sellainen kuin antoi itsestään ymmärtää..". 
"Ei meidän kemiat oikein kohdanneet, hän oli vain 165 pitkäkin". "Hän näytti facebookin kuvissa niin hyvältä ja livenä oli ihan eri näköinen ja oloinen". 
"Hän tuli lippis päässä polkupyörällä treffeille, nou way". 
"Ei kolahtanut, hän puhui vain ja minä kuuntelin". 
"Ei oikein minun makuuni, kuuntelee vain death metallia ja oli musta letti.".
"Kahden lapsen yh, ei kiinnosta lasten itku, ei hänellä ole minulle koskaan aikaakaan".
"Hänellä on hullu x mitähän se kertoo hänestä?"...jne.

Mitä jos oletetaan, että kaikki tuntuisi natsaavan ensimmäisen tunnin aikana, tarkoittaisiko tämä kenties sitä, että elämän suurin rakkaus olisi löytynyt? Tarkoittaako se, että kun hän on hetken verran onnistunut vastaamaan odotuksiani, elämäni suurin rakkaus on löytynyt? Tai jos hän ei ole vastannut odotuksiani ensimmäisen tunnin aikana, tarkoitaako se sitä, että hän ei olisi sopiva kumppani? Jos hänen kanssaan ei ole henkistä syvyyttä, mutta hän herättää seksuaalisen vetovoiman, niin se riittää perustamaan perheen, olisiko se suurinta rakkautta maailmassa? Jos rakennetaan kulissit kuntoon, mutta läsnäolo puuttuu, olisiko se parasta rakkautta maailmassa? Entä jos hän osaa kaikki henkiset kirjat ulkoa ja on reikimasteri tai joogaguru, olisko hän maailman suurin ja onnistunein rakkauskumppani?
 

On paljon nykypäivän tapoja hakea huomiota ja rakkautta, kuten esim. tinderissä tai muissa seuranhaku palstoilla seikkailu ja niistä jännityksen hakeminen. Ollaan kuin marketin hyllyllä, josta voi napsia parhaimmat ja jos ei heti kemiat kohtaa niin valitaan toinen. Ehkäpä kumppania etsitään ihan maanisesti, koska koetaan yksin olevan vähemmän ja vajaavainen? On vain pakko löytää sielunkumppani joka täydentää vaajaavaisuuteni.

Saattaapa olla sekin, että ihmissuhdetta pelätään kuin ruttoa. Kun tämä toinen tulee lähelle, niin sisältä nousee ahdistus, jopa kiukku tai menneisyyden pettymykset. On pelottavaa joutua hetkeksi luopumaan omista mielikuvista siitä, miten tämän hetken kuuluisi mennä. On helpompaa rakastaa omassa mielikuvituksessa kuin arjessa. On kiva huudella fantasia maailmassa "Rakastan Rakastan", koska vastaanottajana on vain oma mielikuva toisesta. Aito läheisyys elävän ihmisen kanssa voi olla todella pelottavaa kun siinä voi aueta jotain syvältä alitajunnasta. Syyllisyyden ja pelon purkin kansi aukeaa ennemmin tai myöhemmin ja on kivempi kun se kansi pidetään visusti kiinni. Kun on yksin ja piilossa niin ei tarvitse katsoa.

Jos sitten selvitään intiimiin suhteeseen asti, niin viimeistään parin vuoden korvilla alkavat kaikki odotukset ja mielikuvat hajota, eikä tämä toinen enää vastaa odotuksiani. Ehkäpä siinä suhteessa alkaa toisen naama ja odotukset ahdistamaan, tavat ja rutiinit kyllästyttämään? Ehkäpä se toinen hahmo on vain tuki ja turva toimeentuloon? Ehkäpä ajatellaan vain lasten kautta sitä suhdetta? Ehkäpä suhteessa synnyttämä menneisyys pitää sitä kasassa? Ehkäpä yksinään jääminen pelottaa? Ehkäpä seksuaalinen puoli kuihtuu ja silmät alkavat harhailemaan? Jos suhteessa pelataan vain ihmisuhde peliä ja muuttumisleikkiä? Jos koetaan päivä päivältä enemmän ja enemmän sitä, että toinen on muuttunut? Hän ei ole niin kuin hyvinä alkuaikoina? Kuten monesti näkee, se toinen on vain siinä syyllisenä ja tuomittavana: "sinun vikasi...". On mukavampaa rakastaa nousuhumalassa tilipäivänä kuin maanantai aamuna kello 6 ennen paskaduuniin lähtemistä.
Mustasukkaisuus,  riidat, erilaiset näkökulmat ja mielipiteet, uusi henkinen polku, työttömyys, sairaus, pettäminen tai jokin muu suuri pysähtyminen elämässä voi lopettaa tämän "suuren" rakkauden hetkellä minä hyvänsä. Viimeistään kuolema kehot erottaa. Sitä ennen voikin sitten shoppailla ihmissuhdemarkettien hyllyillä ja etsiä omaansa.

Tätäkö on todellinen rakkaus? Onko rakkautta se, että etsii rakkautta kehoista? Onko rakkaus sitä, että se etsii toisen erillisen hahmon, omistaa sen itselleen ja sulkee lopun maailman pois tietoisuudestaan? Onko rakkaus sitä, että suhteen alussa sanotaan "Saat olla sellainen kuin olet", mutta käytännössä et saakaan olla sitä? Pitäisi kuitenkin olla jotain muuta? Ja pitääkö siihenkin, että on oma itsensä, kysyä nöyrästi lupa toiselta? Onko rakkautta, että yrittää hallita toista, pysymään kaltaisenani? Onko rakkautta hakea hyväksyntää ja ihailua? Onko rakkaus vain kahden ihmisen omistuksessa, ja loppu maailma jää jakamaan määrällistä rakkautta keskenään, jos sitä enää riittää? Ilmaisia ämpäreitä jaossa, sori meni jo.

Joku yksinäinen ja ulkoisesti erilainen ja poikkeavan näköinen ihminen jää ehkä ilman parisuhde rakkautta koko loppuelämäksi, onko se reilua? Antaisiko todellinen Rakkaus tapahtua niin? Onko reilua että tuolla jossain on kahdella ihmisellä kivaa vällyjen välissä kun taas joku laitapuolen kulkija jää ilman läheisyyttä kokonaan? Onko rakkauden näkökulmasta oikein, että yleisesti määritetyn kauneusihanteen mukainen säihkysääri seksipommi saa valita miehiä kuin marjoja, mutta huonosti menestyvä ylipainoinen lyhyt introvertti mies, joka ei halua lapsia ei kelpaa kenellekään, onko se rakkauden määrittelemää? Onko rakkaus kilpailua?

Kovin usein, melkein voisin sanoa että aina, perus romanttinen ihmisuhde luodaan siksi, että tämä uusi ihminen pelastaisi minut minun omalta menneisyydeltäni. Ensimmäinen ajatus on se, että toivotaan uuden rakkaan olevan jotain muuta kuin se edellinen, edelliset, koko eletty elämä(t). Toivotaan että tulisi jotain parempaa. Lähdetään vertailemaan ja analysoimaan ihmistä ja tilannetta. Kenties ajatellaan tulevaisuus jo valmiiksi, että millainen sen kuuluisi olla jotta voisin olla onnellinen eikä minun tarvitsisi katsoa sisälle itseeni tässä hetkessä. Mutta kuinkas siinä tulee käymään joka kerta jos ei onnistu pitämään syyllisyyden kantta kiinni? Se tietenkin aukeaa ja tämä suuri rakkaus muuttuu hetkessä viha suhteeksi. Kuuma suudelma on muuttunut syytökseksi, rakkauden loiste on muuttunut huudoksi ja itkuksi. Dualismin kukkaa kastellaan kyyneleillä. Glitteri ja rahan makuinen matkustelu ei pelasta ketään. Mallipariskuntien julkkisrakkaus ei kestä. Eikä julkkis kumppani ole yhtään sen kestävämpi kuin tavistenkaan. On aivan sama oletko korkeakoulutettu ja suosittu luennoitsija. Jokainen joutuu katsomaan lopulta sisälleen. Vaikka kuinka olisi ulkokuori kunnossa ja vaikka kuinka pääsisi rakastelemaan karhuntaljalla taakkatulen loisteessa, sisällä voi tuntua tyhjältä ja pahalta. Vaikka olisit kuinka suosittu, saatat paeta huumeisiin sekä suosion osoituksiin, jotka jo itsessään on huumetta. Jos ei muuta niin menettämisen pelko saattaa hiipiä kuin varkain. Ulkomaailma on hyvin epävarma eikä ajatukset ole kestäviä. Superfoodit, luolamiesdieetti tai veganismi ei vie meitä taivaaseen eikä tee kehoa kuolemattomaksi. Täydellinen kroppa ja hyvät ajatukset eivät kannattale pitkään.

No mitä järkeä ihmissuhteessa sitten on? No ei mitään mutta samalla kaikki.
Ihmisuhde on anteeksiantoa varten. Nähdä kehon taakse Rakkauteen. Nähdä itsensä toisessa. Katsoa läpi sormien. Harjoitellen ja kompastellen olemalla kehossa heikko mutta hengessä vahva. Tässä kohtaa yleensä ego pistää vastaan, koska ego ei halua hyväksyä eikä rakastaa ilman ehtoja. Ego rakastaa vahvuutta ja analyyttistä tietoa ja taitoa. Puhutaan jopa ihmissuhde taidoista, eikö sekin ole vain näytelmää, small talkia?
Olen sanonut monesti että "en tiedä mitä rakkaus on, mutta tiedän kyllä sen mitä se ei ole." Siitä minulla on todella paljon kokemuksia. Rakkaus kyllä näyttäytyy aikanaan kun ensin poistaa esteet sen rakkauden edestä joka on aina olemassa. Rakkaus on aina ikuinen ja täydellisesti meidän yhteinen asia, tasapuolisesti. Vain Rakkaus voi laajentua ikuisuudesta ikuisuuteen. Sitä sinä olet ja sitä minä olen.
Arjessa se tarkoittaa sitä, että jokainen vastaan tuleva ihminen voi olla pelastaja. Jokainen vastaantuleva ihminen voi auttaa löytämään ikuisen tästä hetkestä.
Ego haluaa pelejä ja erkaannuttaa, kun taas Rakkaus yhdistää-mielessä. Vaikka tämä ajan maailma ilmentää voimakkaasti erillisyyttä, niin jokainenhan jo tietää, että aika on keksittyä eikä mitenkään todellinen. Olemuksesi lepää rakkaudessa ennen kehollista ilmentymää ja myös sen jälkeen. Näin myös kehon aikanakin.
Meidän "korkemmat mielet" ovat "parisuhteessa" keskenään-yhtä, vaikkakin kehossa olemme epätäydellisiä. Silti yhteisessä mielessä kaikki on hyvin, ollut aina, eikä meiltä mitään puutu. Vain Rakkaus on todellista.

Parisuhde voi olla ihanan raastava matka rakkauteen. On mahdollista olla matkakumppaneita, mutta jos minulta kysytään, niin en usko vanhaan parisuhde malliin, jossa tehdään kaikki niinkuin on ennenkin tehty. Onko se onnistunut parisuhdemalli? Kuinka moni lupaus on jäänyt täyttämättä? Kuinka moni romanttinen rakkaus on päätynyt kyyneliin?




Rakkautta ei voi koskaan ymmärtää täysin, koska Rakkaus ei ole egon ajatus. Parhaiten voisin kuvailla sitä Rauhan tunteena. Kun vain on, eikä mitään puutu. Jos puuttuu, niin rauha on siltikin läsnä jossain ajattomassa mielen sopukoissa. Paikassa johon ei pieni ajatus yllä mutta silti yltää. Rauhallista johdatusta oivaltaen, että näyn kuuluu tapahtua. Olemme täällä oivaltamassa sen, että elämä on vain näytelmää jonka olemme itse käsikirjoittaneet. Nyt on aika palata kotiin. Kotiin josta en ole koskaan lähtenytkään. Sieltä löydän sinutkin ja siellä olet täysin viaton ja rakastettu. Kotona kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu. Ihan kaikki. Lähde mukaani. Näytös voi silti näyttää jatkuvan, mutta olemme kotona jo.

Sunnuntai-pohdiskelijana: Jake

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti