Google+ Followers

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Todellinen luottamus

"Kahden ihmisen välinen luottamus on vain mielikuvien, toiveiden ja odotusten varassa.
Voiko silloin edes puhua luottamuksesta, ja kun ottaa vielä huomioon ne väärän mielen ajattelutavan perusteet, joiden varassa me ennen havahtumistamme elämme, miten koskaan voisimme todella luottaa toiseen? "Jokainen on kääntyvä jokaista vastaan", kuten eräs hyvä ystäväni usein muistuttaa, sillä kaikki mielen harhassa muuttuu vääjäämättä vähitellen vastakohdakseen. Mielen harhan marssijärjestys on sellainen, että koska kaikki muuttuu eikä mikään pysy samanlaisena kovin pitkään, mitä tahansa voi seuraavassa käänteessä tapahtua.
Tämä seikka on aivan ilmeinen rakkaussuhteissa, jossa kiihkeänä alussa leiskuva lempi usein muuttuu ajan saatossa jäätäväksi tunneloukoksi. Vika on kuitenkin vain ja ainoastaan siinä, että etsimme luotettavuutta sieltä, mistä sitä ei voi koskaan löytää- mielen harhasta, jossa kaikki on alati muuttuvaa. Luottaa voi todella vain siihen, mikä ei koskaan muutu, ja koska me ihmiset mielen harhan ilmentyminä muutumme mekin koko ajan, miten todellista luottamusta voisi meidän välillämme koskaan olla? Asiaan täytyy siis olla toisenlainen ratkaisu.

Me emme voi koskaan hallita sitä, mitä toinen ihminen tekee- tai ainakaan viime kädessä sitä, mitä hän ajattelee. Vaikka veisimme toiselta kaiken toimintavapauden, emme voi kahlita hänen mieltään. Juuri tämän tosiseikan logoterapian kehittäjä, Viktor E. Frankl, oivalsi, kun hän pohti, mikä sai toiset selviämään hengissä toisen maailmansodan aikaisten keskitysleirien kauheuksista. Kukaan ei voi riistää meiltä vapauttamme valita sitä, miten asennoidumme siihen, mitä meille tapahtuu. Tämä on hyvin vapauttava oivallus, ja luo samalla perustan todelliselle luottamukselle. Todellinen luottamus perustuu siihen, mihin kukaan ei voi kajota ja mitä kukaan ei voi meiltä viedä: elämään. Ja kun sanon "elämään", en tarkoita tätä fyysistä elämäämme, jonka kuka tahansa toinen voi meiltä hetkessä riistää, vaan tarkoitan sitä elämää, joka on kaikille sama, joka on kaiken perusta: Jumalaa, Rakkautta, Alkulähdettä,Taoa.
Tutkitaampa hieman sitä, mitä tämä merkitsee käytännössä ja eritoten ihmissuhteissa. Mitä ihmissuhteissani tapahtuu, jos alan itseäni ja itse luomani elämän harhakuvan asemasta luottaa ikuiseen ja todelliseen elämään?
Ensinnäkin: päästän toisen täydellisesti vapaaksi. Juuri tämän takia irtipäästäminen ja luottamus ovat veljekset eikä toista ole ilman toista. Kun luotan siihen, että elämä tietää, mikä kullekin meistä on parasta, minun ei enää tarvitse murehtia sitä, mitä joku minulle tekee tai sanoo, sillä tapahtuipa minulle mitä tahansa, juuri niin kuuluu minulle tapahtua. Tässä vaiheessa kuulen aina sekä syviä helpotuksen huokauksia että tyytymätöntä murinaa. Kun puhumme havahtumisesta, sinun on ymmärrettävä, että puhumme kokonaan toisenlaisesta ajattelutavasta, kuin mihin me olemme tavallisesti tottuneet. Emme me ole tottuneet siihen, että kaikki meille tapahtuva on täydessä sopusoinnussa todellisen elämän kanssa, jos vain annamme sen tapahtua. Emme me ole tottuneet siihenkään, että oma harkintamme oman elämän suhteen on surkean vajavaista sen rinnalla, mitä elämä "tietää". Emmekä me ole tottuneet siihenkään, että luovuttaisimme oman elämämme hallinnan pois käsistämme. Kaikki tämä pelottaa meitä todella suuresti. Mutta ajattelepa seuraavaa: Voitko sinä, esimerkiksi, mitenkään tietää, milloin sairastut, joudut onnettomuuteen tai kuolet? Tai voitko tietää, milloin voitat lotossa tai tapaat "sen oikean"? Et voi, vaikka toisinaan voit kuvitellakin tietäväsi tai suorastaan aavistaa tai arvata oikein. Kuka sen sitten tietää? Kuka määrää, milloin tapaat sen oikean tai kuolet? Jonkunhan se täytyy tietää, koska se kuitenkin tapahtuu-siis ainakin se kuolema.

Jos et voi edes tällaisia yksinkertaisia koko elämääsi vaikuttavia seikkoja tietää, miksi haluat pitää yllä kuvitelmaa siitä, että tietäisit? Miksi luotat itseesi? Mikset luottaisi siihen, joka tietää? Tämäkin on meille tavallisesti niin vierasta ajattelua, siis että olisi joku tai jokin- elämä tai Jumala tai mikä ikinä onkaan- joka tietäisi elämästämme enemmän kuin me itse, että meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin sivuuttaa koko asia hölynpölynä tai tehdä siitä itsellemme uskonto. Me emme opi luottamaan elämään muuten kuin vähitellen ja sitkeästi harjoittelemalla, mutta kaikki alkaa siitä, että ensin meidän on tunnustettava itsellemme, että kenties ehkä jotenkin voisi mahdollisesti olla niin, että jossakin on jotain, joka on meitä viisaampaa. Se on luottamuksen ensi askel, ja jos emme tätä ensimmäistä askelta ota, joudumme jatkuvasti kamppailemaan omaan itseemme perustuvan luottamuksen ja luottamuksen rikkoutumisen kurimuksessa."

Kamalan ihanat ihmisuhteet, juha kuvajainen

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti