lauantai 11. lokakuuta 2014

Kuolema on paras guru


( Tämän kertainen blogi kirjoitukseni ei tule sisältämään yhtään rakkaus tai enkeli (paitsi nämä) sanaa. Eikä se perusta uutta kulttia eikä lupaa taivaspaikkaa kuoleman jälkeen. 
Koska se ei näe sinua vajaana, ei se myöskään mainosta "näin tulla paremmaksi ihmiseksi" kurssia, joten mitään omaa lehmää ei ojassa ole. Eikä se pyydä rakentamaan uusia henkisiä identiteettejä. Joogamattoakaan ei ole pakko ottaa esiin eikä suitsukkeita tarvita. Pyhimysten ja gurujen kuvatkin saa jäädä lehtien sivuille. Tämä kirjoitus ei rakenna mitään uusilla ajatuksilla rakennettuja pilvilinnoja, eikä se pyydä sinua muuttumaan, se vain muistuttaa yksinkertaisesta faktasta ilman kaunisteluja. Nyt ollaan todellisen realismin äärellä. Sen saman realismin alttarin äärellä, jonka eteen minunkin egoni joutuu nöyrtymään. Tämän realismin äärelle kuolee jokainen ihminen , ajatus ja jokainen uskonto sekä kokemus. Neulansilmän läpi on tosiaankin vaikea kulkea ja jokainen Buddha pitää matkalla tappaa.)

 



KUOLEMAN T(R)ANSSIA:elämää kuoleman kanssa.Tik tak tik..


Jokainen hengenveto on yhtä hengenvetoa vähemmän eikä aika kerää pankkitilillesi mitään, elämä lyhenee jokaisella luetulla kirjaimella ja sanalla sekä itse aikakin vähenee kovalla vauhdilla. Tik tak, tik tak....olit sitten pankkiiri, kuuluisa ja rikas rap esiintyjä tai tavallinen peltolan reiska. Samalla viivalla ollaan. Samassa uppoavassa laivassa. Minulla on kavereita ja tuttuja tappanut matkan varrella itsensä tai muuten vain kuollut huumeisiin tai petiinsä -nuorena. Kukaan muukaan ei tule selviämään, se on varma. Egosi sattaa vastustaa tätä faktaa, mutta se on täysin totta. Maailman kuuluisinkin miljonääri on samalla viivalla maailman köyhimmänkin kanssa, ah miten vapauttavaa.
Sydän voi pysähtyä hetkellä minä hyvänsä, eikä ole yhtään varmaa että olisin tai olisit hengissä enää tunnin päästä.
Me pelkäämme kuolemaa kuollaksemme, mutta emme siitä puhu avoimesti ja rehellisesti, niiden oikeilla sanoilla. Pidämme kuolemaa jotenkin epänormaalina, jopa masentuneiden höpinöinä. Se on kulttuurin ja uskomusten ansiota. Säpsähdämme heti jos puhumme kuolemasta, vakavoidumme entisestään. Kuolema kuitenkin määrittää kaiken. Kuoleman pelko vaanii mielissämme, tiedostamme viikatemiehen saapumisen hetkellä minä hyvänsä. 
Tietoinen hauras mieli haluaa uskoa, että elämme vielä pitkään, joten alamme kasata kuollutta elämää ympärillemme. Rakennamme kulissit ja puitteet sen näköisiksi, että emme kuolisi koskaan. Täytämme arkemme tyhjänpäiväisillä ajatuksilla, harrastuksilla, medialla, juomisella, oravan pyörässä juoksemisella, tavaroilla, jatkuvalla syömisellä..jne. 
Valloitamme vuoria, mutta emme mieti sitä mikä meille antaa elämän. Minä näen kaikkialla kuolemaa, koska kaikki loppuu eli kuolee. Esim. tällä hetkellä näen kuoleman niin, että on syksy ja vietämme kesän hautajaisia. Kaikki muistuttaa kuolemaa ja se antaa elämän.



Murehtimalla tai rakentamalla uusia hengellisiä kultteja unohdamme kuoleman. Pakoilemalla itseämme mielen hälyyn unohdamme kuoleman. Ihannoimme syntymää ja vauvoja, mutta vanhukset ja kuolemaa emme. Taistelemme ja sodimme jotta pysyisimme hengissä. Syömme super terveellisesti jotta eläisimme mahdollisimman pitkään, ilmenemismuotoja on miljoona. Olemme useasti niin kovin rauhattomia ja hukutamme itsemme uneen.


Joka ainut hetki kuolee kaikki eikä vanhaan ole pääsyä. Kuolet siis jokainen hetki uudelle, jos uusi edes koskaan pääsee edes alkuun. Uskonnot ja henkiset turvaköydet on keksitty kuoleman pelossa, tärisemme kuolemanpelosta jos näemme asioita joita pelkäämme, koska ne muistuttavat meidän kuolevaisuudestamme. Pelkäämme identiteetin eli kuvitelmien murtumista. Mitä kovempi egon kuori, niin sitä helpommin selviämme, sanoo ego. Todellisuudessa se on just toisinpäin. Siksi kysynkin että kumpi kuolee enemmän; pinnallisesti rikas vai hengessä "rikas"? 
Kun keskustelet tai kuuntelet ihmisen kanssa joka on käynyt kuolemanporteilla, niin hänestä huokuu rauha ja viisaus. Kaikki turha karsiutuu pois. Pikkujutut ei häntä enään hetkauta. Onni tulee syvemmältä. Onnea ei enään haeta mistään ulkopuolisesta asiasta tai auktoriteetistä, vaan se on läsnä kaikessa, tässä hetkessä. Hymy on luonnollisempaa ja ego pienempää. Enää ei tarvitse olla jatkuvasti oikeassa eikä ajan tarvitse olla orjuuttaja. Enää ei ole kiirettä kerätä perhettä, ystäviä, mainetta ja mammonaa ennen tuomarin pillin vihellystä. Kaikki on läsnä tässä ja nyt ja koko maailma esittäytyy täydellisenä sellaisena kuin se ilmenee.

Ihmiselle jolle väheneminen, häviäminen tai irtipäästäminen on vaikeaa, on kyseessä vain herra kuolemanpelko. Pitää muistaa kuitenkin että kuolema ei ole meillä huono asia, mutta pelko on se joka lamauttaa kaiken. Kuolema on se asia mitä emme tiedä ja siksi pelkäämme. Ajatuskin siitä että minä katoaa, on puistattavaa. Minä kuvittelee olevansa koko elämä.

Kuolema on surullinen asia, koska olemme saaneet päähämme, että se lopettaa todellisuuden. Minä väitän, että kuolema lopettaa kaiken epätodellisen, jo tästä hetkestä lähtien. Kuolemasta alkaa elämä, se vapauttaa hetkeen ja karsii kaiken turhan. Mitä enemmän pelkää kuolemaa, niin sitä vähemmän osaa elää ja tämä kuoleman pelko on usein alitajuista ja se näkyy kaikessa toimissamme. Kaikki on rakennettu sen peittelemiseen. Tekopirteät "näin tulla paremmaksi ihmiseksi" kurssit, jälleensyntymisopit tai ahdistelevat uskonnot ovat vain kuolleiden ja pelokkaiden ihmisten keksintöä.
Ajattele hetki ihmisten käyttäytymistä. Kaikki perustuu kuoleman pelkoon. Vaikka olemme jo syntymän hetkellä tuomittuja kuolemaan, niin silti emme osaa käsitellä tätä luonnollista tapahtumaa. Kuolema on paras "guru" mitä voi koskaan löytää, se antaa täydellisen ilon, nöyryyden, rehellisyyden, onnellisuuden ja rauhan. 
Kuolema on kaiken tuomari eikä kukaan tiedä omaa fyysistä kuolemaansa, vaikka olisit pappi tai valaistunut harmaahapsi.
Tähän faktaan ei auta new aget eikä kauniit yksisarviset, pitää lyödä vain faktat pöytään. Ei muuta kuin kuolemisiin.




"Me vain tapamme aikaa kuoleman odotushuoneessa, harhautamme ajatuksiamme joillakin kirjalla tai kuvalehdellä, pelillä tai sanaristikolla, odottaen että nimemme huudetaan ja teeskennellen, ettei niin koskaan käy. Useimmilla meistä ei ole mitään käsitystä siitä, missä me olemme ja mitä on tapahtumassa, emmekä huomaa laisinkaan Mayan äidillistä armoa ja villiä juonittelua." -Jed McKenna



"Vasta kun me todella tiedämme ja ymmärrämme, että aikamme maan päällä on rajallinen ja ettei meillä ole mitään mahdollisuutta tietää, milloin aikamme on tullut, alamme kokea jokaisen päivän täytenä niin kuin se olisi ainoa päivämme." -Elisabeth Kubler-Ross


"Kuolema on avain elämään. Kuolema määrittelee elämän, antaa sille muodon, merkityksen ja puitteet. Ellei meillä ole selkeää ja rehellistä suhdetta omaan kuolevaisuuteemme, elämme loputtomassa henkisen löhöämisen tilassa, harmaassa hernerokkasumussa, joka luo helvetillisen harhakuvan siitä, että elämä venyy loputtomasti kaikkiin suuntiin." - Jed Mckenna

"Kenties kaikkien ongelmiemme taustalla, ihmisyyden ongelman taustalla, on se tosiseikka, että me olemme valmiit uhraamaan koko elämämme kauneuden ja olemaan toteemiemme, tabujemme, armeijoidemme, lippujemme ja kansallisuuksiemme vankeja, jotta vain saisimme kiellettyä kuoleman, joka on ainoa todellinen asia, joka meillä on." -James Baldwin




Heitän vielä tähän loppuun kysymyksen: Mitä jos yleisin masentumisen syy onkin vain sen todellisuuden jonkin asteista tajuamista, että epätodellinen luomus osoittautuu epätodelliseksi ja se kuolee pois? Masentuneella sisäinen ääni sanoo; "tämä ei ole todellista, olet rakentanut väärän todellisuuden ja tämän on siis kuoltava."



4 kommenttia: