tiistai 18. helmikuuta 2014

Mielen vapaapäivä

On aamu ja herään sen miljoonannen kerran uuteen päivään. Keitän pakuri-cordyceps-reishi kahvit ja tarkastan facebookin, sitten katoan koneelta. Tiedostan itseni ja toistetun kaavan. Ajattelen että onneksi saan vaan olla ja annan itseni vain olla. Lähden päivällä töihin ja bussipysäkillä tuijotan loskaiseen maahan sekä vesipassiin, joka heijastaa ulkoista maailmaa(ni). Tiedostan itseni ja kuralätäkön ja annan sen olla semmoisena kuin se on. Ajattelen mielessäni että kaikki vain on, enkä koe tarvetta muuttaa sitä paremmaksi koska paremmuus on harhaa ja se vain hämärtää täydellisyyden mielen sumuun.


Mietin, että satoi tai paistoi, niin ei siihen tarvita minun voimakkaita emootioita eikä jyrkkiä mielipiteitä, se on jo nähty vuosia sitten. Mielipiteetkin on hukkunut sinne mistä ne joskus tulivat, eli ei minnekään. Mielipiteetkin ovat vain neutraaleja ajatuksia jotka on tulostettu katoaviksi sanoiksi. 
Jokatapauksessa kaikki ilmenee sellaisenaan kuin se on. Mikään ei muutu vaikka järjestäisin ilmoista lehdistötilaisuuden ja kiillottaisin egoani timantin kiiltäväksi. Myöskään puhuminen ei muuta mitään, korkeintaan oman suhtaumisen mielessäni tähän elämänmittaiseen näytökseen. Ymmärrän että kaiken olevaisuus on täydellistä sellaisenaan.
Tätä kirjoittaessa fiilikseni ei nouse huippukokemukseksi, mutta mieleni ei ole tylsäkään, se vain ON. Ei huippuja eikä laskuja. Mieleni ei jaksa stressata mistään, eikä se myöskään jaksa suunnitella "parempaa" tulevaisuutta. Tämä hetki on sitä eilisen tulevaisuutta, jota jokainen on etsinyt koko elämänsä. Olen siin kotona, nyt, tässä ja nyt. Nyt tässä hetkessä on mielen vapaapäivä.

Ilma on harmaa, mutta mitä sitten? Kuka on alunperin keksinyt, että harmaa sää olisi jotenkin huonompi asia kuin aurinkoinen sää? Ei ole olemassakaan ketään, joka tuomitsee asiat samaan totuuteen. Jotain pimeys ja harmaus voi rauhoittaa ja jotain se voi ahdistaa. Täysin mielen juttu. Itseäni rikastuttaa harmaan sään ja aurinkoisen sään välinen kontrasti, niiden vaihtuvuus, se pitää minut helpommin läsnä elämälle. Jos aina paistaisi aurinko, niin ihmiset vain alkavat valittamaan kun on aina kuuma. No, samahan sekin. Antaa ihmisten olla sitä mitä on. Olemmehan yhtä ja samaa luontoa ja luonnon kiertokulkua. Psykologinen tunnekeho on vain menneisyyden kasaama, joten antaa sen reagoida ihan miten se haluaa, ei sekään ole minulta pois. Me toimimme sen pohjalta mihin uskomme. Se on ihmisyydessä olemista ja elämän kokemista.

Mikä tai kuka on minä joka kokee ja uskoo? Missä on se mieli, joka kokee tämän hetken kestävän näytöksen nimeltä elämä? Miljardit ihmispirstaleet kertovat kyllä omaa totuuttaan täällä, mutta harva vaivautuu miettimään, että kuka on minä joka katselee? Missä se edes on? Mitä on totuus? Onko se vain minun hatara uskomusjärjestelmäni, jota voin halutessani muuttaa mieleisekseni? ( minkä mielen?)

Voisiko kestävä ja pysyvä rakkaus olla minun rakkauteni ulottumattomissa? Voisiko se olla ajatustani syvemmällä, siellä mihin ei tunteet yllä? Mitä jos tunteet ovatkin vain kalpea varjo siitä mikä on ikuista ja totta? Jos se on niin, että kaikki mikä katoaa, on illuusiota ja kaikki mikä on NYT, on totta? Mitä jos -minun- mieleni onkin vain hatara uskomusjärjestelmä, joka on muutoksen alainen ja lopulta katoava. Mitä jos ymmärrykseni onkin vain kasa rajallisia ja pieniä ajatuksia, jotka kalpenevat sen suuruuden edessä, joka laajenee jatkuvasti, mutta ei koskaan lopu? 
Se ajatus joka nyt uskoo vain itseensä kapinoi suuruutta vastaan, koska se uskoo kuolemaan ja pienuuteen. Se pieni ajatus joka pitää itseään olemassa pelkää täydellisen kontrollin menettämistä ja oman pienen uskomusjärjestelmänsä täydellistä romuttamista. Mitä jos en olekaan totta? Voisinko antaa hetken tilan sille mahdollisuudelle, että kaikki se mitä olen kuullut muilta ei olisikaan totta, vaan se olisi kollektiivinen "rikkinäinen puhelin". Väärien uskomusten sekainen soppa. Mitä jos olenkin arvottanut itseni muiden ihmisten toiveiden mukaan ja jos olenkin ollut täyden hukassa todelliselta elämältä ja itseltäni.

On mukavaa tutkailla ajatuksiaan ja ajan kulkua. Minä elän ja koen niissä elämää, mutta minä en ole se aika enkä ajatukseni. Olen täällä vain läpikulku matkalla. On vaikeaa samaistua 100 linssissä kaikkeen mitä täällä sanotaan ja opetetaan. Niistä saa vain mielen sekaisin. Ei tarvitse kuin olla tietoinen, niin voi huomata sen, miten ihmiskunta on paininut samojen ongelmien kanssa jo tuhansia vuosia. Sinulla on kuitenkin vapaus päättää toisin. Voit olla vapaa ja muuttaa uskomusjärjestelmääsi. Voit elää ja olla niinkuin muut, mutta voit vapauttaa itsesi rakastamaan elämää, jossain sisällä sydämessäsi, jossakin siellä missä ikuisuuden kaiut kuuluvat. Ihmiset ovat pohjimmiltaan yhtä rakkautta ja luontokin ilmenee komeana, joten mikäs täällä ollessa :-)
Jos kohta koen taas valtavaa innostumista ja flowta tai väsymystä, niin silti tiedän että minun todellisuuteni ei ole siinä, vaan se on jotain täydellisempää, jotain semmoista jota ei kuolema korjaa.
Minä en ole velvollinen rakastamaan niinkuin ohjekirjassa kerrotaan, koska olen itse rakkaus, ihan niinkuin sinäkin. Ihmisyyteen kuuluu epäonnistuminen, koska täältä ei löydä absoluuttista totuutta. Toisen oikein on toisen väärin. Voit siis olla vapaa syyllisyydestä ja uskoa että kaikella on tarkoituksensa. Usko itseesi ja ole varma siitä, että todellisuutesi on aina ollut täydellinen ja absoluuttisen rakastava. Tänään on mielen vapaapäivä, todellisen itsesi todellinen päivä.



Tämän mietelmän kirjoitti tavallisen epätavallinen tavallinen mies, joka kuvittelee vielä toisinaan epätoivoisesti olevansa Jarkko Hakola


6 kommenttia:

  1. Jee, vihdoin uus blogaus! :) Mullakin on ollut tänään mielen vapaapäivä! Kaikki on saanut olla semmoista kuin on. Ihanaa kun ei tarvitse ymmärtää eikä tietää mitään!

    VastaaPoista
  2. Jee, kiitos odotuksestasi! ;-) Välillä on hyvä pitää vapaata liiallisista kelauksista...:-)

    VastaaPoista
  3. Niinhän sitä luulis;-) Jos tää onkin ihan mielipuolista menoa...?;-)

    VastaaPoista
  4. Luulenpa,että paras hekotus on vasta edessäpäin.. vaikka naurankin kippurassa jo nyt, enkä välttämättä sillä tarkoita arvon herran kirjoituksia, vaan tätä havainnoimaani mielikuvitettua maailmaa,itseäni mielikuvitusolentona... Mielettömän kivaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet oikein nokkela nauris, päästä arvon herralle nauru kaunis. ;-) kiitos samoin! :-)

      Poista