Google+ Followers

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Tarinaan rakastuminen ihmissuhteissa


Mitä rakkaus on ihmissuhteissa? Onko se ulkonäköön rakastumista? Toisen hymyyn tai tyyliin rakastumista? Pitääkö siinä olla samanlainen kun toinen? Samanlaiset ajatukset vai mitä siinä oikein tapahtuu?
Koska on kaksi tasoa, dualistinen ja ei-dualistinen niin nyt käsittelen tätä tasoa missä arkeamme vietämme, ei-dualistiselta tasolta katseleminen antaa laajamman perspektiivin ja auttaa ymmärtämään sekä antamaan anteeksi helpommin, mutta itse työ on kuitenkin tehtävä "täällä".



Itse näkisin, että  rakastuminen on luonnollista elämän kiertokulun kannalta ja se vietti on hyvin voimakas, rakastuminen on niin voimakasta, että se saattaa sekoittaa koko perus uskomus-järjestelmän, jonka olemme mieleemme keinotekoisesti kasanneet. Rakastumisen tunne järisyttää koko uskomusjärjestelmää, koska eihän uskomukset ole koskaan todellisia. Rakastuminen muistuttaa jostain muusta ja se tulee jostain järjestelmän takaa mystisesti ja pyyhkii kaiken vanhan kertaheitolla. Lisä voimaa rakastumiseen saa siitä miten paljon uskaltaa egonsa ja pelkonsa siirtää sivuun ja uskaltaa heittäytymään rakastumiseen täydellä voimalla. Rakastumisessa saattaa koko elämä mennä uusiksi, se sulattaa vanhat katkerat jää lohkareet ja uudistaa sekä nuorentaa..Rakastunut kuulee hyvin useasti ystäviltään, että "mitä sinulle on tapahtunut, näytät jotenkin paremmalta, oletko kenties rakastunut?"

Tässä vaiheessa yleensä olemme rakastumisen ihanassa unessa, aina siihen asti kunnes tilalle astelee herra pelko ja kuvioon astelee myös herra kontrolli ym. hänen pikku apulaisensa. 
Hommaa sotkee se, että ei ymmärretä rakastumisen ja RAKASTAMISEN eroa. Rakkauden jatkumisen kannalta olisi hyvä että kumpikin rakastaisi "peilikuvaansa", muuten tapahtuu se sama egon käsikirjoitus, eli siinä että rakkaus suhteessa petytään vain omiin odotuksiin. Rakastuminen on helppoa ja hyvin itsekästä koska kumpikin haluaa panostaa ja ymmärtää aina sen verran, ettei mikään menisi pieleen ja että elämä saisi kokea jatkuvuutensa. Halutaan tehdä mahdollisimman hyvä vaikutus toiseen. Vaikka rakastumisen aikana tehdään helpommin rakkauden tekoja, niin silti se valitettavasti on vain egon juoni varmistaa oma paikkansa siinä "taivaallisessa" tilassa, jota rakastumiseksi kutsutaan. On paljon helpompi sanoa rakastavansa toista rakastelun jälkeen, kuin silloin kun koko elämä näyttää terävät hampaansa. Silloin kun omat odotukset hajoavat, tuntuu "etten rakasta häntä enää". Rakkaus on kuitenkin tunnetta suurempaa ja sen on tarkoitus vain laajeta, ei supistua mielessä peloksi.



No mitä se rakastaminen sitten on? Itse näkisin niin, että se on toisen tarinan täydellistä hyväksymistä. Kaikki mikä tapahtuu tässä hetkessä on kuitenkin menneisyydestä kumpuavaa; pelot, halut, ajatukset, ilot, kaikki "automaattiset" tavat ja mielipiteet. Olemme kuin kävelevä menneisyyspakkaus. Ihmissuhteet ja varsinkin romanttiset suhteet paljastavat aina sen mitä itsestä ajattelemme. Mitä läheisempi ja voimakkaampi suhde, niin sitä voimakkaammat pelot ja epävarmuudet iskevät alitajunnastamme. Suhteet on tarkoitettu matkustaaman omaan sisäiseen rakkauteen, joka sijaitsee meissä siellä monien kuorien takana, sitä samaa rakkautta me jokainen olemme. Se matka saattaa olla kivuliaskin ja vaatii äärettömän rohkeaa asennetta kohdata kaikki kipunsa. Siihen rakkaus-suhde on loistava työkalu, sitä todellinen aito ja rehellinen ihmissuhde mielestäni on. Se rakkaus jota pidämme rakkautena on usein vain täynnä tyhjää, arkisia velvotteita, ajan tappamista, markkinamiesten keksimää "näin tulet hyväksi rakastajaksi" listoja sekä medioiden painostamia seksuaalisia mielikuvia. Projisoimme ulospäin oman tyytymättömyytemme arjessa ja samalla unohdamme, että meillä on suuri mahdollisuus mennä kohti sitä pysyvää rakkautta, joka on aina ollut olemassa, itsessä ja siinä toisessa ihmisessä. Joskus olisi hyvä nähdä naamarin taakse ja antaa anteeksi, kuunnella ja ymmärtää. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Jokainen haluaa tulla ymmärretyksi. Jokainen haluaa turvallisuutta ja läheisyyttä, tavalla tai toisella. Me elämme tarinoiden keskellä ja me elämme oman henkilökohtaisen tarinan keskellä. On niin kovin vaikea hyväksyä ja rakastaa toisen tarinaa, jos ei ensin kohtaa itseään ja rakasta omaa tarinaansa. Tarinat ovat mielenkiintoisia eikä kenelläkään ole mitään helppoa tai pelkästään kivaa menneisyyttä. Ego ei halua kohdata todellista itseään, joten sen tehtäviin jää vain arvosteleminen, piiloutuminen ja syytteleminen ja lopulta karkuun juokseminen. Jos niin tapahtuu, niin sekin vain sitten tapahtuu, eikä sekään ole tuomittavaa, sillä kukaan ei ole vastuussa valinnoistani.

Oman tarinan rakastaminen tapahtuu siten, että tietää että todellisuudessa tarina ei voi olla totta, koska tarinat ovat vain tarinoita. Tässä hetkessä on hyvä mahdollisuus päästää toinen tarinastaan vapaaksi vaikka silittämällä, halaamalla, kuuntelemalla tai jotenkin muuten huomioimalla se toinen. Sellaista rakkaus on arjessa. Tarinan hyväksymistä ja vapauden tuntemista, koska ei ole mitään muuta kuin tämä hetki. Tässä hetkessä voit vapauttaa itsesi rakkauteen tai sitten hukutat itsesi odotuksiin ja tuleviin tappioihin. Aika ei ole koskaan armollinen pelon kautta katsottuna, mutta jos tarkoitus on selvä, niin matkasta tulee mielenkiintoinen eikä kuolemakaan ole kuin ohi kiitävä ajatus. Rakkaus ei voi kadota koskaan, itse sille pitää vain sanoa: "kyllä, kiitos."

Rakkauden ilmenemisiä voisi olla että rohkenee avata itsensä, uskaltaa luottaa elämään ja tietää että kaikella on tarkoituksensa. Rakkaus voisi ilmetä esim. niin, että antaa toiselle vapauden olla sitä mitä on, koska silloin sen saman lupauksen tekee itselleenkin. 
Ymmärtää että ihmisenä elo ja olo on iloa, surua, haluja ja tarpeita täynnä, osaa ottaa niitä huomioon tuomitsematta ja tukahduttamatta. Koska rakkaus on pelon vastakohta, niin on hyvä osata olla tietoinen omista reaktioistaan, ajatuksistaan ja valinnoistaan. Rakkaus todellakin on mahdollisuus huonona päivänä eikä päinvastoin. Rakkaus ei muutu koskaan mihinkään vaikka suututtaisi kuinka. Pöly kun laskeutuu niin rakkauden voi taas tuntea rauhana. 

Koska maailma on meidän omien sisäistemme mielikuviemme heijastumaa, niin on vain parempi että hyväksyy sen, että rakastamme täällä vain omia mielikuviamme toisista ihmisistä. Tiedän että mielikuvien kautta rakentunut rakkaus on ohimenevää, mutta todellinen rakkaus on todellista ja pysyvää. Jos 2 ihmistä pystyy seuraamaan todellista rakkautta ja jos kykenee ottamaan yhteisen askeleen suuremman rakkauden eteen, niin sitä voisi kutsua vaikka esim. sielunkumppanuudeksi. Pitää kuitenkin muistaa, että olemme jokainen niitä toinen toisillemme, vaikkakin olisimmekin "unessa". Matka rakkauteen voi tuntua pitkältä matkalta, mutta helpottavaa on se tieto että rakkaus on ollut aina meidän, tässä ja nyt. Rakkauden oivaltamiseen ei aina välttämättä tarvita parisuhdetta, siihen riittää ympärillä olevat ihmiset.

Rakkaus on syvää kaipuuta omaan itseensä ja sen voi kokea myös toisen kanssa. Jos tahdon kohdata itseni suoraan, niin se tie käy toisen ihmisen kautta. Suhteet on kuitenkin vapaaehtoisia matkoja omaan itseen, onhan rakkaus vapautta ja matka sen oivallukseen käy anteeksiannon kautta. Kaikki on paremmin kuin sen kuvittelen olevan, joten hyvää matkaa. Askel kerrallaan, kantapään kautta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti