Google+ Followers

torstai 29. marraskuuta 2012

Paljon onnea minä!!!!!

Tänään sitten täytän ajassa kokonaiset 40 vuotta. Jee, eilen muistin kun katsoin kalenterista ja terveydenhoitajakin aamulla muistutti. Mutta mikä tässä muuttuu? Ei mikään. Jatkuvasti läsnäoleva ikuinen nyt hetki on ja pysyy. Ainut mikä muuttuu, on kokemus minästä. Mutta mikä on minä, mistä se koostuu? No, ajatuksista, muistoista, menneisyydestä... "Minä" on siis vain itsen kokoonkyhäämä ajatusnippu. Pelkkä mielikuvituspallo, jota kuvittelen minäksi. Olen rakentanut identiteetin ympäristön uskomuksista ja omista kokemuksistani ja luulen että se on todellinen minä. Heti kun synnyin, niin minut nimettiin, annettiin numeroita tunnistamista varten ja siitä se lähti identiteettini lumipalloefekti. 
Seuraava kysymys voisi olla, että kuka oli se joka sen nimen antoi? No tietysti toinen samanlainen tapaus.

Jos katson todellisen itsen kautta omaa identiteettiäni, kuviteltua minääni, kuviteltua ikääni, niin ei sen juhliminen tunnu kovin todelliselta ja vakavastiotettavalta, mutta sitä voisin juhlia joka tämän kaiken näkee! Se on se ikuinen näkijä, joka seuraa tätä hassunhauskaa elämää vierestä, ja toivon mukaan liikaa samaistumatta siihen. Sitä haluan juhlia, että olen oivaltanut elämässäni jotain suurta. Juhlin sitä mielessäni, että minut on ravisteltu rankallakin kädellä takaisin todellisuuteen. Jos nukahdan kollektiiviseen uneen uudestaan, ja alan ottamaan itseni vakavasti, niin minut kyllä ravistetaan siitä aika nopeasti pois, koska en vain halua enää kadottaa itseäni. Pystyn ainakin hetkittäin näkemään sen, mikä ei kuole eikä ole katoavaa. Siksi me jokainen olemme juhlimisen arvoisia, koska olemme jokainen  ikuinen rakkaus katoavassa ajan täplässä. Aika ei ole todellinen, koska se on (kuolevan)ihmisen keksintö. Se on uskomus jota palvotaan ja joka saattaa nöyryyttää aina siihen asti, kunnes katoaa siinne mistä se tulikin, eli ei mistään. Aika ei kuitenkaan ole vihollinen, koska se ei ole todellinen. Se voi olla kiva "auttaja" ja "ystävä", joka opettaa ymmärtämään oman kuolemattoman itsensä. Se on loistava työkalu matkalla rakkauteen. <3

Tässä on siis todellisen juhlan paikka. Onneksi olkoon Jarkko(tai mikä nyt nimi sattuukin olemaan), onneksi olkoon ikuisuus, synnittömyys ja vapaus!! Kiitos rakas Jumala että olet ikuinen, kiitos että et olekaaan pelkkä tuomitseva ihmisen keksintö. Kiitos että sain tämän kokemuksen ajassa ymmärtääkseni todellisen itseni. Kiitos rakas Jumala/rakkaus, että et ole koskaan tuominnut minua etkä veljiäni, vaan olen tehnyt tuomioni itse täällä ajassa,ja kiitos siitäkin että voin päästää irti oman tahdon kautta. Kiitos rakas Jumala/rakkaus, että minun ei tarvitse hakea sinua kuoleman takaa, vaan näen sinut nyt, tässä ja nyt. Kiitos että sinun ei tarvitse antaa anteeksi, koska et ole koskaan tuominnutkaan. Kiitos kiitos kiitos. Minä siis jatkan anteeksiantamista omalle itselleni, aina silloin kun kuvittelen sen olevan pahaa tuomion unta. 
Elämä on siis kuin elokuvaa, jota katselen vierestä todellisen itseni kautta ja itse saan päättää katselenko komediaa, draamaa, kauhua, toimintaa, jännitystä, erotiikkaa...ehkäpä haluan katsella kaikkia niistä. Hyvää matkaa kaikille!!! Paljon onnea ME!!!!!PeaCe & LoVe!!!!!!



































































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti